Näytetään tekstit, joissa on tunniste päivärytmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päivärytmi. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. kesäkuuta 2010

Hyvää Yötä Piltit!

Näin iltamyöhällä ei parane kovin pitkään jorista. Tännään siis enemmän kuvia ku sanoja. Ekakski täytyy mainita, että kyllä maalla on mukavaa. Joka aamu pääsee lenkillä juokseen vappaasti mettässä. Vanhassa paikassa vappaaksi ei päässy lenkillä välttämättä monneen päivään. Remmilenkkejä vaa. Ja aamulenkillä poiketaan aina mummulan pihalla, jossa nyt muutamana aamuna on ollu Roniki, niin on vähä saatu revitellä.

Mua meinas eilen jo vähä jurppia, ku emäntä käski isäntää räpsimään kuvia mun iltavauvapinserikohtauksesta. Minkäs sille mahtaa, että illalla ruuan päälle on niin mukava leikkiä sylikoiraa, jos noi kattoo telkkaria. Siinä meinaa välillä uniki tulla.

Nii ja tärkein meinas unohtua. Nimittäin tää seuraava kaveri eli kovis-ystäväni Ronsku täyttää tännään 3-vuotta. Kukapa uskois? Toisaalta Roni on kyllä niitä vanha-ja-viisas-jo-syntyissään -tyyppejä ja onki siks saanu kunnian tulla puhutelluksi papaksi Rico-papan keralla ainaki siitä asti, ku Luca tuli kuvioihin. Isot onnittelut tätäki kautta Ronille! Luppaan tuua sulle jonku hyvän puruluun tässä joskus, jos en ite syö sitä ensin!


Riemu

tiistai 4. toukokuuta 2010

Päivästä Päivään

Huhhei. Kevät tullee. Mikäs sen mukavampaa. Täällä ollaan vähä kiireisiä nii, että meinaa tärkeysjärjestys unohtua näissä asioissa. Emäntäkkää ei muka oo ehtiny ollenkaa mua assaroimaan tässä blogihommassa. Mutta nyt sentään. Sillä on taas yks tentti takana niin se lupas sitte repästä mulle siivun ajastansa. Täällä oliki jo mun kuulumisia kyselty niin pistänpä tähän tämmösen kertomuksen siittä, miten mun päivät näin keväällä on yleensäottain kulunu.

6.30. Isännän herätyskello soi. Ehkä toinen kulmakarva liikahtaa.

6.55. Isäntä lähtee töihin. Jotaki se käy mulle sanomassa. Joskus jaksan suoda sille katseen.

7.30. Ilmotan emännälle, että nyt ois hyvä aika herätä. Yleensä se ei tottele. Käskee mut koppaan vaan. Se on niin kummallisen kärttynen aina aamulla. Ihmetyyppi. Aamuhan on strategisesti tärkeintä aikaa mennä merkkaan kulmat.

8.00. Saan emännän ylös. Yleensä se vielä touhuaa jottain epäoleellista eikä tajua heti lähtee mun kanssa pihalle. No mää juoksen makuuhuoneen ja olohuoneen väliä enkä anna sen unohtaa, että oon olemassa ja haluan pihalle. Sitte se kylläki ylleensä käskee mut ommaan koppaan oottaan. Harmittava takaisku.

8.05. Lähetään aamulenkille. Meillä on semmonen peruskierros, joka pittää heittää ja merkata tarkkaan.

8.30. Tullaan kotia ja laitetaan aamupallaa. Emäntä ylleensä syö tietokonneen ääressä, mutta ei se muka koskaan sillon kerkiä mun asioita hoitaan. Mulle ei oikein aamulla taho ruoka maistua niin närpin sitä vähä ja parkkeeraan isännän työtuolille katteleen ulos ja vahtiin emäntää.

9.00. Emäntä siirtyy sohvalle tenttikirjojensa kanssa. Sillä sekunnilla ku kuulen sen ison ahterin läjähtävän sohvalle, ampasen ylös ja haen kopasta vilttini ja kiiruhan sen kanssa sohvalle. Teen itelle tillaa emännän kainaloon ja alan aamutorkuille sen kirjojen päällä. Yleensä mä tosin siirryn ommaan sohvan nurkkaan hetken päästä, ku se sivujen kääntely häirittee mua.

12.00. Alan ilmotella emännälle, että vois taas olla aika mennä pihalle. Ylleensä se ei lähe. Monesti se joko lähtee kouluun tai töihin niin sillon se kyllä käyttää mua pienellä tarkistuskierroksella. Sitte mää saanki levähtää rauhassa iltapäivän. Emäntä on muuten vaihtanu työpaikkaa. Se haisee aina kaikille muille koirille ku se tulee ja se on kyllä tosi epistä. Jos siellä töissä kerta on koiria, nii miks se ei ota mua sinne?

15.40. Alan valmistautua isännän kottiintulloon. Makkaan sohvan selkänojalla ja tuijotan etteisen ovee.

16.00. Isäntä tullee kotiin. Virallinen vastaanottoseremonia ja mun ja isännän jutut. Emäntä on ehkä jo tullu kotia aiemmin tai sitte illemmalla.

17.00.-19.30. Lenkkeilyä, harkkoja, emännän ja isännän vahtimista.

19.30. Alan valmistautua iltaruokailuun. Teen seleväksi, että tiiän, että kohta pitäis tulla ruokaa. Sitte ku noi tajuaa sen ruuan antaa, syön sen ylleensä yheltä seisomalta ja painun nukkuun.

21.00. Saatan ehkä vaihtaa nukkumapaikkaa emännän ja isännän viereen sohvalle.

22.40. Emäntä alkaa nukkua ja sitte määkin viimestään siirryn makkuuhuoneeseen. On vaa menny tiukaksi tuo komento, ku en saa ennää hiipiä emännän viereenkää. Omassa kopassa tai tuolissa pittää vaan nukkua. Mutta toisaalta, ne onki maailman parhaat paikat.

Tällaseen päivärunkoon sitä oon itteni totuttanu. Välillä on tietenki sitte niitä narttujen astumisia ja muuta. Tossa joku aika sitte sain vallan ihastuttavan vieraan, ku Disa-tyttönen kävi ilta- ja aamuvierailulla. Disa ei kylläkää alakuun ollu ihan suostuvainen niihin suvunjatkopuuhiin, mutta sainhan mää sen sitte hurmattua uskomattomalla charmillani ja noppeilla liikkeilläni. Määhän olin jo vanaha tekijä niissä hommissa, mutta Disalle se oliki ensimmäinen kerta.

Lopuksi täytyy vielä mainita, että täälä kotona on viime viikonlopusta asti ollu aika huolestuttava meininki. Emäntä ja isäntä laittaa kaikkia meiän tavaroita johonki laatikoihi ja täällä alakaa oma ääni kaikua nurkissa. Mistähän tässä ny mahtaa olla kyse? Raportoin sitte ku saan seleville.

Viime viikonloppu oli muutenki huolestuttava, ku Roni-veli kävi vallan kipiäksi. Sehän ei sairasta koskaan, mutta nyt se oli jo pitkään ollu mahaongelmainen. No selvishän se lopulta, ku ei kaveri alakanu tokenee. Se oli vissiinki nälissää vetäny jonku kumilelun palasen jossain piilossa kaikilta ja se jumitti suolessa. Ei muuta ku maha auki ja saikulle. Alako Ronistaki löytyä luonnetta muuten. Ei suostu pitämään sitä tötteröö päässään sekuntiakaa. Heti ku oli heränny niin oli enstöiksee repiny sen irti, vaikka oli ihan tokkurassa. Saapa nähä miten sen pää kestää saikun ilman agilityä. Mää oon kyllä luppautunu sitä paikkaileen harkoissa ja vaikka kisoissaki, mutta jostaki syystä se sen emäntä ei innostunu. Kummallista. Mutta pikasta paranemista Roniponille tällai virtuaalisestikki!



Riemu

lauantai 30. tammikuuta 2010

Työmiehen Lauantai

06.00. Mut raastetaan ylös mun rakkaasta nojatuolista ja raahataan pihalle. Siitä se rankka päivä sitten alkaa. Aamun peruskierros ja merkkailut. Korkeimman lumikinoksen ettiminen ja kakkapökylän taiteilu sen päälle killumaan. Rutiinihommia.

06.45. Alan suremaan sitä, että jään yksin, mutta en tietenkään näytä sitä. Istun sohvalla ja tuijotan emäntää, kun se tekee omia aamuhommiaan.

07.00. Jään kotiin vartioimaan taloo, kun emäntä ja isäntä häipyy jonnekki.

07.01. Revin auki emännän jättämän maitotölkki-puruluu-lelun ja tuhoan todistusaineiston. Huh, puruluu ei ollu ehtiny vanhaneen tölkissä.

07.02. Asetun sohvalle vartioon. Hoidan tietenki homman tarkasti. Saattaa olla, että nukahin jossain välissä...

13.10. Emäntä saapuu töistä. Hoidan pakollisen kotiintulohässäkän ja tuon emännälle possun näytille. Se oli yrittäny karata multa aamummalla.

13.30. Lähetään lenkille emännän kanssa. Mettässä saan olla vapaana ja tarkistaa mun tilukset. Taas siellä oli joku käyny merkkaileen mun mättäitä ja hiihtään mun polulla. Ne hiihtäjät on varsinki ihmesakkia, vähä pelottaviaki. Mutta onneks niitä eikä ketää muutakaa näkyny. Sai hoitaa hommansa rauhassa.

14.00. Nautin vapaana juoksemisesta täysin rinnoin. Parasta on, ku otta niin lujat vauhdit ku saa ja karauttelee pöllyävässä lumessa ees taas. Seki on tosi mukava, ku ei oo enää pakkastakaa nii paljoo.

14.45. Palataan kotia. Ekana täytyy tarkastaa, ettei sohva oo kadonnu mihinkää ja sitte rupeenki ootteleen ruokaa kera vaativan katseen.

15.30.-19.00. Syön. Tuhoan kaikki puruluut, mitä on näkyvillä. Revin loputkin maitopurkista mahollisimman pieniksi palasiksi. Avustan emäntää tenttiin lukemisessa. Kuvittelen, että sohvan alla on aarteita ja höynäytän emännän kattomaan sinne. Raahaan oman peittoni olohuoneeseen. Heittelen narupallolla esineitä ja emäntää. Otan välillä pienet torkut ja lopulta kerron emännälle, että nyt tarttis taas päästä pihalle.

19.00. Käydään iltapissalenkillä. Taas jotku törkeet tyypit oli merkkaillu mun lumikasoja ja risuja.

19.45. Isäntä tulee kotiin. Asianmukaiset tervetuliaisseremoniat ja sitten taas oottelemaan iltaruokaa. Mun kello on erehtymätön ruoka- ja nukkuma-asioissa.

20.00. Iltaruoka. Sitten varmaan vielä levitän kaikki emännän keräilemät lelut takasi näkyville ja alan pikkuhiljaa siirtyyn yöpuulle.

22.00. Jokailtainen juomahetki ja iltapissa.

Kyllä sitä vaan on pienelle pinserimiehelle hommaa siunaantunu.


Riemu