maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosikatsaus 2013

Nonnih. Se on sitten kohta tämäki vuosi lusittu ja uusi, uljas vuosi 2014 alakamassa. Mulla on tainnu jo vähä niinku perinteeksi muovostua, että täsä vuojen vaihteessa pittää koota tuota koiravuotta jollaki tappaa yhteen. Että tässäpä näitä aatoksia.

Vuonna 2013...

...kevvään koirat sai kärsiä kandia kirjottavasta emännästä eikä tilanne ainakaan parantunu syksyn ja gradun tullen. Tylsäääää, sano etenki russeli.
...Rico-pappa täytti täyet kymmenen vuotta ja kisas keväällä ja kesällä ihan mukavin tuloksin. Osittain ajan puutteen vuoksi papa on siirtyny osa-aikaeläkkeelle. Jos kunto kestää niin ehkä mää sen vielä joskus jollekki hyppyratalle ainaki otan, jos Ralli joskus nousee kolomosiin.
...Ralli kävi muutaman näyttelyn ja tuli todettua lähinnä erittäin hyväksi.
...Riemu pääsi palleistaan. Sen vaikutuksista ja vaikuttamattomuuesta oliskin tarkotus kirjottaa jossakin kohtaa enemmänki.
...Ralli korkkas sekä agility- että tokokisausansa. Agilityssä alotettiin kesäkuun lopussa ja kerittiin kakkosiin asti. Tavotteena oli kyllä nousta kolomosiin tänä vuonna, mutta jumien ja kennelyskän takia, ja ehkä myös vähä reenin puutteen vuoksi tuo tavote jäi saavuttamatta. Toko korkattiinkin sitte yli ootusten alokkaan ykköstuloksella elokuussa.
...Riemu jatko muutama vuosi sitte korkattua agilityurraansa ja aika mukavasti ootuksiin nähen meniki. Kesän saldona kaks nollaa ykkösistä. Ehkäpä Rimpula vielä jonaki päivänä yrittää hakia sen viimesen nollan ja päästä kakkosiin.
...agilityn osalta sydäntä lämmitti myös seuran agilityn SM-kisojen mainiot tulokset, etenki maksijoukkueen tiukka nelossija!
...keskellä parasta kessää meijän lauma kasvo taas yhellä tulokkaalla, ku Raider alias Raipe alias Raiteri alias Raipukka saapu Suomeen. Kaverista on kehkeytymässä melekonen agilitymenijä ja erityisesti Ralli on iloinnu uuesta leikkikaverista, vaikka välillä sitä pittääki muistuttaa, että kuka on kingi.
...vaikka muuta vois valituksista luulla niin koirat on kumminki ollu kohtuullisen tervennä. Riemu sairasti syksyllä jonku mahapöpön monen vuojen terveen kauen jäläkeen ja Ralli kennelyskän joulunalla. No Rallilla nyt on tuo pomputus- ja jumivaivat, mutta kaippa niistäki selevitään sopivalla aktiviteettimiksauksella ja lihashuollolla.
...Riemunkirjava -tuotemerkki näki päivänvalonsa. Vähäsen sivvuun menevä, mutta koiriin lähheisesti liittyvä asia kai se oli seki. Tuotteita ei vielä ihan hirviästi oo tullu, mutta ehkä sillekki on aikansa, ehkä jopa vuonna 2014.

Uskaltaiskohan sitä mittään toiveita esittää ens vuojelle? Niinku tojettua, nää mun koiriin liittyvät tavotteet tuntuu olevan aina ihan mahottomia saavuttaa, että ehkä olis parempi olla niitä asettamatta. Mutta josko nää oliski toiveita, että vuonna 2014...

...toivottavasti kerkiäisin vähä panostaan niin agilityn ku tokonki reenaukseen etenki keväällä ja kesällä.
...toivottavasti Rallin lihaksisto kestää, jos reenitahti vähäsen tiivistyy.
...toivottavasti noustais Rallin kans kolomosiin jossakin vaiheessa vuotta.
...toivottavasti osallistuttais avvoimen luokan tokokokkeeseen.
...toivottavasti Riemulla löytyis motivaatio taas kesän tullen agilityyn, että voitais kokkeilla sitä kolomatta nollaa löytää.
...toivottavasti pysytään tervennä ite kuki.

Että tämmösiä. Tässäpä lopuksi vielä joku iipuhelimen surkuhupasalla kameralla joulumettässä otettu räpsäys ja Lauran hienosti koostama video sisarusten ja koiraparven kinkunsulatusreeneistä.


lauantai 7. joulukuuta 2013

Mistä Tietää

...että deadline lähestyy? Tiivistyvästä bloggausvauhistapa tietenki. That's the way the cookie crumbles.

Ralli sai tännään isupapan vieraaksi. Täällä on painittu ja tehty maalimanhistorian hittain suoritus yhestä meijän peruslenkistä. Joka ainooseen merkkipaaluun piti pysähtyä ja kolomen soikkoilijan hihinoja selevitellä. Isäntä halus kauppareissulta ostaa pojjiille tuliaisia. No eipä ollu karvapäillä asiaa vastaan mittään, mutta olis jo luullu isännänki oppineen, että kertahotasullahan se on herkut syötävä. Koirat ei taija palijo nautiskelusta ja sloufuudista perustaa...


Maaliman fiksuimpia ideoita on myös yrittää ottaa isäpoikakuvia talaven pimmeyessä, ku valasimetki on vintagee, minkä kyllä tehhoista huomaa. No johonki se on aikasa kulutettava, ettei vaan sais mittään järkevää tehyksi. Meleko joulusiahan nuista tuli. Jospa tää oliski sitte se meijän joulukirjotus niin, että emäntä piättäytyis ylimääräsistä turhanpäiväsyyksistä sanotaanko tammikuun puolelle asti? Jos näin pääsis käymään niin mikäpä siinä, hyvät joulut sitte vaan!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Isänmaan Toivo

Mun pikkunen isänmaantoivoin täyttää tännään kaks vuotta. Eli kai se nyt täytyy jo aikuiseksi sitte laskia. Sniif.


Synttärisankariin iski viime sunnuntaina kennelyskä. Sunnuntai-ilta, yö ja maanantai oli ihan kamalaa köhimistä. Ei siinä tullu oikein nukkumisesta eikä kirjottamiseen keskittymisestäkään mittään. Satunnaisesti köhii vieläki, mutta eiköhän tästäki selevitty. Toivottavasti vastasuuen varalle tästä sais jonkulaisen immuniteetin. Ainaki nyt lauman ne jäsenet, jotka sairasti kennelyskän nelijä vuotta sitte nimittäin säästy tauilta.

Jos ny ylleensäkkään sairauesta näin voi sanua, niin tulihan tämä ihan sopivassa kohtaa kuitenki. Joulu on tulossa ja allekirjottanneen täytys käyttää kaikki liikenevä aika (niinku nyt tämäki) kirjottamiseen. Yhet kisat jäi välistä ja sitä myötä tuli sinetti sille, että varovainen tavote kolomosiin noususta tämän vuojen puolella jäi saavuttamatta. Mitä mää tossa joskus taas sannoinkaan näitten tavotteitten asettamisesta? Mun kohalla ne tuntuu varmistavan aina sen, että niin ei ainakaan tapahu. :)

No nyt tosiaan levähellään ja toivottavasti joulun tienoolla keritään vähä rentoutuun ja jo pikkusen päästään reenaamaanki. Synttäripäivästään sankari nauttii sohovatyynyjen alle kaivautumalla ja possunkorvaa natustaen. Päivemmällä varmaan poiketaan isäpappalassa vähä ulukoilemassa kavereitten kans. Oikeen mukavaa itsenäisyyspäivää siis kaikille!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kun Mikään Ei Etene

Hohhoijaa. Tää päivä meni taas aika puhtaasti hukanteille. Piti olla ahkera kirjotuspäivä, mutta en oo tainnu ees avata sitä asianomaista tiedostoo. Päivän saa kulumaan ihan hups vaan, kun alottaa siivoomisella, käy parturissa ja kaupassa, pakkailee pientä viikonloppureissua varten ja treenaa vähän tokoa. Luulis, että tuo lähestyvä joulu ja deadline alkais vähä saamaan muijaa liikkeelle, mutta ei. Joten kirjotanpa sitten blogia vaihteeksi.

Viime perjantaina käytiin pitkästä aikaa tokoilemassa Sinin valvovain silimäin alla. Kokeiltiin ihkaekaa kertaa ohojattua noutoo. Ja se lähti käyntiin vallan mukavasti. Ralli kuunteli ja haki just sen minkä pyysinki. Nyt vaan vahavistusta suuntiin ja pikkuhilijaa haettavia, eli tässä kohtaa leluja taaemmas. Jossain vaiheessa voi ottaa välillä sen keskimmäisenki hämyksi.

Merkkiä tehtiin myös. Sain ohojeeksi käyä taputtaan sitä oikeeta paikkaa Rallille avuksi. Ja kyllähän se sinne aika hyvään paikkaan meneeki. Ollaan tossa viikolla vähä naksuteltu keittiössä sitä vahavemmaksi ja se, niinku yleensäkki kaikki tekeminen, on hyvin mieluista Pallikaiselle. Se samperin haukkuminen ja komentaminen otettiin kans "listalle". Jos rähjä lähtee päällensä, niin koira maahan jollain rauhottumiskäskyllä ja sitte vasta jatketaan, ku on ollu siellä hetken rauhassa. Ihan hyvin lähti se linja tuottaan tulosta, mutta töitä saa tehä ja johonmukasesti tiukka olla. Ja kuulemma pittäis nuo reenauksen väliajatki pistää aina koira siihen maahan rauhaan, eikä antaa haistella ja tehä omiaan. Voi olla liikaa vaajittu multa...

Luoksetulon pyssäystä tehtiin. Kyllä siellä joku hitunen jo on ajatusta, mutta se ei ehkä vielä yhisty ihan pysähtymiseen asti. Täytys tehä jonku verran semmosia, että ihan oikeesti vaatii sen pysähtymisen eikä heti nytkähyksestä palakkaa. Toistojatoistojatoistoja. Mutta semmonen peleko täsä vähä on perssiissä, että tästä voi tulla semmonen ikkuisuusrojekti. Avoimen kaukoja katottiin sen verran, että ne onnistu oikeen hyvin. Jossain kohtaa oli sitä perusongelmaa, että ensimmäistä istu-vaihtoo piti käskiä kahesti, mutta nyt ei oo kyllä hetkeen sattunu semmosta.

Tännään käytiin tokoileen ominamme, aikaa kuluttelemassa ja velevollisuuksia pakkoilemassa. Luoksetulon pyssäyksellä alotettiin. Pyssäytyksiä vähä eri kohilla, lähellä olevissa vaatimus ihan siihen oikeeseen suoritukseen ja vasta sitte palakka. Muutama suorapalakka ja myös muutama läpijuoksu. Ralli ei kyllä vielä ihan hirveesti oo ennakoinu, mutta kyllä seki sieltä rupiaa päätänsä nostaan. Että läpijuoksujakin pittäis muistaa ottaa.

Sitte vähä seurailtiin. Tuntu aika mukavalta. Mutta peili sielä sais olla, että näkis paremmin. Mun mielestä tuntuu, että on vähä takana, mutta luultavasti se sitte onki ihan hyvä se paikka. Ku enempi kai sitä on sitä ejistysongelmaa ollu meillä. Vähä kääntyiltiin ja juostiin ja hijasteltiin ja musta tuntu, että mulla on aika mainio pieni tokorusseli. Ihan hyvä siis reenata välillä yksikseen, niin saa ainaki hetken kuvitella, että hyvin se menee. :)

Muutama kerta otettiin ohojatun suuntia, pari hyppyä ja hypyn tarjoomista. Ohjatussa meinas kerran lähtee väärään suuntaan, mutta korjas heti. Hypyssä täytyy vahavistaa etenki sitä, että sieltä takastullessaki pittää suorittaa se este. Sitä ongelmaa siinä nyt yksinollessa taas tuli, että ajjautuu turhan sivvuun toisella puolella. Viimeks, ku näytettiin sitä Sinille, teki aivan mainiot, suorat hypyt tietenki, tottakai.

Lopuksi tehtiin vielä paikkamakuuta niin, että menin hallista pihalle. Ralli ku on, etten sanos vähä turhanki kovasti kiinni mussa, niin syksyn möllitokossa se oli tärissy ja tutissu siellä paikkamakuussa, ku haavanlehti. Mutta paikalla pysy silti. Tää täytys ottaa reenikohteeksi niin kotona ku hallillaki. Ja mieluusti tietysti ihan missä vaan. Se vois vähä auttaa ihan kaikkinensakkin Rallin eloa. Kävin aina välillä palakkaamassa ja näyttämässä naamaani ja rauhassapa se siellä makkoili. Mutta niin tylsää ku se onki niin tätä nyt pittäis ottaa ihan kuurina. Samoten sitä luoksetulon pyssäystä. Sittenpä taitaiski alakaa olla avokkaat kasassa. Tarttis varmaan kattua joku koe, mihin tähtäis, mutta se on näin talavella vähä ongelmallista vaan se niihin pääsy. Hulluhan sitä on "turhaan" reenata... :)

Menipä tokopainotteiseksi. Pistetääs tähän ny vielä tämmänen ennen-jäläkeen -rimmauskuva. Säälittävän pieni se ero on siihen vaivaan nähen. Olin aatellu, että kasvattakkoon talaven karvojansa, mutta pakko sitä oli kisoja varten vähä siistiä. Ja huomaa sen vaivan onneksi ainaki vähäsen tuossa mustassa etteisen matossa. Mutta tosiaan, viime sunnuntaina tehtiin yks melekosen turha reissu Janakkalaan toteaan, että kepit ei vaan onnistu kisoissa. Kierroksia on liikaa. Kolome hyllyä napsahti kaunistammaan mun hienoo tulostilastooni.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kartat Mua

Siinä kohtaa, ku tehtävänä on kirjottaa tieteellinen tutkimus kolomessa kuukauessa niin voi ihan yllättäin putkahtaa mieleen kuluttaa aikaansa esimerkiksi tilastoijessa ommaa kohtuullisen vaatimatonta agilitykisaurraa. Noh. Se on tojettava heti alakuun, että pientä tilastollista harhaahan noihin saatuihin lukkuihin sisältyy, kun ne starttimäärät on vielä aikamoisen vähäset. Mutta tässäpä näitä, päähänpiston tuloksia. Kiitos SAGI:n intralle tästäki hyvästä.

Rico-pappa:

Ricon kans oon kisannu yheksän ykkösten starttia. Niistä tulos saatiin seittemän kertaa, mutta taso ei ollu mitenkään huimaava. Ei nollia siis. Se vähä yllätti, ku en muistanu, että Ricoki on ekan kerran kisannu vaan ihan vähäsen yli puolentoistavuojen iässä. Että kai me jotaki sitte oltiin sen kanssa siihen mennessä keritty reenaamaan, mutta tuskinpa ihan kisatikissä ois tällä nykynäkemyksellä vielä oltu kumpikaan. No Rico jatko kisaurraansa vasta reilun vuojen päästä tuosta ekasta kisasta ja kisat per vuosi -tahtia meni aina vuoteen 2007, jollon ohojaajan vaihos tapahtu. Luokkanostot ja valioitumisen hoiti siis tuo vanahampi ja pätevämpi siskos.

Kolomosissa on kisattu yhteensä 22 starttia. Kisojen vähhyys vähä hämmästytti mua. Noistaki 14 starttia ajottuu tälle vuojelle. Lopuista 5 kisattiin syksyllä 2012 ja ekan kerran starttasin kolomosissa vuonna 2009, jollon köpöteltiin Ricon kans 3 starttia. Kaikkiaan näistä mun ja Ricon kolomosista hyllyjä on ollu kuus eli 27 %. Nollia on tehty saman verran ja loput on enemmän ja vähemmän mairittelevia tuloksia. Nollaksi laskin ratavirheettömät suoritukset. Yks nolla siis on reilun puolen sekunnin yliajalla. Muut puhtaita, vaikkaki välillä aika niukahkoilla miinuksilla. Tämän vuojen nollaprosentti on 29 %. Täytyy siis sanua, että vaikka ohojaaja pitkästä harrastusurasta huolimatta on jokseenki kokematon kisakuski, niin koira on kyllä melekosen tulosvarma kaveri. Teräspappa! <3

Saapa nähä, vieläkö pappa pääsee kisarattoille. Tarkotus oli, että joskus aikaan, jos Ralli nousee kolomosiin ja Riksu on vielä tervennä, niin ottaisin sen mielenvirkistykseksi ainaki hyppyratalle. Mutta ehkä osittain agilityn lähes täydellisen lopahtamisen myötä pappa on saanut vähän turhan palijo elopainoo lissää. En uskalla mennä mihinkään, ettei tuu tuomarilta porttikieltua...

Riemulainen:

Riemu on startannu ykkösissä yhteensä 13 starttia. Niistä kymmenen on otettu tänä vuonna ja kolome ekaa talavella 2010 eli melekeen kaksvuotiaana. Riemullahan nollia on kaks kappaletta eli kokonaisnollaprosentti on 15 %, mutta tämän vuojen osalta 20 %. Hyllyjä on nuista kaheksan eli 62 %. Sitte on pari vitosta ja yks kymppi.

Hyllyt on tullu lähinnä niiltä rattoilta, ku pinserihaahuilu on iskeny päällensä. Katotaan ny, että viittinkö ens kesänä koittaa Riemulle vielä sitä yhtä aginollaa ykkösistä. Että sais kaveri yhen sertin muualtaki kun näyttelyistä. Se riippuu ensinnäki terveyestä. Että pystytäänkö taas kevväällä jättään kortisooni pois ja mitä kaikkia muuta voi sattua. Ja toinen erittäin suuri tekijä on se, että löytyykö motivaatioo, koiralla ja mulla. Katellaan kevväällä. Joka tappauksessa se on varmaa, että mittään loputonta nollajahtia en tuu ton kanssa harrastaan. Jos se sieltä muutamalla lähellä olevalla kisalla irtoo niin se on kaikki kotiappäin.

Ralli-palli:

Nuorikon kans on nyt keritty starttaamaan 20 kisaa, kaikki luonnollisesti tänä vuonna. Nuista 12 oli ykkösiä ja kaheksan kertaa on jo oltu kakkosissaki. Nollia on räävitty kassaan nelijä eli 20 %. Ykkösissä nollaprosentti oli 25 ja nyt kakkosissa 12,5 %. Hyllyjä 11 kipaletta eli yli puolet. Kohtuullisen virhelyöntiherkkää siis on meno ollu, etenki nyt kakkosissa. Tuloksista vitosia on nelijä plus yks kymppi.

Mitäkähän näistä nyt sitte pittäis analyseerata? No eipä mittään. Kuhan harjotin kauan kavonneena ollutta pientä tilastotieteilijän mieltäni. No ehkä Rallista sen verran voi sanua, että on nuo kierrokset noussu tässä kisauran aikana koko ajan ja sehän näkkyy tuloksissa. Lisäksi täytyy myöntää, että itellä tahtoo lähtiä aika lailla semmonen hälläväliä meininki ratalla päälle heti sen ekan virheen jäläkee, joka perhana vissiinki joka kerta on ollu ne viheliäiset kepit.

Niin joo. Ja pittäähän se seki mainita, että lisäksi oon startannu yhen kerran meijän Beethooffeni ykkösen eli Reinon kans kesällä Kokkolassa. Se oli semmonen huumoripläjjäys, että siittäpä nyt ei sitte jääny jäläkipoloville muuta kerrottavaa, ku kolome kirjainta: HYL.

Tämmösillä aatoksilla keskiviikkoiltaa, lissää kisoja ootellessa. Sehän tässä täytyy tietenki vielä tojeta, että nollaprosentit ne tietenki väkisin senku tippuu, ku kisoja tullee lissää, mutta ehkä kannattaa sitte siinä kohtaa jättää jo laskemiset sikseen. :)

lauantai 26. lokakuuta 2013

Mä Meen

Aika ussein sitä kuulee sanottavan, että kuinka hyvvää se tauko oikein voikaan tehä. Ja Riemun kohalla se kyllä on aina päteny. Mutta kuten tais tulla jo tuossa aiemminki mainittua, niin ei kyllä koske Rallia tuo tottuus... Eilen käväsin hallilla, ku tajusin, että kai se keinu ois hyvä muutaman kerran tehä ennen kisoja näin reilun kuukauen tauon jäläkeen. Yritettiin tehä tokoo vähä siinä samalla. Tulin siihen tulokseen, että pallo on ainaki täyessä pannassa tokon osalta. Miten vaan on mahollista niin yritän palakata namilla. Me ei meinaan päästä ikinä ennää tokokokkeeseen tällä menolla, jos tuo rähjäys pyssyy tuommosena.

Vinkupallo se on ku kuumentaa Rallin ihan hulluksi. Nyt ku sille ei ennää heitellä palloo, paitsi agilityreeneissä niin se käy ihan kiehumispisteessä. Alakaa tulleen oikeen semmosta perus terrieriääliöilyä. Yritti meinaan perjantaina hyppiä ja napsia mua hihasta, että anna nyt perkeeti tänne se pallo. Ei hyvä.

Tehtiin seuraamista, joka oli ihan yltiöpäisen pomppivaa. Ja räyhäävääkin osittain. Toiseks tehtiin noutoo. Se voidaan pian saaha kisakuntoon, ku on viimesimmän tokokoulutuksen jäläkeen ruettu tekkeen nappaamista ennen ku saa mennä ruokakipolle. Sillä se on ruennu pitämään sitä paremmin ja hoksaan ton perusasentoon tulon. Hyppyä tehtiin kans, vinoja lähinnä. Jos jätän sen ja meen ite toiselle puolelle niin tulee kohtuullisesti vähä haastavammastaki paikasta. Mutta sitte ku yritän koko liikettä niin ajjaa ittensä istumaan ihan vinoon ja tulee sivulle esteen ohi. Eli niin agilityssä ku tokossaki täytys sitä estehakusuutta tehä tarjoomisella.

Lopuksi vielä vähä seurattiin, välillä jo ihan kivvaaki pätkää. Ja tosiaan tehtiin sitä keinua. Mutta on siinä mulla hermoissa pitelemistä. Ei se todellakkaan ihan tommonen ollu vielä loppukesästä. Kauheesti se yrittää mua komentaa, että tehään nyt hemmetti ja heitä sitä palloo. Muutaman kerran kokeilin, että pysähyn vaan enkä sano mittään niin kauan ku se haukkuu, mutta saan varmaan seisoskella aika kauan itekseni. Toki sitä tein kans, että palakkasin semmosista rauhallisista ja hyvistä hetkistä. Tää on kyllä nyt varmaan meijän issoin haaste tällä errää näköjään. Että avvoimen liikkeet varmaan kohtuuella voitais muuten saaha pakettiin, mutta millä saatais koiralle vähä malttia?

Ilimotin Rallin vähä turhan nopiasti tauon jäläkeen kisoihin. Ahnehin juu, ku kattelin kisakalenteria ja seuraavat ehkä maholliset kisat on kolomen viikon päästä. Tänään oltiin siis Tampereella. Kolomen ratan verran räyhäystä siis. Ja uus mukava ongelmaki: tyyppi karkas tokan ja kolomannen ratan. Teki ekan kerran pitkästä aikaa tiistaina reeneissä sen. On ollu jo mielestäni aika hyväki. Mutta nyt on vaan niin palijo sitä ylikierrosta tekemään pääsemisestä, ettei pienen pojan pää kestäny.

Vauhtia kyllä oli aika mukavasti. Mutta siinä vauhissa ei sitte pysynykkään aivot eikä korvat mukana. Eka ja viimenen rata kaatu keppeille. Liian vauhikkaassa kohassa, vaikkaki helepohkot sisäänmenot. Eihän nyt pieni räyhähenki pysty löytämään sitä oikiaa väliä, ku pittää huutaa koko ajan emännälle, että lyllerrälyllerrä läski ja koita nyt kertoo, että mille tässä ruetaan! Ekalla ratalla siis eka virhe keppeiltä ja loppuratalla vaan juostiin. Hyllyhän siittä tuli, ku ohitettiin yks viimesistä esteistä.

Taas kerran sain aiheen sättiä ittiäni jäähyttelylenkillä. Että miksi sitä ei vaan voinu pyssäyttää sinne aan kontaktille kunnolla, ku se virhe oli jo tullu. Ja muutenki. Ihime häsläämistä koko kisaohojaus. En kyllä tunnusta jännittäväni ennää. Mutta kai sitä vaan muka yrittää mennä lujjaa niin jää tosiaan sekä ohojaajalla että koiralla vissiin ne aivot jo lähössä jäläkeen.

Toisella ratalla Ralli karkas aivan rauhallisesti lähöstä. Alaku oli vielä ihan aikas kamala noin jäläkijättösesti ohojattavaksi. Mutta selevittiin, vaikkakaan ei kunnialla. Ja kepitki löyty heti, ku saatiin niin sanotusti vähä vaikeempi meno eli takanaleikkaus niihin. Kamalia kaarroksia ja myöhässä olevaa ohojausta vielä loppurata ja kontaktiki taas miten sattuu, mutta nollahan sieltä napsahti. Järkyttävän kököstä menosta huolimatta oltiin nelijänsiä, joten luvaki vielä. Ihan niinku koutsi sano: Ei menny niinku Strömsössä.



Kolomannella ratalla ei pysyny lähössä ennää yhtään. No siinä oli onneks lentävälle lähölle kiitollisempi alaku. Keppeille asti meno oliki ihan jees, mutta eihän se voinu se oikia väli sieltä löytyä sitte millään. Siihen meni pasmat ja hylly tuli heti kohta väärästä putken päästä. Eikä niitä esteitä ennää meinannu löytyä, vaikka ne oli nenän eessä.

Vähähän tää oli arvattavissa viime viikon perusteella, mutta lähin silti. Että ihan saa ittiä syyttää. Noh, kisakokemusta sitte kai. Ja taas tietää pari reenattavvaa asiaa: lähtö ja kepit.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Yllätysreenit

Mun oli tarkotus tehä tännään pihahommia ja ehkä jopa ajatella gradua. Toisin kävi. Sain aamulla soiton, että lähetkö Elinan koulutukseen, kun toisen koira oli sairastunu. No mentiinhän me. Alunperin jätin ilimottautumatta sen takia, kun tällä viikolla vasta ekaa kertaa yritettiin palailla agilityn pariin. No tehtiin matalilla rimoilla ja kahessa erässä niin se oli ihan ok.

Ja jotenki luulen, että tän päivän reeni ei erityisemmin kuormittanu Rallin kroppaa, sen verran jumitettiin. No okei, rataki oli vaikee, se oli tojettava kun siinä kuitenki seittemän muutaki koiraa katteli. Ihan ekana ei toiminu putkijarru. Ja jos sitä ei oo koiralleen eelleenkää erityisemmin opettanu, niin eipä kai sitä voi siltä yhtäkkiä vaatiakkaan. Kokkeiltiin semmosta, että teen vaan vastakäännöksen, ku Ralli on menossa putkeen. Mutta kyllä se tartti siihen äänikäskyn kaveriksi. Tota vastakäännöstä kuitenki vois rueta käyttään tiukoissa paikoissa.

Opin myös toisten ohojeita kattomalla, että miten sitä jarrua lähetään opettaan. Ensin ite ihan paikallaan. Koira suoran putken eteen ja ite n. puoliväliin putkee. Koiralle käsky ja ihan paikallaan ootetaan, että se kääntyy tiukasti tykö ja palakka. Sittä sama, mutta lähetään liikkuun sinne koiraa vastakkaiseen suuntaan ja palakka, ku se saa kiinni. Ja vielä lopuksi niin, että ite voi olla joko koiraa jälessä tai jo pitkällä putken vieressä tai missä vaan ja juoksu vastakkaiseen suuntaan. Jarru luonnollisesti aina siinä samassa kohassa, eli just ku koira on sujahtamassa putkeen. Ja nää tietysti molemmille puolille.

Seuraavaksi jämähettiin usseimmille harmaita hiuksia aiheuttaneeseen kohtaa eli keppeille, joitten päässä oli tosi lähellä uu-putki. Se putki siellä aiheutti sen, että Ralliki rupes vaan kyttäämään, että kumpaan päähän menis ja jätti kepit kesken. Muistaakseni tähän ei tarttettu ihan hirviän montaa palakkausta niin rupes menneen loppuun asti. Siinä vaan täytyy muistaa auttaa sitä koiraa ja lähtiä vetämään sinne seuraavalle esteelle vasta, ku se koira on viimesen välin lukinnu.

No sitte ois pitäny irrota hypyn jäläkeen aika kauas aalle. Tää onnistu yllättävänki nopiasti muutaman palakan ja omien liikkeitten korjaamisella. Olin varma, että turha lähtee kaivaan verta nenästänsä, ku se aa ei mikkään mieliestekkään oo. Näin ei kuulemma saa aatella, vaan koiralle pittäis saaha rakennettua motivaatio ihan kaikille esteille, mikä on tietenkki totta. Kun vaan muistais siinä irrottamisessa, että se oma linja ja liike pittää asemoija niin, että saa juosta suoraan sammaan suuntaan sen koiran kans. Ei missään nimessä poispäin siittä esteestä, jolle sen koiran pittäis mennä. Täähän se usseimmiten tullee ongelmaksi, että ajjautuu väärälle linjalle ja sitte, ku joutuu esim. väistään leijeröitävää estettää niin turha oottaa, että se koirakaan irtois sinne oikeeseen paikkaan.

Aan jäläkeen oli taas kepit. Tällä kertaa niille mentiin sieltä uu-putken päästä ja tietenki ihan hirvittävän läheltä putken suuaukkoo. Muutaman kerranhan se tietenki livahti se putkihullu sinne putkeen. Mutta sitte ku se käsi oli siellä näyttämässä tietä ja ajatus siinä käjessä niin onnistuhan se. Mutta se oliki se helepompi pää keppejä... Toisessa päässä olis pitäny tehä poispäinkäännös ja leijeröijä kepit. No eihän se kestäny siellä viimesillä keppeillä sitä mun kääntöyritystäni. Se on parempi tommosessa kohtaa tehä sillä koiranpuoleisella hanskalla ja se toinen käsi mukkaan vasta kääntyessä. Ja vähä niitten keppien ohi siinä täytyy itekki käyä.

Kyllä ohjureita tuli ikävä, mutta niitäpä ei siinä huomattu heti ottaa kehhiin. Liikaa virheitä ja epäonnistuneita yrityksiä. Ja sama jatku. Yritettiin jatkaa niin, että jätän Rallin putken etteen ja meen ite keppien toiselle puolelle lähettään sen sinne putkeen. Siis ihan lähelle kyllä. Mutta siittähän nyt ei sitte varsinkaa tullu yhtään mittään. Kauhee räkytys ja räyhäys vaan päälle eikä mittään ajatusta millekkään esteelle. Oma liike nyt joka tappauksessa saa tommosessa olla ihan 90 asteen kulmassa ulospäin siittä putken suusta, mutta eipä se auttanu sekkään. Tommostakin pittäis siis harjotella. Jos ei muuta niin niin, että siinä putken ja keppien välissä on verkko ettei se pääse muualle ku putkeen. Taikka tietty sen ohi toiselta puolelta, mutta tuskin se sinne mennee.

Siihen loppu meijän reenit. Täytyy sanua, että jo vain olis ollu järkevämpi jäähä kotia lämpimään. Oon kuullu monesti sanottavan, että tauko tekkee hyvvää, mutta meillä se ei kyllä sitä teheny. Ihan hirvee raivo päällä koiralla. Aivot tais hävitä akupunktioneulan mukana. Ja kuulo. Vaikka tottahan seki on, että omaa vikaa oli myös rutkasti. Sain aika kovasanaset pyyhkeet omasta asenteesta ja siittä, että koira saa liikaa negatiivista pallautetta. Jos on tämmönen päivänsäje, ku minäki oon niin siinä on aika helekatin heleppo olla ilosena ja kannustavana ku toinen huutaa kurkku suorana. Eikä sillon varsinkaan tietenkään anna senkää vertaa anteeksi ohojaajan mokille, mitä ehkä joskus. Sillon ois parempi napata koira kainaloon ja lähtiä kotia nukkumaan.

Mutta ei, semmosta ohojetta me ei saatu. Vaan semmoset, että meijän täytyis molempien olla vähä armeliaampia siellä tehessä toisille. Negatiiviset pallautteet pois reenikentiltä (ja tietty mieluusti kokonaan). Eli koiran mokista ei murista ja jos se murisee mun mokista niin otetaan heti se kohta uuestaan ja opetetaan sille koiralle, että sää voit mennä sen esteen vaikka emäntä törttöileeki.

Täytyy sanua, että mielestäni oon kyllä yrittäny parantaa ommaa asennettani ja opettaa Rallia nimenommaan sillä positiivisella pallautteella. Mutta etenki sen jäläkeen, ku Ralli alotti kevväällä tuon räksytyksen agilityssä, niin pinna on ollu aika huomattavasti kireemmällä. Sitä tullee tiuskittua omistaki mokistansa. Ja enhän mää tietenkään ees ite sitä aina huomaa, että millon se on oma ja millon koiran moka. Että sikälikin se neutraalimpi suhtautuminen molempiin olis totta kai parempi. Mutta eelleenki. Ku on syntymälahajana saanu maata kohti osottavat suupielet niin tuo positiivisuus on hiukkasen haasvavampi juttu. Heleppohan se on sillon olla positiivinen vaikka pienestä mokastaki, ku nuin ylleensä ottaen mennee mukavasti ja koira kuuntelee ja oppii melekeen itestään. Nyt on vaan ollu kaikkinensa tätä vastoinkäymistä tässä, että varmaan ois tarttettu tähän reenitauon loppuun vähä iisimpiä harjotteita sen motivaation ja hyvän mielen uuelleen löytymiseksi. Jos ei niitä löyvy, niin sitte se on kyllä turha jatkaa koko harrastusta.

Noh. Eipä ainakaan tartte tulevissa reeneissä miettiä, että mitä sitä reenais. Kotiläksyjä en varmaan kaikkia ees muista, niitä tuli kohtuullisen pitkä lista. Sen verran iski masennuksen puolelle tästä taantumasta, että en sitte saanu ees kirjotettua niitä ylös siinä paremman muistin aikana. Mutta ainaki nyt putkijarru, esteen tarjoominen joka suunnasta ja siihen liittyen irtoominen eri esteille. Ja se perkeleellinen positiivisuus... Katotaan ny saako sitä ittiänsä tiistaihin mennessä yhtään potkittua vai onko parempi suosiolla jatkaa reenitaukoo jonnekki hamaan tulevaisuuteen.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Reenikenttien Kutsu

Ralli on aiemmin mainituista syistä ollu aika totaalisella reenitauolla kaikesta. Ees tokoo ei oo tehty, vaikka sitä olis hyvin voinu reenailla muutamia harjotuksia lukkuunottamatta. Mutta jotenki on muka ollu niin kiirettä. Eikä oikeen motivaatiokkaan oo ollu taas ihan parhaassa mallissa näitten harmitusten takia. Tännään Ralli pääs takas tokoilun makkuun ja ens viikolla aiotaan mennä agilityreeneihinki.

Meillä oli Selkämaan Katin tokokoulutus omalla hallilla. Halusin tehä jotaki mukavaa ja semmosia, mitä ei oo hetkeen, siis ennen tauon alakuakaan tehty. Ekalla kierroksella tehtiin ruutua. Sitä on tehty paikan merkkauksella. Sammaa jatkettiin nytki, mutta sillä erotuksella, että ei läpytellä sitä maata olleskaan. Näin vähennettään sitä, että se koira rupiais ettimään siellä ruutussa jotaki ja herpaantuu keskittymisestä. Toinen huomio on se, että en oikeestaan voi heittää palloo Rallille palakaksi. Se rupiaa välittömästi vilikuileen ruutuun juostessaan, että millon se pallo lentää. Eli ommiin kinttuihin vähä liikettä kans. Oikeesta suorituksesta sanallinen kehu ja juosten sinne ruutuun palakkaamaan. Välillä lelu voi olla siellä ruutussa. Jollaki kertaa niin, että näytän sen Rallille. Joskus niin, että joku vie sen sinne Rallin huomaamatta. Ja joskus joku ruutun lähellä oleva voi palakata, mutta seki mieluusti niin, ettei Ralli ehi hoksaan, että mistä se pallo ilimestyy. Ku saahaan tätä ruutuun hakkeutumista vähä vielä ejistyyn niin sitte lähetään myös läheltä tekeen naksulla ja namilla sitä oikeen paikan itsenäistä hakemista. Ja eiköhän se sieltä lähe. Innolla tyyppi ainaki tekkee.

Arvoin monen liikkeen vaiheilla toiselle kierrokselle. Tunnaria enimmäkseen ajattelin, mutta sitte, kun Kati kysy ekan kierroksen jäläkeen, että millos avoimeen niin aattelin, että otetaas sieltä joku. Eli tehtiin hyppyä. Ralli teki ekalla kerralla aika mainion lähön ja napsahti istuun aivan mainioon paikkaan keskelle ja suoraan. Mutta sitte karkas ajatus ja tuli takas kiertämällä hypyn. Tehtiin yks pelkkä loppuosa eli jätin koiran istuun, menin ite toiselle puolelle ja pyysin liki. Ton jäläkeen koko liike muistu jo mieleen ja tuli aika nappisuoritus.

Näitten jäläkeen lähettiin vaikeuttaan. Muutamat vinotki onnistu, mutta sitte rupes maltti pettään ja meinas jumittua jo hyppyyn lähtöki. Eli vielä vaan sitä, mitä oon palijo tehenykki: hypylle lähöstä lentää pallo ja välillä siittä istumisesta. Jos ei meinaa istua niin voi huomauttaa ja käyä laittamassa istuun. Mieluummin niin ku se, että se saa mahollisuuen tehä vasta toisella käskyllä. Ja vinoja toki kans reeniohojelmaan.

Muitten reeneistä meille hyvä oli tuo ajatus, että toista käskyä ei anneta pätien myös kaukoihin. Niitä täytyski rueta tekeen ja etenki tietty tota istu-maahan. Muut meillä on melekeen päivittäin jumppaliikkeinä, mutta kai niitäki vois rueta joskus kokkeileen liikkeinäki. Mutta siis jos ei nouse ekalla istumaan niin hupsishupsis ja käyn nostaan sen ylös. Tietysti alakuun voin vähä helepottaa sillä, että oon lähempänä, mutta ei se täys matkakaan pittäis paha olla.

Ihan ylleisesti tommosissa liikkeissä, missä tietyt asiat seuraa toisiansa pittäis aina muistaa rikkoo niitä kaavoja, että se koira pyssyis jatkuvasti skarppina ja kuuntelis. Esim. niissä kaukoissa nyt meijän tappauksessa, että jättäis koiran maahan ja sit yhtäkkiä kuttuski sen mukkaansa tai vappauttais käännyttyään. Taikka käskyttäis jonku tempun istumisen sijaan. Näitä kuuntelemisharkkoja täytyis Rallin kans muistaa palijo. Istu - top - maahan -käskytyksiä on paljo tehtykki eli niissä se malttaa jo aika hyvin kuunnella. Mutta se pittäis laajentaa kaikkeen muuhunki.

Rallin haukkumiseen, ku kierrokset nousee, tarttis kyllä rueta puuttuun ihan tosissaan. No senhän tiiän kyllä. Tarttis rueta käskyttään sitä lepoon ja siirtymissä lähelle niin josko niillä sais jo jotaki aikaan. Sitähän se kuitenki lähinnä on, että tehäähtehääntehääntehäänkerrokäskekerrokäskenytjo! Tännään tietysti vielä vähän ekstrasti menohaluja, ku reenailuista on ollu reilun kuukauen tauot.

Jotaki ryhtiliikettä tässä kyllä kaivattais. Ehkä pittäis kattoo joku koe niin josko sillä sais sitä pakkomotivaatiota? Se ei vaan talavella oikein toimi, ku nuihin hallikokkeisiin ei ihan niin vaan pääse. Mutta ehkä semmosella sais huijattua ittensä pieneen panniikkiin. Ralli ainaki kaipais tekemistä. Alakaa tämmönen löysäily jo ottaa pienellä pannuun.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Rennommin

Viime viikolla pistin taas mukavan tukun rahhaa tähän koiraharrastukseen. Keskiviikkona ajelutin Rallia vaihteeksi Tampereen suuntaan. Akupunktio oli ohojelmassa. Ralli sai kysseiseltä reissulta lääkäriltä käytösarvosanaksi kymppiplussan, eli saihan tuota taas olla ees ylypiänä kaverista. Anto pistellä neulat itteensä ja anto niitten olla paikallansakki. Ihimetteli vaan, että mihin se emäntä mua nyt jatkuvasti roudaa. Emäntää enämpi tais hirvittää, että kuinka pitkälle ne neulat oikein pistetään.

Laserilla hoijettiin osa lihaksista. Etenki lapojen takana olevat selekälihakset oli ihan kamalat. Lääkäri sano, että ensin tunnusteli, että onko siellä joku kasvain, ku on niin kova kohta... Tupla-annokset laseria niihin siis ja kotihoitoon Nutriplus-geeliä, jotta lihakset pallautus mahollisimman hyvin. Puhe oli, että jos ei ala poika pysymään kohtuuella kunnossa, niin täytyy sitte kuvata selekä uuestaan ja tarkemmin.

Lauantaina ajeltiin taas Rallin kanssa Turkuun. Ilimeisesti eellinen kerta oli ollu jokseenki inhottava (eli kivulias), vaikka päälleppäinhän Ralli ei mittään näyttäny. Tällä kertaa alako nimittäin hirviä tärinä heti, ku aseteltiin hoijettavaksi. Raasu pieni. No joo, mutta hoitaa anto tietenki taas normaaliin tappaansa. Kommentit oli vähä mievompia tällä errää. Parempi oli kunto siis, mutta ei vieläkään läheskään niin hyvä ku vois ja pittäis olla. Etupäähän etenki yritettiin lisätä liikkuvuutta ja samalla juteltiin kaikista mahollisista tavoista, millä voitais arjessa eelleen asiaa parantaa.

Ensinnäkin jumppailla pittäis. Ringissä juoksua saahaan jatkaa naapureitten ja ohikulukijoihen iloksi ja ihimetykseksi, mutta molempiin suuntiin suuntaa vaihellen. Lisäksi täytys venytellä niskaa: nokka vuorotellen kyynärpäihin, etujalakojen välliin ja ylös korkialle. Ruoka- ja juomakuppi nostettiin ylemmäs, että vähenee taas yks pieni etupään rasitus. Tuohon pää alahaalla olemiseen vois muutenki kiinnittää huomiota. Esimerkiksi lenkillä sitä postia ei tarttis lukia joka nurkalta. No tätä mää oon kyllä jo ennenki harrastanu. Eli aamulenkillä pojjaat saa haistella just niin palijo ku haluavat, mutta päivän päälenkillä yritän rajottaa sitä varsinki alakulenkin jäläkeen, koska haluan, että siittä liikkumisesta on mullekkin hyötyä, ku ei joka närreellä pysähytä.

Sattuin ottamaan puhheeksi myös sen, että kun tolla pienellä edelleenki jonku verran on sitä eroahistusta. Sohovan kans on taas välillä askarreltu päivisin taikka tyynynpäällisten vetoketjuja imeskelty. Osteopaatin mielestä tää psyykkinen puoli voi aiheuttaa jopa suurimman osan tästä jumituksesta. Jos Ralli on täällä päivät pitkät jännityksissään, niin eipä se oo ihime, jos on jumissa. Ja sitähän se tuo isäntä on joskus sanonu, että ku mää lähen töihin ja isäntä jää koirien kans, niin Ralli saattaa mennä isännän sylliin tärräämään...

Tähän yritettään nyt taas vaikuttaa sillä yksinolon helepottamisella. Saatiin vinkki tollasesta luontaistuotteesta ku Zylkene, jota Ralli saa nyt ruuan seassa. DAPpihan meillä on ollukki käytössä joskus, mutta tää kämppä taitaa olla yhelle haihuttimelle vähä turhan iso, että sais kunnon vaikutuksen. Voisin yrittää tehä taas niitä yksinjääntiharkkoja ja muistaa muutenki olla lässyttelemättä ja mussuttelematta liikaa. Osteopaatin kommentti oli, että Ralli on loppujen lopuksi herkkä pieni poika, joka vaan ei näytä sitä.

Agility on nyt eelleen tauolla. Ens maanantaina mennään fysioterapiaan ja sen jäläkeen mahollisesti toista kertaa akupunktioon. Lokakuun lopulla on toinen fyssari ja osteopatiaan mentäis tarkastukselle vuojenvaihteen jäläkeen. Vesijumppajakso tekis hyvvää tossa hetken päästä, jos vaan pystyn sen järkkäämään eli rahat ja aika riittää. Agilityyn ei kuulemma kannata pittää kiirettä ja sittenki ku mennee niin kevyesti alotus; matalat rimat ja niin pois päin. Katotaan ny, kuinka kauan siittä saa piättäyvyttyä. Kyllähän se nyt tärkeintä ois kokkeilla, että miten hyvvään kuntoon tuon pienen sais. Mutta toisaalta täytyy sitä agilityäki tehä sitte, että näkkee, miten se kroppa taas sen kansa rupiaa pärjäämään. Ja täytyyhän se myöntää, että ku kissaamisen makkuun pääs niin niihinki ois kiva taas josaki vaiheessa päästä.

Rico-papan kanssakaan en viitti nyt lähtiä kisaileen, kun sillä on ollu vähä mahaongelmia. Karvaa lähtee niin kamalasti, luultavasti vanhusruuan puutteellisuuen vuoksi, että pallerot täytyy oksentaa kesken yötä pois. Lääkärissäki käytiin, ku rupes jo vähä huolettaan tuo ukkeli. Ylleiskunto on ok ja verikokkeissa ei ollu mittään. Lääkäri eppäili mukavasti heti pahinta vaihtoehtua: kasvaimia kiveksissä, kun ovat jonkuverran eri kokoset. Sen tojentamiseksi ne pittäis nipsasta pois ja lähettää patologille tutkittavaksi. Mun täytyy sanua, että mää en kyllä nyt jaksa uskua tohon teoriaan. Taikka en haluakkaan. Tuo karvanlähtö nyt on ollu ongelmana siittä lähtien, ku Rico siirty vanahusten ruokaan. Se on välillä ihan hirviää. Tuon takia on yritetty vaihtaa papalle ruokaa, mutta ne taas on aiheuttanu ongelmia mahan kans. Ennen niin teräsmahanen kaveri ei ennää kestäkkään ihan mitä vaan. Eikä herralle oikeen kelepaa mikkään muu, ku tuo mitä nyt on syöny.

No nyt kokkeillaan ruuaksi elläinlääkäriltä saatavaa Sensitivity ruokaa. Lääkäri ei mittään sanonu, mutta mää oon kyllä sitä mieltä, että ton ikänen ja kuitenki nuin aktiivinen koira tarttee lisäksi jonku nivellisän. Vanhusten ruuissa niitä on itessään, mutta ei tommosissa perus aikuisen ruuissa. Toivottavasti rupiais papparaisen mahan kestämään ja turkki pysymään paikallansa. Tännään se oli täällä meijän päivää sulostuttamassa ja tehokkuus on kyllä kaikesta huolimatta eelleenki ihan omaa luokkaansa. Lelut lähti käveleen korista samantien ja se vinkuva yksilö löyty alta aikayksikön. Ja Ralli oli niin mielissään, ku sai kiusata isupappaansa. Ne on kyllä niin mainion ihana pariskunta.

Että täällä nyt yritettään kovasti kuntoutua ja pittää silti pää kasassa. Voi voi, kunhan tällä yrittämisellä nyt sitte olis vaikutustaki ja tulis pikkunen kuntoon. Ja kestäis näillä uusilla ohojeilla ja ruttiineilla harrastamisenki. Ja ihan yhtälailla se on tietysti huoli tuosta pappakoirastakin. Että toivottavasti näitä oireita nyt ei aiheuttais mikkään kasvaimet. Koska vaikka kuinka ne pallit poistettais niin luultavasti ne ongelmat ois jo ehtiny levitä. Tapahtuu mitä tapahtuu, sen näyttää tulevaisuus. Turha sitä on enempäänsä tännään murehtia.

Loppuun vähä noita riemunkirjavia tekeleitä:

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tasapainoilua

Kerronpa tässä pienen tarinan yhen tietyn russeliherran reissusta osteopaatille. Tai no, tarina tuskin jää kovin lyhyeksi. Luultavasti sitä ei jaksa lukia kukkaan, paitsi ehkä äiti.

Viime tiistaina matkustettiin Turkuun Rallin kans osteopaatti Leena Piiraa tapaamaan. En oikiastaan osannu varrautua mihinkään ihimeellisseen, koska fysioterapiassa tilanne on kuitenki koko ajan ollu vähintään kohtuullinen. Heti alakajaisiksi Ralli pistettiin seisomaan minun ja osteopaatin välliin. Ja kierohan se oli ku makarooni oikialle. Käsittely alotettiin etuosasta. Ja eihän siellä ollu liikkuvuutta nimeksikkään. Koko rintaranka ja olokapäät oli hyvin pitkälti jumissa. Ja alaspäin mennessä löyty vielä ainaki yks melekeen liikkumaton nikama, jonka ympärillä lihakset oli olemattomat. Lihasmassa oli ootetustikkin toispuoleinen, mutta ei pelekästään takaosassa, niinku luulin.

Osteopaatin pyynnöstä kerroin meijän ruttiineista ja harrastuksista. Eipä niistä oikein hyvvää sannaa ollu Rallin kunnossapysymisen kannalta sanottavana. Agilityhän nyt on luonnollisesti se yks kuormittavin juttu. Etupää on kovilla etenki hyppyissä ja kontakteilla. Mutta ei se tokokaan kiitosta saanu. Vaikka meijän tokkoilut nyt on aika marginaalisia vielä niin tokihan se Rallin makarooni osotti just perusasentoo. Rallin lempiharrastus eli lelujen heitättäminen sai myös pään pyöritykset. Etupäätä erityisen pahasti kuormittavaa taas. Tästä saatiin erityisesti varotuksen sana. Että haluanko ottaa sen riskin, että se saa jostaki heitosta tyrän niskanikamaan... No en. Mutta vähänhän tää maallikkua eelleenki ihimetytti.

Viimenen niitti tuli vielä, ku kerroin, että on toinenki koira, jonka kans Ralli leikkii ja vettää rallia. Väärin. Aina vaan lissää kuormitusta etupäälle ja muutenki aika riskialtista touhua, ku Riemu kumminki on tuota pientä sen verran isompi. En siinä vaiheessa ennää viittiny ees sanua, että niin, meillä on tossa aika ussein koolla seittemän koiran lauma, josta Ralli on se pienin... Olin aika valamis menemään heti aamusta ilimiantaan itteni elläinsuojeluvalavojalle.

No mitä me nyt sitte on tehty näitten karujen tottuuen sanojen jäliltä? Ensin meni tietysti ilta ja seuraava päivä tihirustaissa. Mutta kai tässä pikkuhilijaa jo täytyy rauhottua, ei kuitenkaa oo hengenvaarasta kyse. Mutta muutoksia täytynee tottumuksiin tehä.

Ensinnäki Ralli siirty lenkkeileen normaalissa hihinassa. Joo, mää oon käyttäny flexejä, nuita koiramaaliman iki-inhokkeja, mutta vaan hyvin istuvien valijaitten kanssa. Syitä siihen on usiampia. Oman heleppouen kannalta ne on ihan ehottomat, ku on kaks koiraa. Ei tartte koko ajan olla kerittemässä toisen hihinaa ja niin pois päin. Toisaalta oon aatellu, että sekä koirat että minä saahaan liikuntaa paremmin, ku saahaan liikkua vappaammin. Mun ei tartte pysähtyä joka närreelle ja nuo taas pystyy niin tekemään. ÄÄÄÄ (=virheen merkkiääni) Tajusin, että tuolla flexillä oon vaan lisänny sitä, että Ralli laukkaa palijo. Ja se on taas sitä vääränlaista liikuntaa, ku se kuormittaa ravia enämpi etuossaa ja siinä se etenki mennee vinossa. Flexin kans se jättäytyy aina haisteleen jotaki ja sitte laukkaa eelle ja sama toistuu. Tavallisen hihinan kans se joutuu pääsääntösesti ravvaamaan.

Ravvailuja on lenkin lisäksi tehty tuossa omalla pihalla. Saatiin ohoje ravata vastapäivään aina 5 minnuttia päivässä. Oikia kylyki vähä vennyy ja siinä ympyrällä sitä vasenta, pomputtavvaa takasta on pikku pakko käyttää. Rallin mielestä tää on ihan mielenvikasta touhua. Ja on siinä voinu joku naapuri tai ohikulukijaki kattua, että onkohan kaikki lusikat kaapissa emännällä, ku tossa töpöttellee menemään pientä ympyrää...

Rallin suureksi ihimetykseksi kukkaan ei ennää heitä sille leluja. Heittämistä en kyllä varmasti sataprosenttisesti saa jätettyä pois, ku esimerkiksi reenatessa se palakinto Rallille kuitenki on nimenommaan se lelun hakeminen, ei pelekästään se lelu. Mutta kai sen vappaa-ajalta pystyy kohtuuella lopettaan. Ku vaan saa sen alitajuntaisen liikkeen pyssäytettyä, joka tietämättään nostaa sen lelun kätteen ja heittää, ku toinen sitä lelua niin anovasti tarjoilee...

Rallin ruokavalioon on lisätty B-vitamiinilisä ja Nutrolinin Sportti-öljy. Ne auttaa aktiivisen koiran lihaksia pallautuun rasituksista ja niistä vois kuulemma olla tämän tyyppiselle tehopakkaukselle hyötyä. Koska me harrastettaan (toivottavasti vielä tulevaisuuessaki) ympäri vuojen, niin tuota öljyäki saa mennä koko ajan. Se on työkoirille lähinnä mettästyskauelle suunniteltu, mutta tollasella harrastustyypillä sitä voi syöttää jatkuvasti. Lisäksi täytyis kiinnittää huomiota nesteytykseen reeni- ja kisapäivinä. Ruokaan vois semmosina päivinä lisätä vettä ja täytys myös hommata jotaki pallautusjuomaa tehostukseksi.

Koska fyysiset aktiviteetit on nyt ollu niin vähissä niin oon yrittäny lisätä Rallille vähä aivotyöskentelyä. Se on ny saanu iltaruokansa välillä älypelistä. Joinaki iltoina sirottelen nappulat fleecepeiton mutkiin ja Ralli saa kaivella ne sieltä esille. Eilen tein nappuloista pienen jäläkiharkan takapihalle. Ja Rallihan nauttii. Mutta ei ne silti sen "kalenterissa" liikunnallisia tekemisiä korvaa.

Tää reissu on herättäny ison nipun aatoksia, joita täytynee pureskella tässä ajan mittaan, ku tilanne etenee ja nähhään, rupiaako Ralli kestämään ja mitä aktiviteettia. Nyt on kyllä tullu kiinnitettyä huomiota ihan erilailla kaikkeen. Jos oisin yhtään neuroottista sorttia, niin elämästä vois tulla vielä vaikiaa... Nimittäin esimerkiksi sillä on ihan drammaattisen iso vaikutus, että kummalla puolella häntää talutusremmi mennee. Helepommin se asettuu hännän vasemmalle puolelle, mutta ku sen siirtää oikialle, niin jo vain oikenee ranka. Nyt siis lenkillä kuluttelen energiaani siihen, että pyrin ainaki suurimman osan ajasta pitämään sen remmin siellä oikialla puolella ja lisäksi vielä koiran mun oikialla puolella. Toisaalta ku tuo on tuommonen ikitouho niin se on suuna päänä menossa joka paikkaan. Sen tapana on hypätä vauhikkaasti ja näyttävästi aina joka paikkaan: sohovalle ja sieltä pois, uloko-ovia vasten ulos lähtiessä ja muutenki touhutessa. Ja taas kuormittuu etupää.

Pomputushan se syy tuohon hoitoon hakkeutumiseen on alunperin ollu. Muita vinkkejä mistään ongelmista, saati kivuista ei Ralli oo päälleppäin näyttäny. Se ei oo koskaan liikkunu mitenkään varovasti tai ollu kipiän olonen. Päin vaston, aina valamis toimintaan. Agilityssä se hyppää ihan hyvällä tekniikalla, vaikka takapään käyttö parempaa voiski olla. Riman se on tiputtanu "uransa" aikana alle kymmenen kertaa, väitän. Taikka tietenki nyt ku rupiaa kaivamaan, niin jäläkeen päin on hyvä sanua, että joo, onhan sillä esim. ollu keppeillä keskenjättämisongelmaa. Ja jossain vaiheessa oli pieni hetki, kun kielti aalta muutamaan otteeseen. Ja kai tuo kropan kierouski olis pitäny huomata, vaikka maallikko onki. Mutta ei. Tyhmä kai sitä on.

Emmää tiiä, kyllä elämä aika hankalaksi mennee, jos kaiken ton "väärän" aktiviteetin rupiaa karsimaan. Sehän tietäis ensinnäki pelekkää remmiliikuntaa. Riemun tai muitten kans ei sais leikkiä yhtään. Sohova ja sänky pittäis kieltää kokonaan ja autosta aina huolehtia viimesen päälle varovasti poistuminen. Ja nää vasta alakuun. Mutta en toki usko, että osteopaatinkaan ajatus on ihan tuo kaiken lopettaminen, vaikka se siltä ekakertalaiselle saatto kuulostaa. Joku kultanen keskitie pittäis löytää, jossa koira pyssyis kunnossa, mutta elämä ei menis liian vaikiaksi. Tulevaisuus sen näyttää, että riittääkö esim. se lelun heittelyn lopettaminen. Jos ei, niin sitte varmaan seuraavana on listalla agility. En nimittäin usko, että pystyn/haluan ihan loputtommiin rajottaa nuitten leikkimisiä ja vappaana irrotteluja. Riemuakaan ku ei pienemmäksi ja vähemmän leikkisäksi saa ja se nyt kuitenki on tuossa olemassa.

Oliko jotaki positiivistaki? No tietenki se, että ite oppii tajuamaan vähä paremmin näitä asioita, joita koirallaan teettä ja antaa sen tehä. Rallia tarttis oppia lukemaan paremmin, ku ei se tosiaankaan kipujansa näytä, tehokas terrieri ku on. Tää on vähä eri juttu, ku on toisena koirana tommonen Pieni Pinseripoika, joka kyllä antaa kuulua joka ainuan nipistyksen. Mutta tokihan se lämmitti mieltä, että Rallin hermorakenne, mutta myös rakenne sai taas kehuja. Ralli vaan makas hilijaa, silimät kiinni paikallaan, ku sitä käsiteltiin, vaikka pakkohan sitä oli sattua. Osteopaatin mukkaan tosi palijoki. Ja tosiaan, rakenne on russeliksi ihan mainio suorine jalakoineen ja hyvine kulumauksinneen, eikä pitkä selekäkään vaikuttanu ongelmalta. Että periaatteessa kunnossa pysyminen pittäis olla mahollista, kuhan vaan saatais ensinnäki lihakset tasapainosemmiksi ja toisakseen aktiviteetit jonkulaiseen balanssiin.

Jatkosuunnitelmissa on hoitojen osalta se, että ens viikolla mennään akupunktioon. Sinne ois pitäny päästä jo pian ekan osteopatian jäläkeen, mutta täyttä oli tietenki suositetulla tekijällä ja ne vähätki ajat päivällä, ku oon töissä. Piiralle mennään sitte sen jäläkeen. Ja jos kaikki mennee hyvin niin olin tulikittevinani, että sen jäläkeen pittäis noitten arkipäivästen muutosten myötä riittää normaalit lihashuollot fysioterapeutilla. Ja varmaankin aika-ajoin tarkastuskäynnit osteopaatilla ja mahollisesti akupunktiossa. Se seleviää ajan myötä, että mitä kaikkia meijän pittäis muuttaa, että esim. agilityä kroppa kestäis. Mutta alotettaan nyt tosiaan nuilla lisäravinteilla ja heittelyn lopettamisella + laukkaamisen sijasta ravvaamisseen kannustavalla liikunnalla. Ehkä ens kerralla saahaan ympyrän ravvaamisen ohheen myös jumppavinkkejä lissää. Meijän näyttelyjä edeltäny agilitytauko siis jatkuu ainaki muutaman viikon. Välissä kerettiin yhet reenit ja yhet kisat, joissa ei tuloksilla juhulittu. Mutta onpahan emännällä enemmän aikaa lukia tenttiin. Tai siis olis, jos ei käyttäis kaikkia aikaansa esimerkiksi blogin kirjottelluun...

lauantai 7. syyskuuta 2013

Hitaasti

Aika kauan mää sitä mietin ja pohdin, että olishan se komia olla noihin ommiin tekosiin ihan oma tuotemerkki. Nimiki sille oli jo blokin myötä valamiina; Riemunkirjava. Isäntää oon tainnu vuojen verran pyyellä suunnittelemaan sen ulkoasun, sillä ku on nuo tuommoset hommat näpissä. Kevväällähän se sitte valamistu, ite "logo". Sen jäläkeen oon yrittäny keksiä, että mikä olis paras tapa liittää se nuihin äpöstyksiin. No isännän hommiksi jäi lopulta seki, mutta nyt niitä sitte on, tuotetägejä. Jo vain tullee rofessionaali olo, ku tuommosen pantaan tai valijaaseen lätkäyttää. Toki ei sekkään auta siihen, että oon eelleeki vähä turhan malttamaton aina nuitten tekemisessä...


Rallikaisen kanssa käytiin tännään pirruuttaan kokkeilemassa avvointa luokkaa möllitokossa. No nolliahan sieltä totta kai tuli. Ja oma agilitykenttä tuntu olevan paikka, jossa keskittymiskyky ei pysyny sitte yhtään. Eli melekosta räpellystä, mutta reeniä se vaan vaatii.

Jatketaan vanahaan tuttuun malliin.

1. Paikalla makaaminen, 9: Ensimmäistä kertaa tein piiloon menemällä toisten koirien kanssa. Ralli oli luokassaan ainut, mutta sai pari senioriosaston bortsuherraa vierustovereiksensa. Hyvin ja skarppina pysy paikallaan pikkutyyppi, mutta jännittään rupes niin maan hirvittävästi, ku emäntä meni näkyvistä. Kävin puolessa välissä tuomarin kehotuksesta palakkaamassa ja yrittämässä vähä rauhottaa, ku toinen tutisi ku haavan lehti. Mutta tosiaan, ei yrittänykkään lähtiä paikaltansa.

Tuomari, eli Sini anto meille vinkkejä tähän, että ihan lyhyitä pätkiä taikka ainaki niin, että näyttäyvyn välillä huikkaamassa Rallille, että täällä ollaan. Ja sitte vois tehä niin, että viiään yhessä ennen paikalle jäämistä joku lelu sinne piiloon, mihin meen ja sitte paikalla olosta lopulta vappautus sille lelulle.

2. Seuraaminen taluttimetta, 8: Ei ollu Rallin seuruupäivä. Lähti tomerana matkaan, mutta unohtu käännöksessä tutkimaan meijän reitin varrella ollutta reenikassia. Juoksussa levis kokonaan ja tais vielä jäähä haisteleenki jossaki kohtaa. Iiiiihan eri maata ku kokkeessa.

Siniltä saatiin kommentit, että on eelleenki välijähköä. Voisin ite yrittää kävellä ihan reipasta vauhtia, mutta lyhyellä askeleella, niin vois olla Rallille helepompi pysyä oikeessa paikassa. Vire ja motivaatio oli aika hukassa eli niitä vaan lissää. Omille teille unohtumisesta ei mitään kohtausta, vaan hupsista, missäs se seuraa olikaan. Palijo palakkaa ja eelleenki lyhyehköö pätkää ja palijo tempon ja suunnan muutoksia.

3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 9: Ekalla yrittämällä hävis omille teilleen seuruusta haistelemaan. No otettiin uuestaan ja siittä tuo arvosana, nollahan se ois pitäny olla. Meinas vissiin toistamisseen jäähä haisteleen, mutta meni ihan mukavan napakasti maahan. Tosin omin kommentteinensa: murahti mennessään, että vieläkö mua komennat muija... Ite en tosin sitä kuullu, mutta en eppäile yhtään.

Tuo komentaminen ja kommentoiminen ja haukkuminen oli tännään tosi herkässä ja siihen pittäis pystyä puuttumaan. Se on toisaalta vaan merkkiä virreestä. Eli siittä ei kai kovin kannattais sanua, vaan mieluummin pyrkiä reenatessa toimimaan ite niin, ettei sitä kerkiäis tulla. Namipalakkaa ja käskyä nopiasti, ettei kerkiä rueta vaatimaan. Ja siirtymiin pittäis kans opetella joku rauhassa mun kans tuleminen. Niitten avulla sitä kommentointia vois varmaan saaha jäämään vähemmälle ja pikkuhilijaa tietenki mieluusti kokonaan pois.

4. Luoksetulo, 0: Tää olis tietty kannattanu jättää tekemättä, kun ei oo juurikaan reenattu. Mutta positiivista oli, että jo tällä reenin määrällä reagoi mun merkkiin, vaikka sitte ei kokonaan pysähtynykkään. Eilen just tehtiin tätä Sinin opissa. Ihan perusjuttua; koira jätetään istuun ja ite mennään suoralle jonku matkan päähän. Sitte vaan kututaan koira, ja ku se on aika lähellä, heitetään lelu sen taakse. Muutaman tämmösen jäläkeen tehään ensin hämyheitto ja vasta sitte heitto. Pikkuhilijaa, ku alakaa hoksaamaan, yritettään pyssäyttää vähä kauempana ja kauempana ja aina palluuta takas, jos meinaa unohtua. Välliin suorapalakkoja ja läpijuoksuja.

5. Seisominen seuraamisen yhteydessä, 5: Tästäki kuuluis olla nolla. Meni taas seuruu ihan plörinäksi, ku Ralli häipy usiampaan otteeseen omiaan haisteleen. Sitte ku tuli mun kans, ei pysähtyny, ku vasta jollain kolomannella käskyllä. Nää toppaamiset on kyllä varmaa meijän murheenkryynit. Mutta kyllä se sitte siinä tojottaa niin kauan ku on tarvis, ku viittii kuunnella mitä sille sanotaan.

6. Noutaminen, 9: Tänki piti ennakkotievoissa olla nolla. En oo kokonaisena liikkeenä teheny aikoihin, ku Rallilla on ollu vähä sitä yökötystä tohon kapulaan. Olin ihan yllättyny, ku se pysy perusasennossa heitossa. Hyvällä asenteella lähti hakemaan ja tuomaan ja tuli pienellä lisäavulla liki, mutta kerkis just tiputtaa ennenku oisin ollu kapulassa kiinni. Hyvä pieni kumminki! Ei tää niin toivoton juttu ehkä ookkaan.

Oon palijo yrittäny vaan tehä hauskaa juttua sen kapulan kans. Juoksuttaa kiertoja pihalla ja kehua palijo. Ja agilitykentälläki on tehty putkien juoksemista kapula suussa. Nyt noihin reeneihin pittäis yhistää semmonen nappaamisreeni, jolla vahavistettais sitä pitoo. Eli koira perusasentoon, kapula maahan sen etteen ja käsky. Heti ku ottaa niin vappautus ja palakka. Ja tietenki pikkuhilijaa lissää aikaa ja ylemmäs nostoo siihen. Oon pari kertaa yrittäny sitä sisällä ennen ruokaa, mutta jostain syystä ei sisällä onnistu. Pihalla tännään, ku testattiin onnistu hyvin. Ilimeisesti sisätila vielä yhistyy Rallilla niin voimakkaasti niihin pitämisharkkoihin, joista se ällötys synty.

7. Kauko-ohjaus, 8,5: Perinteinen ekan vaihon jäädytys. Eli nousi istumaan vasta toisella käskyllä. Muuten käsittääkseni aika hyvin, enkä muista, että ois mitään kommentoinukkaan liki tulemisen jäläkeen. Siihen ekaan vaihtoon nyt vaan panostusta. Palijo onnistumisia lyhyemmältä matkalta. Ja kaukojen jumppareeniä. Eilisessä reenissä nimittäin liikutti takaossaansa ainaki osassa istumaan nousuissa.

8. Estehyppy, 0: Lähti hyvin hyppäämään, mutta istu vasta toisella käskyllä. Ja oliki sitte ajjautunu niin sivvuun, että ohi tuli takastullessa. Tässä on ihan selekee epävarmuus vielä pikkukaverilla sen alokkaan hypyn jäliltä, ku piti seistä tojottaa. On kyllä tehty muutamia kertoja, mutta taijettiin viimemmäks kokkeilla vielä alokkaan mallia, ku oli pieni peleko, että oltais vielä "jouvuttu" alokkaan kokkeeseen seuraa evustaan. Että ite oon ihan toisen sekottanu, mutta eiköhän se siittä. Siihen vaan panostusta, että ei ajjautuis niin sivvuille. Esteen tarjoomista siis ja vinostaki suunnasta.

9. Kokonaisvaikutus, 8,5: Meleko palijo haukkumista ja komennusta ja tosiaanki, keskittyminen jäi johonki ratan ulukopuolelle tai katos sinne kentän hajjuihin. Ei mikkään hyvän mielen reeni varsinaisesti. Mutta sillai ihan kiva, että ei ne nyt keskittyessä ihan hirvittävän kaukana oo ne avvoimenkaan liikkeet. Täytyis saaha itestään irti lähtiä reenaan outoihin paikkoihin. Omalla takapihallahan me on viime kuukausina reenattu jopa yllättävän usiasti. Ainiin ja pittäis myös muistaa aina ripotella kaiken maaliman merkkejä ja tötsiä sinne reenipaikalle myöski niin ei tulis kokkeessa uutena.

Loppuun vielä pari randomia otosta kännykkäkameran uumenista. Ja huomenna lunssasena poikain kansa viis starttia Nokialla... Saapa nähä onko Riemun viimeset kisat ennen kortisoonin kehhiin astumista. Tai ehkä jopa ihan oikiasti viimemset kisat?

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Isokorvainen Kippurahäntäpötkylä

Eilen Tampereen ryhmänäyttelyssä Rallia arvioitsi Paula Valakari seuraavin sanankääntein:

"Erittäin hyväntyyppinen uros. Erinomainen pää ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Hyvä kaula, riittävä eturinta. Hyvä runko, joka saisi olla aavistuksen lyhyempi. Hyvin kulmautunut. Erinomainen hännän kiinnitys. Häntä saisi olla suorempi. Liikkuu leveästi edestä, muuten hyvin." -> NUO-ERI, NUK1 (Ralli oli ainoo nuorissa...)

Viikolla tosiaan näytti siltä, että ei me voida mennä ollenkaan, kun pomputus oli ihan tauotonta. Torstaina ja perjantaina se vähäsen tasaantu, joten lähettiin kumminki. Ja hyvä niin. Tyytyväinen oon, kun EVAa pelkäsin ja ERIn sain! Eikä tämä tuomari sitten ees maininnu pomputusta, vaikka kyllä sitä eppäilemättä näky seassa. Nurmikenttä aiheutti vielä senki, että Ralli ei meinannu millään malttaa ravata. Niin, tietysti kun se ERI sieltä tuli niin jäi vielä se SA -tavote kaihertaan. Mutta katotaan nyt, mihin ton pomputuksenki kans mennään. En mää näyttelyitä pois sule, mutta eipä meillä mitään suurta tarvetta niihin oo ennää mennä.

Ralli käyttäyty aivan esimerkillisesti. Ootellessa istu ja tapitti mua tai makoili rauhassa mun jaloissa, vaikka koko ajan kulki koiria ja ihimisiä ihan vierestä. Kehä oli luonnollisesti myöhässä, niin oottelua kertykin puoltoista tuntia. Onneksi oli kasvattaja siellä kattomassa ja juttukaverina, niin aika kulu mukavasti. Kokkeilin siinä vähän seuraamista ja hyvin keskitty siihenki. Se on vaan niin erinomanen tuo mun pikku-ukkoni!

maanantai 26. elokuuta 2013

Paluu Arkeen

Toissa viikonloppuna käytiin Tampereella kisoissa palautumassa maanpinnalle. No ei vaan. Ihan hyvät kisat ne oli vaikka tulosta ei tullukkaan. Eka rata oli molemmilla hyvä. Ralli teki hyvin kontaktit ja kepitki löyty. Ommaan piikkiin meni, ku jäin kepeille kökkimään ja niinpä en kerinny viemään takaakiertoon, tuloksena hylly. Riemu oli ihan tulessa kans. Teki ihan mukavan ajan ja ratan. Yks kielto sinne kuitenki eksy, ku putkee enemmän imi suoran päässä taas kerran ratan ulukopuoliset asiat.

Toiset ratat oliki sitte mitä oli. Riemu possutteli oikeen kunnolla kaikilla kontakteilla. Ja sen kanssa tuo ohojaaminen on niin veitten terällä olemista. Että miten saat pijettyä tarpeeksi kiinni, ettei häivy maata kiertävälle omalle ratalleen käännöksissä, mutta ei kielläkkään. No tällä errää kohtalona oli kielto. Ja komia roiskautus keinulta. Mutta positiivista oli se, että kummallakkaan ratalla ei haahuiltu.

Kakkosluokan ratojen lisäksi Ralli sai kokemusta vähä haastavammista olosuhteista toisella ratalla. Rattaantutustumisen aikana alako sattaa ja meijän vuoron kohalla tuli jo aika lailla kaatamalla. Kohtalo oli sinetöity, ku tuomariharjottelija oli suunnitellu ratan alakuun nelijän esteen suoran, joista toisena oli rengas. No sehän se sitte pelotti taas sen verran, että ohi tuli pikkurusseli. Saje ei sinänsä tuntunu kauheesti haittaavan, mutta rengasongelman lisäksi myös kaikki kontaktit oli ihan toivottomia ja keppeille ei löytyny menoaukkoo taas millään. Rähjä päällä vaan. Enpä tiiä, millon mulle tuomari antaa varotuksen tai kilipailukiellon, ku en taija ihan kirjaimellisesti niitten reenauskieltoo totella... Oon nimittäin pallauttanu koiran takas kontaktille nopeesti ja jatkanu rattaa. Se tullee jotenki selekärangasta, eikä sitä siellä ratalla muista, että niin ei kai sais tehä. Tai ainaki sen jäläkeen pittäis poistua suorinta tietä. Täytyy yrittää ryhistäytyä seuraavissa ennenku saan kamalan maineen...

Ralli on nyt ollu reilun viikon agilitytauolla. Ja viime viikolla oli fysioterapeuttiki. Mutta eipä auta, pomputipompom vaan. Ilimeisesti se tarttis jatkuvaa vappaata liikuntaa ja palijo uintia, että menis puhtaasti, niinku mökkiviikon jäläkeen tapahtu. Saapa nähä napsahtaako hylsy lauantaina näyttelystä, ku liikkuminen on niin kamalan näköstä... Parin viikon päästä mennään käymään Turussa Piiran tykönä, josko osteopatiasta löytys ees jotaki helepotusta pienen pomputteluihin.

Ralli sannoo, että joo, mää oon kyllä mieluusti emännän agilitykoira. Tokokoiraki voin olla sillon, ku agilityä ei oo tarjolla. Mutta näyttelemiset mää oisin kyllä voinu ihan suosiolla jättää Rimpulalle...



Tässäpä vielä pari pantaa, jotka oon ommellu viimeaikoina ja Rico-papan vaativa ilime.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Uskomaton Viikonloppu

Eilisen agilitysaavutuksista onnellisena ajeltiin päivällä naapurikylille tokokokkeeseen. Sannoinki, että meillä on tän viikonlopun onnistumiset kyllä kasassa, mutta niin vaan russelipoika pääs yllättämmään toistamiseen saman viikonlopun aikana. Mutta alotetaans ihan alusta.

Ennen lähtöö mietin, että miksihän sitä pittää laittaa ittensä kaikenlaisiin paikkoihin, joita sitte joutuu jännittämmään. Agilityä en juurikaan ennää jännitä, mutta tää toko oliki ihan eri juttu. En ollu koskaan ite ees käyny kattomassa virallista koetta, saati sitte osallistunu. Ihan niinku arvelin, hermostuksissani suttasin uutukaisen kisakirjan, tottahan toki...

Kerittiin kattomaan muutama AVO-luokan suoritus ja vähä rauhottuun ennen koetta. Hermostuskerroin nousi taas, ku tuli aika lampsia kehhään. Möllikisojen tappaan voisin käyä koettä läpi suoritusjärjestyksessä. Liikkeitä ei ehkä vähän yllättäin suoritettu lomakkeen järjestyksessä, mutta eipä se onneks meitä haitannu. Parempi vaan, ku seuraamiset ei ollu peräkkäin.

1. Luoksepäästävyys, 10: Ralli istu sivulla siihen asti, ku tuomari oli metrin päässä. Sitte piti mennä tervehtiin ja kiehnään. Tästä "karkaamisesta" ei kuitenkaan rokotettu, kun kaveri oli niin sosiaalisella tavalla liikenteessä.

2. Paikalla makaaminen, 10: Jännitin viikolla tehtyjen reenien perusteella, että menneekö se maahan käskystä ku muut sanoo samaan aikaan. Tai että käykö joku iso vierustoveri sen päälle kesken kaiken, niinku konkarit mua pelotteli. Alokasluokassa oli kymmenen osallistujaa, joista me oltiin viidensiä eli ensimmäisen ryhmän viimesiä. Saatiin paikkamakuussa olla ihan reunassa. Ralli makas rauhallisesti. Katteli kyllä maisemia ja näki jossain mun takaviistossa jotaki ilimeisen mielenkiintosta. Mutta ei muistaakseni liikkunu mitenkään, jos ei pään liikuttelua lasketa. Ei haistellu eikä mittään. Meijän ryhymässä oli onneksi muutenki tosi rauhallinen paikkamakkuu.

Mutta voi hitto, että se 2 minuuttia tuntu pitkältä! Sydän hakkas kyllä aika kovvaa. Enpä muista millon ois vastaava jyskytys ollu päällänsä. Takasinpaluussa yritin viestittää äänettömästi Rallille, että pysy nyt makkuullas. Ja ei sillä kyllä ollu aikomustakaan nousta ennen käskyä. En tiiä, ehkä pelasin vähä tai sitte olin vaan hias, mutta sannoin käskyn vähä myöhemmin ku muut. Siittä ei onneks rokotettu. Jotenki vaan meinasin jäätyä ja jäin muista jäläkeen siinä käskynannossa. Hieno ja rauhallinen paikkamakuu siis, mutta vähäsen vinoon meni makuulle.

3. Seuraaminen kytkettynä, 9: Olin ihan varma, että saahaan seuraamisista jotain seiskaa korkeintaan. Se ku oli aika onnetonta tossa puoltoista viikkoo sitte. Sain meijän tokovalkku Siniltä ohjeet tehä ennen koetta ihan vaan motivaatiota ja lyhyttä pätkää ja mitä ilimeisimmin se toimi. Seuraaminen oli mun makkuun aikas hienoo Rallilta! Parantamistakin tietysti löytyy, mutta kyllä se kokkeessa meni ihan yli mun ootusten. Kontakti pysy hyvin ja paikkakin kohtuullisesti.



4. Seisominen seuraamisen yhteydessä, 10: Tää oli seuruun ohella se liike, jota vähä eppäilin. Maahanmeno on Rallilla niin vahavana, että tarjoo sitä vieläki meleko ussein, ku ei aivan malta kuunnella, että mitä se emäntä höpisee. Mutta nyt oli kuulolla ilimeisen täyellisesti, koskapa kymppi napsahti. Teki ihan vastustamattoman palijo mieli kääntyä poiskävellessä kattoon, että jäikö se seisoon, mutta sain just ja just piättäyvyttyä. Ja siellähän se pieni tökötti. Ja maltto olla ihan paikallaan ku kävelin takas ja oottaa liki-käskyä. Jes.



5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 10: Tääki onnistu ilimeisen napakasti ja hyvin, koska aika monta ysiä näin, vaikka mun mielestä oli ollu tosi hyvä suoritus. Teki toki tässäki vähä mieli kääntyä kattoon ja varmistaan, mutta ei läheskään niin voimakkaasti ku seisomisessa. Taas rauhallinen ootus, että tulin viereen ja käskyllä hyvin liki. Taisin jo ihan vähä huokasta.



6. Seuraaminen taluttimetta, 9: Mun mielestä tässä seuruussa oli ihan huomattavastikki enempi sanottavvaa ku kytkettynä seuruussa, joten vähä ihimettelin tota sammaa numeroo. Juoksussa lähti irtoon palijo enempi ku hihnassa. Ja käännökset mää tein ite aika tahamiasti ja normaalia hittaammasti, joten ne ei niin tiiviitä ollu, mitä vois. Mutta edelleenki, yli ootusten ehottomasti.



7. Estehyppy, 10: Jänskintä tässä varmaan oli se, ku seuruun jäläkeen piti lähestyä hyppyä ihan suoraan monta monta metriä. Että eihän se nyt karkaa sinne. Mutta ei karannu. Lähti hyvin käskystä eikä jääny ihan hyppyyn kiinni. Ku kävelin luokse niin kyllä etujalat vähä liikku, mutta rokotusta ei saatu siittä. Hyvin ootti taas seisoen liki-käskyä, vaikka välillä se on haastavaa ollu.



8. Luoksetulo, 8: Enpä olis ennen koetta millään uskonu, että meijän heikoin liike on yks meijän reeneissä ja möllitokkoissa vahavimmaksi osottautunu liike. Tätä liikettä ennen Rallia meinas kuitenki jo rueta hermostuttaa, että eikö tässä pirulauta mittään palakkaa saa, ku näin hyvin tekkee. Haukahti muutaman kerran, mutta asettu kuitenki taas perusasentoon. Vähä eppäilin, että se mennee maahan mun istu-käskyllä, joka siis on mulla jäämiskäskynä. On teheny sitä viime päivinä muutaman kerran, ku se maahanmeno tosiaanki on niin mieluista ja sitä on taijettu vahavistaa liikaa muihin verrattuna. Huomasin, että sannoin sen käskyn jotenki kauheen varovasti ja eppäilin, että pyssyyköhän se siellä. Pysy vähä liianki hyvin. Ekalla liki-käskyllä nytkähti seisomaan, mutta sitte iski epävarmuus pienellä, että niin saikohan täältä tulla. No ei muuta ku äkkiä uus käsky niin johan se lähti tulemaan. Reipas vauhti ja kohtuullinen perusasento. Huh!

Jo vain oli hymy herkässä! Sen verran matikkapää kuitenki kerto, että pakkohan tuosta on ykköstulos tulla. Loppujen lopulta pisteitä kerty mukavat 188. Mutta eipä siinä vielä kaikki. Ralli, mun pätevä pikku russelini meni ohi kaikista bortsuista ja muistaki issoista tokokoirista ja voitti koko luokan! Ihan uskomaton suoritus. Vaikuttais olevan kaverilla aika hyvät hermot, ku ei uus paikka, ylleisö, koirat, palakkaamattomuus eikä liikkurikkaan vaikuttanu keskittymiseen pahemmin. Pikemminki ne tuntu lissäävän sitä.

Ylleisesti jos miettii niin perusasennot ei varmaankaa ollu ihan viimesen päälle. Vaikka en niitä kyllä kovin tarkasti ees kerinny seuraamaan. Seuraamisreeniä tarttee muistaa tehä palijo. Ja tietysti vahavistaa ja vahavistaa kaikkia nyt onnistuneitaki liikkeitä. Alokasluokkaan tuskin mennään toiste eli AVO:n liikkeitä sais rueta tekemään. Vaikka tulihan seki tietty mieleen, että ku tuo nuin tuntuu jännittävän ittiä, niin tähänhän sitä ois hyvä jättää. Mutta ei taija kuitenkaan malttaa. Ja kyllä se jännitys onneksi laantu aikas reilusti paikkamakkuun jäläkeen. Ainaki oman muistikuvan mukkaan olin kohtuullisen normaalisti noissa muissa liikkeissä, vaikka tokihan vähä jalat tutisi.

Syyskuun alussa meillä on oman seuran möllitoko. Siellä varmaan meen testaamaan AVO:n liikkeitten mallin. Onhan niistä nyt toki se tiiossa, että nouto on aivan alakutekijöissään taas, ku Rallia on ruennu se kapula ällöttään. Ja luoksetulon pyssäytystä on ehkä reenattu kokonaista kolome kertaa tähän mennessä. No seuraamista täytyy tietenki hioo kans. Muut luultavasti sais ihan kohtuuella koekuntoon. Ehkä kevväällä sitte, jos nyt talaviaikaan ei kokkeissa oo tillaa. Tai ens kesänä. Tai joskus.

Että tämmönen once in a lifetime viikonloppu meillä. Näillä sitä leijuuki varmaan seuraavaan pettymykseen saakka. Koska kyllähän se tottuus vaan se on, että ei tämmöstä onnistumisten rypästä kovin ussein pääse tapahtuun. Vaan on mulla aikas mahtava harrastuskaveri etten sanos!

PS. Sannille kiitos kokkeen kuvvaamisesta!

Tuossapa vielä kuvat pojjiista ja heijän viikonlopun saalistaan:


lauantai 10. elokuuta 2013

Kerran Elämässä

Huhhuh. Tännään oli kyllä varmasti semmonen päivä agilityssä, ettei ihan heti toistu. Oltiin molempien poikain kanssa Lempäälässä kisoissa. Rallilla kolome starttia ja Riemulla kaks. En viittiny Rimppanaa hyppärille ilmottaa, kun se hyppynolla jo on. Sainpahan ite ja Riemuki vähä hengähtää suoritusten välillä.

Aamun ensimmäinen agilityrata ei palijoo luppaillu. Rallilla on alakanu ilimeisesti kissoissa nousta tuo kierroslukumittari ihan tosissaan. Kauhee haukkuminen ootellessa ja ratallaki vissiin. Ensimmäinen moka tuli jo keppeillä. Meille on näköjään kaikkeista vaikein mennä keppeille, joille tullaan ihan suoraan. Ohi meni että viuh vaan. Kauhia kiire oli pienellä koirapojalla etteenpäin niin ei siinä ihan kaikkia esteitä kerkiä huomaamaan. Ja tosiaan, sitä kierrosta oli vähä verissä. Seuraavaksi napsahti puomi. No siihen nopia pallautus, hylsy ja jatkettiin rattaa. Vielä onnistuttiin aallaki ottaan kurinpallautusta kontaktilla. Seuraavassa rattaantutustumisessa tuomari käyttiki meitä "varottavana esimerkkinä". Että sillai sai kuulemma treenata ku se russeli ja vielä jatkaa, jos ei uusinu koko estettä eikä jääny jumittaan. Mietin sitä kyllä jo puomin kontaktilla, mutta jatkoin kylymästi, ku siittä ei tutustumisessa mittään mainittu.

Riemulla oli taas haahumeininki ekalla ratalla. Bongas aan jo pitkältä ja yritti sinne. Sen seurauksena kolomantena ollu este väärään suuntaan. Pittuuella piti tehä takanaleikkaus ja sen seurauksena pinseri lähti maata kiertävälle ratalle tsekkaamaan ratatyöntekijät ja kentänlaijan puskat. Ku sain sen sieltä kalasteltua takas ratalle niin loppu meniki mukavasti.

Toisena oli hyppyrata. Siinä oli meille parempi keppeille vienti, ku ei menty suoralta ja kerkisin sinne vähä sörkkimään välliin. Siittä selevittiin, mutta pian jääty ohojaaja. Valssasin ennen suoraa putkee ja niinpä olin auttamattomasti myöhässä sen jäläkeisessä kuviossa. Täytyy myöntää, että koska olin ihan muualla, ku olin suunnitellu olevani, ku koira tullee putkesta, niin hetkeks aikaa hukku koko rata mielestä... Meinas majava kurkata. No onneksi ykkösissä ei pienestä esteen eessä pyörähyksestä saanu virhettä ja niinpä matka jatku nollalla maaliin.

Ne meinaa nuo kierrokset aiheuttaa semmosta vauhin lissääntymistä, että alan olla ihimeissään. Varsinki, ku se tapahtuu nuin yhtäkkiä ja kissoissa. Mutta en valita, en! Ralli siis otti voiton tuolta ratalta ja mun makkuun etenemäki oli pyörähyksistä huolimatta aika mukava. Muistaakseni jotaki 4,5 m/s paikkeilla. Eihän sillä ny kuuhun olla menossa, mutta näköjään tää persjalakanen emäntö jäätyy melekolailla tuossa kyytissä.

Riemu ei siis hyppärillä hyppiny, joten seuraavaks oli taas vuorossa agirata Rallin kans. Rata oli mukava ja taas keppeille vienti oli meille helepompi. Sieltä ei sitte kyllä loppujenviimeksi kuitenkaan se virhe kaukana ollu. Ehkä joku siittä kökkimisestä ois voinu sakottaakki, en tiiä. Muutama käännös veny kans. Ja ne kontaktit... Jos ensimmäisen ratan jäläkeen mietin, että kyllä nyt tarttee kamalaa kurinpallautusta ja jotaki epiksiä ja kisafiilistä koiralle noihin kontakteihin niin toisen jäläkeen totesin, että se taitaa olla ohojaaja, joka sitä tarttee... Mihinkään ei ois ollu kiire, mutta mutta. Aalla nyt vielä kai jokseenki vaadin ja vappautin, mutta kolomanneksi viimesenä olleella puomilla en tiiä teinkö mittään. Ihimeellistä, miten se kisafiilis vaan tarttuu, vaikka ei sinne nyt niin tosissaan ajattele menevänsä. Mua niiiin harmitti jäähyttelylenkillä ja sätin ittiäni, että mikä siinäki nyt sitte oli, ettei voinu ottaa kunnolla sitä. Ei se nimittäin siittä varmaan olis kiinni jääny; Ralli voitti tuonki ratan, jolla ei kyllä nollia tullu ku kaks.

Rallikaiselle siis tuplanollavoitto ja koulujen alun kunniaksi siirto kakkosluokalle. Katotaan nyt, ahanehittaanko heti ens lauantaille ensimmäiset kakkoset, ku olis lähellä kisat. Mutta en tiiä oliko silti isompi paukku se, että Riemu, tuo aamuinen haahuilijapinseri vetäs myös tuolta agiratalta nollan. Ja mikä hulluinta, Riemu myös voitti luokkansa! Riemulla veny ja paukku samat kohat ku Rallilla ja puomin alastulo oli kyllä siinä hilikulla. Että tämmönen historiallinen tapahtumaki vielä piti sattua. Saa nyt nähä, millekkä me Pienen Pinseripojan kanssa ruetaan, ku "pikkuveli" kumminki nousi jo kakkosiin. Määhän olin aatellu, että käyään nyt senki kans nää muutamat ja ei sen kummempaa. Mutta ku eihän se nyt sitte ennää tarttis ku sen yhen nollan...

Notta jo vain oli mainio päivä. Tällä errää renkaat ei tuottanu ongemia Rallille, niitä oli joka ratalla. Mittään muuta tojistusaineistoo tästä huikiasta tapahtumasta ei oo, ku merkinnät kisakirjoissa. Ei ollu videokuvvaajaa mukana, enkä tosin siellä paikanpäällä ennää muistanu koko kameraa. Ratat nyt ei ollu mittään maaliman kauneimpia, mutta Saviojan Annelta saatiin kyllä kiitosta molempien kans. Rallin rattaa kiitteli hienoksi ja Riemusta sano, ettei hetkeen oo niin hyvvää pinseriagilityä nähäny. Oli pakko hänelle mainita, että et sitten nähäny meijän aamurattaa... Mutta kyllä hymy oli herkässä. Ei meinannu palakinnot mahtua mun pikkuruiseen koirankoppiin. Onhan mulla kaks aika hienua koiranpoikaa! :)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Esittelijä

Ralli oli tännään esittelemässä rotuansa ja kasvattajaansa Linnainmaan Mustissa ja Mirrissä. Eipä siellä suurta ylleisömäärää ollu. Päivän anti oliki tavata Rallin Alli-mummo ja Taika-sisko sekä heiän ihimiset. Oli mukava iltapäivä siis. Ralli pääs vähä reenaamaan paikkamakuuta häiriössä ja vähä aikamme kuluksi muutenki koitettiin temppuilla ja tokoilla. Mutta vaan vähä.

Viikolla iski epätoivo, nimittäin Rallin seuraaminen on valahtanu ku lehemän häntä. Ei kestä palakkaamattomuutta ei. No saatiin meijän tokokoutsilta ohojeet tehä vaan huippukivaa ja askel kerrallaan pitenevää seuraamista nyt viikko, että jos siittä kokkeesta jotenki selevittäis. Saapa nähä, miten meijän käy... Muuten on onnistunu liikkeet reeneissä aika mukavasti ja oon erityisesti nyt vahavistanu sitä, että Ralli malttaa oottaa ja kuunnella liki-käskyä, ku meen sen viereen paikkamakuussa ja jäävissä.

Onpa viikkoon mahtunu vähä ikävämpiäki aatoksia. Huomasin nimittäin, että alakuviikosta Ralli ei pomputtanu oikeestaan juuri ollenkaan. Viime viikkohan vietettiin vappaana ulukoillen ja palijo uijen. Tiistaina ja keskiviikkona reenailtiin vähä agilityä, niin johan torstaina taas pompotti jonku verran. Oli sopivasti fysioterapeutille aika torstaina ja selekälihakset oli rennot ja hyvän oloset. Mutta kyllä tää nyt aika selekee sanoma mulle on: agility aiheuttaa, taikka ainaki pahentaa pomputusta. Enpäs oikeen tiiä, mitä päätöstä tästä pittäis tehä. Taikka no tietenki joku vois sanua, että agility toppiin ja heti. Mutta kai mää yritän vähä testailla, että oliko tää nyt sattuma vai just niin selekeetä, ku miltä se vaikutti.

Suurin osa kai on kuitenki sitä mieltä, ettei pomputus koiraan satu ja se on niin ylleistä ja plaaplaa. Mutta ei se myöskään oo normaali tapa liikkua, eikä se erityisen mukavaltakaan näytä. Vitsi kun tietäis. Ku toi pieni ossais sanua.

No tässäpä kumminki loput mökkireissukuvat. Ehkä me muutetaan Rallin kans sinne erakoiksi, eikä tehä muuta ku juostaan vappaana pihalla ja uijaan aina ku sää sallii.

Reinua kiusattiin.

Päivän puuhista puhki.

Meijän Top Model ja uuet valijaat.

Rallin uuet valijaat.



Niin ja Lucahan on saanu uuen perheenjäsenen. Saanko esitellä: Raider alias Pukama.