Kohta On Lokakuu

Täällä elellään hiljaiselua koirarintamalla. Ralli oli mahatauvissakin, mutta se meni onneksi nopiasti ohi. Reeneissä on toki käyty viime viikkoo lukuun ottamatta. Ja tänään alkaa myös oma toko Pro Caniksella. Otettiin puoliksi semmonen ainakin jouluun asti Reiskan emännän kans. Katotaan vähä alakaako niistä voittajan liikkeistä tulla talaven aikana mittään vain palataanko avvoimeen yrittämään TK2-koulutustunnusta.

Kisojen ja enempien reenausten sijjaan oon ommellu... Hemmetti se on kyllä hauskaa, mutta alakaa olleen nuita "harjotuskappaleita" jo nurkat täynnä. En tiiä opinko koskaan ottaan esmes valijaissa kaikki muuttujat sammaan aikaan huomioon... Tuossapa muutama kuva. Onhan siinä jotaki ihimisillekki seassa.

Ralli ja Riemu sai eilen ihanan pienen tyttökaverin takapihalle kyllään. Siinä vierähti tovi jos toinen nahistellessa. Ja valitettavasti Rallilla oli ajatukset vähä liikaaki siinä, että tässähän on nyt tyttö kysseessä... Ykstoistaviikkonen porokoira oli hän. Ihanan rohkia ja reipas, sitkee Sissi.

Nyt riprap tokoileen!

Pieniä Vieraita

Viime yön pieni vieras oli pappakoira. Rico tuli kylläilemmään, kun aamulla oli lähtö edustustehtäviin. Harjavallassa kisattiin epävirallinen kaupunkitaistelu ja vähäsen kiinnostuksen takia kaivettiin paapa naftaliinista. Eikä ihan turhaan kaivettukkaan!

Perjantaina käytiin reenaamassa etukätteen tuota kisarattaa omalla kentällä, niinku tapana on ollu. Heti aluksi jouvuin totiaan, että jos papan kuulo on ennenki ollu valikoiva, niin nyt se alakaa olla jo aika heikko. Jätin sen lähtöön ja menin muutaman esteen taakse. Tule-käskyllä kaveri ei hievahtanukkaan. No ei muuta ku käsiavut käyttöön niin jo singahti papanen ratalle. Kroppahan se on jota koirat muutenki enämpi lukkee. Eihän se Riksun vauhti ennää päätä huimaa, mutta mielellään tekkee kyllä. Esteille pittää käyä saattelemassa, niin vaativaksi on herra käyny ohojauksensa suhteen.

Tännään tosiaan sitte Harjavallassa Rico köpötteli suhteellisen sujuvan nollan ja meni vieläpä ihanneaikaan. Niukin naukin, mutta mitäpä sitä turhia hötkyilemmään. Sillä suorituksella Ripsa oli kuues. Heti perässä oli hyvän ratan teheny Ricon ekan pentueen poika Jeppe. Ralli tuli sitte vähä pitemmällä tuloslistassa. Rata oli Rallin kans muuten aika hyvä, mutta se teki saman ku harjotuksissa ja haki yhessä kohtaa keppeille, ku kuletin putkia kohti. Oma moka. Mutta niin tosiaan vaan kepitti pikkupapana molemmat poikansa vielä. Ja perjantaita ennen oli varmaan teheny agilityä viimeks joskus joulun tienoolla.

ÄSKK sijottu kokonaiskisassa hienosti toiseksi. Tuloksia ootellessa tehtiin vähä tokua Rallin ja Reiskan kans viereisellä nurmikentällä. Seuraaminen ei Rallia oikein kiinnostanu ja tiputti kaks kertaa noutokapulan. Että luppaavalta vaikuttaa aatellen ens viikonlopun koeuusintaa.

Rallin ja Riemun takapihalla kävi iltapäivällä melekosen hurja nelikko pieniä vieraita. Kaverin aussipentuset kävi kuvvausyrityksissä. Ihania, rohkeita ja vauhikkaita tapauksia. Onneksi mulla ei pentukuume oireile erityisen pahasti näistä paimenista, vaikka pikkupisulien emo ja iso-sisko huippuja onki. Ralli ja Riemu ei oikein voineet hyväksyä, että heitä ei päästetty pieniä kestittemmään. Pojannulikat piti ite itelleen aika kestit ja kai siinä joku kuva sattu kohalleenki. Ne ja muita kuvia pentueestä löytyy täältä.

Rillumarei

Nyt täytyy sanua, että alakaa elämässä olemaan taas vähä meininkiä tän tylsän muuttohössötyksen jäläkee! Viikonloppuna oli mukavasti touhua koko ajan ja tännään onki nukutellu. Lauantaina meillä kyläili päivällä semmoset mukavat setä ja täti. Se täti jakso pittää mulle puruluuta varmaan tunnin. Ja illalla tuli sitte vielä Ronskuki ja vielä illemmalla Riksu. Pistettiin kunnon luunjärsimisbileet pystyyn ja tuhottiin kaikki mun puruluut. Taikka tarkemmin sanottuna Roni ja Rico tuhos. Mua meinas vähä jo väsyttää se isäntänä oleminen ja lähinnä seurailin niitten mahtavaa leukalihastyöskentelyä lähietäisyyeltä. Elin vähä vaarallista elämää sikäli, että meinas niin nukuttaa, että siinä ois heleposti saattanu pilikkiä ittensä niitten hampaien välliin.

Sunnuntaina oli taas näyttelypäivä. Harjavaltaan matkattiin isännän ja emännän kanssa. Sattupa kelikin olleen meleko mukava. Ei liian kuuma, mutta aurinkoinen silti. Siellä oli semmonen setä, joka oli vähä sitä mieltä, että mää oisin turhanki iso. Täähän ny oli ennenkuulumatonta. Ku ennemmin mulle on jauhettu, että vielä vähä saisit kasvaa. Tai ainaki lihoo. No kyllä se silti mut arvosti toiseks parhaaks urokseks. Eipä siinä ehtiny semmosia lausuntoja paljo surra, ku paikalla oli taas niin hemasevvaa neitiseuraaki. Yhen neitosen kanssa pääsin vähä lähemminki tutustuun ja oishan me mieluusti otettu pienet pinserirallit siinä ihanalla nurmella, mutta eihän nuo tosikot tietenkää antanu.


Tän päivän reenitki meni ihan mukavasti. Olin koko päivän kerräilly energioita sitä varten. Alkuun emäntä oli taas ihan pihalla eikä ohjannu mua kunnolla. Sitte ku se saatiin kartalle niin alakohan sitä tulostaki syntyyn. Ja vauhtiaki löyty sitte, ku reenattiin sitä sytyttelyä mitä se Keppi-Tyttö opetti. Siitä muuten tuliki mieleen, että kattokaapa varsin se aiempi teksti, jossa siittä koulutuksesta kerroin. Lisäsin sinne muutaman kuvan, vaikka ne vaan Ricosta onki, ku ei tuo emäntä oo vielä niin kehittyny, että pystyis sammaan aikaan kuvvaamaan, ku ohjaa.

Mukavaa viikonalakua ite kullekki! Loppuun muutama kuva uuen kodin lempparipaikoista.



Riemu

Perjantai

Mukavan kiireinen päivä takana taas. Heti aamusta Muusa-neidin omistaja soitteli emännälle, että lähettäskö me Agirotuun heinäkuussa. En mää ymmärrä miksei emäntä mua sinne aiemmin ollu jo ilimottanu, mutta ainaha se mukava on ku perrään kysellään. No emäntä sitte luppautu kuitenki, että osallistutaan yhteen maksimöllijoukkueeseen. Saa kuulemma joukossa olla yks tämmönen virallisiaki kokkeillu yksilö, vahvistuksena (hehheh!; emännän kommentti). Vitsit mää vaan pahoin pelkään, että ei me saaha sitä rataa neljästään niitten kamujen kaa suorittaa...

Illalla mua saavuttiin ihasteleen ihan Tampereelta asti. Yhdet tyypit suunnittelee, että ottais mun pennun ja halus tulla pinseriä seuraileen noin niinku livenä. Mää tietenki näytin niille kaikki parhaat puoleni. Vähän mää kyllä kuuntelin, että isäntä ja emäntä ei ihan vaaleenpunasessa valossa varsinkaa mun pentuaikaa niille muistellu. En ymmärrä. Mähän olen 24/7 itte herttaisuus, oon aina ollu.

Kyllä tää vähä pisti aatteleen, että musta on sitte oikeesti tulossa iskä joillekki pikkukirpuille. Miten siinä niin kävi? Mää oon ihan pieni vielä ittekki, varsinki välillä ku pennuttaa. Emmää tiiä, ehkä tässä pitäis alkaa ottaan ittee niskasta kiinni ja aikuistua jotenki, ku on kuitenki melko vastuullisessa asemassa piakkoin. Mitäs luuletta?

Nyt ihan illalla tuli vielä noita emännän ja isännän tuttuja kyläileen. Niillä oli mukana semmoset ihmeelliset pikkuihmiset. Niitten kanssa ois ollu kiva leikkiä, mutta ei noi antanu. Sillä pienemmällä oli semmoset kummalliset housut, joista yritin päästä selvyyteen haistelemalla, mutta ei noi sitäkää oikein hyväksyny. Ei siinä sitte auttanu muu ku pistää omalle matolle maate ja seurailla syrjäsilmällä niitten pikkukamujen touhuja. Saatto siinä vähä jo mennä pilikkiretken puolellekki. Niin että nyt äkkiä nukkumaan. Kommeusunet oottaa!

Riemu