maanantai 25. helmikuuta 2013

Täyden Kympin Koira

Kymmenen vuotta sitte synty Tampereen kuppeessa maaliman ensimmäinen Multakirsu. Perässä seurasi vielä kolme pötkylää lissää. Synttärionnittelut koko joukolle! Tämä ensimmäinen pötkylä pääty meijän perheeseen puolivahingossa. Tallouessa oli kyllä tavallaan jo kaks koiraa: allekirjottanneen ensimmäinen "oma" koira, cockeri Roosa ja isosiskon "lempeä jättiläinen", sakemanni Miska. Vahvistusta koirakantaan oli kateltu jo jonku aikaa. Jossain välissä meille piti tulla mm. aikunen pitkäkarvanen kaniinimäyräkoiranarttu. Kohtalo, tai mikä lie kuitenki määräs toisin, ku yhtenä sunnuntaipäivänä löyettiin Aamulehestä ilimotus russelipennuista. Russelit oli meille tuttuja lähinnä Frasierista, mutta jos oikeen muistan, niin se oli nimenommaan mun suosikkirotu. Tuohon aikaan russelikanta ku ei vielä ollu ihan niin räjähtäny ku sittemmin.



Pentuja ajeltiin katteleen muistaakseni koko perheen voimin. Ja menoohan se oli samon tein. Myös pennun valinta oli heleppo. Pentueen issoin ja aktiivisin kaverihan se olla piti. Lalli oli nimeltään hän sillon. Mahettiinko päätös pennun ottamisesta tehä jo sillä reissulla, mutta nopiasti joka tappauksessa. Ja siittä alako ankara nimen pohtiminen. En muista mitä muita nimiä mietittiin, mutta ite olisin halunnu antaa tyypille nimeksi Nuutti. Ehkä ihan hyvä, etten saanu pittää päätäni. Niinpä pötkylän nimeksi tuli Rico. Samoin ku russelit, myös tuo nimi tuntuu olleen 2000-luvun puolesta välistä lähtien kovassa suosiossa. Saatiin keksiä ite myös Ricon virallinen nimi. En tiiä mistä se tuli, mutta isosiskon kanssa se taijettiin muotoilla: Ihmeellinen Ihme, Magic Miracle. Koska Multakirsu-kennelnimee ei vielä tuollon ollu, piti nuo kaks sanaa kirjottaa yhteen.




Pääsiäisenä 2003 saatiin sitte pieni ärrieripötkö kottiin ja se muutti asumaan mun huoneeseen. Niin pentuaika ku myöhempiki elämä on menny ihan huomaamattoman heleposti. Rico oppi nopiasti päivärytmin. Samoten sisäsiistiksi se oppi muistamani mukkaan tosi nopiasti. Hetimmiten kotia päästyään Rico tapas myös Kuningatar-Roosan, joka Ricon myöhemmistä yrityksistä huolimatta ei koskaan lämmenny pennulle. Eikä Rico kauaa Roosan seurasta saanukkaan nauttia, kun se jouvuttiin nukuttamaan levinneitten kasvainten takia n. kymmenen ja puolen vuojen iässä kesällä 2003.

Sakemanni Miskan sen sijjaan Rico valitti heti bestiksekseen. Eikä siinä sitte auttanu mikkään. Miska oli hellävaranen, mutta päättäväinen opettaja Ricolle. Usseimmiten se anto Ricon kiipeillä päällänsä miten sattuu, mutta sillon tällön, vauhin kiihtyessä sen mielestä liian kovaksi, se avas suunsa ja rauhotti pennun hetkeksi maata vasten. Miskaa on lie kiittäminen siitä, että päästiin niin helpolla Ricon kanssa. Se opetti sen tavoille ja pihalle. Mutta sekkään ei auttanu siihen, että Ricolle kasvo vähintään Miskan kokonen ego.




Niin Rico ku koko porukkakin oli jonku aikaa melko pihalla, ku Miska kesällä 2007 kuoli yllättäin kasvaimiin. Parin viikon ajan Rico oli yhtäkkiä perheen ainua koira. Ei sillä, siittä kyllä riittää koiraa usiammallakki. Energiaa on vaikka kuinka ja pihalla se tuo solidaarisesti lelua aina vuorollaan jokkaisen heitettäväksi. Mutta eipä menny montaakaan viikkoo, ku Ricon lauma alako kasvamaan. Ensin tuli Roni, josta itseoikeutetusti tietysti tuli Ricon paras kaveri ja monivuotinen kisamatkatoveri. Seuraavana kevväänä tuli Riemu, joka ei sitte ollukkaan ennää niin toivottu lisä Ricon mielestä. Reilun vuojen päästä saapu Luca. Ja sitä seuraavana Rico-pappa sai ekat jäläkeläisensä: Multakirsun Lumikirsikka, Lumihiutale, Lumimyrsky, Lumipyry ja Lumituisku eli Chili, Hugo, Jeppe, Urho sekä Rocky. Samana vuonna Ricon lauma kasvo kasvamistaan, ku Roni sai "pikkuveli" Reinon. Tästä vaan vähän reilun vuojen päästä Ricon suku kasvoi vielä kolomella pötkylällä: Multakirsun Taran Taika, Taran Taisto ja Taran Toivo eli Taika, Patu ja Ralli.



Ricon pennut vaikuttaa olevan yhtä aktiivisia ja fiksuja ku isänsä, mutta kauneuspuoli lienee periytyny emojen puolelta. Onhan se huimaa, että meijän possupyllyn poika Urho on sertin päässä muotovalion arvosta eikä ihan millä tahansa sijotuksilla. Se on ollu kahessa KV-näyttelyssä ROP ja VSP. Taitaa olla vaan ajan kysymys, ku saahaan juhulia ensimmäistä muotovalio-Multakirsua. Ja vielä Ricon poikaa! Jäläkimmäisestä pentueesta Patu tuntuu kunnostautuneen metästyksessä. Rohkia poika! Ja muutkin pennut, mitä oon päässy tapaamaan vaikuttaa oikein mainioilta tappauksilta. Mukavia lenkki- ja retkeilyseuraksi, mutta päteviä myös harrastuskaveriksi. Ehkäpä Rico-pappa vielä järjestää vähä myöhäset kymppisynttärit, että saa taas hyvän syyn nähä jäläkeläisiäki!



No tätä yhtä jäläkeläistä nyt tietenki näkkee ihan vaivaksiki asti. Ralli on niiiiiin ihastunu isukkiinsa. Se on aina niiiiin ilonen, ku se näkkee isäpaappansa, että ei tiiä miten olis. Aika usiasti Rico antautuu painimaan poikansa kanssa. Ne on kyllä niin mahtava pariskunta. Ja kyllä sen huomaa, että Ralli on Ricon poika, monesta kohtaa. :)



En muista tarkkaan missä vaiheessa mää alotin Ricon kanssa agilityn Huittisissa. Jostain mielen sopukoista kuitenki muistuu mieleni jostaki ulukopuolisen kouluttajan koulutuksesta, ku Ricoo kehuttiin kuuliaiseksi. No joo, kai se terrieriksi sitä onki, mutta sopivalla omapäisyyellä höystettynä. Joka tappauksessa meijän agilityn alakutaival ei varmaankaan menny minkään taiteen sääntöjen mukkaan, mitä isosisko sai muutama vuos myöhemmin kiitellä. Vuojen 2004 ja 2005 syksyllä käytiin yhet kisat kumpanaki iliman sen suurempaa menestystä. Reeni ja kisavastuu siirtyki isosiskolle, Marjalle aika pian, ku muutin kauemmas asumaan. Pikkuhilijaa alako sitä tulostaki syntymään ja lopulta jo kypsään ikkään ehtiny russeliherra pokkas agilityvalion arvon tammikuussa 2011.




Rico on pari kertaa päässy SM-kissoihinki niin yksilöissä ku ÄSKK:n joukkueessa. Makkein saavutus on totta kai pikkuseuran minijoukkueen SM-pronssi vuonna 2010. Paras yksilökisasijotus tuli vuonna 2011: 24. Viime vuonna Rico köpötteli karsintaratalla nollan, mutta rata oli kai sen verran heleppo, että vauhti ei ennää riittäny 50 parhaan joukkoon ja jatkoon. Sittemmin Rico on jo jääny osa-aikaeläkkeelle, mitä se ei tietenkää ite halua hyväksyä. Allekirjottanu on viimesen vuojen pari reenaillu papan kans muutamia kertoja kuussa ja startannu kisoissaki muutaman kerran. Tämän vuojen SM-nollista olis tupla jo saatu, mutta katotaan ny lopahtiko se siihen. Olishan se makia käyä vielä kymmenen vuotiaana yhet SM-kisat, vaikkei sieltä sen kummempaa menestystä ennää ootettavissa ookkaan.



Onhan Rico toki agilityn lisäksi harrastellu ainaki temppuilua, ihan hippusen tokoo ja vähäsen koiratanssiaki. Kerran käytiin kettuaki kattomassa, mutta se jäi siihen, ku ei se Ricoo tuntunu kiinnostavan. Motivaatioo ja moottoria kaverissa kyllä löytyy ihan miten palijo vaan, eikä ikä tunnu vielä sitä juuri hijastanneen. Agilityssä tyyppi tuntuu vaan paranevan iän myötä. Esimerkiksi joskus ehkä harmaita hiuksia aiheuttaneille keppeille onnistuu vaikka minkälaiset poispäinkäännökset ja persjätöt. Kontaktit nyt menee aina tuurilla, mutta tärkeintä lie, että koiralla ja ohojaajalla on hauskaa.



Kymmenen vuotta on menny ohi ihan siivillä! Tottahan toki jästipää-Ricossa on omat, hmmmm, ei niin hyvät puolensakki, mutta eihän semmosia toki tämmösessä "juhulapuhheessa" oo tarkotus muistella!? Väitän kyllä, että Rico on täyttäny toiveet ja ehkä vähä enemmänki. Se on ollu pääsääntösesti helppo. Rico on sopivassa suhteessa harrastus- ja seurakoira. Aina valmis toimintaan, toivottavasti vielä monta monta vuotta täällä leluja vinguttamassa. Täyden kympin koira.

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävän Laulu

Ystävä on semmonen, joka putsaa sun korvat siittäki huolimatta, että oot just purru sitä huuleen. HYVVÄÄ YSTÄVÄPÄIVÄÄ KAIKILLE!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Taaperot

Ei, nyt ei oo kyse minkään sortin vauvoista tai vauvaeläimistä vaan meijän karvalauman pienimmistä ja pippurisimmista tappauksista. Eli isukista poikansa kera ja niitten kuulumisista.

Ricon kanssa käytiin taas yhet kisat pari viikkoo sitte. Saatiin aikaseksi yks niukahkosti yliaikanen nolla ja kymppi. Papparaisella oli hauskaa ja niin malttamaton mieli, että karkas ihan törkiästi lähöstä molemmilla rattoilla. Eipä siinä muuta, mutta vähä ne karkailut hiasti alkuvääntelyitä. Tässä on tojistusaineistoksi se yliaikanen nolla.



Mulla oli semmonen kaks kärpästä yhellä iskulla -reissu se viime viikon elläinlääkärireissu ku Riemulta kulkuset läks. Ricolta läks nimittäin samalla hammaskivet. Herralla on ikkää pian kymmenen ja tää oli eka kerta tätä lajia. Hampaat sai kovin kehuja ja ihimettelyjä, että eipä sitä töhnää kovinkaan palijo ollu kertyny. Kulunuhan se kaverin purukalusto alakaa olla, kiitos ahkeran lelujen vinguttamisen. Muutenki papparainen otti vastaan kohteliaisuuksia hyvästä fyysisestä kunnostaan noin niinku ikkään nähen.



Lelufanaattisuuesta kertoo lienee se, että tökkyrästä huolimatta Rico hyökkäs täällä saman tien Rallin vinkuhipon kimppuun. Sen kanssa se tökötti ja yritti pysyä isuallaan herreillä eikä meinannu millään malttaa levähtää. Onneksi Ralli tajus aika pian, että nyt on kaverit vähä kuutamolla ja rauhottu nukkumaan niin sai kovia kokeneetki olla rauhassa.


Rallin kans päästiin lauantaina toista kertaa Jänesniemen Elinan koulutukseen. Ihan aluks otettiin keppejä ohjureilla. Niitten käyttö on vähä jääny, ku Ralli tuntu arastelevan niitä ennen. Siittä yritin jotakin Elinalle mutista, mutta onneks ei jätetty asiaa silleen. Ekalla kerralla tyyppi vähä katteli, että mitkähän härpäkkeet nämä ny on, mutta sitte alako sujumaan ihan mahtavasti. Heti maanantaireeneissä jatkettiin ohjurikeppireeniä ja veikkaampa, että aika pian saa rueta ohjuripareja vähentelleen. "Kotiläksyksi" saatiinki, että ens kerralla, ku Elinan oppiin mennään saa kepeillä olla enää alussa ja lopussa ohjurit.


Mää vähä pelekäsin, että rimojen nosto normaalikorkeuksiin (lähinnä 25 ja 30) hijastaa Rallin vauhtia. Ihan turhaan. Ennemminki tuntuu, että vauhti vaan lissääntyy. Ja sekös vähä verottaa noita kääntymisiä. No eipä siltä ihan hirveen tiukkaa kääntymistä kai luonnostaan voi vaatia, ku niitä on tullu reenattua niin vähä palkan kans varsinkaan ku esteelle tullaan vauhikkaammin. Sitä siis reeniohojelmaan ja eelleenki niitä "oikeen käen" lukemisia. Valssailla pittäis puitten kanssa ja sitä rattaa, että oppis tarkemmin lukemaan ja keskittyyn mun ohojaukseen. Tällä hetkellä tahtoo Ralli-poika mennä vähä sinne mihin nokka näyttää ja huvittaa. Eli usseimmiten putkeen.


Tuon ohjauksen lukemisen lisäksi jäi mieleen koulutuspäivästä ainaki se, että täytys vaan yrittää jo luottaa tohon tyyppiin ja keskittyä niitten ohojauskuvioitten tekemisseen huolellisesti ja oikein. Helepommin sanottu ku tehty. Enkä tarkota sitä, etteikö Ralli ois sen luottamuksen arvonen. Ihan kohtuullisestihan se jo esteitä hakee, paitsi suoralla... Mutta oma ajatus on vielä niin alotteluvaiheessa, että kuvittelen, että kaikille esteille pittää ehtiä oikein viemään se koira.

Onnistuinpahan taas kuluttaan aikaani muuhun ku kouluhommiin! Siinä jos missä oon taitava. Nyt takas ruotuun. Palajamme.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Terveisiä Tötteröstä

Riemu on sattuneesta syystä jääny vähä paitsioon tässä plokissa viimesen vuojen aikana. Samalla koko systeemi on muuttunu aika lailla tylsäksi ja tavanomaseksi. Riemusta kirjotellessa ku ei ylleensä oo komiikkaa puuttunu. Kyllähän se vähä mua harmittaaki, että tämmönen reeniploki vaan tuli tästäki. Mutta elämä vie. Koitetaan ny kuitenki vähä paikkailla tilannetta ainaki Riemusta kirjottamisen osalta.

Riemullehan kuuluu tällä hetkellä aika ankiaa. Eileaamuna käytiin elläinlääkärisä Riemun ja Ricon kans. Ricolta poistettiin hammaskivet ja Riemulta kulkuset. Riemu ei voinu taas millään antaa periksi rauhotusaineelle. Yritin laittaa sitä kylelleen ettei ois kolisuttanu itteensä kovvaan lattiaan, mutta ei. Viimeseen asti piti pysyä pystyssä ja vielä "kourussaki" heilutella häntää. Vähä pelekäsin, että miten meijän mahtaa käyä ton tötterön kanssa, mutta Riemu on antanu sen olla aika hyvin. Pari päivää vielä sen kans pittäis pärjätä. Sitte ruetaan seuraileen, että miten alakaa vaikutukset pikkuhilijaa näkyä. Näläkää ei tarttis kyllä tulla ennää yhtään enempää, mutta sitä ei varmaan voi välttää. Rauhottumista lenkkikäyttäytymisseen ja hajujen perässä elämisseen ois toivelistalla.

Riemun jo muutenki aika stressittömäksi muuttunu elämä muuttunee leikkauksen myötä eelleen rennommaksi, ku ei tartte tarkkailla, millon naapurin tyttöillä on tärppipäivät. Luulenpa, että Riemu on muutenki onnellisempi nyt, ku en ennää väkisin yritä raahata sitä kaiken maaliman reeneihin. Nyt Riemun päivät täyttyy pehmeistä nukkumispaikoista nautiskelusta, lenkkeilystä, syömisestä ja pienistä painihetkistä Rallin kans. Tällä hetkellä nää painit on kyllä tauolla nimittäin Ralli pelkää Riemu-raasun tötteröö. Ja toki Riemun täytyy nyt ottaakki pari päivää ihan levon kannalta.

Kyllä mua välillä harmittaa, että Riemun kans on tokotki jääny ihan nolliin. Sen mitä se tekkee, se kummiski tekkee ilosesti ja ommaan tyyliinsä näyttävästi. Kai mulla on joku salanen toive, että toi kastrointi vois jotenki taianomasesti tuua Riemulle jostain reenimotivaatiota. Ja että mulle tulis jostain ylimäärästä aikaa ja reenauskärpänenki vielä purasis. Mutta esim. agilityn saralla reenitauko ei ainakaan oo lisänny intoo lajiin. Oon ottanu nimittäin Riemua aina välillä mukkaan hallille ja tehny ihan vähä tokoo ja jotain pientä pätkää agilityä. Joo, Riemu kyllä nykyään tekkee, jos mää pyyän, mutta näyttää kyllä että ei vois vähempää kiinnostaa. Ei ees minikorkeuksilla. Kontaktitkaa ei oo ennää niin ihania ku ennen. Tokoo tekee ihan terävästi sillä välin ku haisteluiltaan kerkiää.

Ehkä mun vaan tarttis asettaa Riemunki kans rohkeesti tavote, että se yks alokoe joskus vielä käyään. Mutta sitä ennen mun tarttis löytää joku kertomaan mulle, että mistä Riemulle onnistus löytään motivaation seuraamisseen. Ja paikkamakkuuseen. Sitä ootellessa Pieni Pinseripoika kuittaa ja kiittää tyynykasan keskeltä tötteröineen ja lähettää terkkuja kaikille fanneilleen! ;)


- Emäntä