Tuomiopäivä

Viime viikolla oli mun tuomiopäivä ja tännään emännän. Että otetaanko ensin hyvät vai ne ikävämmät kuulumiset? No alotettaan niistä viime viikkosista.

Niinhän siinä sitte kävi, että mulla tojettiin allerkioita. Hyvä puoli on se, että ne mun työllä ja vaivalla valutetun veren arvot oli kunnossa. Mutta sitte siellä oli, että mää oisin muka allerkinen heinille ja rikkaruohoille, sisätilan allerkeeneille ja ehkä myös puille. Niin ja siihen päälle maholliset ruoka-aineallerkiat, joita ei tällä testillä tietenkää selevinny.

No niinpä nuo on sitte laittanu mut oikeen tiukalle kuurille. Mittään muuta ei anneta ku kuivakoita papanoita, vaikka kuinka nätisti kattosin vatuavasti. No onneks ne on ees hyviä. Oon kyllä taas muutaman viikon vejelly hyvällä ruokahalulla kaikki, mitä on annettu. Nyt pittää kuulemma muutama kuukausi mennä niillä ja sitte ruetaan testaan ruoka-aine kerrallaan, että onko se joku tietty, joka mulla vattaa pistää sekasi ja muuta. Emäntä ja isäntä kyllä viime kevväänä yritti sitä selevitellä mun ruokavaihosten yhteyessä, mutta eivät mittään sillon saanu seleville. Että nyt yritettään sitte sillai oikiammin.

Ja reenitaukuahan se tietää. Tokosta ainaki niin pitkää, että saahaan taas joku huippuherkku käyttöön. Agilityssä vähä vaihtelevaa ehkä. Siellä mulla välillä riittää se lelu, mutta kyllä sitä namiaki täytys olla. Emäntää harmittaa vietävästi tuo tokotauko, ku just vasta päästiin kunnolla taas alakuun tuossa uuessa ryhymässä. Että nyt se aikoo vissiinki mennä sinne Ricon kans. Ja sekös tietenki harmittaa myös mua.

Viime viikolla oli taas se refleksolokiaki. Tällä kertaa en vetäny ihan niin veteläksi. Meinas olla vähä hermostunu olo. Siinä oli kyllä se, että nyt mut vietiin yhteen mulle melekeen outoon paikkaan ja hoijettiin siellä. Sinne mennessä jo koeteltiin Pientä Maalaispinseripoikaa. Kävelin ihan luottavaisesti emännän kans semmoseen pieneen huoneeseen, jossa oli kummallisesti aukeeva ovi. Ihime koppi. Ensin otti mahan pohojasta ja sitte ku ovet aukes niin oltiinki jossain ihan muualla, ku mistä lähettiin. Joku aikakone kai se oli.

Etutassujen kans meinasin vähä koetella emäntää ja sitä refleksolokitätiä. Mutta annoin sitte loppujen lopuksi neki hoitaa. Kylelleen en kyllä suostunu vieläkään vaanku puolittain vahingossa. Parin viikon päästä on vielä ainaki yks hoitokerta sen jäläkeen, ku tuo penteleen pissattava kortisooni on loppunu. Se täti anto emännälle ohjeet semmosen jonku homeopaattisen jutunki käyttöön ja tännään emäntä kävi semmosta hakemassa. Että josko näillä rohtoilla sais kutinan kurriin ja alakais taas muutenki luistaan nämä hommat mukavammin.

Tännään oli sitte se emännän tuomiopäivä. Sillä oli työhaastattelu. Ja se sai sen paikan. Se siis jatkaa edelleen tuossa vanhassaki paikassaan, mutta ku siellä työt vähenee niin se haki lisätöitä. Käytännössä tää uuski paikka on sammaa ku se vanaha, mutta eri toimipiste. Hyvähän se sikäli on, että sai töitä lissää, että saa mun evväät ja lääkärilaskut maksuun, mutta toisaalta se on mulle lissä yksinolloo. Taikka no tuolla kyllä kuuluu "luontoisettuihin", että karvapäät saa olla töissä mukana, mutta yksin sielläki joutuu olemaan takahuoneessa suurimman ajan.

Että tämmösiä. Tämän päivän hyvä keli ja mukavat tapahtumat sai kyllä tuon emännänki hyvälle tuulelle. Määhän ite oon hyvällä tuulella melekeen aina. Kai sillä emännällä on mielessä, että ehkä se rupiaa tästä suttaantuun ja selekiytyyn taas pala kerrallaan tämä meiän elämä.


Riemu

Mies Eikä Poika Enää

Meillä alako sunnuntaina nyt sitte tokoreenit. Ei ollakkaan tuollai ohojatusti aikoihin käyty. Varmaan viimeks joskus viime kevväänä oli joku Elinan koulutus. Nyt meitä kouluttaa semmonen oikeen mukavan olonen nainen Nokialta. Emäntä vähä oli masentunneen olonen jäläkeen päin, ku kaikki muut muka meni niin masentavan hyvin. Mutta ne onki semmosia paimenkoiria kaikki.

Kovasti se kouluttaja ohojeisti emäntää kaikesta. Namista, käsien paikasta, turhasta auttamisesta, mun haahuilun kitkemisestä ja muuta. Mää vedin liikkeet silleen nopeesti kahella tassulla ja koitin keritä haisteleen, että ketä siellä hallissa oli käyny. Emäntä juoksi aina karkuun ku mää lähin johonki, niin joutu koko ajan olleen meleko skarppina.

Semmosen se kouluttaja kehtas emännälle sannoo, että mää oon muka aikuinen koira jo. Että multa voi jo vaatia. Siis täh? Mää on Pieni Pinseripoika nyt ja aina. Emännän ja isännän sylivauva. Ja sitte tietty ihimisten ilimoilla Iso Uros, mutta että multa pittäis muka vaatia jotaki? Pah. Yritti se emäntä siinä sitte kovana ollakki, mutta katotaan ny. Ei mua palijo kiinnosta sen kans tokoilla, jos se rupee nakin kans pihtaamaan ja ottaa sen liian tosissaan. Mutta oli se muuten ihan kiva pitkästä aikaa vähä tokuaki harrastaa.

Viikonloppuna aiheutin vähä muutenki harmaita hiuksia emännälle. Oltiin Lucalassa taas ja siellä oli Reino ja Roni ja tietty Luca kans. Lucaa hemmotellaan semmosilla aijoilla luilla ja semmosia on siellä pitkin poikin kaluttuna. No mää tietty iskin kiinni yhteen ja sain siittä semmosen suun kokosen palasenki sopivasti. Niin eiköhän tää pikkukirri yritä just sillon käyä leikkiin. No mää menin äkkiä sohovan karmille ja murisin sille. Se oli semmosta vähä totisempaa murinaa ku se meiän leikkiärinä, niin emäntä tuli välliin. Se yritti ottaa sen luun multa pois, mutta enhän mää tietenkää suostunu antaan. Se ois kuitenki antanu sen Reinolle. Hetki me siinä käytiin tahtojen taistelua, jonka emäntä sitte isännän avustuksella lopulta voitti. Ja sitte ne tyhymät vielä takavarikoi kaikki ne aiot luut meiltä piiloon.

Viime viikon lopulla käytiin toistamisseenki "mummulassa" lunta pöllyttään. Taikka sillon se kyllä jäi pitkälti Ronin harteille, ku oli niin hirvittävän kylymä. Tässä saldua siltä reissulta.

Rico kulukee "iso-isännän" kans sammaa aamulenkkiä ku me tuon mun emännän kans, mutta eri suuntaan. Sieltä niitten pihasta lähtee semmonen poloku, jota mennään ensin mettän keskellä jonku matkaa. Aina ku ne lähtee aamulla, Rico yrittää ettiä äkkiä jonku lelun matkaan jostaki, että isäntä vois heitellä sille sitä. Mutta sitte se ei kuitenkaan kanna sitä mukanaan koko reissua, vaan jättää sen mettänlaitaan ennen pellolle tulua. Me sitte aina jos huomataan kannellaan niitä takasi pihhaan ku myöhemmin oma lenki heitetään toiseen suuntaan.

Nyttenki me lähettiin koko porukalla vähä siihen mettään haahuileen. Yhtäkkiä noi huomas, että Ricoo ei oo missään. Yleensä se pyllerehtää meleko hyvin näkyvillä. No eiku huuteleen, että mihin hävisit, ku niin kova pakkanenki. Ei kuulu, ei näy. Käveltiin vähä etteenpäin ja huueltiin niin jo rupes haukku kuuluun ja mää lähin tietty tsekkaan, että mitä siellä haukutaan. Että tarttetaanko siellä oikeeta vahtikoiraa. No ei siellä mittään tarttettu. Rico-pappa tuijotti puuta ja haukku. Mää jo luulin, että pölijä se on ja niin emäntäki vissiin kerkis luulla. Taikka se luuli, että siellä puussa on joku ötökkä. Mutta eipä ollu. Isäntä oliki nostanu tällä kertaa sen lelun oksan haaraan ettei se hautauvu polulle, ku tuota lunta tullee jatkuvasti. Rico sen tietenki muisti ja häipy sitä noutamaan, mutta ei omin avvuin saanu. Meleko papparainen se on, mutta hyvä muisti sillä ainaki vielä on. Muistaa vielä päivien päästä senki, mihin kohtaan lumihankia se lelu viimeks pihalla katos ja ettii väsymättä.

Ja Roni juoksee lumipallojen perässä. Sitä ei palijo palele Löytääköhän se koskaan yhtäkään niistä ennenku ne hajoo atomeiksi?



Riemu

Talven Ihmemaa

Mummulan pihalla pöllytettiin vähä lunta tännään Ronin kans. Rico ja Reino vaan yritti taapertaa valamiita polkuja pitkin. Ja emäntä kuluki perässä kameran kans. Se yritti kuvata nuita Ricolle ja Ronille joululahajaksi tekemiään pantoja. Ronin pannassa on kärpässieniä, koska sillä nyt on ollu tapana pistellä suuhunsa kaikkee melekeen yhtä vaarallista. Ja Roni ei oikeen välitä poseeraamisesta.

Ricolle piti kuulemma tulla joku erillainen panta, mutta emäntä tuli niitä nykertäessään toisiin aatoksiin. Rico saiki tommosen poropannan, ku se on tuommonen pikku poro. Myöskään Rico ei juuri välitä poseerailla.

Lucaki sai pannan, mutta siittä ei nyt vielä oo kuvia. Ricon osalta mää voisin melekeen olla mustasukkanen. Se sai emännältä nyt sitte takinki. Valiolahja kuulemma. Mitäkähän mää sain valiolahajaksi? Kuten joku valveutunu voi ehkä muistaa niin tuo on sammoista kankaista tehty ku mun talavitakki, mutta emännälle uuella mallilla. Että eihän siittä ihan semmosta tullu ku piti, mutta ehkäpä ossaa ottaa opikseen.

Ja ei. Ricolla ei tietääksemmä oo mittään tekemistä Venäjän ilimavoimien kanssa. Isäntä sitä heti rupes eppäileen, ku emäntä tuommosen tähen siihen lätkäs. Ehkä se siivittää Ricon yhä huimempiin vauhteihin agilityratalla.

Mutta pistetääs tähän loppuun vielä vähä järkevämpiäki kuvia eikä ennää mittään tekemällä tehtyjä juttuja.

"Ope, ope! Isot pojat on taas teknisen päässä!"

"Ope, ope ne tappelee! Enkä mää uskalla vielä mennä mukkaan..."

Toiset juoksee lumipallojen perässä...

...ja toiset tietää, missä on namia.



Riemu

Ps. Kyllä tää bloggailutahti pian taas harvenee, kuhan tuo emäntä saa ittiään niskasta kiinni ja tenttikirjat lainattua.

Pehmeä Sydän, Kova Pää

Emäntä vaihto aamulla lakanoita. Oltiin just tultu aamulenkiltä ja mää olin syöny aamuruuan eli oli viimestäänki aamutirsojen aika. Niin törkeetä. Se sano mulle, että ei muka sais mennä sänkyyn. Kai sillä oli se jotenki kesken, mutta kuitenki. Roikuin sängynlaialla sitkeesti pari minuuttia, mutta se vaan heitti päiväpeiton mun pään päälle niin pakkohan siittä oli sitte poistua. Mutta heti ku emäntä poistu, me Ricon kans hypättiin sänkyyn vetään koirakarusellia. Rico oli taas "päivähoiossa" meillä.


Riemu

Hyvin Hiljaa

No nyt en tiiä, että vieläkikö tuo eilinen hoito ramasee vai onko se sitteki tuo kortisooni, jota sain tuohon kutinaan akuutiksi hoioksi. On meinaan niin rento olo, että ei palijo muuta kehtaa ku nukkumapaikkaa vaihtaa. Uloskaan ei oikeen tee mieli lähtiä, ku siellä tullee taas taivaan täyeltä lunta.

Mutta siittä eilisestä. Se oli oikeen mukava täti, joka meille tuli illalla. Ensin nuo ihimiset vaan jutteli jottain ja sitte nostettiin koira pöyälle. Mää olinki jo ihimetelly tätä uutta kahen pöyän järjestystä keittiössä. Alakuun mulla meinas vähä tulla ne maanantain koitokset siittä pöyälle nostamisesta mieleen, mutta tää oliki ihan eri juttu.

Ensin se nainen hipelöitti mun selekää. Se tuntu niin mukavalta, että alako ihan unettaa. Piti antaa periksi ja pistää maate. Sitte se hipisteli mun kaikki varpaat ja jalat muutenki. Yhessä vaiheessa nuo yritti laittaa mua kylelleen, mutta siihen mää en ruennu. Siks mun sitte pitiki aika palijo olla seisaaltaan. En tiiä, ehkä ois kannattanu heittää kylelleen, ku se seisaallaan pysyminen meinas käyä työstä. Sillä refleksologilla oli koko ajan yks tassu käessä ja rupes ramaseen niin pertaanisti. No nojjailin emäntään ja nautin.

Muuten se tuntu oikeen mukavalta, mutta oikiasta takajalasta löyty semmonen piste, että teki kipiää. Piti oikeen vinkasta muutama kerta, mutta ku se kuitenki muuten tuntu niin hyvältä niin en viittiny rueta sitä jalakaa kuitenkaa pois nyppimään. Se nainen selitti, että siinä kohtaa on joku ihimeen heijaste ohutsuolesta. Että sekö se sitte on se mun heikko kohta. En tiiä. Aika jännää se oli. Emäntäki ihan ihimeissään, että mikä nyt tuli.

Emäntä oli ihimeissään siitäki miten hienosti mää olin. Nuokuin välillä pää sen kainalossa. Liikutteluista siinä pöyällä mulla meinaa aina vähä iskee paniikki, mutta muuten rauhotuin siihen ihan täysin, eikä mulla ollu siittä mikkään kiire pois. Ainut oli just se, että kylelleni en suostunu, mutta sen emäntä arvaski. Niinno ja en mää meinannu korvia antaa sipistellä, mutta annoinpa sitte kuitenki. Ja kyllä se täti sano, että en mää helepolla kans uskaltanu ihan kokonaan rentoutua.

Suurimman osan ajasta se hipelöi vaan sormilla, mutta sitte se käytti semmosta pallopäistä tikkua kans. Niin ja lopuksi vielä semmosta hoitavaa valotikkua. Ai että kummää siittä pöyältä pääsin, kävin pissalla ja söin iltaruuan niin jo oli makosa olo!

Kahen viikon päästä on seuraava kerta. Mun pittäis kuulemma opetella tässä välillä sitä kylellään makkaamista. Ja sitte se refleksologi anto isännälle ja emännälle ohjeita, että mistä muutamista paikoista ne voi kans mua hipeltää. Tän hoitojakson ois sitte tarkotus vähä helepottaa osaltaan näitä mun iho ja suolisto-ongelmia, jotka kuulemma refleksologian kannalta onki hyvin lähheisesti toisiinsa liittyviä. Ja jo vain, kyllä mulle tää hoito kelepaa. Kuhan ei vaan tarttis ennää hetkeen elläinlääkärille mennä!

Pistetääs tähän loppuun vielä pari kuvvaa mun ja Lucan sunnuntaireeneistä meiän seuran mahtavalla talaviarreenalla!


Riemu

Viikon Vaivane

Emäntä täällä elelee vieläki ihan Ricon valioitumishuumassa. Onpahan jotaki mukavaaki tässä vastoinkäymisien keskellä. Tännään haettiin se tehopappa "päivähoitoon" aamulenkillä. Täällä meillä se tietenki tapansa mukkaan heti rupes kantaan leluja emännälle. Ja sitte, ku emäntä ei niitä ruennu heitteleen, se rupes mua kiusaan. Kyllä me vissiin nukuttiinki jossaki välissä kuitenki.

Päivällä käytiin vähä Ricon tontilla heittelemässä lelua ja rämpimässä inhottavan teräväreunasessa ja raskaassa lumihangessa. Rico jottain temppuili emännän kans ja mää yritin parhaani mukkaan ärsyttää Ripsaa haukkumalla sen korvan juuressa.

Kyllä noi mulle taas tempun teki. Eilen oli tosiaan taas mentävä elläinlääkärille, ku mun silimä alako näyttään taas huonolta. Tällä kertaa mentiinki oikeen Tampereelle asti, Reviiriin. Siellä mua sitte tutkittiin ja nypittiin ja tihrustettiin kaiken maaliman vempeleillä. Ja ihan niinku siinä ei ois ollu tarpeeks, lopuks ne vielä valutti musta litra kaupalla verta.

Ensin se lääkäri tutki mun ylleiskunnon ja sano, että se on hyvä. Sen mää kyllä oisin osannu kertoo itekki. Sitte ne taas pisti jotain litkuja mun silimiin. Ei kuulemma ollu tulehtunneet niinku syksyllä, eikä mittään roskiakkaan ollu. No sitte mun päästä nypittiin karvoja ja sitä raaputettiin veittellä. Korvia katottiin ja sitte se lääkäri yritti vielä teipata mun silimän. Otti muka jottain näytettä. Mittään ulukoloisia ei löytyny. Selevyyeks siis, että mulla on nyt viimesimmäks tullu päähän semmosia ihan pieniä karvattomia läikkiä ja raaputtelen päätäni aika reilusti. Mutta vasta ku toi silmä alko taas oleen pahan näkönen, emäntä rupes ekaa kertaa eppäileen, että jos mulla kuitenki on joku allerkia.

Kun ne ei saanu siinä seleville, että mistä nää mun kaikki oireet voi johtua, niin siks ne valutti musta sitä verta. Melekeen kaikki jalat piikitettiin, että saatiin tarpeeks. Niistä tehhään jottain kokkeita ja ens viikolla sitte seleviää, että onko mulla joku allerkia vai mitä. Jos seleviää. Mulle ostettiin jotaki allerkiaruokaaki, jota ei tosin vielä oo mulle annettu. Se lääkäritäti kyllä sano, että toisin ku ylleensä luullaan ulkosten juttujen allerkiat on lopulta ylleisempiä ku ruoka-aineallerkiat.

Muuten mää olin koko reissun ihan nätisti, mutta se jatkuva silimien ja korvien rappaaminen rupes ottaan päähän. En oikeen kunnolla sitte antanu kattoo ennää korviani, ku se tehtiin siinä silimien venkslaamisen jäläkeen. Verikokkeen otto meniki taas jo ihan rauhallisesti.

Kohta meille pittäis sitte tulla vielä se refleksologityyppi. Emäntä on kantanu tohon kulukupaikalle jonku pöyän ja sitä vähä hermostuttaa, että annanko hoitaa itteeni. Vai menneekö sähellykseksi. Se seleviää seuraavan tunnin aikana. Kyllä mun terveyteen nyt panostettaan. Toivotaan, että tuloksiaki alakaa tulla.

Riemu

Ei Maha Mittää

Nimittäin Rico-pappa seuras mua valioluokkaan. Se pinkas ittensä Ronin emännän kans tännään Eckerössä agilityvalioksi! Kyllä tää on hienoo. Emäntä on ihan tippa linssissä ja onhan se munki mielestä ihan kelepo saavutus. Karvaset onnittelut vaan oikein isosti Ricolle ja ohjastajalle! Ei kai ne eläkepäivät silti vielä häämötä, vaikka tämmönen meriitti saatiinki takataskuun? Uusia etappeja vaan. :)

Mitä mun elämään tulee niin mää oon tässä viikonlopun koittanu selevitä Reinon vierailusta. Se oli mulla täällä hoijossa perjantain ja siinä ei palijo nukuttu. Reiska tyhjäs mun lelulaatikon eteiseen ja sieltähän löyty melekeen unohettuja yksilöitä. Niien kans se kaapotti ympäri alakertaa. Välillä miteltiin hampaita ja painittiin. Mukavaa oli ja voihan tuo tulla toistekki. Ei se pisuli kerenny sisälle tekeen ku yhet pissatkaa ja se oli emännän moka seki.

Jalaton ja vinguton possu tuntuu olevan kaikkien lemppari Turvapaikanhakija Oliko täällä vielä jotaki? Levällään Talon isännän leposija Vieraitten leposija 1. Vieraitten leposija 2. Riemu the Leikkisetä Naskalit Leikkimielellä Pieni ja "viaton"

Ja sitte vielä ne ikävämmät jutut. Silimätulehus uusi tällä erää. Huomenna mennään eläinlääkäriin oikeen Tampereelle asti. Tällä erää ne meinaa ottaa jotain verikokkeita ja rueta tutkiin, että jos mää oonki allerginen jollekki. Ja tiistaina pittäis tulla se refleksologityyppi, jos ei sitä jouvu peruuttaan tän lääkärikeissin takia. Ei liene tarpeen sanua, että emäntä on aika masis. Onneks ny tuli toi Ricon homma niin on vähä jotaki positiivistaki tässä arkeen paluun eellä! Vielä kerran Hyvä Ripsaaaa, hyvä ohjaajaa!

Riemu