Turistina

Viime viikonloppuna oltiin pienellä akkaporukalla Italiassa, Bolognassa nauttimassa maaliman parhaasta agilitystä ja ruuasta. Tehtiin semmonen mukava viikon reissu, että kerittiin ratojen lisäksi katella vähä kaupunkiaki. Italia vaan on mun mielestä niin parasta ja kokonaisuuessaan reissu oli oikein onnistunu. Oma lukunsa tietysti oli se, että esimerkiksi ekalla kerralla hallille suunnatessa vartin matkaan saatiin kuluteltua semmonen kevyt kaks tuntia...

Oli hauska seurailla kisojen rataproffiileita ja sitä, että tuollaki tasolla ne suoritukset oli osittain aika monenkirjavia. Suomalaisilla kisat ei kaikkinensa menny ihan toivotulla tavalla, mutta kyllä joukkoon mahtu monia mainioita suorituksia. Koko viikonlopusta itelleni jäi kyllä ehottomasti päällimmäisenä mieleen Silvia Trkmanin ja Len yksilöagilityradan suoritus. Rata osottautu hirviän haastavaksi ja montaa tulosta saati nollaa ei ko. ratalla tehty. Mutta tää pari näytti ihan käsittämättömällä suorituksella, että rata oli tehtävissä myös ihan jäätävän nopeen koiran kanssa, kun sen vaan osaa! Kylymät värreet mennee vieläki, ku tuota kattoo (heti videon alussa), vaikka toki se paikanpäällä ja n. sata epäonnistunutta suoritusta ko. ratalta kattoneena oli vielä ihan eri levelillä.



Aika pitkälti noitten kisojen hengessä pääsin suunnittelleen meijän seuran reenirattaa ens viikolle. Käytiin rakentaan ja testaan se tännään ja kyllähän siitä aika kinkkinen tuli. Rallin kans se oli kuitenki ihan kohtuuella köpöteltävissä ja kyllä siihen Dedinki kans sai mahtumaan muutaman onnistumisen. Ehkä tuossa enemmän onki ideana yksittäiset vaikeehkot kohat eikä ite tarkotus oo vettää koko settiä nollana kotia.

Tuossa kuvassa (puhun siis valakosisella numeroijusta versiosta) numerot 11, 20 ja 30 on väärällä puolella estettä. Meijän pienessä hallissa joutuu aina vähän säätämään ja ei tokikaan tässä kohtaa "koulutusta" tuo ratansuunnittelutaito ihan vielä huippuunta hioutunu oo myöskää. Alaku on kutoselle asti mukkailtu MM-kisojen miniyksilöitten hyppyratalta. Kepeille treenasin testikierroksella molemmille knuutitusta. Ens viikon varsinaisessa reenissä kokkeilen varmaan vielä muitaki vaihtoehtoja eli ainaki tiukkaa takanaleikkausta, mutta ehkä myös tiukkaa päällejuoksua loppuun ainaki Rallilla.

Välille 11-13 yritin kahelletoista päällejuoksua, mutta molemmat koirat ampu 11 jälkeen vaan kuuroina putkeen. Sitte vasta tajusin kokkeilla siihen flippiä eli ohojaus toista puolt ja avot, alako lyyti kirjottaan. Rallin kans vetäsin flipin jäläkeen vielä 12-13 välliin persjätön, en tiiä kuinka laitonta. Dedin kans ko. välliin puolivalssi toimi hyvin.

Puolihuomaamatta sain ratalle hyvän kohan treenata bäkläppiä, jota päästiin Dedin kans testaileen Liuhdon Timon reeneissä pari viikkoo sitte. Se meni siellä heittämällä hyvin Dedin kans ja kyllähän tuo tommosessa putkeen heitossa toimi mainiosti pikkuköpöselläki. Loppu"suoralle" tuli heitettyä vielä viimeset haasteet. Dedi meinas lähtee putkelta kilpajuoksuun tai vaihtoehtosesti juoksi vielä nelijänteenki putkeen sammaa rattaa, mutta sain lopulta senki onnistuun. Eli 30:lle päällejuoksu (pitkällä edessä), 31-32 välliin persjättö ja ennen 32:ta hyvä rytmitys niin sain vejettyä keppien ja hypyn välistä 33 takkaakiertoon ja maaliin. Huh. Rallin kans tuo meniki suht kivuttomasti.

Reenasin ensin Dedin kans ja toisena Rallilla. Dedin emäntä totes, että kannattais varmaan mennä toisinpäin. Kuulemma ohojasin Rallia palijo paremmin ja ajatuksella. No ei käy kiistäminen. Dedin kans vielä tahtoo ekana mielessä olla vaan se, että miten mää mihinki kerkiän. Rallin kans kerkiää hallita ommaa kroppaa ja ohojauksiansa niin eri tavalla, ku kolome kertaa nopiammin liikkuvan Dedin. Eli ehkä se vois tosiaan olla hedelmällisempää mennä Rallilla eka ajatuksen kans ja yrittää sitte vaan noppeuttaa sitä ajatusta ja liikettä Dedin vauhtiin. :)

Ens viikolla onki tehoviikko agilityn suhteen. Tiistaina iltakissoihin Tampereelle Dedin kans. Torstaina normaalit reenit molemmilla. Lauantaina Elinan koulutukseen Dedin kans. Eiköhän se sillä jo taas vähä tokene tää MM-kissoissa hankittu pieni reeni-intopiikki.

Verta Korvissa ja Muuta Mukavaa

...eli päivitystä Riemun elämästä vaihteeksi. Kuvituksena sekalaisia otoksia kesälomareissulta Nordkappiin. Se toki näin lokakuun puolessa välissä on ennää muisto vain.

Riemulla on koko elämänsä ajan ollu kaks oikein erityisen heikkoo kohtaa, nimittäin korvat ja maha. Tänä vuonna niistä molemmat on usiamman vuojen hilijaiselon jäläkeen taas aiheuttanu harmia. Joskus tuossa kevätkesällä, toukokuussa kait, huomasin yks kaunis aamu lenkille lähteissäni, että Riemun toinen korva oli aivan pallo. Heti ensimmäisenä tuli mieleen dignoosiksi verikorva, josta olin joskus kuullu, mutta en koskaan livenä nähäny. Ei muuta ku lääkäriin, mutta siellähän ei tietty tehty korvalle mittään. Tojettiin vaan, että verikorvahan se. Vaihtoehtona ois ollu korvan tyhyjentäminen, mutta siitä saa hyvällä syyllä kierteen aikaseksi. Eli ei muuta ku kortisoonia liuoksena korvanlehelle ja tavallisseen tappaan ruuan seassa myös, ettei Riemu raapis korvaansa.

Lääkäri luppaili, että parissa viikossa veri laskee korvasta itestään ja niinhän se tosiaan teki. Ainaki viikon se oli ihan täys ja pinkee ja painava verestä, kipiäki varmasti, mutta pikkuhilijaa se suli sieltä pois. Eihän toki siitä sillä päästy, vaan muutama viikko myöhemmin sama ongelma palas. No tällä kertaa hoijeltiin vaivaa ihan iliman lääkäriä. Pari viikkoo meni niin korva oli taas tyhyjä. Mutta ennen kauniisti laskeutunu korva on nyt sitte taaksepäin kärjestään kipristyvä, ku suonet (?) ei tietenkään tommosen verimäärän jäliltä ennää samanlaiseksi ku ennen pallauvu. Täynnä olleessa ossuuessa korvalehtee tuntuu nyt jonkusortin kovettumia.

Loppukesästä saatiin vaiva kyllään vielä kerran. Tällä kertaa toiseen korvaan. Tai ei kait kannata sanua vielä kerran. Ilimeisesti tää nyt seuraa Riemua hammaan loppuun saakka, vaikka nyt on muutama kuukausi siltä on rauhassa saatuki olla. Toivottavasti ei vaan jouvuta tyhyjennyskierteeseen. Luulenpa, että se tyhyjäys ei tuon kans iliman rauhotusta onnistu ja se ois pahimmillaan sitte tehtävä muutaman viikonki vällein, jos korvat rupiaa jatkuvasti täyttyyn.

Tuossa ekassa kuvassa kerran oireilleen korvan tämänhetkinen ulukonäkö ja tokassa kahteen kertaan täyttyny korva:

Sammaan syssyyn on tosiaan tänä vuonna palannu myös Riemun mahaongelmat. Kevväällä vähensin ensin raakaruuasta rasvoja valittemalla vähempirasvasia lihoja. Tuo siksi, ku jonku verran tuli löysänä ja Rallilla tosiaan oli se haimatulehus, joka herätti tarkastelemaan nuita Riemunki ruokien rasvaprosentteja. Silti tahto kakka juosta vähä turhan vetriänä. Kesällä lomareissua suunnitellessa rupesin syöttään Riemulle tölökkilihoja, jotka on ihan samalla lailla raakoja, mutta rasvan määrältään vielä huomattavasti raakapakasteita kevyempiä. Niitten kans syötin pääosin yrjölänpuurua (iliman lihhaa). Muistaakseni aluksi meni ihan ok, mutta sitte rupes tulleen kaasua. Töistä kotia tullessa olin melekeen päivittäin varma, että nyt on jossain pienet yllärit, vaikka Riemuhan se vaan oli vähä tuhnutellu.

Vaihoin tölökkilihan kaveriksi kasvissosseen, ku aattelin, että ehkä ne on nuo vilijat ku pierettää pinseriä. Ei auttanu. Niinpä hain taas raakoja lihoja, mutta vaan oikein vähärasvasia eli kannaa ja pariprossasta lohta. Siittähän sitä sitte saatiinki taas ripatti aikaseksi, ku annoin kannaa ekkaa kertaa. Eli ei muuta ku riisin keittoon ja siihen pieniä määriä lohta sekkaan. Sillä ja raejuustolla pysy tilanne kohtuullisena. Mutta sitte lohi loppu, eikä sitä siihen hättään saanu mistään lissää eli joutu antaan kannaa, niin johan lähti taas kaasutus käyntiin.

Nyt näyttää siis tosiaan siltä, että kana ei ennää sovi. Mutta ei siitäkään voi olla varma. Riemu vainuaa lenkillä jo pitkältä herkulliset lajitoverien ja kissakaverien jätökset ja ja kaikki muut herkut ja ne häviää sen suuhun niin nopiasti ja sallaa, että siinä ei kerkiä tekemään mittään. Eli se on voinu vetästä just kanojen antamisen kohalla jotaki ihanaa tienpielistä. Kanan jäliltä kakka oli kaasusta huolimatta nimittäin taas kiinteempää, ku kuukausiin. Ota näistä selevää...

Nyt mulla on pakastin täynnä vähärasvasta lohta. Sen kans annan pitkään keitettyä riisiä ja raejuustoo niin kauan, että maha pyssyy jonku aikaa kunnossa. Riisin kans vois keittää vielä porkkanaa. Sain siitä vinkin, että tekis mahaan suojaavan kalavon. En tiiä, tartteeko tosissaan rueta lenkittään Riemua kuonokopan kans. Sillon vois varmistua siitä, että maholliset ongelmat kullonki johtuu nimenommaan siitä, mitä ite oon Riemulle antanu. Aika inhottavaltahan se tuntuu. Mutta jotaki on pakko tehä. Riemu on laihtunu puolessa vuojessa varmaan 3 kiloo, ku mikkään ruoka ei oikein sovi ja ilimeisesti ruuansulatus alakaa olla aika sökö. Jossain kohtaa varmaan täytyy lähtiä jo lääkärinki pakkeille. Sen verran ussein Riemun kans siellä vierailleena vaan tiiän, että ei ne siellä oikein kans muuta ossaa sanua, ku että eliminaatiodieettiä vaan ja sillä selevittelleen mikä käy ja mikä ei.