Laserilla hoijettiin osa lihaksista. Etenki lapojen takana olevat selekälihakset oli ihan kamalat. Lääkäri sano, että ensin tunnusteli, että onko siellä joku kasvain, ku on niin kova kohta... Tupla-annokset laseria niihin siis ja kotihoitoon Nutriplus-geeliä, jotta lihakset pallautus mahollisimman hyvin. Puhe oli, että jos ei ala poika pysymään kohtuuella kunnossa, niin täytyy sitte kuvata selekä uuestaan ja tarkemmin.
Lauantaina ajeltiin taas Rallin kanssa Turkuun. Ilimeisesti eellinen kerta oli ollu jokseenki inhottava (eli kivulias), vaikka päälleppäinhän Ralli ei mittään näyttäny. Tällä kertaa alako nimittäin hirviä tärinä heti, ku aseteltiin hoijettavaksi. Raasu pieni. No joo, mutta hoitaa anto tietenki taas normaaliin tappaansa. Kommentit oli vähä mievompia tällä errää. Parempi oli kunto siis, mutta ei vieläkään läheskään niin hyvä ku vois ja pittäis olla. Etupäähän etenki yritettiin lisätä liikkuvuutta ja samalla juteltiin kaikista mahollisista tavoista, millä voitais arjessa eelleen asiaa parantaa.
Ensinnäkin jumppailla pittäis. Ringissä juoksua saahaan jatkaa naapureitten ja ohikulukijoihen iloksi ja ihimetykseksi, mutta molempiin suuntiin suuntaa vaihellen. Lisäksi täytys venytellä niskaa: nokka vuorotellen kyynärpäihin, etujalakojen välliin ja ylös korkialle. Ruoka- ja juomakuppi nostettiin ylemmäs, että vähenee taas yks pieni etupään rasitus. Tuohon pää alahaalla olemiseen vois muutenki kiinnittää huomiota. Esimerkiksi lenkillä sitä postia ei tarttis lukia joka nurkalta. No tätä mää oon kyllä jo ennenki harrastanu. Eli aamulenkillä pojjaat saa haistella just niin palijo ku haluavat, mutta päivän päälenkillä yritän rajottaa sitä varsinki alakulenkin jäläkeen, koska haluan, että siittä liikkumisesta on mullekkin hyötyä, ku ei joka närreellä pysähytä.
Sattuin ottamaan puhheeksi myös sen, että kun tolla pienellä edelleenki jonku verran on sitä eroahistusta. Sohovan kans on taas välillä askarreltu päivisin taikka tyynynpäällisten vetoketjuja imeskelty. Osteopaatin mielestä tää psyykkinen puoli voi aiheuttaa jopa suurimman osan tästä jumituksesta. Jos Ralli on täällä päivät pitkät jännityksissään, niin eipä se oo ihime, jos on jumissa. Ja sitähän se tuo isäntä on joskus sanonu, että ku mää lähen töihin ja isäntä jää koirien kans, niin Ralli saattaa mennä isännän sylliin tärräämään...
Tähän yritettään nyt taas vaikuttaa sillä yksinolon helepottamisella. Saatiin vinkki tollasesta luontaistuotteesta ku Zylkene, jota Ralli saa nyt ruuan seassa. DAPpihan meillä on ollukki käytössä joskus, mutta tää kämppä taitaa olla yhelle haihuttimelle vähä turhan iso, että sais kunnon vaikutuksen. Voisin yrittää tehä taas niitä yksinjääntiharkkoja ja muistaa muutenki olla lässyttelemättä ja mussuttelematta liikaa. Osteopaatin kommentti oli, että Ralli on loppujen lopuksi herkkä pieni poika, joka vaan ei näytä sitä.
Agility on nyt eelleen tauolla. Ens maanantaina mennään fysioterapiaan ja sen jäläkeen mahollisesti toista kertaa akupunktioon. Lokakuun lopulla on toinen fyssari ja osteopatiaan mentäis tarkastukselle vuojenvaihteen jäläkeen. Vesijumppajakso tekis hyvvää tossa hetken päästä, jos vaan pystyn sen järkkäämään eli rahat ja aika riittää. Agilityyn ei kuulemma kannata pittää kiirettä ja sittenki ku mennee niin kevyesti alotus; matalat rimat ja niin pois päin. Katotaan ny, kuinka kauan siittä saa piättäyvyttyä. Kyllähän se nyt tärkeintä ois kokkeilla, että miten hyvvään kuntoon tuon pienen sais. Mutta toisaalta täytyy sitä agilityäki tehä sitte, että näkkee, miten se kroppa taas sen kansa rupiaa pärjäämään. Ja täytyyhän se myöntää, että ku kissaamisen makkuun pääs niin niihinki ois kiva taas josaki vaiheessa päästä.
Rico-papan kanssakaan en viitti nyt lähtiä kisaileen, kun sillä on ollu vähä mahaongelmia. Karvaa lähtee niin kamalasti, luultavasti vanhusruuan puutteellisuuen vuoksi, että pallerot täytyy oksentaa kesken yötä pois. Lääkärissäki käytiin, ku rupes jo vähä huolettaan tuo ukkeli. Ylleiskunto on ok ja verikokkeissa ei ollu mittään. Lääkäri eppäili mukavasti heti pahinta vaihtoehtua: kasvaimia kiveksissä, kun ovat jonkuverran eri kokoset. Sen tojentamiseksi ne pittäis nipsasta pois ja lähettää patologille tutkittavaksi. Mun täytyy sanua, että mää en kyllä nyt jaksa uskua tohon teoriaan. Taikka en haluakkaan. Tuo karvanlähtö nyt on ollu ongelmana siittä lähtien, ku Rico siirty vanahusten ruokaan. Se on välillä ihan hirviää. Tuon takia on yritetty vaihtaa papalle ruokaa, mutta ne taas on aiheuttanu ongelmia mahan kans. Ennen niin teräsmahanen kaveri ei ennää kestäkkään ihan mitä vaan. Eikä herralle oikeen kelepaa mikkään muu, ku tuo mitä nyt on syöny.
No nyt kokkeillaan ruuaksi elläinlääkäriltä saatavaa Sensitivity ruokaa. Lääkäri ei mittään sanonu, mutta mää oon kyllä sitä mieltä, että ton ikänen ja kuitenki nuin aktiivinen koira tarttee lisäksi jonku nivellisän. Vanhusten ruuissa niitä on itessään, mutta ei tommosissa perus aikuisen ruuissa. Toivottavasti rupiais papparaisen mahan kestämään ja turkki pysymään paikallansa. Tännään se oli täällä meijän päivää sulostuttamassa ja tehokkuus on kyllä kaikesta huolimatta eelleenki ihan omaa luokkaansa. Lelut lähti käveleen korista samantien ja se vinkuva yksilö löyty alta aikayksikön. Ja Ralli oli niin mielissään, ku sai kiusata isupappaansa. Ne on kyllä niin mainion ihana pariskunta.
Että täällä nyt yritettään kovasti kuntoutua ja pittää silti pää kasassa. Voi voi, kunhan tällä yrittämisellä nyt sitte olis vaikutustaki ja tulis pikkunen kuntoon. Ja kestäis näillä uusilla ohojeilla ja ruttiineilla harrastamisenki. Ja ihan yhtälailla se on tietysti huoli tuosta pappakoirastakin. Että toivottavasti näitä oireita nyt ei aiheuttais mikkään kasvaimet. Koska vaikka kuinka ne pallit poistettais niin luultavasti ne ongelmat ois jo ehtiny levitä. Tapahtuu mitä tapahtuu, sen näyttää tulevaisuus. Turha sitä on enempäänsä tännään murehtia.
Loppuun vähä noita riemunkirjavia tekeleitä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti