Pieniä Vieraita

Viime yön pieni vieras oli pappakoira. Rico tuli kylläilemmään, kun aamulla oli lähtö edustustehtäviin. Harjavallassa kisattiin epävirallinen kaupunkitaistelu ja vähäsen kiinnostuksen takia kaivettiin paapa naftaliinista. Eikä ihan turhaan kaivettukkaan!

Perjantaina käytiin reenaamassa etukätteen tuota kisarattaa omalla kentällä, niinku tapana on ollu. Heti aluksi jouvuin totiaan, että jos papan kuulo on ennenki ollu valikoiva, niin nyt se alakaa olla jo aika heikko. Jätin sen lähtöön ja menin muutaman esteen taakse. Tule-käskyllä kaveri ei hievahtanukkaan. No ei muuta ku käsiavut käyttöön niin jo singahti papanen ratalle. Kroppahan se on jota koirat muutenki enämpi lukkee. Eihän se Riksun vauhti ennää päätä huimaa, mutta mielellään tekkee kyllä. Esteille pittää käyä saattelemassa, niin vaativaksi on herra käyny ohojauksensa suhteen.

Tännään tosiaan sitte Harjavallassa Rico köpötteli suhteellisen sujuvan nollan ja meni vieläpä ihanneaikaan. Niukin naukin, mutta mitäpä sitä turhia hötkyilemmään. Sillä suorituksella Ripsa oli kuues. Heti perässä oli hyvän ratan teheny Ricon ekan pentueen poika Jeppe. Ralli tuli sitte vähä pitemmällä tuloslistassa. Rata oli Rallin kans muuten aika hyvä, mutta se teki saman ku harjotuksissa ja haki yhessä kohtaa keppeille, ku kuletin putkia kohti. Oma moka. Mutta niin tosiaan vaan kepitti pikkupapana molemmat poikansa vielä. Ja perjantaita ennen oli varmaan teheny agilityä viimeks joskus joulun tienoolla.

ÄSKK sijottu kokonaiskisassa hienosti toiseksi. Tuloksia ootellessa tehtiin vähä tokua Rallin ja Reiskan kans viereisellä nurmikentällä. Seuraaminen ei Rallia oikein kiinnostanu ja tiputti kaks kertaa noutokapulan. Että luppaavalta vaikuttaa aatellen ens viikonlopun koeuusintaa.

Rallin ja Riemun takapihalla kävi iltapäivällä melekosen hurja nelikko pieniä vieraita. Kaverin aussipentuset kävi kuvvausyrityksissä. Ihania, rohkeita ja vauhikkaita tapauksia. Onneksi mulla ei pentukuume oireile erityisen pahasti näistä paimenista, vaikka pikkupisulien emo ja iso-sisko huippuja onki. Ralli ja Riemu ei oikein voineet hyväksyä, että heitä ei päästetty pieniä kestittemmään. Pojannulikat piti ite itelleen aika kestit ja kai siinä joku kuva sattu kohalleenki. Ne ja muita kuvia pentueestä löytyy täältä.

Märyiita

Hohhoijaa. Olis varmaan tarttenu käyä muutama enämpi nuita alokasluokan kokkeita niin ei olis menny niin luottavaisin mielin tohon avvoimen luokan kokkeeseen. Ja sanotaanko, että ennen koetta varmaan just tuosta samasta syystä oli myös ihan motivoitunu ajatus yrittää ottaa tokua vähä säännöllisempään reenaamisseen, mutta se into sai kans aika hyvän kollauksen. No näinhän se tietenki aina mennee, myös agilityssä. Usseimmiten mennee perssiilleen, mutta joskus sentään onnistuu. Tokokokkeita vaan ei tuu ihan sammaa tahtia käytyä, se vaan sattu se harvinainen onnistuminen tuohon alakutaipaleelle.

No mutta, näinpä me tunaroitiin Nokialla tännään:

1. Paikalla makaaminen, 6: Ralli rupes puolen välin jäläkeen kitisemään. Pysy paikallansa, mutta jotaki oli kuulemma jalakojensa kanssa puuhastellu myös. Arvasin kyllä, että se saattaa itekseen siellä vähä voivotella, ku emäntä on poissa silimistä, mutta nuin isoääninen märiseminen kyllä vähä yllätti. Onneksi ei vierustovereilta menny hermo...

2. Seuraaminen taluttimetta, 7,5: Haahuilua, haistelua, haahuilua. Loppua kohti vähä valosampaa. Jouvuin pari kertaa huomauttammaan, yhen kerran tosin ajatuksissani turhaanki.

3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 0: Just, ku ois pitäny sanua käsky, Ralli oli jossaki omissa maalimoissaan eikä tietenkää totellu. Toisella meni, mutta se tulukittiin tietysti kaheksi uueksi käskyksi, ku pysähyin kait hetkeksi. Nää jäävät on reeneissa Rallin pravvuurit...

4. Luoksetulo, 6: Mun mielestä tämä meni aika hyvin enkä muista, miksi tuo arvosana nuin alas tipahti. Ralli pysähty ihan kohtuullisesti, ei nyt mikään supernopia, mutta ok. Perusasentoon tuli vähä huonosti, jota taisin sitte pyytää korjaamaan. Että siitäkö ne pisteet sitte lie ropisi.

5. Seisominen seuraamisen yhteydessä, 9: Seuraaminen oli aika löntystelyä ja perässä hiihtelyä ja siksipä en ollu varma jäikö se ees seisomaan mun käskystä. No jäi se, vinnoon tosin. Mutta ok.

6. Noutaminen, 9: Just ku mun piti heittää niin eiköhän tullu kauhia tuulenpuuska. Ja mihinkäpä se tuo kevyenkevyt ohojatun kapula semmosessa lentää? No onneksi tuomari oli armollinen ja sano, että vähähän se lyhyt oli mutta ei liian. Täytyy kyllä hankkia kunnollinen kapula ja rueta sillä vaan reenaamaan. Mulla on yks, mutta se on ehkä vähä turhan painava ja klohmo, Rallin mielestä ällöttävä.

7. Kauko-ohjaus, 7: Maahanmenokäskyllä Ralli mietiskeli ja haisteli taas just jotaki omiansa ja jouvuin sanomaan sen kahteen kertaan. Ja eiköhän se sama toistunu sitte ensimmäisessä istumaan nousussa. Tääki on ollu reenatessa yks Rallin varmimmista. Tosin viimehetken reeneissä torstaina sisällä ei yhtäkkiä onnistunu ollenkaa. Perjantaina ja lauantaina pihalla meni taas normaalisti.

8. Estehyppy, 9: Esteelle mennessä Ralli oli jotenki ihan pihalla. En tiiä mitä se teki, ei varsinaisesti haistellu, mutta pyöriskeli ja hypyn huomatessaan meinas sillekki lähtiä. No varsinaiseen suoritukseen ku päästiin niin se meni ihan hyvin.

9. Kokonaisvaikutus, 8: Kuulemma parani loppua kohti. Ehkä, mutta kyllä nyt oli keskittyminen jotaki aivan muuta, ku vuos sitte alokkaassa.

YHTEENSÄ 134 p ja III-tulos.

No, ittiänsä saa tietenki syyttää. Eipä sitä voi palijo enempää olettaa, ku kotipihassa ja tutulla reenikentällä lähinnä reenaa, tuttujen koirien kanssa. Ja sitten vielä on tuommonen lähheisriippuvainen tuo tyyppi. Etta siittä ei oo eppäilystä, mitä pittäis reenata. Katotaan ny löytyykö se motivaatio jostaki vielä.

Kruunu

Kaks päivää töissä ja ihan niinku koko lommaa ei olis ollukkaan. Mutta vastahan se oli ja se niin sanotusti parani loppua kohin. Loppuviikko pysyteltiin tiukasti mökillä ja nautittiin uskomattomista ilimoista ja olleilusta vaan. Jotaki ylleishyöjyllistäki saatiin aikaan, mutta suurimpana työnä tais olla kauhia kirjojen ahamiminen ainaki allekirjottaneella.

Perjantaina isäntä rupes vastan tekkoon ja siittäkös Riemu innostu. Se käsitti tietenki homman niin, että tässä tehhään nyt hänelle "herkkusallaattia" ja naposteli koivun lehtiä ja oksia minkä kerkes. Siinä kohtaa, ku suurin osa oksista oli jo isännällä käjessä, Riemu katto paremmaks käyä sen melekeen valamiin vastan kimppuun ja repi sitä ittelleen. Ralli katteli vieressä, että mistähän taas tällä errää viiraa.

Lauantaina herkuteltiin koko porukka lättyillä hillon ja jätskin kera. Riemulla meni lautasen tyhyjentämisseen ehkä 3 sekuntia. Ralliki kyllä pisti vähä vauhtia, ku toinen yritti tietenki omat syötyään osille, mutta Ralli kuitenki aina vähä makustellee, että mitähän tässä nyt saatiin. Ja aijettä mitä herkkua oli. Aika harvon pojjaat saa ns. ihimisten nameja.

Sunnuntaiksi oli ilimottautunu Iisalameen kissoihin. Ensimmäinen rata alako jo kymmeneltä eli se ties lähtyä mökiltä ennen seittemää. Ensin aattelin, että ei perhana jaksa nousta viimesenä lomapäivänään niin aikasi. Mutta sitte totesin, että tuskin kuitenkaan saan kunnolla nukuttuakaan, jos vanahat merkit paikkasa pittää. Niinpä sitä jätettiin haikiat heipat mökkielämälle pyhänä kukonlaulun aikaan ja suunnattiin kotimatkalle. Ja täytyy sanua, että kyllä se ihan kannatti se aamuherrääminen. Pallikainen napsautti mökkielämästä voimaantunneenaa triplanollan sijotuksilla 2., 1. ja 4.! Ja tuolla voittonollalla tienattiin vielä ensimmäinen agilityserti.

Eka rata oli hyppäri. Ei mittään ihimeellistä, mutta ei se nyt mikkään erityisen heleppokkaan ollu. Mukavan alotusfiiliksen siittä sai. Etenemä oli jonku verran päälle nelijän eli Rallille aivan ok. Toisella ratalla päätin lähtiä tekemään keppeille takanaleikkausta, vaikka ne ei tosiaankaan oo se meijän vahavin alue. Mutta eipä tuollon tuntunu mikkään tuottavan suuria ongelmia (paitsi kääntyminen...) ja sehän onnistu. Keskimmäinen rata oli meijän hittain (3,69 m/s), vaikka ite oisin aatellu viimesessä tulleen pisimpiä kaarroksia. Niin se vaan on vaikia ite päätellä ja etenki muistaa, mitä siellä ratalla tapahtu. Mutta verkkauesta huolimatta tältä ratalta pokattiin se ensimmäinen agi-serti! En kyllä jaksa uskua, että etelän kissoista semmosia juuri saahaan, että ehkä nämä pohojosen reissut on sitte se meijän toivo, jos valion arvua havittellee.

Kolomatta rattaa rakentaissaan tuomari kyseli, että meinaanko triplan ottaa. Sannoin siihen, että ei kai sentään. Mutta niinhän se vaan tuli. Sanotaanko ny, että mun mielestä nelijän hyvän aan alastulon jäläkeen tällä ratalla tais armo käyä oikeuvesta, mutta semmostahan tuo on. Tuolla sijotuttiin tosiaan nelijänneksi. Kokonaisuutena kattoin tietenki päivä oli huikian hieno meijän omassa mittakaavassa. Ratat oli sopivia ja lämpötila oli melekeen kohtuullinen.

Kotona rupesin muisteleen, että sehän tais viime vuonna osua aika samoille kohin se meijän huippupäivä, ku Ralli nousi tuplanollavoitolla kakkosiin ja Riemu otti kans ykkösistä nollavoiton. Kisakirjasta totesin, että kyllä, päivälleen vuosi sitte tapahtu tuo. Tässä välissä ei mittään suuria onnistumisia kissoissa ookkaan ollu, joten täytyy varmaan rueta katteleen, josko ens vuonna 10.8. pääsis jossaki taas koittamaan... :)

Könkäitä Kerrakseen

Eilen jatkettiin lähiseutumatkailua. Tarkotuksena oli käyä vaan kauppareisulla siellä perinteisellä Hepokönkäällä, mutta ajjauvuttiinki vähä pitemmälle kierrokselle. No mutta ensin tosiaan Hepoköngäs, yks Suomen korkeimmista luonnonvarasista vesiputtouksista, ainaki joittenki lähteitten mukkaan. Kyllä se vaan on hieno. Ihan muutamaa metriä ennen sitä 24 metrin puotusta vesi mennee uomassansa niin tasasesti, ettei sitä paikotellen huomaakkaa. No, koirien kuvvaamiseksihan se meni, ku ite nähtävyys on niin monneen kertaan kuvattu. Eipä sillä, niinhän ne on nuo karvapäätki kyllä...

Hepokönkäältä jatkettiin siis jokseenki ekstemporee kohti Suomussalamia. Matkalla hoksattiin toisen könkään opasteet ja käytiin ihhailemassa uuttaki vesiputtoustuttavuutta, Komulanköngästä. Se oli huomattavasti matalampi, mutta putos kahesta eri kohtaa, joista toisessa oli vanaha mylly. Toisen puttouksen "niskassa" pysty istumaan ja ihastelemaan sitä eeltänyttä pientä koskia. Vesi oli kirkasta ja matalaa ja taispa Ralli siinä vähä pulikoijakki, ihan muutaman metrin päässä puttouksesta, mutta kytkettynä ja valijaissa tietenki. Koiria alako vissiin jo se iänikunen räpsiminen ja nää nähtävyyksien pitkävetteinen ihastelu väsyttää. Ilimeistä päättelin. Mutta onneks nuo oli sentää vesinähtävyyksiä, sanos Ralli.

Matka jatku Ukkohallan ja Hyrynsalamen kautta Suomussalamelle, jossa piettiin pieni piknikki keskellä frispiigolffirattaa... Kohtuullisen elinvoimasen näkösiä kyliä täälläki vaan näkkyy olevan, varsinki tuo Suomussalmi. Sieltä olis toki päässy laivalla Kiannon Turjanlinnaa kattomaan, mutta jätettiin välliin ja jatkettiin matkaa. Raatteentie olis kans kuulunu asiaan ja kiinnostanu, mutta sinne olis ollu vielä muutama kymmenen kilometriä niin jätettiin se seuraavaan kertaan.

Palluumatkalla tavattiin mitä ilimeisimmin kysseisen tien omistajat. Ei niillä ollu aikomustakkaan väistää, ennenku ne melekeen käveli autoon pahki! Näkkyyhän nuita toki täällä mökillä ja ympäristössä harva se päivä, mutta nuin isona ryppäänä ei oo hetkeen tullu vastaan. Ja sattu vielä olleen kamera käjen ulottuvilla kerranki.

Huokaus. Tämä oli taas vuosikausiin pisin rupiama kerrallaan täällä mökillä. Huomenna tarttee siivoilla ja pakata auto ja sunnuntai-aamuna alakaa palluumatka kotia Iisalamen agikisojen kautta. Nopiasti se aika täällä kulluu, oli se kuinka pitkä tahasa. Ehkä tämmönen lyhyenläntä loma on kuitenki armeliaampi tuon töihin pallaamisen kans. Joka kerta se kuitenki vähä masentaa, vaikka tälläki hetkellä tykkään työstäni ja meen sinne mielellään. Viimeset yliopiston kurssit alakaa vasta muutaman viikon päästä eli vielä se kesä saa vähä jatkua. Mutta nyt vielä saunaa ja lukemista ja muuta mukavaa, lattaus valamiiksi syksyn loppurutistusta varten.

Ja mites se toko? No tuota...

Suomi - Suomaa

Josko tällä errää vähä vähemmän koiria, paitti kuvissa. Täällä mökillä on tullu käytyä reilusti yli kakskytä vuotta, mutta nää lähimaastojen nähtävyyet on jääny aika vähälle huomiolle. No Hepokönkäällä on käyty aina joskus ja nuo laskettelupaikat tuli toki koluttua lapsena läpikotasin. Onneksi on tuommonen aktiivinen etelän miäs mukana. Muuten varmaan allekirjottanu makkoilis aamusta iltaan nenä kirjassa vuorotellen ulukona ja mökissä.

Niinpä otettiin tiistaina suunnaksi Olvassuon luonnonpuisto. Heti aluksi on äksöniä ja monumenttejä kaipaavalle sanottava, että tojettiin itekki reissulta palatessa, eihän tuommosella reissulla varsinaisesti nää yhtään mittään. Siis jos on esimerkiksi etellisen ulukomaanreissunsa teheny Roomaan. Mutta nää onki enemmän kokemuksia ku "näkemyksiä" nää kotimaanmatkat. Ei nyt välttämättä kuulosta järkevältä, mutta ehkä joku ymmärtää, mitä haen takkaa.

Matkaa luonnonpuistoon kerty mökiltä tasan 40 kilsaa, josta joku 17 soratietä ja 20 kilsaa pientä soratietä, jolla ei vastaantulijoita näkyny. Perillä Kirkaslammella kuitenki oli muutama karavaanari parkissa ja meijän kierroksen aikana parkkikselle oli ilimestyny muutama muuki henkilöauto. Tuo lampi oli jo heti jotenki vaikuttava. Vesi näytti vihiriältä, melekeen ku meressä, mutta oli tojellaki nimensä mukasesti kirkasta. Kaikki rannat oli kivikkoisia, mutta ihan sen näkösiä, niinku joku olis asettelemalla asetellu ne kivet sinne.

Lammelta lähti pieni vajjaan nelijän kilometrin pitkospuulenkki luonnonpuistoon, eli suolle. Siinä nähtiin jos jonkimmoista suota. Niin sanotussa käännepisteessä oli lintutorni, mutta olis pitäny olla kiikarit mukana, eihän sieltä mittään varsinaisesti nähäny nimittäin. Mutta oli muuten kuuma! Riemu rikko sen verran sääntöjä, että viilenteli oluansa tassuttelemalla ja vetämällä ittiään välillä kosteilla sammalilla ja juomalla suolätäköistä. Riemu on kyllä hyvä tuossa ittensä viilentelyssä. Ricolassa sen saattaa esimerkiksi tavata pää äitin kukkapusikossa, koska ilimeisesti siellä lehtien seassa on viileempää...

Suo on kyllä kaikessa karruuessaan suorastaan jännä paikka. Siellä pitkospuilla käpytellessä saatto pelotella ittiänsä, että tuossa vieressä on silimänkantamattomiin mystistä maaperrää, joka voi tuosta nuin vaan imasta itteensä ihimisen tai elukan. No ehkä nuita pitkospuita nyt ei ihan pahimpiin paikkoihin toki tehä ees, mutta silti. Joku taianomanen jännä tunnelma siellä vaan on. Ja sitä tietenki korostaa nuo uskomattoman hienot, käppyräiset ja kelottunneet puut, yks siellä, toinen täällä.

Sanotaanko, että lakkaa kyllä kasvina oli aikas reippaasti tuolla, mutta marjat oli käyty hyvin tarkon kerräämässä. Löyettiinkö nyt yhet marjat, että saatiin maistiaiset. Sen verran reitin varrella oli mettää, että pääsin verestään muistoja lapsuusmettistä. En ees muistanu ennää, että mettässä voi tuoksua niin hyvältä! Ei kyllä oo maalimassa mittään paikka, jossa luonnostaan tuoksuu niin puhtaalta, ku kuivakassa Kainuulaisessa mettässä. Siinä sekottuu ainaki kanerva, marjat, puut ja suopursu.

Palluumatkalla poikettiin oikein historiallisella nähtävyyellä, Tiaisen torpalla Kahlamajärven rannalla. Siellä oli ovet säpissä, mutta käytiinpähän pihalla källäilemässä. Nythän siinä on asutusta ja mökkejä vieressäki, mutta ku aattelee, kuinka syrjässä se on ollu 1800-luvulla.

Käytiin me myös Pirttijärven biitsillä, mutta arvatenki tuommosena kuumana kesäpäivänä vähä ennen koulujen alakua siellä oli porukkaa. Niinpä tyyvyttiin syömään siellä evväät ja ajeleen mökille takasin. Rallille ku kelepaa ihan mikä ranta tahansa tuohon uimiseen. Ja onhan tää muutenki uskomattoman hieno paikka, ku uimisen lisäksi saa ulukoilla vappaana päivän mittaan niin palijo. Kyllä meinaan iltasella ramasee.

Jaa niin että onko reenattu tokua? No tuota...