Uneton Yö

Haukotus. Nyt vähä unettaa. Me päätettiin Reiskan kans sillai perinteiseen yökylämeininkiin liittyen eilen, että valavotaan koko yö. No samalla lailla perinteiseen tyyliin me ei siinä ihan onnistuttu, mutta onneks aika pitkään tuolta naapurista kantautuvat kesäjuhulien äänet autto. Emäntä joutu muutaman kerran meitä komentaan, mutta sitte se laitto tulupan molempaan korvaan eikä ennää kuullu mittään. Ei ees sitä, että Reiska hiipi mun ja sen viereen sänkyyn nukkuun. Roni sentään pysy yöllä lestissänsä.

Ilta meni tosiaan mukavasti ulukoillessa ja pellaillessa. Reino seuras mun emäntää ku se kuulusa hai sitä laivaa. Kyllä se myöhemmin vähä hellitti, mutta yöllä ja aamulla se oli taas heti hyppimässä sylliin, ku emäntä kylykiään käänsi. Että virtaa tuntuu tyypissä riittävän.

Aamulla emäntä otti haasteen vastaan ja lähti narulenkkeileen kolomen karvanopan kans. Yllättävän hyvin se meni. Sanomista tuli suhteellisen vähä. Paitti noille kahelle, jotka ei oikeen tajunnu, että missä kohtaa on sopiva vääntää kakat ja missä ei. Nim. silimät päästä hävenny, ku Roni kakkas just siihen, mihin naapurin ikkunasta katellaan ja Reino toisen naapurin tiensuuhu.

Lenkin ja ruuan jäläkeen emäntä yritti tulla vielä ottaan mun kans pienet aamutirsat. Hetken aikaa meillä oliki oikeen mukavaa, mutta sitte Roni yllätti ittensä ja hyppäs sänkyyn emännän viereen. Eikä siinä sitte kauaa mennykkää, ku siellä oli Reinoki rellottamassa.

Emännällä tais tulla siinä vähä ahasta, ku yks karvapää pyöri ja potki joka suuntaan (Reino), yks yritti tuijottaa tooosi läheltä (Roni) ja mää koitin parhaani mukkaan tunkia mun tyynyä siihen välliin emännän turvaksi. Että siihen jäi ne tirsat emännän osalta. Me muut kyllä tirsoteltiin koko aamupäivä, ku emäntä touhus jotaki omiaan.

Isännät saapuki sitte jo ennen puolta päivää voitokkaalta kalareissultansa ja yökyläläiset lähti kotia. Mää jatkoin isännän kans pikku päikkäreillä. Siinäpä se päivä vierähtiki. Tainno kävästii me toisessa "mummulassa" kylläilemässä ja nytten isäntä keittelee keittiössä,siis sisällä, jollaki Trangia nimisellä jutulla pannukahaveja ittelleen...

Että olipa mukava touhupäivä taasen ja saishan nuita yökyläläisiä olla usiamminki. Tai en tiiä jaksaisko emäntä... Mutta ehkä me raskittais mennä vähä aiemmin nukkuunki, ku oltas usiammin samosa tilloissa yötä. Tai sitte ei.

Riemu

Ei Itketä Lauantaina

Örinää, pörinää, tohinaa, tuhinaa. Reino ja Roni tuli yökylään. Niitten emäntä on Lucan emännän kans kattomasa niitä ihime ämäm-karsintoja. Ja mun isäntä ja noitten karvapäitten isäntä lähti yöksi kalastaan. Että meillon täälä vähä niinkö lasten mehukestit mun emännän valavovan silimän alla. Isäntä vei paremman kameran niin kuvat on taas meleko heikkoja.

Reiskan kans heti alakuun vähä otettiin matsia, mutta emäntä pilas ilon ja käski meiät alas sängystä. Pienen mökötyksen jäläkeen kyllä alotettiin sit emännän jalakojen ympärillä se sama meno. Vuorotellen Reino änkeyty emännän sylliin tai sitte painittiin. Emäntä vissii sai tarpeekseen ja lähti meiän kaa ulos.

Pieni pihairrottelu tekiki terrää pitkästä aikaa. Sitte me vielä pellailtiin älypelejä ja syötiin hyvin. Reiska perhana yritti kyllä syyä kaikkien muittenki evväät, mutta emäntä oli silimä tarkkana. Yritin mää opettaa nuille ovien aukasuaki. Alotin tommosesta yksinkertasesta liukuoven aukasusta. Mutta eihän noi mittään tajunnu.

Ei kai täsä muuta tartte ennää ku painua nukkumaan. Toivottavasti noi karvapäät ei yritä tunkee mun ja emännän kans sänkyyn nukkuun. Siittä ne kyllä saa välittömän palautteen. Reiskan kans suunniteltiin, että aamulla ei varmasti suostuta nukkuun yli viijen, mutta saapa nähä, mitä emäntä siihen tuumaa...

Ensin mää näytin, että miten sitä peliä oikeen pelataan. Roni ei tosin halunnu kattoo.

Sitte Roni kokkeili ja ratko pelin ommaan varovaiseen tahtiinsa.

Reinon ratkontatapa oliki sitte toisesta ääripäästä ku Ronin. Mua vähä pelotti, että hajottaako se koko lauan.

Lopuksi mää vielä näytin, miten se homma hoijetaan tyylikkäästi. Se on niin naurettavan heleppoo se homma, että noi murkulat viskelen aina näytöstyyliin mäkkeen heti ekana.


Riemu

Antaa Olla

Huokaus. Valitusta ja hampaijen kiristystä vaan taas. Enkä vieläkään ees aijo avvautua Riemun terveyestä. Se posti vielä oottakoon.

Nyt alakaa vaan tuntua siltä, että kannattais varmaan tuon agility-harrastuksen antaa olla. Ainaki jonku aikaa. Ku koko homma aiheuttaa vaan harmitusta.

Riemun kans on yhentekevää harjotella. Mihinkään ei oo edistytty ennää ainakaan vuoteen. Päinvaston. Viime vuonna sillä sentään oli pari kertaa semmonen noin kuukauen mittanen aivojen nitkahus, joka aiheutti sen, että sitä kiinnosti agility. Niihin nitkahuskohtiin ajotin ne ekat (ja varmaan vikat) viralliset ja toinen ajottu kesälle, ku meillä tuli joku ihan kohtalainen tulos epiksistäki. Nykyään sitä kiinnostaa joko vähän tai erittäin vähä. Toki sillon ku kiinnostaa ees vähä, Riemu lähtee hyvin vaikka minkälaisiin ohojauksii saksalaisista sylkkäriin, mutta oi ja voi niin hittaan vaivalloisesti, että onko pakko.

Vaikka vuosikausia oon nauttinu seurata ja ellää mukana ku toiset mennee agilityä ja kehittyy ja oppinu mielelläni lissää myös sitä kautta, niin nyt seki aiheuttaa vaan harmitusta. Oon enemmän tai vähemmän harrastanu tätä kuitenki jo aika monta vuotta ja nyt vaan kattelen ku yks kerrallaan vasta alottanneet huitasee ohi. Eikä se pelekästään koiran vika oo, ite oon ihan täysin ruostunu. En oo yli vuoteen käyny missään koulutuksissakkaan (siis viikkoreenien lisäksi), ku en viitti Riemun kans a) koetella kouluttajain hermoja ja b) maksaa apaut 40 € siittä, että tyyppi haihattellee jossaki kentän laijoilla tai raahustaa kärsivän näkösenä esteen tai pari mun huuellessa kurkkua kähiäksi. Tämä juttu harmittaa vielä sitäki kautta, että jouvuin ylipuhutuksi vetämään alkeis- ja nyt jatkokurssia. Tuntuu, ettei mulla ihan riitä siihen evväät, ku ei ite aikoihin oo teheny mittään kunnolla ja siellois kuitenki monta hyvvää koirakon alakua.

Mää oon yrittäny vilijellä vaan sitä huumorilla etiäppäin -menttaliteettia Riemun kans. Emmää aikoihin ennää oo uskonu, että me juuri epiksiä enempää tätä lajia harrasteltais. Ja tottahan toki sen aistii Riemuki. Eikä sen kans oo senkää vertaa järkiä yrittää reenata, jos ite on huonolla päällä. Ku sitä motivointia, motivointia, motivointiahan se tarttis koko ajan vaan. Ehkä se mahollinen toisen koiran kanssa jonaki päivänä harrastaminen onki auttanu sen huumorin ja lajjiin kohistuvan mielenkiinnon ylläpiossa näinki pitkälle. Semmosta toista koiraa nyt vaan ei oo, enkä tiiä tulleeko tai millon tullee, niin nyt on jo jonku aikaa ollu vitsit aika vähissä.

Riemu on aivan mainio kotikoira. Tekkee temppuja mieluusti ja tokookin iliman häiriöitä. Agilitystäki se tykkää sillon tällön. Ja on maaliman paras sylikoira. Ehkäpä meiän näitten muitten mukavammin toimivien juttujen ja positiivisemman yhteistyön hyväksi ois aika antaa periksi tuon harmitusta tuottavan agilityn osalta. Käyä joskus itekseen tekkeen kontakteja ja putkia, niistä Riemu tykkää, ja säästää muuton ommaa ja reeniryhymän aikaa ja hermoja. Aikaa ku rupiaa taas syksyllä viemään niin moni muuki asia, ku rupian taas opiskelemaan täyspäiväsesti ja siinä ohessa vähä töitäki vielä.

Ärsyttävvää märinää tämmönen. Mutta tätä nyt oon koko kesän pyöritelly. En tiiä oonko vieläkään kuitenkaa valamis reenipaikastani luopumaan, mutta ainaki askeleen lähempänä sitä oon. Nyt ois sitä paitti ihan hyvä kohta tehä ainaki jonkulainen toppi, ku saavutettiin kesälle asetettu tavotekki eli saatiin tulos epiksistä. Se oli varmaan jotaki 30. Mutta tulos ku tulos. En tiijä. Antaa olla. Vai antaako.

Emäntä



PS. Ehkä mää muuten vaihanki elukkaa, mutta en lajia! Tännään kävi töissä niin mahottoman komia nuori Maine Coon -poika, että ei ihan heti unohu. Melekeen isompi roikale ku Riemu. Kissakuume, koirakuume, pentukuume.

Asvaltti Polttaa

Jopahan vain vierähti taas yks kesänen viikko. Isäntä jäi lomille niin me ollaan täälä kotona kahestaan päivystetty, ku emäntä paiskii töitä hellelukemisa. Ollaan otettu ihan rauhassa tää eka viikko vielä. Katotaan ny mitä täsä vielä keksitään, ku viis viikkoo on isännällä vielä eessä, eikä emäntä töiltään tietenkää mihinkää kerkiä. Vähähän tuo siltä tuntuu, että ne on vuorotellen molemmat josaki reissuillaan ja sitte välillä molemmat. Sitä se on tää kesä.

Kaunis Luca

Juhannus meni vallan mukavasti Ricon tykönä. Aamusin mentiin tuo meiän peruslenkki isoisännän ja Ricon kansa. Sen varrelle on vaan kasvanu kauhia viidakko täsä kesän mittaan, mutta mää menin aina urhiasti eellä ja tein tietä takana tuleville. Olin oikeen kiltisti tällä errää. Tulin ku pyyettiin ja niin pois päin. Määhän oon joutunu alakaan niin nössöksi tässä kevvään mittaan. En tiiä onko se joku omatunto vai mikä piru lie, ku aina suhahtaa tuossa nokan vieresä, jos esim. yritän lähtä omille teilleni, ku pyyetään sisälle tai autoon tai ku komennan muita karvapäitä. Vähä on joutunu aatteleen, että mitä tässä uskaltaa ennää tehä ja mitä ei.

Äläkää menkö niin kauas, ku mää en pääse!

Kyllä mää kuitenki sen verran kova jätkä oon, että kerron täsä tän mun pienen juhannustempun, vaikka emäntä voijaanki sen jäläkeen aatella meleko arveluttavaksi koiranomistajaksi. Nuo lähti sinne juhannusreissullensa torstaina aamulla yhentoista maissa. Mut ja Rico vaan jätettiin rannalle eli "mummulaan" ruikuttaan. Emäntä tapansa mukkaan suluki meiät kahen oven taakse. Sitä ei tarina koskaan emännälle eikä muillekkaan paitti Ricolle kerro, että mitä siinä päivän aikana tapahtu, mutta viijen maisa, ku isoemäntä tuli kotia töistä, me pijettiin Ricon kans sajetta siinä terassilla.

Isoemäntä oli vähä hölömistynneen olonen ku juoksin sitä vastaan ja sitte perässä kömpi vielä Ricoki. Se meni uluko-ovelle ja totes, että se oli auki, mutta lukkoasennossa kyllä. Sen verran mää voin kertua, että ensin avasin sen välioven, joka siis on sisälle päin aukiava, eli ei mikkään heleppo nakki sekkään. Sitte läppäsin tassulla tätä tämmöstä uuen mallista uluko-oven lukkua ja sitte perrään oven kahavaa. Ja avot. Vappaus koitti. Piru vie vaan ku sato melekeen koko päivän.

Heittäkääs ny jotakiiii!

Se jätettäköön arvotukseksi, että missä me Ricon kans se päivä seikkailtiin tai että mihin aikaan päivästä mää sen oven avasin. Että juostiinko me niitten lähtijöitten perrään? Käytiinkö kotona reilun kilsan päässä? Hengailtiinko vaan pihalla? Kyllä ne isoisäntä ja isoemäntä sitte tämän keissin jäläkeen jotaki kamaa asetteliki oviaukkojen tukkeeksi, mutta emännälle ja isännälle ne kerto tämän mun seikkailun vasta ku ne palas reissultansa maanantaina.

Vesispanielit

Voi olla, että mun hoitokeikat "mummulassa" taas vähenee, kunnes ne keksii keinot pittää mut sisällä. Sen verran pittää nyt vielä kauhistuneitten rauhottamiseksi sanua, että tämä "mummulahan" sijaittee meleko lailla mettän keskellä eikä isoja teitä oo lähellä, mutta tokihan tässä ihan kunnon seikkailun ainekset silti oli. En ny viittiny nuita enempää säikytellä.

Riemu

Vesikauhunen rakki?

PS. Kuvat on nyt taas vaan nuista muista niitten mökkireisulla, ku kamera oli tietenki niitten mukana. Ja nyt ku emännällä ois aikaa mua kuvvailla niin isäntä hävis ja vei kameran mukanaa. Epistä.

Ei tarvittu isua saalista niin Reiskasta saatiin kalamies Ei mua väsytä Pystykorvanen bordercollie