perjantai 20. tammikuuta 2017
Vitsit Vähissä
Kuvia kyllä kertyy, mutta ei tarinoita. Ei kai silti kannata julistaa tätä blogia päättyneeksi. Mutta tällä erää enemmän tulee päivitettyä Instagramia noilla Riemunkirjavilla tuotoksilla, vanhoilla ja uusilla. Niitä löytyy siis tuolta.
torstai 22. syyskuuta 2016
Omin Käsin
Tähän väliin muutama puolen vuoden sisään valmistunu väkertely: Rallille uudet valjaat ja sadetakki kesäkauteen, kaverin ausseille parit valjaat ja kummitytölle siskoineen norsupehmot. Norsujen ohjeen sain kaverilta, joka löysi sen tuolta.
Nyt tulevana viikonloppuna olis tarkotus ottaa työnalle vetovaljaat Rallille ja samaten yhden vanhan pedin uudistus. Katotaan, saanko mitään aikaseksi, kun projekti numero yks on kuitenki ikkunoijen pesu...
Nyt tulevana viikonloppuna olis tarkotus ottaa työnalle vetovaljaat Rallille ja samaten yhden vanhan pedin uudistus. Katotaan, saanko mitään aikaseksi, kun projekti numero yks on kuitenki ikkunoijen pesu...
maanantai 19. syyskuuta 2016
Pikakelaus
Josko tähän väliin tekisi sellaisen pikakelauksen näistä hupsis vaan heilahtaneista neljästä kuukaudesta niin ehkä sen jälkeen olisi helpompi taas kirjoitella nykyisiä kuulumisia? Kun on noita valmiiksi laitettuja kesän mökkireissun kuviaki säästössä.
Kesäkuu meni siis pitkälti arvokisatohinoissa, niihin valmistautuessa ja niistä toipuessa. Valitettavasti Dedin ja mun paras tuloskunto ajoittu toukokuun puoleen väliin, jollon saatiin se viimenen tuplanolla, jolla kuitattiin pääsylippu SM-kisojen lisäksi MM-karsintoihin. SM-kisoissa perjantain lämmittelyradoilla tehtiin hylly ja vitonen. Sama tulosvalikoima oliki sitte käytössä koko viikonlopun. Lauantaina startattiin tokana meidän joukkueessa. Dedi irtos heti alussa väärälle esteelle, jota en ollu tajunnu ajatella edes bongattavien listalle. Homma oli sitä myöten selvä ja loppurata meniki hienosti virheittä.
Sunnuntain yksilökarsinnassa rata oli mukava, mutta en uskonu ehtiväni kunnolla kohtaan, jossa virhe tuli. Sitten olinkin siellä niin aikaisin, että ajoin itse puolittain koiran kieltoon. Muuten virheittä eli vitonen tuloksena. Koska karsintarata ei kuitenkaan ollu mikään älyttömän vaikea, en uskonu, että vitosella tarttis iltapäivän finaalia aatella. Toisin kuitenki kävi. Rimoja tuli paljon ja Dedi suhteellisen rivakalla vitosella oli kun oliki viimenen finaaliin päässy eli 50. Tuossa video karsinnasta:
Finaalirata tuntui todella haastavalta. Varsinkin alun kepeillemenon putkiansa tuntui aivan toivottomalta putkihullun koiran kans. No startattiin tietysti ekana, kun käänteisessä järjestyksessä mentiin. Siihen pienen lisäjännityksen toi vielä se, että mun koiranpitäjä hengaili väärällä puolella kenttää ja sain huudella koiraa framille pikkuisen hetken. Noh, kai siitä täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, että siitä putkiansasta selvittiin, mutta kaks kieltoa tuli sitten kepeiltä. Vedettiin loppuun asti, en muista tuliko kontakteilta jotain. Mutta sitten piti vielä tulla viimeisen esteen ohitus. Ilmeisesti en kuitenkaan kääntänyt tarpeeksi toiseksi viimeisellä ja siitä ohitus ja sitä myötä hylly. Finaalin jälkeen tuo hyllytys ihan pikkuisen harmitti. Olis nimittäin tuloksella millä tahansa ollu 15 parhaan joukossa, kun tuo finaalirata oli sen verran haastava.
Totta kai siis jäi hampaankoloon muutama asia noista kisoista, mutta kokonaisuudessaan olin tosi tyytyväinen, että tällä ohjauskokemuksella ja tämmösen yhteistyömäärän jälkeen noinkin meni. Viime syksynä jos joku olis tullu sanoon, että saat ne nollat kasaan ja pääsette finaaliin niin olisin nauranu päin naamaa. Jotaki saatiin keväällä loksahteleen paikalleen ja mukavaahan se meno sen jäläkeen oli.
Näin jäläkeenpäin aateltuna ois saanu tuon kissaamisen jättääkki tuohon. MM-karsinnat meniki sitte jo aika vihkoon. En etes muista, mitä toisella ratalla tapahtu, mutta toisella ainaki Dedi karkas putkeen kohassa, jossa oma ohjaus oli myöhässä. Jotaki samansorttista se tais olla toisellaki ratalla. Ei siis pääsyä sunnuntaille. Tuossa tietysti omat virhearvioinnit hetken harmitti, mutta ehkä mää en ollu koko karsinnoissa tarpeeksi hyvällä asenteella. Ja en tiiä miks siellä kuitenki jännitti enemmän ku SM-kisoissa. Ässämmeissä oikein ihmettelin, kuinka vähän missään kohtaa jännitti siellä ite kisapaikalla.
Arvokisojen jäläkeen meijän yhteistyö Dedin kans oli taputeltu. Kaikkinensa tosi tosi antoisa vuosi ja paljon varmasti opin. Mutta toisaalta tuli todettua myös se, että mää en oo valmis pistämään montaa viikonloppua kuukauesta kisaamisiin ja kokonaisuuessaan koirahommiin. Rupes meinaan keväällä nollajahdissa jo tuntuun pakkopullalta. Että kyllä se tää höntsääminen taitaa kuitenki olla mun juttu. Kiva oli todeta, että kovempaanki menoon pystyis, mutta onhan tuo Rallin kans tekeminen ollu aika kotosaa.
Rallin kans alotettiin kisaamiset taas heinäkuussa loman ohessa. Sen jäläkeen on käyty parit kisat ja Ralli pääsi myös lainaohjaajan kans käymään piirinmestaruuksissa. Nollia ei oo tippunu, vitosia ja yhen virheen hyllyjä kyllä. Ekat kisat meni ihan ohojaajan piikkiin, olin ihan pihalla, Ralli ois teheny kaks nollaa. Tokat taas meni sit vähä Rallin piikkiin kontakti- ja keppivirheitten myötä ja niitäpä ne on siitä asti ollukki. Juoksu-Aa ei oikein kissoissa ota onnistuakseen ja kepit on menny saikun myötä varmaan eniten takapakkia.
Se suurin harmitus kuitenki on Rallin liikkumisen selkee muutos versus ennen leikkauksia. Kattelin kisavideoita, varsinkin lainaohjaajan kera ja totesin, että ikävältä näyttää. Ralli hakee hyppypaikkaa varsinki erikoisesteillä toooosi paljon ja renkaalla ja muurilla varsinki myös kieltää helposti. Ja kyllä ihan perus hypyilläki tulee monessa kohtaa hidastus ennen hyppyä. Fyssarilla ei oo ollu enää mitään normaalista poikkeevaa. Pomputtelu molemmilla takajaloilla kyllä on jatkunu, mutta muuten liikkuminen musta on aika normaalia. Että tiedäppä häntä, pelottaako nuo vaan vai sattuuko kuitenki edelleen johonki. Tuossa videot 2014 vuojelta ja perässä nyt piirinmestaruuksista.
Fyssarikäyntejä ja jumppausta jatketaan ja hyppytekniikkaa täytyis muistaa kanssa treenailla lisää. Mutta jos ei tuo tuosta ala pikkuhiljaa kohenemaan, niin enpä tiedä, mitä pitäis tehdä vai onko parempi lopettaa sitten tekemästä ollenkaan, ainakaan agilityä. Että tämmöisillä mietinnöillä syksyä eteenpäin. Katsotaan, jos saisin jossain kohtaa vielä päiviteltyä toko-kuulumisia myös. Tai sitten jotaki ihan muuta.
Ai niin, mutta yksi tärkee asiahan on jääny ihan huomiotta tässä kaiken muun keskellä. Meillähän on uus jäsen laumassa! Siis tarkemmin sanottuna Ronin ja Runon laumassa, mutta kuitenki. Hänhän on Räty, Seppo Räty. Enemmän tuosta pätevästä pienestä kaverista jossain kohtaa ehdottomasti!
PS. Dedi saa muutaman viikon päästä pentuja! Niiden elämää voi seurata tuolla.
Kesäkuu meni siis pitkälti arvokisatohinoissa, niihin valmistautuessa ja niistä toipuessa. Valitettavasti Dedin ja mun paras tuloskunto ajoittu toukokuun puoleen väliin, jollon saatiin se viimenen tuplanolla, jolla kuitattiin pääsylippu SM-kisojen lisäksi MM-karsintoihin. SM-kisoissa perjantain lämmittelyradoilla tehtiin hylly ja vitonen. Sama tulosvalikoima oliki sitte käytössä koko viikonlopun. Lauantaina startattiin tokana meidän joukkueessa. Dedi irtos heti alussa väärälle esteelle, jota en ollu tajunnu ajatella edes bongattavien listalle. Homma oli sitä myöten selvä ja loppurata meniki hienosti virheittä.
Sunnuntain yksilökarsinnassa rata oli mukava, mutta en uskonu ehtiväni kunnolla kohtaan, jossa virhe tuli. Sitten olinkin siellä niin aikaisin, että ajoin itse puolittain koiran kieltoon. Muuten virheittä eli vitonen tuloksena. Koska karsintarata ei kuitenkaan ollu mikään älyttömän vaikea, en uskonu, että vitosella tarttis iltapäivän finaalia aatella. Toisin kuitenki kävi. Rimoja tuli paljon ja Dedi suhteellisen rivakalla vitosella oli kun oliki viimenen finaaliin päässy eli 50. Tuossa video karsinnasta:
Finaalirata tuntui todella haastavalta. Varsinkin alun kepeillemenon putkiansa tuntui aivan toivottomalta putkihullun koiran kans. No startattiin tietysti ekana, kun käänteisessä järjestyksessä mentiin. Siihen pienen lisäjännityksen toi vielä se, että mun koiranpitäjä hengaili väärällä puolella kenttää ja sain huudella koiraa framille pikkuisen hetken. Noh, kai siitä täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, että siitä putkiansasta selvittiin, mutta kaks kieltoa tuli sitten kepeiltä. Vedettiin loppuun asti, en muista tuliko kontakteilta jotain. Mutta sitten piti vielä tulla viimeisen esteen ohitus. Ilmeisesti en kuitenkaan kääntänyt tarpeeksi toiseksi viimeisellä ja siitä ohitus ja sitä myötä hylly. Finaalin jälkeen tuo hyllytys ihan pikkuisen harmitti. Olis nimittäin tuloksella millä tahansa ollu 15 parhaan joukossa, kun tuo finaalirata oli sen verran haastava.
Totta kai siis jäi hampaankoloon muutama asia noista kisoista, mutta kokonaisuudessaan olin tosi tyytyväinen, että tällä ohjauskokemuksella ja tämmösen yhteistyömäärän jälkeen noinkin meni. Viime syksynä jos joku olis tullu sanoon, että saat ne nollat kasaan ja pääsette finaaliin niin olisin nauranu päin naamaa. Jotaki saatiin keväällä loksahteleen paikalleen ja mukavaahan se meno sen jäläkeen oli.
Näin jäläkeenpäin aateltuna ois saanu tuon kissaamisen jättääkki tuohon. MM-karsinnat meniki sitte jo aika vihkoon. En etes muista, mitä toisella ratalla tapahtu, mutta toisella ainaki Dedi karkas putkeen kohassa, jossa oma ohjaus oli myöhässä. Jotaki samansorttista se tais olla toisellaki ratalla. Ei siis pääsyä sunnuntaille. Tuossa tietysti omat virhearvioinnit hetken harmitti, mutta ehkä mää en ollu koko karsinnoissa tarpeeksi hyvällä asenteella. Ja en tiiä miks siellä kuitenki jännitti enemmän ku SM-kisoissa. Ässämmeissä oikein ihmettelin, kuinka vähän missään kohtaa jännitti siellä ite kisapaikalla.
Arvokisojen jäläkeen meijän yhteistyö Dedin kans oli taputeltu. Kaikkinensa tosi tosi antoisa vuosi ja paljon varmasti opin. Mutta toisaalta tuli todettua myös se, että mää en oo valmis pistämään montaa viikonloppua kuukauesta kisaamisiin ja kokonaisuuessaan koirahommiin. Rupes meinaan keväällä nollajahdissa jo tuntuun pakkopullalta. Että kyllä se tää höntsääminen taitaa kuitenki olla mun juttu. Kiva oli todeta, että kovempaanki menoon pystyis, mutta onhan tuo Rallin kans tekeminen ollu aika kotosaa.
Rallin kans alotettiin kisaamiset taas heinäkuussa loman ohessa. Sen jäläkeen on käyty parit kisat ja Ralli pääsi myös lainaohjaajan kans käymään piirinmestaruuksissa. Nollia ei oo tippunu, vitosia ja yhen virheen hyllyjä kyllä. Ekat kisat meni ihan ohojaajan piikkiin, olin ihan pihalla, Ralli ois teheny kaks nollaa. Tokat taas meni sit vähä Rallin piikkiin kontakti- ja keppivirheitten myötä ja niitäpä ne on siitä asti ollukki. Juoksu-Aa ei oikein kissoissa ota onnistuakseen ja kepit on menny saikun myötä varmaan eniten takapakkia.
Se suurin harmitus kuitenki on Rallin liikkumisen selkee muutos versus ennen leikkauksia. Kattelin kisavideoita, varsinkin lainaohjaajan kera ja totesin, että ikävältä näyttää. Ralli hakee hyppypaikkaa varsinki erikoisesteillä toooosi paljon ja renkaalla ja muurilla varsinki myös kieltää helposti. Ja kyllä ihan perus hypyilläki tulee monessa kohtaa hidastus ennen hyppyä. Fyssarilla ei oo ollu enää mitään normaalista poikkeevaa. Pomputtelu molemmilla takajaloilla kyllä on jatkunu, mutta muuten liikkuminen musta on aika normaalia. Että tiedäppä häntä, pelottaako nuo vaan vai sattuuko kuitenki edelleen johonki. Tuossa videot 2014 vuojelta ja perässä nyt piirinmestaruuksista.
Fyssarikäyntejä ja jumppausta jatketaan ja hyppytekniikkaa täytyis muistaa kanssa treenailla lisää. Mutta jos ei tuo tuosta ala pikkuhiljaa kohenemaan, niin enpä tiedä, mitä pitäis tehdä vai onko parempi lopettaa sitten tekemästä ollenkaan, ainakaan agilityä. Että tämmöisillä mietinnöillä syksyä eteenpäin. Katsotaan, jos saisin jossain kohtaa vielä päiviteltyä toko-kuulumisia myös. Tai sitten jotaki ihan muuta.
Ai niin, mutta yksi tärkee asiahan on jääny ihan huomiotta tässä kaiken muun keskellä. Meillähän on uus jäsen laumassa! Siis tarkemmin sanottuna Ronin ja Runon laumassa, mutta kuitenki. Hänhän on Räty, Seppo Räty. Enemmän tuosta pätevästä pienestä kaverista jossain kohtaa ehdottomasti!
PS. Dedi saa muutaman viikon päästä pentuja! Niiden elämää voi seurata tuolla.
keskiviikko 10. elokuuta 2016
Vesi Matkaa Kotiinsa
Siitähän on kohta kolme kuukautta, kun Riemu nukutettiin. Elämä jatkuu ja aika kuluu hirveää vauhtia. Ihmeelliseltä se tuntuu, kun yhtäkkiä kahdeksan vuotta elämässä ollut asia vaan häipyy. Muutaman ensimmäisen viikon yllätin itseni mm. kaupassa miettimästä, että onko Riemulle kauraryynejä. Ruoka-aikojen lähestyessä on kummallisen rauhallista. Ja muutenkin kovin hiljaista täällä kotona.
Alkuun meillä toki oli Dedi paljon täällä toisen koiran virkaa hoitamassa, kun valmistauduttiin SM-kisoihin ja MM-karsintoihin, niistä varmaan tarina erikseen jossain kohtaa. Karsintojen jälkeen ollaankin saatu harjoitella muutamia satunnaisia koiravieraita lukuunottamatta yhden koiran taloutta. Helppoahan se on noin käytännössä.
Nyt muutama kuukausi myöhemmin sitä välillä aina vaikkapa lenkillä ajattelee, miten ihmeellistä se on, että yhtäkkiä tässä onkin vain Rallin kanssa kaksin tallustelemassa. Kummallista. Mutta tosiaan kovin helppoa. Nyt luulisi olevan kätevä ja hyvää aikaa treenailla Rallin kanssa milloin mitäkin, kun ei tarvitse toista koiraa sulkea eri tilaan, mutta jos totta puhutaan, niin eipä ole tullut tehtyä yhtään mitään. Jonkun sortin reenimasennusta kai. Ehkäpä se tästä syksyä kohti taas ja kun on päästy Rallinkin kanssa vähän kisaamisen makuun.
Pari viikkoa sitten käytiin heittämässä Riemun tuhkat viimeiseen sijaansa. Mietittiin, että mikä paikka olisi hyvä. Lopulta tultiin sellaiseen tulokseen, että päästetään ne veteen meidän mökin lähellä sijaitsevan Hepokönkään päältä. Riemu kävi siellä monen monta kertaa. Sinne voidaan mekin aina palata. Riemu tykkäsi esittäytyä yleisölleen näyttävissä ja korkeissa paikoissa, kuten kivien ja A-esteen päällä, joten eiköhän tuo paikka komeudessaan ole sille oikein sopiva.
Alkuun meillä toki oli Dedi paljon täällä toisen koiran virkaa hoitamassa, kun valmistauduttiin SM-kisoihin ja MM-karsintoihin, niistä varmaan tarina erikseen jossain kohtaa. Karsintojen jälkeen ollaankin saatu harjoitella muutamia satunnaisia koiravieraita lukuunottamatta yhden koiran taloutta. Helppoahan se on noin käytännössä.
Nyt muutama kuukausi myöhemmin sitä välillä aina vaikkapa lenkillä ajattelee, miten ihmeellistä se on, että yhtäkkiä tässä onkin vain Rallin kanssa kaksin tallustelemassa. Kummallista. Mutta tosiaan kovin helppoa. Nyt luulisi olevan kätevä ja hyvää aikaa treenailla Rallin kanssa milloin mitäkin, kun ei tarvitse toista koiraa sulkea eri tilaan, mutta jos totta puhutaan, niin eipä ole tullut tehtyä yhtään mitään. Jonkun sortin reenimasennusta kai. Ehkäpä se tästä syksyä kohti taas ja kun on päästy Rallinkin kanssa vähän kisaamisen makuun.
Pari viikkoa sitten käytiin heittämässä Riemun tuhkat viimeiseen sijaansa. Mietittiin, että mikä paikka olisi hyvä. Lopulta tultiin sellaiseen tulokseen, että päästetään ne veteen meidän mökin lähellä sijaitsevan Hepokönkään päältä. Riemu kävi siellä monen monta kertaa. Sinne voidaan mekin aina palata. Riemu tykkäsi esittäytyä yleisölleen näyttävissä ja korkeissa paikoissa, kuten kivien ja A-esteen päällä, joten eiköhän tuo paikka komeudessaan ole sille oikein sopiva.
maanantai 23. toukokuuta 2016
Aika Mennä On
Riemu 20.3.2008-22.5.2016
Nyt ei enää satu mihinkään, ei ole huono olo. Ei koskaan enää ole nälkä tai vilu. Ei kutita korvia eikä silmiä. Hyvää matkaa Pieni Pinseripoika!
Riemulla oli koko nuoruusiän niin iho kuin mahaongelmiakin, niin kuin täällä blogissa on moneen kertaan todettu ja päivitelty. Ne saatiin moneksi vuodeksi haltuun siedätyshoidolla ja raakaruualla. Vuosi sitten mahaongelmat alkoi alusta. Erilaisia ruokintavaihtoehtoja kokeiltiin. Tämän kevään ajan yritettiin monella eri keinoin hoitaa niin ruokavaliolla ku lääkkeillä ilmeisen kroonisesti tulehtunutta suolta. Eilen aamulla Riemun kunto oli romahtanut.
Riemu oli laihasta kunnostaan huolimatta viimeiseen asti reipas ja pääosin iloinen. Vielä sunnuntaita vasten yöllä Riemu vaikutti ihan normaalilta. Aamulla se vaikutti vaisulta, mutta oli kuitenkin lähdössä aamulenkille. Lenkillä se kulki viimeisenä ja kakkaamisen jälkeen kieltäytyi kävelemästä enää. Riemu kannettiin kotiin. Kotona se ei katsonutkaan ruokaa, mutta joi vähäsen. Nukkui vain, vaihtoi muutaman kerran paikkaa.
Olin itse reissussa tuon Riemun viimeisen yön. Kun tulin kotiin päivällä, Riemu ei oikeastaan reagoinut siihen mitenkään. Makasi vain isännän sylissä pihalla. Jalat eivät oikein kantaneet ja silmistä oli Riemu kadonnut. Oli selvää, että oli viimeisen palveluksen aika. Riemu nukahti rauhallisena meidän syliin ja toimitettiin tuhkattavaksi.
Tämä kevät on ollut synkkä. Riemun sairastamisen vuoksi ainakin itse olin jo osannut varautua, että tämä ratkaisu voi olla hyvinkin pian edessä. Mutta eihän siihen tietysti täysin koskaan pysty valmistautumaan. Koville se ottaa joka tapauksessa, vaikka toisaalta on myös helpotus, että pitkään jatkunut epävarmuus on nyt päättynyt.
Aivan ilman varoitusta meidän laumasta kuitenkin hiipui vain muutama viikko aikaisemmin lyhyen sairastamisen päätteeksi vasta viisi vuotias Reino. Vain muutama viikko ennen sen kuolemaa seisoimme sen, siskoni ja Dedin kanssa ensimmäistä kertaa elämässä yhtäaikaa agilitykisojen maksiluokan palkintopallilla. Lähipiirin koiramurheet ovat viimeisten muutaman kuukauden aikana olleet lähes musertavia. Elämä on välillä kovin epäreilua.
Kahdeksan vuoden mittainen jakso meidän elämässä on siis ohi. Tässä blogissa on seurattu aika montaa vuotta niistä. Vuosiin on valitettavasti mahtunut paljon huolta ja murhetta terveysongelmien vuoksi, mutta toisaalta Riemun vilpitön ja iloinen persoona on myös antanut paljon. Loogista olisi, että tämä olisi myös tämän blogin päätös. En tiedä vielä, voi ollakin. Toisaalta meidän elämää sulostuttaa edelleen Ralli, joka on nyt ensimmäistä kertaa ainoana koirana talossa. Toivottavasti sen eroahdistus ei kärjisty tämän myötä... Hellyyttä ja hoivaa se tulee ainakin saamaan tästä lähtien kahden koiran mitalla.
Riemu oli meidän ensimmäinen yhteinen koira. Nimensä veroinen ja unohtumaton.
Nyt ei enää satu mihinkään, ei ole huono olo. Ei koskaan enää ole nälkä tai vilu. Ei kutita korvia eikä silmiä. Hyvää matkaa Pieni Pinseripoika!
Riemulla oli koko nuoruusiän niin iho kuin mahaongelmiakin, niin kuin täällä blogissa on moneen kertaan todettu ja päivitelty. Ne saatiin moneksi vuodeksi haltuun siedätyshoidolla ja raakaruualla. Vuosi sitten mahaongelmat alkoi alusta. Erilaisia ruokintavaihtoehtoja kokeiltiin. Tämän kevään ajan yritettiin monella eri keinoin hoitaa niin ruokavaliolla ku lääkkeillä ilmeisen kroonisesti tulehtunutta suolta. Eilen aamulla Riemun kunto oli romahtanut.
Riemu oli laihasta kunnostaan huolimatta viimeiseen asti reipas ja pääosin iloinen. Vielä sunnuntaita vasten yöllä Riemu vaikutti ihan normaalilta. Aamulla se vaikutti vaisulta, mutta oli kuitenkin lähdössä aamulenkille. Lenkillä se kulki viimeisenä ja kakkaamisen jälkeen kieltäytyi kävelemästä enää. Riemu kannettiin kotiin. Kotona se ei katsonutkaan ruokaa, mutta joi vähäsen. Nukkui vain, vaihtoi muutaman kerran paikkaa.
Olin itse reissussa tuon Riemun viimeisen yön. Kun tulin kotiin päivällä, Riemu ei oikeastaan reagoinut siihen mitenkään. Makasi vain isännän sylissä pihalla. Jalat eivät oikein kantaneet ja silmistä oli Riemu kadonnut. Oli selvää, että oli viimeisen palveluksen aika. Riemu nukahti rauhallisena meidän syliin ja toimitettiin tuhkattavaksi.
Tämä kevät on ollut synkkä. Riemun sairastamisen vuoksi ainakin itse olin jo osannut varautua, että tämä ratkaisu voi olla hyvinkin pian edessä. Mutta eihän siihen tietysti täysin koskaan pysty valmistautumaan. Koville se ottaa joka tapauksessa, vaikka toisaalta on myös helpotus, että pitkään jatkunut epävarmuus on nyt päättynyt.
Aivan ilman varoitusta meidän laumasta kuitenkin hiipui vain muutama viikko aikaisemmin lyhyen sairastamisen päätteeksi vasta viisi vuotias Reino. Vain muutama viikko ennen sen kuolemaa seisoimme sen, siskoni ja Dedin kanssa ensimmäistä kertaa elämässä yhtäaikaa agilitykisojen maksiluokan palkintopallilla. Lähipiirin koiramurheet ovat viimeisten muutaman kuukauden aikana olleet lähes musertavia. Elämä on välillä kovin epäreilua.
Kahdeksan vuoden mittainen jakso meidän elämässä on siis ohi. Tässä blogissa on seurattu aika montaa vuotta niistä. Vuosiin on valitettavasti mahtunut paljon huolta ja murhetta terveysongelmien vuoksi, mutta toisaalta Riemun vilpitön ja iloinen persoona on myös antanut paljon. Loogista olisi, että tämä olisi myös tämän blogin päätös. En tiedä vielä, voi ollakin. Toisaalta meidän elämää sulostuttaa edelleen Ralli, joka on nyt ensimmäistä kertaa ainoana koirana talossa. Toivottavasti sen eroahdistus ei kärjisty tämän myötä... Hellyyttä ja hoivaa se tulee ainakin saamaan tästä lähtien kahden koiran mitalla.
Riemu oli meidän ensimmäinen yhteinen koira. Nimensä veroinen ja unohtumaton.
lauantai 2. huhtikuuta 2016
Nollia ja Rallia
Kevät kerkeski pitkälle sitten viime päivityksen. Tai no, ei kalenterin perusteella, mutta kun pihalle kattoo. Lumet on pitkälti sulanu ja tuluppaanit, narsissit ja helemililjat puskee "värikyniä" pihalla. Muuten hyvä, mutta kura...
Pääsiäinen meni alakua lukkuunottamatta pitkälti agilityn parissa. Lauantaina rakenneltiin rattaa ja reenattiin vähä Hennan, Dedin ja Rallin kans. Sunnuntaina suunnattiin Turkuun Dedin kans kissaileen. Nelijästä ratasta kaks päätty jossakin kohtaa putkeen karkaukseen ja sitä myötä ratalta poistumisseen. Kaks rattaa oli ihan ok, mutta tuloksena kuitenki nelijä hylsyä.
Maanantaina kisattiin vielä Tampereella. Oltiin makseista viimesenä ja päästiin menemään semmoseen välliin, että hallissa ei tapahtunu oikein mittään muuta. Pienessä näytön paikassa vejettiin ohojaajan äänenkäytön osalta aika ruma rata, mutta muuten se näyttää ommaanki silimään kivalta! Siitä ku ois vielä saanu puomilta vähä nipistettyä niin avot. Tuollaki kuitenki selevittiin viijestäkymmenestä kolomanneksi, heti Marjan ja Reiskan kantaan. Eli sikäli nähtiin historiallinen tilanne, ku meijän sisarukset pönötti molemmat palakintopallilla. Rata löytyy Tamskin arkistosta kohasta 28.3.2016, klo 14:26 (kenttä 2).
Tokana oli meille alun putkiansoja aatellen haastavan olonen hyppyrata. Koirasta tais olla jo pahin terä kohtuu raskaan viikonlopun jäliltä pois, kun onnistuin sen putkesta onkimaan takas ja toisessa kohtaa tullee melekeen kävellen putkesta pois, ku ilimeisesti luulee mun putkijarrusta, ettei ois saanu sinne mennäkkään. Mutta siinä se nyt on, tuplanolla! Kyllä voi sanua, että oli aikamoinen työvoitto enkä tiiä, olinko täysin uskaltanu tohon luottaakkaa. Kiitos kannatusjoukoille myös! Ei tarttenu ratojen lopussa miettiä, oliko rata puhas, ku kentän laijalta kuulu semmonen metakka. :) Rata löytyy edelleen tuolta arkistosta kohasta 28.3.2016, klo 15:16 (kenttä 1). Tosin tällä erää ainakaan nuo videot ei näyttäny toimivan...
Tampereen kolomas rata päätty jo alussa ylimääräseen putkeen. Nyt meiltä sitten SM-kisoja ajatellen puuttuu vielä kaks agilitynollaa. Ei nekkään välttämättä helepolla tuu, mutta kyllä tässä nyt jonkulainen usko pittää olla niitten saamisesta. Täytyy vaan koittaa saaha startteja tähän huhti-toukokuulle. Kesäkuun alussa mennään reissuun enkä toisaalta oikein usko niihin viime hetken yritelmiinkää. Eli toivottavasti natsaa sammaan tappaan ku nyt muutamat viime kisat. Joka kissoissa on tullu vähintään yks hyvä rata. Mm. Wecalla pari viikkoo sitte tehtiin yks tosi hyvä rata, jossa perhana vaan tipahti viimenen rima.
Rallin kans on eelleenki jatkettu rauhallisseen tahtiin. Agilityreeneissä on tehty pääosin hyppytekniikkaa eli jumppasarjoja ja ihan vähäsen rattaa. Hyppytekniikkareeneissä alakuun oli aika kolistelua ja avvaavassa harkassa pisin väli näytti vähä hankalalta. Nyt alakaa kuitenki taas harkat menneen melekeen vanahaan malliin. Pikku hilijaa ja toiveikkaana kevättä kohti siis.
Riemusta sen verran, että tilanne ei oikein oo menny mihinkään suuntaan. Paino on pysyny samana, mutta turkki sentään on vähä paksuuntunu ja tullu kiiltävämmäksi. Nyt viimemmäks sille määrättiin antibioottia. Aikasemmin jo alotettiin tulehuskipulääke, jonka on jostain syystä todettu kroonisessa suolitulehuksessa auttavan. Riemulla ei kyllä kumpikaan oo oikein auttanu. Antibiootti tuntuu päin vastoin vielä ennestään löysentävän mahhaa. Että saapa nähä, mitä lääkäri seuraavaksi ehottellee.
Ahkerointi koiraharrastusten parissa jatkuu, nyt taitaa olla menossa oikein joku tehokevät, kun jatkuvasti on reeniä tai kisaa. Ens viikonloppuna lauantaina kouluttauvutaan Dedin kans Anna Oreniuksen opissa ja sunnuntaina kisataan Tampereella. Seuraavana viikonloppuna varmaan suunnataan Turkuun kissaamaan. Rallin kans koitetaan pikku hilijaa lisätä ratareeniä ja hyppyjä hinataan normaaleja korkeuksia kohti. Ja tokon reenausta koitetaan taas aktivoittaa... Tännään ahkeroin vaihteeksi iliman koiria seuran epiksissä. Ekkaa kertaa ikinä tuomaroin kaikki kolome rattaa (putki, mölli ja avoin) ja ihan omilla ratasuunnitelmilla. Vähä piti säätää ja olihan sinne pikku mokaki tullu, ku en ollu huomioinu, että sääntöjen mukkaan kontaktien välissä pittää olla vähintään yks este... Mutta pallaute oli siitä huolimatta hyvvää, kisaajat ja talkoolaiset ilosella mielellä mukana ja hallin pihalla kukki jo leskenlehet eli mukava päivä harrastuksen parissa tälläkiviisii. :)
Pääsiäinen meni alakua lukkuunottamatta pitkälti agilityn parissa. Lauantaina rakenneltiin rattaa ja reenattiin vähä Hennan, Dedin ja Rallin kans. Sunnuntaina suunnattiin Turkuun Dedin kans kissaileen. Nelijästä ratasta kaks päätty jossakin kohtaa putkeen karkaukseen ja sitä myötä ratalta poistumisseen. Kaks rattaa oli ihan ok, mutta tuloksena kuitenki nelijä hylsyä.
Maanantaina kisattiin vielä Tampereella. Oltiin makseista viimesenä ja päästiin menemään semmoseen välliin, että hallissa ei tapahtunu oikein mittään muuta. Pienessä näytön paikassa vejettiin ohojaajan äänenkäytön osalta aika ruma rata, mutta muuten se näyttää ommaanki silimään kivalta! Siitä ku ois vielä saanu puomilta vähä nipistettyä niin avot. Tuollaki kuitenki selevittiin viijestäkymmenestä kolomanneksi, heti Marjan ja Reiskan kantaan. Eli sikäli nähtiin historiallinen tilanne, ku meijän sisarukset pönötti molemmat palakintopallilla. Rata löytyy Tamskin arkistosta kohasta 28.3.2016, klo 14:26 (kenttä 2).
Tokana oli meille alun putkiansoja aatellen haastavan olonen hyppyrata. Koirasta tais olla jo pahin terä kohtuu raskaan viikonlopun jäliltä pois, kun onnistuin sen putkesta onkimaan takas ja toisessa kohtaa tullee melekeen kävellen putkesta pois, ku ilimeisesti luulee mun putkijarrusta, ettei ois saanu sinne mennäkkään. Mutta siinä se nyt on, tuplanolla! Kyllä voi sanua, että oli aikamoinen työvoitto enkä tiiä, olinko täysin uskaltanu tohon luottaakkaa. Kiitos kannatusjoukoille myös! Ei tarttenu ratojen lopussa miettiä, oliko rata puhas, ku kentän laijalta kuulu semmonen metakka. :) Rata löytyy edelleen tuolta arkistosta kohasta 28.3.2016, klo 15:16 (kenttä 1). Tosin tällä erää ainakaan nuo videot ei näyttäny toimivan...
Tampereen kolomas rata päätty jo alussa ylimääräseen putkeen. Nyt meiltä sitten SM-kisoja ajatellen puuttuu vielä kaks agilitynollaa. Ei nekkään välttämättä helepolla tuu, mutta kyllä tässä nyt jonkulainen usko pittää olla niitten saamisesta. Täytyy vaan koittaa saaha startteja tähän huhti-toukokuulle. Kesäkuun alussa mennään reissuun enkä toisaalta oikein usko niihin viime hetken yritelmiinkää. Eli toivottavasti natsaa sammaan tappaan ku nyt muutamat viime kisat. Joka kissoissa on tullu vähintään yks hyvä rata. Mm. Wecalla pari viikkoo sitte tehtiin yks tosi hyvä rata, jossa perhana vaan tipahti viimenen rima.
Rallin kans on eelleenki jatkettu rauhallisseen tahtiin. Agilityreeneissä on tehty pääosin hyppytekniikkaa eli jumppasarjoja ja ihan vähäsen rattaa. Hyppytekniikkareeneissä alakuun oli aika kolistelua ja avvaavassa harkassa pisin väli näytti vähä hankalalta. Nyt alakaa kuitenki taas harkat menneen melekeen vanahaan malliin. Pikku hilijaa ja toiveikkaana kevättä kohti siis.
Riemusta sen verran, että tilanne ei oikein oo menny mihinkään suuntaan. Paino on pysyny samana, mutta turkki sentään on vähä paksuuntunu ja tullu kiiltävämmäksi. Nyt viimemmäks sille määrättiin antibioottia. Aikasemmin jo alotettiin tulehuskipulääke, jonka on jostain syystä todettu kroonisessa suolitulehuksessa auttavan. Riemulla ei kyllä kumpikaan oo oikein auttanu. Antibiootti tuntuu päin vastoin vielä ennestään löysentävän mahhaa. Että saapa nähä, mitä lääkäri seuraavaksi ehottellee.
Ahkerointi koiraharrastusten parissa jatkuu, nyt taitaa olla menossa oikein joku tehokevät, kun jatkuvasti on reeniä tai kisaa. Ens viikonloppuna lauantaina kouluttauvutaan Dedin kans Anna Oreniuksen opissa ja sunnuntaina kisataan Tampereella. Seuraavana viikonloppuna varmaan suunnataan Turkuun kissaamaan. Rallin kans koitetaan pikku hilijaa lisätä ratareeniä ja hyppyjä hinataan normaaleja korkeuksia kohti. Ja tokon reenausta koitetaan taas aktivoittaa... Tännään ahkeroin vaihteeksi iliman koiria seuran epiksissä. Ekkaa kertaa ikinä tuomaroin kaikki kolome rattaa (putki, mölli ja avoin) ja ihan omilla ratasuunnitelmilla. Vähä piti säätää ja olihan sinne pikku mokaki tullu, ku en ollu huomioinu, että sääntöjen mukkaan kontaktien välissä pittää olla vähintään yks este... Mutta pallaute oli siitä huolimatta hyvvää, kisaajat ja talkoolaiset ilosella mielellä mukana ja hallin pihalla kukki jo leskenlehet eli mukava päivä harrastuksen parissa tälläkiviisii. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)