Loputtomasti Samaa

Nyt seuraa sivukaupalla avvautumista terveysasioista. Eli kertomus siittä, mitä viimeisen muutaman kuukauen aikana on tapahtunu ja päässä pyöriny. Moninaisista syistä blokin päivitys on viime aikoina ollu vähä vaisua, eikä vähimpänä lissääntynneet työt ja siinä samalla yritys seleviytyä koulussa etteenpäin. Kaikissa asioissa en oo ihan toivomusten mukkaan onnistunu, mutta kai se on annettava joskus armua itelle. Että valivali vaan.

Allerkia-asioissa ollaan melekolailla nollassa edelleen. Allergiaruoka on kyllä pitäny mahan kunnossa, mutta kutinaa ei lopeta mikkään. Se on välillä tosi kamalaa ja välillä ok. Refleksologiasta en huomannu apua. Homeopaattisia lääkkeitä Riemu syö nyttenki. Ehkä täytyy kokkeilla sieltä vielä jottain muuta. Ruoka-ainekokkeilut ollaan alotettu, mutta neki on ihan arvailua. Kutinaa ku on koko ajan jonku verran niin koita siinä sitte tietää, että kutiseeko se nyt tämän ruoka-aineen takia enämpi vai vähempi vai miten. Maha ku on kestäny nää kaikki tähänastiset kokkeilut. Se lista nyt ei pitkä vielä oo. Kalakkuna ja lohi on listalla "ehkä ei käy". Peura on listalla "luultavasti käy".

Noitten refleksologian ja homeopatian lisäksi päävyin ostaan pari viikkua sitte töistä Relaxantin hoitavaa pesunestettä ja hoitoseerumia. En oo raskinu ostaa aiemmin, vaikka oon kyllä työn puolesta niistä tuotteista lukenu palijo hyvvää ja kuullu asiakkailtaki kehuja. Oon nyt pari kertaa pessy Riemun tolla pesunesteellä ja koittanu suihkutella varsinki korvia tolla seerumilla. Oikeestaan en oo huomannu mittään erua niittenkään käytön ohessa, mutta voi olla, että oon liian laiskasti niitä käyttäny. Ku noi pahemmat kutinapäivät mennee ja tulee ihan selittämättömästi. Että enpä oikiastaan kortisoonin loppumisen jäläkeen oo tienny yhtään, että mistä mikäki johtuu.

Riemu on edelleen ulkosesti ihan hyvinvoivan näkönen. Ainut semmonen näkyvämpi on nuo silimien ympäristöön tulevat karvattomat "näpyt". Ja aamusi silimät rähämii jonku verran. Muutenhan tuo ukko taitais olla ihan elämänsä kunnossa, ku massaaki on nyt saanu vähä kerättyä, ku ei kaikki tuu niinku suorasta putkesta ulos. Karva on kiiltävää eikä silimien ympäristöö lukkuunottamatta oo mittään karvattomia kohtia. Korvien taitoskohta on vähä harventunu, ku niitä se raapii niin palijo. Ja korvat kyllä punottaa sisältä välillä aika inhottavasti.

Mitäs nyt sitte? Ei kai täsä muu auta, ku jatkaa arvailuja. Koitan päästä lähiviikkoina taas homeopaatille tuon kans jutteleen, että vieläkö kokkeillaan jotaki muuta. Sitte pittäis ottaa ihan kunnon Relaxantti-kausi. Ja sitte pittäis heittäytyä ainaki joksku aikaa raaka-/kotiruualle, että pääsis seleville, että ne varastopunkitko ne eniten kiusaa. Mutta ku sais ittiä niskasta, ois aikaa ja jaksais. Nyt on ehkä semmonen "mikään-ei-koskaan-seleviä-lamaannus" -hetki.

No sittehän meillä on tietenki tämä vanaha tuttu vaiva eli korvien vuotaminen. Kai se on tällä elämänkokemuksella myönnettävä, että tää vuotaminen on tullu jäähäkseen Riemu-raasulle. Nyt on menossa kolomas talavi. Tää vaiva kuulostaa ehkä siittä tietämättömältä harmittomalta. Mutta mää voin sanua, että se on vaiva viheliäimmästä päästä. Jos se oiski joskus vaan. Mutta meillä nää vuojet on ny näyttäny, että se alakaa syksyllä, loka-marraskuussa. Joulun tienoilla on tainnu joka vuosi olla pieni hetki rauhallista aikaa. Ja sitten se on taas jatkunu, saman tai toisen korvan toimesta. Ja välillä molemmat. Parannusta lienee taas ootettavissa joskus juhannuksen tienoolla, jos vanahat merkit pittää paikkansa.

Vuotaminen siis kestää yli puolet vuojesta. Tuon ajan koti on jatkuvasti täynnä veriroiskeita. Niitä korvia ei vaan saa pijettyä niin hyvin teipeissä, että sotkulta vältyttäis. Nyt varsinki, ku ne noitten allerkioitten takia kutiseeki niin palijo, niin ei kyllä teipit montaa tuntia ylleensä pysy. Tai montaa minnuutia. Ja kipiähän se vuotava korva tietenki on. Ihimeesti on saatu niitä kuitenki teippailla, vaikka ylleensä kaikki hoitotoimenpitteet on Riemulle myrkkyä. Ja kyllä se täytyy kans sanua, että tämä ongelma rajottaa normaalia elämää. En mää kehtaa tuota kovin hepposesta syystä hoitoon viijä. Teippien pysyvyys on hyvin hyvin vaihtelevvaa ja ei niitä saa laitettua muut ku minä tai isäntä. Että eiköhän se riitä, että tää meijän kämppä on toivottomassa siivossa. Ja ei Riemu nyt toki muiltakkaan ominaisuuksiltaan se mukavin hoitolainen oo. Kohtuullisen äänekkäästi vaativainen kaveri ja se pihalta sisälle tuleminen on taas varsinki näin kevvään tullen melekosta suksuttelua.

Korvien osalta tuntuu, että kaikkia on kokkeiltu. Tänä vuonna mää olin jo, että nyt löyty lääke, ku sain tilattua tuolta toisen pinseriblogin kautta kunnon pihkasalavaa. Toisen korvan tosi paha aukeeminen saatiin tyrehtyyn nimittäin meleko pian salavan käytön alottamisen jäläkeen. Mutta siinä kohtaa tais monta asiaa osua kohilleen nimittäin tämän toisen korvan kans ei taas oo ollu apua mistään. Paitti tietty, jos sais ne korvat teipattua paikalleen, mutta eipä oo siihenkään keinoja löyetty. Mittään pipoja ku tämä tosi äijä ei pijä päässään.

Kuten oon ehkä jo teheny tiettäväksi, oon tässä viime aikoina ollu tosiaan melekosen poikki. Viime lauantai oliki varmaan viimesiä pisaroita tähän kuppiin, ennenku meni nurin. Tulin puolen yön maissa kotia pitkän työrupiaman ja tuttavien tupareitten jäläkeen. Täällä ootti pieni punainen pinseri ja pieni punainen koti. Verta oli varsinki etteisessä IHAN joka paikassa. Siinä sitte Riemun korvia usiampaan otteeseen teippailin ja rehellisesti sanottuna itkin ku hinkkasin seiniä, lattioita, ovia... Ja olin toivoton.

Olin jo muutamien tuttavien kans puhunu heiän kokemuksista pinserin korvien hoitamisesta leikkaamalla. Monen asian summana ja pitkän taistelun jäläkeen luulen, että taian olla valamis kokkeileen sitä. Sehän tietenki tarkottaa, että näyttelyt on meijän osalta näytelty. Ja sitä, että taas saa syytää elläinlääkäriin melekosen tukon rahhaa. Nyt vaan täytys ottaa se aika, että menis lääkärin kans asiasta keskustelleen ja löytää se raha siihen. Että voi tässä vielä hetki mennä ennenku totteutuu, mutta näin oon nyt aatellu.

Toinen isompi investointi, jonka Riemuun oon aatellu tehä on kauko-ohojattavan suihkepannan hankkiminen. Sen kansa aijon saaha tuon vapaana olemisseen liittyvän tottelemattomuuen kurriin ja lisäksi pari muutaki ärsyttävvää tappaa, kuten porukan muille koirille räksyttämisen tietyissä tilanteissa. Kai mää joskus aattelin, että kyllä mää muunkilaiset keinot keksin, mutta enpähän vaa oo keksiny.

Uskon, että sekä korvien leikkaaminen ja sitä kautta toivottavasti niitten paraneminen sekä nää suihkepannan kans toivottavasti opittavat asiat parantais entisestään meiän ihimisten ja Riemun välistä suhetta. Ku ei tarttis aina olla alistamassa sitä koiraa korvien teippaukseen eikä tarttis huutaa päätänsä punaseksi sen perrään pihalla. Ehkä se sieltä jostain sitte taas löytyis se reeni-intoki, joka on ollu hukassa taas oikiastaan joulusta asti. Se nyt ei oo tietenkään millään muotua yksin Riemun syy vaan monen asian summa. Niinku kaikki.

Onneksi on hyviäki asioita. Niinku se, että Valepa pääsi finnaaleihin. Ja että toivo ellää, että Rico-papasta tulis toistamisseen isukki. Eikä meitä sekkään haittaa, että kesäki taitaa taas tulla. Ja sitte on vielä ne illan rentoutumishetket, ku yks maaliman paras ja kommein Pinseripoika tuppautuu sylliin taikka kainaloon nukkumaan tai tunkee kilisevvää ja kolisevvaa ja röhkivää ja vinkuvaa mustekala-leluansa tenttikirjan päälle. Että etteenpäin vaan, sano Rico-pappa lumessa.

Emäntä

PS. Tämän kerran kuvista saamma kiittää Hannua! Niissä Riemu ja kamut nauttii keväthangista yhistyksen vuosikokkouksessa n. kuukausi sitte.

Tuomiopäivä

Viime viikolla oli mun tuomiopäivä ja tännään emännän. Että otetaanko ensin hyvät vai ne ikävämmät kuulumiset? No alotettaan niistä viime viikkosista.

Niinhän siinä sitte kävi, että mulla tojettiin allerkioita. Hyvä puoli on se, että ne mun työllä ja vaivalla valutetun veren arvot oli kunnossa. Mutta sitte siellä oli, että mää oisin muka allerkinen heinille ja rikkaruohoille, sisätilan allerkeeneille ja ehkä myös puille. Niin ja siihen päälle maholliset ruoka-aineallerkiat, joita ei tällä testillä tietenkää selevinny.

No niinpä nuo on sitte laittanu mut oikeen tiukalle kuurille. Mittään muuta ei anneta ku kuivakoita papanoita, vaikka kuinka nätisti kattosin vatuavasti. No onneks ne on ees hyviä. Oon kyllä taas muutaman viikon vejelly hyvällä ruokahalulla kaikki, mitä on annettu. Nyt pittää kuulemma muutama kuukausi mennä niillä ja sitte ruetaan testaan ruoka-aine kerrallaan, että onko se joku tietty, joka mulla vattaa pistää sekasi ja muuta. Emäntä ja isäntä kyllä viime kevväänä yritti sitä selevitellä mun ruokavaihosten yhteyessä, mutta eivät mittään sillon saanu seleville. Että nyt yritettään sitte sillai oikiammin.

Ja reenitaukuahan se tietää. Tokosta ainaki niin pitkää, että saahaan taas joku huippuherkku käyttöön. Agilityssä vähä vaihtelevaa ehkä. Siellä mulla välillä riittää se lelu, mutta kyllä sitä namiaki täytys olla. Emäntää harmittaa vietävästi tuo tokotauko, ku just vasta päästiin kunnolla taas alakuun tuossa uuessa ryhymässä. Että nyt se aikoo vissiinki mennä sinne Ricon kans. Ja sekös tietenki harmittaa myös mua.

Viime viikolla oli taas se refleksolokiaki. Tällä kertaa en vetäny ihan niin veteläksi. Meinas olla vähä hermostunu olo. Siinä oli kyllä se, että nyt mut vietiin yhteen mulle melekeen outoon paikkaan ja hoijettiin siellä. Sinne mennessä jo koeteltiin Pientä Maalaispinseripoikaa. Kävelin ihan luottavaisesti emännän kans semmoseen pieneen huoneeseen, jossa oli kummallisesti aukeeva ovi. Ihime koppi. Ensin otti mahan pohojasta ja sitte ku ovet aukes niin oltiinki jossain ihan muualla, ku mistä lähettiin. Joku aikakone kai se oli.

Etutassujen kans meinasin vähä koetella emäntää ja sitä refleksolokitätiä. Mutta annoin sitte loppujen lopuksi neki hoitaa. Kylelleen en kyllä suostunu vieläkään vaanku puolittain vahingossa. Parin viikon päästä on vielä ainaki yks hoitokerta sen jäläkeen, ku tuo penteleen pissattava kortisooni on loppunu. Se täti anto emännälle ohjeet semmosen jonku homeopaattisen jutunki käyttöön ja tännään emäntä kävi semmosta hakemassa. Että josko näillä rohtoilla sais kutinan kurriin ja alakais taas muutenki luistaan nämä hommat mukavammin.

Tännään oli sitte se emännän tuomiopäivä. Sillä oli työhaastattelu. Ja se sai sen paikan. Se siis jatkaa edelleen tuossa vanhassaki paikassaan, mutta ku siellä työt vähenee niin se haki lisätöitä. Käytännössä tää uuski paikka on sammaa ku se vanaha, mutta eri toimipiste. Hyvähän se sikäli on, että sai töitä lissää, että saa mun evväät ja lääkärilaskut maksuun, mutta toisaalta se on mulle lissä yksinolloo. Taikka no tuolla kyllä kuuluu "luontoisettuihin", että karvapäät saa olla töissä mukana, mutta yksin sielläki joutuu olemaan takahuoneessa suurimman ajan.

Että tämmösiä. Tämän päivän hyvä keli ja mukavat tapahtumat sai kyllä tuon emännänki hyvälle tuulelle. Määhän ite oon hyvällä tuulella melekeen aina. Kai sillä emännällä on mielessä, että ehkä se rupiaa tästä suttaantuun ja selekiytyyn taas pala kerrallaan tämä meiän elämä.


Riemu

Hyvin Hiljaa

No nyt en tiiä, että vieläkikö tuo eilinen hoito ramasee vai onko se sitteki tuo kortisooni, jota sain tuohon kutinaan akuutiksi hoioksi. On meinaan niin rento olo, että ei palijo muuta kehtaa ku nukkumapaikkaa vaihtaa. Uloskaan ei oikeen tee mieli lähtiä, ku siellä tullee taas taivaan täyeltä lunta.

Mutta siittä eilisestä. Se oli oikeen mukava täti, joka meille tuli illalla. Ensin nuo ihimiset vaan jutteli jottain ja sitte nostettiin koira pöyälle. Mää olinki jo ihimetelly tätä uutta kahen pöyän järjestystä keittiössä. Alakuun mulla meinas vähä tulla ne maanantain koitokset siittä pöyälle nostamisesta mieleen, mutta tää oliki ihan eri juttu.

Ensin se nainen hipelöitti mun selekää. Se tuntu niin mukavalta, että alako ihan unettaa. Piti antaa periksi ja pistää maate. Sitte se hipisteli mun kaikki varpaat ja jalat muutenki. Yhessä vaiheessa nuo yritti laittaa mua kylelleen, mutta siihen mää en ruennu. Siks mun sitte pitiki aika palijo olla seisaaltaan. En tiiä, ehkä ois kannattanu heittää kylelleen, ku se seisaallaan pysyminen meinas käyä työstä. Sillä refleksologilla oli koko ajan yks tassu käessä ja rupes ramaseen niin pertaanisti. No nojjailin emäntään ja nautin.

Muuten se tuntu oikeen mukavalta, mutta oikiasta takajalasta löyty semmonen piste, että teki kipiää. Piti oikeen vinkasta muutama kerta, mutta ku se kuitenki muuten tuntu niin hyvältä niin en viittiny rueta sitä jalakaa kuitenkaa pois nyppimään. Se nainen selitti, että siinä kohtaa on joku ihimeen heijaste ohutsuolesta. Että sekö se sitte on se mun heikko kohta. En tiiä. Aika jännää se oli. Emäntäki ihan ihimeissään, että mikä nyt tuli.

Emäntä oli ihimeissään siitäki miten hienosti mää olin. Nuokuin välillä pää sen kainalossa. Liikutteluista siinä pöyällä mulla meinaa aina vähä iskee paniikki, mutta muuten rauhotuin siihen ihan täysin, eikä mulla ollu siittä mikkään kiire pois. Ainut oli just se, että kylelleni en suostunu, mutta sen emäntä arvaski. Niinno ja en mää meinannu korvia antaa sipistellä, mutta annoinpa sitte kuitenki. Ja kyllä se täti sano, että en mää helepolla kans uskaltanu ihan kokonaan rentoutua.

Suurimman osan ajasta se hipelöi vaan sormilla, mutta sitte se käytti semmosta pallopäistä tikkua kans. Niin ja lopuksi vielä semmosta hoitavaa valotikkua. Ai että kummää siittä pöyältä pääsin, kävin pissalla ja söin iltaruuan niin jo oli makosa olo!

Kahen viikon päästä on seuraava kerta. Mun pittäis kuulemma opetella tässä välillä sitä kylellään makkaamista. Ja sitte se refleksologi anto isännälle ja emännälle ohjeita, että mistä muutamista paikoista ne voi kans mua hipeltää. Tän hoitojakson ois sitte tarkotus vähä helepottaa osaltaan näitä mun iho ja suolisto-ongelmia, jotka kuulemma refleksologian kannalta onki hyvin lähheisesti toisiinsa liittyviä. Ja jo vain, kyllä mulle tää hoito kelepaa. Kuhan ei vaan tarttis ennää hetkeen elläinlääkärille mennä!

Pistetääs tähän loppuun vielä pari kuvvaa mun ja Lucan sunnuntaireeneistä meiän seuran mahtavalla talaviarreenalla!


Riemu