perjantai 30. syyskuuta 2011

Vaaran Merkit

Kauhee tuuli tuolla ulukona. Onneks emäntä ei raahannu mua reenejä vetämään. Siellä oliki pikku keissi, ku kentälle oli kaatunu puu ja valotoloppa. Vorse majöör niinku sanotaa. Onneks ei ollu kettään reenaamasa sillon. Se oli ilimeisesti kaatunu ihan hetki ennenkö emäntä paikalle kerkis. Että niin se voi olla ihan suoraan sanottuna hengenvaarallistaki tuo agility.

Meitsille riittää ihan se, että mut raahataan kuulemma taas huomena elläinlääkäriin. Jollekki piikille sano emäntä. Kuulostaa pahaenteiseltä, mutta kuulemma joku siejätyspiikki vaan. Emmää kyllä mielestäni semmosia tarttis. Mää siejän oikeen hyvin kaikkia. Kaikkia ihimisiä ja koiria ja muitaki elukoita. No okei kissoja mää en niinkää sietäs, mutta emäntä pakottaa sietään niitäki, vaikka ne tunkee mun reviirille.

Emäntä on alakanu mulle semmosestaki vaarasta huomauttelleen ihan ekkaa kertaa mun elämän aikana, että saattasin lihua. Hemmetti. Olis tyytyväinen ku kerranki oon oikeen hyvässä, komiassa lihassa. Se on jotaki mutissu, ku on joutunu munki valijaitten vattanympärystä isontelleen. Ricon kansha se joutuu tekemään sitä jatkuvasti. Mutta minkäs sille mahtaa, ku ruoka maittaa nykysi niin hyvin. Ja sitte ku saa nuita herkkujaki taas niin ne pittää syyä samon tein, ettei niitä ehitä viiä nokan eestä. Ja emäntä ja isäntä saa kyllä syyttää ihan itteensä. Mitäs lyllertävät lenkillä niin hittaasti, että eihän siinä Pienelle Pinseripojalle tuu ees hiki.

Nyt mää meen tuhuaan ton yhen puruluun, ettei sitä kukkaan hävitä. Ja tuo tuuli saa mun puolesta loppua. Melekeen otan sitte satteen mieluummin. Taikka no en sittekään.

- Riemu

PS. Kaikki kuvat on taas Ricosta...

Jos ei mulle anneta vinkuhippoo niin mää nostan koiran pöyälle.

Jaa oliks sulla kesken joku?

Aika mielenkiintosta...

Siinähän koitat tehä hommias.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Menneen Talven Lunta

Oon jo usiampaan otteeseen katellu tuolla Riemun blogikansiossa näitä valamiiks tehtyjä kuvia viime kevväältä. Ne jäi julukasematta, ku niitten kuvvaamat karkelot ei tuottanu tulosta. Ricosta ei tullu isukkia toista kertaa. Katotaan nyt jääkö pappa eläkkeelle niistä hommista heti alakuunsa vai miten tää syksy tästä etenee... Rico ite ei kylläkään oo vielä suostuvainen eläkkeelle varsinkaan tästä, mutta ei mistään muustakaan lajista.

Luvassa siis tutustelua, lämmittelyä, urostelua, mielistelyä, mairittelua, karkuun juoksemista, turpiin ottamista ja mitä kaikkia muuta sitä tohon kosiskeluun kuuluukaan. Palautteen antavana osapuolena ihastuttava russelineiti Tara.



- Emäntä

PS. Edellisseen postiin pittää sen verran kommentoija, että en tosiaan käytä tuota suihkepantaa tokoreenaukseen. Se on kaulassa turvallisuussyistä, ku tossa pihalla irrallaan reenaillaan. :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kosketus

Lähinnä mää aattelin pistää tänne nää mun kosketusalustareenikuvat, jotka isäntä otti täsä joskus. Sen reenaaminen on kyllä hauskaa, vaikka se alaku oliki niin kummallista, ku emäntä vaan seisua tojotti eikä sanonu mittään. Mutta aika äkkiä mää sen homman sitte hoksasin. Emäntä on ihan mielissään. Se kuulemma aikoo käyttää tätä juttua jossaki tokohommissa.

Yks positiivinen asia muuten pittää kuitenki sanua terveyteen liittyen pitkästä aikaa. Lääkäri määräs mulle semmosen sokkitieetin, että mulle piti antaa kaikkia semmosta, mitä söin sillon joskus aikanaanki, ennenku nää oireet alako. Ai että mää oon herkutellu. Oon saanu grillikanan rääppeitä, nauvan mahhaa ja lihhaa, mun lempparikananameja ja vaikka mitä. Ja arvatkaa vaan, että maistu ne iänikuset kuivanappulatki hyvältä pitkästä aikaa. Ja entäs ne niin kuivakkaan oloset nahkapuruluut. Voe kuulkaa että mää oon niitäki nautinnollisesti nassuttanu!

No nyt se sokkiaika on vissiinki ohi, mutta pelekälle kalalle mun ei sentään tartte palata. Kuivaruuan lissääminen alotti semmosen kutinan, ettei mun tämänhetkinen kortisooniannos riittäny. Se on sen verran pieni annos, että jos näille jollekki sokkijuttuille oon allerkinen niin sen huomaa. Niinpä mää jatkan nyt sitte toistaseks raakaruualla, mutta kalan lisäksi ainaki se yks ylleisimmin ruoka-aineallerkisoiva eli nauta tuntus käyvän mulle.

Emäntä jutteli, että koitetaan saaha taas kutina kuosiin pelekällä kalalla ja nauvalla ja sitte kokkeillaan uuestaan muitaki. Lääkäri eppäili, että mulla ei välttämättä ois mittään ruoka-aineallerkioita, mutta ei se nyt ihan tällä testillä vielä selevinny, ku sitä kutinaa tuli. Mutta luultavasti se kutina nyt johtu niistä kuivaruuissa olevista varastopölypunkeista.

Asiasta kirvesvarteen. Eilen oli seuralla taas agikoulutuspäivä. Emäntä osallistu vissiinki puolentoista vuojen tauon jäläkeen. Mää pääsin kyllä mukkaan katteleen, mutta emäntä meni kumminki Ricon kans. Se tuli niin kärttyseksi siittä, että muut oli alottanu rattaantutustumisen ennen aikojaan iliman sitä, vaikka se tukka putkella tuli suorinta tietä töistä meijän kans, että sen ois ollu parempi lähtiä samon tein kotia syömään suklaata. No kai niillä silti ihan hyvin meni pappareisen kans, vaikkei se sitä rattaa kunnolla oppimaan ehtinykkään. Mutta tietäähän tuon, ettei siittä ainakaan mittään huippusuoritusta tuu ku lähtee kärttysenä kokkeileen.


Tulihan tuota kuitenki taas jaariteltua. Taijanpa mennä jatkamaan nokkaunia emännän ja tenttikirjojen viereen. Lepposaa sunnuntaita!

- Riemu

maanantai 12. syyskuuta 2011

Syksy Saapuu

Emännän kans tehty mökkireissu on ennää muisto vaan. Muuten oli mukava reissu, mutta matkat, varsinki palluumatka ois saanu olla lyhempiä. Ja se jäi harmittaan, että emäntä kulutti meijän vähät ajat Oulusa kirpputorreilla, ku ois ollu kavereitaki tavattavana lähistöllä.


Mökillä oli aluks vähä liian rauhallista, mutta tottuhan siihen ja sittehän meikästä meinas tulla joku Hilijanen Haikailija. Emännän kans ku istuskeltiin ja ihimeteltiin maisemia ja elämän menua. Välillä se oleskelu kyllä pakotti vetämään kunnon pinseriöverit siinä pihamaalla. Oli muuten sikäli mukava reissu, että sain olla siellä melekeen koko ajan irti. Pääs rantaan tassuja kastaan ja muutenki tutkimaan paikkoja. Kylymäähän se vesi oli, mutta varsinki hepuloijessa meinas kastua ihan välttämättä ku kaarrokset rannasa tahto venyä veten puolelle.

Mutta se mökkielämästä. Kotona on taas arki alakanu. Tai miks sitä voi tuon emännän koulun kansa sanua, ku mikkään viikko ei oo samanlainen ku eellinen. No jokatappauksesa se kulukee nyt koulusa ja töissä ja isäntä töissä. Onneks emännällä on kuitenki välillä vappaata viikollaki ja koulupäivät kohtuullisen pitusia. Päivä mennee mukavasti sohovalla tuhunutellessa ku on ensin saanu vahittua aamun aikataulut kuntoon eli viimestään kasilta ylös, heti lenkille, ruoka, pikku unoset yläkerrassa, emännän lähtöseremoniat eli mulle herkkupulmapurkki tai piilotusleikki ja emäntä ovesta ulos.

Täytyy kyllä myöntää, että nuo sajekelit meinaa taas ällöttää mua. Kevväällä vissiin oli vähä talaviturkkia tai jotaki, ku niin reipastelin satteissa. Mutta nää syyssatteet on kyllä inhottavia. Pienen Pinseripojan ei kyllä kuulus semmosilla kelleillä ulukoilla ollenkaan. Ja tännään vielä oli niin tuulistaki. Tuulinen säähän se vasta inhokki numero yks on mun listalla.

Emäntä on reenaillu agilityä kesästä asti lähinnä Ricon kans, mutta mää oon kyllä päässy reenireissuille mukkaan. Välillä se on sitte teheny siellä tokua mun kans ja joskus agilityäki, vaikka se niin kovasti vanno lopettavansa. Mutta matalilla rimmoilla vaan. Niitten kans sitä saa semmosen vauhin, että oksat pois! Tokosta sen verran, että Lucan emäntä opetti emännän käyttään tota kosketusalustaa. Määhän sen opin siinä sivussa ja se onki mukavaa harijotusta. Alustalle pittää luonnollisesti mennä näytöstyyliin nopiasti, tehokkaasti ja töminällä.

Muutenki emäntä on kunnostautunu ton tokon reenailemisessa mun kans viime aikoina. Sen tarttis vaan päästä johonki kursseille vissiin, ku meinaa jumittaa sammoihin vanahoihin juttuihin. Mulla ei tosin sitä vastaankaa oo mittään. Varsinkaa keittiöreeneissä mun mielenkiinto ei lopu niin kauan ku namia riittää. Emäntä vaan aina napisee, että ku sais nää liikkeet tämmösiksi tuolla kentällä kans. Mutta hei, sielä on niin palijo muuta mielenkiintosta!

Se mun pittää vielä mun kuulumisista kertua, että mulla on ollu joku lapsiin tutustumiskausi vissiin päällä. Mökkireissulla tapasin usiampia lapsia ja nyt viikonloppuna käytiin isännän siskon perheen luona. Kaikki muksut on tietty muhun ihan ihastuneita, mutta tällä kyläreissulla kyllä hurmasin kaks nuorimmaista täysin. 8 kuukauen ikänen poitsu ois varmaan halunnu syyä mut ja oli niin tohkeissaan, ettei meinannu muistaa nielasta välissä. Ja sitte semmonen parin vuojen ikänen tyttö halus syöttää mulle namia ja teetti temppuja. Sehän se passas mulle oikeen mainiosti. Lopun kylläilyä se tytteli käveli mun perässä ihhaileva katse silimissään, vaikka aluks meinas ujostella. Emäntä ja isäntä oli kyllä musta selevästi ylypeitä.

Nyt painun pöyhiin emännän ja isännän peitot ja tyynyt sopivaksi pesäksi ja otan pienet iltatirsat ennen iltapissaa ja ommaan koppaan siirtymistä. Tästä nää sajepäivät on ainoostaan hyviä; pesien tekeminen ja nukkuminen tuntuu vielä mukavammalta, ku saje ropisee kattoon. Se pistää unimaiskuttelemaanki vielä normaalia makiammin.

- Riemu

PS. Kaikki kuvat on mökkireissulta.

Kenen Syy

Viime keskiviikkona oli taas Riemun krapulapäivä. Vein sen aamulla ennen luentoja Eläinystäväsi Lääkärille allergiatestiin. Kaverille tuikattiin rauhote kankkuun ootushuoneessa. Sillehän ei luonnollisesti voinu antaa periksi. Suorilta jalloilta sain taas ottaa koppia, ku alako holtti lähtä. Siittä sen hoitaja kanto huoneeseen ja mää lähin vähä syän syrjällään kouluun.

Nelijä tuntia myöhemmin oli sitte tuomion luvun aika. Riemulle tehtiin siis samantapanen testi ku ihimisillekki. Ihoo ärsytettiin 25 eri aineella ja seurattiin reaktioita. Tuloksena seuraavaa: Erittäin voimakas reaktio varastopölypunkeille ja histamiinille. Voimakas reaktio pölypunkeille ja phycomycetes mixille (nää on jottain sieniä...). Selkeä reaktio koiranheinälle, punanatalle, niittynurmikalle, pujolle, koivulle, pajulle ja lepälle. Heikko reaktio homesekoitukselle, timoteille ja raiheinälle. Ei reaktiota mm. ihmispölylle (huh :), kissalle tai hevoselle.

Lisäks Riemulta kaavittiin taas silmäluomista rakkulat ja tyhjättiin anaalirauhaset, jotka neki on jotenki yhteyessä atopiaan. Kortisooniahan me taas saatiin hoijoksi ja silimätippoja. Sitte lääkäri vielä määräs Pentoxiiniä koko talveks ehkäseen korvien vuotamista. Ens kuussa tullee siejätyshoito sitte. Toivotaan, että se tepsis.

Suunnitellut näytelmät jää siis johonki tulevaisuuteen. Taikka miten toi terveys ny eteneekää, että pystyykö olleen niin, ettei kiellettyjä aineita tartte käyttää. Eipä sillä. Aika tehokkaastihan nuo rahat hupeniki tohon testailuun ja muuten lääkäriin. Nyt on vaan toivottava, että alakas helepottaan.

Vielä on tietenki eessä pitkä matka ruoka-ainekokkeiluja. Ruokinta-asiat on muutenki vähä auki nyt ku en niitä siinä hakiessa tajunnu kysellä. Täytyy soitella perrään. Sitä en tiiä, että olisko näitten allerkioitten puhkiamisen voinu estää jotenki omalla toiminnalla. Esim. heiluttelemalla sitä imuria vähä usiammin jne. Mutta että näin.

- Emäntä

Kaverusten yhteinen vahtivuoro

tiistai 6. syyskuuta 2011

Mökkitie

Vietettiin Riemun kans laatuaikaa viime viikonloppu, ku isäntäki oli maalimalla. Torstaina mun luennon jäläkeen suunnattiin ensin Ylivieskaan mun lapsuuen kaveria morjestaan. Sieltä Oulun tienoolle yöksi. Perjantaina pieni kirpparikierros Oulussa. Yks sohova jäi harmittaan, ku ei oikeen Kolffiin mahtunu... Mutta peilejä tuli ostettua monin kappalein.

Riemu tapas torstain ja perjantain aikana enempi, tai sanotaanko lähempää, lapsia ku aikoihi. Torstaina Riemuun, ja erityisesti Riemun häntään viehätty n. 1,5 vuotias pojannaskali. Riemu oli hienosti. Poika oli niin tottunu jo koiriin, että osas olla niin luonnollisesti Riemun kans. Ja Riemu osas olla sopivan varovasti pojan kans.

Perjantaina Riemu tapas vähä vanahemmat serkkulikan muksut. Varsinki tyttö olis niin mieluusti leikkiny Riemun kans hippasta, mutta pienet tilat ei oikein riittäny tälle pariskunnalle. Riemu joutu vähä väisteleen, ku ei ollu tottunu niin pieneen ja reippaaseen leikkikaveriin. Mutta kiinnostus oli kyllä molemminpuolista, vaikka ehkä vähä Riemua pelottiki. Kunnialla selevittiin siitäki.

Perjantai-iltana jatkettiin vielä matkaa Puolangalle mökkeileen. Pimmeys ja hilijasuus ei meitä ahistanu. Päinvaston. Nautittiin ihan vaan pelekästä olleilusta. Aluksi Riemu vähä kaihoten katteli mökkitietä ja ootteli lisäporukoita tulevaks, mutta sitte se rauhottu niin, että ihan ihimettelin. Välillä heitti pinserihepulin puolelle ja sillon oli ralli päällä mökiltä alas saunalle ja rantaan ja sieltä vesirajjaa viistäin takas. Sitte taas välillä istuskeltiin piiiitkiä aikoja mökin tai saunan rappusilla ja ihimeteltiin elämää ja kaunista Suomia. Ihan hilijaa. Ihan rauhassa. Riemu yllätti taas. Positiivisesti.

On muuten niin hienua olla, ku koiran voi päästää irti. Tuo suihkepanta on varmaan parasta, mitä oon Riemulle ostanu. Eihän sitä ite suihkaustakkaan (eikä ees sitä palakaksi tarkotettua pelottavvaa ääntä) oo aikoihin ennää tarvittu, ku koira tottelee. Se on kyllä parantanu taas meijän elämänlaatua ihan mahottomasti. Ja helepottanu. Joo. Olisin mieluusti opettanu koirani jollaki "pehemiämmällä" tavalla. Ja mielestäni aika montaa tappaa yritinki ja aina uusilta kouluttajilta vinkkejä kyselin. Häätyski ehkä joskus kirjotella enemmänki käyttökokemuksista...

Lauantain pihareissun jäläkeen meitä ootti mökissä sisällä Herra Hiiri. Liekö ollu juomassa Riemun kupista tai kattelemassa Riemulta tippuneita ruuantähteitä. Mää sen huomasin heti. Riemu ei vaikka hiiri oli parraimmillaan 20 sentin päässä kaverin tassusta. Sitte ku mää olin sitä hiirtä aikani ahistellu ja se tuli uuestaan esille hällän alta niin Riemuki sen huomas. Kiinnostu vähä, mutta ei mittään pyydystämisen elekeitä kyllä. Mää sen sitte lopulta sain ajettua sinne mistä oli tullukki eli hirren välistä seinän sisälle. Yritin kyllä puukalikkaaki bruttaalisti sen päähän sovitella, mutta epäonnistuin. Siinä vähä illalla mietitytti, että montakohan karvasta yökaveria mulla oikeen onkaan. Tiijä häntä. Aamulla oli papanoita sängyllä, mutta ei onneks mun.

Että se siitä Suuresta Mettästäjästä. Kyllä perhosia ja kärpäsiä napsitaan. Ja pihalla yritti västäräkit kiusata niin johan niitten perrään koitettiin. Mutta pieni hiiri ei kiinnostanu. Semmonen rottakoira on meijän Riemu.

Pitkät matkat meni enempiä vikisemättä. Varsinki menomatka meni aivan hilijaa, vaikka se kesti ijjäisyyen pysähyksineen. Tullessa oltiin jo vähä malttamattomampia. Mutta onneks Roni ja Reino lainas häkkiänsä niin jo vain oli tillaa köllötelläkki. Ja omassa kopassa vielä.

Joo. Kuvia tuli herrasta räpsittyä taas omiksi tarpeiksi. Taijan jättää osan julukasukeleposistaki vielä völijyyn semmosia kuvattomia sepostuksia oottamaan.

Se pittää vielä mainita, että meillä onki huomenna jännä päivä. Vien aamulla Riemun allergiatestiin ja meen ite päiväksi luennoille. Sitte iltapäivällä vasta meen kuulemaan tuomion ja hakemaan kaverin kotia. Tulleepahan taas jotaki lisätietua tähänki soppaan.

- Emäntä