Hupsista. Kesä vaan kuluu, eikä aikaakaan, ku saan taas vaihtaa virastossa istumisen luennoilla istumiseen. Huokaus. Emmätiiä, mutta kai sitä lomaakin ois ollu kiva pitää... No mää elän siinä toivossa, että jos vaikka pääsisin kandin valmiiks saamisen jälkeen keväällä ihan ulukomaille! Mieluiten Italiaan...
Kesä on menny kohtuullisen nopsaan ohi. Rico-papan kesäpäivän jäläkeen ei oo juur tapahtumia ollu. Paitsi viime viikolla vika M&M Cupin osakilipailu. Eipähän me Riemun kansa vieläkään sitä tavotetta saavutettu, että se nolla ois epiksistä saatu. Viime viikolla tyyppi oli taas ihan "haista sinä emäntä ite" -fiiliksellä mukana ja sitä myötä omatki tunnelmat oli aika kakat. Taas kerran puntaroittin mielessäni sitä, että jos vaan antas Riemun kans olla. Muttaku alakukesästä ja viime Cupissaki se meni vallan mainiosti. Noi pudotukset on vaan niin kovia. Onneks seura järkkää vielä yhen neljän kisan epispäivän syyskuussa 22. päivä, niin vois vielä kokkkeilla.
Onneks mukana oli Ralli the hyvän mielen lähettiläs. Treenailin sen kanssa vähän näyttelyhihnassa oleilua ja pari tuttua kopeloitti sen. Meillähän on viikon päästä näyttely, eikä päästy yhteenkään mätsäriin treenaamaan, niin otin hyödyn irti toisenlaisesta koiratapahtumasta. Näyttisreenien lisäksi Ralli teki vähän putkee ja hyppyä. Sillä on alakanu vauhti kiihtyyn, kun löysin sille oikeet palkkausvälineet eli vinkupallon. Tai siis kaks, että saa heitellä niitä. Ja on sitä seki sytytelly, kun oon pitäny kattelemassa, ku muut menee. Reiskan, Ronin, Lucan ja isäpapan meno tietysti kiihyttää eniten. Riemun menua seuraillessa on ehkä enämpi kyse mustasukkasuuesta.
Mun näyttelyilmouhkapelissä kävi just niinku arvasin. Molempien poikain kehät on varmaan just eikä melekeen sammaan aikaan. Täytyy ettiä händleriä toiselle noista, taikka sitte Rimpula saa essiintyä isännän kans. Nehän on kahestaan niittäny mainetta ja kunniaa meijän mätsäreissä joskus, että eihän sekkään mahotonta oo. En nimittäin tiiä, miten Rimpukka ossais mennä outojen kans, ku se ny on mikä on.
Oon tässä viime aikoina miettiny, miten vastakkaisia nuo mun pienet karvaset kaverit oikeestaan on. Siis joo, ne on musta ja valakonen ja isompi ja pienempi, mutta muuten myös. Riemulla on mun silimään aika lailla semmonen rakenne ja ulukonäkö kaikin puolin, mikä mua koirissa eniten viehättää. Hyvät mittasuhteen (siis MUN mielestä): korkeus - selän mitta, pään koko - muu kroppa, jalkojen jykevyys suhteessa muuhun kroppaan noin esimerkiksi. Ja värityshän on ihan paras: ikikiiltävä hieno musta turkki ja tummanpunaruskeet merkit.
Mutta sitten Riemulla on omat heikkoutensa tuon luonteen suhteen: koulutettavuus ei oo ollu ihan toivotunlaista ja onhan sillä hermoissa muutenki vähän toivomisen varaa. Jotkut asiat vaan tuntuu olevan sille päivittäin ihan uusia ja outoja. Niinku nyt esimerkiksi flexissä kulukeminen. Se tuntuu unohtavan aina se narun olemassa olemisen välittömästi, kun se on juossu sen töksloppuun ja ottanu pienen kiepin takasipäin. Ralli taas ei tarttenu montaakaan kertaa, kun se oppi, että sillä hihnalla on mittaa tietyn verran, ja rupes pysyttelleen sen maksimisäteen sisäpuolella.
Entäs Ralli muuten sitte. No sehän on maaliman söpöin tyyppi. Jos sen ulukonäkköö nyt kumminki vähä ruotii. Vaikka eihän se vielä valamis oo, mutta eppäilemättä siitä on kovvaa kyytiä tulossa ihan niinku isukistansa. Elikkä jytkylä lihaskimppu, jonka kaikki massa keskittyy rintakehhään ja kaulaan. Tikkujalat ja possupylly. Selekä on korkeuteen nähen vähä liian pitkä mun makkuun. Niin ja se kipparahäntä. Mutta niinku isukallansa, pää on kaunis ja ilime fiksu. Ja ne muut ominaisuuet päihittää monimonikertasesti sen, mikä ehkä ulukonäössä jää toivomisen varraan. Ja enhän mää mittään näyttelykoiraa oo halunnukkaan. Riemusta sellanen vaan tuli pyytämättä. :)
Rallillahan on loppumaton motivaatio tekemisseen. Se kohistuu kyllä Riemun ja muitten kaverien kans leikkimiseen ja pihalla touhuiluun, mutta aivan valtavan hyvin se pystyy ja jaksaa keskittyä nuoreksi urokseksi myös mun kans tekemisseen. Se on aktiivinen ja oppivainen. Se ossaa rauhottua ja olla tilanteessa ku tilanteessa. Paitsi, että häkkiin jääminen autossa riipoo sitä niin, että sitä pitää vähä protestoia huutelemalla. Mutta sinnekkin se rauhottuu hetken kitistyään.
Kai sitä vois sanua, että nää tyypit täyentää toisiaan. Kummallaki on oma erityinen paikkansa emännän sydämessä. Vaikka myönnettävä se on, että Ralli kyllä keräilee pisteitä aika nopsaan tahtiin. Riemun kans täytyy melekeen päivittäin muistuttaa ittiään, että ei se raasu voi itelleen mittään. Ja huokasta syvvään ja rauhallisesti. Onhan se kuitenki mun iänikunen sylivauva ja melekeen väsymätön leikkisetä Rallille.
Tekstiä taas pukkaa, vaikka mittään ei pitäny olla tapahtunu tässä välissä. Ehkäpä ens tekstiin saan taas aikaseks vähä kuviaki. Nyt on kamera lommaillu, eikä mittään julukastavvaa. Jospa sitä ens viikonloppuna sitte tuli kommeita posseerauskuvia ainaki, ku pojjat pääsee ihimisten ilimoille. :)
- Emäntä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti