Tää isänmaan Toivo täytti eilen kokonaisen yhen vuojen! Voi hyvänen aika, että se aika kulluu. Toisaalta sääli. Onhan noi ihan uskomattoman söpöjä ja ihania pentuna. Ja se pikkupentuikä oli kuitenki aika palkkittevaa aikaa, ku tyyppi oppi kaikkee uutta ihan huimaa vauhtia. Mutta toisaalta sitte, ku kisakärpänen purasee... Mutta siihen meillä nyt on vielä vähintään puol vuotta aikaa. Tarttis ehkä reenatakki jossain välissä ennen ku mittään kisoja kannattaa ees aatella.
Eihän tuosta voi muuta sanua, ku että tyyppi on kyllä täyttäny kaikki toiveet. Vaikka ei niitä nyt niin hirvittävästi ollu. Ensisijasesti halusin harrastuskaverin, jonka kanssa ei tartte seisua päällään, että se kiinnostus. Eikä välttämättä sittekään. Aika luottavainen olin tässä suhteessa, ku jos saa palasenkaan perriyttäjänsä motivaatiosta nii silläki pääsis jo pitkälle. Ja kyllä tää tuntuu saaneen ihan kohtuullisen kokosen palasen.
Ja aatella, että siittä tuli nuin komiaki vielä! Sitä mulla ei kyllä ollu toivelistalla ollenkaa, mutta se tuli kaupan päälle eppäilemättä jostain emän geeneistä. Onneksi isukilta peritty kipparahäntä sentään on tasottamassa kokonaisuutta. :)
- Emäntä
PS. Uuemmat kuvat on hätäsesti kännykkäkameralla otettu töihinlähtökiireesä. Pittäis yrittää ottaa joskus taas jotaki järkeviä kuvia, mutta eipä tuota oo nypittykkään taas hetkeen. Ehkä jouluna...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti