Nyt seuraa sivukaupalla avvautumista terveysasioista. Eli kertomus siittä, mitä viimeisen muutaman kuukauen aikana on tapahtunu ja päässä pyöriny. Moninaisista syistä blokin päivitys on viime aikoina ollu vähä vaisua, eikä vähimpänä lissääntynneet työt ja siinä samalla yritys seleviytyä koulussa etteenpäin. Kaikissa asioissa en oo ihan toivomusten mukkaan onnistunu, mutta kai se on annettava joskus armua itelle. Että valivali vaan.
Allerkia-asioissa ollaan melekolailla nollassa edelleen. Allergiaruoka on kyllä pitäny mahan kunnossa, mutta kutinaa ei lopeta mikkään. Se on välillä tosi kamalaa ja välillä ok. Refleksologiasta en huomannu apua. Homeopaattisia lääkkeitä Riemu syö nyttenki. Ehkä täytyy kokkeilla sieltä vielä jottain muuta. Ruoka-ainekokkeilut ollaan alotettu, mutta neki on ihan arvailua. Kutinaa ku on koko ajan jonku verran niin koita siinä sitte tietää, että kutiseeko se nyt tämän ruoka-aineen takia enämpi vai vähempi vai miten. Maha ku on kestäny nää kaikki tähänastiset kokkeilut. Se lista nyt ei pitkä vielä oo. Kalakkuna ja lohi on listalla "ehkä ei käy". Peura on listalla "luultavasti käy".
Noitten refleksologian ja homeopatian lisäksi päävyin ostaan pari viikkua sitte töistä
Relaxantin hoitavaa pesunestettä ja hoitoseerumia. En oo raskinu ostaa aiemmin, vaikka oon kyllä työn puolesta niistä tuotteista lukenu palijo hyvvää ja kuullu asiakkailtaki kehuja. Oon nyt pari kertaa pessy Riemun tolla pesunesteellä ja koittanu suihkutella varsinki korvia tolla seerumilla. Oikeestaan en oo huomannu mittään erua niittenkään käytön ohessa, mutta voi olla, että oon liian laiskasti niitä käyttäny. Ku noi pahemmat kutinapäivät mennee ja tulee ihan selittämättömästi. Että enpä oikiastaan kortisoonin loppumisen jäläkeen oo tienny yhtään, että mistä mikäki johtuu.
Riemu on edelleen ulkosesti ihan hyvinvoivan näkönen. Ainut semmonen näkyvämpi on nuo silimien ympäristöön tulevat karvattomat "näpyt". Ja aamusi silimät rähämii jonku verran. Muutenhan tuo ukko taitais olla ihan elämänsä kunnossa, ku massaaki on nyt saanu vähä kerättyä, ku ei kaikki tuu niinku suorasta putkesta ulos. Karva on kiiltävää eikä silimien ympäristöö lukkuunottamatta oo mittään karvattomia kohtia. Korvien taitoskohta on vähä harventunu, ku niitä se raapii niin palijo. Ja korvat kyllä punottaa sisältä välillä aika inhottavasti.
Mitäs nyt sitte? Ei kai täsä muu auta, ku jatkaa arvailuja. Koitan päästä lähiviikkoina taas homeopaatille tuon kans jutteleen, että vieläkö kokkeillaan jotaki muuta. Sitte pittäis ottaa ihan kunnon Relaxantti-kausi. Ja sitte pittäis heittäytyä ainaki joksku aikaa raaka-/kotiruualle, että pääsis seleville, että ne varastopunkitko ne eniten kiusaa. Mutta ku sais ittiä niskasta, ois aikaa ja jaksais. Nyt on ehkä semmonen "mikään-ei-koskaan-seleviä-lamaannus" -hetki.
No sittehän meillä on tietenki tämä vanaha tuttu vaiva eli korvien vuotaminen. Kai se on tällä elämänkokemuksella myönnettävä, että tää vuotaminen on tullu jäähäkseen Riemu-raasulle. Nyt on menossa kolomas talavi. Tää vaiva kuulostaa ehkä siittä tietämättömältä harmittomalta. Mutta mää voin sanua, että se on vaiva viheliäimmästä päästä. Jos se oiski joskus vaan. Mutta meillä nää vuojet on ny näyttäny, että se alakaa syksyllä, loka-marraskuussa. Joulun tienoilla on tainnu joka vuosi olla pieni hetki rauhallista aikaa. Ja sitten se on taas jatkunu, saman tai toisen korvan toimesta. Ja välillä molemmat. Parannusta lienee taas ootettavissa joskus juhannuksen tienoolla, jos vanahat merkit pittää paikkansa.
Vuotaminen siis kestää yli puolet vuojesta. Tuon ajan koti on jatkuvasti täynnä veriroiskeita. Niitä korvia ei vaan saa pijettyä niin hyvin teipeissä, että sotkulta vältyttäis. Nyt varsinki, ku ne noitten allerkioitten takia kutiseeki niin palijo, niin ei kyllä teipit montaa tuntia ylleensä pysy. Tai montaa minnuutia. Ja kipiähän se vuotava korva tietenki on. Ihimeesti on saatu niitä kuitenki teippailla, vaikka ylleensä kaikki hoitotoimenpitteet on Riemulle myrkkyä. Ja kyllä se täytyy kans sanua, että tämä ongelma rajottaa normaalia elämää. En mää kehtaa tuota kovin hepposesta syystä hoitoon viijä. Teippien pysyvyys on hyvin hyvin vaihtelevvaa ja ei niitä saa laitettua muut ku minä tai isäntä. Että eiköhän se riitä, että tää meijän kämppä on toivottomassa siivossa. Ja ei Riemu nyt toki muiltakkaan ominaisuuksiltaan se mukavin hoitolainen oo. Kohtuullisen äänekkäästi vaativainen kaveri ja se pihalta sisälle tuleminen on taas varsinki näin kevvään tullen melekosta suksuttelua.
Korvien osalta tuntuu, että kaikkia on kokkeiltu. Tänä vuonna mää olin jo, että nyt löyty lääke, ku sain tilattua tuolta
toisen pinseriblogin kautta kunnon pihkasalavaa. Toisen korvan tosi paha aukeeminen saatiin tyrehtyyn nimittäin meleko pian salavan käytön alottamisen jäläkeen. Mutta siinä kohtaa tais monta asiaa osua kohilleen nimittäin tämän toisen korvan kans ei taas oo ollu apua mistään. Paitti tietty, jos sais ne korvat teipattua paikalleen, mutta eipä oo siihenkään keinoja löyetty. Mittään pipoja ku tämä tosi äijä ei pijä päässään.
Kuten oon ehkä jo teheny tiettäväksi, oon tässä viime aikoina ollu tosiaan melekosen poikki. Viime lauantai oliki varmaan viimesiä pisaroita tähän kuppiin, ennenku meni nurin. Tulin puolen yön maissa kotia pitkän työrupiaman ja tuttavien tupareitten jäläkeen. Täällä ootti pieni punainen pinseri ja pieni punainen koti. Verta oli varsinki etteisessä IHAN joka paikassa. Siinä sitte Riemun korvia usiampaan otteeseen teippailin ja rehellisesti sanottuna itkin ku hinkkasin seiniä, lattioita, ovia... Ja olin toivoton.
Olin jo muutamien tuttavien kans puhunu heiän kokemuksista pinserin korvien hoitamisesta leikkaamalla. Monen asian summana ja pitkän taistelun jäläkeen luulen, että taian olla valamis kokkeileen sitä. Sehän tietenki tarkottaa, että näyttelyt on meijän osalta näytelty. Ja sitä, että taas saa syytää elläinlääkäriin melekosen tukon rahhaa. Nyt vaan täytys ottaa se aika, että menis lääkärin kans asiasta keskustelleen ja löytää se raha siihen. Että voi tässä vielä hetki mennä ennenku totteutuu, mutta näin oon nyt aatellu.
Toinen isompi investointi, jonka Riemuun oon aatellu tehä on kauko-ohojattavan suihkepannan hankkiminen. Sen kansa aijon saaha tuon vapaana olemisseen liittyvän tottelemattomuuen kurriin ja lisäksi pari muutaki ärsyttävvää tappaa, kuten porukan muille koirille räksyttämisen tietyissä tilanteissa. Kai mää joskus aattelin, että kyllä mää muunkilaiset keinot keksin, mutta enpähän vaa oo keksiny.
Uskon, että sekä korvien leikkaaminen ja sitä kautta toivottavasti niitten paraneminen sekä nää suihkepannan kans toivottavasti opittavat asiat parantais entisestään meiän ihimisten ja Riemun välistä suhetta. Ku ei tarttis aina olla alistamassa sitä koiraa korvien teippaukseen eikä tarttis huutaa päätänsä punaseksi sen perrään pihalla. Ehkä se sieltä jostain sitte taas löytyis se reeni-intoki, joka on ollu hukassa taas oikiastaan joulusta asti. Se nyt ei oo tietenkään millään muotua yksin Riemun syy vaan monen asian summa. Niinku kaikki.
Onneksi on hyviäki asioita. Niinku se, että Valepa pääsi finnaaleihin. Ja että toivo ellää, että Rico-papasta tulis toistamisseen isukki. Eikä meitä sekkään haittaa, että kesäki taitaa taas tulla. Ja sitte on vielä ne illan rentoutumishetket, ku yks maaliman paras ja kommein Pinseripoika tuppautuu sylliin taikka kainaloon nukkumaan tai tunkee kilisevvää ja kolisevvaa ja röhkivää ja vinkuvaa mustekala-leluansa tenttikirjan päälle. Että etteenpäin vaan, sano Rico-pappa lumessa.
EmäntäPS. Tämän kerran kuvista saamma kiittää Hannua! Niissä Riemu ja kamut nauttii keväthangista yhistyksen vuosikokkouksessa n. kuukausi sitte.
Niin sanotusti rimmaa hipoen. 
Kamalan korkialle ne taas oli hinannu nuo rimat. Ei auttanu ku "aurata tietä". 
Nää kepit on liian pitkät. Mää meen puomille NYT. 
Okei, tän esteen mää voin tehä oikein emännän mieliksi. Meillä vois ura urjeta, jos perus- ja hyppyratojen lisäksi tehtäs semmosia kontaktiratoja.
Kuolapaimen. 
Tuo lentävä hiekka on kyllä varmasti lisätty fotosopilla! 
Tännään oli muuten taas lääkärireissuki. Korvat oli nyt hyvät. Mutta näistä terveysasioista emäntä varmaa kirjottellee myöhemmin. Lääkärin jäläkeen käytiin isännän kans Tampereen keskustorilla. Maalainen eksy kaupunkii, mutta saipahan ne sielläki ihhailla vähä pinserikommeutta. Kävin moikkaan semmosta jottain settää siellä, jota mä eka vähä pelekäsin, ku se lääkäri oli just pahhoinpielly mun korvia. Se oli kuulemma joku radiosetä. Ihan sama kuka, mutta vähä sais olla tarkempi kommenteissaa. Se siis sano mua KAKS kertaa TYTÖKS! Törkeetä. 
