Taaperot

Ei, nyt ei oo kyse minkään sortin vauvoista tai vauvaeläimistä vaan meijän karvalauman pienimmistä ja pippurisimmista tappauksista. Eli isukista poikansa kera ja niitten kuulumisista.

Ricon kanssa käytiin taas yhet kisat pari viikkoo sitte. Saatiin aikaseksi yks niukahkosti yliaikanen nolla ja kymppi. Papparaisella oli hauskaa ja niin malttamaton mieli, että karkas ihan törkiästi lähöstä molemmilla rattoilla. Eipä siinä muuta, mutta vähä ne karkailut hiasti alkuvääntelyitä. Tässä on tojistusaineistoksi se yliaikanen nolla.



Mulla oli semmonen kaks kärpästä yhellä iskulla -reissu se viime viikon elläinlääkärireissu ku Riemulta kulkuset läks. Ricolta läks nimittäin samalla hammaskivet. Herralla on ikkää pian kymmenen ja tää oli eka kerta tätä lajia. Hampaat sai kovin kehuja ja ihimettelyjä, että eipä sitä töhnää kovinkaan palijo ollu kertyny. Kulunuhan se kaverin purukalusto alakaa olla, kiitos ahkeran lelujen vinguttamisen. Muutenki papparainen otti vastaan kohteliaisuuksia hyvästä fyysisestä kunnostaan noin niinku ikkään nähen.

Lelufanaattisuuesta kertoo lienee se, että tökkyrästä huolimatta Rico hyökkäs täällä saman tien Rallin vinkuhipon kimppuun. Sen kanssa se tökötti ja yritti pysyä isuallaan herreillä eikä meinannu millään malttaa levähtää. Onneksi Ralli tajus aika pian, että nyt on kaverit vähä kuutamolla ja rauhottu nukkumaan niin sai kovia kokeneetki olla rauhassa.

Rallin kans päästiin lauantaina toista kertaa Jänesniemen Elinan koulutukseen. Ihan aluks otettiin keppejä ohjureilla. Niitten käyttö on vähä jääny, ku Ralli tuntu arastelevan niitä ennen. Siittä yritin jotakin Elinalle mutista, mutta onneks ei jätetty asiaa silleen. Ekalla kerralla tyyppi vähä katteli, että mitkähän härpäkkeet nämä ny on, mutta sitte alako sujumaan ihan mahtavasti. Heti maanantaireeneissä jatkettiin ohjurikeppireeniä ja veikkaampa, että aika pian saa rueta ohjuripareja vähentelleen. "Kotiläksyksi" saatiinki, että ens kerralla, ku Elinan oppiin mennään saa kepeillä olla enää alussa ja lopussa ohjurit.

Mää vähä pelekäsin, että rimojen nosto normaalikorkeuksiin (lähinnä 25 ja 30) hijastaa Rallin vauhtia. Ihan turhaan. Ennemminki tuntuu, että vauhti vaan lissääntyy. Ja sekös vähä verottaa noita kääntymisiä. No eipä siltä ihan hirveen tiukkaa kääntymistä kai luonnostaan voi vaatia, ku niitä on tullu reenattua niin vähä palkan kans varsinkaan ku esteelle tullaan vauhikkaammin. Sitä siis reeniohojelmaan ja eelleenki niitä "oikeen käen" lukemisia. Valssailla pittäis puitten kanssa ja sitä rattaa, että oppis tarkemmin lukemaan ja keskittyyn mun ohojaukseen. Tällä hetkellä tahtoo Ralli-poika mennä vähä sinne mihin nokka näyttää ja huvittaa. Eli usseimmiten putkeen.

Tuon ohjauksen lukemisen lisäksi jäi mieleen koulutuspäivästä ainaki se, että täytys vaan yrittää jo luottaa tohon tyyppiin ja keskittyä niitten ohojauskuvioitten tekemisseen huolellisesti ja oikein. Helepommin sanottu ku tehty. Enkä tarkota sitä, etteikö Ralli ois sen luottamuksen arvonen. Ihan kohtuullisestihan se jo esteitä hakee, paitsi suoralla... Mutta oma ajatus on vielä niin alotteluvaiheessa, että kuvittelen, että kaikille esteille pittää ehtiä oikein viemään se koira.

Onnistuinpahan taas kuluttaan aikaani muuhun ku kouluhommiin! Siinä jos missä oon taitava. Nyt takas ruotuun. Palajamme.

Näe Minut Tässä

Ralli pääs tännään ekaa kertaa Jänesniemen Elinan koulutukseen. Toivottavasti päästään jatkossaki! Pieni oli tietenki pätevänä, vaikka eihän se nyt ihan niinku elokuvissa menny.

Ensin oli pitkä suora, jossa hyppy-suorahko putki-kääntyvä putki. Vaikka Ralli on jo alakanu ite hakkeen esteitä ja osottaan tulevan putkihullun elekeitä, niin ei se putki vaan niin helepolla löytynykkään. Muutamia toistoja piti ottaa lähempää. Mutta sitte ku huomas jutun niin ei ollu mikkään ongelma mennä pitkälle toisen putken viereen ottamaan vastaan.

Sitte tuli takaakierto-päällejuoksu-poispäinkäännös-liikkuva valssi. Ei suurempaa ongelmaa paitti valssissa, ku en vaan saa liikuttua tarpeeksi rohkiasti ja ajjoisa. Mutta menihän se seki toki lopulta. Aika onnistuneesti tyyppi veti poispäinkäännöksiä. Tais tulla yks kerta ettei tajunnu ja toinen, ku pyörähti jotenki. Ja kerran joskus ehkä 2 kk sitte on sitä reenattu.

Tauon jäläkeen piti olla mun mielestä helepompi juttu. Mutta ennakkotiioista poiketen Ralli rupeski bongaileen putkia. Hyvin irtoo! No sehän ny ei käyny ja niinpä sinne iskettiin verkko putken suulle niin jo rupes korvat aukeen. Mutta sitte, ku välillä sinne putkeen saiki mennä niin ei taas löytyny... Joutu pieni russelipoeka vähä käyttään aivojansa. Täytys ottaa tehoreeniä valsseista, ku ne meinaa tökkiä. Ohojaavasta käjestä palkkauksia ja silleen.

Kamalan nopiasti meni oma vuoro, ku se oli jaettu kahteen 10 minuutin pätkään. Elina kommentoi Marjan kans, että on kyllä ihan niinku isukkinsa toi tyyppi kaikin puolin. Myöhemmin vielä juteltiin Elinan kanssa niin kehui kyllä kivan oloseksi kaveriks ja jakso uskoo, että vauhtia rupiaa löytymään enämpi ku isäpapasta. Tottahan se lämmittää sydäntä. Mutta kuten ehkä oon ennenki sanonu, niin mulle ihan ykkösjuttu on ihan vaan se, että on reenikaveri, jonka kans ei tartte miettiä, että saahaankohan tännään mittään tehtyä vai haist(at)ellaanko vaan. Tokihan mulla on ollu ihanainen Rico-Papa, mutta onhan tää silti vielä eri asia.

Pienestä Pinseripojasta huolestuneille todettakkoon, että tyyppiä ei oo mitenkään unohettu. Luulen, niinku oon jo todennukki, että Rimpula on onnellinen ja stressittömämpi, ku sitä ei revitä joka paikkaan ja vaajita jotaki mistä se ei niin välitä. Luulenpa, että se saa tykkäämiään keittiötokoreenejä nyt Rallin kans reenaamisen myötä enämpi ku ainokaisena. Ja sohvalla ja sängyssä sille on aina kainalossa tillaa eikä rapsutuksistakaan oo tingitty.

Oon mää vähä haaveillu, että jos aika antas myöten niin yrittäsin Riemun kans vähä terästäytyä tuossa tokon reenaamisessa. Että kävis välillä jossaki muuallaki reenaamassa, ku tossa keittiössä. Jos paikkamakuuseen sais varmuutta niin mistä sitä tietää mitä keksittäis...

Muutama noutti vielä itelle päivän annista:

* Ku tullee joku virhe (esim. ohi esteen) niin korjaa se este HETI. Ja sit "alusta" uusiks vasta.
* Se putkissa hömpöttely pittää loppua. Niihin mennään vasta käskystä.
* Kato sitä koiraa!
* Juokse palakan antamisen jäläkeenki just niin tyhymän näkösenä niinku ohojaisit vielä ainaki kaks estettä.

- Emäntä

PS. Jottain videonpätkää saattaa olla tulossa, jos ossaan käyttää jotaki editointiohojelmaa.

PPS. Tämmöseksi reenien kertaamiseksihan se vaan tuntuu pakosti menevän. Ku kameraki vissiin on lomalla.

Hetken Tie On Kevyt

Eilinen elläinlääkärireissu innotti mut tällaseen Pienet Onnistumisen Hetket -postiin. En tiijä. Ehkä mää oon jotenki vahingonilonen tyyppi tai jotenki Toisen Onni, Toisen Silimäpako -tyyppisesti tyytyväinen. Mutta musta tuntuu, että eniten sydäntä lämmittäviä hetkiä ei suinkaan oo mitkään suuret näyttely-, agility- tai toko-onnistumiset vaan semmoset arkipäivän sujuvuuet. Tässä seuraa muutamia esimerkkejä:

- Toisten koirien ja ihimisten ohittaminen. Riemu oppi jo pienenä ohittaan vastaantulijat tai eellä hittaammin menijät hienosti. Ei se nyt mitenkään välinpitämätön oo oikeestaan koskaan, mutta oppi meleko aikasi kuitenki ohittaan tyypit säntäilemättä, haukkumatta, murisematta tms. Ja parhaimmaltahan se itestä tietenki tuntuu, ku se toinen osapuoli EI ossaa käyttäytyä. Jotenki tuntuu, että sillon Riemu ottaa jonku oikeen ylvään ryhin ja ohittaa rähisijän oikeen korostetun huomioimatta. Tästä on luultavasti kiittäminen meijän pentukurssia. Siellä ohittamisia reenailtiin palijoki ja noin normilenkeilläki siihen kiinnitettiin huomioo alusta alkain. Lisäksi tietty se, että Riemu vietti elämänsä kaks ekkaa vuotta alueella, jossa koiria ja ihimisiä tuli vastaan melekeen joka lenkillä. Nykyjäänhän täällä kotiolloissa ei juuri muita koiria tuu vastaan, ku Rico-pappa. Ja täytyy myöntää, että ihimisiäki sen verran harvoin, että taito on vähä rapistunu. Laijassa kyllä mennään, mutta sitte ku kohtaaminen on ollu, Riemu "vaivihkaa" haistelee menijän perään ja meinaa ajautua väärälle puolelle.

- Kiinniottotilanne lenkillä. Jokapäiväseen elämään liittyvä siis tääki. Riemu oppi jo nuoruusseutujen lenkkipoluilla aika helpolla, että mikä kohta se on ku otetaan kiinni. Yritin kyllä sillon sitä ottaa aina yllätyksellisissä kohissa kii, ettei se kiinni jääminen just ois johonki kohtaan yksilöityny. Riemu valitti jonku keskimääräsen kohan, jossa se alako oottaa sitä, että otan sen hihinaan. Nykyäänhän toi meijän vappautta sisältävä aamulenkki aina sama ja kiinniotto samassa kohtaa. Riemu jääki ylleensä mua niillä main ootteleen ja kattelee mua, että joko nää otat mut liekaan. Tää on luonnollisesti sen ansiota, että sattuneesta syystä oon kaveria melekeen aina kiinniotettaissa jollaki palakannu.


- Autojen kohtaaminen tiellä. Eelleen jokapäivästä asiaa. Vaikka tuo meijän kylätie pieni onki, niin ilimeisesti meijän lenkkiajat on semmosia, että harvon ei yhtään autoo tuu vastaan tai ohita. Jossain vaiheessa Riemu yritti kehittää itelleen semmosta ajan autoja takkaa -maneeria, mutta ton suihkepannan myötä se unohtu alakuunsa. Sitä vaston, ku auto tullee vastaan, Riemu saattaa ihan omaehtosestikki pysähtyä mua oottaan, ku kuulee jonku tulevan. Tai sitte odota -käskyllä. Sitte ku mää oon kohalla, se taapertaa mun vieressä niin kauan, että auto on menny ohi. Ja sitte taas jatkaa ommaa vauhtiansa mun eelle.

- Käyttäytyminen elläinlääkärissä tms. paikassa. Eilen viimeksi siis Riemu lämmitti mun sydäntä elläinlääkärissä. Ootushuoneessa se mieluusti kyllä tutkis kaikki paikat ja moikkais kamut, mutta rauhottuu aika äkkiä makkoileen tai istuun mun viereen. Tällasissakkaan tilanteissa se ei provosoiju toisten murinoista ja ärinöistä. Hoitohuoneessaki kaikki meni oikeen mukavasti. Anto katella korviaan ja ottaa teippinäytettä ja muutenki tutkia hyvin. Suuri syy tähän on tietty se, että korviin ei tungettu mittään laitteita. Yhessä vaiheessa Riemu varmaan aavisteli, että nyt tuo täti käänty ottaan sen maalimanlopun laitteen, jolla tärykalavoja ja sisempää korvaa katotaan ja yritti ottaa jalat alleen. Mutta sai lopulta kuitenki lääkäriltäki kommentin, että oikeen mukavan luontonen pinseri. Eniten mää ihimettelen sitä, että tyyppi ei ees piipannu yhtään. Ylleensä se on kuitenki semmonen sen joka tilanteen kommunikaatiokeino. Kuunteli vaan niin viattoman näkösenä ku sen leikkikaveriksi halunnu sakemanni(sekotus) vikisi hoitohuoneesta.


- Toimeentulo ihimisten ja koirien kans. Montaa ihimistä tai koiraa ei vielä oo tullu vastaan, joitten kans Riemu ei ois tullu toimeen. Okei, ei se ihan varraukseton oo ihimisten suhteen. Vähä väistää tilanteesta riippuen. Mutta jos sille annetaan mahollisuus tutustua, niin aika nopiasti ois pusuttelemassa. Toisten koirien kans oon oppinu kans olleen luottavainen, mutta tietenki sillain sopivan valapas. Varmaan yks syy toimeentulloon on se sen pehemeys. Se mieluummin sitte väistää. Kai. Ihan muutamia uroksia on, joita se vähä kattelee sillä silimällä, mutta uskon, että eiköhän se elämä niittenki kans onnistuis, ku pääsis tutustuun lähemmin. Mutta siis ei mittään semmosta urostelua niinku tuolla jo kertaalleen tässäki postissa mainitulla Rico-papalla nuorempana.

- Kevvään möllitokon luoksetulo. No okei. Pakko kai se on pistää yks tämmönenki pieni onnistumisen hetki, ku se niin elävästi vieläki muistissa on. Varmaanki tästä jo sillon tapahtumisen jäläkeen mainittinki. Kysseessä oli siis Riemun järjestyksessään toiset möllitokokisat viime kevväänä meijän omassa hallissa. Muutenki ne meni yllättävän hyvin, mutta luoksetulo oli yliveto. No okei, alaku ei luvannu hyvvää. Riemu lyöttäyty makkaamaan ku jätin sen. Sitte vähä jännitin, ku olin aiemmin opettanu sitä tulleen etteen ja vasta siittä sivulle. Vasta muutamia kertoja olin ottanu sen suoraan sivulle. No käskystä Riemu lähti tulemaan mua kohti. Ja lujjaa tuliki. Noin puolentoista metrin päässä, ku vauhti eelleen oli kova, se rupes heittään persaustaan jo oikeelle. Ja sieltä se sitte lennätti ittensä niin maan perusteellisen komiasti aivan oikeeseen perusasentoon. Saatiin ylleisöki herätettyä tällä tempulla oikeen aploodeihin asti.

Kai näitä vois muitaki olla, mutta nuo arkipäiväset nyt on aika ylleisluontosia tilanteita. Ne on monesti semmosia, että saa mielesänsä huokasta, että kai sitä jotaki on teheny oikeinki tuon jästipään kans. Katotaan mikä on taas mieli viikonloppureisun jäläkeen. Huomenna startataan muutamien välietappien kautta mökkeileen viikonlopuks. Jospa sielä tulis otettua vähä uuempia kuviaki. Nää tämänkertaset on lähinnä jotaki toistoja aikasemmista posteista.

- Emäntä