Myöhemmin

Me ollaan elossa ja hengissä ja jees. Kaikkia valittamista olis emännällä taas ja mulla kaikkia kivvaa (paitsi korvan putsaukset ja tippaukset), mutta emännällä on nyt taas joku ihime kiirekausi. Että semmosta vaan, että palataan asialle aktiivisemmin taas kesäkuun puolenvälin jäläkeen. Lämpösiä alakukesän päiviä kaikille ja pysytään tutkalla!

Riemu

Jänis Istui Maassa

Pääsiäisenloppuja vaan kaikille! Voi että onki ollu mukava ku tää kevät kerkis näin pitkälle pääsiäiseksi. Itikatki kerkis jo tänne asti ja sekö se Ricua ärsyttää.

Ilima ja maa on täynnä tuoksuja ja yks aamu tuossa sainki herätyksen, että määhän oon Suuri Mettästäjä. Näin jäneksen pellolla ja sillon läks. Se ristihuuli perhana vaan kerkis saaha semmosen etumatkan siinä jäisellä kynnöspellolla, että myönnettävä on; pupupaisti jäi haaveeksi. Olishan se ollu mukava aamupala. Emäntä ei kerinny ees säikähtää, että nyt se hävis. Kai se jotenki luottaa minnuun kuitenki ja sitte vielä ku se pupu suuntas mummulaan päin. Empä mää kauaa sen silimien alta pois ollukkaan, ku ne jälet vei sille meiän aamulenkkipolulle ja katos sitte.

Täälä ollaan emännän kans kaksistaan tätä pääsiäistä vietelty. Isäntä lähti taas johonki reissuillensa, mutta kyllähän me näinki pärjätää. Ollaan löhhöilty. Emäntä on yrittäny lukia. Ja sitte ollaan tietenki vierailtu tuolla mummulassa moikkaamasa karvapäitä.

Tää on muuten ollu oikeen mukava pääsiäinen, mutta jotaki kummallista on ny ruennu tapahtuun. En tiiä, mutta luulen, että se liittyy semmoseen kummallisseen pantaan, jonka emäntä mulle osti. Ei mun mielestä mikkään erityisen komia panta, kauhee mötikkä keskellä eessä. Emännän maku tuntuu menevän vaa hullumpaan suuntaan.

Mutta niin se ihimeellinen asia on, että aina ku mää vähä yritän komentaa noita karvapäitä taikka olla tottelematta emännän kutsuja niin tullee semmonen kummallinen suihkaus nokkaan. Se on aika inhottava. Aluksi aattelin, että mikä lie tussaus, mutta sitte niitä on ny pääsiäisen aikana tullu usiamman kerran. Se vähä pistää mietityttään ja olleen ehkä vähä vaisumpi ku normaalisti. Kyllähän tuo menua hijastaa, ku joutuu miettimään, että mitä tässä nyt voi tehä, että ei tuu sitä suihkausta.

Mutta enemmän kaikesta taas toisella kertaa. Sitä luulis, että emännällä ois aikaa mun kans plokata tällai juhulapyhinä, mutta ku ei nii ei. Aina vaa on jottai tärkiämpää muka. No kai se tästä kessää kohti helepottaa.



Riemu

Loputtomasti Samaa

Nyt seuraa sivukaupalla avvautumista terveysasioista. Eli kertomus siittä, mitä viimeisen muutaman kuukauen aikana on tapahtunu ja päässä pyöriny. Moninaisista syistä blokin päivitys on viime aikoina ollu vähä vaisua, eikä vähimpänä lissääntynneet työt ja siinä samalla yritys seleviytyä koulussa etteenpäin. Kaikissa asioissa en oo ihan toivomusten mukkaan onnistunu, mutta kai se on annettava joskus armua itelle. Että valivali vaan.

Allerkia-asioissa ollaan melekolailla nollassa edelleen. Allergiaruoka on kyllä pitäny mahan kunnossa, mutta kutinaa ei lopeta mikkään. Se on välillä tosi kamalaa ja välillä ok. Refleksologiasta en huomannu apua. Homeopaattisia lääkkeitä Riemu syö nyttenki. Ehkä täytyy kokkeilla sieltä vielä jottain muuta. Ruoka-ainekokkeilut ollaan alotettu, mutta neki on ihan arvailua. Kutinaa ku on koko ajan jonku verran niin koita siinä sitte tietää, että kutiseeko se nyt tämän ruoka-aineen takia enämpi vai vähempi vai miten. Maha ku on kestäny nää kaikki tähänastiset kokkeilut. Se lista nyt ei pitkä vielä oo. Kalakkuna ja lohi on listalla "ehkä ei käy". Peura on listalla "luultavasti käy".

Noitten refleksologian ja homeopatian lisäksi päävyin ostaan pari viikkua sitte töistä Relaxantin hoitavaa pesunestettä ja hoitoseerumia. En oo raskinu ostaa aiemmin, vaikka oon kyllä työn puolesta niistä tuotteista lukenu palijo hyvvää ja kuullu asiakkailtaki kehuja. Oon nyt pari kertaa pessy Riemun tolla pesunesteellä ja koittanu suihkutella varsinki korvia tolla seerumilla. Oikeestaan en oo huomannu mittään erua niittenkään käytön ohessa, mutta voi olla, että oon liian laiskasti niitä käyttäny. Ku noi pahemmat kutinapäivät mennee ja tulee ihan selittämättömästi. Että enpä oikiastaan kortisoonin loppumisen jäläkeen oo tienny yhtään, että mistä mikäki johtuu.

Riemu on edelleen ulkosesti ihan hyvinvoivan näkönen. Ainut semmonen näkyvämpi on nuo silimien ympäristöön tulevat karvattomat "näpyt". Ja aamusi silimät rähämii jonku verran. Muutenhan tuo ukko taitais olla ihan elämänsä kunnossa, ku massaaki on nyt saanu vähä kerättyä, ku ei kaikki tuu niinku suorasta putkesta ulos. Karva on kiiltävää eikä silimien ympäristöö lukkuunottamatta oo mittään karvattomia kohtia. Korvien taitoskohta on vähä harventunu, ku niitä se raapii niin palijo. Ja korvat kyllä punottaa sisältä välillä aika inhottavasti.

Mitäs nyt sitte? Ei kai täsä muu auta, ku jatkaa arvailuja. Koitan päästä lähiviikkoina taas homeopaatille tuon kans jutteleen, että vieläkö kokkeillaan jotaki muuta. Sitte pittäis ottaa ihan kunnon Relaxantti-kausi. Ja sitte pittäis heittäytyä ainaki joksku aikaa raaka-/kotiruualle, että pääsis seleville, että ne varastopunkitko ne eniten kiusaa. Mutta ku sais ittiä niskasta, ois aikaa ja jaksais. Nyt on ehkä semmonen "mikään-ei-koskaan-seleviä-lamaannus" -hetki.

No sittehän meillä on tietenki tämä vanaha tuttu vaiva eli korvien vuotaminen. Kai se on tällä elämänkokemuksella myönnettävä, että tää vuotaminen on tullu jäähäkseen Riemu-raasulle. Nyt on menossa kolomas talavi. Tää vaiva kuulostaa ehkä siittä tietämättömältä harmittomalta. Mutta mää voin sanua, että se on vaiva viheliäimmästä päästä. Jos se oiski joskus vaan. Mutta meillä nää vuojet on ny näyttäny, että se alakaa syksyllä, loka-marraskuussa. Joulun tienoilla on tainnu joka vuosi olla pieni hetki rauhallista aikaa. Ja sitten se on taas jatkunu, saman tai toisen korvan toimesta. Ja välillä molemmat. Parannusta lienee taas ootettavissa joskus juhannuksen tienoolla, jos vanahat merkit pittää paikkansa.

Vuotaminen siis kestää yli puolet vuojesta. Tuon ajan koti on jatkuvasti täynnä veriroiskeita. Niitä korvia ei vaan saa pijettyä niin hyvin teipeissä, että sotkulta vältyttäis. Nyt varsinki, ku ne noitten allerkioitten takia kutiseeki niin palijo, niin ei kyllä teipit montaa tuntia ylleensä pysy. Tai montaa minnuutia. Ja kipiähän se vuotava korva tietenki on. Ihimeesti on saatu niitä kuitenki teippailla, vaikka ylleensä kaikki hoitotoimenpitteet on Riemulle myrkkyä. Ja kyllä se täytyy kans sanua, että tämä ongelma rajottaa normaalia elämää. En mää kehtaa tuota kovin hepposesta syystä hoitoon viijä. Teippien pysyvyys on hyvin hyvin vaihtelevvaa ja ei niitä saa laitettua muut ku minä tai isäntä. Että eiköhän se riitä, että tää meijän kämppä on toivottomassa siivossa. Ja ei Riemu nyt toki muiltakkaan ominaisuuksiltaan se mukavin hoitolainen oo. Kohtuullisen äänekkäästi vaativainen kaveri ja se pihalta sisälle tuleminen on taas varsinki näin kevvään tullen melekosta suksuttelua.

Korvien osalta tuntuu, että kaikkia on kokkeiltu. Tänä vuonna mää olin jo, että nyt löyty lääke, ku sain tilattua tuolta toisen pinseriblogin kautta kunnon pihkasalavaa. Toisen korvan tosi paha aukeeminen saatiin tyrehtyyn nimittäin meleko pian salavan käytön alottamisen jäläkeen. Mutta siinä kohtaa tais monta asiaa osua kohilleen nimittäin tämän toisen korvan kans ei taas oo ollu apua mistään. Paitti tietty, jos sais ne korvat teipattua paikalleen, mutta eipä oo siihenkään keinoja löyetty. Mittään pipoja ku tämä tosi äijä ei pijä päässään.

Kuten oon ehkä jo teheny tiettäväksi, oon tässä viime aikoina ollu tosiaan melekosen poikki. Viime lauantai oliki varmaan viimesiä pisaroita tähän kuppiin, ennenku meni nurin. Tulin puolen yön maissa kotia pitkän työrupiaman ja tuttavien tupareitten jäläkeen. Täällä ootti pieni punainen pinseri ja pieni punainen koti. Verta oli varsinki etteisessä IHAN joka paikassa. Siinä sitte Riemun korvia usiampaan otteeseen teippailin ja rehellisesti sanottuna itkin ku hinkkasin seiniä, lattioita, ovia... Ja olin toivoton.

Olin jo muutamien tuttavien kans puhunu heiän kokemuksista pinserin korvien hoitamisesta leikkaamalla. Monen asian summana ja pitkän taistelun jäläkeen luulen, että taian olla valamis kokkeileen sitä. Sehän tietenki tarkottaa, että näyttelyt on meijän osalta näytelty. Ja sitä, että taas saa syytää elläinlääkäriin melekosen tukon rahhaa. Nyt vaan täytys ottaa se aika, että menis lääkärin kans asiasta keskustelleen ja löytää se raha siihen. Että voi tässä vielä hetki mennä ennenku totteutuu, mutta näin oon nyt aatellu.

Toinen isompi investointi, jonka Riemuun oon aatellu tehä on kauko-ohojattavan suihkepannan hankkiminen. Sen kansa aijon saaha tuon vapaana olemisseen liittyvän tottelemattomuuen kurriin ja lisäksi pari muutaki ärsyttävvää tappaa, kuten porukan muille koirille räksyttämisen tietyissä tilanteissa. Kai mää joskus aattelin, että kyllä mää muunkilaiset keinot keksin, mutta enpähän vaa oo keksiny.

Uskon, että sekä korvien leikkaaminen ja sitä kautta toivottavasti niitten paraneminen sekä nää suihkepannan kans toivottavasti opittavat asiat parantais entisestään meiän ihimisten ja Riemun välistä suhetta. Ku ei tarttis aina olla alistamassa sitä koiraa korvien teippaukseen eikä tarttis huutaa päätänsä punaseksi sen perrään pihalla. Ehkä se sieltä jostain sitte taas löytyis se reeni-intoki, joka on ollu hukassa taas oikiastaan joulusta asti. Se nyt ei oo tietenkään millään muotua yksin Riemun syy vaan monen asian summa. Niinku kaikki.

Onneksi on hyviäki asioita. Niinku se, että Valepa pääsi finnaaleihin. Ja että toivo ellää, että Rico-papasta tulis toistamisseen isukki. Eikä meitä sekkään haittaa, että kesäki taitaa taas tulla. Ja sitte on vielä ne illan rentoutumishetket, ku yks maaliman paras ja kommein Pinseripoika tuppautuu sylliin taikka kainaloon nukkumaan tai tunkee kilisevvää ja kolisevvaa ja röhkivää ja vinkuvaa mustekala-leluansa tenttikirjan päälle. Että etteenpäin vaan, sano Rico-pappa lumessa.

Emäntä

PS. Tämän kerran kuvista saamma kiittää Hannua! Niissä Riemu ja kamut nauttii keväthangista yhistyksen vuosikokkouksessa n. kuukausi sitte.

Ulkona

On ollu niin monta nuita pelekkiä tekstiposteja viime aikoina niin korjataanpa tilanne pitkällä liualla ulukoilukuvia. Kelit on ollu niin upioita, että emäntä on huomannu ottaa kameraa mukkaan. Varsinki aamulla on aivan huippua lenkkeillä, ku pellolla hanget kantaa ja ei oo vielä niin märkää.

Emäntäki on melekeen aamulenkillä aina parhaimmillaan. Ihastellee ilimoja ja kuuntelee lintujen laulua. Muuten se sitte onki niin takakiriä että. Koko ajan vaan töissä taikka sitte nokka kiinni kirjassa. Ja sitte se vielä kehtaa haukkua mua, että en muka taas näin kevvään tullen kuuntele sitä yhtään. Muutamat reenitki on taas jätetty välliin. Voi siinä tietenki osa olla tottaki. Nuo lintuset tuolla metässä ku laulelee näillä aurinkoisilla kelleillä niin lujjaa, että ei siinä emännän piipitykset meinaa kuulua, ku antautuu tuon luonnon pauloihi.

Rico-pappa köpöttellee hankikannossa.
Reiska alakaa jo päästä meleko lujjaa nuilla hehtaarisäärillänsä. Ku vaan saa ne pysymään järjestyksesä.
Neljä pientä koirapoikaa maaarssi näääin...
Hemmetti, Reiska! Näähän oot kohta mua korkiampi nuitten koipies kans!

Rico on ollu meillä aina välillä "päivähoijossa". Sillon harvon, ku emäntä on vappaalla. Noukataan se aina aamulenkiltä mukkaan. Sen kans on kyllä ihan mukava pittää vahtia. Joskus se jopa on niin suotusalla päällä, että intoutuu nähväämään mun kans. Ja jos ei muuta niin onpahan ainaki joku härnättävä välillä täällä kaverina.



Riemu

Paljon Onnea Vaan

Meikäläisellä oli sunnuntaina kolomivuotissynttärit. Aika mitättömästi niitä huomioitiin. Muutama pusu ja rapsutus enämpi ja yks kämänen puruhammasharja allerkiatestejä uhmaten. Oon mää aika iso äijä jo mutta tarvittaissa vieläki niinku pieni penikka.

Tältä mää näytän nyt kolomevuotiaana. Ai että oonki komia!

Rico sai vissiin sen mulle tarkotetun lahajanki. Ehkä ilimeestä arvaatte minkä? No siittä sitte myöhemmin enämpi. Aurinkoisia loskapäiviä!


Riemu

Pienen Pojan Elämää

Ai että on mukavaa, ku kelit on lauhtunu! Ja tännäänhän se varsinki oli ihan sokasevan kaunis päivä! Oltiin emännän kans meijän yhistyksen vuosikokkouksessa. Aluks noi ihimiset horis jottain ja me karvatyypit ooteltiin autossa. Mutta tajus ne sit vihdoin tulla hakkeen meijät.

Se kokkous pijettiin meiän vanahan reenipaikan lähellä. Sinne vie semmonen peltotie. Sitä ku on koko talavi aurattu niin näki palijo siinä oli lunta. Siinä kuluki vähä niinkö semmosessa kujassa. Niin tolokuttomasti sitä lunta onki, mutta sen päälle ja pois oli mukava pomppia.

Ekaks mentiin vaan "sivistyneesti" hihinassa, mutta sitte noi tajus päästää meijät irti. Meitä oli siellä varmaan parikytä koiraa. Pentuja monta, mutta harmillisen vähä naisia. Vitsit, että me vejettiin siellä pellolla porukoissa niin täysiä että. Tommosia tapahtumia tarttis olla useemminki, ku pääs moikkaileen kunnolla noita treeneistä tuttuja tyyppejä! Eikä mittään kähinöitäkään ollu mihinkää suuntaan.

Muuten meillä on täällä aika hilijasta. Emännän kans oltiin jo toista perättäistä viikonloppua kaksin, ku isäntä mennee menojaan. Mutta pärjätäänhän me toki näinki. Emännällä alakaa vissiin kaikkien koulu- ja työjuttujen kansa olla vähä pinna kiriällä. Se ei esim. agireeneissä ossaa yhtään arvostaa mun huikasevan hienoo taitua lukia A-este missä tahansa kohtaa rattaa ja vaikka kuinka kaukaa. Meinaa ääni kohota taas vaihteeks semmosiin korkeuksiin, että pakko sitä on yrittää vähä hauskuttaa. Mutta ei sen huumori tunnu kestävän nyt mun hauskutuksiakkaan.

Vähä paremmalle tuulelle se tuli hetkeks, ku se kuuli, että Ricon morsmaikku oli pitkän ootuksen jäläkeen alottanu juoksut. Että papparaisella on sitte viikon päästä vissiinki reffit. Emäntä mulle sano, että mulle ei semmosta ilua ennää suua, että joutais vaikka nipsasta ylimääräset roikkuvat pois. Mää en semmosia kuuntele ollenkaa. Ricolle tietenki tsemppiä, että suku jatkuis taas. Mutta tuolle emännälle pittäis kai jotaki keksiä, ku se on siittä hommasta taas ihan liian innostunu...

Riemu

PS. Kamera oli isännällä niin jäi monta hienua kuvvaa ottamatta tän päivän touhotuksista.

Kenties, Kenties

Mää oon kyllä niiiiin onnellinen, ku tuo ilima lauhtu! Eilen aamulla, ku oli pitkästä aikaa vaan kaks astetta pakkasta, en meinannu pysyä nahhoissani. Ois pitäny vaan päästä joka suuntaan ja lujjaa. No onneks tännään sit pääsiki. Ja kyllä eilenki pääs vähä irrotteleen, ku emäntä äkkäs ekstempporee, että mennäänpä sittenki meiän seuran järkkäämiin tokoepiksiin. Olihan niistä eellisistä jo melekeen vuosi kulunukki!

Pistetääs tähän taas niinku sillon viime vuonnaki tää arvostelu:

1. Luoksepäästävyys: 10. Emäntä vaan siinä tökötti niin mää kattoin paremmaks tervehtiä sen tuomarin kunnolla, ettei se luule meitä jotenki epäkohteliaiks. Eli nousin seisoon, että pystyin kunnolla heiluttaan sille häntääni ja yritin mää vähä poskesta lipastakki. Viime vuonna saatiin ysi.

2. Paikalla makaaminen: 9. Emäntä kävi mua pari kertaa palkkaan siinä makkoillessa. Olin muuten ihan rauhallisesti, mutta vähä mää kattelin, että mitä ne muut kamut siinä möllötteli. Ja yhellä palkkauskerralla mää meinasin lähtee ryömien emännän perrään. Sit mä muistin, että mun pittäis kai pysytellä paikallaan ja stoppasin itteni näyttävään sammakkoasentoon. Ylleisön mielestä se oli vissiinki aika hauska juttu niin kattelin niitäki siinä itteeni tyytyväisenä. Sit ku emäntä palas mun viereen niin ehin nousta istuun vähä ennen käskyä. Mutta että viime vuojen kutoseen nähen aika parannus.

3. Seuraaminen kytkettynä: 7. Mää olin vähä hämilläni, että mitäs tää nyt on, että toi hihna tossa roikkuu. Meinas vähä mennä haisteluks ja haahuiluks sit, ku en oikeen tienny, mitä pittäis tehä. Tässä tuliki vähä takkiin viime vuojesta, jollon saatiin ysi.

4. Seuraaminen taluttimetta: 9. Muuten meni just hyvin, mutta emäntä hoki sitä käskysannaa vissiin sen verta ussein, että tuli miinusta siittä. Sama numero ku viimeks.

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8,5. Tää meni mun mielestä kans tosi hyvin, mutta jottain se tuomari taas sano jostain ihimeen kaksoiskäskyistä. Ja sit nousin lopuks taas istuun vähä käskyä ennakoien. Mutta aika selekiä parannus viime vuojen nollaan.

6. Luoksetulo: 9. Mää tein kyllä päivän näyttävimmän luoksetulon. Ainaki ylleisö "kohahti", ku ne sitä katteli. Se ois muuten ollu täys kymppi, mutta mää oon ihan varma, että emäntä sano siinä aluks, että maahan niin maahanhan mää löin siinä ku se lähti. Sitte, ku se huus sen "tänne" niin ampasin ku tykin suusta ja heitin persuukset perusasentoon lennosta semmosella kaarella, että oksat pois. Kyllä emäntää harmitti, ku Ronin emäntä ei muistanu ottaa videokameraa mukkaan. Viime vuonna tästä samat.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0. No tällä errää sit jäävistä liikkeistä niin sanotusti pissi tää. Seisahuin kyllä heti, ku emäntä sano. Mut sitte ku se jäi katteleen niin kuttuvan näkösesti mennessään mua, kattoin parhaimmaks jatkaa sen seuraamista. Sit se käski toisen kerran ja sama homma. Tais se käskee vielä kolmannenki kerran, mutta sitte oltiinki jo kehän reunalla niin tarjosin sille näyttävän perusasennon. Viime vuonna tästä kuutonen.

8. Estehyppy: 8. Tätä ei varmaan ollu tehty puoleen vuoteen niin emäntä veti varman päälle sen lähön. Kaksoiskäsky ja pinnoja poies. Sit lisäks siellä toisella puolella istahin heti, ku emäntä sen ahterinsa oli siihen mun viereen hilannu. Eli tääki meni viime vuotista ysiä huonommin. Tarttis varmaan emännän muistaa sitä joskus aina ottaa, ku agireeneissä käyään.

9. Kokonaisvaikutus: 9,5. Tuomari kehu meiän ilosta ja reipasta menua. Liikkeitten välleillä, mulla muutaman kerran meinas keskittyminen herpaantua haistelemisseen, mutta ei mittään semmosia karkaushepuleita kuitenkaa niinku viimeks. Kai täsä pittää koittaa vähä aikuistua, ku kohta kolome tullee mittariin.

Yhteispisteet kaikkiansa 156,5 eli kakkospalakinto. Taiettiin siinä koko kisassa olla kolomanneks viimesiä, mutta meiän omassa sarjassa tietenki ihan parhaita. Roni-veli pokkas ykköspalakinnon näissä kemuissa, mutta mää järjestin mua kattomaan tulleille näyttävämmän shown. Olipahan niilläki jotaki mielenkiintosta katottavvaa, ku mun mielestä tuo toko noin ylleensä on meleko unettavvaa.

Katotaanpa ny, jos ei seuraaviin kissoihin tarttis taas vuotta ootella. Olishan meillä nuita nytki ollu, muttaku tuo emäntä on aaaaaina töissä, ku niitä järkätään.

Tännään käytiin mummulan pihalla vetään sitä ah, niin kauan kaivattua pinserirallia. Luca yritti pysyä vauhissa mukana ja mää juoksin niin, että lumi pöllys. Välillä testailtiin vähä valssin askelia ja mittailtiin leukojen aukeemiskulmia. Vauhtia riitti ja veri lensi. Tuttuun tappaan mun korvasta tosin vaan. Jospa seki nyt paranis, ku kelit on mukavammat.

Et saa muaa kiinnii, oleet liian ihraa! Rico: Ääliöt. Nakkaas tänne sitä namia! Kerran sitä vaan kaheksan täytetään. Annas kummää oikeen hallaan! Siinä taittu niin polokat ku jenkatki.

Riemu

Mää vähä ihimettelin, että miten me saatettiin nyt saaha huonompi tulos, ku viime vuonna, vaikka mentiin palijo sutjakkaammin. No mää kaivoin sen arvostelun essiin ja laskin ne pisteet uusiks niin sieltähän se syy löyty. Oikeesti meiän viime vuojen tulos oli 150 p. eikä 160 niinku siihen lappuun oli järjestäjä merkannu. Että jotaki kehitystä vissiin. Ku täytyy huomioia seki, että nyt palkkasin oikeesti vaan liikkeitten välissä. Ja täytyy kyl sanua, että tää lauantainen tuomari oli palijo tiukempi, ku se meiän eka. Mutta hyvä vaan niin saa vähä enempi semmosen tuntuman, että missä mennään.

Nyt sitte vaan jatketaan reenailua hyvillä mielin. Erityisesti täytyy muistaa välillä reenata seuraamista hihnanki kanssa. Ja sitte ne jäävät liikkeet ja noi kun palaan koiran vierelle... Tähän vois tietenki sanua, että kyllä ne kotona onnistu. :)

Onneks tosiaan kelit lauhtu. Alako olleen jo iltasi vähä levotonta, ku ei kunnolla tarennu lenkkeileen. On sitte koitettu temppuilla ja pellailla älypeliä ja Riemu on päivittäin tyhyjänny lelukorinsa sisällön olohuoneen lattialle meitä leikittäissään. Ihana huomata, kuinka onnellinen tuo Pieni Pinseripoika oikiasti onkaan tästä kelin muutoksesta. Se kyllä nautti siliminnähen päivärallistansa ja ulukoilusta muutenki nyttemmin!

Emäntä