Tasapainoilua

Kerronpa tässä pienen tarinan yhen tietyn russeliherran reissusta osteopaatille. Tai no, tarina tuskin jää kovin lyhyeksi. Luultavasti sitä ei jaksa lukia kukkaan, paitsi ehkä äiti.

Viime tiistaina matkustettiin Turkuun Rallin kans osteopaatti Leena Piiraa tapaamaan. En oikiastaan osannu varrautua mihinkään ihimeellisseen, koska fysioterapiassa tilanne on kuitenki koko ajan ollu vähintään kohtuullinen. Heti alakajaisiksi Ralli pistettiin seisomaan minun ja osteopaatin välliin. Ja kierohan se oli ku makarooni oikialle. Käsittely alotettiin etuosasta. Ja eihän siellä ollu liikkuvuutta nimeksikkään. Koko rintaranka ja olokapäät oli hyvin pitkälti jumissa. Ja alaspäin mennessä löyty vielä ainaki yks melekeen liikkumaton nikama, jonka ympärillä lihakset oli olemattomat. Lihasmassa oli ootetustikkin toispuoleinen, mutta ei pelekästään takaosassa, niinku luulin.

Osteopaatin pyynnöstä kerroin meijän ruttiineista ja harrastuksista. Eipä niistä oikein hyvvää sannaa ollu Rallin kunnossapysymisen kannalta sanottavana. Agilityhän nyt on luonnollisesti se yks kuormittavin juttu. Etupää on kovilla etenki hyppyissä ja kontakteilla. Mutta ei se tokokaan kiitosta saanu. Vaikka meijän tokkoilut nyt on aika marginaalisia vielä niin tokihan se Rallin makarooni osotti just perusasentoo. Rallin lempiharrastus eli lelujen heitättäminen sai myös pään pyöritykset. Etupäätä erityisen pahasti kuormittavaa taas. Tästä saatiin erityisesti varotuksen sana. Että haluanko ottaa sen riskin, että se saa jostaki heitosta tyrän niskanikamaan... No en. Mutta vähänhän tää maallikkua eelleenki ihimetytti.

Viimenen niitti tuli vielä, ku kerroin, että on toinenki koira, jonka kans Ralli leikkii ja vettää rallia. Väärin. Aina vaan lissää kuormitusta etupäälle ja muutenki aika riskialtista touhua, ku Riemu kumminki on tuota pientä sen verran isompi. En siinä vaiheessa ennää viittiny ees sanua, että niin, meillä on tossa aika ussein koolla seittemän koiran lauma, josta Ralli on se pienin... Olin aika valamis menemään heti aamusta ilimiantaan itteni elläinsuojeluvalavojalle.

No mitä me nyt sitte on tehty näitten karujen tottuuen sanojen jäliltä? Ensin meni tietysti ilta ja seuraava päivä tihirustaissa. Mutta kai tässä pikkuhilijaa jo täytyy rauhottua, ei kuitenkaa oo hengenvaarasta kyse. Mutta muutoksia täytynee tottumuksiin tehä.

Ensinnäki Ralli siirty lenkkeileen normaalissa hihinassa. Joo, mää oon käyttäny flexejä, nuita koiramaaliman iki-inhokkeja, mutta vaan hyvin istuvien valijaitten kanssa. Syitä siihen on usiampia. Oman heleppouen kannalta ne on ihan ehottomat, ku on kaks koiraa. Ei tartte koko ajan olla kerittemässä toisen hihinaa ja niin pois päin. Toisaalta oon aatellu, että sekä koirat että minä saahaan liikuntaa paremmin, ku saahaan liikkua vappaammin. Mun ei tartte pysähtyä joka närreelle ja nuo taas pystyy niin tekemään. ÄÄÄÄ (=virheen merkkiääni) Tajusin, että tuolla flexillä oon vaan lisänny sitä, että Ralli laukkaa palijo. Ja se on taas sitä vääränlaista liikuntaa, ku se kuormittaa ravia enämpi etuossaa ja siinä se etenki mennee vinossa. Flexin kans se jättäytyy aina haisteleen jotaki ja sitte laukkaa eelle ja sama toistuu. Tavallisen hihinan kans se joutuu pääsääntösesti ravvaamaan.

Ravvailuja on lenkin lisäksi tehty tuossa omalla pihalla. Saatiin ohoje ravata vastapäivään aina 5 minnuttia päivässä. Oikia kylyki vähä vennyy ja siinä ympyrällä sitä vasenta, pomputtavvaa takasta on pikku pakko käyttää. Rallin mielestä tää on ihan mielenvikasta touhua. Ja on siinä voinu joku naapuri tai ohikulukijaki kattua, että onkohan kaikki lusikat kaapissa emännällä, ku tossa töpöttellee menemään pientä ympyrää...

Rallin suureksi ihimetykseksi kukkaan ei ennää heitä sille leluja. Heittämistä en kyllä varmasti sataprosenttisesti saa jätettyä pois, ku esimerkiksi reenatessa se palakinto Rallille kuitenki on nimenommaan se lelun hakeminen, ei pelekästään se lelu. Mutta kai sen vappaa-ajalta pystyy kohtuuella lopettaan. Ku vaan saa sen alitajuntaisen liikkeen pyssäytettyä, joka tietämättään nostaa sen lelun kätteen ja heittää, ku toinen sitä lelua niin anovasti tarjoilee...

Rallin ruokavalioon on lisätty B-vitamiinilisä ja Nutrolinin Sportti-öljy. Ne auttaa aktiivisen koiran lihaksia pallautuun rasituksista ja niistä vois kuulemma olla tämän tyyppiselle tehopakkaukselle hyötyä. Koska me harrastettaan (toivottavasti vielä tulevaisuuessaki) ympäri vuojen, niin tuota öljyäki saa mennä koko ajan. Se on työkoirille lähinnä mettästyskauelle suunniteltu, mutta tollasella harrastustyypillä sitä voi syöttää jatkuvasti. Lisäksi täytyis kiinnittää huomiota nesteytykseen reeni- ja kisapäivinä. Ruokaan vois semmosina päivinä lisätä vettä ja täytys myös hommata jotaki pallautusjuomaa tehostukseksi.

Koska fyysiset aktiviteetit on nyt ollu niin vähissä niin oon yrittäny lisätä Rallille vähä aivotyöskentelyä. Se on ny saanu iltaruokansa välillä älypelistä. Joinaki iltoina sirottelen nappulat fleecepeiton mutkiin ja Ralli saa kaivella ne sieltä esille. Eilen tein nappuloista pienen jäläkiharkan takapihalle. Ja Rallihan nauttii. Mutta ei ne silti sen "kalenterissa" liikunnallisia tekemisiä korvaa.

Tää reissu on herättäny ison nipun aatoksia, joita täytynee pureskella tässä ajan mittaan, ku tilanne etenee ja nähhään, rupiaako Ralli kestämään ja mitä aktiviteettia. Nyt on kyllä tullu kiinnitettyä huomiota ihan erilailla kaikkeen. Jos oisin yhtään neuroottista sorttia, niin elämästä vois tulla vielä vaikiaa... Nimittäin esimerkiksi sillä on ihan drammaattisen iso vaikutus, että kummalla puolella häntää talutusremmi mennee. Helepommin se asettuu hännän vasemmalle puolelle, mutta ku sen siirtää oikialle, niin jo vain oikenee ranka. Nyt siis lenkillä kuluttelen energiaani siihen, että pyrin ainaki suurimman osan ajasta pitämään sen remmin siellä oikialla puolella ja lisäksi vielä koiran mun oikialla puolella. Toisaalta ku tuo on tuommonen ikitouho niin se on suuna päänä menossa joka paikkaan. Sen tapana on hypätä vauhikkaasti ja näyttävästi aina joka paikkaan: sohovalle ja sieltä pois, uloko-ovia vasten ulos lähtiessä ja muutenki touhutessa. Ja taas kuormittuu etupää.

Pomputushan se syy tuohon hoitoon hakkeutumiseen on alunperin ollu. Muita vinkkejä mistään ongelmista, saati kivuista ei Ralli oo päälleppäin näyttäny. Se ei oo koskaan liikkunu mitenkään varovasti tai ollu kipiän olonen. Päin vaston, aina valamis toimintaan. Agilityssä se hyppää ihan hyvällä tekniikalla, vaikka takapään käyttö parempaa voiski olla. Riman se on tiputtanu "uransa" aikana alle kymmenen kertaa, väitän. Taikka tietenki nyt ku rupiaa kaivamaan, niin jäläkeen päin on hyvä sanua, että joo, onhan sillä esim. ollu keppeillä keskenjättämisongelmaa. Ja jossain vaiheessa oli pieni hetki, kun kielti aalta muutamaan otteeseen. Ja kai tuo kropan kierouski olis pitäny huomata, vaikka maallikko onki. Mutta ei. Tyhmä kai sitä on.

Emmää tiiä, kyllä elämä aika hankalaksi mennee, jos kaiken ton "väärän" aktiviteetin rupiaa karsimaan. Sehän tietäis ensinnäki pelekkää remmiliikuntaa. Riemun tai muitten kans ei sais leikkiä yhtään. Sohova ja sänky pittäis kieltää kokonaan ja autosta aina huolehtia viimesen päälle varovasti poistuminen. Ja nää vasta alakuun. Mutta en toki usko, että osteopaatinkaan ajatus on ihan tuo kaiken lopettaminen, vaikka se siltä ekakertalaiselle saatto kuulostaa. Joku kultanen keskitie pittäis löytää, jossa koira pyssyis kunnossa, mutta elämä ei menis liian vaikiaksi. Tulevaisuus sen näyttää, että riittääkö esim. se lelun heittelyn lopettaminen. Jos ei, niin sitte varmaan seuraavana on listalla agility. En nimittäin usko, että pystyn/haluan ihan loputtommiin rajottaa nuitten leikkimisiä ja vappaana irrotteluja. Riemuakaan ku ei pienemmäksi ja vähemmän leikkisäksi saa ja se nyt kuitenki on tuossa olemassa.

Oliko jotaki positiivistaki? No tietenki se, että ite oppii tajuamaan vähä paremmin näitä asioita, joita koirallaan teettä ja antaa sen tehä. Rallia tarttis oppia lukemaan paremmin, ku ei se tosiaankaan kipujansa näytä, tehokas terrieri ku on. Tää on vähä eri juttu, ku on toisena koirana tommonen Pieni Pinseripoika, joka kyllä antaa kuulua joka ainuan nipistyksen. Mutta tokihan se lämmitti mieltä, että Rallin hermorakenne, mutta myös rakenne sai taas kehuja. Ralli vaan makas hilijaa, silimät kiinni paikallaan, ku sitä käsiteltiin, vaikka pakkohan sitä oli sattua. Osteopaatin mukkaan tosi palijoki. Ja tosiaan, rakenne on russeliksi ihan mainio suorine jalakoineen ja hyvine kulumauksinneen, eikä pitkä selekäkään vaikuttanu ongelmalta. Että periaatteessa kunnossa pysyminen pittäis olla mahollista, kuhan vaan saatais ensinnäki lihakset tasapainosemmiksi ja toisakseen aktiviteetit jonkulaiseen balanssiin.

Jatkosuunnitelmissa on hoitojen osalta se, että ens viikolla mennään akupunktioon. Sinne ois pitäny päästä jo pian ekan osteopatian jäläkeen, mutta täyttä oli tietenki suositetulla tekijällä ja ne vähätki ajat päivällä, ku oon töissä. Piiralle mennään sitte sen jäläkeen. Ja jos kaikki mennee hyvin niin olin tulikittevinani, että sen jäläkeen pittäis noitten arkipäivästen muutosten myötä riittää normaalit lihashuollot fysioterapeutilla. Ja varmaankin aika-ajoin tarkastuskäynnit osteopaatilla ja mahollisesti akupunktiossa. Se seleviää ajan myötä, että mitä kaikkia meijän pittäis muuttaa, että esim. agilityä kroppa kestäis. Mutta alotettaan nyt tosiaan nuilla lisäravinteilla ja heittelyn lopettamisella + laukkaamisen sijasta ravvaamisseen kannustavalla liikunnalla. Ehkä ens kerralla saahaan ympyrän ravvaamisen ohheen myös jumppavinkkejä lissää. Meijän näyttelyjä edeltäny agilitytauko siis jatkuu ainaki muutaman viikon. Välissä kerettiin yhet reenit ja yhet kisat, joissa ei tuloksilla juhulittu. Mutta onpahan emännällä enemmän aikaa lukia tenttiin. Tai siis olis, jos ei käyttäis kaikkia aikaansa esimerkiksi blogin kirjottelluun...

Hitaasti

Aika kauan mää sitä mietin ja pohdin, että olishan se komia olla noihin ommiin tekosiin ihan oma tuotemerkki. Nimiki sille oli jo blokin myötä valamiina; Riemunkirjava. Isäntää oon tainnu vuojen verran pyyellä suunnittelemaan sen ulkoasun, sillä ku on nuo tuommoset hommat näpissä. Kevväällähän se sitte valamistu, ite "logo". Sen jäläkeen oon yrittäny keksiä, että mikä olis paras tapa liittää se nuihin äpöstyksiin. No isännän hommiksi jäi lopulta seki, mutta nyt niitä sitte on, tuotetägejä. Jo vain tullee rofessionaali olo, ku tuommosen pantaan tai valijaaseen lätkäyttää. Toki ei sekkään auta siihen, että oon eelleeki vähä turhan malttamaton aina nuitten tekemisessä...

Rallikaisen kanssa käytiin tännään pirruuttaan kokkeilemassa avvointa luokkaa möllitokossa. No nolliahan sieltä totta kai tuli. Ja oma agilitykenttä tuntu olevan paikka, jossa keskittymiskyky ei pysyny sitte yhtään. Eli melekosta räpellystä, mutta reeniä se vaan vaatii.

Jatketaan vanahaan tuttuun malliin.

1. Paikalla makaaminen, 9: Ensimmäistä kertaa tein piiloon menemällä toisten koirien kanssa. Ralli oli luokassaan ainut, mutta sai pari senioriosaston bortsuherraa vierustovereiksensa. Hyvin ja skarppina pysy paikallaan pikkutyyppi, mutta jännittään rupes niin maan hirvittävästi, ku emäntä meni näkyvistä. Kävin puolessa välissä tuomarin kehotuksesta palakkaamassa ja yrittämässä vähä rauhottaa, ku toinen tutisi ku haavan lehti. Mutta tosiaan, ei yrittänykkään lähtiä paikaltansa.

Tuomari, eli Sini anto meille vinkkejä tähän, että ihan lyhyitä pätkiä taikka ainaki niin, että näyttäyvyn välillä huikkaamassa Rallille, että täällä ollaan. Ja sitte vois tehä niin, että viiään yhessä ennen paikalle jäämistä joku lelu sinne piiloon, mihin meen ja sitte paikalla olosta lopulta vappautus sille lelulle.

2. Seuraaminen taluttimetta, 8: Ei ollu Rallin seuruupäivä. Lähti tomerana matkaan, mutta unohtu käännöksessä tutkimaan meijän reitin varrella ollutta reenikassia. Juoksussa levis kokonaan ja tais vielä jäähä haisteleenki jossaki kohtaa. Iiiiihan eri maata ku kokkeessa.

Siniltä saatiin kommentit, että on eelleenki välijähköä. Voisin ite yrittää kävellä ihan reipasta vauhtia, mutta lyhyellä askeleella, niin vois olla Rallille helepompi pysyä oikeessa paikassa. Vire ja motivaatio oli aika hukassa eli niitä vaan lissää. Omille teille unohtumisesta ei mitään kohtausta, vaan hupsista, missäs se seuraa olikaan. Palijo palakkaa ja eelleenki lyhyehköö pätkää ja palijo tempon ja suunnan muutoksia.

3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 9: Ekalla yrittämällä hävis omille teilleen seuruusta haistelemaan. No otettiin uuestaan ja siittä tuo arvosana, nollahan se ois pitäny olla. Meinas vissiin toistamisseen jäähä haisteleen, mutta meni ihan mukavan napakasti maahan. Tosin omin kommentteinensa: murahti mennessään, että vieläkö mua komennat muija... Ite en tosin sitä kuullu, mutta en eppäile yhtään.

Tuo komentaminen ja kommentoiminen ja haukkuminen oli tännään tosi herkässä ja siihen pittäis pystyä puuttumaan. Se on toisaalta vaan merkkiä virreestä. Eli siittä ei kai kovin kannattais sanua, vaan mieluummin pyrkiä reenatessa toimimaan ite niin, ettei sitä kerkiäis tulla. Namipalakkaa ja käskyä nopiasti, ettei kerkiä rueta vaatimaan. Ja siirtymiin pittäis kans opetella joku rauhassa mun kans tuleminen. Niitten avulla sitä kommentointia vois varmaan saaha jäämään vähemmälle ja pikkuhilijaa tietenki mieluusti kokonaan pois.

4. Luoksetulo, 0: Tää olis tietty kannattanu jättää tekemättä, kun ei oo juurikaan reenattu. Mutta positiivista oli, että jo tällä reenin määrällä reagoi mun merkkiin, vaikka sitte ei kokonaan pysähtynykkään. Eilen just tehtiin tätä Sinin opissa. Ihan perusjuttua; koira jätetään istuun ja ite mennään suoralle jonku matkan päähän. Sitte vaan kututaan koira, ja ku se on aika lähellä, heitetään lelu sen taakse. Muutaman tämmösen jäläkeen tehään ensin hämyheitto ja vasta sitte heitto. Pikkuhilijaa, ku alakaa hoksaamaan, yritettään pyssäyttää vähä kauempana ja kauempana ja aina palluuta takas, jos meinaa unohtua. Välliin suorapalakkoja ja läpijuoksuja.

5. Seisominen seuraamisen yhteydessä, 5: Tästäki kuuluis olla nolla. Meni taas seuruu ihan plörinäksi, ku Ralli häipy usiampaan otteeseen omiaan haisteleen. Sitte ku tuli mun kans, ei pysähtyny, ku vasta jollain kolomannella käskyllä. Nää toppaamiset on kyllä varmaa meijän murheenkryynit. Mutta kyllä se sitte siinä tojottaa niin kauan ku on tarvis, ku viittii kuunnella mitä sille sanotaan.

6. Noutaminen, 9: Tänki piti ennakkotievoissa olla nolla. En oo kokonaisena liikkeenä teheny aikoihin, ku Rallilla on ollu vähä sitä yökötystä tohon kapulaan. Olin ihan yllättyny, ku se pysy perusasennossa heitossa. Hyvällä asenteella lähti hakemaan ja tuomaan ja tuli pienellä lisäavulla liki, mutta kerkis just tiputtaa ennenku oisin ollu kapulassa kiinni. Hyvä pieni kumminki! Ei tää niin toivoton juttu ehkä ookkaan.

Oon palijo yrittäny vaan tehä hauskaa juttua sen kapulan kans. Juoksuttaa kiertoja pihalla ja kehua palijo. Ja agilitykentälläki on tehty putkien juoksemista kapula suussa. Nyt noihin reeneihin pittäis yhistää semmonen nappaamisreeni, jolla vahavistettais sitä pitoo. Eli koira perusasentoon, kapula maahan sen etteen ja käsky. Heti ku ottaa niin vappautus ja palakka. Ja tietenki pikkuhilijaa lissää aikaa ja ylemmäs nostoo siihen. Oon pari kertaa yrittäny sitä sisällä ennen ruokaa, mutta jostain syystä ei sisällä onnistu. Pihalla tännään, ku testattiin onnistu hyvin. Ilimeisesti sisätila vielä yhistyy Rallilla niin voimakkaasti niihin pitämisharkkoihin, joista se ällötys synty.

7. Kauko-ohjaus, 8,5: Perinteinen ekan vaihon jäädytys. Eli nousi istumaan vasta toisella käskyllä. Muuten käsittääkseni aika hyvin, enkä muista, että ois mitään kommentoinukkaan liki tulemisen jäläkeen. Siihen ekaan vaihtoon nyt vaan panostusta. Palijo onnistumisia lyhyemmältä matkalta. Ja kaukojen jumppareeniä. Eilisessä reenissä nimittäin liikutti takaossaansa ainaki osassa istumaan nousuissa.

8. Estehyppy, 0: Lähti hyvin hyppäämään, mutta istu vasta toisella käskyllä. Ja oliki sitte ajjautunu niin sivvuun, että ohi tuli takastullessa. Tässä on ihan selekee epävarmuus vielä pikkukaverilla sen alokkaan hypyn jäliltä, ku piti seistä tojottaa. On kyllä tehty muutamia kertoja, mutta taijettiin viimemmäks kokkeilla vielä alokkaan mallia, ku oli pieni peleko, että oltais vielä "jouvuttu" alokkaan kokkeeseen seuraa evustaan. Että ite oon ihan toisen sekottanu, mutta eiköhän se siittä. Siihen vaan panostusta, että ei ajjautuis niin sivvuille. Esteen tarjoomista siis ja vinostaki suunnasta.

9. Kokonaisvaikutus, 8,5: Meleko palijo haukkumista ja komennusta ja tosiaanki, keskittyminen jäi johonki ratan ulukopuolelle tai katos sinne kentän hajjuihin. Ei mikkään hyvän mielen reeni varsinaisesti. Mutta sillai ihan kiva, että ei ne nyt keskittyessä ihan hirvittävän kaukana oo ne avvoimenkaan liikkeet. Täytyis saaha itestään irti lähtiä reenaan outoihin paikkoihin. Omalla takapihallahan me on viime kuukausina reenattu jopa yllättävän usiasti. Ainiin ja pittäis myös muistaa aina ripotella kaiken maaliman merkkejä ja tötsiä sinne reenipaikalle myöski niin ei tulis kokkeessa uutena.

Loppuun vielä pari randomia otosta kännykkäkameran uumenista. Ja huomenna lunssasena poikain kansa viis starttia Nokialla... Saapa nähä onko Riemun viimeset kisat ennen kortisoonin kehhiin astumista. Tai ehkä jopa ihan oikiasti viimemset kisat?

Isokorvainen Kippurahäntäpötkylä

Eilen Tampereen ryhmänäyttelyssä Rallia arvioitsi Paula Valakari seuraavin sanankääntein:

"Erittäin hyväntyyppinen uros. Erinomainen pää ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Hyvä kaula, riittävä eturinta. Hyvä runko, joka saisi olla aavistuksen lyhyempi. Hyvin kulmautunut. Erinomainen hännän kiinnitys. Häntä saisi olla suorempi. Liikkuu leveästi edestä, muuten hyvin." -> NUO-ERI, NUK1 (Ralli oli ainoo nuorissa...)

Viikolla tosiaan näytti siltä, että ei me voida mennä ollenkaan, kun pomputus oli ihan tauotonta. Torstaina ja perjantaina se vähäsen tasaantu, joten lähettiin kumminki. Ja hyvä niin. Tyytyväinen oon, kun EVAa pelkäsin ja ERIn sain! Eikä tämä tuomari sitten ees maininnu pomputusta, vaikka kyllä sitä eppäilemättä näky seassa. Nurmikenttä aiheutti vielä senki, että Ralli ei meinannu millään malttaa ravata. Niin, tietysti kun se ERI sieltä tuli niin jäi vielä se SA -tavote kaihertaan. Mutta katotaan nyt, mihin ton pomputuksenki kans mennään. En mää näyttelyitä pois sule, mutta eipä meillä mitään suurta tarvetta niihin oo ennää mennä.

Ralli käyttäyty aivan esimerkillisesti. Ootellessa istu ja tapitti mua tai makoili rauhassa mun jaloissa, vaikka koko ajan kulki koiria ja ihimisiä ihan vierestä. Kehä oli luonnollisesti myöhässä, niin oottelua kertykin puoltoista tuntia. Onneksi oli kasvattaja siellä kattomassa ja juttukaverina, niin aika kulu mukavasti. Kokkeilin siinä vähän seuraamista ja hyvin keskitty siihenki. Se on vaan niin erinomanen tuo mun pikku-ukkoni!