tiistai 28. helmikuuta 2012

Veljet

Niin se tuo aika vaan kulluu. Viime lauantaina tuli Ricolla täyteen yheksän vuotta ja tännään Rallilla 12 viikkoo. Muistan sen vieläki vallan mainiosti, ku Rico meille tuli pentuna. Ja sen vielä paremmin, kuinka pieni tuo Ralli-poika oli kun se haettiin. Ihan liian nopeeta vauhtia kasvaa meijän pieni siilipukuttaja... Rallin eka rokotus meni hyvin ja kaveri oli reippaasti tutkimassa paikkoja. Lääkäri sanoki Rallille, että tätä rokotetta ei kuule oteta suun kautta, kun kaveri kerkes niitä lääkepullojaki haisteleen.

Ei oo Pienelle Pinseripojalle ennää paikkaa majatalossa

Kyllä Riemu hoitaa!


Voi noita poikia. On niillä hauskaa, kun pääsee keskenään hangille hengaileen. Nyt oli pari niin kaunista päivääki. Tännään onki ollu sitte aivan jottain päinvastasta... Ralli on kans ihastunu ulukoiluun, vaikka sillä hirviän heleposti vielä kylymä tulleeki. Mutta periksi ei voi antaa. Rico-isukin lelun vingutukselle pittää äristä ja Riemun jalloista voi ohimennen yrittää napata.

Ralli pääsi sunnuntaina ensimmäistä kertaa meijän omalle hallille. Ekaks se katteli Ronin emännän sylistä, ku Rimpula meni. Tärinä alako kuulemma heti, ku se huomas, mitä tapahtuu. Päästäkää mut kans! Ja päästettiinhän me. Putkee reenattiin ja sen sai vetää ihan pitkäksiki eikä mittään ongelmaa. Ralli meinas rueta juokseen sitä itekseen ees taas... Putkihullun poika.

Kattokaas ku Reino näyttää mallia!

Tandemkepit

Sitte ruettiin harjotteleen nokkimista pienintä muurin palikkaa apuna käyttäin. Nyt on sitä kotona jatkettu matalan pahvilaatikon avulla. Muutaman kerran kaveri on jo ite alottanu päätään laskeen ja reenikertoja on kolome lyhyttä vasta. On se vaan niin etevä ja motivaatioo riittää.

Lopuksi vielä reenattiin siivekkeitten läpi namikipolle juoksemista. Ja hyvinhän seki meni. Ralli meinas, että mitäs sitte tehhään, mutta ei nyt sentään viittiny rueta ahanehtiin. Täytyy yrittää löytää aikaa käyä reenaileen meijän koutsin kans tyyliin kerran viikossa nyt, ku kelit alakaa olla sellaset, että tarkenee.

Reinoki on alakanu leikkisetäksi

Pentukurssin kolomas kerta on nyt lauantaina. Sen kotiläksynä oli maahanmeno ja kosketusalusta. Molemmat menee jo oikeen hyvin, vaikka ihan hulluna ei oo reenattukkaan. Saapa nähä tietenki miten sitte siellä hallissa jaksaa keskittyä. Eka kerta meni niin hyvin, mutta viimeks meinas mennä haisteluks, ku ei koko ajan ollu nakki nokassa. Uusina juttuina on siis ruettu reenaan tota kosketusalustaa ja nokkimista. Niin ja "nakkia" eli kierimistä, koska sitä Ralli tuntuu tarjoovan niin heleposti. Ihan ku isänsä jälleen...

Riemun kans rupesin yrittään opettaan avainten hakemista. Tännään, muistaakseni kolomannella reenikerralla se meinas jo nostaa avvaimet suuhunsa, mutta ei ihan. Se tuntuu innostuvan niistä avvaimista enemmän ku esim. kosketusalustasta. Mutta tuossa kun yritin Riemullekki miettiä uusia juttuja niin mielikuvituksen puute iski taas. Mitä kaikkia sitä koiralle voiskaan opettaa? Näillä on nyt tähän mennessä aika perinteisiä nää temput: istu, sivulle, maahan, rela (leuka maahan), seis, ryömi, ympäri, väli (pujottelu), kasi (kasia jaloissa), pyöri (mun ympärillä pyöriminen), per (-uuta), nakki (kierähdys), tähän (jalkojen väliin istuun), sama (kävely samaa tahtia jalkojen välissä), vasen, oikea (käsien tunnistus), noja (jalkaa vasten nojaamaan), pyydä (orava-asento). Niin ja tietenki jottain muita tokojuttuja. Ideoita uusiin, kekseliäämpiin ja ehkä jopa hyödyllisiin temppuihin otetaan vastaan!

Kai sitä saa mennä kattomaan löytyskö sohovalta tillaa vielä. Jos tilan saa raivattua niin tyynyt nyt joka tappauksessa on varattu isäntäväelle...

- Emäntä

Rico, Multakirsun Magicmiracle, 9 v.

Ralli, Multakirsun Taran Toivo, 12 vk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti