maanantai 22. maaliskuuta 2010

Paista Päivä

Eilenpä oli pitkästä aikaa kauneuskisojen vuoro. Tampereen kansainväliset siis. Olihan päivä. Koiria ja ihimisiä oli ihan mahottomasti. Siinä sai olla säpäkkänä, ettei kukkaan astunu mun tassuille. Hauska oli nähä lajitovereita. Sitä mää vaan kummastelen, että miksei siellä voia pitää sellasta leikkikehää, ku kerranki ollaan koolla isommalla porukalla? Että sain tyytyä ihaileen niitä kaunokaisia pinserityttöjä kauempaa. Muutaman bullterrieritytön kanssa ehdin tehä lähempääki tuttavuutta. Ne on aika juhlavan näkösiä kavereita.

Kehässä esiinnyin näyttävästi tapani mukaan. Vähän mää yritin peruutella, ku se emäntä kumartu mun korvia kohti, ku ne on taas ollu auki jonku aikaa ja vähä kipeetki. Mutta annoin mä sen sitte kuitenki ihastella mun kaunista päätä ja komeita hampaita. Se seisoskeluvaihe on mun makuun vähä turhan pitkä nii lisäsin siinä vähä haastetta emännälle, mutta yleensä ottaen olin nätisti.

Omasta mielestäni mä olin ylivoimasesti komein koko porukasta, mutta se tuomari laitto mut vasta neljänneksi. Eli päivän saldo oli AVO-ERI, AVK1, PU4, VA-SERT. Tarkemmin arvostelusta voi lukia mun nettisivuilta. No okei. Olihan ne muutki ihan hyvän näkösiä uroksia.

Siskoplikka putsaski sitte pöyän narttujen puolella. Se oli paras narttu ja VSP. Vähäsen se meinaa harmittaa, että siskotytöstä tuli Suomen muotovalio ennen mua, mutta... Isot pinserikoohotus onnittelut silti! Että tuli kuitenki sukuun mainetta ja kunniaa niin hyvä. Ja ehottomasti nätein se sisko siellä oliki!

Tähän loppuun pistän vielä mun 2-vuotis poseerauksen tältä aamulta teiän ihasteltavaksi. Että eipä muuta ku mukavaa viikon alkua kaikille!

Riemu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti