Mökkitie

Vietettiin Riemun kans laatuaikaa viime viikonloppu, ku isäntäki oli maalimalla. Torstaina mun luennon jäläkeen suunnattiin ensin Ylivieskaan mun lapsuuen kaveria morjestaan. Sieltä Oulun tienoolle yöksi. Perjantaina pieni kirpparikierros Oulussa. Yks sohova jäi harmittaan, ku ei oikeen Kolffiin mahtunu... Mutta peilejä tuli ostettua monin kappalein.

Riemu tapas torstain ja perjantain aikana enempi, tai sanotaanko lähempää, lapsia ku aikoihi. Torstaina Riemuun, ja erityisesti Riemun häntään viehätty n. 1,5 vuotias pojannaskali. Riemu oli hienosti. Poika oli niin tottunu jo koiriin, että osas olla niin luonnollisesti Riemun kans. Ja Riemu osas olla sopivan varovasti pojan kans.

Perjantaina Riemu tapas vähä vanahemmat serkkulikan muksut. Varsinki tyttö olis niin mieluusti leikkiny Riemun kans hippasta, mutta pienet tilat ei oikein riittäny tälle pariskunnalle. Riemu joutu vähä väisteleen, ku ei ollu tottunu niin pieneen ja reippaaseen leikkikaveriin. Mutta kiinnostus oli kyllä molemminpuolista, vaikka ehkä vähä Riemua pelottiki. Kunnialla selevittiin siitäki.

Perjantai-iltana jatkettiin vielä matkaa Puolangalle mökkeileen. Pimmeys ja hilijasuus ei meitä ahistanu. Päinvaston. Nautittiin ihan vaan pelekästä olleilusta. Aluksi Riemu vähä kaihoten katteli mökkitietä ja ootteli lisäporukoita tulevaks, mutta sitte se rauhottu niin, että ihan ihimettelin. Välillä heitti pinserihepulin puolelle ja sillon oli ralli päällä mökiltä alas saunalle ja rantaan ja sieltä vesirajjaa viistäin takas. Sitte taas välillä istuskeltiin piiiitkiä aikoja mökin tai saunan rappusilla ja ihimeteltiin elämää ja kaunista Suomia. Ihan hilijaa. Ihan rauhassa. Riemu yllätti taas. Positiivisesti.

On muuten niin hienua olla, ku koiran voi päästää irti. Tuo suihkepanta on varmaan parasta, mitä oon Riemulle ostanu. Eihän sitä ite suihkaustakkaan (eikä ees sitä palakaksi tarkotettua pelottavvaa ääntä) oo aikoihin ennää tarvittu, ku koira tottelee. Se on kyllä parantanu taas meijän elämänlaatua ihan mahottomasti. Ja helepottanu. Joo. Olisin mieluusti opettanu koirani jollaki "pehemiämmällä" tavalla. Ja mielestäni aika montaa tappaa yritinki ja aina uusilta kouluttajilta vinkkejä kyselin. Häätyski ehkä joskus kirjotella enemmänki käyttökokemuksista...

Lauantain pihareissun jäläkeen meitä ootti mökissä sisällä Herra Hiiri. Liekö ollu juomassa Riemun kupista tai kattelemassa Riemulta tippuneita ruuantähteitä. Mää sen huomasin heti. Riemu ei vaikka hiiri oli parraimmillaan 20 sentin päässä kaverin tassusta. Sitte ku mää olin sitä hiirtä aikani ahistellu ja se tuli uuestaan esille hällän alta niin Riemuki sen huomas. Kiinnostu vähä, mutta ei mittään pyydystämisen elekeitä kyllä. Mää sen sitte lopulta sain ajettua sinne mistä oli tullukki eli hirren välistä seinän sisälle. Yritin kyllä puukalikkaaki bruttaalisti sen päähän sovitella, mutta epäonnistuin. Siinä vähä illalla mietitytti, että montakohan karvasta yökaveria mulla oikeen onkaan. Tiijä häntä. Aamulla oli papanoita sängyllä, mutta ei onneks mun.

Että se siitä Suuresta Mettästäjästä. Kyllä perhosia ja kärpäsiä napsitaan. Ja pihalla yritti västäräkit kiusata niin johan niitten perrään koitettiin. Mutta pieni hiiri ei kiinnostanu. Semmonen rottakoira on meijän Riemu.

Pitkät matkat meni enempiä vikisemättä. Varsinki menomatka meni aivan hilijaa, vaikka se kesti ijjäisyyen pysähyksineen. Tullessa oltiin jo vähä malttamattomampia. Mutta onneks Roni ja Reino lainas häkkiänsä niin jo vain oli tillaa köllötelläkki. Ja omassa kopassa vielä.

Joo. Kuvia tuli herrasta räpsittyä taas omiksi tarpeiksi. Taijan jättää osan julukasukeleposistaki vielä völijyyn semmosia kuvattomia sepostuksia oottamaan.

Se pittää vielä mainita, että meillä onki huomenna jännä päivä. Vien aamulla Riemun allergiatestiin ja meen ite päiväksi luennoille. Sitte iltapäivällä vasta meen kuulemaan tuomion ja hakemaan kaverin kotia. Tulleepahan taas jotaki lisätietua tähänki soppaan.

- Emäntä