Seniorijumppaa ja Tuotekehittelyä

Sitten viime kirjottaman ei oo mittään erityistä tapahtunu kuntoutumisen saralla. Tai siis tietysti koko ajan enemmän käyttää leikattua poloveaan Ralli. Ja koko ajan enemmän on purkamatonta energiaa... Pelekäänpä pahoin, että täytyy rueta pian laittaan sitä häkkiin myös sillon, ku ollaan kotona. Varsinki tännään yritti monneen otteeseen lämmitellä Riemua leikkimään kielloista huolimatta. Ja Riemuhan totta kai olis kyllä valamis leikkimään, mitä nyt pikkasen tuo kauluri välillä arveluttaa.

Viime torstaina oli koirajumpan toinen kerta. Päätin ottaa sinne tuon Rallin isupapan, ku Rallilla oli kuitenki vasta alle viikko leikkauksesta. Riemu jäi matkasta siksi, että siellä on jumppakaverina 10 kk akitauros. Riemua sen verran tunnen, että vaikka ylleensä ottain vieläki on suhteellisen mittään sanomaton vastaan tuleville koirille, niin tuon tyyppiset isot urokset kyllä aktivoi sen Riemun uhovaihteen. No en tiiä menikö valinta ojasta allikkoon, ainakaan ääntä ei ollu yhtään sen vähempää tällä seniorijumpparilla.

Rico oli tietenki ihan tohkeissaan, ku pääs pitkästä aikaa mun mukkaan. Se on nyt ollu aikalailla kokoaikasella eläkkeellä pari vuotta, mitä nyt muutaman kerran on päässy vähä agilityä reenaan. Sillä kyllä eellen riittäis tuota energiaa ja se kaipais touhua melekeen, ku ennenki. Lenkkeily ei välttämättä ennään niin kiinnosta, mutta namit saa sen ihan ylikierroksille. Ja sitte lähtee välittömästi komennus päälle. Pikkasen siis varmaan koeteltiin jumppakavereitten hermoja, ku herra kerto aina välittömästi, jos namia ei tullu tarpeeksi tihiään.

Tekeminen on siis Ricolle eelleenki, 12-vuotiaana, tärkiää, mutta keskittymiskyky on hukkunu johonki matkan varrelle. Saatiin me se tunti siinä kuitenki kulumaan ja Rico sai testailla jumppapähkinää ja doboa niin, että varmana väsytti. Se ei kyllä pelekää eelleenkään mittään tuommosia uusia "vehkeitä". Onneksi lihasreenien ohessa Rico pääs myös testaamaan salin pallomerta. Sinnekki se hyppäs mittään miettimättä sekkaan ettiin nameja ja ku namit loppu, se totes, että tässäpä on mukavan palijo palloja leikittäväksi. On se vaan semmonen teräspapana.

Ihan hyvä oli käyä taas vähä pappakoiran kans tekemässä. Mulla tullee aina niin vertailtua tota Rallia siihen ja Ricon kans tekemisestä on niin kultautunneet muistot. Se on semmonen the one and only. Tietysti sillä on nyt jo ikä teheny tehtäväänsä, että vertailukeleposta se sen toiminta ei ehkä ennää oo. Mutta oon monesti miettiny ja puhunu, että oisin toivonu Rallille vähä enemmän isänsä kovvuutta ja rohkeutta. Rico on melekonen jäärä, Ralli taas enemmän miellyttämishalunen ja pehmeempi. Mutta yhtä energisiä ja aina valamiita tekemään yhessä ovat molemmat. Että ehkä se sittenki on mun hermojen kannalta ihan kiva, että Ralli on nuin kiltti ku on...

Sunnuntaina kehittelin Rallin haavasuojalahetta vähä lissää. On tuo jo huomattavasti parempi. Vaikia se on tehä semmosta, joka pyssyis, mutta ei kiristäis tai painais inhottavasti. Vielä jäi petrattavvaa. Tosin mää toivon, että me ei nuita ennää tartteta ikinä. Sen jäläkeen siis, ku nyt keskiviikkona tikit on poistettu.

Leikkaus ja Eka Viikko

Viime perjantaina oli Rallin leikkauspäivä. Vein pikkusen Tesomalle aamusella, annettu aika oli 8.30. Sille annettiin rauhotusaine, kun olin vielä paikalla. Ooteltiin ootusaulassa aineen vaikutusta. Ortopedikin kävi siinä tosiaan esittäytymässä ja lohuttamassa väsähtävää potilasta, että loppukesästä jo kisataan. Siinä ois ollu hyvä kohta kysyä leikkauksesta ja kuntoutumisesta ym., mutta itellä oli ihan pää tyhyjä. No onneksi tullee tuo kontrollikäynti, niin saan vähä kysellä, että mikä siellä lopulta oli menny rikki ja muuta. Lopulta pieni joutu antaan nukutusaineelle periksi, vaikka kovasti vastaan taisteliki. Hoitaja vei siitä Rallin mukanaan ja mää lähin töihin.

Yllätin itteniki, että pystyin kyllä töissä hyvin keskittyyn hommiini. Sen verran luottavaisin mielin lääkäriasemalta pääsin lähteen. Eppäilivät, että joskus kahen jäläkeen, ehkä kolmen neljän maissa soittelisivat hakemaan Rallia. Siksi en kerinny sitä puheluakaan kauheesti ootella, kun se tuli jo tasan kahdelta. Ajelin Tesomalle, kuuntelin leikkausraportin ja hoito-ohjeita, kuittasin vajaan 750 euron laskun ja sain sylliini tokkuraisen pienen tötteröpään. Pihalla päästin Rallin maahan. Se oli saanu reilusti nesteytystä, niin hoitaja epäili, että tarttis jo pissata. Mutta ei se vielä semmosta tajunnu. Eli autoon ja kotia vaan.

Eka ilta meni pöhnäspäissään. Takapihalla käytiin pissareissuilla ja lopun aikaa Ralli nökötti kopassaan joko isännän tai mun lähellä. Mutta mitä selevemmäksi pää tuli, sitä enemmän rupes kauluri ahistaan. Muistan, kun Rallilta poistettiin hännästä se pieni patti, niin se kaulurin pito oli sillonki aivan toivotonta. Ralli vaan istu niska jäykkänä ja silimiä räppäyttämättä ja siitä syystä silimät vuotaen ja tutisi. Sillon ei kauluria sitte juuri piettykkään, kun häntään saatto laittaa sitteen suojaksi. Ja ku Ralli on niin kiltti, että ku sannoin sille, että ei saa koskia siihen sitteeseen niin ei se sitte koskenu.

No ei se varsinkaan ekana yönä palijo muuta ollu, ku tuota tutinaa. Valavottiin aamuyöhön. Sillon annoin periksi ja otin kaulurin pois. Valavoin sitte itte ja katoin, ettei pääse haavaan käsiksi. Pijin kättäni sen pään vieressä, että tunsin heti, jos se liikutti sitä. No aamulla piti tietenki laittaa kauluri taas takasin, koska tiesin, että pakko sen vaan on olla sen kans. Yritin tietenki, että kaikki kiva tapahtuu sen kaulurin kans. Eli ruoka ja maholliset herkut ja erityinen huomio ym. Toinenki yö meni vähä rikkonaisesti, mutta sunnuntaina Ralli onneksi meni jo kaulurin kans kohtuullisen hyvin.

Maanantaina tietenki oli mentävä töihin. Järkkäsin Rallille kodinhoitohuoneeseen yksiön, joka oli vuorattu mattoilla (liukastumisia pittää varoo), eikä siellä ollu mittään, mihin vois hyppiä. Se oli kuitenki Rallille kauhia ressin paikka. Kaulurin kans jätetään yksin Riemusta erilleen. Päivän aikana se oli pissannu muutaman kerran sinne ja mun kottiutuessa oli tietenki häjissään. Onneksi on nuita isompien koirien omistajia lähipiirissä niin sain maanantaina illalla jo ison häkin Rallille tulevia päiviä varten. Sen laitoin olohuoneeseen eli nyt se näkkee ympärillensä ja Riemunki. Häkistä ei oo tuntunu sitte olevan suuremmin moksiskaan, vaan on jääny sinne rauhallisesti, ja kun oon tullu kotia niin on ollu siellä suhteellisen rauhallisesti, ilonen tietenki ku tuun. Rupesin myös käymään päivisin kotona, että Ralli pääsee pissalle. Onhan se selevää, että muutaman minnuutin ulukoiluilla ei rakko tyhyjene samalla tavalla, ku normaalilla aamulenkillä. Varsinki ku Rallin suurin hätä niillä on se, että mennäänmennäänmennäänmennään vielävielävielä kauemmaskauemmas! Eli yrittää vaan vettää mua mukanansa pitemmälle ja pitemmälle niin se pissailu jää vähäseksi. Ja lisäksi tuntuu, että jano on ollu normaalia kovempi, en tiiä voiko se olla nuo lääkkeet (antibiootti ja kipulääke).

Täytyy sanua, että tuo toipuminen on kyllä ihan hurjan nopiaa. Polvee on kuitenki ronkittu ihan urakalla. Heti perjantai-iltana, pöhnässään toki, merkkas jo varaten leikattuun jalakaan. Kyllä mua hirvitti... Ja niin teki muutaman kerran muutenki viikonloppuna. Maanantaina varas jo pääosin seisoissa leikatullekki jalalle. Ja saatto kävellä sisällä kaikilla nelijällä jalalla. Siis kolomantena päivänä leikkauksesta! Torstaina hurjalla viien minnuutin iltalenkillään Ralli sitte jo ravas kaikilla jalloilla osan lenkistä. Ja mun silimään hyvin puhtaasti. Torstain jäläkeen on tosiaan ravvaillu kaikilla jalloilla, ja mitä nyt muutamia laukka-askelia pystyy lyhyessä remmissä joskus ottamaan, niin niissäki on jo käyttäny osittain kaikkia jalakojaan.

Varjopuolena tässä eestymisessä on tietenki se, että Ralli ei ennää sillailla varo leikattua jalakaansa. Eli se tarkottaa totta kai sitä, että se ei nää mittään ongelmaa nojatuoliin tai sohovalle tai sängylle hyppäämisessä... Tietenki on yritetty rajottaa mahollisuuksia hyppäillä itekseen eli pietty nuita molempia pois olohuoneesta, jossa ne houkuttelevimmat hyppypaikat on. Mutta kyllä tässä nyt alakaa konkretisoituun se, että kuus viikkoo tullee olemaan piiiiiitkä aika. En tiiä täytyykö tuo rueta telekiään häkkiin meijän kotona ollessaki välillä.

Liikunta on tietysti siis ollu tosi tosi rajotettua. Pari ekaa päivää käytiin vaan omalla takapihalla asioilla. Sunnuntaina taisin käyä ekan kerran "lenkillä". Eli n. 100 metriä omalta pihalta, ihan vaan, että Ralli pääs vähä haisteleen ja pihalle. Se on ite toki ollu lauantaista asti sitä mieltä, että lenkille pittäis päästä. Sehän nyt on ihan ennen kuulumatonta, että Riemu pääsee yksin lenkille! Maanantaista lähtien on käyty aamulla ja illalla pienet kävelyt, n. 5 min, tuossa lähellä ja lisäksi tietysti Ralli on asioinu takapihalla. Antibiootti on ilimeisesti vielä väsyttäny Rallia aika palijo, että vielä se on tyytyny kohtaloonsa suhteellisen vähällä. Perjantaina antibiootti kuitenki loppu, joten innolla ootan, mikä on energian taso jo ens viikolla...

Iltasin on nyt vähä pellailtu älypelejä niin, että Ralli on syöny ruokansa pitkälti niistä. Vähä loppuviikosta venyteltiinki. Kävin viime viikonloppuna kuuntelemassa toko-oppeja uusista säännöistä. Uuen voittajan juttuja ois tarkotus rueta sitte rauhallisimmasta päästä reenaileen tässä toipilasaikana. Ja varmaan jottain temppuilua ja jumppailua täytyy pikkuhilijaa lisätä tässä viikkojen mittaan. Mutta niistä sitte sitä myötä enämpi.

Laitan tähän vielä tuon kuvvauksen siitä, mitä leikkauksessa tehtiin: "Rallin oikea polvi leikattiin. Polvilumpion luksaation korjaamiseksi polvilumpion suoran siteen kiinnityskohtaa sääriluun etupinnalla siirrettiin niin, että lihasten toiminta pitää polvilumpion jatkossa oikealla paikallaan. Sääriluun etupinnan luuharjanne irrotettiin, käännettiin sivusuunnassa ulommas ja kiinnitettiin takaisin metallipinnalla. Yleensä metallipinnaa ei tarvitse poistaa. Samalla nivelkapselia ja polvilumpion ulompaa sivusidettä kiristettiin jalan ulkoreunalta niin, että polvilumpio tukeutuu sivusuunnassa paremmin."

Tein Rallille heti ekana iltana tuommosen hopparilahkeen haavan suojaksi. Siinä jäi vähä kehitystyö vaiheeseen, ku sitä nyt ei sitte ookkaan käytetty. Aattelin, että sais olla ton kans ku ollaan ite kotona, mutta totesin, että parempi vaan pittää tota kauluria, että se tulis mahollisimman sinnuiksi sen kanssa. Toinen syy tuon tekemiselle oli Riemu. Se kun on sen sortin sairaanhoitaja, että aattelin, ettei se jätä Rallin leikkaushaavaa ollenkaan rauhaan. Yllättäin se on muutaman kerran sitä vaan nuuhkassu eli senkään puolesta lahjetta ei oo tarttettu. Varmaanki kyllä sitä hoitais, jos Ralli antais hoitaa. Sen mitä Ralli on ollu välillä iliman kauluria, on kans menny ihan sillä vaan, että on kieltäny sitä kerran pari haavaan koskemisesta. Se on vaan niiiiin kiltti.

Meni Pikkusen Polvi Ympyrää...

...Rallilla nimittäin. Tässä on muutama viikko taas ollu melekosta tunteijen vuoristorattaa, eikä vähiten tuon pienen valakosen takia. Että varotus on annettu, tästä tulee piiiitkä valitus. Taikka sanotaanko, että tästä taitaa tulla jonku sortin usiampiosanen raportti. Ehkä joku kohtalotoveri joskus voi löytää tästä jotaki, mutta ainaki nyt että ite muistan, miten hommat eteni.

Mutta alotettaas ihan alusta. Päästiin tosiaan maaliskuun puolessa välissä taas saikulta reenaileen haimatulehuksen jäliltä. Mutta sittenpä iski mulle ihan hirviä flunssa. Olin usiampana iltana kuumeessa, mitä ei sitte lapsuuen oo tapahtunu. No Ralli pääs kumminki reeneihin lainaohojaajan kans niin eiköhän se just sillon päätä valita niin itelleen epänormaalin juoksureitin (eli luopua putkeen menemisestä), että törmäyskurssilla oltiin. Niin huonoa tuuria taas, että ei oo tosi.

Onhan noita törmäyksiä nyt joskus ennenki ollu, mutta ne on aina menny tyyliin hetken jalan nostelulla ohi. Nyt Ralli jätti oikian takasensa kokonaan käyttämättä, roikotti vaan. Reenit loppu tietenki siihen, pieltiin kylymäpussia jalassa jonku aikaa ja sitten käytiin vähä kävelemässä. Ongelma oli poissa. No pitemmällä jäähyttelylenkillä jossain kohtaa jätti taas jalakansa käyttämättä, mutta aattelin, että ehkä se revväytti jotain lihasta tai että joku lihas kramppaa. Sama kuitenki jatku muutaman päivän, välillä jätti vaan jalan käyttämättä ja vauhikkaampi meno sen varsinki aiheutti. No ei muuta ku lääkäriin.

Lääkäri totes heti, että polovi menee paikoiltaan, eikä palaudu heti takasin. Olin jossain jalakaa kuivaillessa itekki tuntenu siellä polvessa jotaki ja alakanu epäileen. Kun sanoin, että kaverilla on polovet tutkittu nolliksi niin diagnoosiksi tuli trauman aiheuttama mediaalinen patellaluksatio. Jos kysseessä olis rauhallinen kotikoira, niin hoitona luultavasti ois suositeltu ihan vaan fysioterapialla lihasten kuntoutusta niin, että polvi pysyis paremmin paikallaan. Mutta lääkäri tietysti mun tapahtumien kulun selevityksestä tiesi, niin kysseessä on harrastuskoira ja uskomaton energiapakkaus. Lääkäri kävi jututtamassa ortopediä ja suosittelivat Rallille polvileikkausta. Tän lääkärin puhheista mulle kuitenkin jäi sellainen kuva ja tunne, että agilitylle voi sanoo hyvästit ja loppuelämän saa sitte pelätä ongelman uusiutumista. Että toki kevyesti vois treenata, mutta se ois sitte aika lailla omalla vastuulla. No niinhän se tietysti aina on.

Mutta kyllä toi lausunto aikalailla otti koville. Että agility ois niinku tässä? Mun ja Rallin harrastus numero yks. Ei pelekästään se, että Ralli ei koskaan enää sais tehä agilityä, josta se niin ilimeisesti nauttii pienen sydämensä kyllyyestä, mutta myös se, että iso osa mun lähheisimmästä kaveripiiristä koostuu muista agilityharrastajista. Ja koirat, mutta varsinki agility on myös meijän sisarusparven yhteinen juttu. Tämmösiä ajatuksia tuli pari päivää pyöriteltyä. Leikkausajan varasin heti seuraavana päivänä tietenki. Leikkaus ei tietty ollu mikään halapa lysti, varsinki, kun noilla ei edelleenkään oo vakuutuksia (ei tosin tuu tästä eteenpäinkään, mutta se taas ois vaikka kokonaan oman tekstin aihe). Onneksi oli jottain säästössä, vaikka niillä olikin ollu tarkotus ostaa itelle valmistujaislahja. Mutta mun valmistujaislahja on nyt sitte Rallin toivottavasti terve polvi.

Olin varannu fysioterapeutin Rallille jo ennen tota tapausta ja en sitä sitte perunu. Ja hyvä niin. Sain sieltä jo hyviä neuvoja kuntoutukseen ja leikkaukseen valamistautumiseen. Ja ennen kaikkee sain kuulla, että tällä meijän luottofyssarilla (Kirsi Piispanen, Koirakuntosali) käy palijon polvileikattuja koiria, jotka on ihan menestyksekkäästi jatkanu kuntoutuksen jäläkeen agilityuraa. Eikä hänelle tullu mieleen yhtään, jolla ongelma ees leikkauksen jälkeen olis uusinu. Ilimottauduttiin myös jumppakurssille, että saahaan jotaki aktivointia tähän kuntoutusaikaan ja hyviä vinkkejä siihen. Mutta siitä lissää myöhemmin.

Ennen leikkausta soitin vielä leikkaavalle ortopedille (Juha Kallio, Eläinystäväsi Lääkäri) ja hän totes uuestaan, että tämmösen harrastavan koiran kanssa leikkaus ehottomasti kannattaa. Leikkauspäivän aamuna hän sano Rallille, että kyllä sää jo loppukesästä taas kisaamaan pääset. Se tietenki vähä vielä pistää eppäileen, että tuossa kohtaa ortopedi ei ite ollu vielä kokkeillu Rallin polvee ollenkaan. Mutta ilimeisesti nää sitte kuitenki on heille niin seleviä tappauksia.

En tiijä millon opin, että en ottasi niin järkkymättöminä tottuuksina aina kaikkia lääkärien sanomisia. Ku vähä kaikesta tuntuu kuitenki olevan niin monta mielipiettä ku on asiantuntijaa, ja varsinki asiaa tuntemattomaa. Niin palijo vähemmällä olis taas päässy, ku ois rauhassa kyselly kokemuksia ja näkemyksiä, eikä heti heittäny täysin kuokkaa kaivoon. Eihän se nyt edelleenkää mitenkään satavarmaa oo, että polvesta priima tulee. Kuntoutuminen on pitkä prosessi ja tommosen säheltäjän kans aika vaikee kuvitella kuutta viikkoo rauhallisesti hyppimättä... Ja ihan samalla lailla se toinen tervekki polovi voi joskus mennä ympyrää, ku tää leikattu. Tai tapahtuahan voi mitä vaan. Ajatus ja toivo nyt kuitenki on olemassa, että meijän harrastus voi jatkua. Ensisijasinta nyt tietenki on se, että Ralli tullee semmoseen kuntoon, ettei mihinkään satu ja että pääsee nyt ees vappaana laukkaamaan. Se on kuitenki ihan vaan seki Rallin mielestä niin siistiä. Ja joo, se on "sanonu" sen mulle. Koirat on huonoja valehtelemaan ilimeillään ja elleillään.

Tämmönen vuojatus tähän alakuun. Aattelin tosiaan yrittää päivitellä kuulumisia ja kuntoutumisen etenemistä vähä aktiivisemmin ainaki nyt alakuun. Että muistan sitte tarvittaissa joskus, että miten tää homma meni. Eli perästä kuuluu. Seuraavaksi turinoin leikkauksesta ja ekasta viikosta sen jäläkeen. Loppuun vielä pari kuvaa pääsiäiseltä. Vain kaikkein pehmein voi olla tarpeeksi pehmeä pienelle russelipojalle.

Kahdeksas Pieni Elefantti

Tänään Ralli ja Riemu tapas sen pienen pissalta haisevan tyypin, jonka hajuja eilen porattiin mun vaatteista. Kiinnostus oli kova, mutta Ralli totes aika pian, että jahas, tämmönen tapaus. Mää meen hakeen palloo. Riemu taas oli mitä ilmeisimmin hieman huolestunu tän tulokkaan olemisesta, nimittäin se ei koko ulukoilun aikana hävinny omille retkilleen mettän siimekseen, missä se yleensä viettää suurimman osan ajasta ommaan suosioonsa sulukeutuen.

Terriereitten räksytykseen tottumaton pikkukaveri rohkastu kyllä ihhailtavan nopeesti tutkimaan ympäristöö. Ja Rico-pappahan se oli tietty se, jota tää kaveri rupes ensimmäisenä seuraileen. Rikspaapalle tää alkaa olla jo niin tuttua. Että jahas. Taas yks. No olkoon. Hyppiköön silimille ja seurakkoon perässä. Onhan näitä nähty. <3

Pappa huolehtii metelin pidosta, kun nuorukaiset yrittää kiusata sitä viemällä lelut.

Raider: Välillä toi pappa on kyllä aika raskas...

Jokohan mua nukuttaa

Pellolla

Pitkästä aikaa olis jokunen ees jokseenki julukasukeleponen kuva. Kyllä aurinko tekkee ihimeitä.

Pojjat pääs siis vähä pellolle mun autonpesu-urakan jäläkeen. Kurastahan siellä toki oli niinku näkkyy, mutta ah niin ihana vappaus. Mää sitte jotenki vaan niin paljo tykkään tosta sänkipellon värimaisemasta. Syksyllä se toki on kauneimmillaan.

Riemun perus-jos-mää-ihan-vähä-tästä-häippäsen-ilme

Vappauen nauttimisen lisäksi piti tietty nautiskella myös luonnon antimia. Peuran caccaa, oletan. Namsnams.

Liekkö se ikä teheny tehtävänsä, vai kastrointiko lie, kun herralla alakaa tuo mahalinja vaan laskeen. Ennen sillä oli niin kaunis vyötärö. Ja siis paino on pysyny kaikki nää vuojet hyvin samossa lukemissa nuoruuen ruokaongelmien taltutuksen jäläkeen.

Takasippäin tullessa Rallilla napsahti ja sen saa Riemu aina sitte tuntia nahossansa. Vähä aikaa mentiin aika lujjaa. Kuvasarjan nimi on "Ai lav juu tuu"...

Peltoreissun jäläkeen lähin morjestaan lauman tuoreinta jäsentä, pientä Runo-poikaa. Karvapäät sai vielä jäähä kotia, ehkäpä huomenna tapaavat tämän uuen pikkukaverin. Reippaan olonen pieni termiittihän siellä oli Reinon ja Ronin rauhaa murentamassa. Ronilla tosin oli vielä tässä kriisissä se denial-vaihe menossa eli ei suostunu oikeestaan kattoonkaan tätä pientä naskalihammasta. Ehkä se sillä siittä häviää...

Sulanu takapiha mahollistais taas ihan mukavasti tuon kotitokoilun. Ehkä se sieltä alkaaki taas aktivoitua. Kerittiin vielä valosan aikaan Rallin kans vähä piilotella tunnaria, tehä seuraamista ja luoksetulon pyssäytyksiä. Ihan vähä ja varovarovasti, ettei vaan mee ylikuntoon...

Haimailua

Käytiin eilen Rallin kans kontrolliverikokeessa antibioottien jäliltä. Eläinlääkäri varotteli kyllä, että kun tätä mahaongelmaa on jonku verran ollu niin ei välttämättä ihan nuin vaan se haimatulehus parane. Mutta eipä mittään. Sain just soiton tuloksista ja ennakko-ootuksisa poiketen ne oliki normaalit. Eikä ees mitenkään viitearvojen ylälaijassa. Jes!

Koska Rallilla ilimeisesti kumminki on taipumusta tohon haimalla reagoimiseen niin jatkossaki, ainaki jonku aikaa, mieluiten loppuelämän, olis hyvä pittää ruokavalio vähärasvasena. Tuota törkykallista Lypexiä ei ainakaan tällä erää tartte jatkaa. Mutta käytetään se toki nyt loppuun. Nyt täytyski sitte rueta suunnitteleen joku hyvälaatunen, mutta vähärasvanen ruoka pienelle Pallikaiselle, joka kummiski energiaa kohtuullisesti tarttee. Sen verran tehokas kaveri ku on.

Täytyy muuten sanua, että ihan heti ei jää tuokaan pikkukaveri ruokkimatta. Että jos dementia meinaa iskee. Normaalisti tehään aamulenkki ja pian sen jäläkeen koirat saa ruokasa ja sitte Ralli rupee valamistautuun päivään esim. linnottautumalla sohovan selekänojalle (Riemuhan juoksee tässä kohtaa eteisen ja kojinhoitohuoneen väliä taukoomattoman neuroottisena, koska kohta emäntä lähtee ja se antaa namin....). No nyt ku se ruoka jäi välistä verikokeeseen tarvittavan paaston takia niin Ralli kyllä teki tämän hirvittävän unohuksen tiettäväksi. Mitä lähemmäs mun töihinlähtö tuli, sitä enemmän se pyöri mun jaloissa ja tuli jopa etteiseen, mitä se ei normaalisti mun lähtiessä aamulla tosiaankaan tee. Pieni raasu yritti kaikin keinoin kertua, että nyt perhana emäntä et voi olla tosissas ettet mulle muista antaa ruokaa.

Nythän sitä sais vaikka kisoja kattua, mutta taitaa olla taas tuo mukavuuenhalu iskeny niin, ettei viittisi viikonloppusi oikein mihinkää lähtiä. Mieluummin sitte käy tekemässä vähä ylitöitä, että ei tartte viikkosi painaa niin pitkää päivää, että saa hommat hoijettua. Noh, elämä jatkuu siis taas suht koht uomissaan pienen jännitysepisodin jäläkeen!

Wirallinen Treenipäivitys

Rupesin tuossa miettimään, että tämä mun blogin pito on mennnyt ihan jaaritteluksi. Noh, eihän tällä nyt mitään sen suurempia tavotteita toki ookkaan, mutta kai sitä vois itelleen vähä muistiin välillä kirjotella, että missä mennään noin harrastusten parissa. Meinaa tää reenailu ja kisaaminen olla meleko rikkonaista vaan, kun jatkuvasti on jotakin ongelmaa tai sitte muuten vaan taukoo/lomaa. Ei oo taiettu montaa kuukautta missään kohtaa kisata ja reenata sillailla jäsennellysti.

Alotetaan ny vaikka tokosta. Siitä ei oo montaa sannaa sanottavana. Syksyllä sentään oli joka toinen viikko treenit ProCaniksella, mutta sittemmin on jääny taas johonki koko homma. Oiskohan me kaks kertaa hallilla vähän tokoiltu. Siellä totesin ilokseni, että hyppynouto sillä oikeella, painavalla kapullala ei ookkaan mikkään ongelma. Kokkeiltiin sitä nimittäin ekaa kertaa ja se meni kerrasta oikein, pienellä avulla toki. Vahvistusta tarttee siis siihen, että tulee takasikkin hypyn kautta, mutta se, että Ralli ylleensäkkään suostu kantaan sitä normikapulaa oli mulle positiivinen ylläri. Ruutua tehtiin kans ja se on kyllä meleko alussa edelleen. Oma vika, kun sen reeniä on muutama kerta vuojessa. Tunnari on aivan alakutekijöissään. Paluu oman piilotukseen varmaan jatkuu. Tai en tiiä mikä. Hallissa, jos on hämykasa ja lähistöllä oma, alkaa ensin nosteleen kasasta ja sitte lähtee ettiin kaikkia mahollisia piilopaikkoja eikä huomaa sitä omaa siinä vieressä.

Ainoo, joka on ehkä vähän edistyny on kaukot. Niitä kun on voitu reenailla kotonaki keittiötokoissa. Niitä tarttis vaan yrittää taas vaikeuttaa ja tehä toistoja lissää ja lissää. Meiän kotitokoilutkin kun on hyvin sattumanvarasia, muutaman kerran kuussa... Sitten on tietty se, että tokon säännöt muuttuu kesällä enkä oo uusiin tutustunu vielä ollenkaan. Keväämmällä varmaan saahaan kouluttaja kertomaan ja ohojaamaan, että miten ne uuet säännöt menee. Koska meillä ei ennen tuota sääntöjen muutosta varmaan missään nimessä oo asiaa kokeeseen niin täytyis tietysti rueta tutustuun niihin uusiin juttuihin. Ehkä se tokoki sieltä taas jollakin lailla aktivoituu, ku takapiha sulaa ja sävelet uusien sääntöjen kans seleviää. Reenikaveri sitä ainaki taitaa ootella.

Agility rullailee, aina silloin ku reeneihin asti päästään, ihan mukavasti. Varmaan parilla viime kerralla meijän koutsi on vaan sanonu, että hyvin se kyllä menee. Ja kyllä se siltä toki tuntuuki, pääosin. Kääntyminen nyt on aina vähä niin ja näin, mutta siinä tarttis ite aktivoitua. Viime reeneissä on tuntunu olevan aika paljo irrotus- ja leijeröintiharkkoja ja ne on kyllä onnistunu vähintäänki hyvin. Myös vaikeehkot kepeille tulot on sujunu pääosin mallikkaasti.

Ongelmakohtia on toki aina. Aan alastulo on aika niin ja näin. Osuus jos osuu. Se tarttis toistoja ja naksuttelua myös ilman kehikkoo paaaaljon. Ei vaan viitti sitä aata niin hirveesti juoksuttaa, kun se on kuitenki rankka este koiralle. Kissoissa ongelmana on taas nostellu päätään lähöstä karkaaminen. Kaksissa viime kisoissa on molemmissa yheltä ratalta talsittu saman tien pois. Tai siis sen jäläkeen, ku Ralli on omaehtosesti rallatellu muutaman ekan esteen ja mahollisesti näkyvissä olleet putket. Kisat nostattaa sen verran tota virettä, että täytys muistaa aina tehä muutama paikallaolo ennen ratalle menoo. Reeneissä karkailua ei juurikaan tuu ja siellä toki kaikkee häiriöö yritänki tehä, mutta kisatilanne on aina kuitenki eri.

Sitte on vielä tää vauhtipuoli. Sitä nyt kai ei voi varsinaisesti ongelmaksi sannoo, se on enemmänki ominaisuus. Ne muutamat nollat ku on saatu niin ei ne vauhtien puolesta kauheesti innosta. Hittaimpien aikaan menneitten nollien joukossa pyöritään. Sille nyt ei taija mittään voija. Taso on niin kova, eikä tommosella töppötassulla ja kaarrattelijalla siinä enää oo jakoo. Se vauhtien ja tason ja tietysti kisaajamääränki nousu on niin konreettisesti huomattavissa itelle vaikkapa siitä, että muutama vuosi sitte Ricon vakiosija nollan tehessään oli neljäs. Ralli taitaa vauhiltaan olla siellä Ricon kans samoissa haminoissa, mutta kymppisakkiin pääsyki on vaikeeta. Omassa asenteessa tietysti olis ehkä jonku kymmenyksen parannusmahollisuutta. Että lähtis aina yrittään täysiä, sillä lailla niinku tulee monesti mentyä loppurata, kun on hyllytetty tai muuten tehty virheitä.

Noh, kunhan tässä nyt taas päästäis ees johonki reenirutiiniin. Ens viikolla pittäis varata aika kontrolliverikokeeseen. Sen tulokset toki vaikuttaa aika radikaalisti kaikenlaiseen reenien ja kisojen suunnittelluun. Mutta jos siellä on kaikki ok, niin täytyy toivoo, että kevät tekkee tehtävänsä ja saa lähteen hallille tai ees ihan vaan tohon keittiöön tai takapihalle reenailemmaan vähä usiammin. Sitä mieltä ehottomasti on ainaki tuo pikkunen tehopakkaus Ralli.