Vaaran Merkit

Kauhee tuuli tuolla ulukona. Onneks emäntä ei raahannu mua reenejä vetämään. Siellä oliki pikku keissi, ku kentälle oli kaatunu puu ja valotoloppa. Vorse majöör niinku sanotaa. Onneks ei ollu kettään reenaamasa sillon. Se oli ilimeisesti kaatunu ihan hetki ennenkö emäntä paikalle kerkis. Että niin se voi olla ihan suoraan sanottuna hengenvaarallistaki tuo agility.

Meitsille riittää ihan se, että mut raahataan kuulemma taas huomena elläinlääkäriin. Jollekki piikille sano emäntä. Kuulostaa pahaenteiseltä, mutta kuulemma joku siejätyspiikki vaan. Emmää kyllä mielestäni semmosia tarttis. Mää siejän oikeen hyvin kaikkia. Kaikkia ihimisiä ja koiria ja muitaki elukoita. No okei kissoja mää en niinkää sietäs, mutta emäntä pakottaa sietään niitäki, vaikka ne tunkee mun reviirille.

Emäntä on alakanu mulle semmosestaki vaarasta huomauttelleen ihan ekkaa kertaa mun elämän aikana, että saattasin lihua. Hemmetti. Olis tyytyväinen ku kerranki oon oikeen hyvässä, komiassa lihassa. Se on jotaki mutissu, ku on joutunu munki valijaitten vattanympärystä isontelleen. Ricon kansha se joutuu tekemään sitä jatkuvasti. Mutta minkäs sille mahtaa, ku ruoka maittaa nykysi niin hyvin. Ja sitte ku saa nuita herkkujaki taas niin ne pittää syyä samon tein, ettei niitä ehitä viiä nokan eestä. Ja emäntä ja isäntä saa kyllä syyttää ihan itteensä. Mitäs lyllertävät lenkillä niin hittaasti, että eihän siinä Pienelle Pinseripojalle tuu ees hiki.

Nyt mää meen tuhuaan ton yhen puruluun, ettei sitä kukkaan hävitä. Ja tuo tuuli saa mun puolesta loppua. Melekeen otan sitte satteen mieluummin. Taikka no en sittekään.

- Riemu

PS. Kaikki kuvat on taas Ricosta...

Jos ei mulle anneta vinkuhippoo niin mää nostan koiran pöyälle.

Jaa oliks sulla kesken joku?

Aika mielenkiintosta...

Siinähän koitat tehä hommias.

Menneen Talven Lunta

Oon jo usiampaan otteeseen katellu tuolla Riemun blogikansiossa näitä valamiiks tehtyjä kuvia viime kevväältä. Ne jäi julukasematta, ku niitten kuvvaamat karkelot ei tuottanu tulosta. Ricosta ei tullu isukkia toista kertaa. Katotaan nyt jääkö pappa eläkkeelle niistä hommista heti alakuunsa vai miten tää syksy tästä etenee... Rico ite ei kylläkään oo vielä suostuvainen eläkkeelle varsinkaan tästä, mutta ei mistään muustakaan lajista.

Luvassa siis tutustelua, lämmittelyä, urostelua, mielistelyä, mairittelua, karkuun juoksemista, turpiin ottamista ja mitä kaikkia muuta sitä tohon kosiskeluun kuuluukaan. Palautteen antavana osapuolena ihastuttava russelineiti Tara.



- Emäntä

PS. Edellisseen postiin pittää sen verran kommentoija, että en tosiaan käytä tuota suihkepantaa tokoreenaukseen. Se on kaulassa turvallisuussyistä, ku tossa pihalla irrallaan reenaillaan. :)

Kosketus

Lähinnä mää aattelin pistää tänne nää mun kosketusalustareenikuvat, jotka isäntä otti täsä joskus. Sen reenaaminen on kyllä hauskaa, vaikka se alaku oliki niin kummallista, ku emäntä vaan seisua tojotti eikä sanonu mittään. Mutta aika äkkiä mää sen homman sitte hoksasin. Emäntä on ihan mielissään. Se kuulemma aikoo käyttää tätä juttua jossaki tokohommissa.

Yks positiivinen asia muuten pittää kuitenki sanua terveyteen liittyen pitkästä aikaa. Lääkäri määräs mulle semmosen sokkitieetin, että mulle piti antaa kaikkia semmosta, mitä söin sillon joskus aikanaanki, ennenku nää oireet alako. Ai että mää oon herkutellu. Oon saanu grillikanan rääppeitä, nauvan mahhaa ja lihhaa, mun lempparikananameja ja vaikka mitä. Ja arvatkaa vaan, että maistu ne iänikuset kuivanappulatki hyvältä pitkästä aikaa. Ja entäs ne niin kuivakkaan oloset nahkapuruluut. Voe kuulkaa että mää oon niitäki nautinnollisesti nassuttanu!

No nyt se sokkiaika on vissiinki ohi, mutta pelekälle kalalle mun ei sentään tartte palata. Kuivaruuan lissääminen alotti semmosen kutinan, ettei mun tämänhetkinen kortisooniannos riittäny. Se on sen verran pieni annos, että jos näille jollekki sokkijuttuille oon allerkinen niin sen huomaa. Niinpä mää jatkan nyt sitte toistaseks raakaruualla, mutta kalan lisäksi ainaki se yks ylleisimmin ruoka-aineallerkisoiva eli nauta tuntus käyvän mulle.

Emäntä jutteli, että koitetaan saaha taas kutina kuosiin pelekällä kalalla ja nauvalla ja sitte kokkeillaan uuestaan muitaki. Lääkäri eppäili, että mulla ei välttämättä ois mittään ruoka-aineallerkioita, mutta ei se nyt ihan tällä testillä vielä selevinny, ku sitä kutinaa tuli. Mutta luultavasti se kutina nyt johtu niistä kuivaruuissa olevista varastopölypunkeista.

Asiasta kirvesvarteen. Eilen oli seuralla taas agikoulutuspäivä. Emäntä osallistu vissiinki puolentoista vuojen tauon jäläkeen. Mää pääsin kyllä mukkaan katteleen, mutta emäntä meni kumminki Ricon kans. Se tuli niin kärttyseksi siittä, että muut oli alottanu rattaantutustumisen ennen aikojaan iliman sitä, vaikka se tukka putkella tuli suorinta tietä töistä meijän kans, että sen ois ollu parempi lähtiä samon tein kotia syömään suklaata. No kai niillä silti ihan hyvin meni pappareisen kans, vaikkei se sitä rattaa kunnolla oppimaan ehtinykkään. Mutta tietäähän tuon, ettei siittä ainakaan mittään huippusuoritusta tuu ku lähtee kärttysenä kokkeileen.


Tulihan tuota kuitenki taas jaariteltua. Taijanpa mennä jatkamaan nokkaunia emännän ja tenttikirjojen viereen. Lepposaa sunnuntaita!

- Riemu

Syksy Saapuu

Emännän kans tehty mökkireissu on ennää muisto vaan. Muuten oli mukava reissu, mutta matkat, varsinki palluumatka ois saanu olla lyhempiä. Ja se jäi harmittaan, että emäntä kulutti meijän vähät ajat Oulusa kirpputorreilla, ku ois ollu kavereitaki tavattavana lähistöllä.


Mökillä oli aluks vähä liian rauhallista, mutta tottuhan siihen ja sittehän meikästä meinas tulla joku Hilijanen Haikailija. Emännän kans ku istuskeltiin ja ihimeteltiin maisemia ja elämän menua. Välillä se oleskelu kyllä pakotti vetämään kunnon pinseriöverit siinä pihamaalla. Oli muuten sikäli mukava reissu, että sain olla siellä melekeen koko ajan irti. Pääs rantaan tassuja kastaan ja muutenki tutkimaan paikkoja. Kylymäähän se vesi oli, mutta varsinki hepuloijessa meinas kastua ihan välttämättä ku kaarrokset rannasa tahto venyä veten puolelle.

Mutta se mökkielämästä. Kotona on taas arki alakanu. Tai miks sitä voi tuon emännän koulun kansa sanua, ku mikkään viikko ei oo samanlainen ku eellinen. No jokatappauksesa se kulukee nyt koulusa ja töissä ja isäntä töissä. Onneks emännällä on kuitenki välillä vappaata viikollaki ja koulupäivät kohtuullisen pitusia. Päivä mennee mukavasti sohovalla tuhunutellessa ku on ensin saanu vahittua aamun aikataulut kuntoon eli viimestään kasilta ylös, heti lenkille, ruoka, pikku unoset yläkerrassa, emännän lähtöseremoniat eli mulle herkkupulmapurkki tai piilotusleikki ja emäntä ovesta ulos.

Täytyy kyllä myöntää, että nuo sajekelit meinaa taas ällöttää mua. Kevväällä vissiin oli vähä talaviturkkia tai jotaki, ku niin reipastelin satteissa. Mutta nää syyssatteet on kyllä inhottavia. Pienen Pinseripojan ei kyllä kuulus semmosilla kelleillä ulukoilla ollenkaan. Ja tännään vielä oli niin tuulistaki. Tuulinen säähän se vasta inhokki numero yks on mun listalla.

Emäntä on reenaillu agilityä kesästä asti lähinnä Ricon kans, mutta mää oon kyllä päässy reenireissuille mukkaan. Välillä se on sitte teheny siellä tokua mun kans ja joskus agilityäki, vaikka se niin kovasti vanno lopettavansa. Mutta matalilla rimmoilla vaan. Niitten kans sitä saa semmosen vauhin, että oksat pois! Tokosta sen verran, että Lucan emäntä opetti emännän käyttään tota kosketusalustaa. Määhän sen opin siinä sivussa ja se onki mukavaa harijotusta. Alustalle pittää luonnollisesti mennä näytöstyyliin nopiasti, tehokkaasti ja töminällä.

Muutenki emäntä on kunnostautunu ton tokon reenailemisessa mun kans viime aikoina. Sen tarttis vaan päästä johonki kursseille vissiin, ku meinaa jumittaa sammoihin vanahoihin juttuihin. Mulla ei tosin sitä vastaankaa oo mittään. Varsinkaa keittiöreeneissä mun mielenkiinto ei lopu niin kauan ku namia riittää. Emäntä vaan aina napisee, että ku sais nää liikkeet tämmösiksi tuolla kentällä kans. Mutta hei, sielä on niin palijo muuta mielenkiintosta!

Se mun pittää vielä mun kuulumisista kertua, että mulla on ollu joku lapsiin tutustumiskausi vissiin päällä. Mökkireissulla tapasin usiampia lapsia ja nyt viikonloppuna käytiin isännän siskon perheen luona. Kaikki muksut on tietty muhun ihan ihastuneita, mutta tällä kyläreissulla kyllä hurmasin kaks nuorimmaista täysin. 8 kuukauen ikänen poitsu ois varmaan halunnu syyä mut ja oli niin tohkeissaan, ettei meinannu muistaa nielasta välissä. Ja sitte semmonen parin vuojen ikänen tyttö halus syöttää mulle namia ja teetti temppuja. Sehän se passas mulle oikeen mainiosti. Lopun kylläilyä se tytteli käveli mun perässä ihhaileva katse silimissään, vaikka aluks meinas ujostella. Emäntä ja isäntä oli kyllä musta selevästi ylypeitä.

Nyt painun pöyhiin emännän ja isännän peitot ja tyynyt sopivaksi pesäksi ja otan pienet iltatirsat ennen iltapissaa ja ommaan koppaan siirtymistä. Tästä nää sajepäivät on ainoostaan hyviä; pesien tekeminen ja nukkuminen tuntuu vielä mukavammalta, ku saje ropisee kattoon. Se pistää unimaiskuttelemaanki vielä normaalia makiammin.

- Riemu

PS. Kaikki kuvat on mökkireissulta.

Kenen Syy

Viime keskiviikkona oli taas Riemun krapulapäivä. Vein sen aamulla ennen luentoja Eläinystäväsi Lääkärille allergiatestiin. Kaverille tuikattiin rauhote kankkuun ootushuoneessa. Sillehän ei luonnollisesti voinu antaa periksi. Suorilta jalloilta sain taas ottaa koppia, ku alako holtti lähtä. Siittä sen hoitaja kanto huoneeseen ja mää lähin vähä syän syrjällään kouluun.

Nelijä tuntia myöhemmin oli sitte tuomion luvun aika. Riemulle tehtiin siis samantapanen testi ku ihimisillekki. Ihoo ärsytettiin 25 eri aineella ja seurattiin reaktioita. Tuloksena seuraavaa: Erittäin voimakas reaktio varastopölypunkeille ja histamiinille. Voimakas reaktio pölypunkeille ja phycomycetes mixille (nää on jottain sieniä...). Selkeä reaktio koiranheinälle, punanatalle, niittynurmikalle, pujolle, koivulle, pajulle ja lepälle. Heikko reaktio homesekoitukselle, timoteille ja raiheinälle. Ei reaktiota mm. ihmispölylle (huh :), kissalle tai hevoselle.

Lisäks Riemulta kaavittiin taas silmäluomista rakkulat ja tyhjättiin anaalirauhaset, jotka neki on jotenki yhteyessä atopiaan. Kortisooniahan me taas saatiin hoijoksi ja silimätippoja. Sitte lääkäri vielä määräs Pentoxiiniä koko talveks ehkäseen korvien vuotamista. Ens kuussa tullee siejätyshoito sitte. Toivotaan, että se tepsis.

Suunnitellut näytelmät jää siis johonki tulevaisuuteen. Taikka miten toi terveys ny eteneekää, että pystyykö olleen niin, ettei kiellettyjä aineita tartte käyttää. Eipä sillä. Aika tehokkaastihan nuo rahat hupeniki tohon testailuun ja muuten lääkäriin. Nyt on vaan toivottava, että alakas helepottaan.

Vielä on tietenki eessä pitkä matka ruoka-ainekokkeiluja. Ruokinta-asiat on muutenki vähä auki nyt ku en niitä siinä hakiessa tajunnu kysellä. Täytyy soitella perrään. Sitä en tiiä, että olisko näitten allerkioitten puhkiamisen voinu estää jotenki omalla toiminnalla. Esim. heiluttelemalla sitä imuria vähä usiammin jne. Mutta että näin.

- Emäntä

Kaverusten yhteinen vahtivuoro

Mökkitie

Vietettiin Riemun kans laatuaikaa viime viikonloppu, ku isäntäki oli maalimalla. Torstaina mun luennon jäläkeen suunnattiin ensin Ylivieskaan mun lapsuuen kaveria morjestaan. Sieltä Oulun tienoolle yöksi. Perjantaina pieni kirpparikierros Oulussa. Yks sohova jäi harmittaan, ku ei oikeen Kolffiin mahtunu... Mutta peilejä tuli ostettua monin kappalein.

Riemu tapas torstain ja perjantain aikana enempi, tai sanotaanko lähempää, lapsia ku aikoihi. Torstaina Riemuun, ja erityisesti Riemun häntään viehätty n. 1,5 vuotias pojannaskali. Riemu oli hienosti. Poika oli niin tottunu jo koiriin, että osas olla niin luonnollisesti Riemun kans. Ja Riemu osas olla sopivan varovasti pojan kans.

Perjantaina Riemu tapas vähä vanahemmat serkkulikan muksut. Varsinki tyttö olis niin mieluusti leikkiny Riemun kans hippasta, mutta pienet tilat ei oikein riittäny tälle pariskunnalle. Riemu joutu vähä väisteleen, ku ei ollu tottunu niin pieneen ja reippaaseen leikkikaveriin. Mutta kiinnostus oli kyllä molemminpuolista, vaikka ehkä vähä Riemua pelottiki. Kunnialla selevittiin siitäki.

Perjantai-iltana jatkettiin vielä matkaa Puolangalle mökkeileen. Pimmeys ja hilijasuus ei meitä ahistanu. Päinvaston. Nautittiin ihan vaan pelekästä olleilusta. Aluksi Riemu vähä kaihoten katteli mökkitietä ja ootteli lisäporukoita tulevaks, mutta sitte se rauhottu niin, että ihan ihimettelin. Välillä heitti pinserihepulin puolelle ja sillon oli ralli päällä mökiltä alas saunalle ja rantaan ja sieltä vesirajjaa viistäin takas. Sitte taas välillä istuskeltiin piiiitkiä aikoja mökin tai saunan rappusilla ja ihimeteltiin elämää ja kaunista Suomia. Ihan hilijaa. Ihan rauhassa. Riemu yllätti taas. Positiivisesti.

On muuten niin hienua olla, ku koiran voi päästää irti. Tuo suihkepanta on varmaan parasta, mitä oon Riemulle ostanu. Eihän sitä ite suihkaustakkaan (eikä ees sitä palakaksi tarkotettua pelottavvaa ääntä) oo aikoihin ennää tarvittu, ku koira tottelee. Se on kyllä parantanu taas meijän elämänlaatua ihan mahottomasti. Ja helepottanu. Joo. Olisin mieluusti opettanu koirani jollaki "pehemiämmällä" tavalla. Ja mielestäni aika montaa tappaa yritinki ja aina uusilta kouluttajilta vinkkejä kyselin. Häätyski ehkä joskus kirjotella enemmänki käyttökokemuksista...

Lauantain pihareissun jäläkeen meitä ootti mökissä sisällä Herra Hiiri. Liekö ollu juomassa Riemun kupista tai kattelemassa Riemulta tippuneita ruuantähteitä. Mää sen huomasin heti. Riemu ei vaikka hiiri oli parraimmillaan 20 sentin päässä kaverin tassusta. Sitte ku mää olin sitä hiirtä aikani ahistellu ja se tuli uuestaan esille hällän alta niin Riemuki sen huomas. Kiinnostu vähä, mutta ei mittään pyydystämisen elekeitä kyllä. Mää sen sitte lopulta sain ajettua sinne mistä oli tullukki eli hirren välistä seinän sisälle. Yritin kyllä puukalikkaaki bruttaalisti sen päähän sovitella, mutta epäonnistuin. Siinä vähä illalla mietitytti, että montakohan karvasta yökaveria mulla oikeen onkaan. Tiijä häntä. Aamulla oli papanoita sängyllä, mutta ei onneks mun.

Että se siitä Suuresta Mettästäjästä. Kyllä perhosia ja kärpäsiä napsitaan. Ja pihalla yritti västäräkit kiusata niin johan niitten perrään koitettiin. Mutta pieni hiiri ei kiinnostanu. Semmonen rottakoira on meijän Riemu.

Pitkät matkat meni enempiä vikisemättä. Varsinki menomatka meni aivan hilijaa, vaikka se kesti ijjäisyyen pysähyksineen. Tullessa oltiin jo vähä malttamattomampia. Mutta onneks Roni ja Reino lainas häkkiänsä niin jo vain oli tillaa köllötelläkki. Ja omassa kopassa vielä.

Joo. Kuvia tuli herrasta räpsittyä taas omiksi tarpeiksi. Taijan jättää osan julukasukeleposistaki vielä völijyyn semmosia kuvattomia sepostuksia oottamaan.

Se pittää vielä mainita, että meillä onki huomenna jännä päivä. Vien aamulla Riemun allergiatestiin ja meen ite päiväksi luennoille. Sitte iltapäivällä vasta meen kuulemaan tuomion ja hakemaan kaverin kotia. Tulleepahan taas jotaki lisätietua tähänki soppaan.

- Emäntä

Hetken Tie On Kevyt

Eilinen elläinlääkärireissu innotti mut tällaseen Pienet Onnistumisen Hetket -postiin. En tiijä. Ehkä mää oon jotenki vahingonilonen tyyppi tai jotenki Toisen Onni, Toisen Silimäpako -tyyppisesti tyytyväinen. Mutta musta tuntuu, että eniten sydäntä lämmittäviä hetkiä ei suinkaan oo mitkään suuret näyttely-, agility- tai toko-onnistumiset vaan semmoset arkipäivän sujuvuuet. Tässä seuraa muutamia esimerkkejä:

- Toisten koirien ja ihimisten ohittaminen. Riemu oppi jo pienenä ohittaan vastaantulijat tai eellä hittaammin menijät hienosti. Ei se nyt mitenkään välinpitämätön oo oikeestaan koskaan, mutta oppi meleko aikasi kuitenki ohittaan tyypit säntäilemättä, haukkumatta, murisematta tms. Ja parhaimmaltahan se itestä tietenki tuntuu, ku se toinen osapuoli EI ossaa käyttäytyä. Jotenki tuntuu, että sillon Riemu ottaa jonku oikeen ylvään ryhin ja ohittaa rähisijän oikeen korostetun huomioimatta. Tästä on luultavasti kiittäminen meijän pentukurssia. Siellä ohittamisia reenailtiin palijoki ja noin normilenkeilläki siihen kiinnitettiin huomioo alusta alkain. Lisäksi tietty se, että Riemu vietti elämänsä kaks ekkaa vuotta alueella, jossa koiria ja ihimisiä tuli vastaan melekeen joka lenkillä. Nykyjäänhän täällä kotiolloissa ei juuri muita koiria tuu vastaan, ku Rico-pappa. Ja täytyy myöntää, että ihimisiäki sen verran harvoin, että taito on vähä rapistunu. Laijassa kyllä mennään, mutta sitte ku kohtaaminen on ollu, Riemu "vaivihkaa" haistelee menijän perään ja meinaa ajautua väärälle puolelle.

- Kiinniottotilanne lenkillä. Jokapäiväseen elämään liittyvä siis tääki. Riemu oppi jo nuoruusseutujen lenkkipoluilla aika helpolla, että mikä kohta se on ku otetaan kiinni. Yritin kyllä sillon sitä ottaa aina yllätyksellisissä kohissa kii, ettei se kiinni jääminen just ois johonki kohtaan yksilöityny. Riemu valitti jonku keskimääräsen kohan, jossa se alako oottaa sitä, että otan sen hihinaan. Nykyäänhän toi meijän vappautta sisältävä aamulenkki aina sama ja kiinniotto samassa kohtaa. Riemu jääki ylleensä mua niillä main ootteleen ja kattelee mua, että joko nää otat mut liekaan. Tää on luonnollisesti sen ansiota, että sattuneesta syystä oon kaveria melekeen aina kiinniotettaissa jollaki palakannu.


- Autojen kohtaaminen tiellä. Eelleen jokapäivästä asiaa. Vaikka tuo meijän kylätie pieni onki, niin ilimeisesti meijän lenkkiajat on semmosia, että harvon ei yhtään autoo tuu vastaan tai ohita. Jossain vaiheessa Riemu yritti kehittää itelleen semmosta ajan autoja takkaa -maneeria, mutta ton suihkepannan myötä se unohtu alakuunsa. Sitä vaston, ku auto tullee vastaan, Riemu saattaa ihan omaehtosestikki pysähtyä mua oottaan, ku kuulee jonku tulevan. Tai sitte odota -käskyllä. Sitte ku mää oon kohalla, se taapertaa mun vieressä niin kauan, että auto on menny ohi. Ja sitte taas jatkaa ommaa vauhtiansa mun eelle.

- Käyttäytyminen elläinlääkärissä tms. paikassa. Eilen viimeksi siis Riemu lämmitti mun sydäntä elläinlääkärissä. Ootushuoneessa se mieluusti kyllä tutkis kaikki paikat ja moikkais kamut, mutta rauhottuu aika äkkiä makkoileen tai istuun mun viereen. Tällasissakkaan tilanteissa se ei provosoiju toisten murinoista ja ärinöistä. Hoitohuoneessaki kaikki meni oikeen mukavasti. Anto katella korviaan ja ottaa teippinäytettä ja muutenki tutkia hyvin. Suuri syy tähän on tietty se, että korviin ei tungettu mittään laitteita. Yhessä vaiheessa Riemu varmaan aavisteli, että nyt tuo täti käänty ottaan sen maalimanlopun laitteen, jolla tärykalavoja ja sisempää korvaa katotaan ja yritti ottaa jalat alleen. Mutta sai lopulta kuitenki lääkäriltäki kommentin, että oikeen mukavan luontonen pinseri. Eniten mää ihimettelen sitä, että tyyppi ei ees piipannu yhtään. Ylleensä se on kuitenki semmonen sen joka tilanteen kommunikaatiokeino. Kuunteli vaan niin viattoman näkösenä ku sen leikkikaveriksi halunnu sakemanni(sekotus) vikisi hoitohuoneesta.


- Toimeentulo ihimisten ja koirien kans. Montaa ihimistä tai koiraa ei vielä oo tullu vastaan, joitten kans Riemu ei ois tullu toimeen. Okei, ei se ihan varraukseton oo ihimisten suhteen. Vähä väistää tilanteesta riippuen. Mutta jos sille annetaan mahollisuus tutustua, niin aika nopiasti ois pusuttelemassa. Toisten koirien kans oon oppinu kans olleen luottavainen, mutta tietenki sillain sopivan valapas. Varmaan yks syy toimeentulloon on se sen pehemeys. Se mieluummin sitte väistää. Kai. Ihan muutamia uroksia on, joita se vähä kattelee sillä silimällä, mutta uskon, että eiköhän se elämä niittenki kans onnistuis, ku pääsis tutustuun lähemmin. Mutta siis ei mittään semmosta urostelua niinku tuolla jo kertaalleen tässäki postissa mainitulla Rico-papalla nuorempana.

- Kevvään möllitokon luoksetulo. No okei. Pakko kai se on pistää yks tämmönenki pieni onnistumisen hetki, ku se niin elävästi vieläki muistissa on. Varmaanki tästä jo sillon tapahtumisen jäläkeen mainittinki. Kysseessä oli siis Riemun järjestyksessään toiset möllitokokisat viime kevväänä meijän omassa hallissa. Muutenki ne meni yllättävän hyvin, mutta luoksetulo oli yliveto. No okei, alaku ei luvannu hyvvää. Riemu lyöttäyty makkaamaan ku jätin sen. Sitte vähä jännitin, ku olin aiemmin opettanu sitä tulleen etteen ja vasta siittä sivulle. Vasta muutamia kertoja olin ottanu sen suoraan sivulle. No käskystä Riemu lähti tulemaan mua kohti. Ja lujjaa tuliki. Noin puolentoista metrin päässä, ku vauhti eelleen oli kova, se rupes heittään persaustaan jo oikeelle. Ja sieltä se sitte lennätti ittensä niin maan perusteellisen komiasti aivan oikeeseen perusasentoon. Saatiin ylleisöki herätettyä tällä tempulla oikeen aploodeihin asti.

Kai näitä vois muitaki olla, mutta nuo arkipäiväset nyt on aika ylleisluontosia tilanteita. Ne on monesti semmosia, että saa mielesänsä huokasta, että kai sitä jotaki on teheny oikeinki tuon jästipään kans. Katotaan mikä on taas mieli viikonloppureisun jäläkeen. Huomenna startataan muutamien välietappien kautta mökkeileen viikonlopuks. Jospa sielä tulis otettua vähä uuempia kuviaki. Nää tämänkertaset on lähinnä jotaki toistoja aikasemmista posteista.

- Emäntä