Antaa Olla

Huokaus. Valitusta ja hampaijen kiristystä vaan taas. Enkä vieläkään ees aijo avvautua Riemun terveyestä. Se posti vielä oottakoon.

Nyt alakaa vaan tuntua siltä, että kannattais varmaan tuon agility-harrastuksen antaa olla. Ainaki jonku aikaa. Ku koko homma aiheuttaa vaan harmitusta.

Riemun kans on yhentekevää harjotella. Mihinkään ei oo edistytty ennää ainakaan vuoteen. Päinvaston. Viime vuonna sillä sentään oli pari kertaa semmonen noin kuukauen mittanen aivojen nitkahus, joka aiheutti sen, että sitä kiinnosti agility. Niihin nitkahuskohtiin ajotin ne ekat (ja varmaan vikat) viralliset ja toinen ajottu kesälle, ku meillä tuli joku ihan kohtalainen tulos epiksistäki. Nykyään sitä kiinnostaa joko vähän tai erittäin vähä. Toki sillon ku kiinnostaa ees vähä, Riemu lähtee hyvin vaikka minkälaisiin ohojauksii saksalaisista sylkkäriin, mutta oi ja voi niin hittaan vaivalloisesti, että onko pakko.

Vaikka vuosikausia oon nauttinu seurata ja ellää mukana ku toiset mennee agilityä ja kehittyy ja oppinu mielelläni lissää myös sitä kautta, niin nyt seki aiheuttaa vaan harmitusta. Oon enemmän tai vähemmän harrastanu tätä kuitenki jo aika monta vuotta ja nyt vaan kattelen ku yks kerrallaan vasta alottanneet huitasee ohi. Eikä se pelekästään koiran vika oo, ite oon ihan täysin ruostunu. En oo yli vuoteen käyny missään koulutuksissakkaan (siis viikkoreenien lisäksi), ku en viitti Riemun kans a) koetella kouluttajain hermoja ja b) maksaa apaut 40 € siittä, että tyyppi haihattellee jossaki kentän laijoilla tai raahustaa kärsivän näkösenä esteen tai pari mun huuellessa kurkkua kähiäksi. Tämä juttu harmittaa vielä sitäki kautta, että jouvuin ylipuhutuksi vetämään alkeis- ja nyt jatkokurssia. Tuntuu, ettei mulla ihan riitä siihen evväät, ku ei ite aikoihin oo teheny mittään kunnolla ja siellois kuitenki monta hyvvää koirakon alakua.

Mää oon yrittäny vilijellä vaan sitä huumorilla etiäppäin -menttaliteettia Riemun kans. Emmää aikoihin ennää oo uskonu, että me juuri epiksiä enempää tätä lajia harrasteltais. Ja tottahan toki sen aistii Riemuki. Eikä sen kans oo senkää vertaa järkiä yrittää reenata, jos ite on huonolla päällä. Ku sitä motivointia, motivointia, motivointiahan se tarttis koko ajan vaan. Ehkä se mahollinen toisen koiran kanssa jonaki päivänä harrastaminen onki auttanu sen huumorin ja lajjiin kohistuvan mielenkiinnon ylläpiossa näinki pitkälle. Semmosta toista koiraa nyt vaan ei oo, enkä tiiä tulleeko tai millon tullee, niin nyt on jo jonku aikaa ollu vitsit aika vähissä.

Riemu on aivan mainio kotikoira. Tekkee temppuja mieluusti ja tokookin iliman häiriöitä. Agilitystäki se tykkää sillon tällön. Ja on maaliman paras sylikoira. Ehkäpä meiän näitten muitten mukavammin toimivien juttujen ja positiivisemman yhteistyön hyväksi ois aika antaa periksi tuon harmitusta tuottavan agilityn osalta. Käyä joskus itekseen tekkeen kontakteja ja putkia, niistä Riemu tykkää, ja säästää muuton ommaa ja reeniryhymän aikaa ja hermoja. Aikaa ku rupiaa taas syksyllä viemään niin moni muuki asia, ku rupian taas opiskelemaan täyspäiväsesti ja siinä ohessa vähä töitäki vielä.

Ärsyttävvää märinää tämmönen. Mutta tätä nyt oon koko kesän pyöritelly. En tiiä oonko vieläkään kuitenkaa valamis reenipaikastani luopumaan, mutta ainaki askeleen lähempänä sitä oon. Nyt ois sitä paitti ihan hyvä kohta tehä ainaki jonkulainen toppi, ku saavutettiin kesälle asetettu tavotekki eli saatiin tulos epiksistä. Se oli varmaan jotaki 30. Mutta tulos ku tulos. En tiijä. Antaa olla. Vai antaako.

Emäntä



PS. Ehkä mää muuten vaihanki elukkaa, mutta en lajia! Tännään kävi töissä niin mahottoman komia nuori Maine Coon -poika, että ei ihan heti unohu. Melekeen isompi roikale ku Riemu. Kissakuume, koirakuume, pentukuume.

Asvaltti Polttaa

Jopahan vain vierähti taas yks kesänen viikko. Isäntä jäi lomille niin me ollaan täälä kotona kahestaan päivystetty, ku emäntä paiskii töitä hellelukemisa. Ollaan otettu ihan rauhassa tää eka viikko vielä. Katotaan ny mitä täsä vielä keksitään, ku viis viikkoo on isännällä vielä eessä, eikä emäntä töiltään tietenkää mihinkää kerkiä. Vähähän tuo siltä tuntuu, että ne on vuorotellen molemmat josaki reissuillaan ja sitte välillä molemmat. Sitä se on tää kesä.

Kaunis Luca

Juhannus meni vallan mukavasti Ricon tykönä. Aamusin mentiin tuo meiän peruslenkki isoisännän ja Ricon kansa. Sen varrelle on vaan kasvanu kauhia viidakko täsä kesän mittaan, mutta mää menin aina urhiasti eellä ja tein tietä takana tuleville. Olin oikeen kiltisti tällä errää. Tulin ku pyyettiin ja niin pois päin. Määhän oon joutunu alakaan niin nössöksi tässä kevvään mittaan. En tiiä onko se joku omatunto vai mikä piru lie, ku aina suhahtaa tuossa nokan vieresä, jos esim. yritän lähtä omille teilleni, ku pyyetään sisälle tai autoon tai ku komennan muita karvapäitä. Vähä on joutunu aatteleen, että mitä tässä uskaltaa ennää tehä ja mitä ei.

Äläkää menkö niin kauas, ku mää en pääse!

Kyllä mää kuitenki sen verran kova jätkä oon, että kerron täsä tän mun pienen juhannustempun, vaikka emäntä voijaanki sen jäläkeen aatella meleko arveluttavaksi koiranomistajaksi. Nuo lähti sinne juhannusreissullensa torstaina aamulla yhentoista maissa. Mut ja Rico vaan jätettiin rannalle eli "mummulaan" ruikuttaan. Emäntä tapansa mukkaan suluki meiät kahen oven taakse. Sitä ei tarina koskaan emännälle eikä muillekkaan paitti Ricolle kerro, että mitä siinä päivän aikana tapahtu, mutta viijen maisa, ku isoemäntä tuli kotia töistä, me pijettiin Ricon kans sajetta siinä terassilla.

Isoemäntä oli vähä hölömistynneen olonen ku juoksin sitä vastaan ja sitte perässä kömpi vielä Ricoki. Se meni uluko-ovelle ja totes, että se oli auki, mutta lukkoasennossa kyllä. Sen verran mää voin kertua, että ensin avasin sen välioven, joka siis on sisälle päin aukiava, eli ei mikkään heleppo nakki sekkään. Sitte läppäsin tassulla tätä tämmöstä uuen mallista uluko-oven lukkua ja sitte perrään oven kahavaa. Ja avot. Vappaus koitti. Piru vie vaan ku sato melekeen koko päivän.

Heittäkääs ny jotakiiii!

Se jätettäköön arvotukseksi, että missä me Ricon kans se päivä seikkailtiin tai että mihin aikaan päivästä mää sen oven avasin. Että juostiinko me niitten lähtijöitten perrään? Käytiinkö kotona reilun kilsan päässä? Hengailtiinko vaan pihalla? Kyllä ne isoisäntä ja isoemäntä sitte tämän keissin jäläkeen jotaki kamaa asetteliki oviaukkojen tukkeeksi, mutta emännälle ja isännälle ne kerto tämän mun seikkailun vasta ku ne palas reissultansa maanantaina.

Vesispanielit

Voi olla, että mun hoitokeikat "mummulassa" taas vähenee, kunnes ne keksii keinot pittää mut sisällä. Sen verran pittää nyt vielä kauhistuneitten rauhottamiseksi sanua, että tämä "mummulahan" sijaittee meleko lailla mettän keskellä eikä isoja teitä oo lähellä, mutta tokihan tässä ihan kunnon seikkailun ainekset silti oli. En ny viittiny nuita enempää säikytellä.

Riemu

Vesikauhunen rakki?

PS. Kuvat on nyt taas vaan nuista muista niitten mökkireisulla, ku kamera oli tietenki niitten mukana. Ja nyt ku emännällä ois aikaa mua kuvvailla niin isäntä hävis ja vei kameran mukanaa. Epistä.

Ei tarvittu isua saalista niin Reiskasta saatiin kalamies Ei mua väsytä Pystykorvanen bordercollie

Kertokaa Se Hänelle

Vaikka mittään ei muka pittäis olla niin kiirettä vaan tuntuu olevan koko ajan. Tämmösiä nää kesät tuppaa olemaan. Tännään täällä, huomenna tuolla. Nuo on lähössä huomenna perinteiseen juhannuksenviettoon mökille pohojosseen. Karvapäät saa kuulemma lähtiä mukkaan, mutta mulle on varattu residenssi tuolta mummulan suunnalta. Ihan hyvä vaan. Eipähän tartte matkustaa sitä kaheksan tunnin matkaa ja saa Ricoki vähä vauhtia elämääsä. Sitäpaitti siellä mökillä on ihan käsittämättömän palijo hyttysiä ja sitähän mun herkkä hipiäni ei kestä.

Mutta että kertokaa joku ystävällinen sielu emännälle, että nyt kiireet seis ja mulle enemmän aikaa. Ja voitte te sille senki kertua, että ei kaikkien tartte mennä agilityä niinku Rico ja Roni. Ne oli tosiaan taas seuraa edustamassa SM-kissoissa viime viikonloppuna. Roni pääsi tällä errää evustaan vaan joukkueessa, mutta Rico köpsytteli ittensä sijalle 24. minien yksilökisassa, jossa oli jottain päälle 170 osallistujaa. Meleko teräspappa vaa! Minien ja maksien joukkueet ei tällä errää saaneet muuta ku arvokisakokemusta, mutta meiän medijoukkue tuli kuuenneksi! Ihan huikia juttu ku nelijästä koirasta kolome oli just vasta toukokuussa noussu kolomossiin. Että siellä oli mun reenikaveri Pyry muummuassa vetämässä ihan huippuhienua rattaa. Olishan tuolla ollu mukava mukanaki olla taas, mutta ehkä ens vuonna sitte. Kissaamaan mulla ei mikkään hinku oo.

Mulle riittää nää kotiseuvun sempalot. Viime keskiviikkona oliki taas meiän Musti ja Mirri Cup. Emäntä on asettanu tälle vuojelle saman tavotteen ku viime vuonna. Eli tulos yhessä nelijästä osakilipailusta. Viime vuonnahan me otettiin se heti ekasta ja muistaakseni paranneltiinki sitä kesän mittaan. Mutta nyt mua on enämpi huvittanu tuo essiintyminen sille mukavalle ylleisölle ja ratahenkilökunnalle. Että saapa nähä joutuuko emäntä pettymään...

Niin sanotusti rimmaa hipoen. Kamalan korkialle ne taas oli hinannu nuo rimat. Ei auttanu ku "aurata tietä". Nää kepit on liian pitkät. Mää meen puomille NYT. Okei, tän esteen mää voin tehä oikein emännän mieliksi. Meillä vois ura urjeta, jos perus- ja hyppyratojen lisäksi tehtäs semmosia kontaktiratoja.

Kisakkoon emäntä tuon papparaisen kansa, jos menestystä haluaa. Nekkait taas voitti oman luokkansa, mutta onneks palakinnot pokkasin mää. Lucan emäntä meni tällä kertaa Ronin kans, ku Luca sairasti. Mun emäntä meni Ronin kans viimeks ja se oli kyllä melekosta räpeltämistä. Eihän tuo lyllerö pysyny sen perässä ollenkaa. Pysys omassa lestissää vaan ja keskittys mun kansa menemää ja tarvittaissa Ricon.

Kuolapaimen. Tuo lentävä hiekka on kyllä varmasti lisätty fotosopilla! Tännään oli muuten taas lääkärireissuki. Korvat oli nyt hyvät. Mutta näistä terveysasioista emäntä varmaa kirjottellee myöhemmin. Lääkärin jäläkeen käytiin isännän kans Tampereen keskustorilla. Maalainen eksy kaupunkii, mutta saipahan ne sielläki ihhailla vähä pinserikommeutta. Kävin moikkaan semmosta jottain settää siellä, jota mä eka vähä pelekäsin, ku se lääkäri oli just pahhoinpielly mun korvia. Se oli kuulemma joku radiosetä. Ihan sama kuka, mutta vähä sais olla tarkempi kommenteissaa. Se siis sano mua KAKS kertaa TYTÖKS! Törkeetä.

Nyt mun täytyy mennä vahtimaa, että mitä se emäntä mulle hoitokassiin pakkaa mukkaan. Se on niiiiiiin hokara, että sitä pittää kyllä vahtia kaiken aikaa. Tiiä vaikka unohtas mun ruuat muasta kokonaa. Että hyvvää juhannuksen aikaa vaan kaikille!

Riemu

Täällä Taas

Jiihaa! Emäntä on taas tässä maalimassa! Kyllähän tuo ihan tarpeeksi kauan jo kulukiki nokka kirjassa kaikki kotonaoloajat. Isännän kans meinattiin jo hermostua. Vaikka olihan tuossa jo muutama päivä, ku olin itekki ihan nuutunu. Kyllä aurinko ja lämpö hyvä on Pienelle Pinserille, mutta rajansa kaikella.

Eipä mulla taija tähän hättään mittään sen kummempaa olla. Täällä on päivät menny lenkkeillessä ja emännän kansa lukiessa. Reenitki on jääny aika lailla retuperälle. Mutta huomena nyt on kuitenki taas tuo Musti ja Mirri Cuppi, että eiköhän sitä sinne tuu mentyä. Ekassa osakilipailussa riemastutin taas ylleisyä ja emäntää kahen hyllyn eestä. Vetelin pitkin hallia, ku isäntä hävis johonki, eikä nuo antanu mun mennä ettiin sitä. Ei ehkä kannata sitä muistella sen enempää, ettei emännällä verenpaineet nouse.

Rico on kylläilly aina välillä emännän lukupäivinä ja me ollaan poikkeiltu "mummulassa" juoksemassa eli ei mittään tavallisesta poikkiavvaa. Kai sitä silti aina jotaki jutun juurta on mielesä ollu. Pittää tuosta sitte lähtä niitä juuria purkamaan emännän kansa pikkuhilijaa.

Unettavaa... Hahaa, Riemun joululahjaleijona! Ensin kaveri hilijaseksi ja sitten hellävaranen ruumiinavaus... Mitä? Emmää mittään oo tehny! Tässä vaan vähä leppäilin leijonan kans. Visitööri äityi niin brutaaliksi, että katsoin parhaaksi siirtyä kirjaston puolelle.

Riemu

PS. Kaippa ne innostuu taas muaki kuvvaileen ihan kamerallaki (nuo tämänkertaset on emännän kännykästä) ku olivat tännään ostaneet siihen semmosen pitemmän putken. Että saavat sitte kauempaaki ihastella sen putken läpi mun menua.

Myöhemmin

Me ollaan elossa ja hengissä ja jees. Kaikkia valittamista olis emännällä taas ja mulla kaikkia kivvaa (paitsi korvan putsaukset ja tippaukset), mutta emännällä on nyt taas joku ihime kiirekausi. Että semmosta vaan, että palataan asialle aktiivisemmin taas kesäkuun puolenvälin jäläkeen. Lämpösiä alakukesän päiviä kaikille ja pysytään tutkalla!

Riemu

Jänis Istui Maassa

Pääsiäisenloppuja vaan kaikille! Voi että onki ollu mukava ku tää kevät kerkis näin pitkälle pääsiäiseksi. Itikatki kerkis jo tänne asti ja sekö se Ricua ärsyttää.

Ilima ja maa on täynnä tuoksuja ja yks aamu tuossa sainki herätyksen, että määhän oon Suuri Mettästäjä. Näin jäneksen pellolla ja sillon läks. Se ristihuuli perhana vaan kerkis saaha semmosen etumatkan siinä jäisellä kynnöspellolla, että myönnettävä on; pupupaisti jäi haaveeksi. Olishan se ollu mukava aamupala. Emäntä ei kerinny ees säikähtää, että nyt se hävis. Kai se jotenki luottaa minnuun kuitenki ja sitte vielä ku se pupu suuntas mummulaan päin. Empä mää kauaa sen silimien alta pois ollukkaan, ku ne jälet vei sille meiän aamulenkkipolulle ja katos sitte.

Täälä ollaan emännän kans kaksistaan tätä pääsiäistä vietelty. Isäntä lähti taas johonki reissuillensa, mutta kyllähän me näinki pärjätää. Ollaan löhhöilty. Emäntä on yrittäny lukia. Ja sitte ollaan tietenki vierailtu tuolla mummulassa moikkaamasa karvapäitä.

Tää on muuten ollu oikeen mukava pääsiäinen, mutta jotaki kummallista on ny ruennu tapahtuun. En tiiä, mutta luulen, että se liittyy semmoseen kummallisseen pantaan, jonka emäntä mulle osti. Ei mun mielestä mikkään erityisen komia panta, kauhee mötikkä keskellä eessä. Emännän maku tuntuu menevän vaa hullumpaan suuntaan.

Mutta niin se ihimeellinen asia on, että aina ku mää vähä yritän komentaa noita karvapäitä taikka olla tottelematta emännän kutsuja niin tullee semmonen kummallinen suihkaus nokkaan. Se on aika inhottava. Aluksi aattelin, että mikä lie tussaus, mutta sitte niitä on ny pääsiäisen aikana tullu usiamman kerran. Se vähä pistää mietityttään ja olleen ehkä vähä vaisumpi ku normaalisti. Kyllähän tuo menua hijastaa, ku joutuu miettimään, että mitä tässä nyt voi tehä, että ei tuu sitä suihkausta.

Mutta enemmän kaikesta taas toisella kertaa. Sitä luulis, että emännällä ois aikaa mun kans plokata tällai juhulapyhinä, mutta ku ei nii ei. Aina vaa on jottai tärkiämpää muka. No kai se tästä kessää kohti helepottaa.



Riemu

Loputtomasti Samaa

Nyt seuraa sivukaupalla avvautumista terveysasioista. Eli kertomus siittä, mitä viimeisen muutaman kuukauen aikana on tapahtunu ja päässä pyöriny. Moninaisista syistä blokin päivitys on viime aikoina ollu vähä vaisua, eikä vähimpänä lissääntynneet työt ja siinä samalla yritys seleviytyä koulussa etteenpäin. Kaikissa asioissa en oo ihan toivomusten mukkaan onnistunu, mutta kai se on annettava joskus armua itelle. Että valivali vaan.

Allerkia-asioissa ollaan melekolailla nollassa edelleen. Allergiaruoka on kyllä pitäny mahan kunnossa, mutta kutinaa ei lopeta mikkään. Se on välillä tosi kamalaa ja välillä ok. Refleksologiasta en huomannu apua. Homeopaattisia lääkkeitä Riemu syö nyttenki. Ehkä täytyy kokkeilla sieltä vielä jottain muuta. Ruoka-ainekokkeilut ollaan alotettu, mutta neki on ihan arvailua. Kutinaa ku on koko ajan jonku verran niin koita siinä sitte tietää, että kutiseeko se nyt tämän ruoka-aineen takia enämpi vai vähempi vai miten. Maha ku on kestäny nää kaikki tähänastiset kokkeilut. Se lista nyt ei pitkä vielä oo. Kalakkuna ja lohi on listalla "ehkä ei käy". Peura on listalla "luultavasti käy".

Noitten refleksologian ja homeopatian lisäksi päävyin ostaan pari viikkua sitte töistä Relaxantin hoitavaa pesunestettä ja hoitoseerumia. En oo raskinu ostaa aiemmin, vaikka oon kyllä työn puolesta niistä tuotteista lukenu palijo hyvvää ja kuullu asiakkailtaki kehuja. Oon nyt pari kertaa pessy Riemun tolla pesunesteellä ja koittanu suihkutella varsinki korvia tolla seerumilla. Oikeestaan en oo huomannu mittään erua niittenkään käytön ohessa, mutta voi olla, että oon liian laiskasti niitä käyttäny. Ku noi pahemmat kutinapäivät mennee ja tulee ihan selittämättömästi. Että enpä oikiastaan kortisoonin loppumisen jäläkeen oo tienny yhtään, että mistä mikäki johtuu.

Riemu on edelleen ulkosesti ihan hyvinvoivan näkönen. Ainut semmonen näkyvämpi on nuo silimien ympäristöön tulevat karvattomat "näpyt". Ja aamusi silimät rähämii jonku verran. Muutenhan tuo ukko taitais olla ihan elämänsä kunnossa, ku massaaki on nyt saanu vähä kerättyä, ku ei kaikki tuu niinku suorasta putkesta ulos. Karva on kiiltävää eikä silimien ympäristöö lukkuunottamatta oo mittään karvattomia kohtia. Korvien taitoskohta on vähä harventunu, ku niitä se raapii niin palijo. Ja korvat kyllä punottaa sisältä välillä aika inhottavasti.

Mitäs nyt sitte? Ei kai täsä muu auta, ku jatkaa arvailuja. Koitan päästä lähiviikkoina taas homeopaatille tuon kans jutteleen, että vieläkö kokkeillaan jotaki muuta. Sitte pittäis ottaa ihan kunnon Relaxantti-kausi. Ja sitte pittäis heittäytyä ainaki joksku aikaa raaka-/kotiruualle, että pääsis seleville, että ne varastopunkitko ne eniten kiusaa. Mutta ku sais ittiä niskasta, ois aikaa ja jaksais. Nyt on ehkä semmonen "mikään-ei-koskaan-seleviä-lamaannus" -hetki.

No sittehän meillä on tietenki tämä vanaha tuttu vaiva eli korvien vuotaminen. Kai se on tällä elämänkokemuksella myönnettävä, että tää vuotaminen on tullu jäähäkseen Riemu-raasulle. Nyt on menossa kolomas talavi. Tää vaiva kuulostaa ehkä siittä tietämättömältä harmittomalta. Mutta mää voin sanua, että se on vaiva viheliäimmästä päästä. Jos se oiski joskus vaan. Mutta meillä nää vuojet on ny näyttäny, että se alakaa syksyllä, loka-marraskuussa. Joulun tienoilla on tainnu joka vuosi olla pieni hetki rauhallista aikaa. Ja sitten se on taas jatkunu, saman tai toisen korvan toimesta. Ja välillä molemmat. Parannusta lienee taas ootettavissa joskus juhannuksen tienoolla, jos vanahat merkit pittää paikkansa.

Vuotaminen siis kestää yli puolet vuojesta. Tuon ajan koti on jatkuvasti täynnä veriroiskeita. Niitä korvia ei vaan saa pijettyä niin hyvin teipeissä, että sotkulta vältyttäis. Nyt varsinki, ku ne noitten allerkioitten takia kutiseeki niin palijo, niin ei kyllä teipit montaa tuntia ylleensä pysy. Tai montaa minnuutia. Ja kipiähän se vuotava korva tietenki on. Ihimeesti on saatu niitä kuitenki teippailla, vaikka ylleensä kaikki hoitotoimenpitteet on Riemulle myrkkyä. Ja kyllä se täytyy kans sanua, että tämä ongelma rajottaa normaalia elämää. En mää kehtaa tuota kovin hepposesta syystä hoitoon viijä. Teippien pysyvyys on hyvin hyvin vaihtelevvaa ja ei niitä saa laitettua muut ku minä tai isäntä. Että eiköhän se riitä, että tää meijän kämppä on toivottomassa siivossa. Ja ei Riemu nyt toki muiltakkaan ominaisuuksiltaan se mukavin hoitolainen oo. Kohtuullisen äänekkäästi vaativainen kaveri ja se pihalta sisälle tuleminen on taas varsinki näin kevvään tullen melekosta suksuttelua.

Korvien osalta tuntuu, että kaikkia on kokkeiltu. Tänä vuonna mää olin jo, että nyt löyty lääke, ku sain tilattua tuolta toisen pinseriblogin kautta kunnon pihkasalavaa. Toisen korvan tosi paha aukeeminen saatiin tyrehtyyn nimittäin meleko pian salavan käytön alottamisen jäläkeen. Mutta siinä kohtaa tais monta asiaa osua kohilleen nimittäin tämän toisen korvan kans ei taas oo ollu apua mistään. Paitti tietty, jos sais ne korvat teipattua paikalleen, mutta eipä oo siihenkään keinoja löyetty. Mittään pipoja ku tämä tosi äijä ei pijä päässään.

Kuten oon ehkä jo teheny tiettäväksi, oon tässä viime aikoina ollu tosiaan melekosen poikki. Viime lauantai oliki varmaan viimesiä pisaroita tähän kuppiin, ennenku meni nurin. Tulin puolen yön maissa kotia pitkän työrupiaman ja tuttavien tupareitten jäläkeen. Täällä ootti pieni punainen pinseri ja pieni punainen koti. Verta oli varsinki etteisessä IHAN joka paikassa. Siinä sitte Riemun korvia usiampaan otteeseen teippailin ja rehellisesti sanottuna itkin ku hinkkasin seiniä, lattioita, ovia... Ja olin toivoton.

Olin jo muutamien tuttavien kans puhunu heiän kokemuksista pinserin korvien hoitamisesta leikkaamalla. Monen asian summana ja pitkän taistelun jäläkeen luulen, että taian olla valamis kokkeileen sitä. Sehän tietenki tarkottaa, että näyttelyt on meijän osalta näytelty. Ja sitä, että taas saa syytää elläinlääkäriin melekosen tukon rahhaa. Nyt vaan täytys ottaa se aika, että menis lääkärin kans asiasta keskustelleen ja löytää se raha siihen. Että voi tässä vielä hetki mennä ennenku totteutuu, mutta näin oon nyt aatellu.

Toinen isompi investointi, jonka Riemuun oon aatellu tehä on kauko-ohojattavan suihkepannan hankkiminen. Sen kansa aijon saaha tuon vapaana olemisseen liittyvän tottelemattomuuen kurriin ja lisäksi pari muutaki ärsyttävvää tappaa, kuten porukan muille koirille räksyttämisen tietyissä tilanteissa. Kai mää joskus aattelin, että kyllä mää muunkilaiset keinot keksin, mutta enpähän vaa oo keksiny.

Uskon, että sekä korvien leikkaaminen ja sitä kautta toivottavasti niitten paraneminen sekä nää suihkepannan kans toivottavasti opittavat asiat parantais entisestään meiän ihimisten ja Riemun välistä suhetta. Ku ei tarttis aina olla alistamassa sitä koiraa korvien teippaukseen eikä tarttis huutaa päätänsä punaseksi sen perrään pihalla. Ehkä se sieltä jostain sitte taas löytyis se reeni-intoki, joka on ollu hukassa taas oikiastaan joulusta asti. Se nyt ei oo tietenkään millään muotua yksin Riemun syy vaan monen asian summa. Niinku kaikki.

Onneksi on hyviäki asioita. Niinku se, että Valepa pääsi finnaaleihin. Ja että toivo ellää, että Rico-papasta tulis toistamisseen isukki. Eikä meitä sekkään haittaa, että kesäki taitaa taas tulla. Ja sitte on vielä ne illan rentoutumishetket, ku yks maaliman paras ja kommein Pinseripoika tuppautuu sylliin taikka kainaloon nukkumaan tai tunkee kilisevvää ja kolisevvaa ja röhkivää ja vinkuvaa mustekala-leluansa tenttikirjan päälle. Että etteenpäin vaan, sano Rico-pappa lumessa.

Emäntä

PS. Tämän kerran kuvista saamma kiittää Hannua! Niissä Riemu ja kamut nauttii keväthangista yhistyksen vuosikokkouksessa n. kuukausi sitte.