sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kenties, Kenties

Mää oon kyllä niiiiin onnellinen, ku tuo ilima lauhtu! Eilen aamulla, ku oli pitkästä aikaa vaan kaks astetta pakkasta, en meinannu pysyä nahhoissani. Ois pitäny vaan päästä joka suuntaan ja lujjaa. No onneks tännään sit pääsiki. Ja kyllä eilenki pääs vähä irrotteleen, ku emäntä äkkäs ekstempporee, että mennäänpä sittenki meiän seuran järkkäämiin tokoepiksiin. Olihan niistä eellisistä jo melekeen vuosi kulunukki!

Pistetääs tähän taas niinku sillon viime vuonnaki tää arvostelu:

1. Luoksepäästävyys: 10. Emäntä vaan siinä tökötti niin mää kattoin paremmaks tervehtiä sen tuomarin kunnolla, ettei se luule meitä jotenki epäkohteliaiks. Eli nousin seisoon, että pystyin kunnolla heiluttaan sille häntääni ja yritin mää vähä poskesta lipastakki. Viime vuonna saatiin ysi.

2. Paikalla makaaminen: 9. Emäntä kävi mua pari kertaa palkkaan siinä makkoillessa. Olin muuten ihan rauhallisesti, mutta vähä mää kattelin, että mitä ne muut kamut siinä möllötteli. Ja yhellä palkkauskerralla mää meinasin lähtee ryömien emännän perrään. Sit mä muistin, että mun pittäis kai pysytellä paikallaan ja stoppasin itteni näyttävään sammakkoasentoon. Ylleisön mielestä se oli vissiinki aika hauska juttu niin kattelin niitäki siinä itteeni tyytyväisenä. Sit ku emäntä palas mun viereen niin ehin nousta istuun vähä ennen käskyä. Mutta että viime vuojen kutoseen nähen aika parannus.

3. Seuraaminen kytkettynä: 7. Mää olin vähä hämilläni, että mitäs tää nyt on, että toi hihna tossa roikkuu. Meinas vähä mennä haisteluks ja haahuiluks sit, ku en oikeen tienny, mitä pittäis tehä. Tässä tuliki vähä takkiin viime vuojesta, jollon saatiin ysi.

4. Seuraaminen taluttimetta: 9. Muuten meni just hyvin, mutta emäntä hoki sitä käskysannaa vissiin sen verta ussein, että tuli miinusta siittä. Sama numero ku viimeks.

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8,5. Tää meni mun mielestä kans tosi hyvin, mutta jottain se tuomari taas sano jostain ihimeen kaksoiskäskyistä. Ja sit nousin lopuks taas istuun vähä käskyä ennakoien. Mutta aika selekiä parannus viime vuojen nollaan.

6. Luoksetulo: 9. Mää tein kyllä päivän näyttävimmän luoksetulon. Ainaki ylleisö "kohahti", ku ne sitä katteli. Se ois muuten ollu täys kymppi, mutta mää oon ihan varma, että emäntä sano siinä aluks, että maahan niin maahanhan mää löin siinä ku se lähti. Sitte, ku se huus sen "tänne" niin ampasin ku tykin suusta ja heitin persuukset perusasentoon lennosta semmosella kaarella, että oksat pois. Kyllä emäntää harmitti, ku Ronin emäntä ei muistanu ottaa videokameraa mukkaan. Viime vuonna tästä samat.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0. No tällä errää sit jäävistä liikkeistä niin sanotusti pissi tää. Seisahuin kyllä heti, ku emäntä sano. Mut sitte ku se jäi katteleen niin kuttuvan näkösesti mennessään mua, kattoin parhaimmaks jatkaa sen seuraamista. Sit se käski toisen kerran ja sama homma. Tais se käskee vielä kolmannenki kerran, mutta sitte oltiinki jo kehän reunalla niin tarjosin sille näyttävän perusasennon. Viime vuonna tästä kuutonen.

8. Estehyppy: 8. Tätä ei varmaan ollu tehty puoleen vuoteen niin emäntä veti varman päälle sen lähön. Kaksoiskäsky ja pinnoja poies. Sit lisäks siellä toisella puolella istahin heti, ku emäntä sen ahterinsa oli siihen mun viereen hilannu. Eli tääki meni viime vuotista ysiä huonommin. Tarttis varmaan emännän muistaa sitä joskus aina ottaa, ku agireeneissä käyään.

9. Kokonaisvaikutus: 9,5. Tuomari kehu meiän ilosta ja reipasta menua. Liikkeitten välleillä, mulla muutaman kerran meinas keskittyminen herpaantua haistelemisseen, mutta ei mittään semmosia karkaushepuleita kuitenkaa niinku viimeks. Kai täsä pittää koittaa vähä aikuistua, ku kohta kolome tullee mittariin.

Yhteispisteet kaikkiansa 156,5 eli kakkospalakinto. Taiettiin siinä koko kisassa olla kolomanneks viimesiä, mutta meiän omassa sarjassa tietenki ihan parhaita. Roni-veli pokkas ykköspalakinnon näissä kemuissa, mutta mää järjestin mua kattomaan tulleille näyttävämmän shown. Olipahan niilläki jotaki mielenkiintosta katottavvaa, ku mun mielestä tuo toko noin ylleensä on meleko unettavvaa.

Katotaanpa ny, jos ei seuraaviin kissoihin tarttis taas vuotta ootella. Olishan meillä nuita nytki ollu, muttaku tuo emäntä on aaaaaina töissä, ku niitä järkätään.

Tännään käytiin mummulan pihalla vetään sitä ah, niin kauan kaivattua pinserirallia. Luca yritti pysyä vauhissa mukana ja mää juoksin niin, että lumi pöllys. Välillä testailtiin vähä valssin askelia ja mittailtiin leukojen aukeemiskulmia. Vauhtia riitti ja veri lensi. Tuttuun tappaan mun korvasta tosin vaan. Jospa seki nyt paranis, ku kelit on mukavammat.

Et saa muaa kiinnii, oleet liian ihraa! Rico: Ääliöt. Nakkaas tänne sitä namia! Kerran sitä vaan kaheksan täytetään. Annas kummää oikeen hallaan! Siinä taittu niin polokat ku jenkatki.

Riemu

Mää vähä ihimettelin, että miten me saatettiin nyt saaha huonompi tulos, ku viime vuonna, vaikka mentiin palijo sutjakkaammin. No mää kaivoin sen arvostelun essiin ja laskin ne pisteet uusiks niin sieltähän se syy löyty. Oikeesti meiän viime vuojen tulos oli 150 p. eikä 160 niinku siihen lappuun oli järjestäjä merkannu. Että jotaki kehitystä vissiin. Ku täytyy huomioia seki, että nyt palkkasin oikeesti vaan liikkeitten välissä. Ja täytyy kyl sanua, että tää lauantainen tuomari oli palijo tiukempi, ku se meiän eka. Mutta hyvä vaan niin saa vähä enempi semmosen tuntuman, että missä mennään.

Nyt sitte vaan jatketaan reenailua hyvillä mielin. Erityisesti täytyy muistaa välillä reenata seuraamista hihnanki kanssa. Ja sitte ne jäävät liikkeet ja noi kun palaan koiran vierelle... Tähän vois tietenki sanua, että kyllä ne kotona onnistu. :)

Onneks tosiaan kelit lauhtu. Alako olleen jo iltasi vähä levotonta, ku ei kunnolla tarennu lenkkeileen. On sitte koitettu temppuilla ja pellailla älypeliä ja Riemu on päivittäin tyhyjänny lelukorinsa sisällön olohuoneen lattialle meitä leikittäissään. Ihana huomata, kuinka onnellinen tuo Pieni Pinseripoika oikiasti onkaan tästä kelin muutoksesta. Se kyllä nautti siliminnähen päivärallistansa ja ulukoilusta muutenki nyttemmin!

Emäntä

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Piilopaikka

Emäntä: "Riemuuuu, mennääs aamulenkille! Tule, tule!"

Riemu: "Ei se löyä mua ku oon ihan, ihan hilijaa täällä..."
Emäntä: "Rimpulaaaa, tuuppa ny. Kyllä pissalla pittää käyä, vaikka kuin on pakkasta."
Riemu: "Ei oo pakko, jos ei taho. Perhana, nyt se tulee tänne ylös..."
Emäntä: "Nyt Rimpukka ylös, ulos ja lenkille. Ei auta. Mää sattumoisin tiiän, missä oot."
Riemu: "Ei hemmetti. Se löytää mut."
Riemu: "Emäntä heiiii. Eiks tännään voi tehä poikkeuksen, ku siellon ainaki viiskytä pakkasta. En mää tarkene!"
Emäntä: "Eipä uskois, että oot sama koira, joka on normaaliolloissa niiiiin tapojensa ja aikataulujensa orja että."
Riemu: "Hohhoijaa. Kenestäköhän se puhhuu?"
Emäntä: "Nyt mennään sitte."
Riemu: "No okei, mutta ei sit mennä pitkälle. Sillai vaan, että saan kakattua ja... Sitte äkkiä takas lämpimään sohvannurkkaan viltin kans. Jooko?"
Emäntä: "Sopii mulle."

Riemu ja Emäntä

PS. Emäntä kävi taas tännään sydäntään tykyttelemässä eli Ricon kans silmäpeilauksessa. Niin vaan sai pappa vieläki terveen paperit. Pienenä huomautuksena lääkäri sano, että lievää lasiaisen rappeutumaa on havaittavissa, mutta että onhan tuota ikkääki jo. Kivi vierähti taas sydämeltä ja papparainenki oli lääkärin käsittelyssä ihan fiksusti!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ylpee Ja Yheksäntoista

Johan tuosta on taas kulunukki, että oon ollu äänessä. Vähä tämmöstä hilijaiselua ollu. Reeneihin palasin viime viikolla ja ne meni tietty täydellisesti. Siellä oli joku kisaki, jota me vissiin ei voitettu, mutta olipa mukava hömpsötellä pitkästä aikaa. Noilla allerkianappuloilla ollaan kyllä täällä kotona sisällä aina välillä temppuiltu kans. Ne on yllättävän hyviä nappuloita.

Viime viikko oli vähä inhottava, ku mua alako taas kutittaan niin pirtanasti. Emäntä haluaa nyt koittaa kuitenki jotaki muuta ku lääkärille menua niin se varas mulle ajan semmoselle homeopaatille. Eilen käytiin siellä. Se paikka oli tosi mielenkiintosen hajunen. Oisin mieluusti tutkinu vähä enempiki. Musta tuntuu, että siinä talossa oli niitä kissan pirulaisia, joita yritän täällä pittää omalta tontiltani poissa.

Siellä emäntä vaan jutteli sen naisen kans ja se nainen jutteli välillä mullekki. Korvia se vähä katto ja sitte se laitto mulle lattialle semmoset purnukat haisteltavaksi. Ihan ok reissu. Kotona emäntä sitte yritti ruutata mun suuhun jottain liemiä sellasella pruutalla. En oikein tykkää. Siis siittä pruutasta. Onneks se litku on kuitenki hyvää. Emäntä tajus aika nopeesti, että helpommalla pääsee ku antaa mun nuoleskella ne litkut vaikka lautaselta.

Eilen ja tännään onki kutittanu vähemmän. Emäntä ellää toivossa. Ja mää kansa. Silimä ehtiki mennä taas meleko katu-uskottavaan kuntoon.

Täällä kotona on vähä kummallista välillä nykyään. Emäntä takavarikoi mun rakkaan fleesepeiton ja anto tyynyn tilalle. Selitti jottain, että ku sen voi pestä tarpeeks kuumassa tai jotaki muuta järetöntä. Parempi ois ku ei koskis mun tavaroihin eikä varsinkaan pesis niitä. Hyvät hajut katuaa vaan. Ja sit se on roudaillu kaikkia mun ihania pehmeitä juttuja tonne pihalle kylyminä päivinä. Just ku mä niitä eniten tarttisin.

Yks ilta ku tulin nukkuun vähä aiemmin ku noi niin takavarikoin sitte puolestani emännältä sängynpäällistyynyn omani lisäksi. Sinä yönä nukkuinki koko yön omassa kopassani niitten kahen tyynyn kans, ku emäntä ei raaskinu sitä ommaansa mun alta alakaa repimään. Sittemmin oon jatkanu tätä sopivan pehemiäksi toteamaani kahen tyynyn järjestelmää myös päiväunilla.

Tännään toi emäntä vei patjaa myöten kaikki tuonne hyytävään pakkaseen. Kysyn vaan, että minnekköhän tässä on sitte Pienen Pinseripojan tarkotus asettua? Yläkerrassa ei oo mittään sopivaa paikkaa ja sohovallaki on autioo iliman tyynyjä ja torkkupeittoja. Ei se auttanu muu ku ahtautua isännän kans tietokonneen äärelle. Kyllä se saaki luvan tehä mulle siihen tillaa. Oonhan mää sentään sen firman toimitusjohtaja ja ylipäällikkö!

Tän päivän kirjotuksen otsikko tarkottaa sitä, ku emännällä on huomenna synttärit. Hah. Se vissiin kuvittellee olevansa jotenki nuori vielä. Vanha ja laiska sanon minä. No onneks pääsee varmaanki sitte kakkukahaveille "mummulaan" ja heittään pienet rallit muitten karvapäitten kans. Sitä ootellessa käperryn takas sohovan nurkkaan emännän kylykeen, ku se yrittää taas jotaki tenttiin lukemisia. Kirpsakoita kevättalvipäiviä kaikille!

Riemu

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Tuku Tuku Lampaitani

Karvapäät pääsi tänään kokeileen lammaspaimennusta meiän seuran paimennuspäivässä. Päivä järjestettiin Somerolla Swedun paimennuskoulussa. Puitteet oli tosi hienot ja kokonaisuus hyvin järjestetty. Itse herra-Swedukin näytti taitojansa ja autteli muutamaa alokasta jutun jujulle.

Mukana oli kaheksan koiraa: belkkareita, ausseja ja bortsuja lähinnä. Kaikki periaatteessa ensikertalaisia. Tännään parhaiten homman hoksas kyllä nuo belkkarit. Oman lauman karvapäät oli vähä pallo hukassa. Reiskalaista meinas ne karvapallerot vähä hirvittää. Paljo mielenkiintosempia ois ollu ne siellä sivussa kyyläävät rotutoverit.

Ronilla kyllä raksutti niin, että aituuksen reunalle kuulu, mutta ei uskaltanu kuitenkaa irtautua emännästänsä. Tais ihmetellä, että missä ne esteet nyt hemmetti on vai noitten karvatyyppien yliko tässä kisassa on tarkotus mennä. Lucaakin tais vähä ne lampukkaiset hirvittää. Tai ei ainakaan suuremmin kiinnostanu. Lucastaki tais tuntua, että onks nää nyt jotain uuenlaisia häiriötekijöitä tokoreeneihin vai mitä. Mutta miks toi emäntä ei käske mua tekeen mitään?

Päivän kuvasaldo on rankan paimennussession jälkiverryttelyistä. Oli niin mahtavat lenkkimaastot ja ilima ku se kuulusa morsian, että käytiin vähä irrotteleen. Pojat sai lenkkikaveriksi hurmaavan aussineito Mistyn. Misty vilahtaakin ainakin jossakin kuvassa. Taitaa olla Lucan lempparityttö. Sattuneesta syystä. Roni taas yritti vikitellä yhtä talon nuoremmasta väestä. Ei vissiin lämmenny, kuten kuva kertoo.

Katoppas kimuli kuinka komia uros mää oon
Huomattavan arvoinen katse
Misty: Typeryksiä nuo miehet. Juosta nyt kepin perässä, kun minäkin oisin tässä!
Reino the kengurumies

Riemun kuulumisista sen verran, että allergiaruuan myötä kaverista on tullu varsinainen kakkatutka ja p***ahaukka. Ihan sama onko päällä kaks senttiä vai puoli metriä lunta niin naapurin leonbergin jätökset on kaivettava essiin ja pistettävä parempiin suihin kuleksimasta. Allekirjottanu tietenki yrittää parhaansa mukkaan estellä, mutta Riemu on nopee. Ja ovela. Että eipä oikein ton hyporuuan ravintoarvot vakkuuta. Mutta eipä sitä lie tarkotuskaan loputtommiin syyä. Maistuu se nyt onneks kuitenki. Ja maha on ollu niin kova, ettei ehkä koskaan. Että lienee aihetta sitten todeta tyhmyytensä. Joku ruoka-ainekkin siellä allergialistalla on. Se ei vaan meiän omissa testauksissa oo näyttäny itteensä. Lisäksi kutina on palannu. Että en tiiä. Ens viikolla yritetään päästä homeopaatille kai alkuun. Huokaus.

Emäntä