Sokka Irti

Vitsit ku oli siistiä tännään! Emännän mielestä ollaan liikuttu ja oltu aktiivisia ihan normaaliin tappaan hännästä viis, mutta mulla alako jo aamupäivästä kyllä tuntua siltä, että nyt tarttis jottain säpinää. Onneks päästiin Riemun, Ronin, Reinon ja meijän emäntien kans mettälenkille. Nyt ku vielä tuli luntaki niin oli aivan älyttömän siistiä vaan painaa IHAN täysiä siellä hangessa Reinon kans. Nää vappaana olemiset pittää mun mielestä aina käyttää ihan viimestä myöten hyväks eli juosta koko ajan, mieluiten lujjaa. Reino on siihen kyllä hyvä kamu ja saatto siinä aina välillä vähä Roniaki härnästä. Reino taas hoiti Riemun kiusaamisen.

Tää viikko on ollu vähä tylsä. Musta se oli törkiää, että torstaina aamusta jouvuin vaan katteleen, ku emäntä meni agilityä Ricon kans. Ja se oli ostanu sen tunnin mulle! Pikkusen pisti ärsyttään. Eikä se siinä vielä ollu. Sitte mentiin semmosen mukavan tätin luokse sinne, missä olin joskus pienenä emännän kans töissä. Siellä mun piti vaan katella vierestä, ku se täti hipisteli Ricua. Rico veteli melekeen sikkeitä siinä. Oli kuulemma pallautunu hyvin viikonlopun kisarupiamasta. Ku Rico oli valamis, niin mää olin jo sitä mieltä, että nyt on korkia aika rueta painimaan isäpapan kans. Mutta se täti ottiki mut käsittellyyn. En meinannu osata rauhottua, mutta tokihan mää mukavien tätien kopeloija annan. Emäntä pisti mut kylelleen ja piti käjellä niin olihan se ihan mukavan tuntusta. Vaikkaki vähä tylsää mun makkuun.

Sen tätin mukkaan mulla oli niskassa vähä jumia. No emäntä kerto sille mun kauhunhetket eli sen, ku se joutu iskeen mulle melekeen tunniks sen saamarin tötterön päähän. Vähemmästäki mennee niskat jummiin, ku tökötin pää takakenossa koko sen ajan ja hyvä ku pystyin hengittään. Silimät vaan vuosi ja nokka. Illemmalla isäntä laitto sen mulle uuestaa, mutta ei se sitte niin kamala juttu ennää ollukkaa. Mutta onneks ei oo tarttenu enemmälti pijellä.

Mua ku ei pienet tarralipareet ja tikit hännäsä palijo häiritte. Emäntä on mulle muutaman kerran sanonu, ku oon häntääni katellu, että ei, niin oon sitte antanu sen olla. Kai mää ny sen tajusin, että se iskee mulle sen hemmetin tötterön päähän, jos mää rupian sitä enempi kaiveleen! Että olokoon mun puolesta. Ja sitomiset ja muut hoitotoimenpitteet annan kans tehä kiltisti. Emäntä siittä mua aina ylistää ja palakittee. Riemun kansa ei vissiin mee aina niin heleposti.

Emäntä on taas vähä laiskistunu mun kansa temppuilussa ja tokkoilussa. Siihen pittäis kyllä saaha vähä virtaa, mutta se vaan istuu kaikki päivät tietokonneella ja näpyttellee jotaki tärkiää muka. Ei mee mun jakeluun, että mikä vois olla tärkiämpää ku meijän kans tekeminen! Mutta ei kait se auta ku mennä kiusaamaan Riemua. Seki on vaan laiskistunu mun leikityksessä. Nukkuis vaan koko ajan. Olispa Reino tai isukki kaverina aina!

- Ralli

Mökkitie

Vietettiin Riemun kans laatuaikaa viime viikonloppu, ku isäntäki oli maalimalla. Torstaina mun luennon jäläkeen suunnattiin ensin Ylivieskaan mun lapsuuen kaveria morjestaan. Sieltä Oulun tienoolle yöksi. Perjantaina pieni kirpparikierros Oulussa. Yks sohova jäi harmittaan, ku ei oikeen Kolffiin mahtunu... Mutta peilejä tuli ostettua monin kappalein.

Riemu tapas torstain ja perjantain aikana enempi, tai sanotaanko lähempää, lapsia ku aikoihi. Torstaina Riemuun, ja erityisesti Riemun häntään viehätty n. 1,5 vuotias pojannaskali. Riemu oli hienosti. Poika oli niin tottunu jo koiriin, että osas olla niin luonnollisesti Riemun kans. Ja Riemu osas olla sopivan varovasti pojan kans.

Perjantaina Riemu tapas vähä vanahemmat serkkulikan muksut. Varsinki tyttö olis niin mieluusti leikkiny Riemun kans hippasta, mutta pienet tilat ei oikein riittäny tälle pariskunnalle. Riemu joutu vähä väisteleen, ku ei ollu tottunu niin pieneen ja reippaaseen leikkikaveriin. Mutta kiinnostus oli kyllä molemminpuolista, vaikka ehkä vähä Riemua pelottiki. Kunnialla selevittiin siitäki.

Perjantai-iltana jatkettiin vielä matkaa Puolangalle mökkeileen. Pimmeys ja hilijasuus ei meitä ahistanu. Päinvaston. Nautittiin ihan vaan pelekästä olleilusta. Aluksi Riemu vähä kaihoten katteli mökkitietä ja ootteli lisäporukoita tulevaks, mutta sitte se rauhottu niin, että ihan ihimettelin. Välillä heitti pinserihepulin puolelle ja sillon oli ralli päällä mökiltä alas saunalle ja rantaan ja sieltä vesirajjaa viistäin takas. Sitte taas välillä istuskeltiin piiiitkiä aikoja mökin tai saunan rappusilla ja ihimeteltiin elämää ja kaunista Suomia. Ihan hilijaa. Ihan rauhassa. Riemu yllätti taas. Positiivisesti.

On muuten niin hienua olla, ku koiran voi päästää irti. Tuo suihkepanta on varmaan parasta, mitä oon Riemulle ostanu. Eihän sitä ite suihkaustakkaan (eikä ees sitä palakaksi tarkotettua pelottavvaa ääntä) oo aikoihin ennää tarvittu, ku koira tottelee. Se on kyllä parantanu taas meijän elämänlaatua ihan mahottomasti. Ja helepottanu. Joo. Olisin mieluusti opettanu koirani jollaki "pehemiämmällä" tavalla. Ja mielestäni aika montaa tappaa yritinki ja aina uusilta kouluttajilta vinkkejä kyselin. Häätyski ehkä joskus kirjotella enemmänki käyttökokemuksista...

Lauantain pihareissun jäläkeen meitä ootti mökissä sisällä Herra Hiiri. Liekö ollu juomassa Riemun kupista tai kattelemassa Riemulta tippuneita ruuantähteitä. Mää sen huomasin heti. Riemu ei vaikka hiiri oli parraimmillaan 20 sentin päässä kaverin tassusta. Sitte ku mää olin sitä hiirtä aikani ahistellu ja se tuli uuestaan esille hällän alta niin Riemuki sen huomas. Kiinnostu vähä, mutta ei mittään pyydystämisen elekeitä kyllä. Mää sen sitte lopulta sain ajettua sinne mistä oli tullukki eli hirren välistä seinän sisälle. Yritin kyllä puukalikkaaki bruttaalisti sen päähän sovitella, mutta epäonnistuin. Siinä vähä illalla mietitytti, että montakohan karvasta yökaveria mulla oikeen onkaan. Tiijä häntä. Aamulla oli papanoita sängyllä, mutta ei onneks mun.

Että se siitä Suuresta Mettästäjästä. Kyllä perhosia ja kärpäsiä napsitaan. Ja pihalla yritti västäräkit kiusata niin johan niitten perrään koitettiin. Mutta pieni hiiri ei kiinnostanu. Semmonen rottakoira on meijän Riemu.

Pitkät matkat meni enempiä vikisemättä. Varsinki menomatka meni aivan hilijaa, vaikka se kesti ijjäisyyen pysähyksineen. Tullessa oltiin jo vähä malttamattomampia. Mutta onneks Roni ja Reino lainas häkkiänsä niin jo vain oli tillaa köllötelläkki. Ja omassa kopassa vielä.

Joo. Kuvia tuli herrasta räpsittyä taas omiksi tarpeiksi. Taijan jättää osan julukasukeleposistaki vielä völijyyn semmosia kuvattomia sepostuksia oottamaan.

Se pittää vielä mainita, että meillä onki huomenna jännä päivä. Vien aamulla Riemun allergiatestiin ja meen ite päiväksi luennoille. Sitte iltapäivällä vasta meen kuulemaan tuomion ja hakemaan kaverin kotia. Tulleepahan taas jotaki lisätietua tähänki soppaan.

- Emäntä

Hyvää Yötä Piltit!

Näin iltamyöhällä ei parane kovin pitkään jorista. Tännään siis enemmän kuvia ku sanoja. Ekakski täytyy mainita, että kyllä maalla on mukavaa. Joka aamu pääsee lenkillä juokseen vappaasti mettässä. Vanhassa paikassa vappaaksi ei päässy lenkillä välttämättä monneen päivään. Remmilenkkejä vaa. Ja aamulenkillä poiketaan aina mummulan pihalla, jossa nyt muutamana aamuna on ollu Roniki, niin on vähä saatu revitellä.

Mua meinas eilen jo vähä jurppia, ku emäntä käski isäntää räpsimään kuvia mun iltavauvapinserikohtauksesta. Minkäs sille mahtaa, että illalla ruuan päälle on niin mukava leikkiä sylikoiraa, jos noi kattoo telkkaria. Siinä meinaa välillä uniki tulla.

Nii ja tärkein meinas unohtua. Nimittäin tää seuraava kaveri eli kovis-ystäväni Ronsku täyttää tännään 3-vuotta. Kukapa uskois? Toisaalta Roni on kyllä niitä vanha-ja-viisas-jo-syntyissään -tyyppejä ja onki siks saanu kunnian tulla puhutelluksi papaksi Rico-papan keralla ainaki siitä asti, ku Luca tuli kuvioihin. Isot onnittelut tätäki kautta Ronille! Luppaan tuua sulle jonku hyvän puruluun tässä joskus, jos en ite syö sitä ensin!


Riemu

Työmiehen Lauantai

06.00. Mut raastetaan ylös mun rakkaasta nojatuolista ja raahataan pihalle. Siitä se rankka päivä sitten alkaa. Aamun peruskierros ja merkkailut. Korkeimman lumikinoksen ettiminen ja kakkapökylän taiteilu sen päälle killumaan. Rutiinihommia.

06.45. Alan suremaan sitä, että jään yksin, mutta en tietenkään näytä sitä. Istun sohvalla ja tuijotan emäntää, kun se tekee omia aamuhommiaan.

07.00. Jään kotiin vartioimaan taloo, kun emäntä ja isäntä häipyy jonnekki.

07.01. Revin auki emännän jättämän maitotölkki-puruluu-lelun ja tuhoan todistusaineiston. Huh, puruluu ei ollu ehtiny vanhaneen tölkissä.

07.02. Asetun sohvalle vartioon. Hoidan tietenki homman tarkasti. Saattaa olla, että nukahin jossain välissä...

13.10. Emäntä saapuu töistä. Hoidan pakollisen kotiintulohässäkän ja tuon emännälle possun näytille. Se oli yrittäny karata multa aamummalla.

13.30. Lähetään lenkille emännän kanssa. Mettässä saan olla vapaana ja tarkistaa mun tilukset. Taas siellä oli joku käyny merkkaileen mun mättäitä ja hiihtään mun polulla. Ne hiihtäjät on varsinki ihmesakkia, vähä pelottaviaki. Mutta onneks niitä eikä ketää muutakaa näkyny. Sai hoitaa hommansa rauhassa.

14.00. Nautin vapaana juoksemisesta täysin rinnoin. Parasta on, ku otta niin lujat vauhdit ku saa ja karauttelee pöllyävässä lumessa ees taas. Seki on tosi mukava, ku ei oo enää pakkastakaa nii paljoo.

14.45. Palataan kotia. Ekana täytyy tarkastaa, ettei sohva oo kadonnu mihinkää ja sitte rupeenki ootteleen ruokaa kera vaativan katseen.

15.30.-19.00. Syön. Tuhoan kaikki puruluut, mitä on näkyvillä. Revin loputkin maitopurkista mahollisimman pieniksi palasiksi. Avustan emäntää tenttiin lukemisessa. Kuvittelen, että sohvan alla on aarteita ja höynäytän emännän kattomaan sinne. Raahaan oman peittoni olohuoneeseen. Heittelen narupallolla esineitä ja emäntää. Otan välillä pienet torkut ja lopulta kerron emännälle, että nyt tarttis taas päästä pihalle.

19.00. Käydään iltapissalenkillä. Taas jotku törkeet tyypit oli merkkaillu mun lumikasoja ja risuja.

19.45. Isäntä tulee kotiin. Asianmukaiset tervetuliaisseremoniat ja sitten taas oottelemaan iltaruokaa. Mun kello on erehtymätön ruoka- ja nukkuma-asioissa.

20.00. Iltaruoka. Sitten varmaan vielä levitän kaikki emännän keräilemät lelut takasi näkyville ja alan pikkuhiljaa siirtyyn yöpuulle.

22.00. Jokailtainen juomahetki ja iltapissa.

Kyllä sitä vaan on pienelle pinserimiehelle hommaa siunaantunu.


Riemu

Rati Riti Ralla

Yksi Riemun hämmästyttävistä piirteistä on se, että jollain ihmeellisellä vaistolla se tietää aina aamulla, jos pihalla on sen mittapuulla liian kylmä. Minä ja Riemu herätään yleensä aina sen jälkeen, kun isäntä on jo lähtenyt töihin. Riemu ei yleensä nokkaansa nosta, kun isännän herätyskello soi ja kun hän toimittaa aamupuuhansa ja poistuu. Sitten taas, kun minä alan heräillä viimeistään kahdeksan maissa, Riemu yleensä ponkaisee nojatuolistaan/kopastaan jo ennen kuin kerkiän ylös. Kuitenkin niinä aamuina, kun pihalla on yli 13 astetta pakkasta, Riemu ei lotkauta korvaansa myöskään minun aamupuuhille ja ulkovaatteitten pukemiselle. Yleensähän Riemu lukee jo melkein jokaisesta vessaan menosta, että nyt lähetään pihalle. Mutta ei, jos pihalla on kylmä, saan turhaan huudella ja maanitella Riemua eteisessä. Sellaisina aamuina joudun sydän syrjällään raastamaan pinseriparan lämpöisiltä yöuniltaan ja taluttamaan kaverin ovelle. Yleensä vielä muutamat ensimmäiset askeleet ulko-oven toisella puolellakin kaipaa vähän avitusta, mutta sitten silmissä välähtää ja Riemu päättää selviytyä tästäkin koitoksesta. Se mennä päkittää meidän normaalin aamulenkin, eikä jää epäselväksi mihin suuntaan viimeisestä risteyksestä lähdetään. :)

Emäntä

Hmph. Kyllä tätä pakkasta jo mun puolesta ois nautittu tarpeeksi. En tykkää. On NIIIIIN tylsää, mutta en mää kyllä pihallakaan halua olla. Tässäpä siis pakkaspäivän ratoksi: Pienen Pinserin Parhaat tavat viettää aikaa, kun lämpömittari ulkona näyttää yli -15 astetta.

1. Nukkuminen. Aamulla ei varsinkaan tekis mieli ulos. Eikä kyllä päivälläkään. Eikä illalla.

2. Syöminen. Ainahan se on kivaa, mutta erityisesti pakkasilla. Pysyy hyvin lämpimänä.

3. Nukkuminen. Tuleepahan kerättyä energiaa tuleville päiville.

4. Telkkarin kattominen. Harmillisen vähä sieltä tulee koiraohjelmaa. Oikeestaan kannattaisin kokonaisen koirakanavan perustamista. Telkkariyhtiöitten isot pamput: idea vapaasti käytettävissä.

5. Nukkuminen. Erityisen mukavaa se on kaverin kanssa.

6. Vaativa tuijottaminen. Tehosteena voi heiluttaa häntää tai huokailla äänekkäästi. Tämä on mun lemppari oikeestaan. Teen sitä paljon, vaikka en aina itekkään tiiä, että mitä vaadin. Saa sillä ainaki huomioo, monesti.

7. Possun riepottelu. Joskus leikin, että yritän pelastaa sitä tippumasta jyrkänteeltä, mutta useimmiten vaan leikin lääkäriä, jonka pitää poistaa possulta korvat ja kaikki muut ulkonevat osat.

8. Pysähtyneet hetket possun kanssa. Nää on niitä hetkiä, kun ei muista, mitä oli tekemässä.

9. Nukkuminen ja nuokkuminen possun kanssa. Joskus mua alkaa nukuttaa kesken leikin. Tai tuijotuksen. Ja joskus otan possun unikaveriksi ja kerron sille iltasatuina mun unohtumattomimpia seikkailuja.

10. Paikalla olijoiden ärsyttäminen. Tämä onkin mukavaa puuhaa, eikä ollenkaan tylsää, mutta tämä on tietty mahollista, vaan jos paikalla on koirakavereita.

11. Patsaiden esittäminen. Tässä kuvassa olen silmää iskevä sfinksikoira. Myös tähän kuuluu vaativa tuijotus, mutta tässä tapauksessa se tehdään kauempaa kuin kohdassa 6. ja ilman hännän heilutusta.

12. Kesästä haaveileminen. Tulis jo kesä ja kärpäset. Kärpäsiä on kiva ottaa kiinni ja kesällä pieni pinseripoika on onnellisimmillaan, kun saa juosta pihalla kamujen kanssa pitkän päivän. Huokaus.

Riemu

Tästä Asti Aikaa

...jos kattoo taaksepäin niin mun elämään on kuulunut seuraavanlaisia asioita.

20.3.2008 mää synnyin Tuusulassa Nikkosen Anjan hoivissa. Alkuun mun selviytymistä vähän epäiltiin, kun olin sellanen rääpäle, mutta sittemmin oon kyllä ollu enemmän ku elossa. Aina kun oon hereillä siis.


15.5.2008 mut sitten tuotiin tänne, kotiin Nokialle. Kyllähän mua aluksi vähän suretti ne Tuusulaan jääneet sisarukset, mutta enhän mä sitä tietenkää näyttäny. Aika pian mä sainki tutustua mun velipuoliin Roniin ja Ricoon. Ne on muuten aika kummallisen näkösiä kavereita, mutta ihan kivoja.


Ekan kesän aikana mä lähinnä lomailin, pidin hauskaa ja kokeilin rajojani. Kesäillat on niin pitkiä, että mun mielestä ne ois kuulunu valvoo. Emännän ja välillä isännän kanssa me alotettiin joku pentukurssiki, jossa mä laitoin ranttaliksi parhaan taitoni mukaan. Mut kyllä mun välillä piti sille ohjaajatätille näyttää, että mä osaan jos haluan.

Syksyllä me sitte päästiin agilityryhmään. Se oli jo paljo kivempaa. Siellä sai tehä mitä tykkäs. Tai ainaki mun mielestä. Mää opin kaikki jutut heti tietty niin emmä niitä viittiny moneen kertaan jankata, ku oli paljo mielenkiintosempiaki juttuja. Sitä agilityä me nyt sit ollaa harjoteltu emännän kanssa puoltoista vuotta, ku se ei tunnu oppivan nii helpolla. Nyt se höpöttää jotain virallisista kisoista. Ne ois vissii ens sunnuntaina. Onhan se kivaa päästä näkeen toisia koiria, mutta mä luulen, että tolla emännällä ois jotai sanomista siihe, että jotai muutaki pitäis tehä. Kattoo ny. Emmä noista kilpailuista nii välitä, vaikka kyllä ne kesän epikset ihan jees oli. Niistä mun paras agilitymeriittikin ehkä tähän asti on: mä oon kisannu samassa kisassa maailmanmestarin kanssa eli Frodon. Mutta tiiän mää sen ilman kilpailuitaki, että oon paras.


Pentukurssia jatkettiin kans tokolla jossain vaiheessa. Siitä mä tykkään niin kauan ku namia sataa. Mää tykkään tehä liikkeet saksalaisella tarkkuuella ja täsmällisyyellä. Harmi vaan, toi emäntä aina valittelee, ettei sillä riitä motivaatio siihen hommaan. Mutta kyllä me sitä silti jatketaan. Ronin emäntä ku yrittää yllyttää meitä keväällä/kesällä kisoihinki. Katotaa sitä sitte.


Syksyllä 2008 mää alotin myös mun näyttelyuran. Suvereenisti voitin tietty heti ekan. Olin roppipentu ja sain kunniapalkinnon. Ehkä sitä vähä helpotti se, ettei kukaa muu ees uskaltanu tulla mua vastustaan. Ton jälkeenki näyttelyt on menny aika kivasti, mutta ei kai se mikää ihme oo ku oon näin komee. Muutama serti on tullu ja oon päässy kasvattajaaki edustaa pari kertaa. Ne on tosi väsyttäviä vaan noi näyttelyhommat. Aika tylsää se on mun mielestä vaan seisoo ja näyttää hyvältä. Ja välillä juosta vähä eikä saa ees haistella eessä meneviä. Ei toi isäntäväki kans kauheen aktiivista näyttelyporukkaa oo, mut vissii me tänäki vuonna muutamassa näyttelyssä käydää. Ihan kiva se on nähä rotutovereitaki, ku ei niitä tuolla villissä luonnossa nii usein nää. Ja äiskäki on siellä monesti. Se ei vissii vaa tykkää musta enää, mutta ei se mua haittaa ku se on nii nätti.


Mää oon siis antanu noille isännälle ja emännälle haastetta luonteeni puolesta, mutta oon mä sit ehtiny sairastaakki jotain. Mahan kans mulla on ollu ongelmia pennusta asti välillä. Joskus ekana kesänä mää jopa jouduin tiputukseen, ku sain vattan vekkulille jostain koirapuistoon heitetystä myrkkymakkarasta tai jostain. Se oli aika kamalaa, mutta annoin mä senki tehä. Sitte mulla oli loppupäivän semmonen kamelirötkylä niskassa. Olin aika hurjan näkönen, mutta ei siitä muuta hyötyä mun näkökulmasta ollu. No parannuin siittä, mutta toi viime syksy meni kyllä vähä samoissa kakkakuvioissa. Noi ei meinannu löytää mulle mitää sopivaa ruokaa, kunnes ne lopulta tajus, ettei mun maharaasu vaan kestä rasvaa. Tai ainaki niin ne on ny päätelly. Nyt mä oonki taas komeessa kunnossa ton laihan syksyn jälkee. Ja kovassa vedossa muutenki. Mahan lisäksi mulla on ollu noita "epäonnistuneita korviksia" eli korvat on vuotanu, mutta ei enää tänä talvena niin pahasti ku viime talvena. Niistä hyvä puoli on tosiaan toi, että tuohan noi repaleiset korvanlehet vähä katu-uskottavuutta lisää.


Tosta agilitystä tuli mieleen noi mun muut lempipuuhat. Yks parhaimmista on noitten mun "veljien" ärsyttäminen hyppimällä niitten ympärillä ja haukkumalla ja varastamalla niiltä palloo. Ne tyhmät juoksee sen pallon perässä, mut mää laitan ne juoksee mun perässä. Mulla on muuten yks pikkuveliki jo, Luca, vaikka se kasvo jossain välissä mun ohi...


Noi pitkät mettälenkit on kans tosi kivoja, ku saa olla vapaana, ja jos ei oo kova pakkanen. Sit mää tykkään kyllä syyäkki, varsinki herkkuja. Sitte mä tykkään makoilla meiän sohvan selkänojalla ja yleensäkki tykkään olla korkeemmalla ku muut. Välillä mä joudun leikkiin "lattiaan ei saa koskee" -leikkiä, jos jossain on liukas lattia. Mulla ku meinaa tassut sutia, ku oon niin nopee liikkeissäni. Jos ei tommosissa liukkaissa paikoissa oo muuta mahollisuutta niin sitte ne pitää peruuttaa. Se on paljo turvallisempi keino.


Kyllä mä sitte muuten nukkuakki tykkään. Oma koppa on siihen paras tai sitte näin kylminä aikoina toi yks nojatuoli. Oikein kunnon unet saa vaan selällään, mutta toisaalta on turvallinen olo ku käpertyy kerälle ja laittaa nokan oman hännän karvojen sekaan. Joskus juhlapäivinä saan mennä noitten isännän ja emännän sänkyynki. Tai ainaki sillon, ku emäntä on jossain muualla. Se on semmonen meiän miesten juttu ja salaisuus.



Tässähän tätä tuliki jo kauheen pitkästi. Eikä tässä oo tietenkää kaikki mitä oon tehny. Mää oon ehtiväinen kaveri. Mutta kertoillaan niistä muista jutuista sitte myöhemmin, ku on sopiva hetki. Ja sitte sinne nettisivuille tulee noi mun saavutukset ja sukujutut sillai selkeesti. Sitte ku noi vaa saa aikaseksi. Vitsi ku kaikki ois yhtä energisiä ja aikaansaavia ku mä.



Riemu