maanantai 29. maaliskuuta 2010

Möllimöykky Tanssii

Kevät tulee. Pääasiallisesti se on kiva juttu. Kyllä tää pakkaset voittaa, vaikka joka paikka onki ny sohjoo ja kuraa ja pesulla joutuu käymään melko useesti. Mää oon ollu aika levotonki viime aikoina, kun kaikenlaisia hajuja on ilmassa. Sitte mulle selkis semmonenki, että tossa naapurissa oli ollu jo useemman päivän hoiossa sellanen kingchaarlssi tytteli, aika pentu vielä. Mutta sekös kans pisti vipinää kinttuihin. Nooh, tästä kaikesta levottomuuesta ja erittäin heikosta mielenkiinnosta totella emäntää ja isäntää huolimatta mentiin eilen möllitokokisoihin. Emäntä oli meiät ilmottanu muutama viikko sitte, ku tilanne oli ehkä vielä vähä vakaampi.

No mähän vedin sieltä tietty pisteet himaan. Hoidin ne hommat sillee omalla tyylillä ja heitin omat kuviot tylsempiin kohtiin. Kuten kuvista näkee, mä olin liian vaihdikas kuvattava siinä valaistuksessa.

1. Luoksepäästävyys: 9. Emäntä siinä yritti jotain hyssytellä, mut jos joku tulee mua kattoon niin pitäähän sitä ny tervehtiä kunnolla!
2. Paikalla makaaminen: 6. Vitsi mitä ajan tuhlausta! Just oltiin tultu siihen huumaavan hajuseen maneesiin ja siellä oli kamujaki nii makaa siinä ny sitte! Kyllä mä jonku aikaa sitä jaksoin, mutta sitte yritin ottaa jalat alleni. Emäntä laitto mut muutamaan kertaan uusiks makaan niin katoin paremmaks rueta leikkiin hevosenkakkakikkareilla. Niitä oli ihan mukava pyöritellä siinä, vaikka mieluummin oisin ottanu Ronin ja sen toisen tyypin kanssa pikku juoksukisan. Roni makas siinä mun vieressä ja tuijotti vaan sitä emäntäänsä. Sitä toista kamua sain vähä kuitenki häirittyä niin eipä menny ihan turhaan ne kikkailut.
3. Seuraaminen kytkettynä: 9. Emännällä oli niin hyvän hajuset nakit kädessä niin pitihän sitä seurata.
4. Seuraaminen taluttimetta: 9. Edelleen, kyllä mä nakista tykkään, jos vaan muistan sen olemassaolon.
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 0. Emmä hei voinu mennä maahan siinä missä käskettiin. Siinä oli just jotain papanoita ja niin kylmäki vielä. Eli katoin parhaaksi jäähä istuun siihen.
6. Luoksetulo: 9. Ennen tätä kohtaa mulla napsahti. Oli niin hemmetin tylsää tehä kaikki niinku käsketään. Ei emäntä ehtiny siinä muuta tehä ku sivulle käskee ku huomasin, että siellähä oli tuttuja yleisössä. Tullu tietty kattoon mun huipputarkkaa suoriutumista. No pitihän mun käyä ne moikkaan ja ottaan vähä irti siittä ihan mukavan tuntusesta juoksualustasta kevyehkön pinserihepulin myötä. Siellä oli niin monta emäntää pää punasena mun perään huutelemassa, että aika pian mä palasin oman emännän luo ja suoritin sen varsinaisenki luoksetulon täydellisesti.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8. Mää en ollu ihan varma, että mitä se emäntä siinä piipitti niin se joutu käskeen useempaan kertaan. Mutta kyllä mä sitte aattelin, että jospa mä nyt teen tänki.
8. Estehyppy: 9. Tää on yks mun lemppariliike, vaikka se esteen takana seisoskelu onki tylsää. Emäntä lyllertää sieltä toiselta puolelta niin hitaasti siihen mun viereen, että välillä ei jaksa oottaa seisoen.
9. Kokonaisvaikutus: 8. Se tuomari ei osannu arvostaa niitä mun omia kuvioita.

Yhteispisteet oli siis 160. Aika juhlava saldo ekasta kunnon kisasta vai mitä? Ja enemmän ois vielä saatu, jos emäntä ois osannu hoitaa hommat kotiin ja jos ois menty ilman namia. Mää en sitä ymmärtäny, että miks ne niistä nakeista aina pisteen verotti. Pitäähän sitä nuoren miehen syyä, että pysyy sokeritasot kohillaan?

Mutta tämmösiä tällä kertaa. Kohta painutaan agireeneihin. Ainiin, Roni tais mut tossa tokokisassa jollaki pisteellä voittaa, mutta kyllä mää oon sitä mieltä edelleen, että se nyt tekeeki ihan liian nöyrästi kaiken mitä pyyetään. Emännän puheista oon tosin välillä vähä katkeruutta kuullu, että pitäis siittä Ronista mallia ottaa, mutta eläköön toivossa jos haluaa! :)

Riemu

Jeps. Emäntä ei ehkä ollu ihan niin ilonen tuosta koekäyttäytymisestä ku katsojat ja Riemu. Näin jälkeenpäin sen tajusin, että kyllä se möllienmölli tässä vaiheessa elämää ja koulutusta ois ollu se meiän luokka. Otettiin osaa siis mölli-aloon. Vaikka ne aloliikkeet kotona ja perusreeneissä onnistuuki niin uus paikka ja nää kevään lisäkierrokset... No kai mä halusin testata ne kaikki liikkeet, mutta ois vaan pitäny tajuta jättää ees se paikkamakuu väliin... Mutta tehty mikä tehty. Tietääpähän ainaki kehityskohat: paikkamakuu, luoksepäästävyydessä ja liikkeiden välissä rauhottuminen, jäävät liikkeet. Nii ja se makupalan häivytys! Hyviä ideoita otetaan vastaan. (Ihan ku en ois jo näitä tienny :) Ja tietääpähän, että ootellaan ja reenaillan ny pari vuotta ennenku virallisiin ees ajatellaan mennä!

Emäntä

PS. Kiitos Lauralle kuvaamisesta!

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Paista Päivä

Eilenpä oli pitkästä aikaa kauneuskisojen vuoro. Tampereen kansainväliset siis. Olihan päivä. Koiria ja ihimisiä oli ihan mahottomasti. Siinä sai olla säpäkkänä, ettei kukkaan astunu mun tassuille. Hauska oli nähä lajitovereita. Sitä mää vaan kummastelen, että miksei siellä voia pitää sellasta leikkikehää, ku kerranki ollaan koolla isommalla porukalla? Että sain tyytyä ihaileen niitä kaunokaisia pinserityttöjä kauempaa. Muutaman bullterrieritytön kanssa ehdin tehä lähempääki tuttavuutta. Ne on aika juhlavan näkösiä kavereita.

Kehässä esiinnyin näyttävästi tapani mukaan. Vähän mää yritin peruutella, ku se emäntä kumartu mun korvia kohti, ku ne on taas ollu auki jonku aikaa ja vähä kipeetki. Mutta annoin mä sen sitte kuitenki ihastella mun kaunista päätä ja komeita hampaita. Se seisoskeluvaihe on mun makuun vähä turhan pitkä nii lisäsin siinä vähä haastetta emännälle, mutta yleensä ottaen olin nätisti.

Omasta mielestäni mä olin ylivoimasesti komein koko porukasta, mutta se tuomari laitto mut vasta neljänneksi. Eli päivän saldo oli AVO-ERI, AVK1, PU4, VA-SERT. Tarkemmin arvostelusta voi lukia mun nettisivuilta. No okei. Olihan ne muutki ihan hyvän näkösiä uroksia.

Siskoplikka putsaski sitte pöyän narttujen puolella. Se oli paras narttu ja VSP. Vähäsen se meinaa harmittaa, että siskotytöstä tuli Suomen muotovalio ennen mua, mutta... Isot pinserikoohotus onnittelut silti! Että tuli kuitenki sukuun mainetta ja kunniaa niin hyvä. Ja ehottomasti nätein se sisko siellä oliki!

Tähän loppuun pistän vielä mun 2-vuotis poseerauksen tältä aamulta teiän ihasteltavaksi. Että eipä muuta ku mukavaa viikon alkua kaikille!

Riemu

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Paljon Onnea Vaan!

Paaaljon ooonnneeeaaa miiinäää, paaaljoon onnneeeeaaa vaaaaaan! Jeps, nyt mää oon ihan virallisesti aikamies jo. Tänään pyörähti nimittäin 2 vuotta mittariin!

Ja mitäkö sitä Pieni Pinseripoika tekee synttäripäivänään? No menee kuokkimaan russelitapaamiseen tietty. Ricon kasvattajan ja yhen toisen russelikasvattajan kavereilla oli kokoontumisajot tossa Meirän hallilla niin määhän tietty menin mukaan ihan vaan Ricon kiusaks. Sehän siellä tietty veti ihan kinginä, ku tais olla porukan vanhin. Semmosen kuulin, että se ainaki on oman kennelinsä ihka eka pentueen ihka ekana tullu pentu. Että spesiaalitapaus siis.

Siellä oli agilityilyä ja näyttelyjuttujaki ja Riksahan tietty veti agilityä silleen näytösluontoseen tyyliin. Kyllä se aika äijä tuntuu olevanki. Sen verran ahkeraan siinä jotain pikkupimuja pyöri ympärillä. Ehkä mun pitäis ottaa mallia sen iskutaktiikasta johon kuuluu hivuttautuminen istuallaan kohti kohdetta ja välillä heiluttaminen molemmilla etutassuilla.

Kyllä musta jotenki tuntu, että olin erilainen ku ne muut, mutta sainpahan sinne ainaki vähä vauhtia ja Riemua mukaan. Pienen alkujänskätyksen jälkeen ne russelit alko kiinnostuun mustaki, että kyllä siittä sitte ihan mukava päivä kehkeyty. Pääsin kans vähä agilityä testaan, mutta kävin aika lämpimänä siinä, ku olin seuraillu Ricon reenailua niin meinas karata pinserihepulin puolelle. Mopo ny karkas joka tapauksessa.

Siellä oli semmosia ihan ihme pikkupalleroitaki. Ne haisi ihan kummalliselle ja käyttäyty aika arvaamattomasti. Rico niitä katteli niin isällisesti ja emäntä niille sössötti siihen malliin, että jotaki erityistä niissä täytyy olla. Emäntä varsinki oli ihan huolestuttavan kiinnostunu niistä...

Mutta nyt mää haluan iltaruuan ja sitte mun pitää painua kauneusunille, jotta mää oon huomenna häikäsevimmilläni näyttelyssä. Ehkä mua sitten siellä lahjotaanki tästä vanhenemistapahtumasta, ku eipä oo tänään paljo lauluja ja lahjoja kuulunu. Mutta terkut ja onnittelut kaikille siskoille ja veljille kans!

Riemu

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Pelimies

Jotta saahaan piettyä tämän plokin huumoritaso tietyllä levelillä niin pistetäänpä tänne tämmönen video sieltä mun ekoista virallisista kisoista (ATT 24.1.2010). Siis vakavaa ja ihailtavaahan tässä on mun kellontarkka työskentely ja absoluuttinen estemittari. Huumoripuolesta pitää huolen tuo emäntä tolla kiekumisellaan. Kai se kuvittelee, että se voi sillä jotenki vaikuttaa siihen, miten mää noita esteitä suoritan tai miten innokkaasti mää mukana oon. Mutta eihän tolle voi ku nauraa. Sen takia tätä videoo onki näin kauan pimitetty, ku emäntä ei oo osannu sitä sillai editoia, ettei ääntä kuuluis. Mutta tässä tää ny on; kattokaa, ihailkaa, huvittukaa.

Riemu



PS. Spesiaalipinserikiitokset Marille kuvaamisesta ja todistusaineiston toimittamisesta!

Muotitietoinen

Vakiolukija jo tänään kyseli, että missäs viipyy raportti viime viikonlopun koulutuksesta. Se on vaan tämä Pienen Pinseripojan elämä niin kiireistä, että ei meinaa aika kaikkeen riittää. Sitte vielä emäntä oli sielä koulutuksessa niin pihalla, että eihän meillä oo yhtään kunnollista kuvaakaan sieltä. Mutta on tässä muutaki tullu viikon aikana tehtyä niin kaippa sitä jotaki irtoo näin lauantai-illan ratoksi. Isäntä ja emäntä onki molemmat olleet tän viikon kotona niin on ollu oikeen mukava viikko!

Mutta alotetaas ny siitä koulutuksesta. Oltiin siis Jaakko Suoknuutin koulutuksessa viime sunnuntaina. Sen järjesti Pinagi, eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti päivän mittaan. Mitä omaan suoritukseen tulee niin mää otin sen aika varman päälle sen homman. Siellä oli joku ihme ukkeli siellä radalla. Vähä pelottavan näkönenki ehkä jättitakissaan. Ja sitte se vielä yritti jotain siinä heilua just ku mun piti keskittyä lähtötilanteeseen ja pysyä paikallaan. Emäntäki oli jotenki niin tiukkana, että katoin paremmaks tehä mitä se pyytää ja jättää isommat rilluttelut toiseen kertaan. Kai mun piti antaa sille mahollisuus siihen kouluttautumiseen. Sitä se kyllä vielä kaipaa, ku ei se tajua ihan täysin tuota agilityhommaa niinku mä. Se ois kyllä ollu ihan hirveen mielenkiintonen paikka se halli tutkia vähä tarkempaanki... En mä sitä hommaa nyt kuitenkaa ihan liian helpoksi tehny niin vähensin sitte vauhista sen, mitä pistin niihin kiemuroitten suorittamiseen.

Alkuviikosta emäntä sitte otti asiakseen ommella mulle uuen kevättakin. Että se on ny tässä. Vähän mää noita punasia juttuja katoin, että joo, mutta emäntä selitti jotain, että ei ollu vaihtoehtoja. Pah.

Tässä on perään vielä vähä miehekkäämpi kolttu, jonka sain joululahjaksi. Sitä emäntä kyllä saa vielä luvan vähä fiksailla. Taikka sitte mun täytyy rueta bodaamaan. Että ennen mua pelotti, mutta nyt mulla on...

Huomakkaa muuten isännän maalaama asianmukanen kaarimerkki! Mutta joo. Viikon aikana on tosiaan hengailtu kotona ja reissailtu. Tässäpä olis muutamia otoksia viikon varrelta. Meinaa vähä tässä väsytellä, ku tultiin just emännän kans "mummulasta" niin kuvat puhukoon tällä kertaa paremmin puolestansa.



Riemu

Huokaus. Kyllä se vaan niin on, että ei pitäis ikinä sortua positiiviseen ajatteluun. Ainakaan kun kyseessä on koira-asiat. Tai tarkemmin ehkä pinseriasiat? Aamusella juur, kun ajeltiin tuota "mummulaa" kohti niin erehyin aatteleen, että tää elämä alkaa Riemun kanssa pikkuhiljaa asettuun uomiinsa ja helpottuun. Enää ei tartte jatkuvasti palauttaa koiraa omalle paikalleen arvojärjestyksessä, treenailu on alkanu maistua molemmille ja kotonahan kaikki onki sujunu mukavasti jo pitempään. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Pienen sisäaamujumpan jälkeen (kera Luca) isäni lähti pihalle ja otti koirat mukaansa. "Mummula" on suojaisassa paikassa keskellä mettää, jossa koirat saa aina olla vapaana. Eipä kauaakaan, kun isä tuli ovelle huutelemaan, että nuoremmat pojjaat eli Luca ja Riemu olivat lähteneet painamaan kujaa pitkin poispäin ja korvat tietenki kadoksissa. No eihän siinä muu auttanu ku lähteä perään huutelemaan.

Sinnehän ne oli pojat ehtineet muutaman sadan metrin päähän, minkä lie hajun perässä. Lucahan sieltä tietenkin ensimmäisenä takaisin tuli ja kotia asti ja lopulta Riemukin lähti meidän muiden perään. Luca saatiin onnellisesti sisälle, jonne Rico oli jo painunu huuteluja kuuntelemasta ja osottamaan tietenkin omaa erinomasuuttaan, ku ei tommosiin hömpötyksiin lähe. Mutta Riemu oli päättäny, että nyt rillutellaan oikein kunnolla.

Riemuhan se siittä sitten vaihtoi suuntaa ja lähtikin vuorostaan mettään polkua pitkin. Ite menin sisälle ja aattelin, että ei se kauas yksin lähe. Mutta ei vaan isäntää kuulunu mettästä takasi niin ei se auttanu ku lähtä perään. Siinä vaiheessa, ku kuulin mettästä haukkumista, pelkäsin, että se on ehtiny jo naapurin pihalle vähän vajaan kilometrin päähän. No koskaan en kai saa tietää, missä asti hyväkäs seikkaili, kun jonkun matkan päässä tuli jo vastaan. Mutta auta armias ku minut näki. Karkuun vaan niin pirullinen ilme naamalla ku voi. Koitappa varsin ottaa mut kiinni!

Kyllähän mää sen tiiän, että juoksemalla sitä nyt ei kukaan saa kiinni. Niinpä yritin karkuunlähtötekniikkaa ja sillai se auttokin, että sain sitä vähä lähemmäs kotia. Kutuin, maanittelin, kielsin, ku lähti kauemmas... Mutta ihan sama se ois ollu vaikka oisin päälläni seissy. No jotenki siinä kuitenki sain sillä omalla spurttailulla koiran mukaan kotiapäin ja isä sieltä tuliki vastaan muitten koirien kanssa, jotka oli hihnassa. Mentiin pihaan ja sain lopulta Riemun höynäytettyä mun luokse sillä, että hyvittelin Lucaa ja syötin sille namia ja heitin muutaman Riemun lähellekki. Eipä muuta ku koirat sisälle ja emäntä kiukkunen ku mikä. Ja ennen kaikkea pettyny.

Noh, päätin siinä, että ilmeisesti kevät nyt saa herran pään taas unohtaan viimesetkin ideat luoksetulosta eli että nyt loppu Riemulta vapaana juoksemiset hetkeksi. Mutta eiköhän tää paukapää myöhemmin päivällä vielä karannu Lucan kanssa ovesta pihalle, vaikka molempien varmasti pitäis jo osata, että ovesta kuletaan luvan kanssa. No tällä kertaa en lähteny perään ollenkaan, enkä huudellu edes. Luca saatiin sisälle oikeestaan heti ja Riemun annettiin mennä menojansa, ku muut oli sisällä. Siellä se jossain taas hömpsötteli jonku aikaa ja tuli aikanansa pihalle. Ja mitäs Riemu siinä pihalla sitte aikansa kuluksi?. No sehän tietysti haukku, heilutti häntäänsä ja ulvoi mettää kohti. Ei todellakaan tee semmosta normaalisti. Oon kyllä yllättäny sen kerran tai pari ulvomasta, kun se on ollu yksin kotona, mutta oletan, että se ei sitä ihan päivittäin tee, koska niitä kertoja on ollu tosiaan vaan muutama eikä naapuritkaa oo täällä kotona valittanu.

Mää en ymmärrä, että mikä siinä meillä kotona olemisessa on niin erilaista, että siellä unohtuu kaikki säännöt ja opit. En tiiä, että eikö siltä vaan oo siellä muka vaadittu vai saako ne koirakaverit ja huumaava ovesta-pihalle-vapaus sen niin sekasin. Kun täällä kotona mennään tuonne mettään lenkille, niin tommosesta käyttäytymisestä ei oo tietookaan. Kauaa se ei oo näkymättömissä ja oottelee aina jossain mutkan takana ja hakee multa namia pienin väliajoin.

"Mummulassa" on ollu ihan sama mitä namia on ollu niin luoksetulo ei pihalla onnistu lainkaa. Että nyt ois hyvät neuvot taas kerran kalliit tämän herran kanssa. Kokeiltujen listalla on tuo ylenpalttinen luoksetulosta kehuminen, laumasta ulos jättäminen (kun ei tule kun kutsutaan, mennään kaikki sisälle ja annetaan olla pihalla niin, että vähän hätääntyy), narussa pitäminen pihallakin, vaikka muut vapaana, kaiken maailman kontaktitreenit (ääni-nami), kieltäminen ja suuttuminen, kun meinaa karata ja heti vaihto iloseen kutsumiseen, palkkaaminen, palkkaaminen ja vielä kerran palkkaaminen. Mutta kun ei. Kertokaa nyt joku viisaampi, että miten tämmösen miellyttämishaluttoman hormoonihiiren (?) saa kuriin ja nuhteeseen? Pallit pois vaan? Sekin on joskus käyny mielessä ku tää ongelma viimeks oli pahimmillaa. Kai mä tähän asti ainaki oon vaan tullu siihen tulokseen, että me ite ollaan tää homma mokattu. Että ei olla osattu siihen oikeella lailla puuttua eikä opettaa tms. Vai missä se on se vika?

Että tämmöstä valitusta tällä erää. Loppuun vielä yks kuva mettälenkiltä täällä kotipoluilla ja toinen tyytyväinen lepäilijä onnistuneen pikku rilluttelun jälkeen.

Emäntä, joka on vähän väsynyt

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Valokuvia

Pihalla on NIIIIN huikia ilima, että en kerkiä muutaku pistämään tämän kollaashin mun ja Lucan yhteislenkiltä torstailta. Oli niin maan mukavaa, vaikka keli vähä huono oliki. Pitää tästä kiirehtääkki pian tuonne "mummulaan" kavereita kattoon ja huomenna onki sitten nokat kohti Turkua ja agilitykoulutusta. Katotaanpa siellä sitte, että miten päin sitä tällä kertaa ollaan.

Riemu

torstai 4. maaliskuuta 2010

Romanssi

Nyt se on sitte julkistettu. Ne yrittää tehä musta iskää. Mun kasvattajani Ceriinan kennelissä elelee sellainen kaunis musta neito Lilla Enebys Irja, jonka sulhoksi mua kaavaillaan tuossa keväämmällä. Ja eipä siinä mittään. Mää otan tietysti tämän kunnian vallan Riemuisasti vastaan! Kevättä ootellessa siis ja pentuonnee toivoessa. Dippadai, dippadai, dipidapadai...

Riemu

(Tämä tieto löytyy siis Ceriinan kennelin sivuilta pentuja kohdasta)

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Ehdotus Ensimmäisen Mainoskatkon Paikaksi

Riemulla meinaa nyt lähtee tää nettihomma tassuista. Nyt on nimittäin niin, että uudet uljaat Riemun Kirjavat Nettisivut on avattu osoitteessa www.riemunkirjava.com!

Voisitko hei avata ton tietokoneen?

Tää emäntä itte makas eilisen vuoteen omana mahataudissa. Ihmettelin kyllä, että Riemu jakso niin rauhallisena lepäillä mun kanssa koko päivän. Jos luen tai oon muuten tolpillani, Riemu kyllä yrittää antaa ulosmenosignaaleja muutaman tunnin välein. Riitti kun päästin sen isännän kanssa käydyn aamulenkin jälkeen kerran pihalle päivällä niin jo jaksoi olla mun toipilaskaverina koko pitkän päivän, kunnes isäntä saapu taas höykyytettäväksi.

Riemu tykkää yleensä sängyssäkin nukkua niinkun määkin eli tarttee oman tilan, vaikka se muuten onki semmonen sylikoira ja rapsuteltava. Siksipä se ei siellä öitänsä tilanpuutteen vuoksi nukukkaan (eikä sillä kyllä siihen lupaakaan oo :) paitsi, jos meistä jompi kumpi on jossain muualla. Mutta taisi eilen olla vähän huoli ja hämmentävä tilanne pojalla, kun tuli useempaan kertaan ihan selkään tai mahaan kiinni nukkumaan ja tuijotteli vakavan olosena pitkin päivää. Stressaavaa tuommoset sairastelut niin koiralle ku emännällekki! Riemu on ite onneksi alkanu taas syömään viikonlopun ja alkuviikon muutaman päivän paastoamisen jälkeen eli tais olla noita naisasioita taas vaan onneksi. Että kevättä on rinnassa!

Emäntä