Sininen Uni

Yhessä asiassa voin myöntää, että oon samanlainen ku emäntä. Mää TYKKÄÄN nukkua! Nukkuminen on yks mun elämän suurimmista nautinnoista ja se pittää tehä antaumuksella.

Ensinnäki tärkiää on sopivan paikan ja asennon löytäminen. Se voi vaatia vähä sisustuksen uusintaa, tyynyjen pöyhimistä tai jopa kaivautumista. Lisäksi Oikean Asennon löytäminen voi vaatia usiampiaki kokkeiluja. Sitte ku se asento löytyy niin alakaa unimaiskutus. Maiskuttelen ja makustelen muutaman minnuutin ja siinähän se uni sitte jo melekeen onki silimässä.

Unen tultua voi tulla tarvetta vaihella asentoja. Jos meinaa tulla kuuma tai muuten. Välillä ne voi ulukopuolisen silimin näyttää hankalilta, mutta ei ne oo. Tässäpä ylipitkä kuvakavalkaadi mun nukkumisharrastukseen liittyen:

Pentulekottelua
Sylivauvatusta
Lakanapyykkipäivä
Tilannetta muuten sitte EI oo lavastettu! Pinserit pessii näilläki levveyksillä
Ei palele päätä.
Uni iliman tyynyä ei oo unta ollenkaa.
Dogga dugodda?
Jouluväsy

Jaa että on kuvia musta vai? Jep. Eipä emännän arkistoissa oikeestaan muita kuvia sitte ookkaan. 70 % kuvista on musta, 20 % Ricosta ja 9 % muista koirista.

- Riemu

Mitä Kuuluu?

Täällä ollaan! Vieläki. Juu. Emäntä on touhunnu oikeestaan koko syksyn vaan koulua ja töitä ja omiaan. Ja homma on kiihtyny vaan joulua kohti. Sillä on viime aikoina ollu niin palijo töitä ja kouluhommat kasaantunu loppujaksoon, että ei siitä oo oikeestaan ollu mittään ilua. No ens tiistaina sillä on viimenen tentti ja sitte se uhkaili lommailevansa kuukauen. Mutta koulusta tietenki vaan, töitä sitte koulun tilalla... Jeejee. No onneksi sen on pakko olla kotona ainaki kolome päivää jouluna.

Mää ootan joulua jo. Saa koko porukan kassaan ja leikkikavereita aamusta iltaan. Ja luultavasti vähä jotaki ekstrahyvvääki. Nii ja kyllä mää oon mielestäni niin kiltti ollu, että lahajojaki ansaitten. Eihän tuohon onneks ennää montaa viikkua ookkaa.

Tässä välilläpä ei palijoo kummallisuuksia oo tapahtunu. Niille mun sietopistoksille tuli lopulta nelijän viikon tauko, mutta tällä viikolla pistettiin taas. Kyllä mua jonku verran vielä kutittaa naamasta ja korvista, mutta ihan siejettävä olo on. Kortisoonia syön joka toinen päivä vissiinki kevvääseen asti. Se kyllä auttaa suurempiin kutinoihin, mutta pistää pissattaan niin tuskasesti, että pitempinä päivinä saa ihan tosissaan piätellä.

Yhtenä päivänä tuossa syksymmällä emäntä oli unohtanu pesuhuoneen oven auki kortisoonipäivänä niin mun oli pakko käyä siellä päivällä helepottaan oluani... Tähtäsin lattiakaivoon vielä. Emäntä oli kyllä äimänä, että mitä täällä on tapahtunu, ku enhän mää ny sisälle oo pissannu sitte penikka-ajan. Mutta eihän se pahana voinu olla, ku olin kuitenki niin fiksusti ja siististi homman hoitanu.

Toinen ongelma mitä se kortisooni aiheuttaa on se, että mulla on kyllä ihan jatkuvasti näläkä. Se pistää kerjäämään ja hermostuttaa entisestään. Niin ja välillä on ihan pakko kurkistaa pöyille, että onko nuilta unohtunu sinne jotaki. Ihan sillai ohimennen vaan. Mutta ilimeisesti niin ei sais tehä. Enkä mää ennen tätä jatkuvaa kortisoonia niin tainnu tehäkkään. Hyvästä ruokahalusta on se hyöty, että oon kehittäny oikeen komian massan. Painan jo 19,5 killoo ja jotku laihuliinien omistajat siittä on vähä huomautellukki jo. Mutta kylykiluut näkkyy ja tuntuu, että huomautelkoon vaan. Mää haluan lissää ruokaa. Olisin siis hyvässä vejossa näyttelykehhiin, mutta sinneppä ei auta mennä tällä lääkityksellä.

Noitten sietojuttujen lisäksi mää oon nyt syöny varmaan pari kuukautta Pentoxiiniä, että nuo korvat ei alakais vuotaan. Ainaki tähän asti on auttanu, mutta eipä nyt kauhian kylymiä ilimona vielä oo ollukkaan. Oon kyllä kehittyny sen tapletin sihtaamisessa namien välistä aika taitavaksi. Sillai saa enemmän sitä namia. Mutta täytyy toivua ihan omasta ja nuittenki puolesta, että pysyvät ehijänä. Ne on kuitenki ihan kiitettävän kipiät, ku ne aukiaa ja sitte sitä verta on joka paikasa.

Tännään käytiin tuolla kamalassa räntäkelissä vähä Lucan ja Ricon kans mettäilemässä. Luca oli ihan pipipää. En kyllä muista millon se viimeks olis sillä lailla häntä koipien välissä vejelly täysiä pitkin männikköö. Ja sitte se otti jonku jumalattoman karahkan ja veuhkas menemään sen kansa. Emäntäki sitä ihimetteli, että mikä sillä nyt viiraa. Ehkä sillä on joku vappauen huuma ku sehän on tavallaan niinku saanu jäähä yksin kotia, ku sen emäntä ja isäntä lähti pienelle reisulle.

No kai mun sitte tähän loppuun pittää vielä mainita tää ittenäisyyspäivän tapahtuma, josta täälä koohkaa koko naisväki. Ja vähähän tuo tuntuu isoisäntäki olevan innossaan. Niinku siittä, että Rico-papparaisesta tuli toistamisseen isukki. Taikka miten sen ny voi sanua? Vuosi sitte niitä tuli Viivin kans viis ja nyt Taran kans kolome. Nii ja kai se seki pittää mainita, että Ricon viime vuonna syntyneistä pojista Urho eli Multakirsun Lymipyry pärijäs kieltämättä aika makiasti Jyväskylän KV:ssä: JUN-ERI, JUK1, SA, PU1, SERT, ROP! Ei mikkään turha jätkä, vaikka eihän me äijät nyt tietenkään nuista kauneuskilipailuista niin välitetä. Varsinkaan nyt ku en ite oo niissä päässy loistamaa.

Eiköhän tämä riitä tältä errää. Jospa tässä nyt ei ihan kuukautta menis seuraavaan plokkailuun! Joulun ootusta!

- Riemu

Kaikki Mitä Vaadit

Kyllähän sitä löytyy tältäki kaverilta ilimeitä. Siittä on vaan niin palijo vaikiampi saaha onnistuneita kuvia, ku aina on niin pimiä ja kaverilla nyt sattuu olemaan musta naama. Lähinnä ne kuvat/ilimeet mitä siittä saa on semmosia vaativaisia. Mennään ulos NYT. Anna ruokaa NYT. Mulla on tylsää, tee jotain NYT. Joskus harvoin se yrittää kyllä pyytävääki ilimettä, mutta yleensä se vaan vaatii. Tässä todisteet.



Tai sit jos se ei vaadi mitään niin sit se on väsyny:
Ja sitten on vielä tää "miks sää vaan ton kaa leikit" -ilme:

Katseet

Meillä käy kylässä yks aika kuvauksellinen tyyppi. Siis sellanenhan se on, että jos oikeen asiaksensa ottaa, että seisoppa siinä niin otetaan kuva, niin sillon vetää ihan puihin. Selkä köyryyn, häntä alas, korvat luimuun... Mutta sillon kun se keskittyy johonki muuhun ku kameraan niin onnistuu. Huomattavasti helepompi kuvata ku Riemu, joka ei pysy paikallaan hetkeekään ja on musta.

Mää voisin kuvata tuota ukkelia loputtommiin. <3

Kuka, mitä, hä? Avaa ovi. Kato ku mää oon niin söpö ja kiltti. Heitä ny...

- Emäntä

Näitä Polkuja Tallaan

Sunnuntaina sempaloitiin meijän seuran epiksissä. Siellä oli oikeen nelijä rattaa. Me osallistuttiin emännän kans kahteen ja sitte emäntä osallistu Ricon ja Ronin kans yhteen. Emäntähän lähti mun kansa ihan vaan hauskuttaan ylleisyä, mutta mitä vielä. Tein taas kerran niin kellontarkkaa työskentelyä, että emäntä oli lentää persiilleen.

Ylleisö nyt sitte ehkä vähä petty, mutta näytinpähän emännälle, että vois sitä mun kans enempiki kisata. Mentiin kylläki molemmissa medikorkeuksilla, mikä on mun mielestä ihan oikeus ja kohtuus. Siks ei sitte tosin mittään palakintoja voitu pokata.

Ensimmäisenä oli möllirata, josta tuli vitonen ja aika hyvällä ajalla. Yllätin emäntää lissää ja tein virheen kontaktilla. Mitäpä rupes ite hötkyileen puomin alastulolla. Mää rankasen semmosista virheistä heti. Meijän toinen rata oli hyppyrata. Sieltäki saatiin vitonen, jota emäntä kyllä kovin purnas tuomarilta. Se anto virheen keppien sisäänmenosta, ku ensin meinasin mennä väärälle puolelle. Mutta ehän mää sitä linjaa ehtiny ylittää, ku emäntä rupes kilijuun niinku palosirreeni. Kai sen tuomarin piti olla tiukkana, ku se oli se Ronin ja Reinon emäntä.

Kuvia ei taaskaan oo sempaloilta. Kaikki oli niin kiireisiä, ettei ehtiny. Sitte siellä oli kyllä niin harmaa päivä ja nopioita koiria, että ei valokaan riittäny.

Tännään meinasin muuten pistää yhen peuran lihhoiksi "mummulan" lähellä. Emäntä väitti, että se näki sen peuran. Mää en mittään nähäny, mutta vainun otin ja säntäsin perrään. Eikä eppäilystä, ettenkö ois sitä kiinni saanu, mutta emäntä kuttu tulleen takasi. Siinähän sitä olis ollu luomulihhaa vähäks aikaa. Ai että. Voi olla, että jos toinen tsäänssi tullee mun kohalle, niin en emäntää kuuntele. Rico-pappa, joka oli mukana, tais olla autuaan tietämätön koko elukasta. Tai sitte ne on sille niin jokapäiväsiä koikkelehtijoita.

Korven kummajainen

Niin sitäki mun on vähä pitäny ihimetellä, ku mua nyt harva se päivä raahataan elläinlääkärillä. Taikka ei mua ees viiä mihinkää hoitohuoneeseen. Joku niistä vastaanoton tyttöistä aina tullee mua kattoon. Se aina vähä jännittää, että mitä ne tekkee, mutta eipä ne taija tehä mittään. Joku itikan pisto siinä niskassa tuntuu ja homma on ohi parissa sekunnissa. Ihime reissuja. Mutta kutinat on ehkä vähä vähentyny. Tai ehkä mää vaan luulen.

Piilossa

- Riemu

Kun Saapuu Syys

Mistä sen tietää, että syksy on ihan aikuisten oikeesti tullu? No siittä ainaki, että Pieni Pinseripoika ei oo aamulla ensimmäisestä heräämisen elekeestä jaloillansa hokemassa että mennäänmennäänmennäänmennään. Eli nyt on syksy.

Ehkä noin viikon ajan aamut on jo menny vähä rauhallisempaan tahtiin. Riemu on jääny makoileen koppaansa ainaki siihen asti, että petaan petin. Mutta tänään, vaikka kyseessä ei ollu mikkään erityisen aikunen aamu, vaan ihan tavallinen, herra tuhnutteli kopassaan siihen asti, että kuuli mun alakerrassa alkavan tekemään lähtöä ulos. Tähän "aamu-unisuuteen" on varmaan syksyn lisäksi yks toinenki syy: vaatteet. Yök. Luulen, että Riemu ossaa arvostaa sitä, ettei sajevesi ropise suoraan selekään, mutta sen asian yhistäminen siihen, että takki tungetaan päälle voi olla jo utopiaa. Ja sitte on vielä ne ihan kamalat "pyllyvakoremmit"...

Kyllä nää kelit emännänkin sais mieluusti jäämään peiton alle aina välillä, mutta yllättävän vähän vielä väsyttää. Kävelyretket syksysessä mettässä ton karvapään kans piristää ja pakottaa sopivaan vaihteluun tenttikirjojen ja koulutehtävien välissä. Vielä kun Rimpulan kans löydettiin uusia mettäpolkuja tossa toissa viikonloppuna. Nyt päästään tekeen mukava mettälenkki ihan omalta ovelta vappaana juosten. Eihän me tässä vielä kauaa oltukkaan asuttu...

Sitte on yks harmittava seikka, josta pittää purnata. On se kumma, että pikkuherra on jo lähempänä nelijää ikävuotta ja nyt se keksii ton urosteluhomman. Se on aina tullu toimeen oikeestaan kaikkien koirien kans, eikä oo ollu ongelmia liikkua missään. Nyt se on sitte päättäny ottaa tuolta reeniporukoista muutamia uroksia, joita pittää tuijotella ja näytellä isoo selkäkarvat pystösä. Ja ne varsinkaan ei sais mennä agilityä. Tai ainaki jos menevät nii olisivat hilijaa.

En tiiä mikkä kaikki asiat tähän vaikuttaa, mutta ainaki sillä on varmasti iso osansa, että pian tullee vuosi siittä, ku viimeks on oltu kunnolla "ihimisten ilimoilla", kuten näyttelyissä. Ollaan asuttu täällä maalla nyt puoltoista vuotta ja ilimeisesti Riemu alakaa metittyä niinku isovelijensä Rico. Ja sekös harmittaa. Sille en maha mittään, että meillä ei oo asiaa näyttelyihin eikä muihinkaa isompiin tapahtummiin tällä lääkityksellä. Oman seuran sempaloissa kyllä yritettään pyöriä. Mutta jotenki muuten tähän täytys osata puuttua, ettei tää toiminta ainakaan laajene.

Hemmetti. Mää en ois kaivannu ennää yhtään uutta harmia tän tyypin kans. Mutta eipä ne luppaa kysele.

- Emäntä

PS. Muistakaahan kaikki tulla nyt sunnuntaina Sastamallaan Sempaloimaan agilityn parissa! ks.

PPS. Kuvat on jottain tärähtäneitä kännykkäkamerakuvia. Ei uskalla kantaa kameraa mukana, ku vettä voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Ja sitte ku aurinko paistaa niin en muista koko vehjettä.