Päivänsäteet ja Menninkäinen

Niin se aika vaan kuluu. Mun pienet tyttöseni on kai jo lähteneet issoon uuteen maalimaan, omien uusien perheittensä luokse. Ja poika tekkee saman ens viikolla. Haikeetahaikeeta. On se onni, ettei teitä tarttenu täällä omissa nurkissa kasvattaa. Ois siinä meinaan raavaammallaki uroksella tullu tippa linssiin hyvästejä heittäessä.

Olkaa Hienoja Pieniä Pinsereitä. Antakaa ihmisillenne ikimuistosia hetkiä nyt pentuna ja sulostuttakaa heiän elämää pinserivanhuksiksi asti. Aiheuttakkaa sopivasti harmia ja hampaitten kiristystä. Niin teistä tullee entistäki rakkaampia. Pussatkaa palijo ja viekää vierailijoittenki sytämmet. Olkaa viksuja ja vilimaattisia.

Viimesenä mutta tärkeimpänä: Viekää Pienet Pentulaiseni etteenpäin Pinseröinnin Riemusanomaa!

Riemu-isukki

Täällä Taas

Meitsin isyysloma vissiinki loppu. Viime torstaina oli M&M Cupin viimenen osakilpailu ja emännän kanssa siellä käytiin ihastuttamassa ylleisöö. En ollu moneen viikkoon radalla käynykkää ja sitte ku siellä vielä oli niin mahottomasti kattojiaki niin pitihän mun vähä esiintyä.

Ekalla kierroksella heitin melkeen alusta pinserihepulin päällensä ja suoritin esteitä semmosta vauhtia, että siinä ois muutama bortsuki ollu ihimeissään. Ainut siinä on vaan se Uuno Turhapuron tottuus, että noppeuen lissääntyessä virhelyöntien määräki tahtoo kasvaa.


Toisella kerralla olin jo saanu päästeltyä suurimmat paineet niin menin vähä rauhallisemmin. Mutta piti mun silti vähä ylleisöö huvittaa niin tästäki radasta tulos oli se hylly tai mikä se on. Muunmuassa A:lle piti mennä usiampaan otteeseen ja jäähä vähä paistatteleen salamavaloissa sen päälle. Sieltä näkkeeki niin hyvin, että ketä kaikkia mua on tullu kattomaan.


Ricon kanssa emäntä pisteli parastaan. Ne tuliki sitte siinä koko systeemissä toiseksi. Mutta luulenpa, että tässä käviki niin, että Rico hoiti palkinnot kotiin ja mää pääsen niistä nauttimaan. Ihan sopiva työnjako mun mielestä.

Vaikka emäntä valittelee jatkuvasti, että kuinka masentunu se on, ku se esim. kattoo vuos meiän jäläkeen alottaneita koirakkoja, niin palattiin sentään tällä viikolla reenijärjestykseen agilityn osalta. Mua ei taas sillä erää oikein huvittanu se homma niin mää hiihtelin sen radan sillee puolivillasesti ja vähemmillä tolijailuilla. Emäntäki tuntu olevan vähä tiukempana ku siellä kisoissa.

Kai mun täytyy tähän laittaa siittä Luca-veljestä pari agilitykuvvaa, ku emäntä sitä kävi kuvvailemassa sillon mun issyysloman aikana. Se meinaa, että Lucaki ois menny musta agilityssä eelle, mutta enpä sanois. Säälittävän kuuliaista toimintaa. Mää oon sitä mieltä, että agilityn pittää olla hauskaa, eikä sitä piä tehä niin orjallisesti. Siinä mää oon hyvä.

Ja loppuun vielä muutama kuva mun komiasta pojastani. Raateluleikit ja vanhempien naisten vokottelut sujjuu jo kuulemma ku vanahalta tekijältä. Issäänsä tullu. Niin ja oli se päässy siskopuoliansakki toistamiseen moikkaan. Hyvä juttu. Tuo valakopäinen pinseriltä vaikuttava kaveri tuossa toisessa kuvassa on pojan mummu Nita! Kaunis ku mikä edelleen, vaikka vähä hassun näkönen.


Riemu

Kultaniityt

Lomat on lusittu ja arki palailee pikkuhilijaa. Tai no eipä meillä mittään niin orjallista arkia oo koskaan, ku tuo emäntä on miten sattuu töissä ja koulussa. Ja joku vois sanua, että ainahan mää oon lomalla. Mutta on siinä vissi ero, onko nuo kotona vai ei. Sillon ku ne on niin ei mun tartte niin kauhiasti talua vahtia. Mutta sillon ku oon yksin niin koko kompinaatti on mun vastuulla. Että ihan täyttä päivää mää täällä alan taas pikapuolin vetää.

Edellisen kirjotuksen jälkee on kuitenki keritty taas tehä vaikka mitä. Viime viikon lopulla Rico kävi hoijossa, kun iso-isäntä ja -emäntä meni pohojoseen juhulimaan taas yksiä synttäreitä. Miten lie sattunukki niin monet synttärit samalle vuojelle, ku mullaki oli synttärit kevväällä? Mutta siis musta se on aina mukavaa, ku käy vieraita. Siittäki huolimatta, että Rico on aika yrmee kaveri. Emäntä yritti siivota, ku meille tuli sitte ihimisvieraitaki viikonloppuna. Rico teki kaikkensa, että se ei ois siinä onnistunu. Sillä on joku ihme viha sitä imurointilaitetta kohtaan. Mää sen sijaan otin rennosti.

Viikonlopun ihimisvieraatki oli kivoja. Yhessä me sunnutainaki istuskeltiin pihalla ja syötiin puskista marjoja. Mää oonki koittanu vähä autella noita tossa marjanpoiminnassa, ku niitä on niin hirviästi. Välillä syön niitten astioista ja välillä riivin puskista suoraan.

Sunnuntaina mua meinas vähä rueta hirvittään ku yhtäkkiä rupes kuuluun pihalta semmosta meteliä, niinku joku jättiläinen ois naputellu meiän kattoo ja ikkunalaitoja jollain jättirisuilla. Vähällä tuntu olevan, ettei tullu ikkunat sisälle. Mutta ne oliki semmosia hirvittävän kokosia jääkimpaleita ku sateli taivaalta. Mää kattoin vaan paremmaks siirtyä pöyän alle nukkuun.

Maanantaina oli taas se ex-keppitäti kouluttamassa agilityä. Emäntä siellä kävi kattelemassa ja kuunteluoppilaana. Mää oon sen mukkaan ny isyyslomalla. Että ei se oo mua hetkeen vieny kentälle. Noitten pappojen kanssa vaan menee. Jos oisin yhtään mustasukkasta sorttia niin voishan tuosta vaikka suuttua, mutta niin kauan ku sohvalla kainalopaikka on mun niin menköön. Sitäpaitti siellä oli satanu ihan hirviästi ja ollu vettä kentälläki, että en mää kyllä sinne ois suostunu menneenkää.

Ainiin, pojastaki kuulu taas kuulumisia. Se oli päässy tyttöjä moikkaamaan ja oppi siinä samalla vähä jo elämän perusasioita. Tytöt oli nimittäin jyränneet sen täysin. Mutta minkä sitä fiksuille geeneilleen mahtaa niin olipahan pian hoksannu, että seinän vieressä ku seisoo niin pyssyy paremmin pystyssä isommassaki hyökkäyksessä. Onhan tuo mukava, että saa vähä ikätovereittenki kanssa temmeltää, vaikka kotonaan on useempiki koira elämää opettamassa.

Riemu

Matkustanut Oon

Viime viikolla oli taas näin tylsää, ku noi vaan teki jotain omia hommiansa.



Lauantaiaamuna sitte köröteltiinki isännän ja emännän kans Tammelaan. Siellä oliki kovemman luokan näyttely, ku siellä ei muun rotusia näkyny ku meitä pinsereitä. Lämmittelin kehää varten tappamalla keppejä ja kattelemalla kauniita narttuja. Ei vissiinkään silti tullu menestystä, ku kuulin emännän selittävän taas jottain jostain ihimeen sukupuolileimasta. Mää en semmosia kuunnellu, vaan päällimmäisenä mulle jäi mieleen kaverit, joitten kans mun ei annettu leikkiä ja yhen mukavan tätin kommentti, että olin tyylikkäimmän näkönen uros koko kisassa. Niinpä.

Tammelasta otettiin suunnaksi Pornainen. Siellä mää tapasin kaks aivan hurmaavaa staffityttyä. Varsinki se pienempi niistä tuoksu aivan huumaavalle... Nuo ihimiset siinä mietiskeliki, että minkä näkösiä tulis ku pinserin ja staffin risteyttäs. Mää yritin kovasti rohkasta, että eiköhän kokkeilla vaan! Mutta eipähän nuo heltyny. Ei auta ku toivua, että ne tyttelit tullee kylläileen meilläki päin, että päästäis vähä hepuloimaan yhessä.

Illalla me vielä poikettiin Tuusulassa ottamassa kuvia mun kauniista pikkutyttäristäin, joita mulle edelleenki esitellään vaan kuvissa. Että tässäpä teillekki meleko liuta söpöliinejä. Kattokaa ja ihastelkaa. Iskä on ylpee.

Pienet telttailijat Me tullaan syliin ja meitä on monta! Saalistaja Ai kuvaakko mua? Isänsä elekeet Jos mää ihan hetkeksi vaan ummistan silmäni... Valloittava hymy Täältä jostain ne sitä namia otti Ja niin hän taisteli jättiläistä vastaan viimeisillä voimillaan... Painia ja pallottelua Pussailua ja purukaluston testausta Selätys Hei mua nukuttais jo vähä...

Pentujen ihastelun jäläkeen me ei mentykkään kotia, vaan palattiin sinne näyttelypaikkaan. Kaikki muut pinserit oli kerinny hävitä sieltä sillä välin, mutta siellä oli semmosia pötkökoiria sitäki enemmän. Nii ja sittehä siellä oli semmosia jättimäisiä elukoita, joita noi sano hevosiks. Vähä epäilyttävän olosia koputtelijoita. Iltakävelyllä näin vielä semmosia pieniä piikikkäitä kamuja, joita oisin mieluusti vähä saalistanu, mutta taas näytettiin punasta valua.

Tännäänki on tehty vaikka ja mitä. Aamulla mentiin johonki ihme paikkaan, jossa haisi niiltä hevosotuksilta. Siellä oli palijo ihimisiä ja autoja. Tosi tylsää siis. No onneks sentään muutama muuki koiruus oli sinne mukkaan raahattu niin aina välillä pääsi tekemään uusia tuttavuuksia. Niija yks tyttö kävi sanomaan emännälle, että sulla on kyllä kaunis koira. Mutta mikkään ei kyllä poista sitä tottuutta, että se oli ihan kamala reissu. Pois päin oltiin jo menossa, ku isäntä meni kattoon semmosta kamalan näköstä masiinaa. Ja eiköhän se sen omistaja just sillon täräyttäny sen käyntiin. Maa tärisi ja korvat oli pullahtaa päästä. Kyllä siinä oli vähä häjissään ihimisetki. Lapset alako itkeen ja emäntäki hätkähti ja alako kiidättää mua onneks heti poispäin. Iski muuten melekosen panniikin hetkeks enkä mää sitte oikein osannu ennää täysillä illoita siitäkään, että nähtiin muutamia tuttujaki siellä. Kovia joutuu Pieni Pinseripoika kokemaan, mutta onneks jäin henkiin.

Iltasella poikettiin vielä tuolla mummulassa. Rico siellä esiinty, ku seki oli saanu semmosen toisenlaisen älypelin ja se tietty ratko sen alta aikayksikön. Määkin näytin taitoni ja kyllä mä noi karvapäät voitin. Luca tuntu vähä pelekäävän koko laitosta ja Ronilla meinas iskee jumit. Harmi vaan se kuitenki lopulta hiffas sen jutun ja alako ratkoo sitä kans ihan turhan nopiasti. No mutta mää harjottelen ahkerasti tuota ommaa niin voiaan sit ottaa kisat myöhemmin. Nyt vähä väsyttää. Tai ei niin vähäkää. Taiampa kömpiä ommaan koppaani.

Riemu

Toivotaan, Toivotaan

Hehheh. Kävinpä tännään Tuusulassa moikkaamassa pinserikavereita ja välttelemässä agilityä. Mun piti vähä näyttää kamuille, että kovat jätkät ei tottele. Vaikka kyllä mää vähä jouvuin totteleenki välillä. Kävin moikkaileen tyyppejä siellä kentän laioilla, mutta kukaan ei oikein innostunu. Niinpä mää menin kyhjöttään yhen puskan alle, ku oli niin kuumaki. Mut ei ne antanu mun sielläkää olla rauhassa.

Emännän mielestä mun tempaukset ei vissiinkää ollu kovin hauskoja. Emmää tosin ymmärrä, että miksei, ku me kuitenki saatiin hienot todistusplakaatit ja palakinnot ja kaikki. Vissiin sitä jäi kaiveleen se isolla kirjotettu HYL siinä plakkaatissa. Hui hai semmosille. Tärkeintä oli se, että mulla oli hauskaa ja näytin komeelta mm. A:n päällä tytsyjä tsiikaillessa.

Paluumatkalla poikettiin mun kasvattajan luona. Mä oon kyllä aika loukkaantunu siittä, että mua ei päästetty moikkaamaan Disaa eikä mun tyttöjäkää. Emäntä siellä vaan kävi ihan pikasesti. Että mulle esiteltiin vaan pennuilta haisevia kenkiä ja kuvia niistä söpöläisistä. Mutta kyllä niistä nättejä tyttöjä tulleeki.

Agilitystä ei taaskaan oo kuvia, ku isäntä oli jossain yömennoilla, eikä lähteny mukkaan. Se mun keskittymiskykyä kyllä vähä häirittiki, ku isäntää oottelin kotia koko yön ja emäntäki nukku niin levottomasti. Että nyt sitte vaan emännän kans nokkaunille ja illemmalla aikasi nukkuun!

Riemu

Jep, jep. Mikäs sen mukavampaa, ku häpästä ittensä julkisesti? No se tietenki, että häpäsee ittensä julkisesti kahesti. Josko sitä nyt tajuais pitää sen agilitypaussin. Nähtäväksi jää kuinka pitkällinen se on... Mutta pennut oli penteleen söpöjä.

Emäntä

Mitäs tuo sisko touhuaa? Taiampa hyökätä niskaan!

Hmm, onkohan siellä ulkona sopiva ilma mun herkälle pikku hipiälleni?


En vielä heränny ihan kokonaa...

Puren sulta korvan irti!


Kato nyt kuinka taitava oon? Samaan aikaan lipsin huuliani ja rapsutan niskaa.

Yritä tässä ny sitte keskittyä!


Pieni tutkimusmatkailija.

Siskot kattoo takana mallia, miten hienosti lila tyttö poseeraa.


Mulle kans sitä juustoo!

Pieni, mutta pussaava pinseri.


Vihreä tytteli.

Tää on mun turvapaikka, älä tuu tänne!

Koko katras.