Se oli Rallin ensimmäinen kosketus ketun kans lähempänä ku koskaan. Oltiin ulukoilemassa Ricolassa ja aattelin sitte, että poiketaanpa pikkasen metässä. Eihän keritty kovinkaan kauas kotipihasta ku näin ketun jolokottelemassa muutaman kymmenen metrin päässä meistä. Ei sillä tuntunu olevan mihinkään kiire, vaikka kai musta kolomen koiran kans jonku verran meteliä lähtee. Olin just huuellu Ralliaki, kun meinas unohtua pihalle haaveileen.
Riemu oli ainut, joka varmasti sen vainus. Se meni etummaisena ja nappas hajun maasta tai ilimasta. Kauhia pörhistely ja röhähtely päälle ja suunta sinne, mihin kettu hävis. Onneks se nykyään uskoo mua, niin eipä se pitkälle kerinny pötkiä. Ricosta en oo ihan varma, että haistoko se sen vai köpöttelikö se muuten vaan just sinne, missä sen ketun näin. Se ku köpöttelee metässä aina saman näkösenä.
Ralli-pieni ei kerinny tajuta mittään, ku on niin kiltti, että käänty heti takas, ku käskin. Että en tiiä mitä sitte jos se ois jälelle asti kerinny, mutta en halunnu kokkeilla... Noh, tulipahan taas muistutus siittä, että siellä oikiasti liikkuu sitä villiä porukkaa, ja että kyllä ne varmaan usiammin näkkee meijät ku me niitä. Ja hyvin on vielä sekkaan sovittu.
- Emäntä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti