Epävarmoin Askelin

Kun nyt vuosi on alkanu hyvällä bloggailutahilla niin jatketaas sitä vähäsen ennenku taas hiipuu. :)

Oltiin Dedin kans kissoissa tännään. Nyt ehkä ihan pikkusen toivo jo ellää, että kyllä se homma sieltä rupiaa taas luonaamaan. Loppusyksy ku meni aika hervottomien kisasuoritusten kans plörinäksi. Siitä viimesestä nollastaki alakaa olla jo aika monen monta kuukautta. Jo välipäivien kissoissa väännettiin sanan varsinaisessa merkityksessä kuitenki hypäriltä vitonen (okserin rima). Tännään ekalla ratalla tulos oli taas viis, mutta kokonaisuuteen täytyy olla tyytyväinen. Dedin aika oli koko ratan noppein, omalla sekunnilla jopa. Mutta johan toki piti sitte puomin alastulolta napata virhe. Itellä siinä kohtaa oli pääajatuksena vaan huolehtia, ettei se kerkiä karkaamaan putkeen, niin se tais jäähä sitte vähä huonolle käskytykselle. Toki pittäishän Dedin se osata vähemmälläki. Muutamassa kohassa jäi vielä kirimisen varraa eli meinas mennä väännöksi, mutta kaikenkaikkiaan jes! Ratoja pystyy kattomaan Tamskin arkistosta, tämä eka rata löytyy kohasta 17.1.2016 klo 10:31:40.

Toisella ratalla meinas jo vähä koira lähtiä näppeistä, mutta kyllä joku auktoriteetin kasvu tai Dedin kiltteytyminen on tapahtunu, ku silti pystyin ohojaamaan homman loppuun asti viijellätoista virheellä. Syksyllä nää päätty aina putkeen karkaamiseen ja sitä myötä kentältä poistumiseen. Ite mietin, että ehkä tää on teheny hyvvää, ku Dedi on nyt toista viikkua täällä hoijossa ja eletään ihan normaalia arkia. Ennenhän täällä ja mun kanssa olo on pääsääntösesti tarkottanu reenejä tai kissaamista. Eka virhe tuli näköjään aan alastulolta. Sen jäläkeen olinki ite myöhässä ja koiran eessä -> rima alas ja jatkon sössintä. Muuten tuoki ihan jees. Tää rata löytyy arkistosta kohasta 17.1.2016 klo 11:56:35.

Viimesenä oli hyppäri, josta ensin tuli virhe keppien sissäänmenosta. Taisin ajjautua kuitenki ite vähä liian lähelle keppejä ja Dedi alotti kakkosvälistä. Ehkä tuosta virheestä lepsuuntuneena en ottanu tarpeeks vahavaa putkijarrua loppupuolella, joten Dedi ei kääntyny tarpeeksi tiukasti, vaan hyppäs väärän esteen. Mutta ei tuokaan rata tosiaan huono ollu. Ehkä tää tästä vielä iloksi muuttuu! En silti edelleenkään uskalla ihan kaikkia SM-nollia kassaan toivoo. Mutta jos nyt muutaman vielä sais tässä meijän yhteisellä taipaleella. On se vaan hienoo onnistua tuommosen vauhtihirmun kans! Vaikka ei silti, kyllä mulla jo ikävä on Rallin kans köpöttelyäki. Siinä sentään tuntee vähä hallittevansa tilannetta. :) Hyppäri löytyy arkistosta kohasta 17.1.2016 klo 13:20:30.

Rallilla olis nyt vielä muutama päivä remmiliikuntakomennusta jälellä. Keskiviikkona tullee kuus viikkua leikkauksesta. En kuitenkaan tiiä, mitenköhän uskallan sitä vieläkään vappaana päästää menemään. Tuolla on kumminkin paikotellen aika liukasta lumen takia. Ja sitä vauhtia ku pitäs Rallin tuntien sitte saaha kerralla nollasta sataseen...

Pinserin pukeminen tuntuu kestävän ikkuisuuen.

Viime torstaina käytiin toisen kerran fyssarilla leikkauksen jäliltä ja ihan hyvältä vaikutti edistyminen edelleen. Jos ekalla kerralla takajalakojen painonvarraus oli 1.0/1.8 niin nyt oli jo 1.3./1.5 (jos oikein muistan). Tassausta oli siis tullu ja lihaksisto leikatussa jalassa oli hyvässä kunnossa. Ainoot jumit oli selässä ja sielläki kuitenki tasapainossa. Sannoin Kirsille siitä, kun uuden vuojen aikaan Rallin polovi kuulosti niin kovin naksuvan. Kirsi lohutti, että ei varmaankaan johtunu patellasta, koska kuntoutuminen on nuin edistyny. Luultavasti joku nivel siellä naksuu sammaan tappaan, ku ihimisilläki. Ei Ralli niihin naksumissiin mitenkään viikannu, että ei ainakaan kipiää teheny.

Riemu kävi tosiaan kans lääkärissä viime viikolla. Verikokkeita otettiin ja riisi käskettiin vaihtaa kaurapuuroon ja jatkaa lohilinjalla kunnes tutkimukset etenee. Verikokkeista osa saatiin samantien, maksa-, haima- ym. tulokset ei vielä viime viikolla ees tullu. Valamistunneet arvot oli ihan ok. Muutamia heittoja viitearvoista oli, mutta ei mittään erityistä. Eli tähän mennessä ei mittään ainakaan selevinny. Krooninen suolitulehus nyt kuitenki oireitten perusteella se tojennäkösin arvaus. Eli kokonaisuuessaan reissun anti tähän asti on se, mitä itekki jo on arvannu/tienny. Mutta ootellaan nyt, mitä sieltä vielä kuuluu. Jatkotutkimuksia tietysti jo tarjoiltiin: tähystyksiä ja koepalan ottoo.

Ompelukausi Avattu

Siitä tietää, että syksy alakaa olla riittävän pitkällä, ku vihon ja viimein saa itestään irti istahtaa vähä ompelukonneen äärelle. Tein eilen Dedille pannan. Tarve lähtee siitä, että oon pariin kertaan kisojen startissa nyhtäny Dedin ommaa puolikiristävvää sen kaulasta tovin jos toisenki. Tein siis tommosen pistolukkoversion. Sen PITÄIS olla aika väljä, joten siinä on semmonen viijen sentin kiristyvä osa myös.

Eli tommonen siitä sitte tuli. Kuviointi ja värimaalima on vähintäänki sama, ku kevväällä viimesimpänä valamistuneessa pannassa...

Riemu sairastaa taas vaihteeksi. Perjantaina oli olohuone täynnä jos jonkumoista tuotosta. Lääkäri anto Enteromicroo ja Lipraxia, eppäili paksusuolen olevan ärtyny. Enpä tiiä. Aika vaikeeta alkaa olemaan elämä Pienellä Pinseripojalla.

Verta Korvissa ja Muuta Mukavaa

...eli päivitystä Riemun elämästä vaihteeksi. Kuvituksena sekalaisia otoksia kesälomareissulta Nordkappiin. Se toki näin lokakuun puolessa välissä on ennää muisto vain.

Riemulla on koko elämänsä ajan ollu kaks oikein erityisen heikkoo kohtaa, nimittäin korvat ja maha. Tänä vuonna niistä molemmat on usiamman vuojen hilijaiselon jäläkeen taas aiheuttanu harmia. Joskus tuossa kevätkesällä, toukokuussa kait, huomasin yks kaunis aamu lenkille lähteissäni, että Riemun toinen korva oli aivan pallo. Heti ensimmäisenä tuli mieleen dignoosiksi verikorva, josta olin joskus kuullu, mutta en koskaan livenä nähäny. Ei muuta ku lääkäriin, mutta siellähän ei tietty tehty korvalle mittään. Tojettiin vaan, että verikorvahan se. Vaihtoehtona ois ollu korvan tyhyjentäminen, mutta siitä saa hyvällä syyllä kierteen aikaseksi. Eli ei muuta ku kortisoonia liuoksena korvanlehelle ja tavallisseen tappaan ruuan seassa myös, ettei Riemu raapis korvaansa.

Lääkäri luppaili, että parissa viikossa veri laskee korvasta itestään ja niinhän se tosiaan teki. Ainaki viikon se oli ihan täys ja pinkee ja painava verestä, kipiäki varmasti, mutta pikkuhilijaa se suli sieltä pois. Eihän toki siitä sillä päästy, vaan muutama viikko myöhemmin sama ongelma palas. No tällä kertaa hoijeltiin vaivaa ihan iliman lääkäriä. Pari viikkoo meni niin korva oli taas tyhyjä. Mutta ennen kauniisti laskeutunu korva on nyt sitte taaksepäin kärjestään kipristyvä, ku suonet (?) ei tietenkään tommosen verimäärän jäliltä ennää samanlaiseksi ku ennen pallauvu. Täynnä olleessa ossuuessa korvalehtee tuntuu nyt jonkusortin kovettumia.

Loppukesästä saatiin vaiva kyllään vielä kerran. Tällä kertaa toiseen korvaan. Tai ei kait kannata sanua vielä kerran. Ilimeisesti tää nyt seuraa Riemua hammaan loppuun saakka, vaikka nyt on muutama kuukausi siltä on rauhassa saatuki olla. Toivottavasti ei vaan jouvuta tyhyjennyskierteeseen. Luulenpa, että se tyhyjäys ei tuon kans iliman rauhotusta onnistu ja se ois pahimmillaan sitte tehtävä muutaman viikonki vällein, jos korvat rupiaa jatkuvasti täyttyyn.

Tuossa ekassa kuvassa kerran oireilleen korvan tämänhetkinen ulukonäkö ja tokassa kahteen kertaan täyttyny korva:

Sammaan syssyyn on tosiaan tänä vuonna palannu myös Riemun mahaongelmat. Kevväällä vähensin ensin raakaruuasta rasvoja valittemalla vähempirasvasia lihoja. Tuo siksi, ku jonku verran tuli löysänä ja Rallilla tosiaan oli se haimatulehus, joka herätti tarkastelemaan nuita Riemunki ruokien rasvaprosentteja. Silti tahto kakka juosta vähä turhan vetriänä. Kesällä lomareissua suunnitellessa rupesin syöttään Riemulle tölökkilihoja, jotka on ihan samalla lailla raakoja, mutta rasvan määrältään vielä huomattavasti raakapakasteita kevyempiä. Niitten kans syötin pääosin yrjölänpuurua (iliman lihhaa). Muistaakseni aluksi meni ihan ok, mutta sitte rupes tulleen kaasua. Töistä kotia tullessa olin melekeen päivittäin varma, että nyt on jossain pienet yllärit, vaikka Riemuhan se vaan oli vähä tuhnutellu.

Vaihoin tölökkilihan kaveriksi kasvissosseen, ku aattelin, että ehkä ne on nuo vilijat ku pierettää pinseriä. Ei auttanu. Niinpä hain taas raakoja lihoja, mutta vaan oikein vähärasvasia eli kannaa ja pariprossasta lohta. Siittähän sitä sitte saatiinki taas ripatti aikaseksi, ku annoin kannaa ekkaa kertaa. Eli ei muuta ku riisin keittoon ja siihen pieniä määriä lohta sekkaan. Sillä ja raejuustolla pysy tilanne kohtuullisena. Mutta sitte lohi loppu, eikä sitä siihen hättään saanu mistään lissää eli joutu antaan kannaa, niin johan lähti taas kaasutus käyntiin.

Nyt näyttää siis tosiaan siltä, että kana ei ennää sovi. Mutta ei siitäkään voi olla varma. Riemu vainuaa lenkillä jo pitkältä herkulliset lajitoverien ja kissakaverien jätökset ja ja kaikki muut herkut ja ne häviää sen suuhun niin nopiasti ja sallaa, että siinä ei kerkiä tekemään mittään. Eli se on voinu vetästä just kanojen antamisen kohalla jotaki ihanaa tienpielistä. Kanan jäliltä kakka oli kaasusta huolimatta nimittäin taas kiinteempää, ku kuukausiin. Ota näistä selevää...

Nyt mulla on pakastin täynnä vähärasvasta lohta. Sen kans annan pitkään keitettyä riisiä ja raejuustoo niin kauan, että maha pyssyy jonku aikaa kunnossa. Riisin kans vois keittää vielä porkkanaa. Sain siitä vinkin, että tekis mahaan suojaavan kalavon. En tiiä, tartteeko tosissaan rueta lenkittään Riemua kuonokopan kans. Sillon vois varmistua siitä, että maholliset ongelmat kullonki johtuu nimenommaan siitä, mitä ite oon Riemulle antanu. Aika inhottavaltahan se tuntuu. Mutta jotaki on pakko tehä. Riemu on laihtunu puolessa vuojessa varmaan 3 kiloo, ku mikkään ruoka ei oikein sovi ja ilimeisesti ruuansulatus alakaa olla aika sökö. Jossain kohtaa varmaan täytyy lähtiä jo lääkärinki pakkeille. Sen verran ussein Riemun kans siellä vierailleena vaan tiiän, että ei ne siellä oikein kans muuta ossaa sanua, ku että eliminaatiodieettiä vaan ja sillä selevittelleen mikä käy ja mikä ei.

Kolme Yötä Jouluun On

Ainaki jos Rallilta kysytään. Perjantaina tullee kuluneeksi kuus viikkoo leikkauksesta eli se tarkottaa Rallille kaheksan viikon remmissä lenkkeilyn loppua. Vappaus koittaa ja yksin ollessakin saa häkitys luvan loppua. Vaikka agilityä ei päästä vielä pariin kuukauteen tekemään, niin kyllä se vappaana juokseminen jo aika hieno juttu on. Veikkaa, että siinä saattaa kaveri vallan villiintyä alakuun vappauen huumassaan.

Viime viikon koirajumpassa jatkettiin samoja juttuja ku aikasemminki. Nyt on muutaman päivän vällein ainaki yritetty aina jotaki vähä kotonaki jumppailla. Siinä yhistyy mukavasti fyysinen reeni ja pieni aivojumppa, ku opetellaan uusiaki juttuja. Pähkinäpallo on ahkerasti käytössä ja hienosti Ralli sen päällä tasapainoileeki. Vieläki vaan on jääny ne kuvat ottamatta.

Ralli tilanne alakaa siis normalisoitua. Vastapainoksi saatiin viikko sitte Riemulle uus korvaongelma. Huomasin aamulenkille lähtiessä, että sillä oli toinen korvalehti ihan paksu. No hyvin äkkiä muistu mieleen jotku tuttujen puhheet verikorvasta ja pienellä guuglauksellahan se jo vahavistu. Isäntä käytti Riemun lääkärissä. Sieltä saatiin vaan kortisoniliuosta korvalehen valeluun ja ohojeet katella pari viikkoo. Paras ois, jos se laskeutus itestään. Jos se jouvutaan tyhyjentään, niin se tuppaa olemaan kierre ja se on käytännössä tommosen sählärin kans joka kerta rauhotus sitte.

Lääkäri sano, että sillon korva oli vielä varsin ok. Nyt viikon jäläkeen se alakaa olla jo aika pallukka ja sitä myötä kipiäki jonku verran ainaki, ku on niin pinkeen täynnä verta. Mittään ohojeistusta semmosesta ei saatu, mutta tännään päätin, että kokkeillaan, josko kaulurin käytöllä olis yhtään vaikutusta. Ainakaan ei pääsis raapimaan korvaansa ja ehkä se pään heiluttelussaki vähä vaimentaa iskuja.

Nyt yritettään vaan selevitä kortisoonin kans, suun kautta ja liuoksena, ja toivotaan, että korva rupiais parantuun. Näköjään se ei vielä ollu Riemun korville tarpeeksi, että nuorempana oli korvatulehuksia ennenku allergiat tojettiin. Saati monen vuojen kipiät korvien vuotamiset, ennenku sekkään saatiin kurriin lääkityksen avulla...

Pojalla Polvi Paranee

Tännään käytiin aamupäivällä poistattamassa tikit leikkaushaavasta ja samalla ortopedin kontrollissa, että miten koipi on ruennu toimiin. Ralli oli luonnollisesti aika eppäileväinen, että mitähän ne nyt mulle yrittää tehä. Mutta kiltisti ja reippaasi kuitenki seiso tutkimuspöyällä paikallaan, ku tikit nypittiin ja lääkäri taivutteli ja venytteli ja käänteli jalakaa. Aika harvon sitä joutuu häpiään, pientä.

Ortopedi totes, että polovi taipuu normaalisti, eikä turvotusta ennää juuri oo ja se siirretty sääriluun etuharjanne oli hyvin paikallansa. Hän kerto, että jalaka voi kippeytyä rasituksesta vielä muutaman kuukauen johtuin leikkaushaavasta ja nivelsitteien vammoista. Mutta nyt tuli taas siunaus agilityn jatkamiselle: polovi toimii nyt niin hyvin, että jos saahaan kuntoutusvaihe vielä sujumaan ongelmitta niin koivesta tullee täysin toimiva mihin tahasa harrastuskäyttöön! Totesinki lääkärille, että siitä tais tulla parempi, ku alakuperäsestä. Rallilla ku on vähä turhan välijät polovet, vaikka nollaksi tutkitut onki. Lääkäri naureskeli, että näin voi olla.

Sivulauseessa oli puhetta siitä, että vasen polovi on nyt ok, mutta jos iän myötä löystyy tai tietty jos sattuu jotakin, niin vaara on toki olemassa, että senki kans joskus joutuu puukon alle. Mutta tää kuntoutus tekkee nyt hyvvää tietenki myös tuon leikkaamattoman poloven lihaksistolle, joten toivottavasti meistä ei tuu ortopedin vakiasiakkaita.

Nyt tosiaan yritettään jatkaa seuraavat viis viikkoo vielä rauhallista remmiliikuntaa. Kertalenkkiä saa pitentää semmosen 5 minuuttia viikossa, mutta lenkillä saa kuitenki käyä usiamman kerran päivässä. Tähän asti oon siis käyny semmosta viittä minnuuttia, vähä reilua, kaks kertaa päiväsä. Nyt rupian pikkuhilijaa pitentään ja otan varmaan kolomannenki pienen lenkin ohojelmaan. Siitä sen heti tietää, että mennee liian pitkälle, jos loppulenkistä lopettaa leikatun jalan käytön. Täytyy olla herreillä siis ja koittaa malttaa. Viijen viikon jäläkeen siis saa vasta ulukoilla vappaana, mutta täysin iliman rajotuksia mennään vasta kolomen kuukauen päästä leikkauksesta.

Rauhallisen raviliikunnan lisäksi täytyy mieluiten joka päivä venyttää leikattua jalakaa. Reisilihasta polovi suorana taakse ja pakaraa nostamalla tassua maasta suoraan ylös päin niin, että jalaka on oikein koukussa. Rauhallisesti ja Rallin ehoilla tietenki. Täytyy ottaa nuo venytykset joko meijän päivittäisen pienen aivojumpan ohheen, että muistaa tehä ne. Kipulääkettä jatketaan vielä pari viikkoo ja lisäksi Ralli sai tännään yhen ja kolome mukkaan tuommosta Cartrophen-lääkettä pistoksina. Ne annetaan nyt 5-7 päivän vällein loput. Tuo on nivelrikkomuutoksia vähentävä lääke siis.

Fyssarille täytys päästä nyt mieluusti jo ens viikolla ja niitä käyntejä pittäis sitte olla muutama viikon tai kahen vällein. Niissä seurataan kuntoutumisen etenemistä tietenki ja saahaan aina kuhunki kohtaan sopivia ja mahollissiin ongelmiin kohistettuja jumppaohojeita kotia. Mulla oliki jo fyssari varattuna kahen viikon päähän, mutta täytynee kokkeilla, jos sais ens viikollekki. Että sais heti alakuun homman oikein käyntiin.

Ralli on vähintäänki onnellinen, ku kauluria ei ennää juuri tartte käyttää. Pari päivää, ku on yksin ja yötä lääkäri kehotti vielä pitämään, ettei rupia nyppimään haavaa ja jos tikinreiät tihkuu, mutta sitte koittaa vappaus pienelle. Haavassa on jonku verran rupia, että täytyy Bepantteenia siihen valella varsinki sillon, ku laittaa kaulurin päähän, ettei heti nuole pois.

Kyllä mun täytyy vielä tojeta, että hemmetti, ku harmittaa, että ei osannu sillon heti alakuun olla kriittinen sen ekan lääkärikäynnin kans. Ihan turhaa aiheutu kauhiaa harmitusta ja voivottelua. Mutta tämmöstä kai tää on, ku valitettavasti vielä ite on tuohon pessimismiin taipuvainen. Ehkä jo ens kerralla ossaa ottaa rauhallisemmin, ku jotaki lausuntoja kuulee. Taikka sitte ei.

Riemu ois ilimeisesti kiinnostunu Rallin yksiöstä. Kyllähän siinä täytyy olla jotaki hienua, ku toinen "saa" siellä viettää päivänsä tötterö päässä. Ralli varmaan löis mieluusti kaupat lukkoon, jos sais päättää.

Leikkaus ja Eka Viikko

Viime perjantaina oli Rallin leikkauspäivä. Vein pikkusen Tesomalle aamusella, annettu aika oli 8.30. Sille annettiin rauhotusaine, kun olin vielä paikalla. Ooteltiin ootusaulassa aineen vaikutusta. Ortopedikin kävi siinä tosiaan esittäytymässä ja lohuttamassa väsähtävää potilasta, että loppukesästä jo kisataan. Siinä ois ollu hyvä kohta kysyä leikkauksesta ja kuntoutumisesta ym., mutta itellä oli ihan pää tyhyjä. No onneksi tullee tuo kontrollikäynti, niin saan vähä kysellä, että mikä siellä lopulta oli menny rikki ja muuta. Lopulta pieni joutu antaan nukutusaineelle periksi, vaikka kovasti vastaan taisteliki. Hoitaja vei siitä Rallin mukanaan ja mää lähin töihin.

Yllätin itteniki, että pystyin kyllä töissä hyvin keskittyyn hommiini. Sen verran luottavaisin mielin lääkäriasemalta pääsin lähteen. Eppäilivät, että joskus kahen jäläkeen, ehkä kolmen neljän maissa soittelisivat hakemaan Rallia. Siksi en kerinny sitä puheluakaan kauheesti ootella, kun se tuli jo tasan kahdelta. Ajelin Tesomalle, kuuntelin leikkausraportin ja hoito-ohjeita, kuittasin vajaan 750 euron laskun ja sain sylliini tokkuraisen pienen tötteröpään. Pihalla päästin Rallin maahan. Se oli saanu reilusti nesteytystä, niin hoitaja epäili, että tarttis jo pissata. Mutta ei se vielä semmosta tajunnu. Eli autoon ja kotia vaan.

Eka ilta meni pöhnäspäissään. Takapihalla käytiin pissareissuilla ja lopun aikaa Ralli nökötti kopassaan joko isännän tai mun lähellä. Mutta mitä selevemmäksi pää tuli, sitä enemmän rupes kauluri ahistaan. Muistan, kun Rallilta poistettiin hännästä se pieni patti, niin se kaulurin pito oli sillonki aivan toivotonta. Ralli vaan istu niska jäykkänä ja silimiä räppäyttämättä ja siitä syystä silimät vuotaen ja tutisi. Sillon ei kauluria sitte juuri piettykkään, kun häntään saatto laittaa sitteen suojaksi. Ja ku Ralli on niin kiltti, että ku sannoin sille, että ei saa koskia siihen sitteeseen niin ei se sitte koskenu.

No ei se varsinkaan ekana yönä palijo muuta ollu, ku tuota tutinaa. Valavottiin aamuyöhön. Sillon annoin periksi ja otin kaulurin pois. Valavoin sitte itte ja katoin, ettei pääse haavaan käsiksi. Pijin kättäni sen pään vieressä, että tunsin heti, jos se liikutti sitä. No aamulla piti tietenki laittaa kauluri taas takasin, koska tiesin, että pakko sen vaan on olla sen kans. Yritin tietenki, että kaikki kiva tapahtuu sen kaulurin kans. Eli ruoka ja maholliset herkut ja erityinen huomio ym. Toinenki yö meni vähä rikkonaisesti, mutta sunnuntaina Ralli onneksi meni jo kaulurin kans kohtuullisen hyvin.

Maanantaina tietenki oli mentävä töihin. Järkkäsin Rallille kodinhoitohuoneeseen yksiön, joka oli vuorattu mattoilla (liukastumisia pittää varoo), eikä siellä ollu mittään, mihin vois hyppiä. Se oli kuitenki Rallille kauhia ressin paikka. Kaulurin kans jätetään yksin Riemusta erilleen. Päivän aikana se oli pissannu muutaman kerran sinne ja mun kottiutuessa oli tietenki häjissään. Onneksi on nuita isompien koirien omistajia lähipiirissä niin sain maanantaina illalla jo ison häkin Rallille tulevia päiviä varten. Sen laitoin olohuoneeseen eli nyt se näkkee ympärillensä ja Riemunki. Häkistä ei oo tuntunu sitte olevan suuremmin moksiskaan, vaan on jääny sinne rauhallisesti, ja kun oon tullu kotia niin on ollu siellä suhteellisen rauhallisesti, ilonen tietenki ku tuun. Rupesin myös käymään päivisin kotona, että Ralli pääsee pissalle. Onhan se selevää, että muutaman minnuutin ulukoiluilla ei rakko tyhyjene samalla tavalla, ku normaalilla aamulenkillä. Varsinki ku Rallin suurin hätä niillä on se, että mennäänmennäänmennäänmennään vielävielävielä kauemmaskauemmas! Eli yrittää vaan vettää mua mukanansa pitemmälle ja pitemmälle niin se pissailu jää vähäseksi. Ja lisäksi tuntuu, että jano on ollu normaalia kovempi, en tiiä voiko se olla nuo lääkkeet (antibiootti ja kipulääke).

Täytyy sanua, että tuo toipuminen on kyllä ihan hurjan nopiaa. Polvee on kuitenki ronkittu ihan urakalla. Heti perjantai-iltana, pöhnässään toki, merkkas jo varaten leikattuun jalakaan. Kyllä mua hirvitti... Ja niin teki muutaman kerran muutenki viikonloppuna. Maanantaina varas jo pääosin seisoissa leikatullekki jalalle. Ja saatto kävellä sisällä kaikilla nelijällä jalalla. Siis kolomantena päivänä leikkauksesta! Torstaina hurjalla viien minnuutin iltalenkillään Ralli sitte jo ravas kaikilla jalloilla osan lenkistä. Ja mun silimään hyvin puhtaasti. Torstain jäläkeen on tosiaan ravvaillu kaikilla jalloilla, ja mitä nyt muutamia laukka-askelia pystyy lyhyessä remmissä joskus ottamaan, niin niissäki on jo käyttäny osittain kaikkia jalakojaan.

Varjopuolena tässä eestymisessä on tietenki se, että Ralli ei ennää sillailla varo leikattua jalakaansa. Eli se tarkottaa totta kai sitä, että se ei nää mittään ongelmaa nojatuoliin tai sohovalle tai sängylle hyppäämisessä... Tietenki on yritetty rajottaa mahollisuuksia hyppäillä itekseen eli pietty nuita molempia pois olohuoneesta, jossa ne houkuttelevimmat hyppypaikat on. Mutta kyllä tässä nyt alakaa konkretisoituun se, että kuus viikkoo tullee olemaan piiiiiitkä aika. En tiiä täytyykö tuo rueta telekiään häkkiin meijän kotona ollessaki välillä.

Liikunta on tietysti siis ollu tosi tosi rajotettua. Pari ekaa päivää käytiin vaan omalla takapihalla asioilla. Sunnuntaina taisin käyä ekan kerran "lenkillä". Eli n. 100 metriä omalta pihalta, ihan vaan, että Ralli pääs vähä haisteleen ja pihalle. Se on ite toki ollu lauantaista asti sitä mieltä, että lenkille pittäis päästä. Sehän nyt on ihan ennen kuulumatonta, että Riemu pääsee yksin lenkille! Maanantaista lähtien on käyty aamulla ja illalla pienet kävelyt, n. 5 min, tuossa lähellä ja lisäksi tietysti Ralli on asioinu takapihalla. Antibiootti on ilimeisesti vielä väsyttäny Rallia aika palijo, että vielä se on tyytyny kohtaloonsa suhteellisen vähällä. Perjantaina antibiootti kuitenki loppu, joten innolla ootan, mikä on energian taso jo ens viikolla...

Iltasin on nyt vähä pellailtu älypelejä niin, että Ralli on syöny ruokansa pitkälti niistä. Vähä loppuviikosta venyteltiinki. Kävin viime viikonloppuna kuuntelemassa toko-oppeja uusista säännöistä. Uuen voittajan juttuja ois tarkotus rueta sitte rauhallisimmasta päästä reenaileen tässä toipilasaikana. Ja varmaan jottain temppuilua ja jumppailua täytyy pikkuhilijaa lisätä tässä viikkojen mittaan. Mutta niistä sitte sitä myötä enämpi.

Laitan tähän vielä tuon kuvvauksen siitä, mitä leikkauksessa tehtiin: "Rallin oikea polvi leikattiin. Polvilumpion luksaation korjaamiseksi polvilumpion suoran siteen kiinnityskohtaa sääriluun etupinnalla siirrettiin niin, että lihasten toiminta pitää polvilumpion jatkossa oikealla paikallaan. Sääriluun etupinnan luuharjanne irrotettiin, käännettiin sivusuunnassa ulommas ja kiinnitettiin takaisin metallipinnalla. Yleensä metallipinnaa ei tarvitse poistaa. Samalla nivelkapselia ja polvilumpion ulompaa sivusidettä kiristettiin jalan ulkoreunalta niin, että polvilumpio tukeutuu sivusuunnassa paremmin."

Tein Rallille heti ekana iltana tuommosen hopparilahkeen haavan suojaksi. Siinä jäi vähä kehitystyö vaiheeseen, ku sitä nyt ei sitte ookkaan käytetty. Aattelin, että sais olla ton kans ku ollaan ite kotona, mutta totesin, että parempi vaan pittää tota kauluria, että se tulis mahollisimman sinnuiksi sen kanssa. Toinen syy tuon tekemiselle oli Riemu. Se kun on sen sortin sairaanhoitaja, että aattelin, ettei se jätä Rallin leikkaushaavaa ollenkaan rauhaan. Yllättäin se on muutaman kerran sitä vaan nuuhkassu eli senkään puolesta lahjetta ei oo tarttettu. Varmaanki kyllä sitä hoitais, jos Ralli antais hoitaa. Sen mitä Ralli on ollu välillä iliman kauluria, on kans menny ihan sillä vaan, että on kieltäny sitä kerran pari haavaan koskemisesta. Se on vaan niiiiin kiltti.

Meni Pikkusen Polvi Ympyrää...

...Rallilla nimittäin. Tässä on muutama viikko taas ollu melekosta tunteijen vuoristorattaa, eikä vähiten tuon pienen valakosen takia. Että varotus on annettu, tästä tulee piiiitkä valitus. Taikka sanotaanko, että tästä taitaa tulla jonku sortin usiampiosanen raportti. Ehkä joku kohtalotoveri joskus voi löytää tästä jotaki, mutta ainaki nyt että ite muistan, miten hommat eteni.

Mutta alotettaas ihan alusta. Päästiin tosiaan maaliskuun puolessa välissä taas saikulta reenaileen haimatulehuksen jäliltä. Mutta sittenpä iski mulle ihan hirviä flunssa. Olin usiampana iltana kuumeessa, mitä ei sitte lapsuuen oo tapahtunu. No Ralli pääs kumminki reeneihin lainaohojaajan kans niin eiköhän se just sillon päätä valita niin itelleen epänormaalin juoksureitin (eli luopua putkeen menemisestä), että törmäyskurssilla oltiin. Niin huonoa tuuria taas, että ei oo tosi.

Onhan noita törmäyksiä nyt joskus ennenki ollu, mutta ne on aina menny tyyliin hetken jalan nostelulla ohi. Nyt Ralli jätti oikian takasensa kokonaan käyttämättä, roikotti vaan. Reenit loppu tietenki siihen, pieltiin kylymäpussia jalassa jonku aikaa ja sitten käytiin vähä kävelemässä. Ongelma oli poissa. No pitemmällä jäähyttelylenkillä jossain kohtaa jätti taas jalakansa käyttämättä, mutta aattelin, että ehkä se revväytti jotain lihasta tai että joku lihas kramppaa. Sama kuitenki jatku muutaman päivän, välillä jätti vaan jalan käyttämättä ja vauhikkaampi meno sen varsinki aiheutti. No ei muuta ku lääkäriin.

Lääkäri totes heti, että polovi menee paikoiltaan, eikä palaudu heti takasin. Olin jossain jalakaa kuivaillessa itekki tuntenu siellä polvessa jotaki ja alakanu epäileen. Kun sanoin, että kaverilla on polovet tutkittu nolliksi niin diagnoosiksi tuli trauman aiheuttama mediaalinen patellaluksatio. Jos kysseessä olis rauhallinen kotikoira, niin hoitona luultavasti ois suositeltu ihan vaan fysioterapialla lihasten kuntoutusta niin, että polvi pysyis paremmin paikallaan. Mutta lääkäri tietysti mun tapahtumien kulun selevityksestä tiesi, niin kysseessä on harrastuskoira ja uskomaton energiapakkaus. Lääkäri kävi jututtamassa ortopediä ja suosittelivat Rallille polvileikkausta. Tän lääkärin puhheista mulle kuitenkin jäi sellainen kuva ja tunne, että agilitylle voi sanoo hyvästit ja loppuelämän saa sitte pelätä ongelman uusiutumista. Että toki kevyesti vois treenata, mutta se ois sitte aika lailla omalla vastuulla. No niinhän se tietysti aina on.

Mutta kyllä toi lausunto aikalailla otti koville. Että agility ois niinku tässä? Mun ja Rallin harrastus numero yks. Ei pelekästään se, että Ralli ei koskaan enää sais tehä agilityä, josta se niin ilimeisesti nauttii pienen sydämensä kyllyyestä, mutta myös se, että iso osa mun lähheisimmästä kaveripiiristä koostuu muista agilityharrastajista. Ja koirat, mutta varsinki agility on myös meijän sisarusparven yhteinen juttu. Tämmösiä ajatuksia tuli pari päivää pyöriteltyä. Leikkausajan varasin heti seuraavana päivänä tietenki. Leikkaus ei tietty ollu mikään halapa lysti, varsinki, kun noilla ei edelleenkään oo vakuutuksia (ei tosin tuu tästä eteenpäinkään, mutta se taas ois vaikka kokonaan oman tekstin aihe). Onneksi oli jottain säästössä, vaikka niillä olikin ollu tarkotus ostaa itelle valmistujaislahja. Mutta mun valmistujaislahja on nyt sitte Rallin toivottavasti terve polvi.

Olin varannu fysioterapeutin Rallille jo ennen tota tapausta ja en sitä sitte perunu. Ja hyvä niin. Sain sieltä jo hyviä neuvoja kuntoutukseen ja leikkaukseen valamistautumiseen. Ja ennen kaikkee sain kuulla, että tällä meijän luottofyssarilla (Kirsi Piispanen, Koirakuntosali) käy palijon polvileikattuja koiria, jotka on ihan menestyksekkäästi jatkanu kuntoutuksen jäläkeen agilityuraa. Eikä hänelle tullu mieleen yhtään, jolla ongelma ees leikkauksen jälkeen olis uusinu. Ilimottauduttiin myös jumppakurssille, että saahaan jotaki aktivointia tähän kuntoutusaikaan ja hyviä vinkkejä siihen. Mutta siitä lissää myöhemmin.

Ennen leikkausta soitin vielä leikkaavalle ortopedille (Juha Kallio, Eläinystäväsi Lääkäri) ja hän totes uuestaan, että tämmösen harrastavan koiran kanssa leikkaus ehottomasti kannattaa. Leikkauspäivän aamuna hän sano Rallille, että kyllä sää jo loppukesästä taas kisaamaan pääset. Se tietenki vähä vielä pistää eppäileen, että tuossa kohtaa ortopedi ei ite ollu vielä kokkeillu Rallin polvee ollenkaan. Mutta ilimeisesti nää sitte kuitenki on heille niin seleviä tappauksia.

En tiijä millon opin, että en ottasi niin järkkymättöminä tottuuksina aina kaikkia lääkärien sanomisia. Ku vähä kaikesta tuntuu kuitenki olevan niin monta mielipiettä ku on asiantuntijaa, ja varsinki asiaa tuntemattomaa. Niin palijo vähemmällä olis taas päässy, ku ois rauhassa kyselly kokemuksia ja näkemyksiä, eikä heti heittäny täysin kuokkaa kaivoon. Eihän se nyt edelleenkää mitenkään satavarmaa oo, että polvesta priima tulee. Kuntoutuminen on pitkä prosessi ja tommosen säheltäjän kans aika vaikee kuvitella kuutta viikkoo rauhallisesti hyppimättä... Ja ihan samalla lailla se toinen tervekki polovi voi joskus mennä ympyrää, ku tää leikattu. Tai tapahtuahan voi mitä vaan. Ajatus ja toivo nyt kuitenki on olemassa, että meijän harrastus voi jatkua. Ensisijasinta nyt tietenki on se, että Ralli tullee semmoseen kuntoon, ettei mihinkään satu ja että pääsee nyt ees vappaana laukkaamaan. Se on kuitenki ihan vaan seki Rallin mielestä niin siistiä. Ja joo, se on "sanonu" sen mulle. Koirat on huonoja valehtelemaan ilimeillään ja elleillään.

Tämmönen vuojatus tähän alakuun. Aattelin tosiaan yrittää päivitellä kuulumisia ja kuntoutumisen etenemistä vähä aktiivisemmin ainaki nyt alakuun. Että muistan sitte tarvittaissa joskus, että miten tää homma meni. Eli perästä kuuluu. Seuraavaksi turinoin leikkauksesta ja ekasta viikosta sen jäläkeen. Loppuun vielä pari kuvaa pääsiäiseltä. Vain kaikkein pehmein voi olla tarpeeksi pehmeä pienelle russelipojalle.

Haimailua

Käytiin eilen Rallin kans kontrolliverikokeessa antibioottien jäliltä. Eläinlääkäri varotteli kyllä, että kun tätä mahaongelmaa on jonku verran ollu niin ei välttämättä ihan nuin vaan se haimatulehus parane. Mutta eipä mittään. Sain just soiton tuloksista ja ennakko-ootuksisa poiketen ne oliki normaalit. Eikä ees mitenkään viitearvojen ylälaijassa. Jes!

Koska Rallilla ilimeisesti kumminki on taipumusta tohon haimalla reagoimiseen niin jatkossaki, ainaki jonku aikaa, mieluiten loppuelämän, olis hyvä pittää ruokavalio vähärasvasena. Tuota törkykallista Lypexiä ei ainakaan tällä erää tartte jatkaa. Mutta käytetään se toki nyt loppuun. Nyt täytyski sitte rueta suunnitteleen joku hyvälaatunen, mutta vähärasvanen ruoka pienelle Pallikaiselle, joka kummiski energiaa kohtuullisesti tarttee. Sen verran tehokas kaveri ku on.

Täytyy muuten sanua, että ihan heti ei jää tuokaan pikkukaveri ruokkimatta. Että jos dementia meinaa iskee. Normaalisti tehään aamulenkki ja pian sen jäläkeen koirat saa ruokasa ja sitte Ralli rupee valamistautuun päivään esim. linnottautumalla sohovan selekänojalle (Riemuhan juoksee tässä kohtaa eteisen ja kojinhoitohuoneen väliä taukoomattoman neuroottisena, koska kohta emäntä lähtee ja se antaa namin....). No nyt ku se ruoka jäi välistä verikokeeseen tarvittavan paaston takia niin Ralli kyllä teki tämän hirvittävän unohuksen tiettäväksi. Mitä lähemmäs mun töihinlähtö tuli, sitä enemmän se pyöri mun jaloissa ja tuli jopa etteiseen, mitä se ei normaalisti mun lähtiessä aamulla tosiaankaan tee. Pieni raasu yritti kaikin keinoin kertua, että nyt perhana emäntä et voi olla tosissas ettet mulle muista antaa ruokaa.

Nythän sitä sais vaikka kisoja kattua, mutta taitaa olla taas tuo mukavuuenhalu iskeny niin, ettei viittisi viikonloppusi oikein mihinkää lähtiä. Mieluummin sitte käy tekemässä vähä ylitöitä, että ei tartte viikkosi painaa niin pitkää päivää, että saa hommat hoijettua. Noh, elämä jatkuu siis taas suht koht uomissaan pienen jännitysepisodin jäläkeen!

Lauantai-illan Ratoksi

On tämä kummallista tämä elämä iliman jatkuvaa huonoo ommaatuntua siittä, että ei oo lukemassa tenttiin. Ei siihen näköjään hevillä totu. Liekkö se on alotettava joku uus prokkis tähän työn oheen... No ei vaiskaan. Mutta ehkä parempiki, että ei totu. Saattaa hyvässä lykyssä saaha itestään enämpi irti.

Täällä elellään taas rauhasaa arkee koirien kans kolmin. Isäntä poikkes viime viikonloppuna Suomessa ja yhen yön käväsi kotonaki. Pojjat oli vähän hämillään ehkä. Ne on niin mammanpoikia, että eivät yhtäkkiä taas osanneet ottaa isännästä "hyötyä irti". Joku yö tän isännän käynnin jäläkeen taas piti keskellä yötä pöhistä pienimmästäki kolahuksesta, että nyt se varmasti könyää kotia. Mutta näillä mennään taas pääsiäiseen asti.

Rallin antibiootit loppuu sunnuntaina, mutta haimaystävällinen ruokinta ja lisäravinne jatkuu ainaki näillä näkymin. Uuet verikokkeet on eessä maaliskuun puolivälissä ja sitten selevinnee jatkotutkimusten tarve. Sain kotia nuo ensimmäisten kokkeitten tulokset viime viikolla. Osa arvoista oli tosiaan nelinkertaset normaaleihin verrattuna. Siinä oliki niistä tulukinta, joka oli ihan lohuttava sikäli, että sen mukkaan noin korkiat arvot viittais nimenommaan akuuttiin haimatulehukseen. Nyt sitte vaan toivotaan, että tosiaan sitä vaan oli ja toivottavasti meni eikä mittään kroonistunutta tai vajaatoiminnaksi edennyttä ongelmaa olis.

Antibioottien tuplapläjjäyksestä huolimatta Ralli on ollu täysin oma ittensä. Ollaan yritetty pittää matalaa profiilia ja olla enempää reuhaamatta. Mutta koitappa nyt tuommosta ikiliikkujaa ja energiapakkausta täysin hillitä. Ens viikolla torstaina varmaan palaillaan reeneihin. Kisoja en oo viittiny katellakkaan. Eikä toki lääkityksen takia oo asiaa hetkeen. Että josko nyt oottelis ne seuraavat tulokset ja "tuomion" ja kattelis sitte.

Täytyy vielä vähä ommaa tyhymyyttään tässä toitottaa. En oo ton raakaruokinnan myötä hirveesti tuijotellu ruokien rasvaprosentteja, johon taas tottuin Riemun ollessa nuori, kun luulin että sen ongelmat johtu rasvasta. Ne toki myöhemmin palijastu allergian aiheuttamiksi, mutta tottahan tuota rasvan määrääki vois edelleen vähä seurailla. Ja kun näin tein niin tajusin, että noi lihathan on kaikki ihan älyttömän rasvasia... Ei yksin rasvanen lohi vaan suurelta osin muutkin pyörii 20 %:ssa ja yli. Se on aika palijo jos vertaa esim. kuivamuoniin joista niissä aktiivisten versioissaki rasvat on jossain 15-18 % monissa. Tästä etteenpäin kyllä täytyy valita Riemullekkin ruokia niin, ettei ainakaan kaikki oo nuin rasvasia. Silläkin kun tuppaa tuohon rinnanympärykseen vähän kertymään kiinni tuo sapuska, kun ei niin innostunu mistään harrastamisista ja enemmistä liikkumisista oo.

Kaikenlaista parempaa elämää ja suunnitelmaa sitä taas on tullu mietiskeltyä. Eikä yksin koirien osalta vaan itekkin täytyis taas ottaa vähän niskasta ittiään kiinni noitten syömisten kans. Saapa nähä onnistuuko se jo ens viikolla niinku aattelin. Jotenki ei vaan oo motivaatio ollu senkään osalta kohillaan. Ja sillon se ei vaan onnistu. Jostain tarttis kaivaa se sama asenne ja tottumukset ku pari vuotta sitte, ku meleko kivuttomasti sain elopainoo vähä alemmaksi iliman sen kummempia sähäläämisiä.

Herra Pikkuherran nautinnollisia unia:

Kuratalkoot

Huhhuijaa. Täällä on kuukausi harjoteltu poikain kans keskenään elelyä. Ja mikäs meillä pärjätessä. Pojjaat on onneksi saanu olla Ricolassa, jos mulla on ollu pitkiä päiviä tai sitte täällä on joku käyny niitä päästämässä pihalle. Ensimmäisen viikon ajan kaverit oli varsinki iltasin aikalailla joka rissauksesta sitä mieltä, että nyt se isäntä varmasti tullee, mutta sittemmin on meininki rauhottunu. Riemu nyt jaksaa optimistina olla edelleen pitemmän lenkin tai autoreissun jäläkeen, ku tullaan kottiin, sitä mieltä, että nyt siellä varmasti on isäntä vastassa.

Mutta ans olla. Ei selevitty tervennä tätäkään alakuvuotta. Tää kevättalavi tuntuu olevan Rallilla tämmöstä. Viime vuonna sitkee röhä ja nyt sitte hirvee mahatauti, jonka syyksi paljastu haimatulehus... Tännään alako tupla-antibiootti, jonka lisänä vähärasvanen dieetti ties kuinka pitkään. Kuukauen päästä kontrolliverikokeet ja sitte maholliset lisätutkimukset, jos arvot on edelleen päin peetä. Eli jos on kroonistunu tai peräti edenny vajaatoiminnaks asti.

Homma tosiaan alako viikko sitte perjantaina. Töistä tullessa eka tunti meni paikkojen putsaukseen ja kurailu jatku Rallilla koko yön. Oksensiki muutaman kerran. No lauantai-aamuna sillä oli jo kauhee nälkä ja virtaa oli taas melkeen normaalisti. Varovasti tietenki aloteltiin riisi-raejuusto-keitetty kana-linjalla. Illalla oliki Riemun vuoro alottaa sama setti, mutta lievempänä. Sunnuntai meni ok, mutta su-ma yönä Rallilla alko homma alusta. Eppäilin ite, että joku ruoka on ollu härskiintynyttä tai sitte Ralli sai edellisviikon kissoista jonku pöpön, ku molemmille tuli. Maanantaiaamuna vein sen lääkäriin ja siellä otettiin verikokeet, ku lääkäri muisti, että olin kesälläki samoilla asioilla siellä ja kerroin, että kyllähän tuolla aina välillä tuppaa vatta löysällä oleen. Että tiiä sitten kauanko tuo tulehus on jo ollu. Mutta maanantaina päivän aikana vuorostaan Riemu oli taas ripaskoinu kämpän mukavaan kuntoon.

No mistähän tää sitte tulee? Luultavasti ainaki rasvasista ruuista. Varsinki lohi on ollu viimesen vuojen, ku vaihoin toimittajaa, varsin rasvasta. Ja tietty Rallillaki on ollu aktiivisen koiran ruokaa, ku se nyt sattuu melkosen aktiivinen tyyppi olemaan. Ehkä viime viikon lohi oli jotenki ekstrarasvasta, tai tiiä vaikka tosiaan pilaantunuttaki lisäksi, ku molemmilla tuli noin rajut oireet. Nyt joka tappauksessa molemmilta täytyy jättää ainaki rasvasimmat jutut pois ja seurata tilannetta. Tuo tulehus on myös kuuleman mukkaan ylleisintä just pienillä terriereillä ja snautsereilla. Tiiä mistä sitte johtuu. Mutta kyllä täällä taas täytyy ittiä moralisoija oikein kunnolla, että en oo tajunnu liikaa rasvasuutta saati vaatia tutkimuksia aikasemmin... Sitä on ite tullu eesautettua omien koiriensa pahhoinvointia ja pahimmassa tappauksessa loppuelämän jatkuvaa kroonista tulehusta/vajaatoimintaa. Taas näitä koiran omistamisen hienoja puolia...

Nyt on tosiaan antibiootit alotettu ja mahat ollu molemmilla paranemaan päin. Riemulla on ruokahalu ollu jatkuvasti hyvä, Ralli vähä nirsoilee, varsinki jos yrittää sekottaa ruokaan mahatabletteja tai antibiootteja. Eipä tässä taas auta, ku toivua parasta ja yrittää jälleen oppia tästäki jotaki tulevaa aatellen. Huomenna kaverit menee taas yöksi Ricolaan hoitoon niin täytyy toivoo, että nyt tosiaan mahat on ok. Ja katotaan, jos vaikka saavat ennakkotiioista poiketen isännän pikavisiitille kotia sunnuntaina.

Riemun siivousilme

Vuosi 2014

Se on kohta tammikuu jo pulukassa eikä vuosikatsaustakkaan vielä tehtynä! Mutta semmosta se on. Kun koulun sai valamiiksi niin tilalle tuli hirviä hinku tehä käsitöitä. Kaikki motivaatio kohistuu nyt riemunkirjaviin villalankoihin ja sisustus- ja koirantakkikankaisiin. Ja tällä errää kulluu vähä enemmän aikaa ihan arkisiin touhuihinki, ku koko setti on yksin emännän vastuulla kolome kuukautta, ku isäntä läks Enklantiin työtä harjottelleen.

Reenien osalta on palattu päiväjärjestykseen, mutta siitä kauan kaivatusta tokon reenauksen alottamisesta ei oo vielä kuulunu eikä näkyny mittään. Totesin tuossa, että kannattaako meijän reenatakkaan, ku koesäännöt muuttuu. Tuskin nimittäin voittajan kokeeseen ollaan ennen muutosta menossa. Tietenkihän sitä vois ottaa selevää niistä uusista säännöistä ja rueta reenaan niitten mukkaan. No ehkä jossain kohtaa. Jos Rallilta kysytään niin hitot säännöistä, kuhan tehtäs jotaki...

Mutta otetaas nyt kuitenki pieni perinteinen vuosikatsaus. Elikkä vuonna 2014...

...alakuvuosi kulu gradua viimestellessä ja uutta työtä opetellessa. Gradu valamistu sopivasti kolomikymppisten aattona, mutta kevät meni kulukiessa 100 kilometrin työmatkaa ja tehessä pitkiä päiviä ja opiskellessa loppuja kursseja.
...Ralli sairasti alakuvuonna joulusen kennelyskän jäliltä jonku jäläkitauvin, joten syäntalavi meni siitä rauhassa paranemiseen ja kuntoutumiseen.
...maaliskuussa palattiin pitkän kisatauon jäläkeen Rallin kans hommiin ja tojettiin pieni lähössä pysymisen ongelma. Vähä liipasimellahan tuo on ollu siittä lähtien, mutta pienellä kurinpallautuksella saatiin se haltuun. Ja niinpä me lopulta siirryttiin maaliskuun loppupuolella kolomosluokkaan.
...päätin siirtyä Rallin kans aalla juoksukontaktiin, mutta bumpereilla se ei tuntunu etenevän. Pääsiäisenä alotettiin kehikon kanssa. Sen reenaaminen on ollu vähä niin ja näin, eikä sen varmuus vieläkään mikkään hyvä oo. Mutta sillä tiellä mennään.
...kesäkuussa Ralli sai kunnian edustaa ekaa kertaa seuran agilityn SM-joukkueessa. Meinas se "ison maaliman meininki" vähä pientä poikaa hämmentää, joten tuloksella ei juhulittu. Tai no, tulos kuitenki, kai siitäki pittää olla ihan tyytyväinen nuoren koiran kans.
...elokuussa taiski olla vuojen kohokohtia, ku matkattiin lomalle mökille. Siellä vaan koirat ja ihimiset nauttii sillailla, ihan iliman mittään sen kummempaa muuta ku oleskelemalla. No jo vain olin muutaman kisan hommannu siihen matkaevväiksi ja menomatkalla Ralli tekiki Oulussa ensimmäisen kolomosen nollistaan. Loman keskivaiheilla tehtiin maaseutumatka Kajjaaniin, jossa ei tuloksilla juhulittu. Ainua merkittävä tekijä tässä reissussa oli se, että se sai luvan olla päätepiste Riemun kanssa kisaamiselle. Paluumatkan ja loman loppumisen ainaisen ankeuven katkasi Ralli tekemällä Iisalamessa triplanollan ja pokkaamalla myös ekan agilitysertinsä.
...elokuun lopussa kerittiin vielä tokokokkeeseenki Nokialle. Kolomostulos ja kiitos näkemiin.
...syyskuussa kuitenki saavutettiin vielä se viimenenki mun Rallille ja mulle asetetuista 2014 tavotteista eli avoimen luokan ykköstulos tokossa. Se tuli kyllä pienen onnenkantamoisenki kautta, jos nyt siksi voi kutsua sitä, että viereinen koira tulee paikkamakkuussa haastaan riitaa...
...loppuvuosi meniki hilijaiselossa. Muutamat kisat käytiin, saldona yks aginolla lissää kisakirjaan. Eli SM-nollista puuttuu vielä kaks aginollaa. Emäntä sai maisteriurakkansa papereita vaille valamiiksi joulun alla. Kovat oli puhheet, että kuinka sen jäläkeen rupiaa koiraharrastuksiinki olemaan enemmän aikaa, mutta johonki se vaan kulluu muuhun.
...on siis terveyen osalta pysytty ite kukin kohtuullisessa kunnossa. Kevvään Rallin flunssan jäläkeen on muutama ripaska meillä vieraillu ja Rallin pomputus nyt on edelleen olemassa, mutta onneksi seki on pysyny vähintäänki kohtuullisissa mitoissa. Riemun allergiat on pysyny siedätyspistoilla ja pienellä määrällä kortisoonia kurissa. Mitä tuohon Riemun mielenterveyteen tullee niin se kyllä edelleen jättää vähä toivomisen varraa...
...meijän perheen lauman koko on pysyny seittemässä karvapäässä aika monen perättäisen "kasvuvuojen" jäläkeen. Mutta ollaanko nyt maksimissa? Se taijetaan nähä tässä kevvään mittaan...

Semmonen kiireinen vuosi oli 2014. Mutta mitäs tänä vuonna keksitään? No ainaki toivosin, että vuonna 2015...

...pysyttäis edelleen terveenä ja ehkä jopa kohotettas Rallin kans vähä kuntua.
...reenailtais agilityä ja tokoa Rallin kans sillailla sopivan tavotteellisesti, mutta mukavasti.
...saatais kassaan ne SM-nollat, vaikkakaan niillä ei välttämättä mittään tehtäsi.
...saisin aikaseksi tehä enemmän käsitöitä, mieluiten valamiiksi "tuotteiksi" asti, eikä vaan keskenerästen kassaa kasvattamaan.
...nauttisin elämästä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen iliman jatkuvaa työn ja koulun yhteensovittamisen stressiä. Vielä se ei ihan onnistu, ku takaraivossa on eelleen koko ajan semmonen ajatus, että muka pittäis lukia tenttiin tms.

Loppuun vielä muutama kuva noista tämänhetkisen motivaation kohteista...

Ei Mee Putkeen

Huhhuijaa. Täällä ollaan. Vielä just ja just järjissään, vaikka gradu pitäis palauttaa parin viikon sisällä ja onhan siinä vielä tekemistä... Loppua kohti rupiaa luovutusajatukset iskeen, että en mää tästä tämän parempaa saa niin antaako olla. Mutta jos nyt vielä jonkulaiseen järjestykseen sais sen, ettei tarttis hävetä.

Tajusin tuossa viime viikolla, että meillä tulee pian melekeen puol vuotta täyteen tämmöstä melekeen taukoilua Rallin kanssa. Tää nihkee vaihe alako alakusyksystä osteopaattikäynneillä. Sen jäläkeen on reenattu varmaan ihan äärimaksimissaan kymmenen kertaa ja kisattu kahesti. Jumishokista ku päästiin nii oliki vuorossa kennelyskä. Sen kanssa otettiin tooosi rauhallisesti. Joulun aikaan vasta käytiin muutama pienehkö reeni. Sitte oli taas osteopaatin jäläkeistä lommaa ja sitte tuliki nämä pakkaset.

No ens viikolla oli aatellu palata ruotuun, mutta toisin kävi. Ralli kävi osteopaatin vinkistä pari kertaa Tampereen koirauinnissa polskimassa ja "kuntoutumassa". Viime viikolla mukana oli myös Rico-pappa, joka hyppi altaaseen sytämmensä kyllyyestä. Kyllä Ralliki mieluusti ui, mutta on huomattavasti varovaisempi. No pakkanenhan se oli, mutta yritettiin kuivailla pojjaat hyvin ja lämmittää autoo valmiiksi. Ja tietysti topattiin vaatetta päälle kunnolla. Rico veti puolet kotimatkasta hinkaten ittiänsä pitkin takakontin seiniä ja ilimeisesti piti sillain ittensä lämpimänä ja tervennä. Mutta pari päivää uinnin jäläkeen Ralli alako nuuhkuttaa. Että nuha iski. Tännään aamulla sitten rupes vielä röhimäänki, joten eipä muuta ku lääkäriin.

Lääkäri eppäili, että uinti saatto olla laukaseva, mutta että olis joku bakteeritulehus oireista päätellen kummiski. Antibioottia ja tulehuskipulääkettä määräs. Puhuttiin myös Rallin ahtaanolosista henkiteistä. Tai semmoset oon sillä päätelly olevan, kun se aika ussein selevittää kurkkuansa, ku on juonu ja kennelyskäki oli tosiaan meleko mahoton, vaikka rokote oli voimassa. Lääkäri sano, että se on kohtuullisen ylleistä pikkukoirilla ja luonnollisesti altistaa tulehuksille ja ongelmille. Kehotti kuvvauttamaan kurkun, jos ei antibiootti helepota, tai jos näitä ongelmia rupiaa olemaan.

Että onpahan sairastettu oikein olan takkaa. Tai siis Ralli on. Emäntään eppäilemättä iskee joku megatauti sitte, ku saan gradun pallautettua. Eipä oo Rallin tarttenu antibioottia ennen syyä tauteihin, näppyleikkauksen jäläkeen vaan. Ja nuin muutenki on ollu aikas terve kaveri, jos Riemuun vertaa. Siis jos lihasjumeja ei lasketa. Toivottavasti on nyt vaan kertaluontosta ja selevitään tällä ei niin pikkasen pitemmällä hilijasella jaksolla. Että jos sitte ens kuun lopulla vaikka päästäis taas kisaamaan. Ja se uintiki olis tosi hyvä niin Rallille ku Ricollekki, mutta ei parane näillä pakkasilla mennä onneensa koittaan ainakaan ennenku ompelen Rallille kunnon haalarin ja villamanttelin alimmaiseksi.

Että tämmösiä valituksia. Josko ens kerralla olis nuo ikävät velevollisuuet jo saatu pois päiväjärjestyksestä, Ralli terveeksi ja uus reenikausi pikkuhilijaa aluilleen.

Rennommin

Viime viikolla pistin taas mukavan tukun rahhaa tähän koiraharrastukseen. Keskiviikkona ajelutin Rallia vaihteeksi Tampereen suuntaan. Akupunktio oli ohojelmassa. Ralli sai kysseiseltä reissulta lääkäriltä käytösarvosanaksi kymppiplussan, eli saihan tuota taas olla ees ylypiänä kaverista. Anto pistellä neulat itteensä ja anto niitten olla paikallansakki. Ihimetteli vaan, että mihin se emäntä mua nyt jatkuvasti roudaa. Emäntää enämpi tais hirvittää, että kuinka pitkälle ne neulat oikein pistetään.

Laserilla hoijettiin osa lihaksista. Etenki lapojen takana olevat selekälihakset oli ihan kamalat. Lääkäri sano, että ensin tunnusteli, että onko siellä joku kasvain, ku on niin kova kohta... Tupla-annokset laseria niihin siis ja kotihoitoon Nutriplus-geeliä, jotta lihakset pallautus mahollisimman hyvin. Puhe oli, että jos ei ala poika pysymään kohtuuella kunnossa, niin täytyy sitte kuvata selekä uuestaan ja tarkemmin.

Lauantaina ajeltiin taas Rallin kanssa Turkuun. Ilimeisesti eellinen kerta oli ollu jokseenki inhottava (eli kivulias), vaikka päälleppäinhän Ralli ei mittään näyttäny. Tällä kertaa alako nimittäin hirviä tärinä heti, ku aseteltiin hoijettavaksi. Raasu pieni. No joo, mutta hoitaa anto tietenki taas normaaliin tappaansa. Kommentit oli vähä mievompia tällä errää. Parempi oli kunto siis, mutta ei vieläkään läheskään niin hyvä ku vois ja pittäis olla. Etupäähän etenki yritettiin lisätä liikkuvuutta ja samalla juteltiin kaikista mahollisista tavoista, millä voitais arjessa eelleen asiaa parantaa.

Ensinnäkin jumppailla pittäis. Ringissä juoksua saahaan jatkaa naapureitten ja ohikulukijoihen iloksi ja ihimetykseksi, mutta molempiin suuntiin suuntaa vaihellen. Lisäksi täytys venytellä niskaa: nokka vuorotellen kyynärpäihin, etujalakojen välliin ja ylös korkialle. Ruoka- ja juomakuppi nostettiin ylemmäs, että vähenee taas yks pieni etupään rasitus. Tuohon pää alahaalla olemiseen vois muutenki kiinnittää huomiota. Esimerkiksi lenkillä sitä postia ei tarttis lukia joka nurkalta. No tätä mää oon kyllä jo ennenki harrastanu. Eli aamulenkillä pojjaat saa haistella just niin palijo ku haluavat, mutta päivän päälenkillä yritän rajottaa sitä varsinki alakulenkin jäläkeen, koska haluan, että siittä liikkumisesta on mullekkin hyötyä, ku ei joka närreellä pysähytä.

Sattuin ottamaan puhheeksi myös sen, että kun tolla pienellä edelleenki jonku verran on sitä eroahistusta. Sohovan kans on taas välillä askarreltu päivisin taikka tyynynpäällisten vetoketjuja imeskelty. Osteopaatin mielestä tää psyykkinen puoli voi aiheuttaa jopa suurimman osan tästä jumituksesta. Jos Ralli on täällä päivät pitkät jännityksissään, niin eipä se oo ihime, jos on jumissa. Ja sitähän se tuo isäntä on joskus sanonu, että ku mää lähen töihin ja isäntä jää koirien kans, niin Ralli saattaa mennä isännän sylliin tärräämään...

Tähän yritettään nyt taas vaikuttaa sillä yksinolon helepottamisella. Saatiin vinkki tollasesta luontaistuotteesta ku Zylkene, jota Ralli saa nyt ruuan seassa. DAPpihan meillä on ollukki käytössä joskus, mutta tää kämppä taitaa olla yhelle haihuttimelle vähä turhan iso, että sais kunnon vaikutuksen. Voisin yrittää tehä taas niitä yksinjääntiharkkoja ja muistaa muutenki olla lässyttelemättä ja mussuttelematta liikaa. Osteopaatin kommentti oli, että Ralli on loppujen lopuksi herkkä pieni poika, joka vaan ei näytä sitä.

Agility on nyt eelleen tauolla. Ens maanantaina mennään fysioterapiaan ja sen jäläkeen mahollisesti toista kertaa akupunktioon. Lokakuun lopulla on toinen fyssari ja osteopatiaan mentäis tarkastukselle vuojenvaihteen jäläkeen. Vesijumppajakso tekis hyvvää tossa hetken päästä, jos vaan pystyn sen järkkäämään eli rahat ja aika riittää. Agilityyn ei kuulemma kannata pittää kiirettä ja sittenki ku mennee niin kevyesti alotus; matalat rimat ja niin pois päin. Katotaan ny, kuinka kauan siittä saa piättäyvyttyä. Kyllähän se nyt tärkeintä ois kokkeilla, että miten hyvvään kuntoon tuon pienen sais. Mutta toisaalta täytyy sitä agilityäki tehä sitte, että näkkee, miten se kroppa taas sen kansa rupiaa pärjäämään. Ja täytyyhän se myöntää, että ku kissaamisen makkuun pääs niin niihinki ois kiva taas josaki vaiheessa päästä.

Rico-papan kanssakaan en viitti nyt lähtiä kisaileen, kun sillä on ollu vähä mahaongelmia. Karvaa lähtee niin kamalasti, luultavasti vanhusruuan puutteellisuuen vuoksi, että pallerot täytyy oksentaa kesken yötä pois. Lääkärissäki käytiin, ku rupes jo vähä huolettaan tuo ukkeli. Ylleiskunto on ok ja verikokkeissa ei ollu mittään. Lääkäri eppäili mukavasti heti pahinta vaihtoehtua: kasvaimia kiveksissä, kun ovat jonkuverran eri kokoset. Sen tojentamiseksi ne pittäis nipsasta pois ja lähettää patologille tutkittavaksi. Mun täytyy sanua, että mää en kyllä nyt jaksa uskua tohon teoriaan. Taikka en haluakkaan. Tuo karvanlähtö nyt on ollu ongelmana siittä lähtien, ku Rico siirty vanahusten ruokaan. Se on välillä ihan hirviää. Tuon takia on yritetty vaihtaa papalle ruokaa, mutta ne taas on aiheuttanu ongelmia mahan kans. Ennen niin teräsmahanen kaveri ei ennää kestäkkään ihan mitä vaan. Eikä herralle oikeen kelepaa mikkään muu, ku tuo mitä nyt on syöny.

No nyt kokkeillaan ruuaksi elläinlääkäriltä saatavaa Sensitivity ruokaa. Lääkäri ei mittään sanonu, mutta mää oon kyllä sitä mieltä, että ton ikänen ja kuitenki nuin aktiivinen koira tarttee lisäksi jonku nivellisän. Vanhusten ruuissa niitä on itessään, mutta ei tommosissa perus aikuisen ruuissa. Toivottavasti rupiais papparaisen mahan kestämään ja turkki pysymään paikallansa. Tännään se oli täällä meijän päivää sulostuttamassa ja tehokkuus on kyllä kaikesta huolimatta eelleenki ihan omaa luokkaansa. Lelut lähti käveleen korista samantien ja se vinkuva yksilö löyty alta aikayksikön. Ja Ralli oli niin mielissään, ku sai kiusata isupappaansa. Ne on kyllä niin mainion ihana pariskunta.

Että täällä nyt yritettään kovasti kuntoutua ja pittää silti pää kasassa. Voi voi, kunhan tällä yrittämisellä nyt sitte olis vaikutustaki ja tulis pikkunen kuntoon. Ja kestäis näillä uusilla ohojeilla ja ruttiineilla harrastamisenki. Ja ihan yhtälailla se on tietysti huoli tuosta pappakoirastakin. Että toivottavasti näitä oireita nyt ei aiheuttais mikkään kasvaimet. Koska vaikka kuinka ne pallit poistettais niin luultavasti ne ongelmat ois jo ehtiny levitä. Tapahtuu mitä tapahtuu, sen näyttää tulevaisuus. Turha sitä on enempäänsä tännään murehtia.

Loppuun vähä noita riemunkirjavia tekeleitä:

Tasapainoilua

Kerronpa tässä pienen tarinan yhen tietyn russeliherran reissusta osteopaatille. Tai no, tarina tuskin jää kovin lyhyeksi. Luultavasti sitä ei jaksa lukia kukkaan, paitsi ehkä äiti.

Viime tiistaina matkustettiin Turkuun Rallin kans osteopaatti Leena Piiraa tapaamaan. En oikiastaan osannu varrautua mihinkään ihimeellisseen, koska fysioterapiassa tilanne on kuitenki koko ajan ollu vähintään kohtuullinen. Heti alakajaisiksi Ralli pistettiin seisomaan minun ja osteopaatin välliin. Ja kierohan se oli ku makarooni oikialle. Käsittely alotettiin etuosasta. Ja eihän siellä ollu liikkuvuutta nimeksikkään. Koko rintaranka ja olokapäät oli hyvin pitkälti jumissa. Ja alaspäin mennessä löyty vielä ainaki yks melekeen liikkumaton nikama, jonka ympärillä lihakset oli olemattomat. Lihasmassa oli ootetustikkin toispuoleinen, mutta ei pelekästään takaosassa, niinku luulin.

Osteopaatin pyynnöstä kerroin meijän ruttiineista ja harrastuksista. Eipä niistä oikein hyvvää sannaa ollu Rallin kunnossapysymisen kannalta sanottavana. Agilityhän nyt on luonnollisesti se yks kuormittavin juttu. Etupää on kovilla etenki hyppyissä ja kontakteilla. Mutta ei se tokokaan kiitosta saanu. Vaikka meijän tokkoilut nyt on aika marginaalisia vielä niin tokihan se Rallin makarooni osotti just perusasentoo. Rallin lempiharrastus eli lelujen heitättäminen sai myös pään pyöritykset. Etupäätä erityisen pahasti kuormittavaa taas. Tästä saatiin erityisesti varotuksen sana. Että haluanko ottaa sen riskin, että se saa jostaki heitosta tyrän niskanikamaan... No en. Mutta vähänhän tää maallikkua eelleenki ihimetytti.

Viimenen niitti tuli vielä, ku kerroin, että on toinenki koira, jonka kans Ralli leikkii ja vettää rallia. Väärin. Aina vaan lissää kuormitusta etupäälle ja muutenki aika riskialtista touhua, ku Riemu kumminki on tuota pientä sen verran isompi. En siinä vaiheessa ennää viittiny ees sanua, että niin, meillä on tossa aika ussein koolla seittemän koiran lauma, josta Ralli on se pienin... Olin aika valamis menemään heti aamusta ilimiantaan itteni elläinsuojeluvalavojalle.

No mitä me nyt sitte on tehty näitten karujen tottuuen sanojen jäliltä? Ensin meni tietysti ilta ja seuraava päivä tihirustaissa. Mutta kai tässä pikkuhilijaa jo täytyy rauhottua, ei kuitenkaa oo hengenvaarasta kyse. Mutta muutoksia täytynee tottumuksiin tehä.

Ensinnäki Ralli siirty lenkkeileen normaalissa hihinassa. Joo, mää oon käyttäny flexejä, nuita koiramaaliman iki-inhokkeja, mutta vaan hyvin istuvien valijaitten kanssa. Syitä siihen on usiampia. Oman heleppouen kannalta ne on ihan ehottomat, ku on kaks koiraa. Ei tartte koko ajan olla kerittemässä toisen hihinaa ja niin pois päin. Toisaalta oon aatellu, että sekä koirat että minä saahaan liikuntaa paremmin, ku saahaan liikkua vappaammin. Mun ei tartte pysähtyä joka närreelle ja nuo taas pystyy niin tekemään. ÄÄÄÄ (=virheen merkkiääni) Tajusin, että tuolla flexillä oon vaan lisänny sitä, että Ralli laukkaa palijo. Ja se on taas sitä vääränlaista liikuntaa, ku se kuormittaa ravia enämpi etuossaa ja siinä se etenki mennee vinossa. Flexin kans se jättäytyy aina haisteleen jotaki ja sitte laukkaa eelle ja sama toistuu. Tavallisen hihinan kans se joutuu pääsääntösesti ravvaamaan.

Ravvailuja on lenkin lisäksi tehty tuossa omalla pihalla. Saatiin ohoje ravata vastapäivään aina 5 minnuttia päivässä. Oikia kylyki vähä vennyy ja siinä ympyrällä sitä vasenta, pomputtavvaa takasta on pikku pakko käyttää. Rallin mielestä tää on ihan mielenvikasta touhua. Ja on siinä voinu joku naapuri tai ohikulukijaki kattua, että onkohan kaikki lusikat kaapissa emännällä, ku tossa töpöttellee menemään pientä ympyrää...

Rallin suureksi ihimetykseksi kukkaan ei ennää heitä sille leluja. Heittämistä en kyllä varmasti sataprosenttisesti saa jätettyä pois, ku esimerkiksi reenatessa se palakinto Rallille kuitenki on nimenommaan se lelun hakeminen, ei pelekästään se lelu. Mutta kai sen vappaa-ajalta pystyy kohtuuella lopettaan. Ku vaan saa sen alitajuntaisen liikkeen pyssäytettyä, joka tietämättään nostaa sen lelun kätteen ja heittää, ku toinen sitä lelua niin anovasti tarjoilee...

Rallin ruokavalioon on lisätty B-vitamiinilisä ja Nutrolinin Sportti-öljy. Ne auttaa aktiivisen koiran lihaksia pallautuun rasituksista ja niistä vois kuulemma olla tämän tyyppiselle tehopakkaukselle hyötyä. Koska me harrastettaan (toivottavasti vielä tulevaisuuessaki) ympäri vuojen, niin tuota öljyäki saa mennä koko ajan. Se on työkoirille lähinnä mettästyskauelle suunniteltu, mutta tollasella harrastustyypillä sitä voi syöttää jatkuvasti. Lisäksi täytyis kiinnittää huomiota nesteytykseen reeni- ja kisapäivinä. Ruokaan vois semmosina päivinä lisätä vettä ja täytys myös hommata jotaki pallautusjuomaa tehostukseksi.

Koska fyysiset aktiviteetit on nyt ollu niin vähissä niin oon yrittäny lisätä Rallille vähä aivotyöskentelyä. Se on ny saanu iltaruokansa välillä älypelistä. Joinaki iltoina sirottelen nappulat fleecepeiton mutkiin ja Ralli saa kaivella ne sieltä esille. Eilen tein nappuloista pienen jäläkiharkan takapihalle. Ja Rallihan nauttii. Mutta ei ne silti sen "kalenterissa" liikunnallisia tekemisiä korvaa.

Tää reissu on herättäny ison nipun aatoksia, joita täytynee pureskella tässä ajan mittaan, ku tilanne etenee ja nähhään, rupiaako Ralli kestämään ja mitä aktiviteettia. Nyt on kyllä tullu kiinnitettyä huomiota ihan erilailla kaikkeen. Jos oisin yhtään neuroottista sorttia, niin elämästä vois tulla vielä vaikiaa... Nimittäin esimerkiksi sillä on ihan drammaattisen iso vaikutus, että kummalla puolella häntää talutusremmi mennee. Helepommin se asettuu hännän vasemmalle puolelle, mutta ku sen siirtää oikialle, niin jo vain oikenee ranka. Nyt siis lenkillä kuluttelen energiaani siihen, että pyrin ainaki suurimman osan ajasta pitämään sen remmin siellä oikialla puolella ja lisäksi vielä koiran mun oikialla puolella. Toisaalta ku tuo on tuommonen ikitouho niin se on suuna päänä menossa joka paikkaan. Sen tapana on hypätä vauhikkaasti ja näyttävästi aina joka paikkaan: sohovalle ja sieltä pois, uloko-ovia vasten ulos lähtiessä ja muutenki touhutessa. Ja taas kuormittuu etupää.

Pomputushan se syy tuohon hoitoon hakkeutumiseen on alunperin ollu. Muita vinkkejä mistään ongelmista, saati kivuista ei Ralli oo päälleppäin näyttäny. Se ei oo koskaan liikkunu mitenkään varovasti tai ollu kipiän olonen. Päin vaston, aina valamis toimintaan. Agilityssä se hyppää ihan hyvällä tekniikalla, vaikka takapään käyttö parempaa voiski olla. Riman se on tiputtanu "uransa" aikana alle kymmenen kertaa, väitän. Taikka tietenki nyt ku rupiaa kaivamaan, niin jäläkeen päin on hyvä sanua, että joo, onhan sillä esim. ollu keppeillä keskenjättämisongelmaa. Ja jossain vaiheessa oli pieni hetki, kun kielti aalta muutamaan otteeseen. Ja kai tuo kropan kierouski olis pitäny huomata, vaikka maallikko onki. Mutta ei. Tyhmä kai sitä on.

Emmää tiiä, kyllä elämä aika hankalaksi mennee, jos kaiken ton "väärän" aktiviteetin rupiaa karsimaan. Sehän tietäis ensinnäki pelekkää remmiliikuntaa. Riemun tai muitten kans ei sais leikkiä yhtään. Sohova ja sänky pittäis kieltää kokonaan ja autosta aina huolehtia viimesen päälle varovasti poistuminen. Ja nää vasta alakuun. Mutta en toki usko, että osteopaatinkaan ajatus on ihan tuo kaiken lopettaminen, vaikka se siltä ekakertalaiselle saatto kuulostaa. Joku kultanen keskitie pittäis löytää, jossa koira pyssyis kunnossa, mutta elämä ei menis liian vaikiaksi. Tulevaisuus sen näyttää, että riittääkö esim. se lelun heittelyn lopettaminen. Jos ei, niin sitte varmaan seuraavana on listalla agility. En nimittäin usko, että pystyn/haluan ihan loputtommiin rajottaa nuitten leikkimisiä ja vappaana irrotteluja. Riemuakaan ku ei pienemmäksi ja vähemmän leikkisäksi saa ja se nyt kuitenki on tuossa olemassa.

Oliko jotaki positiivistaki? No tietenki se, että ite oppii tajuamaan vähä paremmin näitä asioita, joita koirallaan teettä ja antaa sen tehä. Rallia tarttis oppia lukemaan paremmin, ku ei se tosiaankaan kipujansa näytä, tehokas terrieri ku on. Tää on vähä eri juttu, ku on toisena koirana tommonen Pieni Pinseripoika, joka kyllä antaa kuulua joka ainuan nipistyksen. Mutta tokihan se lämmitti mieltä, että Rallin hermorakenne, mutta myös rakenne sai taas kehuja. Ralli vaan makas hilijaa, silimät kiinni paikallaan, ku sitä käsiteltiin, vaikka pakkohan sitä oli sattua. Osteopaatin mukkaan tosi palijoki. Ja tosiaan, rakenne on russeliksi ihan mainio suorine jalakoineen ja hyvine kulumauksinneen, eikä pitkä selekäkään vaikuttanu ongelmalta. Että periaatteessa kunnossa pysyminen pittäis olla mahollista, kuhan vaan saatais ensinnäki lihakset tasapainosemmiksi ja toisakseen aktiviteetit jonkulaiseen balanssiin.

Jatkosuunnitelmissa on hoitojen osalta se, että ens viikolla mennään akupunktioon. Sinne ois pitäny päästä jo pian ekan osteopatian jäläkeen, mutta täyttä oli tietenki suositetulla tekijällä ja ne vähätki ajat päivällä, ku oon töissä. Piiralle mennään sitte sen jäläkeen. Ja jos kaikki mennee hyvin niin olin tulikittevinani, että sen jäläkeen pittäis noitten arkipäivästen muutosten myötä riittää normaalit lihashuollot fysioterapeutilla. Ja varmaankin aika-ajoin tarkastuskäynnit osteopaatilla ja mahollisesti akupunktiossa. Se seleviää ajan myötä, että mitä kaikkia meijän pittäis muuttaa, että esim. agilityä kroppa kestäis. Mutta alotettaan nyt tosiaan nuilla lisäravinteilla ja heittelyn lopettamisella + laukkaamisen sijasta ravvaamisseen kannustavalla liikunnalla. Ehkä ens kerralla saahaan ympyrän ravvaamisen ohheen myös jumppavinkkejä lissää. Meijän näyttelyjä edeltäny agilitytauko siis jatkuu ainaki muutaman viikon. Välissä kerettiin yhet reenit ja yhet kisat, joissa ei tuloksilla juhulittu. Mutta onpahan emännällä enemmän aikaa lukia tenttiin. Tai siis olis, jos ei käyttäis kaikkia aikaansa esimerkiksi blogin kirjottelluun...

Unohtuneet

Viimesimmässä vuojatuksessa unohtu arssinoija Rallin pomputusten kans. Käytiin siis viime maanantaina fysioterapeutti Kirsillä. Ekaks Ralli sai kiipeillä portaissa, suorittaa semmosta hassua rimakujaa, seisoskella puntarilla (jossa oli joka jalalle oma näyttö), kävellä Kirsin jalkojen yli yks jalka kerrallaan ja vaikka mitä. Sen jäläkeen Ralli rauhottu hienosti hoijettavaksi ja nautti aivan silmiinnähtävästi. Loppuvaiheessa melekeen nukahti. Kehut sai taas, kun on niin fiksu.

Kirsi katto Rallin selekäkuvia ja totes, että ei niissä oo huomauttamista. Mutta ilimeisesti pomputus voi johtua ihan millin tai parin heitosta ihan viimesten okahaarakkeijen pittuuessa. Mutta se ei siis kuvista ainakaan selvinny, mistä Rallin pomputus johtuu. Vasemmalla puolella oli taas jonku verran jumia, mutta ne aukes kohtuuella. Kuuennen nikaman välistä löyty semmonen kipupiste, joka sai vasemman takasen hytkymään. Oikeella puolella vastaavaa ei ollu. Ilimeisesti se ei kumminkaan teheny mitenkään erityisen kipeetä, ku pikkunen ei ees päätään nostanu vaan nautti vaan. Sekin kohta saatiin käsiteltyä niin, että lopulta mitään tärinöitä siittä ei saatu enää aikaseksi.

Lopuksi Ralli joutu vielä vesijuoksumatolle seisoskelemaan ja totuttelemaan vetteen. Se ei ollukkaan niin kiva juttu. Mutta hyvä, kun kokeiltiin jo. Meillä on nimittäin ens viikolla aika vesijumppaan, jota otetaan n. viijen kerran ylläpitävänä treeninä. Tarkotuksena olis nyt yrittää treenata takapään lihaksia niin, ettei niistä tuu pomputuksen vuoksi eripariset. Samalla Kirsi aina käsittelee sen hytkymistä aiheuttavan nikamavälin, kun se ilmeisesti kumminkin se syypää pomputukseen on. Lisäksi "kotiläksyksi" saatiin noita takapäänkäyttöharkkoja ja että käyttäis molempia jalakoja erikseen eikä esim. hyppäyttäis niitä molempia aina kerralla alas portaalta tai matalan esteen yli.

Lenkillä oon huomannu, että pomputus väheni ihan huomattavasti hoijon jäläkeen. Oli puhe siitä, kun huomasin, että ihan pienikin veto auttaa heti ja pomputus loppuu. Niinpä oon nyt yrittäny pelata lenkillä hihnan kans niin, että pomputuksen alkaessa hihna heti kiristyy. Sillain tuetaan eelleen sitä lihasten tasapainosta kehitystä ja ehkäpä samalla vähän niinku opetan sitä, että hihna kiristyy heti, ku pomputus alakaa. En tiiä tajuaako Ralli etes pomputtavansa eli että voiko se tavallaan sitä oppia välttämään, mutta kaikkee voi kokeilla.

Huomasin blokin kuvakansiossa nipun julkasematta jääneitä kuvia. Pistetääs neki nyt tänne. Ne on otettu muutamia viikkoja sitte pienellä peltolenkillä.


Kyttäyselekeistä päätellen Ralli on ollu liikaa paimenien seurassa...