Katseet

Meillä käy kylässä yks aika kuvauksellinen tyyppi. Siis sellanenhan se on, että jos oikeen asiaksensa ottaa, että seisoppa siinä niin otetaan kuva, niin sillon vetää ihan puihin. Selkä köyryyn, häntä alas, korvat luimuun... Mutta sillon kun se keskittyy johonki muuhun ku kameraan niin onnistuu. Huomattavasti helepompi kuvata ku Riemu, joka ei pysy paikallaan hetkeekään ja on musta.

Mää voisin kuvata tuota ukkelia loputtommiin. <3

Kuka, mitä, hä? Avaa ovi. Kato ku mää oon niin söpö ja kiltti. Heitä ny...

- Emäntä

Näitä Polkuja Tallaan

Sunnuntaina sempaloitiin meijän seuran epiksissä. Siellä oli oikeen nelijä rattaa. Me osallistuttiin emännän kans kahteen ja sitte emäntä osallistu Ricon ja Ronin kans yhteen. Emäntähän lähti mun kansa ihan vaan hauskuttaan ylleisyä, mutta mitä vielä. Tein taas kerran niin kellontarkkaa työskentelyä, että emäntä oli lentää persiilleen.

Ylleisö nyt sitte ehkä vähä petty, mutta näytinpähän emännälle, että vois sitä mun kans enempiki kisata. Mentiin kylläki molemmissa medikorkeuksilla, mikä on mun mielestä ihan oikeus ja kohtuus. Siks ei sitte tosin mittään palakintoja voitu pokata.

Ensimmäisenä oli möllirata, josta tuli vitonen ja aika hyvällä ajalla. Yllätin emäntää lissää ja tein virheen kontaktilla. Mitäpä rupes ite hötkyileen puomin alastulolla. Mää rankasen semmosista virheistä heti. Meijän toinen rata oli hyppyrata. Sieltäki saatiin vitonen, jota emäntä kyllä kovin purnas tuomarilta. Se anto virheen keppien sisäänmenosta, ku ensin meinasin mennä väärälle puolelle. Mutta ehän mää sitä linjaa ehtiny ylittää, ku emäntä rupes kilijuun niinku palosirreeni. Kai sen tuomarin piti olla tiukkana, ku se oli se Ronin ja Reinon emäntä.

Kuvia ei taaskaan oo sempaloilta. Kaikki oli niin kiireisiä, ettei ehtiny. Sitte siellä oli kyllä niin harmaa päivä ja nopioita koiria, että ei valokaan riittäny.

Tännään meinasin muuten pistää yhen peuran lihhoiksi "mummulan" lähellä. Emäntä väitti, että se näki sen peuran. Mää en mittään nähäny, mutta vainun otin ja säntäsin perrään. Eikä eppäilystä, ettenkö ois sitä kiinni saanu, mutta emäntä kuttu tulleen takasi. Siinähän sitä olis ollu luomulihhaa vähäks aikaa. Ai että. Voi olla, että jos toinen tsäänssi tullee mun kohalle, niin en emäntää kuuntele. Rico-pappa, joka oli mukana, tais olla autuaan tietämätön koko elukasta. Tai sitte ne on sille niin jokapäiväsiä koikkelehtijoita.

Korven kummajainen

Niin sitäki mun on vähä pitäny ihimetellä, ku mua nyt harva se päivä raahataan elläinlääkärillä. Taikka ei mua ees viiä mihinkää hoitohuoneeseen. Joku niistä vastaanoton tyttöistä aina tullee mua kattoon. Se aina vähä jännittää, että mitä ne tekkee, mutta eipä ne taija tehä mittään. Joku itikan pisto siinä niskassa tuntuu ja homma on ohi parissa sekunnissa. Ihime reissuja. Mutta kutinat on ehkä vähä vähentyny. Tai ehkä mää vaan luulen.

Piilossa

- Riemu

Kun Saapuu Syys

Mistä sen tietää, että syksy on ihan aikuisten oikeesti tullu? No siittä ainaki, että Pieni Pinseripoika ei oo aamulla ensimmäisestä heräämisen elekeestä jaloillansa hokemassa että mennäänmennäänmennäänmennään. Eli nyt on syksy.

Ehkä noin viikon ajan aamut on jo menny vähä rauhallisempaan tahtiin. Riemu on jääny makoileen koppaansa ainaki siihen asti, että petaan petin. Mutta tänään, vaikka kyseessä ei ollu mikkään erityisen aikunen aamu, vaan ihan tavallinen, herra tuhnutteli kopassaan siihen asti, että kuuli mun alakerrassa alkavan tekemään lähtöä ulos. Tähän "aamu-unisuuteen" on varmaan syksyn lisäksi yks toinenki syy: vaatteet. Yök. Luulen, että Riemu ossaa arvostaa sitä, ettei sajevesi ropise suoraan selekään, mutta sen asian yhistäminen siihen, että takki tungetaan päälle voi olla jo utopiaa. Ja sitte on vielä ne ihan kamalat "pyllyvakoremmit"...

Kyllä nää kelit emännänkin sais mieluusti jäämään peiton alle aina välillä, mutta yllättävän vähän vielä väsyttää. Kävelyretket syksysessä mettässä ton karvapään kans piristää ja pakottaa sopivaan vaihteluun tenttikirjojen ja koulutehtävien välissä. Vielä kun Rimpulan kans löydettiin uusia mettäpolkuja tossa toissa viikonloppuna. Nyt päästään tekeen mukava mettälenkki ihan omalta ovelta vappaana juosten. Eihän me tässä vielä kauaa oltukkaan asuttu...

Sitte on yks harmittava seikka, josta pittää purnata. On se kumma, että pikkuherra on jo lähempänä nelijää ikävuotta ja nyt se keksii ton urosteluhomman. Se on aina tullu toimeen oikeestaan kaikkien koirien kans, eikä oo ollu ongelmia liikkua missään. Nyt se on sitte päättäny ottaa tuolta reeniporukoista muutamia uroksia, joita pittää tuijotella ja näytellä isoo selkäkarvat pystösä. Ja ne varsinkaan ei sais mennä agilityä. Tai ainaki jos menevät nii olisivat hilijaa.

En tiiä mikkä kaikki asiat tähän vaikuttaa, mutta ainaki sillä on varmasti iso osansa, että pian tullee vuosi siittä, ku viimeks on oltu kunnolla "ihimisten ilimoilla", kuten näyttelyissä. Ollaan asuttu täällä maalla nyt puoltoista vuotta ja ilimeisesti Riemu alakaa metittyä niinku isovelijensä Rico. Ja sekös harmittaa. Sille en maha mittään, että meillä ei oo asiaa näyttelyihin eikä muihinkaa isompiin tapahtummiin tällä lääkityksellä. Oman seuran sempaloissa kyllä yritettään pyöriä. Mutta jotenki muuten tähän täytys osata puuttua, ettei tää toiminta ainakaan laajene.

Hemmetti. Mää en ois kaivannu ennää yhtään uutta harmia tän tyypin kans. Mutta eipä ne luppaa kysele.

- Emäntä

PS. Muistakaahan kaikki tulla nyt sunnuntaina Sastamallaan Sempaloimaan agilityn parissa! ks.

PPS. Kuvat on jottain tärähtäneitä kännykkäkamerakuvia. Ei uskalla kantaa kameraa mukana, ku vettä voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Ja sitte ku aurinko paistaa niin en muista koko vehjettä.

Vaaran Merkit

Kauhee tuuli tuolla ulukona. Onneks emäntä ei raahannu mua reenejä vetämään. Siellä oliki pikku keissi, ku kentälle oli kaatunu puu ja valotoloppa. Vorse majöör niinku sanotaa. Onneks ei ollu kettään reenaamasa sillon. Se oli ilimeisesti kaatunu ihan hetki ennenkö emäntä paikalle kerkis. Että niin se voi olla ihan suoraan sanottuna hengenvaarallistaki tuo agility.

Meitsille riittää ihan se, että mut raahataan kuulemma taas huomena elläinlääkäriin. Jollekki piikille sano emäntä. Kuulostaa pahaenteiseltä, mutta kuulemma joku siejätyspiikki vaan. Emmää kyllä mielestäni semmosia tarttis. Mää siejän oikeen hyvin kaikkia. Kaikkia ihimisiä ja koiria ja muitaki elukoita. No okei kissoja mää en niinkää sietäs, mutta emäntä pakottaa sietään niitäki, vaikka ne tunkee mun reviirille.

Emäntä on alakanu mulle semmosestaki vaarasta huomauttelleen ihan ekkaa kertaa mun elämän aikana, että saattasin lihua. Hemmetti. Olis tyytyväinen ku kerranki oon oikeen hyvässä, komiassa lihassa. Se on jotaki mutissu, ku on joutunu munki valijaitten vattanympärystä isontelleen. Ricon kansha se joutuu tekemään sitä jatkuvasti. Mutta minkäs sille mahtaa, ku ruoka maittaa nykysi niin hyvin. Ja sitte ku saa nuita herkkujaki taas niin ne pittää syyä samon tein, ettei niitä ehitä viiä nokan eestä. Ja emäntä ja isäntä saa kyllä syyttää ihan itteensä. Mitäs lyllertävät lenkillä niin hittaasti, että eihän siinä Pienelle Pinseripojalle tuu ees hiki.

Nyt mää meen tuhuaan ton yhen puruluun, ettei sitä kukkaan hävitä. Ja tuo tuuli saa mun puolesta loppua. Melekeen otan sitte satteen mieluummin. Taikka no en sittekään.

- Riemu

PS. Kaikki kuvat on taas Ricosta...

Jos ei mulle anneta vinkuhippoo niin mää nostan koiran pöyälle.

Jaa oliks sulla kesken joku?

Aika mielenkiintosta...

Siinähän koitat tehä hommias.

Menneen Talven Lunta

Oon jo usiampaan otteeseen katellu tuolla Riemun blogikansiossa näitä valamiiks tehtyjä kuvia viime kevväältä. Ne jäi julukasematta, ku niitten kuvvaamat karkelot ei tuottanu tulosta. Ricosta ei tullu isukkia toista kertaa. Katotaan nyt jääkö pappa eläkkeelle niistä hommista heti alakuunsa vai miten tää syksy tästä etenee... Rico ite ei kylläkään oo vielä suostuvainen eläkkeelle varsinkaan tästä, mutta ei mistään muustakaan lajista.

Luvassa siis tutustelua, lämmittelyä, urostelua, mielistelyä, mairittelua, karkuun juoksemista, turpiin ottamista ja mitä kaikkia muuta sitä tohon kosiskeluun kuuluukaan. Palautteen antavana osapuolena ihastuttava russelineiti Tara.



- Emäntä

PS. Edellisseen postiin pittää sen verran kommentoija, että en tosiaan käytä tuota suihkepantaa tokoreenaukseen. Se on kaulassa turvallisuussyistä, ku tossa pihalla irrallaan reenaillaan. :)

Kosketus

Lähinnä mää aattelin pistää tänne nää mun kosketusalustareenikuvat, jotka isäntä otti täsä joskus. Sen reenaaminen on kyllä hauskaa, vaikka se alaku oliki niin kummallista, ku emäntä vaan seisua tojotti eikä sanonu mittään. Mutta aika äkkiä mää sen homman sitte hoksasin. Emäntä on ihan mielissään. Se kuulemma aikoo käyttää tätä juttua jossaki tokohommissa.

Yks positiivinen asia muuten pittää kuitenki sanua terveyteen liittyen pitkästä aikaa. Lääkäri määräs mulle semmosen sokkitieetin, että mulle piti antaa kaikkia semmosta, mitä söin sillon joskus aikanaanki, ennenku nää oireet alako. Ai että mää oon herkutellu. Oon saanu grillikanan rääppeitä, nauvan mahhaa ja lihhaa, mun lempparikananameja ja vaikka mitä. Ja arvatkaa vaan, että maistu ne iänikuset kuivanappulatki hyvältä pitkästä aikaa. Ja entäs ne niin kuivakkaan oloset nahkapuruluut. Voe kuulkaa että mää oon niitäki nautinnollisesti nassuttanu!

No nyt se sokkiaika on vissiinki ohi, mutta pelekälle kalalle mun ei sentään tartte palata. Kuivaruuan lissääminen alotti semmosen kutinan, ettei mun tämänhetkinen kortisooniannos riittäny. Se on sen verran pieni annos, että jos näille jollekki sokkijuttuille oon allerkinen niin sen huomaa. Niinpä mää jatkan nyt sitte toistaseks raakaruualla, mutta kalan lisäksi ainaki se yks ylleisimmin ruoka-aineallerkisoiva eli nauta tuntus käyvän mulle.

Emäntä jutteli, että koitetaan saaha taas kutina kuosiin pelekällä kalalla ja nauvalla ja sitte kokkeillaan uuestaan muitaki. Lääkäri eppäili, että mulla ei välttämättä ois mittään ruoka-aineallerkioita, mutta ei se nyt ihan tällä testillä vielä selevinny, ku sitä kutinaa tuli. Mutta luultavasti se kutina nyt johtu niistä kuivaruuissa olevista varastopölypunkeista.

Asiasta kirvesvarteen. Eilen oli seuralla taas agikoulutuspäivä. Emäntä osallistu vissiinki puolentoista vuojen tauon jäläkeen. Mää pääsin kyllä mukkaan katteleen, mutta emäntä meni kumminki Ricon kans. Se tuli niin kärttyseksi siittä, että muut oli alottanu rattaantutustumisen ennen aikojaan iliman sitä, vaikka se tukka putkella tuli suorinta tietä töistä meijän kans, että sen ois ollu parempi lähtiä samon tein kotia syömään suklaata. No kai niillä silti ihan hyvin meni pappareisen kans, vaikkei se sitä rattaa kunnolla oppimaan ehtinykkään. Mutta tietäähän tuon, ettei siittä ainakaan mittään huippusuoritusta tuu ku lähtee kärttysenä kokkeileen.


Tulihan tuota kuitenki taas jaariteltua. Taijanpa mennä jatkamaan nokkaunia emännän ja tenttikirjojen viereen. Lepposaa sunnuntaita!

- Riemu

Syksy Saapuu

Emännän kans tehty mökkireissu on ennää muisto vaan. Muuten oli mukava reissu, mutta matkat, varsinki palluumatka ois saanu olla lyhempiä. Ja se jäi harmittaan, että emäntä kulutti meijän vähät ajat Oulusa kirpputorreilla, ku ois ollu kavereitaki tavattavana lähistöllä.


Mökillä oli aluks vähä liian rauhallista, mutta tottuhan siihen ja sittehän meikästä meinas tulla joku Hilijanen Haikailija. Emännän kans ku istuskeltiin ja ihimeteltiin maisemia ja elämän menua. Välillä se oleskelu kyllä pakotti vetämään kunnon pinseriöverit siinä pihamaalla. Oli muuten sikäli mukava reissu, että sain olla siellä melekeen koko ajan irti. Pääs rantaan tassuja kastaan ja muutenki tutkimaan paikkoja. Kylymäähän se vesi oli, mutta varsinki hepuloijessa meinas kastua ihan välttämättä ku kaarrokset rannasa tahto venyä veten puolelle.

Mutta se mökkielämästä. Kotona on taas arki alakanu. Tai miks sitä voi tuon emännän koulun kansa sanua, ku mikkään viikko ei oo samanlainen ku eellinen. No jokatappauksesa se kulukee nyt koulusa ja töissä ja isäntä töissä. Onneks emännällä on kuitenki välillä vappaata viikollaki ja koulupäivät kohtuullisen pitusia. Päivä mennee mukavasti sohovalla tuhunutellessa ku on ensin saanu vahittua aamun aikataulut kuntoon eli viimestään kasilta ylös, heti lenkille, ruoka, pikku unoset yläkerrassa, emännän lähtöseremoniat eli mulle herkkupulmapurkki tai piilotusleikki ja emäntä ovesta ulos.

Täytyy kyllä myöntää, että nuo sajekelit meinaa taas ällöttää mua. Kevväällä vissiin oli vähä talaviturkkia tai jotaki, ku niin reipastelin satteissa. Mutta nää syyssatteet on kyllä inhottavia. Pienen Pinseripojan ei kyllä kuulus semmosilla kelleillä ulukoilla ollenkaan. Ja tännään vielä oli niin tuulistaki. Tuulinen säähän se vasta inhokki numero yks on mun listalla.

Emäntä on reenaillu agilityä kesästä asti lähinnä Ricon kans, mutta mää oon kyllä päässy reenireissuille mukkaan. Välillä se on sitte teheny siellä tokua mun kans ja joskus agilityäki, vaikka se niin kovasti vanno lopettavansa. Mutta matalilla rimmoilla vaan. Niitten kans sitä saa semmosen vauhin, että oksat pois! Tokosta sen verran, että Lucan emäntä opetti emännän käyttään tota kosketusalustaa. Määhän sen opin siinä sivussa ja se onki mukavaa harijotusta. Alustalle pittää luonnollisesti mennä näytöstyyliin nopiasti, tehokkaasti ja töminällä.

Muutenki emäntä on kunnostautunu ton tokon reenailemisessa mun kans viime aikoina. Sen tarttis vaan päästä johonki kursseille vissiin, ku meinaa jumittaa sammoihin vanahoihin juttuihin. Mulla ei tosin sitä vastaankaa oo mittään. Varsinkaa keittiöreeneissä mun mielenkiinto ei lopu niin kauan ku namia riittää. Emäntä vaan aina napisee, että ku sais nää liikkeet tämmösiksi tuolla kentällä kans. Mutta hei, sielä on niin palijo muuta mielenkiintosta!

Se mun pittää vielä mun kuulumisista kertua, että mulla on ollu joku lapsiin tutustumiskausi vissiin päällä. Mökkireissulla tapasin usiampia lapsia ja nyt viikonloppuna käytiin isännän siskon perheen luona. Kaikki muksut on tietty muhun ihan ihastuneita, mutta tällä kyläreissulla kyllä hurmasin kaks nuorimmaista täysin. 8 kuukauen ikänen poitsu ois varmaan halunnu syyä mut ja oli niin tohkeissaan, ettei meinannu muistaa nielasta välissä. Ja sitte semmonen parin vuojen ikänen tyttö halus syöttää mulle namia ja teetti temppuja. Sehän se passas mulle oikeen mainiosti. Lopun kylläilyä se tytteli käveli mun perässä ihhaileva katse silimissään, vaikka aluks meinas ujostella. Emäntä ja isäntä oli kyllä musta selevästi ylypeitä.

Nyt painun pöyhiin emännän ja isännän peitot ja tyynyt sopivaksi pesäksi ja otan pienet iltatirsat ennen iltapissaa ja ommaan koppaan siirtymistä. Tästä nää sajepäivät on ainoostaan hyviä; pesien tekeminen ja nukkuminen tuntuu vielä mukavammalta, ku saje ropisee kattoon. Se pistää unimaiskuttelemaanki vielä normaalia makiammin.

- Riemu

PS. Kaikki kuvat on mökkireissulta.