Taluta Minua Kuin Sokeaa Kanaa

Emäntä saattaa kyllä pahastua ku nyt kerron tän, ku se kuitenki haluaa pittää ittestään semmosta "löyän heleposti perille" -kuvvaa. Mutta eihän näin hyvää juttua voi jättää palijastamatta. Me ajeltiin eilen aamulla sen kanssa kaksin Seinäjoelle näytelmiin. Ei vaan osuttu ihan kerralla kohilleen. Niin se tuo namikaattori sokkeuttaa ihimistä.

Emäntä asetteli siihen masiinaan lähtökuopissa sen näyttelypaikan osotteen. Kirkkokatu 23 ja Seinäjoki. Emäntä on kyllä ajellu Seinäjoen ohi monen monta kertaa, mutta ei nyt ihan lähiaikoina. Eikä koskaan just tuonne paikkaan. Jotaki se mutisi, että ei tän näin pittäis mennä, ku Parkanon jäläkeen käännyttiin ja lopulta ajeltiin jotaki Kihiniön pikkuteitä. Ei ollu mikkään kovin mukava kelikää, ku yöllä oli satanu lunta. Kyllä mää sieltä vähä yritin äänimerkkiä antaa, että nyt mennään kyllä mettään, mutta ei ku sinne vaan, ku namikaattorisetä niin sano.

Siinähän sitä sitte oltiin lopulta ruutulipun kohalla, Peräseinäjoen kirkon vieressä. Kirkkokatu 23. Muutaman kirosanan mää olin kuulevinani ja sitte se sano, että ei ennää ikinä aio käyttää namikaattoria. Ainakaan käyttämättä omia aivoja samalla. Ei muuta ku nasta lautaan ja matka jatku kohti oikiaa Seinäjoen Kirkkokatua. Sinne löyettiinki ihan iliman mittään elektroonisia vehkeitä loppujenviimeks.

Mutta se onki niin hokara tuo emäntä, että ei tämmönen vahinko oo sille mikkään ihime. Saa nähä millon se unohtaa mut johonki tai jättää esim. ruuan antamatta ajatuksissaa. Mulla on kuitenki onneksi suuta ilimottaa, että nyt on muuten hommat pielessä. Ku huomais vaan aina kuunnella mua tuo emäntä.

Näytelmissä tavattiin mukavaa pinseriporukkaa mm. tuolta pohojosen suunnasta. Edelleenkää nuo ihimiset ei antanu meiän koirien yhtään pittää hauskaa siellä. Piti vaan olla kiltisti ja pönöttää arvosteltavana. Joku oranssinen ruusuke sieltä emännälle kouraan tökättiin ja sitte lähettiin kotiappäin. Tällä kertaa vähä sujuvampaa reittiä ku tullessa.

Emäntä höpötti koko päivän jotaki, että ku mää olin niin nätisti. En hötkyilly mihinkään ja kulin reippaasti sen kanssa. Vissiinki se ajatteli, että se jotenki palkittee mut ku se sitte osti mulle tuommosen uuen pannan. Mää oisin kyllä halunnu jonku vähä katu-uskottavamman niittiversion. Mutta täytyy se emännän hyväksi myöntää, että tuo on kyllä mukavan tuntunen kaulassa.

Sit illalla me mentiin vielä tonne toiseen mummulaan kylläileen. Siellä oli kans kylässä niitä pikkukirviäisiä. Ne on aika metkoja tyyppejä, mutta noi isot ihimiset ei oikein antanu meiän tutustua rauhassa. Varsinki ne niitten vaippasysteemit on mielenkiintosia. Mää toiminki semmosena kakkavahtina siinä sitte ja olin muutenki tarpeellinen ajankulu sille pienimmälle. Emäntä oli tyytyväinen mun käytökseen, vaikka ne komensiki palijo ja vahti silimä tarkkana. Mutta ku mää oonki niin vähä ollu tekemisissä tämmösten tyyppien kans niin kai ne oli varovana. Ne pikkukaverit on niin heiveröisiä, että ne ei oikein taho kestää sitä jos Pieni Pinseripoika oikein kunnolla pussaa. Ne pyllähtää niin heleposti.

Että taas yks mukava touhupäivä takana. Tännään onki ollu meleko inhottava ilima. Loskaa ja p****aa lentää. Se alakaa seki aika olla taas lähellä ku Pieni Pinseripoika jää mieluummin ommaan koppaan lämpimään, ku lähtee pihalle.


Riemu

PS. Kuvat on kyllä taas kerran oikeesti isännän ottamia. Ihme räpsimiskohtaus sille tuliki.

Joo. Semmonen aamuajatuksissaharhailu. On se kumma, että tuo elektroniikka tarkottaa sitä, ettei omia aivoja tartte käyttää ollenkaa. Mutta olipahan silti mukava käyä pitkästä aikaa lakkeuksilla. Jotenki sitä tuntuu, että on niin kevyt hengittää, ku näkkee kilometritolokulla joka suuntaan. Vaikka kotikonnut vielä muutaman sata kilometriä pohojosempana onki, niin kyllä Seinäjoella jo tuntee olevansa meleko lähellä. Pohojammaalla joka tappauksesa.

Riemu on kyllä nyt ollu taas pari päivää ihan super. Eilen tosiaanki se näyttelykäyttäytyminen oli niin hyvää. Onneks just ku olin yksin liikenteessä. On meinaan meleko palijo helepompaa mennä näyttelyhallin tukkosilla käytävillä sievästi vieressä tepsuttelevan koiran kans kaikkine kamoineen ku joka suuntaan sinkoilevan yksilön kanssa.

Hyvä keskittyminen jatku tännään agilityreeneissäki. Ja mikä vauhti! Meikäläinen oli vissiinki niin äimistyny siittä vauhista, että meinas omat ohjaukset mennä ihan kiville. Sitä on niin tottunu siihen hömpsöttellyyn, että sitä suunnittellee ohojauksensa sen vauhin mukkaan. Ja sitte ku ei ehikkään niin... Se on vaan ihan 100 prosenttisesti hyvä asia! Näitä lissää! Hyvä fiilis molemmilla koko reenin ajan. Nam.

Emäntä