sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Moukan Tuuria

Loppuvuojesta iskee aina se tojellisuus, että mullon taas agilitylisenssi, enkä oo tänäkään vuonna sille löytäny käyttöö. Niinpä päätin pari viikkoo sitte, että pakko ne on ainaki yhet kisat käyä ja oman kisakoiran puutteessa Rico-pappa pääs mun kans köpöttelemään. Mun kisakokemus virallisistahan on aika ohut. Ricon kans käytiin joskus seittemän vuotta sitte pari ykkösten kisaa ja sitte Riemun kans pari vuotta sitte ne yhet ykköset. Olikohan nää nyt sitte niinku toiset tai kolomannet kolomosten kisat. No, ei se mittään jos on noviisiohojaaja, ku on ammattilaiskoira. :)

Ekalta radalta saatiin hylly, ku Rico vaan päätti mennä radan hankalimmassa kohassa esteen taakse. Muuten oli hyvää menoo ja tein jopa takanaleikkauksen kepeillä, uhkarohkee ku oon. No Ricolla oli loistava keppipäivä, ne ku välillä tuppaa olemaan sen ongelmakohta. Tokalla radalla se tuli meleko lujjaa kepeille ja olin varma, että nyt napsahti, mutta niin se vaan papparainen taivutti ittensä toiseenki väliin ja jatko hienosti loppuun asti. Tältä radalta tuliki se mun eka kolomosten nolla ja päästiin vielä matalimmalle palakintopallillekki.



Viimenen rata oli hyppäri. Se oliki jo aika köpöttelyä, mutta nollahan se sieltäki tuli. Aika niukasti tosin, miinusaikaa -0,05 sekuntia. :D Mutta sekin riitti kolomanteen sijjaan eli tuplanolla ja palakinnot kotia! Hyppärillähän koettiin myös semmonen, ehkä historiallinen hetki, että meijän seura otti kolomoisvoiton. Hyvä me!

Hyvä ja etenki innostava kokemus luonnollisesti. Vaikka mää väitän, etten mää mitenkään erityisen varovaisesti reeneihin verrattuna ohojannu, niin tahamialta se tuntu. Menin monella esteellä ite ihan liian pitkälle, eli liian lähelle estettä, ku oisin voinu jo olla menossa etiäppäin. Ajatusta oli tietenki mukana jo tutustuessa vähä enempi ja jotku joskus saavut opit kaiku mielessä; tutustuessa jo kuvittelet ja näät sen koiran, että missä se mennee ku teet mitäki. Ite suoritukset meni kyllä suunnitelmien mukaan, tosin ei niitten, mitä tein tutustuessa, vaan mihin ratanvarrella seisoskellessa vielä vaihoin suunnitelmani.

Meijän kisaporukan maksiosastolla ei välttämättä menny ihan nappiin nää kisat, joten Ricolle olis ollu jäläkipuinneissa ottajia. On se vaan ihime tyyppi. Mää vähä uhittelin (jo ennen tätä valtaisaa menestystä ;), että yritetään vielä kerran kerätä sille SM-nollat, vaikka eihän sillä enää finaaliin noilla vauheilla asiaa joka tapauksessa oo. Mutta olishan se hieno vaikka lopettaa kisaura arvokissoihin täyen kympin ikäsenä.

Vähä sitä mun ajatusta vaimensi se, ku kuulin, että ne nollat onki nykyjään ohojaajakohtasia. Että sitte sen tosiaan pittäis olla mää joka ne kerrää, jos se oon mää, joka sinne ässämmiinki lähtis isoja kisoja harjottelleen. Saahan sitä kokkeilla. Emmää Ricua kuitenkaan viitti kauheesti kiusata, jos ne ei ota tullakseen kohtuuella. Ja näistä eilisistä opin senki, että ei sen kansa kannata kolomia rattaa ottaa. Pyssyy paremmin vauhti eikä käy turhan rankaksi.

- Emäntä

3 kommenttia:

  1. Onnea! Selvästikin pitäisi kisata useamminkin :-)

    VastaaPoista
  2. Huippu-pappa! Vielä jaksaa vanhakin heilua! Ja loistavaa työtä kolmosissa juuri korkanneelta ohjaajalta. Ei se pappakaan sentään ohjaamatta kulje oikeille esteille.

    t.katkera maksiohjaaja ( ;

    VastaaPoista
  3. Kiitosta vaan! Ehkäpä tästä syttyi pieni kipinä käydä parit kisat papan kanssa ennen juniorin kisaikää. :)

    VastaaPoista