Rennommin

Viime viikolla pistin taas mukavan tukun rahhaa tähän koiraharrastukseen. Keskiviikkona ajelutin Rallia vaihteeksi Tampereen suuntaan. Akupunktio oli ohojelmassa. Ralli sai kysseiseltä reissulta lääkäriltä käytösarvosanaksi kymppiplussan, eli saihan tuota taas olla ees ylypiänä kaverista. Anto pistellä neulat itteensä ja anto niitten olla paikallansakki. Ihimetteli vaan, että mihin se emäntä mua nyt jatkuvasti roudaa. Emäntää enämpi tais hirvittää, että kuinka pitkälle ne neulat oikein pistetään.

Laserilla hoijettiin osa lihaksista. Etenki lapojen takana olevat selekälihakset oli ihan kamalat. Lääkäri sano, että ensin tunnusteli, että onko siellä joku kasvain, ku on niin kova kohta... Tupla-annokset laseria niihin siis ja kotihoitoon Nutriplus-geeliä, jotta lihakset pallautus mahollisimman hyvin. Puhe oli, että jos ei ala poika pysymään kohtuuella kunnossa, niin täytyy sitte kuvata selekä uuestaan ja tarkemmin.

Lauantaina ajeltiin taas Rallin kanssa Turkuun. Ilimeisesti eellinen kerta oli ollu jokseenki inhottava (eli kivulias), vaikka päälleppäinhän Ralli ei mittään näyttäny. Tällä kertaa alako nimittäin hirviä tärinä heti, ku aseteltiin hoijettavaksi. Raasu pieni. No joo, mutta hoitaa anto tietenki taas normaaliin tappaansa. Kommentit oli vähä mievompia tällä errää. Parempi oli kunto siis, mutta ei vieläkään läheskään niin hyvä ku vois ja pittäis olla. Etupäähän etenki yritettiin lisätä liikkuvuutta ja samalla juteltiin kaikista mahollisista tavoista, millä voitais arjessa eelleen asiaa parantaa.

Ensinnäkin jumppailla pittäis. Ringissä juoksua saahaan jatkaa naapureitten ja ohikulukijoihen iloksi ja ihimetykseksi, mutta molempiin suuntiin suuntaa vaihellen. Lisäksi täytys venytellä niskaa: nokka vuorotellen kyynärpäihin, etujalakojen välliin ja ylös korkialle. Ruoka- ja juomakuppi nostettiin ylemmäs, että vähenee taas yks pieni etupään rasitus. Tuohon pää alahaalla olemiseen vois muutenki kiinnittää huomiota. Esimerkiksi lenkillä sitä postia ei tarttis lukia joka nurkalta. No tätä mää oon kyllä jo ennenki harrastanu. Eli aamulenkillä pojjaat saa haistella just niin palijo ku haluavat, mutta päivän päälenkillä yritän rajottaa sitä varsinki alakulenkin jäläkeen, koska haluan, että siittä liikkumisesta on mullekkin hyötyä, ku ei joka närreellä pysähytä.

Sattuin ottamaan puhheeksi myös sen, että kun tolla pienellä edelleenki jonku verran on sitä eroahistusta. Sohovan kans on taas välillä askarreltu päivisin taikka tyynynpäällisten vetoketjuja imeskelty. Osteopaatin mielestä tää psyykkinen puoli voi aiheuttaa jopa suurimman osan tästä jumituksesta. Jos Ralli on täällä päivät pitkät jännityksissään, niin eipä se oo ihime, jos on jumissa. Ja sitähän se tuo isäntä on joskus sanonu, että ku mää lähen töihin ja isäntä jää koirien kans, niin Ralli saattaa mennä isännän sylliin tärräämään...

Tähän yritettään nyt taas vaikuttaa sillä yksinolon helepottamisella. Saatiin vinkki tollasesta luontaistuotteesta ku Zylkene, jota Ralli saa nyt ruuan seassa. DAPpihan meillä on ollukki käytössä joskus, mutta tää kämppä taitaa olla yhelle haihuttimelle vähä turhan iso, että sais kunnon vaikutuksen. Voisin yrittää tehä taas niitä yksinjääntiharkkoja ja muistaa muutenki olla lässyttelemättä ja mussuttelematta liikaa. Osteopaatin kommentti oli, että Ralli on loppujen lopuksi herkkä pieni poika, joka vaan ei näytä sitä.

Agility on nyt eelleen tauolla. Ens maanantaina mennään fysioterapiaan ja sen jäläkeen mahollisesti toista kertaa akupunktioon. Lokakuun lopulla on toinen fyssari ja osteopatiaan mentäis tarkastukselle vuojenvaihteen jäläkeen. Vesijumppajakso tekis hyvvää tossa hetken päästä, jos vaan pystyn sen järkkäämään eli rahat ja aika riittää. Agilityyn ei kuulemma kannata pittää kiirettä ja sittenki ku mennee niin kevyesti alotus; matalat rimat ja niin pois päin. Katotaan ny, kuinka kauan siittä saa piättäyvyttyä. Kyllähän se nyt tärkeintä ois kokkeilla, että miten hyvvään kuntoon tuon pienen sais. Mutta toisaalta täytyy sitä agilityäki tehä sitte, että näkkee, miten se kroppa taas sen kansa rupiaa pärjäämään. Ja täytyyhän se myöntää, että ku kissaamisen makkuun pääs niin niihinki ois kiva taas josaki vaiheessa päästä.

Rico-papan kanssakaan en viitti nyt lähtiä kisaileen, kun sillä on ollu vähä mahaongelmia. Karvaa lähtee niin kamalasti, luultavasti vanhusruuan puutteellisuuen vuoksi, että pallerot täytyy oksentaa kesken yötä pois. Lääkärissäki käytiin, ku rupes jo vähä huolettaan tuo ukkeli. Ylleiskunto on ok ja verikokkeissa ei ollu mittään. Lääkäri eppäili mukavasti heti pahinta vaihtoehtua: kasvaimia kiveksissä, kun ovat jonkuverran eri kokoset. Sen tojentamiseksi ne pittäis nipsasta pois ja lähettää patologille tutkittavaksi. Mun täytyy sanua, että mää en kyllä nyt jaksa uskua tohon teoriaan. Taikka en haluakkaan. Tuo karvanlähtö nyt on ollu ongelmana siittä lähtien, ku Rico siirty vanahusten ruokaan. Se on välillä ihan hirviää. Tuon takia on yritetty vaihtaa papalle ruokaa, mutta ne taas on aiheuttanu ongelmia mahan kans. Ennen niin teräsmahanen kaveri ei ennää kestäkkään ihan mitä vaan. Eikä herralle oikeen kelepaa mikkään muu, ku tuo mitä nyt on syöny.

No nyt kokkeillaan ruuaksi elläinlääkäriltä saatavaa Sensitivity ruokaa. Lääkäri ei mittään sanonu, mutta mää oon kyllä sitä mieltä, että ton ikänen ja kuitenki nuin aktiivinen koira tarttee lisäksi jonku nivellisän. Vanhusten ruuissa niitä on itessään, mutta ei tommosissa perus aikuisen ruuissa. Toivottavasti rupiais papparaisen mahan kestämään ja turkki pysymään paikallansa. Tännään se oli täällä meijän päivää sulostuttamassa ja tehokkuus on kyllä kaikesta huolimatta eelleenki ihan omaa luokkaansa. Lelut lähti käveleen korista samantien ja se vinkuva yksilö löyty alta aikayksikön. Ja Ralli oli niin mielissään, ku sai kiusata isupappaansa. Ne on kyllä niin mainion ihana pariskunta.

Että täällä nyt yritettään kovasti kuntoutua ja pittää silti pää kasassa. Voi voi, kunhan tällä yrittämisellä nyt sitte olis vaikutustaki ja tulis pikkunen kuntoon. Ja kestäis näillä uusilla ohojeilla ja ruttiineilla harrastamisenki. Ja ihan yhtälailla se on tietysti huoli tuosta pappakoirastakin. Että toivottavasti näitä oireita nyt ei aiheuttais mikkään kasvaimet. Koska vaikka kuinka ne pallit poistettais niin luultavasti ne ongelmat ois jo ehtiny levitä. Tapahtuu mitä tapahtuu, sen näyttää tulevaisuus. Turha sitä on enempäänsä tännään murehtia.

Loppuun vähä noita riemunkirjavia tekeleitä:

Tasapainoilua

Kerronpa tässä pienen tarinan yhen tietyn russeliherran reissusta osteopaatille. Tai no, tarina tuskin jää kovin lyhyeksi. Luultavasti sitä ei jaksa lukia kukkaan, paitsi ehkä äiti.

Viime tiistaina matkustettiin Turkuun Rallin kans osteopaatti Leena Piiraa tapaamaan. En oikiastaan osannu varrautua mihinkään ihimeellisseen, koska fysioterapiassa tilanne on kuitenki koko ajan ollu vähintään kohtuullinen. Heti alakajaisiksi Ralli pistettiin seisomaan minun ja osteopaatin välliin. Ja kierohan se oli ku makarooni oikialle. Käsittely alotettiin etuosasta. Ja eihän siellä ollu liikkuvuutta nimeksikkään. Koko rintaranka ja olokapäät oli hyvin pitkälti jumissa. Ja alaspäin mennessä löyty vielä ainaki yks melekeen liikkumaton nikama, jonka ympärillä lihakset oli olemattomat. Lihasmassa oli ootetustikkin toispuoleinen, mutta ei pelekästään takaosassa, niinku luulin.

Osteopaatin pyynnöstä kerroin meijän ruttiineista ja harrastuksista. Eipä niistä oikein hyvvää sannaa ollu Rallin kunnossapysymisen kannalta sanottavana. Agilityhän nyt on luonnollisesti se yks kuormittavin juttu. Etupää on kovilla etenki hyppyissä ja kontakteilla. Mutta ei se tokokaan kiitosta saanu. Vaikka meijän tokkoilut nyt on aika marginaalisia vielä niin tokihan se Rallin makarooni osotti just perusasentoo. Rallin lempiharrastus eli lelujen heitättäminen sai myös pään pyöritykset. Etupäätä erityisen pahasti kuormittavaa taas. Tästä saatiin erityisesti varotuksen sana. Että haluanko ottaa sen riskin, että se saa jostaki heitosta tyrän niskanikamaan... No en. Mutta vähänhän tää maallikkua eelleenki ihimetytti.

Viimenen niitti tuli vielä, ku kerroin, että on toinenki koira, jonka kans Ralli leikkii ja vettää rallia. Väärin. Aina vaan lissää kuormitusta etupäälle ja muutenki aika riskialtista touhua, ku Riemu kumminki on tuota pientä sen verran isompi. En siinä vaiheessa ennää viittiny ees sanua, että niin, meillä on tossa aika ussein koolla seittemän koiran lauma, josta Ralli on se pienin... Olin aika valamis menemään heti aamusta ilimiantaan itteni elläinsuojeluvalavojalle.

No mitä me nyt sitte on tehty näitten karujen tottuuen sanojen jäliltä? Ensin meni tietysti ilta ja seuraava päivä tihirustaissa. Mutta kai tässä pikkuhilijaa jo täytyy rauhottua, ei kuitenkaa oo hengenvaarasta kyse. Mutta muutoksia täytynee tottumuksiin tehä.

Ensinnäki Ralli siirty lenkkeileen normaalissa hihinassa. Joo, mää oon käyttäny flexejä, nuita koiramaaliman iki-inhokkeja, mutta vaan hyvin istuvien valijaitten kanssa. Syitä siihen on usiampia. Oman heleppouen kannalta ne on ihan ehottomat, ku on kaks koiraa. Ei tartte koko ajan olla kerittemässä toisen hihinaa ja niin pois päin. Toisaalta oon aatellu, että sekä koirat että minä saahaan liikuntaa paremmin, ku saahaan liikkua vappaammin. Mun ei tartte pysähtyä joka närreelle ja nuo taas pystyy niin tekemään. ÄÄÄÄ (=virheen merkkiääni) Tajusin, että tuolla flexillä oon vaan lisänny sitä, että Ralli laukkaa palijo. Ja se on taas sitä vääränlaista liikuntaa, ku se kuormittaa ravia enämpi etuossaa ja siinä se etenki mennee vinossa. Flexin kans se jättäytyy aina haisteleen jotaki ja sitte laukkaa eelle ja sama toistuu. Tavallisen hihinan kans se joutuu pääsääntösesti ravvaamaan.

Ravvailuja on lenkin lisäksi tehty tuossa omalla pihalla. Saatiin ohoje ravata vastapäivään aina 5 minnuttia päivässä. Oikia kylyki vähä vennyy ja siinä ympyrällä sitä vasenta, pomputtavvaa takasta on pikku pakko käyttää. Rallin mielestä tää on ihan mielenvikasta touhua. Ja on siinä voinu joku naapuri tai ohikulukijaki kattua, että onkohan kaikki lusikat kaapissa emännällä, ku tossa töpöttellee menemään pientä ympyrää...

Rallin suureksi ihimetykseksi kukkaan ei ennää heitä sille leluja. Heittämistä en kyllä varmasti sataprosenttisesti saa jätettyä pois, ku esimerkiksi reenatessa se palakinto Rallille kuitenki on nimenommaan se lelun hakeminen, ei pelekästään se lelu. Mutta kai sen vappaa-ajalta pystyy kohtuuella lopettaan. Ku vaan saa sen alitajuntaisen liikkeen pyssäytettyä, joka tietämättään nostaa sen lelun kätteen ja heittää, ku toinen sitä lelua niin anovasti tarjoilee...

Rallin ruokavalioon on lisätty B-vitamiinilisä ja Nutrolinin Sportti-öljy. Ne auttaa aktiivisen koiran lihaksia pallautuun rasituksista ja niistä vois kuulemma olla tämän tyyppiselle tehopakkaukselle hyötyä. Koska me harrastettaan (toivottavasti vielä tulevaisuuessaki) ympäri vuojen, niin tuota öljyäki saa mennä koko ajan. Se on työkoirille lähinnä mettästyskauelle suunniteltu, mutta tollasella harrastustyypillä sitä voi syöttää jatkuvasti. Lisäksi täytyis kiinnittää huomiota nesteytykseen reeni- ja kisapäivinä. Ruokaan vois semmosina päivinä lisätä vettä ja täytys myös hommata jotaki pallautusjuomaa tehostukseksi.

Koska fyysiset aktiviteetit on nyt ollu niin vähissä niin oon yrittäny lisätä Rallille vähä aivotyöskentelyä. Se on ny saanu iltaruokansa välillä älypelistä. Joinaki iltoina sirottelen nappulat fleecepeiton mutkiin ja Ralli saa kaivella ne sieltä esille. Eilen tein nappuloista pienen jäläkiharkan takapihalle. Ja Rallihan nauttii. Mutta ei ne silti sen "kalenterissa" liikunnallisia tekemisiä korvaa.

Tää reissu on herättäny ison nipun aatoksia, joita täytynee pureskella tässä ajan mittaan, ku tilanne etenee ja nähhään, rupiaako Ralli kestämään ja mitä aktiviteettia. Nyt on kyllä tullu kiinnitettyä huomiota ihan erilailla kaikkeen. Jos oisin yhtään neuroottista sorttia, niin elämästä vois tulla vielä vaikiaa... Nimittäin esimerkiksi sillä on ihan drammaattisen iso vaikutus, että kummalla puolella häntää talutusremmi mennee. Helepommin se asettuu hännän vasemmalle puolelle, mutta ku sen siirtää oikialle, niin jo vain oikenee ranka. Nyt siis lenkillä kuluttelen energiaani siihen, että pyrin ainaki suurimman osan ajasta pitämään sen remmin siellä oikialla puolella ja lisäksi vielä koiran mun oikialla puolella. Toisaalta ku tuo on tuommonen ikitouho niin se on suuna päänä menossa joka paikkaan. Sen tapana on hypätä vauhikkaasti ja näyttävästi aina joka paikkaan: sohovalle ja sieltä pois, uloko-ovia vasten ulos lähtiessä ja muutenki touhutessa. Ja taas kuormittuu etupää.

Pomputushan se syy tuohon hoitoon hakkeutumiseen on alunperin ollu. Muita vinkkejä mistään ongelmista, saati kivuista ei Ralli oo päälleppäin näyttäny. Se ei oo koskaan liikkunu mitenkään varovasti tai ollu kipiän olonen. Päin vaston, aina valamis toimintaan. Agilityssä se hyppää ihan hyvällä tekniikalla, vaikka takapään käyttö parempaa voiski olla. Riman se on tiputtanu "uransa" aikana alle kymmenen kertaa, väitän. Taikka tietenki nyt ku rupiaa kaivamaan, niin jäläkeen päin on hyvä sanua, että joo, onhan sillä esim. ollu keppeillä keskenjättämisongelmaa. Ja jossain vaiheessa oli pieni hetki, kun kielti aalta muutamaan otteeseen. Ja kai tuo kropan kierouski olis pitäny huomata, vaikka maallikko onki. Mutta ei. Tyhmä kai sitä on.

Emmää tiiä, kyllä elämä aika hankalaksi mennee, jos kaiken ton "väärän" aktiviteetin rupiaa karsimaan. Sehän tietäis ensinnäki pelekkää remmiliikuntaa. Riemun tai muitten kans ei sais leikkiä yhtään. Sohova ja sänky pittäis kieltää kokonaan ja autosta aina huolehtia viimesen päälle varovasti poistuminen. Ja nää vasta alakuun. Mutta en toki usko, että osteopaatinkaan ajatus on ihan tuo kaiken lopettaminen, vaikka se siltä ekakertalaiselle saatto kuulostaa. Joku kultanen keskitie pittäis löytää, jossa koira pyssyis kunnossa, mutta elämä ei menis liian vaikiaksi. Tulevaisuus sen näyttää, että riittääkö esim. se lelun heittelyn lopettaminen. Jos ei, niin sitte varmaan seuraavana on listalla agility. En nimittäin usko, että pystyn/haluan ihan loputtommiin rajottaa nuitten leikkimisiä ja vappaana irrotteluja. Riemuakaan ku ei pienemmäksi ja vähemmän leikkisäksi saa ja se nyt kuitenki on tuossa olemassa.

Oliko jotaki positiivistaki? No tietenki se, että ite oppii tajuamaan vähä paremmin näitä asioita, joita koirallaan teettä ja antaa sen tehä. Rallia tarttis oppia lukemaan paremmin, ku ei se tosiaankaan kipujansa näytä, tehokas terrieri ku on. Tää on vähä eri juttu, ku on toisena koirana tommonen Pieni Pinseripoika, joka kyllä antaa kuulua joka ainuan nipistyksen. Mutta tokihan se lämmitti mieltä, että Rallin hermorakenne, mutta myös rakenne sai taas kehuja. Ralli vaan makas hilijaa, silimät kiinni paikallaan, ku sitä käsiteltiin, vaikka pakkohan sitä oli sattua. Osteopaatin mukkaan tosi palijoki. Ja tosiaan, rakenne on russeliksi ihan mainio suorine jalakoineen ja hyvine kulumauksinneen, eikä pitkä selekäkään vaikuttanu ongelmalta. Että periaatteessa kunnossa pysyminen pittäis olla mahollista, kuhan vaan saatais ensinnäki lihakset tasapainosemmiksi ja toisakseen aktiviteetit jonkulaiseen balanssiin.

Jatkosuunnitelmissa on hoitojen osalta se, että ens viikolla mennään akupunktioon. Sinne ois pitäny päästä jo pian ekan osteopatian jäläkeen, mutta täyttä oli tietenki suositetulla tekijällä ja ne vähätki ajat päivällä, ku oon töissä. Piiralle mennään sitte sen jäläkeen. Ja jos kaikki mennee hyvin niin olin tulikittevinani, että sen jäläkeen pittäis noitten arkipäivästen muutosten myötä riittää normaalit lihashuollot fysioterapeutilla. Ja varmaankin aika-ajoin tarkastuskäynnit osteopaatilla ja mahollisesti akupunktiossa. Se seleviää ajan myötä, että mitä kaikkia meijän pittäis muuttaa, että esim. agilityä kroppa kestäis. Mutta alotettaan nyt tosiaan nuilla lisäravinteilla ja heittelyn lopettamisella + laukkaamisen sijasta ravvaamisseen kannustavalla liikunnalla. Ehkä ens kerralla saahaan ympyrän ravvaamisen ohheen myös jumppavinkkejä lissää. Meijän näyttelyjä edeltäny agilitytauko siis jatkuu ainaki muutaman viikon. Välissä kerettiin yhet reenit ja yhet kisat, joissa ei tuloksilla juhulittu. Mutta onpahan emännällä enemmän aikaa lukia tenttiin. Tai siis olis, jos ei käyttäis kaikkia aikaansa esimerkiksi blogin kirjottelluun...