Pentuja ajeltiin katteleen muistaakseni koko perheen voimin. Ja menoohan se oli samon tein. Myös pennun valinta oli heleppo. Pentueen issoin ja aktiivisin kaverihan se olla piti. Lalli oli nimeltään hän sillon. Mahettiinko päätös pennun ottamisesta tehä jo sillä reissulla, mutta nopiasti joka tappauksessa. Ja siittä alako ankara nimen pohtiminen. En muista mitä muita nimiä mietittiin, mutta ite olisin halunnu antaa tyypille nimeksi Nuutti. Ehkä ihan hyvä, etten saanu pittää päätäni. Niinpä pötkylän nimeksi tuli Rico. Samoin ku russelit, myös tuo nimi tuntuu olleen 2000-luvun puolesta välistä lähtien kovassa suosiossa. Saatiin keksiä ite myös Ricon virallinen nimi. En tiiä mistä se tuli, mutta isosiskon kanssa se taijettiin muotoilla: Ihmeellinen Ihme, Magic Miracle. Koska Multakirsu-kennelnimee ei vielä tuollon ollu, piti nuo kaks sanaa kirjottaa yhteen.
Pääsiäisenä 2003 saatiin sitte pieni ärrieripötkö kottiin ja se muutti asumaan mun huoneeseen. Niin pentuaika ku myöhempiki elämä on menny ihan huomaamattoman heleposti. Rico oppi nopiasti päivärytmin. Samoten sisäsiistiksi se oppi muistamani mukkaan tosi nopiasti. Hetimmiten kotia päästyään Rico tapas myös Kuningatar-Roosan, joka Ricon myöhemmistä yrityksistä huolimatta ei koskaan lämmenny pennulle. Eikä Rico kauaa Roosan seurasta saanukkaan nauttia, kun se jouvuttiin nukuttamaan levinneitten kasvainten takia n. kymmenen ja puolen vuojen iässä kesällä 2003.
Sakemanni Miskan sen sijjaan Rico valitti heti bestiksekseen. Eikä siinä sitte auttanu mikkään. Miska oli hellävaranen, mutta päättäväinen opettaja Ricolle. Usseimmiten se anto Ricon kiipeillä päällänsä miten sattuu, mutta sillon tällön, vauhin kiihtyessä sen mielestä liian kovaksi, se avas suunsa ja rauhotti pennun hetkeksi maata vasten. Miskaa on lie kiittäminen siitä, että päästiin niin helpolla Ricon kanssa. Se opetti sen tavoille ja pihalle. Mutta sekkään ei auttanu siihen, että Ricolle kasvo vähintään Miskan kokonen ego.
Niin Rico ku koko porukkakin oli jonku aikaa melko pihalla, ku Miska kesällä 2007 kuoli yllättäin kasvaimiin. Parin viikon ajan Rico oli yhtäkkiä perheen ainua koira. Ei sillä, siittä kyllä riittää koiraa usiammallakki. Energiaa on vaikka kuinka ja pihalla se tuo solidaarisesti lelua aina vuorollaan jokkaisen heitettäväksi. Mutta eipä menny montaakaan viikkoo, ku Ricon lauma alako kasvamaan. Ensin tuli Roni, josta itseoikeutetusti tietysti tuli Ricon paras kaveri ja monivuotinen kisamatkatoveri. Seuraavana kevväänä tuli Riemu, joka ei sitte ollukkaan ennää niin toivottu lisä Ricon mielestä. Reilun vuojen päästä saapu Luca. Ja sitä seuraavana Rico-pappa sai ekat jäläkeläisensä: Multakirsun Lumikirsikka, Lumihiutale, Lumimyrsky, Lumipyry ja Lumituisku eli Chili, Hugo, Jeppe, Urho sekä Rocky. Samana vuonna Ricon lauma kasvo kasvamistaan, ku Roni sai "pikkuveli" Reinon. Tästä vaan vähän reilun vuojen päästä Ricon suku kasvoi vielä kolomella pötkylällä: Multakirsun Taran Taika, Taran Taisto ja Taran Toivo eli Taika, Patu ja Ralli.
Ricon pennut vaikuttaa olevan yhtä aktiivisia ja fiksuja ku isänsä, mutta kauneuspuoli lienee periytyny emojen puolelta. Onhan se huimaa, että meijän possupyllyn poika Urho on sertin päässä muotovalion arvosta eikä ihan millä tahansa sijotuksilla. Se on ollu kahessa KV-näyttelyssä ROP ja VSP. Taitaa olla vaan ajan kysymys, ku saahaan juhulia ensimmäistä muotovalio-Multakirsua. Ja vielä Ricon poikaa! Jäläkimmäisestä pentueesta Patu tuntuu kunnostautuneen metästyksessä. Rohkia poika! Ja muutkin pennut, mitä oon päässy tapaamaan vaikuttaa oikein mainioilta tappauksilta. Mukavia lenkki- ja retkeilyseuraksi, mutta päteviä myös harrastuskaveriksi. Ehkäpä Rico-pappa vielä järjestää vähä myöhäset kymppisynttärit, että saa taas hyvän syyn nähä jäläkeläisiäki!
No tätä yhtä jäläkeläistä nyt tietenki näkkee ihan vaivaksiki asti. Ralli on niiiiiin ihastunu isukkiinsa. Se on aina niiiiin ilonen, ku se näkkee isäpaappansa, että ei tiiä miten olis. Aika usiasti Rico antautuu painimaan poikansa kanssa. Ne on kyllä niin mahtava pariskunta. Ja kyllä sen huomaa, että Ralli on Ricon poika, monesta kohtaa. :)
En muista tarkkaan missä vaiheessa mää alotin Ricon kanssa agilityn Huittisissa. Jostain mielen sopukoista kuitenki muistuu mieleni jostaki ulukopuolisen kouluttajan koulutuksesta, ku Ricoo kehuttiin kuuliaiseksi. No joo, kai se terrieriksi sitä onki, mutta sopivalla omapäisyyellä höystettynä. Joka tappauksessa meijän agilityn alakutaival ei varmaankaan menny minkään taiteen sääntöjen mukkaan, mitä isosisko sai muutama vuos myöhemmin kiitellä. Vuojen 2004 ja 2005 syksyllä käytiin yhet kisat kumpanaki iliman sen suurempaa menestystä. Reeni ja kisavastuu siirtyki isosiskolle, Marjalle aika pian, ku muutin kauemmas asumaan. Pikkuhilijaa alako sitä tulostaki syntymään ja lopulta jo kypsään ikkään ehtiny russeliherra pokkas agilityvalion arvon tammikuussa 2011.
Rico on pari kertaa päässy SM-kissoihinki niin yksilöissä ku ÄSKK:n joukkueessa. Makkein saavutus on totta kai pikkuseuran minijoukkueen SM-pronssi vuonna 2010. Paras yksilökisasijotus tuli vuonna 2011: 24. Viime vuonna Rico köpötteli karsintaratalla nollan, mutta rata oli kai sen verran heleppo, että vauhti ei ennää riittäny 50 parhaan joukkoon ja jatkoon. Sittemmin Rico on jo jääny osa-aikaeläkkeelle, mitä se ei tietenkää ite halua hyväksyä. Allekirjottanu on viimesen vuojen pari reenaillu papan kans muutamia kertoja kuussa ja startannu kisoissaki muutaman kerran. Tämän vuojen SM-nollista olis tupla jo saatu, mutta katotaan ny lopahtiko se siihen. Olishan se makia käyä vielä kymmenen vuotiaana yhet SM-kisat, vaikkei sieltä sen kummempaa menestystä ennää ootettavissa ookkaan.
Onhan Rico toki agilityn lisäksi harrastellu ainaki temppuilua, ihan hippusen tokoo ja vähäsen koiratanssiaki. Kerran käytiin kettuaki kattomassa, mutta se jäi siihen, ku ei se Ricoo tuntunu kiinnostavan. Motivaatioo ja moottoria kaverissa kyllä löytyy ihan miten palijo vaan, eikä ikä tunnu vielä sitä juuri hijastanneen. Agilityssä tyyppi tuntuu vaan paranevan iän myötä. Esimerkiksi joskus ehkä harmaita hiuksia aiheuttaneille keppeille onnistuu vaikka minkälaiset poispäinkäännökset ja persjätöt. Kontaktit nyt menee aina tuurilla, mutta tärkeintä lie, että koiralla ja ohojaajalla on hauskaa.
Kymmenen vuotta on menny ohi ihan siivillä! Tottahan toki jästipää-Ricossa on omat, hmmmm, ei niin hyvät puolensakki, mutta eihän semmosia toki tämmösessä "juhulapuhheessa" oo tarkotus muistella!? Väitän kyllä, että Rico on täyttäny toiveet ja ehkä vähä enemmänki. Se on ollu pääsääntösesti helppo. Rico on sopivassa suhteessa harrastus- ja seurakoira. Aina valmis toimintaan, toivottavasti vielä monta monta vuotta täällä leluja vinguttamassa. Täyden kympin koira.
