Pojalla Polvi Paranee

Tännään käytiin aamupäivällä poistattamassa tikit leikkaushaavasta ja samalla ortopedin kontrollissa, että miten koipi on ruennu toimiin. Ralli oli luonnollisesti aika eppäileväinen, että mitähän ne nyt mulle yrittää tehä. Mutta kiltisti ja reippaasi kuitenki seiso tutkimuspöyällä paikallaan, ku tikit nypittiin ja lääkäri taivutteli ja venytteli ja käänteli jalakaa. Aika harvon sitä joutuu häpiään, pientä.

Ortopedi totes, että polovi taipuu normaalisti, eikä turvotusta ennää juuri oo ja se siirretty sääriluun etuharjanne oli hyvin paikallansa. Hän kerto, että jalaka voi kippeytyä rasituksesta vielä muutaman kuukauen johtuin leikkaushaavasta ja nivelsitteien vammoista. Mutta nyt tuli taas siunaus agilityn jatkamiselle: polovi toimii nyt niin hyvin, että jos saahaan kuntoutusvaihe vielä sujumaan ongelmitta niin koivesta tullee täysin toimiva mihin tahasa harrastuskäyttöön! Totesinki lääkärille, että siitä tais tulla parempi, ku alakuperäsestä. Rallilla ku on vähä turhan välijät polovet, vaikka nollaksi tutkitut onki. Lääkäri naureskeli, että näin voi olla.

Sivulauseessa oli puhetta siitä, että vasen polovi on nyt ok, mutta jos iän myötä löystyy tai tietty jos sattuu jotakin, niin vaara on toki olemassa, että senki kans joskus joutuu puukon alle. Mutta tää kuntoutus tekkee nyt hyvvää tietenki myös tuon leikkaamattoman poloven lihaksistolle, joten toivottavasti meistä ei tuu ortopedin vakiasiakkaita.

Nyt tosiaan yritettään jatkaa seuraavat viis viikkoo vielä rauhallista remmiliikuntaa. Kertalenkkiä saa pitentää semmosen 5 minuuttia viikossa, mutta lenkillä saa kuitenki käyä usiamman kerran päivässä. Tähän asti oon siis käyny semmosta viittä minnuuttia, vähä reilua, kaks kertaa päiväsä. Nyt rupian pikkuhilijaa pitentään ja otan varmaan kolomannenki pienen lenkin ohojelmaan. Siitä sen heti tietää, että mennee liian pitkälle, jos loppulenkistä lopettaa leikatun jalan käytön. Täytyy olla herreillä siis ja koittaa malttaa. Viijen viikon jäläkeen siis saa vasta ulukoilla vappaana, mutta täysin iliman rajotuksia mennään vasta kolomen kuukauen päästä leikkauksesta.

Rauhallisen raviliikunnan lisäksi täytyy mieluiten joka päivä venyttää leikattua jalakaa. Reisilihasta polovi suorana taakse ja pakaraa nostamalla tassua maasta suoraan ylös päin niin, että jalaka on oikein koukussa. Rauhallisesti ja Rallin ehoilla tietenki. Täytyy ottaa nuo venytykset joko meijän päivittäisen pienen aivojumpan ohheen, että muistaa tehä ne. Kipulääkettä jatketaan vielä pari viikkoo ja lisäksi Ralli sai tännään yhen ja kolome mukkaan tuommosta Cartrophen-lääkettä pistoksina. Ne annetaan nyt 5-7 päivän vällein loput. Tuo on nivelrikkomuutoksia vähentävä lääke siis.

Fyssarille täytys päästä nyt mieluusti jo ens viikolla ja niitä käyntejä pittäis sitte olla muutama viikon tai kahen vällein. Niissä seurataan kuntoutumisen etenemistä tietenki ja saahaan aina kuhunki kohtaan sopivia ja mahollissiin ongelmiin kohistettuja jumppaohojeita kotia. Mulla oliki jo fyssari varattuna kahen viikon päähän, mutta täytynee kokkeilla, jos sais ens viikollekki. Että sais heti alakuun homman oikein käyntiin.

Ralli on vähintäänki onnellinen, ku kauluria ei ennää juuri tartte käyttää. Pari päivää, ku on yksin ja yötä lääkäri kehotti vielä pitämään, ettei rupia nyppimään haavaa ja jos tikinreiät tihkuu, mutta sitte koittaa vappaus pienelle. Haavassa on jonku verran rupia, että täytyy Bepantteenia siihen valella varsinki sillon, ku laittaa kaulurin päähän, ettei heti nuole pois.

Kyllä mun täytyy vielä tojeta, että hemmetti, ku harmittaa, että ei osannu sillon heti alakuun olla kriittinen sen ekan lääkärikäynnin kans. Ihan turhaa aiheutu kauhiaa harmitusta ja voivottelua. Mutta tämmöstä kai tää on, ku valitettavasti vielä ite on tuohon pessimismiin taipuvainen. Ehkä jo ens kerralla ossaa ottaa rauhallisemmin, ku jotaki lausuntoja kuulee. Taikka sitte ei.

Riemu ois ilimeisesti kiinnostunu Rallin yksiöstä. Kyllähän siinä täytyy olla jotaki hienua, ku toinen "saa" siellä viettää päivänsä tötterö päässä. Ralli varmaan löis mieluusti kaupat lukkoon, jos sais päättää.

Seniorijumppaa ja Tuotekehittelyä

Sitten viime kirjottaman ei oo mittään erityistä tapahtunu kuntoutumisen saralla. Tai siis tietysti koko ajan enemmän käyttää leikattua poloveaan Ralli. Ja koko ajan enemmän on purkamatonta energiaa... Pelekäänpä pahoin, että täytyy rueta pian laittaan sitä häkkiin myös sillon, ku ollaan kotona. Varsinki tännään yritti monneen otteeseen lämmitellä Riemua leikkimään kielloista huolimatta. Ja Riemuhan totta kai olis kyllä valamis leikkimään, mitä nyt pikkasen tuo kauluri välillä arveluttaa.

Viime torstaina oli koirajumpan toinen kerta. Päätin ottaa sinne tuon Rallin isupapan, ku Rallilla oli kuitenki vasta alle viikko leikkauksesta. Riemu jäi matkasta siksi, että siellä on jumppakaverina 10 kk akitauros. Riemua sen verran tunnen, että vaikka ylleensä ottain vieläki on suhteellisen mittään sanomaton vastaan tuleville koirille, niin tuon tyyppiset isot urokset kyllä aktivoi sen Riemun uhovaihteen. No en tiiä menikö valinta ojasta allikkoon, ainakaan ääntä ei ollu yhtään sen vähempää tällä seniorijumpparilla.

Rico oli tietenki ihan tohkeissaan, ku pääs pitkästä aikaa mun mukkaan. Se on nyt ollu aikalailla kokoaikasella eläkkeellä pari vuotta, mitä nyt muutaman kerran on päässy vähä agilityä reenaan. Sillä kyllä eellen riittäis tuota energiaa ja se kaipais touhua melekeen, ku ennenki. Lenkkeily ei välttämättä ennään niin kiinnosta, mutta namit saa sen ihan ylikierroksille. Ja sitte lähtee välittömästi komennus päälle. Pikkasen siis varmaan koeteltiin jumppakavereitten hermoja, ku herra kerto aina välittömästi, jos namia ei tullu tarpeeksi tihiään.

Tekeminen on siis Ricolle eelleenki, 12-vuotiaana, tärkiää, mutta keskittymiskyky on hukkunu johonki matkan varrelle. Saatiin me se tunti siinä kuitenki kulumaan ja Rico sai testailla jumppapähkinää ja doboa niin, että varmana väsytti. Se ei kyllä pelekää eelleenkään mittään tuommosia uusia "vehkeitä". Onneksi lihasreenien ohessa Rico pääs myös testaamaan salin pallomerta. Sinnekki se hyppäs mittään miettimättä sekkaan ettiin nameja ja ku namit loppu, se totes, että tässäpä on mukavan palijo palloja leikittäväksi. On se vaan semmonen teräspapana.

Ihan hyvä oli käyä taas vähä pappakoiran kans tekemässä. Mulla tullee aina niin vertailtua tota Rallia siihen ja Ricon kans tekemisestä on niin kultautunneet muistot. Se on semmonen the one and only. Tietysti sillä on nyt jo ikä teheny tehtäväänsä, että vertailukeleposta se sen toiminta ei ehkä ennää oo. Mutta oon monesti miettiny ja puhunu, että oisin toivonu Rallille vähä enemmän isänsä kovvuutta ja rohkeutta. Rico on melekonen jäärä, Ralli taas enemmän miellyttämishalunen ja pehmeempi. Mutta yhtä energisiä ja aina valamiita tekemään yhessä ovat molemmat. Että ehkä se sittenki on mun hermojen kannalta ihan kiva, että Ralli on nuin kiltti ku on...

Sunnuntaina kehittelin Rallin haavasuojalahetta vähä lissää. On tuo jo huomattavasti parempi. Vaikia se on tehä semmosta, joka pyssyis, mutta ei kiristäis tai painais inhottavasti. Vielä jäi petrattavvaa. Tosin mää toivon, että me ei nuita ennää tartteta ikinä. Sen jäläkeen siis, ku nyt keskiviikkona tikit on poistettu.

Leikkaus ja Eka Viikko

Viime perjantaina oli Rallin leikkauspäivä. Vein pikkusen Tesomalle aamusella, annettu aika oli 8.30. Sille annettiin rauhotusaine, kun olin vielä paikalla. Ooteltiin ootusaulassa aineen vaikutusta. Ortopedikin kävi siinä tosiaan esittäytymässä ja lohuttamassa väsähtävää potilasta, että loppukesästä jo kisataan. Siinä ois ollu hyvä kohta kysyä leikkauksesta ja kuntoutumisesta ym., mutta itellä oli ihan pää tyhyjä. No onneksi tullee tuo kontrollikäynti, niin saan vähä kysellä, että mikä siellä lopulta oli menny rikki ja muuta. Lopulta pieni joutu antaan nukutusaineelle periksi, vaikka kovasti vastaan taisteliki. Hoitaja vei siitä Rallin mukanaan ja mää lähin töihin.

Yllätin itteniki, että pystyin kyllä töissä hyvin keskittyyn hommiini. Sen verran luottavaisin mielin lääkäriasemalta pääsin lähteen. Eppäilivät, että joskus kahen jäläkeen, ehkä kolmen neljän maissa soittelisivat hakemaan Rallia. Siksi en kerinny sitä puheluakaan kauheesti ootella, kun se tuli jo tasan kahdelta. Ajelin Tesomalle, kuuntelin leikkausraportin ja hoito-ohjeita, kuittasin vajaan 750 euron laskun ja sain sylliini tokkuraisen pienen tötteröpään. Pihalla päästin Rallin maahan. Se oli saanu reilusti nesteytystä, niin hoitaja epäili, että tarttis jo pissata. Mutta ei se vielä semmosta tajunnu. Eli autoon ja kotia vaan.

Eka ilta meni pöhnäspäissään. Takapihalla käytiin pissareissuilla ja lopun aikaa Ralli nökötti kopassaan joko isännän tai mun lähellä. Mutta mitä selevemmäksi pää tuli, sitä enemmän rupes kauluri ahistaan. Muistan, kun Rallilta poistettiin hännästä se pieni patti, niin se kaulurin pito oli sillonki aivan toivotonta. Ralli vaan istu niska jäykkänä ja silimiä räppäyttämättä ja siitä syystä silimät vuotaen ja tutisi. Sillon ei kauluria sitte juuri piettykkään, kun häntään saatto laittaa sitteen suojaksi. Ja ku Ralli on niin kiltti, että ku sannoin sille, että ei saa koskia siihen sitteeseen niin ei se sitte koskenu.

No ei se varsinkaan ekana yönä palijo muuta ollu, ku tuota tutinaa. Valavottiin aamuyöhön. Sillon annoin periksi ja otin kaulurin pois. Valavoin sitte itte ja katoin, ettei pääse haavaan käsiksi. Pijin kättäni sen pään vieressä, että tunsin heti, jos se liikutti sitä. No aamulla piti tietenki laittaa kauluri taas takasin, koska tiesin, että pakko sen vaan on olla sen kans. Yritin tietenki, että kaikki kiva tapahtuu sen kaulurin kans. Eli ruoka ja maholliset herkut ja erityinen huomio ym. Toinenki yö meni vähä rikkonaisesti, mutta sunnuntaina Ralli onneksi meni jo kaulurin kans kohtuullisen hyvin.

Maanantaina tietenki oli mentävä töihin. Järkkäsin Rallille kodinhoitohuoneeseen yksiön, joka oli vuorattu mattoilla (liukastumisia pittää varoo), eikä siellä ollu mittään, mihin vois hyppiä. Se oli kuitenki Rallille kauhia ressin paikka. Kaulurin kans jätetään yksin Riemusta erilleen. Päivän aikana se oli pissannu muutaman kerran sinne ja mun kottiutuessa oli tietenki häjissään. Onneksi on nuita isompien koirien omistajia lähipiirissä niin sain maanantaina illalla jo ison häkin Rallille tulevia päiviä varten. Sen laitoin olohuoneeseen eli nyt se näkkee ympärillensä ja Riemunki. Häkistä ei oo tuntunu sitte olevan suuremmin moksiskaan, vaan on jääny sinne rauhallisesti, ja kun oon tullu kotia niin on ollu siellä suhteellisen rauhallisesti, ilonen tietenki ku tuun. Rupesin myös käymään päivisin kotona, että Ralli pääsee pissalle. Onhan se selevää, että muutaman minnuutin ulukoiluilla ei rakko tyhyjene samalla tavalla, ku normaalilla aamulenkillä. Varsinki ku Rallin suurin hätä niillä on se, että mennäänmennäänmennäänmennään vielävielävielä kauemmaskauemmas! Eli yrittää vaan vettää mua mukanansa pitemmälle ja pitemmälle niin se pissailu jää vähäseksi. Ja lisäksi tuntuu, että jano on ollu normaalia kovempi, en tiiä voiko se olla nuo lääkkeet (antibiootti ja kipulääke).

Täytyy sanua, että tuo toipuminen on kyllä ihan hurjan nopiaa. Polvee on kuitenki ronkittu ihan urakalla. Heti perjantai-iltana, pöhnässään toki, merkkas jo varaten leikattuun jalakaan. Kyllä mua hirvitti... Ja niin teki muutaman kerran muutenki viikonloppuna. Maanantaina varas jo pääosin seisoissa leikatullekki jalalle. Ja saatto kävellä sisällä kaikilla nelijällä jalalla. Siis kolomantena päivänä leikkauksesta! Torstaina hurjalla viien minnuutin iltalenkillään Ralli sitte jo ravas kaikilla jalloilla osan lenkistä. Ja mun silimään hyvin puhtaasti. Torstain jäläkeen on tosiaan ravvaillu kaikilla jalloilla, ja mitä nyt muutamia laukka-askelia pystyy lyhyessä remmissä joskus ottamaan, niin niissäki on jo käyttäny osittain kaikkia jalakojaan.

Varjopuolena tässä eestymisessä on tietenki se, että Ralli ei ennää sillailla varo leikattua jalakaansa. Eli se tarkottaa totta kai sitä, että se ei nää mittään ongelmaa nojatuoliin tai sohovalle tai sängylle hyppäämisessä... Tietenki on yritetty rajottaa mahollisuuksia hyppäillä itekseen eli pietty nuita molempia pois olohuoneesta, jossa ne houkuttelevimmat hyppypaikat on. Mutta kyllä tässä nyt alakaa konkretisoituun se, että kuus viikkoo tullee olemaan piiiiiitkä aika. En tiiä täytyykö tuo rueta telekiään häkkiin meijän kotona ollessaki välillä.

Liikunta on tietysti siis ollu tosi tosi rajotettua. Pari ekaa päivää käytiin vaan omalla takapihalla asioilla. Sunnuntaina taisin käyä ekan kerran "lenkillä". Eli n. 100 metriä omalta pihalta, ihan vaan, että Ralli pääs vähä haisteleen ja pihalle. Se on ite toki ollu lauantaista asti sitä mieltä, että lenkille pittäis päästä. Sehän nyt on ihan ennen kuulumatonta, että Riemu pääsee yksin lenkille! Maanantaista lähtien on käyty aamulla ja illalla pienet kävelyt, n. 5 min, tuossa lähellä ja lisäksi tietysti Ralli on asioinu takapihalla. Antibiootti on ilimeisesti vielä väsyttäny Rallia aika palijo, että vielä se on tyytyny kohtaloonsa suhteellisen vähällä. Perjantaina antibiootti kuitenki loppu, joten innolla ootan, mikä on energian taso jo ens viikolla...

Iltasin on nyt vähä pellailtu älypelejä niin, että Ralli on syöny ruokansa pitkälti niistä. Vähä loppuviikosta venyteltiinki. Kävin viime viikonloppuna kuuntelemassa toko-oppeja uusista säännöistä. Uuen voittajan juttuja ois tarkotus rueta sitte rauhallisimmasta päästä reenaileen tässä toipilasaikana. Ja varmaan jottain temppuilua ja jumppailua täytyy pikkuhilijaa lisätä tässä viikkojen mittaan. Mutta niistä sitte sitä myötä enämpi.

Laitan tähän vielä tuon kuvvauksen siitä, mitä leikkauksessa tehtiin: "Rallin oikea polvi leikattiin. Polvilumpion luksaation korjaamiseksi polvilumpion suoran siteen kiinnityskohtaa sääriluun etupinnalla siirrettiin niin, että lihasten toiminta pitää polvilumpion jatkossa oikealla paikallaan. Sääriluun etupinnan luuharjanne irrotettiin, käännettiin sivusuunnassa ulommas ja kiinnitettiin takaisin metallipinnalla. Yleensä metallipinnaa ei tarvitse poistaa. Samalla nivelkapselia ja polvilumpion ulompaa sivusidettä kiristettiin jalan ulkoreunalta niin, että polvilumpio tukeutuu sivusuunnassa paremmin."

Tein Rallille heti ekana iltana tuommosen hopparilahkeen haavan suojaksi. Siinä jäi vähä kehitystyö vaiheeseen, ku sitä nyt ei sitte ookkaan käytetty. Aattelin, että sais olla ton kans ku ollaan ite kotona, mutta totesin, että parempi vaan pittää tota kauluria, että se tulis mahollisimman sinnuiksi sen kanssa. Toinen syy tuon tekemiselle oli Riemu. Se kun on sen sortin sairaanhoitaja, että aattelin, ettei se jätä Rallin leikkaushaavaa ollenkaan rauhaan. Yllättäin se on muutaman kerran sitä vaan nuuhkassu eli senkään puolesta lahjetta ei oo tarttettu. Varmaanki kyllä sitä hoitais, jos Ralli antais hoitaa. Sen mitä Ralli on ollu välillä iliman kauluria, on kans menny ihan sillä vaan, että on kieltäny sitä kerran pari haavaan koskemisesta. Se on vaan niiiiin kiltti.

Meni Pikkusen Polvi Ympyrää...

...Rallilla nimittäin. Tässä on muutama viikko taas ollu melekosta tunteijen vuoristorattaa, eikä vähiten tuon pienen valakosen takia. Että varotus on annettu, tästä tulee piiiitkä valitus. Taikka sanotaanko, että tästä taitaa tulla jonku sortin usiampiosanen raportti. Ehkä joku kohtalotoveri joskus voi löytää tästä jotaki, mutta ainaki nyt että ite muistan, miten hommat eteni.

Mutta alotettaas ihan alusta. Päästiin tosiaan maaliskuun puolessa välissä taas saikulta reenaileen haimatulehuksen jäliltä. Mutta sittenpä iski mulle ihan hirviä flunssa. Olin usiampana iltana kuumeessa, mitä ei sitte lapsuuen oo tapahtunu. No Ralli pääs kumminki reeneihin lainaohojaajan kans niin eiköhän se just sillon päätä valita niin itelleen epänormaalin juoksureitin (eli luopua putkeen menemisestä), että törmäyskurssilla oltiin. Niin huonoa tuuria taas, että ei oo tosi.

Onhan noita törmäyksiä nyt joskus ennenki ollu, mutta ne on aina menny tyyliin hetken jalan nostelulla ohi. Nyt Ralli jätti oikian takasensa kokonaan käyttämättä, roikotti vaan. Reenit loppu tietenki siihen, pieltiin kylymäpussia jalassa jonku aikaa ja sitten käytiin vähä kävelemässä. Ongelma oli poissa. No pitemmällä jäähyttelylenkillä jossain kohtaa jätti taas jalakansa käyttämättä, mutta aattelin, että ehkä se revväytti jotain lihasta tai että joku lihas kramppaa. Sama kuitenki jatku muutaman päivän, välillä jätti vaan jalan käyttämättä ja vauhikkaampi meno sen varsinki aiheutti. No ei muuta ku lääkäriin.

Lääkäri totes heti, että polovi menee paikoiltaan, eikä palaudu heti takasin. Olin jossain jalakaa kuivaillessa itekki tuntenu siellä polvessa jotaki ja alakanu epäileen. Kun sanoin, että kaverilla on polovet tutkittu nolliksi niin diagnoosiksi tuli trauman aiheuttama mediaalinen patellaluksatio. Jos kysseessä olis rauhallinen kotikoira, niin hoitona luultavasti ois suositeltu ihan vaan fysioterapialla lihasten kuntoutusta niin, että polvi pysyis paremmin paikallaan. Mutta lääkäri tietysti mun tapahtumien kulun selevityksestä tiesi, niin kysseessä on harrastuskoira ja uskomaton energiapakkaus. Lääkäri kävi jututtamassa ortopediä ja suosittelivat Rallille polvileikkausta. Tän lääkärin puhheista mulle kuitenkin jäi sellainen kuva ja tunne, että agilitylle voi sanoo hyvästit ja loppuelämän saa sitte pelätä ongelman uusiutumista. Että toki kevyesti vois treenata, mutta se ois sitte aika lailla omalla vastuulla. No niinhän se tietysti aina on.

Mutta kyllä toi lausunto aikalailla otti koville. Että agility ois niinku tässä? Mun ja Rallin harrastus numero yks. Ei pelekästään se, että Ralli ei koskaan enää sais tehä agilityä, josta se niin ilimeisesti nauttii pienen sydämensä kyllyyestä, mutta myös se, että iso osa mun lähheisimmästä kaveripiiristä koostuu muista agilityharrastajista. Ja koirat, mutta varsinki agility on myös meijän sisarusparven yhteinen juttu. Tämmösiä ajatuksia tuli pari päivää pyöriteltyä. Leikkausajan varasin heti seuraavana päivänä tietenki. Leikkaus ei tietty ollu mikään halapa lysti, varsinki, kun noilla ei edelleenkään oo vakuutuksia (ei tosin tuu tästä eteenpäinkään, mutta se taas ois vaikka kokonaan oman tekstin aihe). Onneksi oli jottain säästössä, vaikka niillä olikin ollu tarkotus ostaa itelle valmistujaislahja. Mutta mun valmistujaislahja on nyt sitte Rallin toivottavasti terve polvi.

Olin varannu fysioterapeutin Rallille jo ennen tota tapausta ja en sitä sitte perunu. Ja hyvä niin. Sain sieltä jo hyviä neuvoja kuntoutukseen ja leikkaukseen valamistautumiseen. Ja ennen kaikkee sain kuulla, että tällä meijän luottofyssarilla (Kirsi Piispanen, Koirakuntosali) käy palijon polvileikattuja koiria, jotka on ihan menestyksekkäästi jatkanu kuntoutuksen jäläkeen agilityuraa. Eikä hänelle tullu mieleen yhtään, jolla ongelma ees leikkauksen jälkeen olis uusinu. Ilimottauduttiin myös jumppakurssille, että saahaan jotaki aktivointia tähän kuntoutusaikaan ja hyviä vinkkejä siihen. Mutta siitä lissää myöhemmin.

Ennen leikkausta soitin vielä leikkaavalle ortopedille (Juha Kallio, Eläinystäväsi Lääkäri) ja hän totes uuestaan, että tämmösen harrastavan koiran kanssa leikkaus ehottomasti kannattaa. Leikkauspäivän aamuna hän sano Rallille, että kyllä sää jo loppukesästä taas kisaamaan pääset. Se tietenki vähä vielä pistää eppäileen, että tuossa kohtaa ortopedi ei ite ollu vielä kokkeillu Rallin polvee ollenkaan. Mutta ilimeisesti nää sitte kuitenki on heille niin seleviä tappauksia.

En tiijä millon opin, että en ottasi niin järkkymättöminä tottuuksina aina kaikkia lääkärien sanomisia. Ku vähä kaikesta tuntuu kuitenki olevan niin monta mielipiettä ku on asiantuntijaa, ja varsinki asiaa tuntemattomaa. Niin palijo vähemmällä olis taas päässy, ku ois rauhassa kyselly kokemuksia ja näkemyksiä, eikä heti heittäny täysin kuokkaa kaivoon. Eihän se nyt edelleenkää mitenkään satavarmaa oo, että polvesta priima tulee. Kuntoutuminen on pitkä prosessi ja tommosen säheltäjän kans aika vaikee kuvitella kuutta viikkoo rauhallisesti hyppimättä... Ja ihan samalla lailla se toinen tervekki polovi voi joskus mennä ympyrää, ku tää leikattu. Tai tapahtuahan voi mitä vaan. Ajatus ja toivo nyt kuitenki on olemassa, että meijän harrastus voi jatkua. Ensisijasinta nyt tietenki on se, että Ralli tullee semmoseen kuntoon, ettei mihinkään satu ja että pääsee nyt ees vappaana laukkaamaan. Se on kuitenki ihan vaan seki Rallin mielestä niin siistiä. Ja joo, se on "sanonu" sen mulle. Koirat on huonoja valehtelemaan ilimeillään ja elleillään.

Tämmönen vuojatus tähän alakuun. Aattelin tosiaan yrittää päivitellä kuulumisia ja kuntoutumisen etenemistä vähä aktiivisemmin ainaki nyt alakuun. Että muistan sitte tarvittaissa joskus, että miten tää homma meni. Eli perästä kuuluu. Seuraavaksi turinoin leikkauksesta ja ekasta viikosta sen jäläkeen. Loppuun vielä pari kuvaa pääsiäiseltä. Vain kaikkein pehmein voi olla tarpeeksi pehmeä pienelle russelipojalle.