Näytetään tekstit, joissa on tunniste äskk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äskk. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Arvokisadebyytti

Viikot ne vaan vierii ja ens viikonloppuna ollaan perinteisesti aateltuna keskellä kessää. Vaikka kouluhommat on tämän kevvään osalta ollu tehtynä jo viikkoja sitte niin jotenki ne vaan nuo illat kulluu eikä aikaa kirjottelemiselle taho löytyä. Taikka kai se on vähä inspiksestäki kiinni. Yritin alottaa hyvissä ajjoin jo Rallin ens talaven garderoobinki ompelemisen, mutta niin vaan jäi kankaat työpöyälle leikkuuta oottamaan. Niin ja loppuja kankaita. Ehkä ens kuussa sitte.

Koirarintamalla viime viikonloppu oli tietenki se vuojen issoin kisa, ku Ralli pääsi ensimmäistä kertaa osallistumaan agilityn SM-kissoihin. Yksilönollia nyt ei toki ollu, eikä nollia ollenkaan, joten vähä heikoilla kantimilla sinne lähettiin seuran joukkueeseen evustammaan. Sanotaan ny näin, että oishan se voinu huonomminki mennä.

Ralli starttas kolomantena. Pientä painetta asetti se, että joukkuetoverit oli ekalta ja tokalta paikalta teheneet jo todella hienot nollat. Kahen ratan jäläkeen oltiin siis ihan kärkikahinoissa mukana. Joukkuerata oli ihan mukava, mutta tiesin, että esim. kepeille meno on meille haastava. Lisäksi haastetta toi isojen kisojen hälinä ja häslinki ja tietenki itteeki jännitti. Rallia meinas touhu vähä jännittää. Tai ei ihan vähäkään. Meno oli toooosi varovaista varsinki kontakteilla ja tietenki itekki lähti ensisijasesti yrittään tulosta. Ja saatiinhan se sieltä: vitonen ja yli 5 s yliaikaa.

Ensimmäinen hijastelukohta oli keinulla, joka oli yläpää suoraan ylleisöön. Tooosi hittaasti sain Rallin kontaktille ja sittenpä olinki myöhässä jatkua aatellen. Oikia keppiväli kyllä löyty ja vielä toinenki, mutta sitte sekos. No sen sain suht koht nopiasti korjattua ja matka jatku. Yks "vaarallinen" putken suu ohitettiin ylivarmistelulla ja sitten etanoitiin puomilla. Puomin alla oli kaks putkee alastulopäässä, joten olin aika kaukana kontaktista ite. Onhan nuita putkia reeneissä toki ollu puomin alla, mutta ei ehkä ihan tuolla lailla. Nämä tekijät yhistettynä muuhun jännitykseen makso taas muutaman sekunnin. Lopun hyppykuvioihin vielä melekoset ylimääräset kaarteet ja aa varovasti, että otti kontaktin ja vihdoinki maalissa.

Ralli joukkueradalla.

Että semmonen debyytti. Ei erityisen vakuuttava, mutta tietääpä ainaki taas mitä reenailla. Kolomen koiran jäläkeen me oltiin listalla vielä nelijäntenä, kun siinäkin kohtaa laskettiin vaan kaks parasta tulosta. Ankkuri-Bali teki aivan huikeen radan, mutta nopia kun on, kerkis sujahtaa väärään päähän putkia. Lopullinen sijotus siis 18/76, mikä ei tietenkään oo mitenkään huono juttu sekkään. Mutta ainahan se vähän mietityttää, että mitä olis pitäny tehä erilailla, ku se mitaliki oli tojellisuuessa aika lähellä. Seuran medijoukkue sai kans tuloksen ja oli 34/71. Maksit jäi tänä vuonna iliman tulosta.

Nyt pietään Rallin kans kissaamisesta apaut puoltoista kuukautta taukua eikä nyt reenatakkaan oo tarkotus ku enintään kerran viikossa ainakaa hetkeen. Tokon kans pittäis kyllä ryhistäytyä, jos meinataan pittää kiinni siitä yhestä AVO-kokkeesta tänä vuonna. Ehkäpä täytyis tehä ihan semmonen reenilukujärjestys. Josko sillä sais vähä ryhtiä tähän hommaan, ku eipä se nyt palijoo vaatis. Se pirulaisen luoksetulon pyssäytys kyllä vaatii vielä palijo, mutta nuin per päivä riittäis joku varttiki, että pääsis johonki suuntaan. Sitä vaan tuppaa olemaan näihin pitkiin kesäiltoihinki vaikka sun mitä touhua tehtäväksi niin, että äkkiä kulluu neki.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosikatsaus 2013

Nonnih. Se on sitten kohta tämäki vuosi lusittu ja uusi, uljas vuosi 2014 alakamassa. Mulla on tainnu jo vähä niinku perinteeksi muovostua, että täsä vuojen vaihteessa pittää koota tuota koiravuotta jollaki tappaa yhteen. Että tässäpä näitä aatoksia.

Vuonna 2013...

...kevvään koirat sai kärsiä kandia kirjottavasta emännästä eikä tilanne ainakaan parantunu syksyn ja gradun tullen. Tylsäääää, sano etenki russeli.
...Rico-pappa täytti täyet kymmenen vuotta ja kisas keväällä ja kesällä ihan mukavin tuloksin. Osittain ajan puutteen vuoksi papa on siirtyny osa-aikaeläkkeelle. Jos kunto kestää niin ehkä mää sen vielä joskus jollekki hyppyratalle ainaki otan, jos Ralli joskus nousee kolomosiin.
...Ralli kävi muutaman näyttelyn ja tuli todettua lähinnä erittäin hyväksi.
...Riemu pääsi palleistaan. Sen vaikutuksista ja vaikuttamattomuuesta oliskin tarkotus kirjottaa jossakin kohtaa enemmänki.
...Ralli korkkas sekä agility- että tokokisausansa. Agilityssä alotettiin kesäkuun lopussa ja kerittiin kakkosiin asti. Tavotteena oli kyllä nousta kolomosiin tänä vuonna, mutta jumien ja kennelyskän takia, ja ehkä myös vähä reenin puutteen vuoksi tuo tavote jäi saavuttamatta. Toko korkattiinkin sitte yli ootusten alokkaan ykköstuloksella elokuussa.
...Riemu jatko muutama vuosi sitte korkattua agilityurraansa ja aika mukavasti ootuksiin nähen meniki. Kesän saldona kaks nollaa ykkösistä. Ehkäpä Rimpula vielä jonaki päivänä yrittää hakia sen viimesen nollan ja päästä kakkosiin.
...agilityn osalta sydäntä lämmitti myös seuran agilityn SM-kisojen mainiot tulokset, etenki maksijoukkueen tiukka nelossija!
...keskellä parasta kessää meijän lauma kasvo taas yhellä tulokkaalla, ku Raider alias Raipe alias Raiteri alias Raipukka saapu Suomeen. Kaverista on kehkeytymässä melekonen agilitymenijä ja erityisesti Ralli on iloinnu uuesta leikkikaverista, vaikka välillä sitä pittääki muistuttaa, että kuka on kingi.
...vaikka muuta vois valituksista luulla niin koirat on kumminki ollu kohtuullisen tervennä. Riemu sairasti syksyllä jonku mahapöpön monen vuojen terveen kauen jäläkeen ja Ralli kennelyskän joulunalla. No Rallilla nyt on tuo pomputus- ja jumivaivat, mutta kaippa niistäki selevitään sopivalla aktiviteettimiksauksella ja lihashuollolla.
...Riemunkirjava -tuotemerkki näki päivänvalonsa. Vähäsen sivvuun menevä, mutta koiriin lähheisesti liittyvä asia kai se oli seki. Tuotteita ei vielä ihan hirviästi oo tullu, mutta ehkä sillekki on aikansa, ehkä jopa vuonna 2014.

Uskaltaiskohan sitä mittään toiveita esittää ens vuojelle? Niinku tojettua, nää mun koiriin liittyvät tavotteet tuntuu olevan aina ihan mahottomia saavuttaa, että ehkä olis parempi olla niitä asettamatta. Mutta josko nää oliski toiveita, että vuonna 2014...

...toivottavasti kerkiäisin vähä panostaan niin agilityn ku tokonki reenaukseen etenki keväällä ja kesällä.
...toivottavasti Rallin lihaksisto kestää, jos reenitahti vähäsen tiivistyy.
...toivottavasti noustais Rallin kans kolomosiin jossakin vaiheessa vuotta.
...toivottavasti osallistuttais avvoimen luokan tokokokkeeseen.
...toivottavasti Riemulla löytyis motivaatio taas kesän tullen agilityyn, että voitais kokkeilla sitä kolomatta nollaa löytää.
...toivottavasti pysytään tervennä ite kuki.

Että tämmösiä. Tässäpä lopuksi vielä joku iipuhelimen surkuhupasalla kameralla joulumettässä otettu räpsäys ja Lauran hienosti koostama video sisarusten ja koiraparven kinkunsulatusreeneistä.


tiistai 18. kesäkuuta 2013

Ylpeä Sydän

Viikonloppu vierähti Kirkkonummella agilityn SM-kisoissa. Tällä kertaa omat koirat jäi suosiolla kotio, kun kisa-alueelle ei saanu viiä vaanku kisaamaan menossa tai ratalta tulossa olevat koirat. Katkerana pojjaat jäi kotia perjantaina, ku mut haettiin. Reissu oli taas kerran oikeen mukava, mitä nyt perjantai-illan tuli vettä taivaantäyeltä eikä sunnuntainakaan kuivin jalloin säästytty. Järjestelyissä olis edelleenki ollu vähä parantamisen varraa. Mutta eipä nyt rueta tässä avvautuun, eiköhän sitä tehty ihan tarpeeksi jo paikan päällä. Ehkä siksi meijän pikkusesta joukkueesta KAKSI koiraa joutu doping-testeihin. ;)

Perjantaina lämmittelykissoissa Reino näytti, mikä se oikeestaan on miehiään. Hyppyratalla kolmas sija tommosen kokosissa kissoissa on aikas kova juttu. Eikä Reinikaisen hyvät suoritukset siihen jääny. Lauantain joukkuekisassa Reiska napautti mukavan nopian nollan ankkuriossuuella ja oli sitä myötä omalta osaltansa tärkiässä osassa lopputuloksen kannalta. Nimittäin ehkä en lähteissäni olis uskonu, että se on nimenommaan meijän maksijoukkue, joka parhaiten pärjää. Minikoiran ohojaajana täytyy vähä valitellen myöntää, että kyllähän se kisa nimittäin kovin siellä makseissa taitaa olla. Ja mikä se lopputulos sitte oli? No NELJÄS/71! Kyllä meitä, ja varsinki koiran ohojaajaa, lauantaina ensin vähä harmitti, kun meijän kolomantena menny koira teki muuten aivan mahtavan ratan, mutta yhen aivan älyttömän epätavallisen kiellon tai, ku juoksi kahen putken välliin. Kolmossija ois ainaki ollu meijän iliman sitä. Mutta täytyyhän tähänki tulokseen ehottoman tyytyväinen ja ylypiä olla. Me ollaan kummiski aikas pikkanen seura, mutta luvalla sanuen myös aika kova, ku nopat naksahtaa kohilleen!

Medi- ja minijoukkueetki teki hyvää tulosta sikäli, että saatiin kaikille joukkueille tulos. Minit petras viime vuojesta pari sijjaa ja olivat 22/61. Medijoukkueen loppusijotus oli 34/67. Medeissä meillä oli kaks lainakoiraa, kun tänä vuonna ei omia saatu tarpeeksi. Kolomen joukkueen tuloksenteko on ilimeisen kova juttu, nimittäin seuramestaruuksissa, joita nyt ei varsinaisesti ilimeisesti ennää ees julukasta, me oltiin toisia. Mainion tulosvarmaa sakkia siis. On kyllä edelleenki hienua olla mukana näin tehokkaassa porukassa, vaikkaki sitte vaan siellä kenneltyttöilemässä ja videokameran takana!

Sunnuntaina yksilöissä finaaliin pääsi meijän seuran koirista vaan Reiska. Hyppyratan jäläkeen Reino oli viijestoista. Finaalirataki meni mainiosti, mutta yks kielto sieltä tuli. Reino oli niin kuulolla ja kilttinä, että nauratti ylleisöä jäämällä kontakteille oottelemaan oikeen kunnollista vappautuskäskyä. Hassu kaveri. Lopputuloksissa Reino ohojaajineen oli 26/59(221). Eli Rico-pappa saa vielä ainaki vuojen pittää parasta meijän perheen yksilösijjaa (24. vuonna 2011) ja joukkuesijjaa myös (3. vuonna 2009). Jotenki musta vaan tuntuu, että ei ne montaa vuotta tuu pitämään. Sen verran vahvat evväät tuntuu tuolla Reinikaisella ja kartturillaan olevan...

Jos ny joku sana omistaki koirista on sanottava, niin ilimotin molemmat eilen virallisiin ens viikon keskiviikoksi. Apua! Riemu on välläytelly oikeen mukavia agilityotteita niissä harvoissa reeneissä, joita oon sen kans teheny. Ja viime viikon Musti ja Mirri Cupissa meni kans mainiosti, mutta unohti keppien suoritustavan. Kaverit tuntuki olevan ihimeissään, että mitäs Riemulle on tapahtunu. Eipä kai muuta, ku että alakaa vaikutukset näkyä siitä alakutalaven nipsauksesta. Hyvä niin. Nyt jääki jälelle vaan kysymys, että miksi en kastroinu sitä jo aiemmin...

Ralli taas on päässy oikeen loistamaan (omistajan silimissä) epiksissä. Käytiin naapuriseuran kissoissa pari viikkoo sitte. Siellä oli tarkotus osallistua möllirattaan, mutta kappas, siinä ei ollukkaan kontakteja ja niitähän me just mentiin sinne reenaamaan. No ei auttanu ku vaihtaa suunnitelma ja mennä avoimen radalle. Eikä se hullumpi juttu ollukkaan, vaikka vähä hullunrohkiasti lähin tekemään keppejä ja keinua ratalla niitten harjotusmäärään nähen. Ekalla ratalla tuli vissiinki keppeillä jotaki ja oisko joku kieltoki tullu, mutta tokalla tyyppi vetäs nollan! Itellä meinas vähä into lähtiä käsistä ja taisin hötkyillä kontakteilla ja päästinpä karkaamaan lähöstäki Mutta kontaktit otti kuitenki karkaamatta 3/4. Ehkä se oli sen arvosta sikäli, että saatiin oikeen kunnollinen onnistumisentunne, vaikka ripitystä kiirehtimisestäni sainki. Palakintopallille me ei kuitenkaan päästy, koska heillä oli siellä semmonen sääntö, että koska kisaavat ei voi sijottua mölliratalla niin myöskään sitte möllit ei voi sijottua kisaavien ratalla... No Rico-pappa sentään pokkas kolomannen palakinnon hauskanpitokympillänsä ja siittä sai poekansaki osansa.

No oman seuran epiksissä napastiin mölliratalla toisella kierroksella nolla. Kontaktit meni oikeen mainiosti ja lähössäki yritin vähä kiusata. Ja se nolla riittiki sitte voittoon. Kaippa näillä evväillä uskaltaa virallisiin lähtiä kokkeilemmaan. Saa sitte nähä, mitä se tuottaa. No ainaki kisakokemusta!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Moukan Tuuria

Loppuvuojesta iskee aina se tojellisuus, että mullon taas agilitylisenssi, enkä oo tänäkään vuonna sille löytäny käyttöö. Niinpä päätin pari viikkoo sitte, että pakko ne on ainaki yhet kisat käyä ja oman kisakoiran puutteessa Rico-pappa pääs mun kans köpöttelemään. Mun kisakokemus virallisistahan on aika ohut. Ricon kans käytiin joskus seittemän vuotta sitte pari ykkösten kisaa ja sitte Riemun kans pari vuotta sitte ne yhet ykköset. Olikohan nää nyt sitte niinku toiset tai kolomannet kolomosten kisat. No, ei se mittään jos on noviisiohojaaja, ku on ammattilaiskoira. :)

Ekalta radalta saatiin hylly, ku Rico vaan päätti mennä radan hankalimmassa kohassa esteen taakse. Muuten oli hyvää menoo ja tein jopa takanaleikkauksen kepeillä, uhkarohkee ku oon. No Ricolla oli loistava keppipäivä, ne ku välillä tuppaa olemaan sen ongelmakohta. Tokalla radalla se tuli meleko lujjaa kepeille ja olin varma, että nyt napsahti, mutta niin se vaan papparainen taivutti ittensä toiseenki väliin ja jatko hienosti loppuun asti. Tältä radalta tuliki se mun eka kolomosten nolla ja päästiin vielä matalimmalle palakintopallillekki.



Viimenen rata oli hyppäri. Se oliki jo aika köpöttelyä, mutta nollahan se sieltäki tuli. Aika niukasti tosin, miinusaikaa -0,05 sekuntia. :D Mutta sekin riitti kolomanteen sijjaan eli tuplanolla ja palakinnot kotia! Hyppärillähän koettiin myös semmonen, ehkä historiallinen hetki, että meijän seura otti kolomoisvoiton. Hyvä me!

Hyvä ja etenki innostava kokemus luonnollisesti. Vaikka mää väitän, etten mää mitenkään erityisen varovaisesti reeneihin verrattuna ohojannu, niin tahamialta se tuntu. Menin monella esteellä ite ihan liian pitkälle, eli liian lähelle estettä, ku oisin voinu jo olla menossa etiäppäin. Ajatusta oli tietenki mukana jo tutustuessa vähä enempi ja jotku joskus saavut opit kaiku mielessä; tutustuessa jo kuvittelet ja näät sen koiran, että missä se mennee ku teet mitäki. Ite suoritukset meni kyllä suunnitelmien mukaan, tosin ei niitten, mitä tein tutustuessa, vaan mihin ratanvarrella seisoskellessa vielä vaihoin suunnitelmani.

Meijän kisaporukan maksiosastolla ei välttämättä menny ihan nappiin nää kisat, joten Ricolle olis ollu jäläkipuinneissa ottajia. On se vaan ihime tyyppi. Mää vähä uhittelin (jo ennen tätä valtaisaa menestystä ;), että yritetään vielä kerran kerätä sille SM-nollat, vaikka eihän sillä enää finaaliin noilla vauheilla asiaa joka tapauksessa oo. Mutta olishan se hieno vaikka lopettaa kisaura arvokissoihin täyen kympin ikäsenä.

Vähä sitä mun ajatusta vaimensi se, ku kuulin, että ne nollat onki nykyjään ohojaajakohtasia. Että sitte sen tosiaan pittäis olla mää joka ne kerrää, jos se oon mää, joka sinne ässämmiinki lähtis isoja kisoja harjottelleen. Saahan sitä kokkeilla. Emmää Ricua kuitenkaan viitti kauheesti kiusata, jos ne ei ota tullakseen kohtuuella. Ja näistä eilisistä opin senki, että ei sen kansa kannata kolomia rattaa ottaa. Pyssyy paremmin vauhti eikä käy turhan rankaksi.

- Emäntä

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tänään Ei Huvita

Hiphei... Eilen oli seuran SUURI agilitypäivä. Aamulla tuli vettä, mutta päivällä onnneks tuli vaan kymmenen minuutin kuuro. Muutenhan en ois lähteny mihinkään kotua kakluunin lämmöstä. Tännään taas on just vähä semmonen päivä.

Mutta siittä eilisestä. Se oliki kummallinen tapahtuma. Nimittäin ekalla ratalla isäntä, siis isäntä meni mun kans. Se rata oli naurettavan heleppo, mutta eihän sitä ny ihan puhtaasti viittiny mennä. Tein perinteiset pannastavapautumiskeikat kattelemaan, että ketä täällä on. Sitte menin puoli rattaa niinku isäntä viittoili. Yhtäkkiä huomasin, että siellä semmonen täti seiso pöyällä kamera käessä. No mää aattelin, että se varmaan haluaa musta lähikuvan, niin kävin sitä moikkaamassa. Loppuratan menin taas isännän mieliks.

Isäntä meni Roninki kans, mutta Lucan isäntä se kuulemma kuitenki harjas koko kisan Ronin kans sen jäläkeen, ku se eka vähä reenas Reinolla. Se oli vissiin joku huumorirata. Vaikka mulle kaikki ratat on huumoriratoja. Sen osotin emännän kans. Emännällähän on ollu tässä jo pari kessää tavotteena tehä mun kanssa epiksissä nolla. No se sitte päätti muka huijaamalla tehä sen nollan ja ilimotti mut mölliratalle medeihin. Pah. Haistatin sille peet. Siittä ois videomatskuaki, mutta emäntä ei sattuneesta syystä halua sitä esitellä.

Ralli on kyllä ihan nösverö. Se pääs ekaa kertaa oikeen kisaamaan, ku siellä järkättiin semmonen putkiluokka. No toi hikarihan veti sen ratan kaks kertaa puhtaasti läpi ja sijottu viienneksi. Emäntä jotaki vaahtos, että se oli muka tosi hyvä sijotus, ku samassa kisassa meni kaiken kokosia koiria. Että ne muka oli jotaki isoja koiria vissiin vaan, jotka Rallin voitti. Ihan sama. Mutta kai noi sen videot tähän kummiski pittää laittaa.

Rallin ihka eka episkisa:


Uusintakierros:


Emännällä oli joku kunnonkohotuspäivä ilimeisesti. Se köpötteli kaks rattaa myös Ricon ja Reinon kans. Rico hyppi vähä kontakteja oman tahon mukkaan, mutta päästeli taas pitkästä aikaa meleko vauhilla. Reiskan kanssa ne vielä voitti avoimen maksit. Että hyvähän tuo oli, ku pijin sitä vähä maan tasalla. Jos se ois vielä sen nollansa mun kansa saanu, niin tiiä miten ois ylypistyny. Näppäytin sitä vähä silläki, ku menin isännän kans paremmin. Ehkä se nyt taas antaa mun vähä olla rauhasa ja keskittyy tuon penikan kansa hössöttään. Paitti, että keittiötokotemppureeneistä määki haluan osani.

Taijanpa mennä kaivautuun peittojen keskelle noitten sänkyyn. Sen verran harmaalta ja satteiselta näyttää pihalla. Olihan tuossa aamulenkissä jo tarpeeksi sietämistä. Että satteista syyssunnuntaita vaan kaikille!

- Riemu

PS. Kiitos Kirsille tunnustuksesta!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Bileet

Tulukaahan kaikki lauvantaina meijän seuran Koirahulinoihin! Tänneppäin on luvattu aivan upiaa keliäki ja lajjeista löytyy varmasti joku kokkeiltava. Ja voihan niihin osallistua kaikkiinki. Mää ainaki haluaisin, mutta emäntä ei taija ehtiä siinä tohinassa mua ohojastaa...



Alakuperäseen mainokseen tästä.

Riemu

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kaikki Peliin

Meijän pieni seura se vaan jaksaa yllättää. Eilen meijän porukka toi Harjavallasta "Pojan" kotia eli harjas pöyän viijen seuran kaupunkitaistelussa. Itehän en taaskaa päässy mukkaan, ku nuo isäntä ja emäntä oli juhulimassa häitä ja mää "mummulassa" hoijossa. Mutta se täytyy sannoo, että perjantaina vejin kyllä tyylikkään ja vauhikkaan nollaratan samalla ratalla, ku se oli rakennettu meijän kentälle harjottelua varten. Minikorkeuksilla tosin...

No se nuista muista sankareista. On vähä laiska sunnuntai niin eipä tässä oikiastaan muuta jaksa kirjotella. Tässä on kuitenki parin viikon takkaa meijän kaverikuvia 2011 ja muutama muu otos samalta illalta, ku koko porukka oli meillä kylläilemässä. Opetin Reiskan syömään marjoja, mutta se ei tainnu tajuta, että mistä niitä saa ihan omin nokkinee hankittua.



Riemu

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Kertokaa Se Hänelle

Vaikka mittään ei muka pittäis olla niin kiirettä vaan tuntuu olevan koko ajan. Tämmösiä nää kesät tuppaa olemaan. Tännään täällä, huomenna tuolla. Nuo on lähössä huomenna perinteiseen juhannuksenviettoon mökille pohojosseen. Karvapäät saa kuulemma lähtiä mukkaan, mutta mulle on varattu residenssi tuolta mummulan suunnalta. Ihan hyvä vaan. Eipähän tartte matkustaa sitä kaheksan tunnin matkaa ja saa Ricoki vähä vauhtia elämääsä. Sitäpaitti siellä mökillä on ihan käsittämättömän palijo hyttysiä ja sitähän mun herkkä hipiäni ei kestä.

Mutta että kertokaa joku ystävällinen sielu emännälle, että nyt kiireet seis ja mulle enemmän aikaa. Ja voitte te sille senki kertua, että ei kaikkien tartte mennä agilityä niinku Rico ja Roni. Ne oli tosiaan taas seuraa edustamassa SM-kissoissa viime viikonloppuna. Roni pääsi tällä errää evustaan vaan joukkueessa, mutta Rico köpsytteli ittensä sijalle 24. minien yksilökisassa, jossa oli jottain päälle 170 osallistujaa. Meleko teräspappa vaa! Minien ja maksien joukkueet ei tällä errää saaneet muuta ku arvokisakokemusta, mutta meiän medijoukkue tuli kuuenneksi! Ihan huikia juttu ku nelijästä koirasta kolome oli just vasta toukokuussa noussu kolomossiin. Että siellä oli mun reenikaveri Pyry muummuassa vetämässä ihan huippuhienua rattaa. Olishan tuolla ollu mukava mukanaki olla taas, mutta ehkä ens vuonna sitte. Kissaamaan mulla ei mikkään hinku oo.

Mulle riittää nää kotiseuvun sempalot. Viime keskiviikkona oliki taas meiän Musti ja Mirri Cup. Emäntä on asettanu tälle vuojelle saman tavotteen ku viime vuonna. Eli tulos yhessä nelijästä osakilipailusta. Viime vuonnahan me otettiin se heti ekasta ja muistaakseni paranneltiinki sitä kesän mittaan. Mutta nyt mua on enämpi huvittanu tuo essiintyminen sille mukavalle ylleisölle ja ratahenkilökunnalle. Että saapa nähä joutuuko emäntä pettymään...

Niin sanotusti rimmaa hipoen. Kamalan korkialle ne taas oli hinannu nuo rimat. Ei auttanu ku "aurata tietä". Nää kepit on liian pitkät. Mää meen puomille NYT. Okei, tän esteen mää voin tehä oikein emännän mieliksi. Meillä vois ura urjeta, jos perus- ja hyppyratojen lisäksi tehtäs semmosia kontaktiratoja.

Kisakkoon emäntä tuon papparaisen kansa, jos menestystä haluaa. Nekkait taas voitti oman luokkansa, mutta onneks palakinnot pokkasin mää. Lucan emäntä meni tällä kertaa Ronin kans, ku Luca sairasti. Mun emäntä meni Ronin kans viimeks ja se oli kyllä melekosta räpeltämistä. Eihän tuo lyllerö pysyny sen perässä ollenkaa. Pysys omassa lestissää vaan ja keskittys mun kansa menemää ja tarvittaissa Ricon.

Kuolapaimen. Tuo lentävä hiekka on kyllä varmasti lisätty fotosopilla! Tännään oli muuten taas lääkärireissuki. Korvat oli nyt hyvät. Mutta näistä terveysasioista emäntä varmaa kirjottellee myöhemmin. Lääkärin jäläkeen käytiin isännän kans Tampereen keskustorilla. Maalainen eksy kaupunkii, mutta saipahan ne sielläki ihhailla vähä pinserikommeutta. Kävin moikkaan semmosta jottain settää siellä, jota mä eka vähä pelekäsin, ku se lääkäri oli just pahhoinpielly mun korvia. Se oli kuulemma joku radiosetä. Ihan sama kuka, mutta vähä sais olla tarkempi kommenteissaa. Se siis sano mua KAKS kertaa TYTÖKS! Törkeetä.

Nyt mun täytyy mennä vahtimaa, että mitä se emäntä mulle hoitokassiin pakkaa mukkaan. Se on niiiiiiin hokara, että sitä pittää kyllä vahtia kaiken aikaa. Tiiä vaikka unohtas mun ruuat muasta kokonaa. Että hyvvää juhannuksen aikaa vaan kaikille!

Riemu

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Punaiset Lehdet

Olipahan rentouttava mettälenkki. Ja sen päälle lämmin suihku. Henkilökohtasesti oisin kyllä jättäny sen suihkun väliin. Olin just löytäny hyvä liejupaikan metästä ja saanu tehtyä ittelle tosi näyttävän näköset inkkarimaalaukset. Näytin nimittäin aika uskottavalta. Mutta ei, emäntä ei ymmärrä Pientä Pinseripoikaa. Se meni ja pesi ne pois ja pesi mut samantien kokonaan.

Haettiin emännän kans Riksukkakin mukkaan lenkille. Aika kaunistaki oli. Aurinko ja syksy. Mutta en mä nyt sitä ehtiny juuri ihailla. Mulla oli täys työ pittää huoli siittä, että Rico ei kerinny merkkaan mihinkään ilman mua. Mää juoksin aina täysiä kattoon, ku se pysähty haisteleen jottai ja seurasin hyvin, hyvin läheltä kaikki merkkaustoimitukset. Ja merkkasin tietty ite päälle.

Välillä mä kyllä jätätin vähä itteeni, että sain sitte suhahtaa täyttä pinserilaukkaa ohi noista ihraperäpäistä. Säälittäviä köpöttelijöitä. Mut kyllä me Riksan kans löyettiin monta mielenkiintosta kannonkoloo ja kiventaustaa yhessä. Emmä tiiä, mutta olin aistivinani, että Rico ois mieluummin ettiny niitä ittekseen. Mutta en antanu sen aistin häiritä yhtään.

Ai että. Nyt on kyllä niin makia käpertyä ommaan tuoliin ottaan pikku torkut ennen iltaruokaa ja -touhotuksia. Luulenpa, että nään taas unia kissoista. Ne penteleet ei jätä mua rauhaan ees aamulenkillä. Hyppivät vaan miten sattuu tien yli ja pörhistelevät.

Ainiin ja seki mun piti muistaa sanua, että harjasinpahan lauantaina pöyän isännän kans mätsärissä. Oltiin isojen punasten ykkönen ja BIS-kehässä neljänsiä. Mä oon varma, että oisin voittanu koko homman, jos ei Ronin emäntä ois tullu sinne kehään häslään niitten palkintojen kaa ja sekottaan mun pasmoja. Mutta oli muutenki mukava tapahtuma. Kauhee määrä pentulaisia oli tullu treffeille ja ihan mukavasti oli mätsärissäki ilmottautuneita.

Riemu

PS. Kuvat on vuojen takasia. Arkistojen kätköistä.

torstai 16. syyskuuta 2010

Mitä Tapahtuu?

No meiän seura pittää mätsärin ja penturehvit parin viikon päästä. Isännän taiteilemmaa mainosta pääsettä ihhaileen täältä. Saapa nähä uskaltautuuko se mun kanssa kehhään häikäseen tuomarit tällä kertaa, ku emäntä vissiinki on töissä sillon eikä kerkiä.

Täällä on muuten satanu melekeen koko viikon. Mutta määhän oon kestäny sen ku mies ja käyny silti monta kertaa päiväsä pihalla. Kyllä tuosta sajetakistaki on ollu hyötyä! Mutta huomenna alakaaki taas viikonloppu. Mukavaa semmosta kaikille ja mätsärissä nähhään!?

Riemu