Agia Napaan

Huhhuh. Olipas rankka päivä eilen. Mutta alotetaas lauantaista. Koska en tykkää nuista pakkaskeleistä oikein ollenkaan niin emäntä ompeli mulle uuen, paksumman takin. Tai karvahaalarin niinku se ite sano. Mää en niin kamalasti kyllä takeista välitä, varsinkaan ku iso-emäntä ("mummu") sanoo niitä mekoiksi. Mutta kyllä tää ihan kiva on. Ainakin se lämmittelee mukavasti ja on kohtuullisen miehekäski.


No mutta asiaan. Eilenhän oli tosiaan semmoinen päivä, että olin ensimmäistä kertaa virallisissa agilitykisoissa. Taisiis ekaa kertaa kisasin niissä itte. Se oli ihan mukavaa. Kauheesti sinne oli tullu yleisöö mua kattoon, emännän kavereitaki vartavasten.

Ihan ekana se tuomaritäti totesi, että mä oon jättikokonen kääpiöpinseri ja että ei mua tartte mitata. Makseihin vaa. Kyllä mä ton oisin itekki osannu kertoo, iso äijä jo. Sitäpaitti tosta kääpiöpinserijutusta ois voinu vaikka loukkaantua.

Ekalla radalla sitte kaikki meni ihan mukavasti ensimmäiseen esteeseen asti. Siinä kun sen hyppäsin niin mun absoluuttinen estemittari alko hälyyttää. Ne oli ihan liian korkeita ne esteet. No mää jätin sitte varmuuen vuoksi kaikki seuraavat esteet hyppäämättä, kun ne kerta oli väärän korkusia mulle, mutta muut esteet kyllä suoritin tyylikkään varmasti. Ilmeisesti emäntäki oli tyytyväinen, ku se siinä jotain hihku, kun mun perässä paakersi. Varsinki kontaktit mä tein tapani mukaan näppärästi, vaikka ne olikin epäilyttäviä. Niiltä oli unohettu namit.


Samalla mallilla mä suoritin kaikki radat. En mä tosin enää tokalla enkä varsinkaa vikalla viittiny tehä kaikkee ihan just niinku emäntä sano. Olinhan mä jo taitoni näyttäny niin kävin vähän tsekkaileen paikkojaki. Ihan hienot oli puitteet ja sopiva lämpöki mun aristokraattiselle hipiälleni. Vikalla radalla kävin vähä tervehtiin tuomariaki. Se seiso siellä nii yksinäisen näkösenä ja heilutteli kättään niin päätin sitä vähä ilahuttaa ja tarkastaa samalla, että mikä se on miehiään. Osottautu naiseksi tosin. Ihan mukava tyyppi, mutta hiljanen eikä se rapsutteleenkaa ruennu. En mä sitä sitte kauaa ehtiny ilostuttaan ku emäntä huusi pää punasena jatkamaan rataa.


No mä sain tietty palkinnonki sieltä. Jotain nahan riekaleita. Niin ja sainhan mä aina keitettyä kanaa emännältä. Se on hyvää ja sopii mun mahalle. Mua ei kisaaminen paljo ressannu. Ei menny maha kuralle eikä mitään. Emäntä tuntu varsinki alkuun vähä hermoilevan niin siksi mää olinki niin kiltti sille aluksi ja tein suunnilleen mitä se pyysi. Mää vähän ihmettelen esim. Veli-Ronia, että miten se aina viittiiki kuunnella niin tarkkaan sitä emäntäänsä. Roniki oli siis mukana ja suoriutu radoista vissiin aika virheettömästi, mutta ei se missää vaiheessa meikäläisen eelle päässy.


Mukavahan tuo oli päivä. Illalla meinaski vähä väsyttää. Kotia ku pääsin niin moikkasin isännän ja söin ruuan ja painuin pehkuihin possun kanssa.

Riemu

Jepjep. Kommentoinpa jotain minäki. Takki on "pitkän" kehityksen tulos ja siinä on ajateltu nimenomaan pinserimäisiä tarpeita varsinki tuossa kauluksessa. Estää tuollalailla pitkänä vähän korvien hakkaamista, kun pipo ei pysy päässä.

Mitä kisaamiseen tulee, niin olihan se yhden sortin rimanalitus. :) Toisaalta, jos aattelee asiaa nimenomaan pinserikantilta, siis siltä mitä pinsereiden agilitaamisesta oon kuullu tai nähny, niin ihan hyvinhän se meni. Koira ei karannu radalta kertaakaan eikä ees haukkunu Tuomaria, vaikka tervehtimässä käviki... Koira oli jotenkuten hanskassa 85 % ekasta, 70 % tokasta ja 50 % vikasta radasta. JOS ekalla radalla esteet olis ylitetty alituksen sijaan niin se olis ollu jo aikas hyvä. Mutta jossittelu sikseen ja tiiänpähän ainaki mihin reeneissä aletaan taas panostaa.


Riemun mainittemat nahan riekaleet oli Berran arvonnasta voitetut hienot reenilelut. Eipähän tarvinnu tästäkää koiratapahtumasta Riemun kanssa lähtiä tyhjin käsin. :) Mitä jatkosuunnitelmiin tulee niin reeniä, reeniä, reeniä, mutta vain sopivasti, että Riemun löytyny motivaatio säilyy. Ilmottauduttiin jopa PinAgin järjestämään Jaakko Suoknuutin agikoulutukseen maaliskuulle. Kyllä meiän tämän vuoden ykköstavoite taietaan asettaa kesän episcuppiin, jonka oma seura toivottavasti taas järkkää. Virallisiin sitte ehkä joskus taas. :)

Emäntä

PS. Kiitos Hannulle kuvien ottamisesta! Niitä saa klikkailemalla vähä isommiksikin.