Mä Meen

Aika ussein sitä kuulee sanottavan, että kuinka hyvvää se tauko oikein voikaan tehä. Ja Riemun kohalla se kyllä on aina päteny. Mutta kuten tais tulla jo tuossa aiemminki mainittua, niin ei kyllä koske Rallia tuo tottuus... Eilen käväsin hallilla, ku tajusin, että kai se keinu ois hyvä muutaman kerran tehä ennen kisoja näin reilun kuukauen tauon jäläkeen. Yritettiin tehä tokoo vähä siinä samalla. Tulin siihen tulokseen, että pallo on ainaki täyessä pannassa tokon osalta. Miten vaan on mahollista niin yritän palakata namilla. Me ei meinaan päästä ikinä ennää tokokokkeeseen tällä menolla, jos tuo rähjäys pyssyy tuommosena.

Vinkupallo se on ku kuumentaa Rallin ihan hulluksi. Nyt ku sille ei ennää heitellä palloo, paitsi agilityreeneissä niin se käy ihan kiehumispisteessä. Alakaa tulleen oikeen semmosta perus terrieriääliöilyä. Yritti meinaan perjantaina hyppiä ja napsia mua hihasta, että anna nyt perkeeti tänne se pallo. Ei hyvä.

Tehtiin seuraamista, joka oli ihan yltiöpäisen pomppivaa. Ja räyhäävääkin osittain. Toiseks tehtiin noutoo. Se voidaan pian saaha kisakuntoon, ku on viimesimmän tokokoulutuksen jäläkeen ruettu tekkeen nappaamista ennen ku saa mennä ruokakipolle. Sillä se on ruennu pitämään sitä paremmin ja hoksaan ton perusasentoon tulon. Hyppyä tehtiin kans, vinoja lähinnä. Jos jätän sen ja meen ite toiselle puolelle niin tulee kohtuullisesti vähä haastavammastaki paikasta. Mutta sitte ku yritän koko liikettä niin ajjaa ittensä istumaan ihan vinoon ja tulee sivulle esteen ohi. Eli niin agilityssä ku tokossaki täytys sitä estehakusuutta tehä tarjoomisella.

Lopuksi vielä vähä seurattiin, välillä jo ihan kivvaaki pätkää. Ja tosiaan tehtiin sitä keinua. Mutta on siinä mulla hermoissa pitelemistä. Ei se todellakkaan ihan tommonen ollu vielä loppukesästä. Kauheesti se yrittää mua komentaa, että tehään nyt hemmetti ja heitä sitä palloo. Muutaman kerran kokeilin, että pysähyn vaan enkä sano mittään niin kauan ku se haukkuu, mutta saan varmaan seisoskella aika kauan itekseni. Toki sitä tein kans, että palakkasin semmosista rauhallisista ja hyvistä hetkistä. Tää on kyllä nyt varmaan meijän issoin haaste tällä errää näköjään. Että avvoimen liikkeet varmaan kohtuuella voitais muuten saaha pakettiin, mutta millä saatais koiralle vähä malttia?

Ilimotin Rallin vähä turhan nopiasti tauon jäläkeen kisoihin. Ahnehin juu, ku kattelin kisakalenteria ja seuraavat ehkä maholliset kisat on kolomen viikon päästä. Tänään oltiin siis Tampereella. Kolomen ratan verran räyhäystä siis. Ja uus mukava ongelmaki: tyyppi karkas tokan ja kolomannen ratan. Teki ekan kerran pitkästä aikaa tiistaina reeneissä sen. On ollu jo mielestäni aika hyväki. Mutta nyt on vaan niin palijo sitä ylikierrosta tekemään pääsemisestä, ettei pienen pojan pää kestäny.

Vauhtia kyllä oli aika mukavasti. Mutta siinä vauhissa ei sitte pysynykkään aivot eikä korvat mukana. Eka ja viimenen rata kaatu keppeille. Liian vauhikkaassa kohassa, vaikkaki helepohkot sisäänmenot. Eihän nyt pieni räyhähenki pysty löytämään sitä oikiaa väliä, ku pittää huutaa koko ajan emännälle, että lyllerrälyllerrä läski ja koita nyt kertoo, että mille tässä ruetaan! Ekalla ratalla siis eka virhe keppeiltä ja loppuratalla vaan juostiin. Hyllyhän siittä tuli, ku ohitettiin yks viimesistä esteistä.

Taas kerran sain aiheen sättiä ittiäni jäähyttelylenkillä. Että miksi sitä ei vaan voinu pyssäyttää sinne aan kontaktille kunnolla, ku se virhe oli jo tullu. Ja muutenki. Ihime häsläämistä koko kisaohojaus. En kyllä tunnusta jännittäväni ennää. Mutta kai sitä vaan muka yrittää mennä lujjaa niin jää tosiaan sekä ohojaajalla että koiralla vissiin ne aivot jo lähössä jäläkeen.

Toisella ratalla Ralli karkas aivan rauhallisesti lähöstä. Alaku oli vielä ihan aikas kamala noin jäläkijättösesti ohojattavaksi. Mutta selevittiin, vaikkakaan ei kunnialla. Ja kepitki löyty heti, ku saatiin niin sanotusti vähä vaikeempi meno eli takanaleikkaus niihin. Kamalia kaarroksia ja myöhässä olevaa ohojausta vielä loppurata ja kontaktiki taas miten sattuu, mutta nollahan sieltä napsahti. Järkyttävän kököstä menosta huolimatta oltiin nelijänsiä, joten luvaki vielä. Ihan niinku koutsi sano: Ei menny niinku Strömsössä.



Kolomannella ratalla ei pysyny lähössä ennää yhtään. No siinä oli onneks lentävälle lähölle kiitollisempi alaku. Keppeille asti meno oliki ihan jees, mutta eihän se voinu se oikia väli sieltä löytyä sitte millään. Siihen meni pasmat ja hylly tuli heti kohta väärästä putken päästä. Eikä niitä esteitä ennää meinannu löytyä, vaikka ne oli nenän eessä.

Vähähän tää oli arvattavissa viime viikon perusteella, mutta lähin silti. Että ihan saa ittiä syyttää. Noh, kisakokemusta sitte kai. Ja taas tietää pari reenattavvaa asiaa: lähtö ja kepit.

Yllätysreenit

Mun oli tarkotus tehä tännään pihahommia ja ehkä jopa ajatella gradua. Toisin kävi. Sain aamulla soiton, että lähetkö Elinan koulutukseen, kun toisen koira oli sairastunu. No mentiinhän me. Alunperin jätin ilimottautumatta sen takia, kun tällä viikolla vasta ekaa kertaa yritettiin palailla agilityn pariin. No tehtiin matalilla rimoilla ja kahessa erässä niin se oli ihan ok.

Ja jotenki luulen, että tän päivän reeni ei erityisemmin kuormittanu Rallin kroppaa, sen verran jumitettiin. No okei, rataki oli vaikee, se oli tojettava kun siinä kuitenki seittemän muutaki koiraa katteli. Ihan ekana ei toiminu putkijarru. Ja jos sitä ei oo koiralleen eelleenkää erityisemmin opettanu, niin eipä kai sitä voi siltä yhtäkkiä vaatiakkaan. Kokkeiltiin semmosta, että teen vaan vastakäännöksen, ku Ralli on menossa putkeen. Mutta kyllä se tartti siihen äänikäskyn kaveriksi. Tota vastakäännöstä kuitenki vois rueta käyttään tiukoissa paikoissa.

Opin myös toisten ohojeita kattomalla, että miten sitä jarrua lähetään opettaan. Ensin ite ihan paikallaan. Koira suoran putken eteen ja ite n. puoliväliin putkee. Koiralle käsky ja ihan paikallaan ootetaan, että se kääntyy tiukasti tykö ja palakka. Sittä sama, mutta lähetään liikkuun sinne koiraa vastakkaiseen suuntaan ja palakka, ku se saa kiinni. Ja vielä lopuksi niin, että ite voi olla joko koiraa jälessä tai jo pitkällä putken vieressä tai missä vaan ja juoksu vastakkaiseen suuntaan. Jarru luonnollisesti aina siinä samassa kohassa, eli just ku koira on sujahtamassa putkeen. Ja nää tietysti molemmille puolille.

Seuraavaksi jämähettiin usseimmille harmaita hiuksia aiheuttaneeseen kohtaa eli keppeille, joitten päässä oli tosi lähellä uu-putki. Se putki siellä aiheutti sen, että Ralliki rupes vaan kyttäämään, että kumpaan päähän menis ja jätti kepit kesken. Muistaakseni tähän ei tarttettu ihan hirviän montaa palakkausta niin rupes menneen loppuun asti. Siinä vaan täytyy muistaa auttaa sitä koiraa ja lähtiä vetämään sinne seuraavalle esteelle vasta, ku se koira on viimesen välin lukinnu.

No sitte ois pitäny irrota hypyn jäläkeen aika kauas aalle. Tää onnistu yllättävänki nopiasti muutaman palakan ja omien liikkeitten korjaamisella. Olin varma, että turha lähtee kaivaan verta nenästänsä, ku se aa ei mikkään mieliestekkään oo. Näin ei kuulemma saa aatella, vaan koiralle pittäis saaha rakennettua motivaatio ihan kaikille esteille, mikä on tietenkki totta. Kun vaan muistais siinä irrottamisessa, että se oma linja ja liike pittää asemoija niin, että saa juosta suoraan sammaan suuntaan sen koiran kans. Ei missään nimessä poispäin siittä esteestä, jolle sen koiran pittäis mennä. Täähän se usseimmiten tullee ongelmaksi, että ajjautuu väärälle linjalle ja sitte, ku joutuu esim. väistään leijeröitävää estettää niin turha oottaa, että se koirakaan irtois sinne oikeeseen paikkaan.

Aan jäläkeen oli taas kepit. Tällä kertaa niille mentiin sieltä uu-putken päästä ja tietenki ihan hirvittävän läheltä putken suuaukkoo. Muutaman kerranhan se tietenki livahti se putkihullu sinne putkeen. Mutta sitte ku se käsi oli siellä näyttämässä tietä ja ajatus siinä käjessä niin onnistuhan se. Mutta se oliki se helepompi pää keppejä... Toisessa päässä olis pitäny tehä poispäinkäännös ja leijeröijä kepit. No eihän se kestäny siellä viimesillä keppeillä sitä mun kääntöyritystäni. Se on parempi tommosessa kohtaa tehä sillä koiranpuoleisella hanskalla ja se toinen käsi mukkaan vasta kääntyessä. Ja vähä niitten keppien ohi siinä täytyy itekki käyä.

Kyllä ohjureita tuli ikävä, mutta niitäpä ei siinä huomattu heti ottaa kehhiin. Liikaa virheitä ja epäonnistuneita yrityksiä. Ja sama jatku. Yritettiin jatkaa niin, että jätän Rallin putken etteen ja meen ite keppien toiselle puolelle lähettään sen sinne putkeen. Siis ihan lähelle kyllä. Mutta siittähän nyt ei sitte varsinkaa tullu yhtään mittään. Kauhee räkytys ja räyhäys vaan päälle eikä mittään ajatusta millekkään esteelle. Oma liike nyt joka tappauksessa saa tommosessa olla ihan 90 asteen kulmassa ulospäin siittä putken suusta, mutta eipä se auttanu sekkään. Tommostakin pittäis siis harjotella. Jos ei muuta niin niin, että siinä putken ja keppien välissä on verkko ettei se pääse muualle ku putkeen. Taikka tietty sen ohi toiselta puolelta, mutta tuskin se sinne mennee.

Siihen loppu meijän reenit. Täytyy sanua, että jo vain olis ollu järkevämpi jäähä kotia lämpimään. Oon kuullu monesti sanottavan, että tauko tekkee hyvvää, mutta meillä se ei kyllä sitä teheny. Ihan hirvee raivo päällä koiralla. Aivot tais hävitä akupunktioneulan mukana. Ja kuulo. Vaikka tottahan seki on, että omaa vikaa oli myös rutkasti. Sain aika kovasanaset pyyhkeet omasta asenteesta ja siittä, että koira saa liikaa negatiivista pallautetta. Jos on tämmönen päivänsäje, ku minäki oon niin siinä on aika helekatin heleppo olla ilosena ja kannustavana ku toinen huutaa kurkku suorana. Eikä sillon varsinkaan tietenkään anna senkää vertaa anteeksi ohojaajan mokille, mitä ehkä joskus. Sillon ois parempi napata koira kainaloon ja lähtiä kotia nukkumaan.

Mutta ei, semmosta ohojetta me ei saatu. Vaan semmoset, että meijän täytyis molempien olla vähä armeliaampia siellä tehessä toisille. Negatiiviset pallautteet pois reenikentiltä (ja tietty mieluusti kokonaan). Eli koiran mokista ei murista ja jos se murisee mun mokista niin otetaan heti se kohta uuestaan ja opetetaan sille koiralle, että sää voit mennä sen esteen vaikka emäntä törttöileeki.

Täytyy sanua, että mielestäni oon kyllä yrittäny parantaa ommaa asennettani ja opettaa Rallia nimenommaan sillä positiivisella pallautteella. Mutta etenki sen jäläkeen, ku Ralli alotti kevväällä tuon räksytyksen agilityssä, niin pinna on ollu aika huomattavasti kireemmällä. Sitä tullee tiuskittua omistaki mokistansa. Ja enhän mää tietenkään ees ite sitä aina huomaa, että millon se on oma ja millon koiran moka. Että sikälikin se neutraalimpi suhtautuminen molempiin olis totta kai parempi. Mutta eelleenki. Ku on syntymälahajana saanu maata kohti osottavat suupielet niin tuo positiivisuus on hiukkasen haasvavampi juttu. Heleppohan se on sillon olla positiivinen vaikka pienestä mokastaki, ku nuin ylleensä ottaen mennee mukavasti ja koira kuuntelee ja oppii melekeen itestään. Nyt on vaan ollu kaikkinensa tätä vastoinkäymistä tässä, että varmaan ois tarttettu tähän reenitauon loppuun vähä iisimpiä harjotteita sen motivaation ja hyvän mielen uuelleen löytymiseksi. Jos ei niitä löyvy, niin sitte se on kyllä turha jatkaa koko harrastusta.

Noh. Eipä ainakaan tartte tulevissa reeneissä miettiä, että mitä sitä reenais. Kotiläksyjä en varmaan kaikkia ees muista, niitä tuli kohtuullisen pitkä lista. Sen verran iski masennuksen puolelle tästä taantumasta, että en sitte saanu ees kirjotettua niitä ylös siinä paremman muistin aikana. Mutta ainaki nyt putkijarru, esteen tarjoominen joka suunnasta ja siihen liittyen irtoominen eri esteille. Ja se perkeleellinen positiivisuus... Katotaan ny saako sitä ittiänsä tiistaihin mennessä yhtään potkittua vai onko parempi suosiolla jatkaa reenitaukoo jonnekki hamaan tulevaisuuteen.

Reenikenttien Kutsu

Ralli on aiemmin mainituista syistä ollu aika totaalisella reenitauolla kaikesta. Ees tokoo ei oo tehty, vaikka sitä olis hyvin voinu reenailla muutamia harjotuksia lukkuunottamatta. Mutta jotenki on muka ollu niin kiirettä. Eikä oikeen motivaatiokkaan oo ollu taas ihan parhaassa mallissa näitten harmitusten takia. Tännään Ralli pääs takas tokoilun makkuun ja ens viikolla aiotaan mennä agilityreeneihinki.

Meillä oli Selkämaan Katin tokokoulutus omalla hallilla. Halusin tehä jotaki mukavaa ja semmosia, mitä ei oo hetkeen, siis ennen tauon alakuakaan tehty. Ekalla kierroksella tehtiin ruutua. Sitä on tehty paikan merkkauksella. Sammaa jatkettiin nytki, mutta sillä erotuksella, että ei läpytellä sitä maata olleskaan. Näin vähennettään sitä, että se koira rupiais ettimään siellä ruutussa jotaki ja herpaantuu keskittymisestä. Toinen huomio on se, että en oikeestaan voi heittää palloo Rallille palakaksi. Se rupiaa välittömästi vilikuileen ruutuun juostessaan, että millon se pallo lentää. Eli ommiin kinttuihin vähä liikettä kans. Oikeesta suorituksesta sanallinen kehu ja juosten sinne ruutuun palakkaamaan. Välillä lelu voi olla siellä ruutussa. Jollaki kertaa niin, että näytän sen Rallille. Joskus niin, että joku vie sen sinne Rallin huomaamatta. Ja joskus joku ruutun lähellä oleva voi palakata, mutta seki mieluusti niin, ettei Ralli ehi hoksaan, että mistä se pallo ilimestyy. Ku saahaan tätä ruutuun hakkeutumista vähä vielä ejistyyn niin sitte lähetään myös läheltä tekeen naksulla ja namilla sitä oikeen paikan itsenäistä hakemista. Ja eiköhän se sieltä lähe. Innolla tyyppi ainaki tekkee.

Arvoin monen liikkeen vaiheilla toiselle kierrokselle. Tunnaria enimmäkseen ajattelin, mutta sitte, kun Kati kysy ekan kierroksen jäläkeen, että millos avoimeen niin aattelin, että otetaas sieltä joku. Eli tehtiin hyppyä. Ralli teki ekalla kerralla aika mainion lähön ja napsahti istuun aivan mainioon paikkaan keskelle ja suoraan. Mutta sitte karkas ajatus ja tuli takas kiertämällä hypyn. Tehtiin yks pelkkä loppuosa eli jätin koiran istuun, menin ite toiselle puolelle ja pyysin liki. Ton jäläkeen koko liike muistu jo mieleen ja tuli aika nappisuoritus.

Näitten jäläkeen lähettiin vaikeuttaan. Muutamat vinotki onnistu, mutta sitte rupes maltti pettään ja meinas jumittua jo hyppyyn lähtöki. Eli vielä vaan sitä, mitä oon palijo tehenykki: hypylle lähöstä lentää pallo ja välillä siittä istumisesta. Jos ei meinaa istua niin voi huomauttaa ja käyä laittamassa istuun. Mieluummin niin ku se, että se saa mahollisuuen tehä vasta toisella käskyllä. Ja vinoja toki kans reeniohojelmaan.

Muitten reeneistä meille hyvä oli tuo ajatus, että toista käskyä ei anneta pätien myös kaukoihin. Niitä täytyski rueta tekeen ja etenki tietty tota istu-maahan. Muut meillä on melekeen päivittäin jumppaliikkeinä, mutta kai niitäki vois rueta joskus kokkeileen liikkeinäki. Mutta siis jos ei nouse ekalla istumaan niin hupsishupsis ja käyn nostaan sen ylös. Tietysti alakuun voin vähä helepottaa sillä, että oon lähempänä, mutta ei se täys matkakaan pittäis paha olla.

Ihan ylleisesti tommosissa liikkeissä, missä tietyt asiat seuraa toisiansa pittäis aina muistaa rikkoo niitä kaavoja, että se koira pyssyis jatkuvasti skarppina ja kuuntelis. Esim. niissä kaukoissa nyt meijän tappauksessa, että jättäis koiran maahan ja sit yhtäkkiä kuttuski sen mukkaansa tai vappauttais käännyttyään. Taikka käskyttäis jonku tempun istumisen sijaan. Näitä kuuntelemisharkkoja täytyis Rallin kans muistaa palijo. Istu - top - maahan -käskytyksiä on paljo tehtykki eli niissä se malttaa jo aika hyvin kuunnella. Mutta se pittäis laajentaa kaikkeen muuhunki.

Rallin haukkumiseen, ku kierrokset nousee, tarttis kyllä rueta puuttuun ihan tosissaan. No senhän tiiän kyllä. Tarttis rueta käskyttään sitä lepoon ja siirtymissä lähelle niin josko niillä sais jo jotaki aikaan. Sitähän se kuitenki lähinnä on, että tehäähtehääntehääntehäänkerrokäskekerrokäskenytjo! Tännään tietysti vielä vähän ekstrasti menohaluja, ku reenailuista on ollu reilun kuukauen tauot.

Jotaki ryhtiliikettä tässä kyllä kaivattais. Ehkä pittäis kattoo joku koe niin josko sillä sais sitä pakkomotivaatiota? Se ei vaan talavella oikein toimi, ku nuihin hallikokkeisiin ei ihan niin vaan pääse. Mutta ehkä semmosella sais huijattua ittensä pieneen panniikkiin. Ralli ainaki kaipais tekemistä. Alakaa tämmönen löysäily jo ottaa pienellä pannuun.

Rennommin

Viime viikolla pistin taas mukavan tukun rahhaa tähän koiraharrastukseen. Keskiviikkona ajelutin Rallia vaihteeksi Tampereen suuntaan. Akupunktio oli ohojelmassa. Ralli sai kysseiseltä reissulta lääkäriltä käytösarvosanaksi kymppiplussan, eli saihan tuota taas olla ees ylypiänä kaverista. Anto pistellä neulat itteensä ja anto niitten olla paikallansakki. Ihimetteli vaan, että mihin se emäntä mua nyt jatkuvasti roudaa. Emäntää enämpi tais hirvittää, että kuinka pitkälle ne neulat oikein pistetään.

Laserilla hoijettiin osa lihaksista. Etenki lapojen takana olevat selekälihakset oli ihan kamalat. Lääkäri sano, että ensin tunnusteli, että onko siellä joku kasvain, ku on niin kova kohta... Tupla-annokset laseria niihin siis ja kotihoitoon Nutriplus-geeliä, jotta lihakset pallautus mahollisimman hyvin. Puhe oli, että jos ei ala poika pysymään kohtuuella kunnossa, niin täytyy sitte kuvata selekä uuestaan ja tarkemmin.

Lauantaina ajeltiin taas Rallin kanssa Turkuun. Ilimeisesti eellinen kerta oli ollu jokseenki inhottava (eli kivulias), vaikka päälleppäinhän Ralli ei mittään näyttäny. Tällä kertaa alako nimittäin hirviä tärinä heti, ku aseteltiin hoijettavaksi. Raasu pieni. No joo, mutta hoitaa anto tietenki taas normaaliin tappaansa. Kommentit oli vähä mievompia tällä errää. Parempi oli kunto siis, mutta ei vieläkään läheskään niin hyvä ku vois ja pittäis olla. Etupäähän etenki yritettiin lisätä liikkuvuutta ja samalla juteltiin kaikista mahollisista tavoista, millä voitais arjessa eelleen asiaa parantaa.

Ensinnäkin jumppailla pittäis. Ringissä juoksua saahaan jatkaa naapureitten ja ohikulukijoihen iloksi ja ihimetykseksi, mutta molempiin suuntiin suuntaa vaihellen. Lisäksi täytys venytellä niskaa: nokka vuorotellen kyynärpäihin, etujalakojen välliin ja ylös korkialle. Ruoka- ja juomakuppi nostettiin ylemmäs, että vähenee taas yks pieni etupään rasitus. Tuohon pää alahaalla olemiseen vois muutenki kiinnittää huomiota. Esimerkiksi lenkillä sitä postia ei tarttis lukia joka nurkalta. No tätä mää oon kyllä jo ennenki harrastanu. Eli aamulenkillä pojjaat saa haistella just niin palijo ku haluavat, mutta päivän päälenkillä yritän rajottaa sitä varsinki alakulenkin jäläkeen, koska haluan, että siittä liikkumisesta on mullekkin hyötyä, ku ei joka närreellä pysähytä.

Sattuin ottamaan puhheeksi myös sen, että kun tolla pienellä edelleenki jonku verran on sitä eroahistusta. Sohovan kans on taas välillä askarreltu päivisin taikka tyynynpäällisten vetoketjuja imeskelty. Osteopaatin mielestä tää psyykkinen puoli voi aiheuttaa jopa suurimman osan tästä jumituksesta. Jos Ralli on täällä päivät pitkät jännityksissään, niin eipä se oo ihime, jos on jumissa. Ja sitähän se tuo isäntä on joskus sanonu, että ku mää lähen töihin ja isäntä jää koirien kans, niin Ralli saattaa mennä isännän sylliin tärräämään...

Tähän yritettään nyt taas vaikuttaa sillä yksinolon helepottamisella. Saatiin vinkki tollasesta luontaistuotteesta ku Zylkene, jota Ralli saa nyt ruuan seassa. DAPpihan meillä on ollukki käytössä joskus, mutta tää kämppä taitaa olla yhelle haihuttimelle vähä turhan iso, että sais kunnon vaikutuksen. Voisin yrittää tehä taas niitä yksinjääntiharkkoja ja muistaa muutenki olla lässyttelemättä ja mussuttelematta liikaa. Osteopaatin kommentti oli, että Ralli on loppujen lopuksi herkkä pieni poika, joka vaan ei näytä sitä.

Agility on nyt eelleen tauolla. Ens maanantaina mennään fysioterapiaan ja sen jäläkeen mahollisesti toista kertaa akupunktioon. Lokakuun lopulla on toinen fyssari ja osteopatiaan mentäis tarkastukselle vuojenvaihteen jäläkeen. Vesijumppajakso tekis hyvvää tossa hetken päästä, jos vaan pystyn sen järkkäämään eli rahat ja aika riittää. Agilityyn ei kuulemma kannata pittää kiirettä ja sittenki ku mennee niin kevyesti alotus; matalat rimat ja niin pois päin. Katotaan ny, kuinka kauan siittä saa piättäyvyttyä. Kyllähän se nyt tärkeintä ois kokkeilla, että miten hyvvään kuntoon tuon pienen sais. Mutta toisaalta täytyy sitä agilityäki tehä sitte, että näkkee, miten se kroppa taas sen kansa rupiaa pärjäämään. Ja täytyyhän se myöntää, että ku kissaamisen makkuun pääs niin niihinki ois kiva taas josaki vaiheessa päästä.

Rico-papan kanssakaan en viitti nyt lähtiä kisaileen, kun sillä on ollu vähä mahaongelmia. Karvaa lähtee niin kamalasti, luultavasti vanhusruuan puutteellisuuen vuoksi, että pallerot täytyy oksentaa kesken yötä pois. Lääkärissäki käytiin, ku rupes jo vähä huolettaan tuo ukkeli. Ylleiskunto on ok ja verikokkeissa ei ollu mittään. Lääkäri eppäili mukavasti heti pahinta vaihtoehtua: kasvaimia kiveksissä, kun ovat jonkuverran eri kokoset. Sen tojentamiseksi ne pittäis nipsasta pois ja lähettää patologille tutkittavaksi. Mun täytyy sanua, että mää en kyllä nyt jaksa uskua tohon teoriaan. Taikka en haluakkaan. Tuo karvanlähtö nyt on ollu ongelmana siittä lähtien, ku Rico siirty vanahusten ruokaan. Se on välillä ihan hirviää. Tuon takia on yritetty vaihtaa papalle ruokaa, mutta ne taas on aiheuttanu ongelmia mahan kans. Ennen niin teräsmahanen kaveri ei ennää kestäkkään ihan mitä vaan. Eikä herralle oikeen kelepaa mikkään muu, ku tuo mitä nyt on syöny.

No nyt kokkeillaan ruuaksi elläinlääkäriltä saatavaa Sensitivity ruokaa. Lääkäri ei mittään sanonu, mutta mää oon kyllä sitä mieltä, että ton ikänen ja kuitenki nuin aktiivinen koira tarttee lisäksi jonku nivellisän. Vanhusten ruuissa niitä on itessään, mutta ei tommosissa perus aikuisen ruuissa. Toivottavasti rupiais papparaisen mahan kestämään ja turkki pysymään paikallansa. Tännään se oli täällä meijän päivää sulostuttamassa ja tehokkuus on kyllä kaikesta huolimatta eelleenki ihan omaa luokkaansa. Lelut lähti käveleen korista samantien ja se vinkuva yksilö löyty alta aikayksikön. Ja Ralli oli niin mielissään, ku sai kiusata isupappaansa. Ne on kyllä niin mainion ihana pariskunta.

Että täällä nyt yritettään kovasti kuntoutua ja pittää silti pää kasassa. Voi voi, kunhan tällä yrittämisellä nyt sitte olis vaikutustaki ja tulis pikkunen kuntoon. Ja kestäis näillä uusilla ohojeilla ja ruttiineilla harrastamisenki. Ja ihan yhtälailla se on tietysti huoli tuosta pappakoirastakin. Että toivottavasti näitä oireita nyt ei aiheuttais mikkään kasvaimet. Koska vaikka kuinka ne pallit poistettais niin luultavasti ne ongelmat ois jo ehtiny levitä. Tapahtuu mitä tapahtuu, sen näyttää tulevaisuus. Turha sitä on enempäänsä tännään murehtia.

Loppuun vähä noita riemunkirjavia tekeleitä: