sunnuntai 3. elokuuta 2014

Vapaaherra

Hohhoijaa. Kyllä saa taas kerran sanua, että p*ska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Se oli niin sanotusti Riemun eläköitymisreissu eikä se Rallin osaltakkaan aina välillä kaukana tunnu olevan.

Riemu otti kyllä taas kaiken irti essiintymisestä. Ei se oo tainnu ihan noin reilusti rallatella virallisissa koskaan ennen. Ekalla ratalla meinas lähtee parin ensimmäisen esteen jäläkeen ,aata kiertävälle uralle, mutta siittä selevittiin kuitenki vielä kympillä ja yliajalla. Perinteiset aalla maisemien ihhailut ja kunniakierrokset, juu nou. Toisella ratalla ryntäs heti lähöstä kattomaan tuomaria. Ja joo, kyllähän sillä noin teoriassa oli vähän saman näkönen ruutupaita, ku mukana olleella, mutta piiloon menneellä isännällä. Silti se päällimmäinen syy Riemun vapaaherraksi siirtymisseen on sen käyttäytyminen nykyjään.

Riemulla ei tuo leikkauttaminen varsinaisesti oo helepottanu elämää. Se on kehittäny sen jäläkeen ihan ihimeellisiä päähänpinttymiä. Niinku nyt esimerkiksi sen, että se haluais juosta jokasen peräkärryn perrään. Ja sitten se vielä ikävämpi, eli uhoominen. Erityisuhon kohteena on jostakin syystä whippetit. Sen käyttäytyminen vaikka nyt tännään tuolla kissoissa semmosen nähessä oli sen verran huolestuttavaa, että meinasin jättää menemättä ratalle. Namilla sain sen kuitenki kiinnittään huomionsa muhun ja rauhottuun, mutta enpä taija haluta ennää kokkeilla onniani. Tää taantuminen tuntuu vaan syvenevän iän karttuessa. Kyllä se varmaan se ykkösten viimenen nolla sieltä olis kohtuuella voinu joskus tulla, mutta mulla ei vaan riitä ennää peliverkkarit. Eikä se Riemukaan siittä kissaamisesta niin erityisesti taija nauttia.

Rallin kans ensimmäinen rata oli suorastaan hyvä. Se oli vielä vähän normaalia varovaisempi ja siksi esimerkiksi aan alastulo onnistu hyvin. Ommaan piikkiin menee hyllytys, ainaki osittain. En huolehtinu yhen esteen hyppäämistä, ku rupesin jo vissiin ennakoimaan mahollista nollaa ratan loppupuolella. Ihan pikkusen harmittaa. Sillä ois voinu olla kohtuullisella sijalla lopputuloksissa, ku vauhti oli ihan jees. Loput kaks rattaa meni sitte siihen perinteiseen räyhäämisseen. Ensinnä kaveri ei tullu alotuksen pakkovalssiin, vaan ratkas esteen ommaan suuntaansa. No se rata olis kyllä kaatunu myös hemmetin ärsyttävvään keppeille vientiin, joka tuntu olevan päivän teema. Hyppärillä käänty ensin putkesta omille teilleen, Siittä jouvun taas ottaan omallekki niskalle osan huonon ohojausvalinnan takia. Hyllyhän siitä tuli saman tien, ku Ralli juoksi putken sitte myös väärään suuntaan. Agiratojen kamalien keppivientien jäläkeen hyppärillä oliki yllättäin kepeille meno suoralla. Menihän se Ralli kyllä sisälle oikein, mutta ei siinä räyhässään viittiny kaikkia välejä pujotella. Nappasin kaverin kainaloon ja kävelin pois. Oli alun putkisekkoilussa jo tunattu mun makkuun oma suoritusaikamma loppuun.

Että tämmästä. Vaikka ei perusluonteeseen kuulukkaan niin kai sitä pittäis jotaki positiivistaki yrittää löytää. Paikka nyt joka tappauksessa oli mukava. Nurmikenttä oli yllättävän liukas, vaikka oli kuiva. Nurmi oli kuitenki tasanen ja mukava juosta. Lähistöllä oli lampi, jossa koirat pääs vilivottelleen ja lenkitysmaastot oli kohillaan. Ja keli oli mainio, vaikka vähän meinas välillä hiki tirskua. No Riemun osalta positiivista on se, että ei tartte ennää pelata kortisoonin kans, ku päätös on tehty, että semmosiin paikkoihin ei mennä, missä se katottas douppinkiksi. Rallilla ei ennää oo mittään ongelmia lähössä pysymisen kans, se oli joku kevvään kummajainen. Ja ehoton ykkösjuttu tämän reissun kissoissa on se, että Ralli on menny nyt kolomella kisaratalla aan alastulon suorastaan hyvin. Vauhti ei oo ollu ihan paras mahollinen aalla, saati puomilla, mutta se selekiästi miettii niitä.

Reenattavvaahan meillä riittäis eelleenki esimerkiksi tuossa kääntymispuolessa. Varsinki räyhä-Ralli vettää kyllä semmosia kaarteita, että oksat pois ja sekunteja kulluu. Ja varmaan se samanen asenne tekkee nuo keppiongelmatki kissoihin. No katotaan, mitä ongelmia ilimenee viikon päästä Iisalamessa. Nyt tarttis varmaan viikoksi keskittyä tokkoiluun. Laitoin nimittäin ilimottautumisen menemään AVO-kokkeeseen parin viikon päähän... Apua! Ehkäpä lissää tokosta vielä jossain kohtaa lomaviikkoo. Josko sitten olis taas jotaki keventäviä kuviaki taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti