Nyt ei enää satu mihinkään, ei ole huono olo. Ei koskaan enää ole nälkä tai vilu. Ei kutita korvia eikä silmiä. Hyvää matkaa Pieni Pinseripoika!
Riemulla oli koko nuoruusiän niin iho kuin mahaongelmiakin, niin kuin täällä blogissa on moneen kertaan todettu ja päivitelty. Ne saatiin moneksi vuodeksi haltuun siedätyshoidolla ja raakaruualla. Vuosi sitten mahaongelmat alkoi alusta. Erilaisia ruokintavaihtoehtoja kokeiltiin. Tämän kevään ajan yritettiin monella eri keinoin hoitaa niin ruokavaliolla ku lääkkeillä ilmeisen kroonisesti tulehtunutta suolta. Eilen aamulla Riemun kunto oli romahtanut.
Riemu oli laihasta kunnostaan huolimatta viimeiseen asti reipas ja pääosin iloinen. Vielä sunnuntaita vasten yöllä Riemu vaikutti ihan normaalilta. Aamulla se vaikutti vaisulta, mutta oli kuitenkin lähdössä aamulenkille. Lenkillä se kulki viimeisenä ja kakkaamisen jälkeen kieltäytyi kävelemästä enää. Riemu kannettiin kotiin. Kotona se ei katsonutkaan ruokaa, mutta joi vähäsen. Nukkui vain, vaihtoi muutaman kerran paikkaa.
Olin itse reissussa tuon Riemun viimeisen yön. Kun tulin kotiin päivällä, Riemu ei oikeastaan reagoinut siihen mitenkään. Makasi vain isännän sylissä pihalla. Jalat eivät oikein kantaneet ja silmistä oli Riemu kadonnut. Oli selvää, että oli viimeisen palveluksen aika. Riemu nukahti rauhallisena meidän syliin ja toimitettiin tuhkattavaksi.
Tämä kevät on ollut synkkä. Riemun sairastamisen vuoksi ainakin itse olin jo osannut varautua, että tämä ratkaisu voi olla hyvinkin pian edessä. Mutta eihän siihen tietysti täysin koskaan pysty valmistautumaan. Koville se ottaa joka tapauksessa, vaikka toisaalta on myös helpotus, että pitkään jatkunut epävarmuus on nyt päättynyt.
Aivan ilman varoitusta meidän laumasta kuitenkin hiipui vain muutama viikko aikaisemmin lyhyen sairastamisen päätteeksi vasta viisi vuotias Reino. Vain muutama viikko ennen sen kuolemaa seisoimme sen, siskoni ja Dedin kanssa ensimmäistä kertaa elämässä yhtäaikaa agilitykisojen maksiluokan palkintopallilla. Lähipiirin koiramurheet ovat viimeisten muutaman kuukauden aikana olleet lähes musertavia. Elämä on välillä kovin epäreilua.
Kahdeksan vuoden mittainen jakso meidän elämässä on siis ohi. Tässä blogissa on seurattu aika montaa vuotta niistä. Vuosiin on valitettavasti mahtunut paljon huolta ja murhetta terveysongelmien vuoksi, mutta toisaalta Riemun vilpitön ja iloinen persoona on myös antanut paljon. Loogista olisi, että tämä olisi myös tämän blogin päätös. En tiedä vielä, voi ollakin. Toisaalta meidän elämää sulostuttaa edelleen Ralli, joka on nyt ensimmäistä kertaa ainoana koirana talossa. Toivottavasti sen eroahdistus ei kärjisty tämän myötä... Hellyyttä ja hoivaa se tulee ainakin saamaan tästä lähtien kahden koiran mitalla.
Riemu oli meidän ensimmäinen yhteinen koira. Nimensä veroinen ja unohtumaton.
