Kesällä Kaikki On Toisin

Ettei tää ploki menis ihan vaan Rallin kehumiseksi niin täytyypä päivitellä vähä Riemun terveyestä välliin.

Riemullehan on menny nyt vuoden toi siedätyshoito. Ja kevväällä päästiin lopettaan kortisoonin syöttäminen. Sillon elläinlääkäri totes, että voi olla hyvin, ettei sitä ennää tartte, kun on toi siedätyshoito jo sen verran ollu. Ja mää uskoin ja toivoin. Turhaan. On siitä nyt jo muutama viikko, ku oli pakko alottaa taas. Silimät alako olla karvattomat raapimisesta ja välillä Riemu joutu jo yölläki herrään raapimaan. Eipä siinä muu auttanu, ku ei siedätysten tihentämisestäkää ollu hyötyä.

En tiiä mahtaako nyt olla niin, ettei toi siedätys kumminkaan tehoo siihen suurimpaan tekijään eli pölypunkkeihin. Kesä meni hyvin, mutta heti ku patterit alako naksuun niin jo rupes Pientä Pinseripoikaaki syyhyään. Eikä siinä mittään. Elläinlääkäri kyllä selvitti mulle tän kortisoonin käytön niin, että ymmärsin, ettei se koiran lyhyen elämän aikana niin palijo ehi tehä pahhaa, ku esim. ihimisellä, joka joutuu sitä syömään vuosikymmeniä.

Ei mua siinä sekkään niin palijo harmita, ettei pääse näyttelyihin eikä muihin virallisiin juttuihin, ku se mitä tuo kortisooninperhana tekkee Riemun käyttäytymiselle. Hyvä ruokahaluhan tuolla on ollu viimevuojet, mutta kiitos kortisoonin, nyt Riemulla on AINA nälkä. Se aiheuttaa pöydille kurkottelua ja ihan kamalaa käyttäytymistä, kun ruokaa/herkkuja on esillä. Ja auta armias, ku Riemu löysi yks aamu lenkillä kokonaisen grillimakkaran! Kyllä mulla joskus oli jotain auktoriteettiä, että sain sen sanomalla luopumaan herkustaki...

Kuten ennenki on todettu niin Riemulla on tarkka kello ja asiajärjestys päivässä. Kortisoonin kanssa se ruuanootusaika tulee aina vaan aikasemmin ja se oottaminen on kuuluvampaa ja kuuluvampaa: keittiö-olohuone välin ramppaamista ja kitinää. Ja auta armias, ku oon erehtyny muutaman kerran antamaan niille vielä illalla jotaki pureskeltavaa niin sehän on kääntyny ny siihen, että vähä ruuan jäläkeen Riemu alakaa kyttäämään herkkukaappia ja ramppaamaan sen ympäristössä...

Vaikka tästä edellisestä selostuksesta ei vois ehkä päätellä niin kortisooni luonnollisesti myös väsyttää. Onneksi kuitenki Riemun lihaskunto säily hyvänä ainaki viime talaven. Mutta sitte se kans pissattaa. Ja mitä kaikkia muuta lie, mitä Riemu-parka ei meille ossaa kertua. Mutta ehkä vielä on toivoo, ettei tää kortisooni olis meijän jokatalavinen ystävä...

Semmonen terveyellinen seikka tässä on kans mietityttäny, että Riemu olis varmaan paras kastroija. Se vois vähäsen vähentää sitä ylimäärästä kohnotusta ja tasapainottaa tunnetiloja. Oisin kai sen varmaan jo tehenykki, mutta siksi sitä oon vetkuttanu, että Riemun kanssa kuitenki on nuo näyttelyt ollu melekeen se ainua harrastusmuoto. Että niille hommille sais sitte sanua paipai. Ronihan pääsi jo joku aika sitte erroon ylimääräsistä takapään painoistaan ja se on kyllä varsin onnellisen olonen. Että eiköhän se päivä tässä vielä koita Riemullekki, kuhan emäntä saa aikaseks.

- Emäntä