maanantai 30. elokuuta 2010

Tulipunaruusu(kkee)t

Eilen oli taas näytelmäpäivä. Tervakoskelle suunnattiin heti aamusta. Siellä oli meitä pinsereitä ihan mukavasti taas. Jotaki ruusukehörsälettä ja pokkaalia sieltä mulle tarjoiltiin. Kivahan se näinki päin taas vaihteeksi.

Oli kyllä aika tylsä reissu. Mun ei taaskaan annettu leikkiä muitten kans. Siellä ois ollu varsinki yks säpäkän olonen punanen nuori nainen. Ja sitte vielä jouvuttiin ootteleen sitä isoo kehää tuntikaupalla. Siellä isossa kehässä mua rupeski sitte hirvittään melekosesti. Siellä rupes kuulumaan semmosta kovaäänistä mölinää semmosista mustista tolopista. Se muistutti mua inhottavasti siittä muutaman viikon takasesta Forssan keikasta, ku ne töräytti käyntiin sen maalimanlopunvehkeen just ku mää olin rauhallisesti kävelemässä ohi. Tää muisto pisti kyllä jalat tutiseen. Nyt tää oli kyllä meleko erillainen tää ääni ja se alako aina uuestaan. Emäntä meinas jo hermostua, mutta sano se senki, että ekana meiät ois iliman mun säikkyilyäki kätelty ulos sieltä. Mitä se ikinä tarkottaakaa. No onneks me selevittiin hengissä kuitenki.

Ricolla onki ollu onnenpäivät viikonloppuna. Se sai kauniin naisvieraan kotionsa lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina määki olin paikalla, mutta emäntä laitto mut autoon jo ennenku ne vieraat tuli. Sieltä mää sitte seurailin, ku Rico viiletti sen nartun kans ympäri talua ja pihhaa ja jännitin, että ossaako se mittään. Harmikseni se kuitenki onnistu tän Viivin kosiskelussa. Mää oisin mieluusti toiminu varamiehenä. Olihan se vähä pieni ja valakonen se narttu, mutta kyllä mää oisin mieluusti paikannu Ricoo.

Nyt sitte vaan ootellaan, että tuottiko treffailu tulosta. Sunnuntaina en ollukkaa mukana, mutta kuulin, että siellä oli ollu toinenki sähäkkä narttu. Rico yritti sitäki kosiskella tapansa mukkaan, mutta se vaan juoksi täysiä ympyrää Ricon ympärillä ja taklaili ja leikki hippaa sen kans.

Nuo emäntä ja isäntä lähtee huomenna kuulemma johonki reissuun. Mää pääsen sulostuttaan Ricon ja "mummulan" elämää ja vissiinki kylläileen Ronillaki. Että huihai, menkööt vaan. Kuhan tuovat sitte hyvät tuliaiset.

Riemu

torstai 26. elokuuta 2010

En Tietää Mä Voi

Heh. Kesällisten turhautumisten ja tuskastumisten jäläkeen luulen, että oon taas löytäny huumorin tähän Riemun kans harrastamiseen. Ainaki pieninä palasina. Mitä siinä voi muuta tehä ku nauraa, ku koira juoksee kaheksikkoo kahen putken ja yhen hypyn kans hepuli-ilme naamallaan, vaikka mää yritän olla siinä hypyllä sanomassa, että tähän kätteen ny ja sylkkäriä mars. Pää punasena siinä sai taas yrittää. Ja kattojat nauro katketakseen.

No, mitäs pienistä. Mää olin vaan tyytyväinen tämänpäiväseen reeniin. "Lämmittelin" Riemua pitämällä sitä kentän reunalla, ku Roni meni. Ilmeisesti onnistuin. Koska ei se niin lujjaa oo agilitykentällä esteitä (ees omia valintojaan) suorittaen menny ku kerran. Kaks viikkoo sitte M&M Cupissa isyyslomansa jäläkeen.

Toisilla on onnistunu reeni, ku koira tekkee harjotuksen virheittä ja vauhikkaasti ja ehkä jopa oppii jonku uuen ohjauskuvion. Meillä reeni on hyvä, jos a) koira ei haistata mulla pitkiä heti ennen ekaa estettä ja häivy haisteleen ja merkkaileen, b)koira menee ees suunnilleen, mitä pyyän, c) koira ei alita joka toista estettä, d) koira suorittaa esteitä ilosesti. Tännään oli siis superhyvä harkka pienistä alun haistatteluista huolimatta. Riemun ilme nimittäin kerto, että nyt mennään lujaa ja nyt mulla on hauskaa. Harmi vaan, että se vaihe on niin lyhyt. Mutta luulen, että onnistuin lopettaan sen vielä ollessa päällä.

Ehkäpä pittää mennä toistekki reenaileen Ronin kanssa, ku ei nuo omat reenikaverit oo vielä tämmöstä intoo Riemuun saanu. Virhelyönnit kasvaa joo, mutta mitäs noista. Mieluummin mää huuan ääneni käheeksi ja yritän saaha Riemun suorittaan esteet mun haluamassa järjestyksessä omien valintojen sijasta, ku käytän kaiken energiani, että saan sen ees kiinnostuun agilitystä eikä kaukalonseinistä. Mutta tää kaveri on vaan niin hemmetin tuulillakäypä. Koskaan ei voi kentälle mennessä tietää, että mitkä vinkeet on tällä kertaa mielessä. Vois kai sitä aatella, että se pittää mielenkiintoo yllä, mutta ei se kyllä ihan niinkään mee. Ite ku kumminki haluis harjotella sillee vähä pitkäjänteisemmin. Ehkä sitte sen seuraavan kaverin kanssa, jolle muuten ostin jo pannan oottamaan tänään... En voinu vastustaa. Mutta taitaa saaha panta-raasu ootella laatikossa vielä monta aikaa...

Emäntä

tiistai 24. elokuuta 2010

Sataa Sataa Ropisee

Mutta mää oon jo iso poika eikä se haittaa. Tai no. Kyllä mää ovelle pysähyn hetkeksi pää alhaalla ja katon emäntää ja keliä arvioivasti. Mutta sitte mä sanon itelleni, että kamoon hei ja pistän tassua toisen etteen.

Aamulenkillä haettiin Rico "naapurista" kyllään. Meiän oli tarkotus pellailla älypeliä ja kaikkia, mutta emäntä tekiki vaan omiaan. No päästiin me onneksi pihalle sen kanssa vähä puutarhahommiin. Emäntä kaivo jottain kasveja pois kukkapenkistä ja mää kaivoin sitte niitä sen kuoppia vielä vähä syvemmiksi. Oon melekeen varma, että meinasin saaha jonku ötökän kiinni sieltä kuopasta. Jonku muunki ku semmosen tuhatjalakasen ällötyksen. Eikä se musta ollu sammakko, niinku emäntä väittää, vaan joku ihkaoikia riistaelläin.

Päivällä me sitte lähettiin käymään emännän työpaikalla. Rico pääsi hierojalle ja Roni oliki siellä jo valamiiksi. Vähä epistä kyllä ku mää en päässy. Taikka emmää tiiä. Se hierojatyyppi siellä agilityn SM-kissoissa jäi vähä eppäilyttään.

Rico oli kuulemma ainaki alakuun ollu melekeen ihan hilijaa. Se oiski jo uutta, jos se ois malttanu olla niin koko käsittelyn. Normaalisti se kuulemma pittää semmosta kevyttä ärinää päällä koko hipistelyn ajan, vaikka kuitenki nauttii siittä ihan täysin ja melekeen nukahtaaki välillä. Mutta nyt oliki uus hieroja ja uus paikka.

Samalla reissulla me emännän kans tuhulattiin niitä emännän ja Ricon Musti ja Mirri Cupista saatuja palakintolahajakortteja. Vaikka mulla oikeestaan on aika monta takkia niin tämmöstä pelekkää sajetakkia mulla ei vielä ollu, ku kaikki on aina paksumpia. Emäntä rikko pitkään pitämänsä periaatteen, ettei valamiita koiravaatteita osta. Tää tuntu kyllä ihan mukavalta, ku tuossa sitä käytiin lenkillä testaileen. Vähä meinas ripistellä niin pysypähä mun kallisarvonen turkkini kuivana. Kyllä musta vois mannekiini tulla vai mitä luuletta? Ku vaan emäntä oppis käyttään kameraa...

Torstaina se lähtee sitte se mun ainokainen poikaniki maalimalle oman uuen laumansa luokse. Se on kuvista päätellen kasvanu jalakoja ihan hirviästi. Ja kattokaapa vaan. Vaikka on vähä erilaiset kuvakulumat ja eriväriset koiruuet nii kai meissä samoja keenejä virtaa.
Vaikka mää nykyään jo kohtuuella pystyn satteella ulukoilemmaanki, niin kyllä silti parasta mitä tämmösenä harmaana räytymispäivänä voi tehä on ottaa kunnon tirsat. Ja mitä usiampi tyyny, sitä parempi.


Riemu

perjantai 20. elokuuta 2010

Suloista Ja Haikeaa

Onko tänään kesän viimenen päivä?

Jos on niin;
pitää haistaa kaikki tuoksut,
pitää muistaa tää nurmikon pehmeys,
pitää kaivaa esiin se karannu ötökkä,
pitää kerätä mun turkkiin nää viimeset auringon säteet,
pitää ahmia muistiin tätä kaunista maisemaa,
pitää napata se yksinäinen perhonen,
pitää painaa tassut lämpimään saveen,
pitää leikkiä nää viimeset kesäleikit,
pitää vielä tuntee tää leuto tuuli,
pitää nauttia tästä,
ihan hiljaa.

Onko tänään kesän viimenen päivä?


Riemu

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Päivänsäteet ja Menninkäinen

Niin se aika vaan kuluu. Mun pienet tyttöseni on kai jo lähteneet issoon uuteen maalimaan, omien uusien perheittensä luokse. Ja poika tekkee saman ens viikolla. Haikeetahaikeeta. On se onni, ettei teitä tarttenu täällä omissa nurkissa kasvattaa. Ois siinä meinaan raavaammallaki uroksella tullu tippa linssiin hyvästejä heittäessä.

Olkaa Hienoja Pieniä Pinsereitä. Antakaa ihmisillenne ikimuistosia hetkiä nyt pentuna ja sulostuttakaa heiän elämää pinserivanhuksiksi asti. Aiheuttakkaa sopivasti harmia ja hampaitten kiristystä. Niin teistä tullee entistäki rakkaampia. Pussatkaa palijo ja viekää vierailijoittenki sytämmet. Olkaa viksuja ja vilimaattisia.

Viimesenä mutta tärkeimpänä: Viekää Pienet Pentulaiseni etteenpäin Pinseröinnin Riemusanomaa!

Riemu-isukki

Täällä Taas

Meitsin isyysloma vissiinki loppu. Viime torstaina oli M&M Cupin viimenen osakilpailu ja emännän kanssa siellä käytiin ihastuttamassa ylleisöö. En ollu moneen viikkoon radalla käynykkää ja sitte ku siellä vielä oli niin mahottomasti kattojiaki niin pitihän mun vähä esiintyä.

Ekalla kierroksella heitin melkeen alusta pinserihepulin päällensä ja suoritin esteitä semmosta vauhtia, että siinä ois muutama bortsuki ollu ihimeissään. Ainut siinä on vaan se Uuno Turhapuron tottuus, että noppeuen lissääntyessä virhelyöntien määräki tahtoo kasvaa.


Toisella kerralla olin jo saanu päästeltyä suurimmat paineet niin menin vähä rauhallisemmin. Mutta piti mun silti vähä ylleisöö huvittaa niin tästäki radasta tulos oli se hylly tai mikä se on. Muunmuassa A:lle piti mennä usiampaan otteeseen ja jäähä vähä paistatteleen salamavaloissa sen päälle. Sieltä näkkeeki niin hyvin, että ketä kaikkia mua on tullu kattomaan.


Ricon kanssa emäntä pisteli parastaan. Ne tuliki sitte siinä koko systeemissä toiseksi. Mutta luulenpa, että tässä käviki niin, että Rico hoiti palkinnot kotiin ja mää pääsen niistä nauttimaan. Ihan sopiva työnjako mun mielestä.

Vaikka emäntä valittelee jatkuvasti, että kuinka masentunu se on, ku se esim. kattoo vuos meiän jäläkeen alottaneita koirakkoja, niin palattiin sentään tällä viikolla reenijärjestykseen agilityn osalta. Mua ei taas sillä erää oikein huvittanu se homma niin mää hiihtelin sen radan sillee puolivillasesti ja vähemmillä tolijailuilla. Emäntäki tuntu olevan vähä tiukempana ku siellä kisoissa.

Kai mun täytyy tähän laittaa siittä Luca-veljestä pari agilitykuvvaa, ku emäntä sitä kävi kuvvailemassa sillon mun issyysloman aikana. Se meinaa, että Lucaki ois menny musta agilityssä eelle, mutta enpä sanois. Säälittävän kuuliaista toimintaa. Mää oon sitä mieltä, että agilityn pittää olla hauskaa, eikä sitä piä tehä niin orjallisesti. Siinä mää oon hyvä.

Ja loppuun vielä muutama kuva mun komiasta pojastani. Raateluleikit ja vanhempien naisten vokottelut sujjuu jo kuulemma ku vanahalta tekijältä. Issäänsä tullu. Niin ja oli se päässy siskopuoliansakki toistamiseen moikkaan. Hyvä juttu. Tuo valakopäinen pinseriltä vaikuttava kaveri tuossa toisessa kuvassa on pojan mummu Nita! Kaunis ku mikä edelleen, vaikka vähä hassun näkönen.


Riemu

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Kultaniityt

Lomat on lusittu ja arki palailee pikkuhilijaa. Tai no eipä meillä mittään niin orjallista arkia oo koskaan, ku tuo emäntä on miten sattuu töissä ja koulussa. Ja joku vois sanua, että ainahan mää oon lomalla. Mutta on siinä vissi ero, onko nuo kotona vai ei. Sillon ku ne on niin ei mun tartte niin kauhiasti talua vahtia. Mutta sillon ku oon yksin niin koko kompinaatti on mun vastuulla. Että ihan täyttä päivää mää täällä alan taas pikapuolin vetää.

Edellisen kirjotuksen jälkee on kuitenki keritty taas tehä vaikka mitä. Viime viikon lopulla Rico kävi hoijossa, kun iso-isäntä ja -emäntä meni pohojoseen juhulimaan taas yksiä synttäreitä. Miten lie sattunukki niin monet synttärit samalle vuojelle, ku mullaki oli synttärit kevväällä? Mutta siis musta se on aina mukavaa, ku käy vieraita. Siittäki huolimatta, että Rico on aika yrmee kaveri. Emäntä yritti siivota, ku meille tuli sitte ihimisvieraitaki viikonloppuna. Rico teki kaikkensa, että se ei ois siinä onnistunu. Sillä on joku ihme viha sitä imurointilaitetta kohtaan. Mää sen sijaan otin rennosti.

Viikonlopun ihimisvieraatki oli kivoja. Yhessä me sunnutainaki istuskeltiin pihalla ja syötiin puskista marjoja. Mää oonki koittanu vähä autella noita tossa marjanpoiminnassa, ku niitä on niin hirviästi. Välillä syön niitten astioista ja välillä riivin puskista suoraan.

Sunnuntaina mua meinas vähä rueta hirvittään ku yhtäkkiä rupes kuuluun pihalta semmosta meteliä, niinku joku jättiläinen ois naputellu meiän kattoo ja ikkunalaitoja jollain jättirisuilla. Vähällä tuntu olevan, ettei tullu ikkunat sisälle. Mutta ne oliki semmosia hirvittävän kokosia jääkimpaleita ku sateli taivaalta. Mää kattoin vaan paremmaks siirtyä pöyän alle nukkuun.

Maanantaina oli taas se ex-keppitäti kouluttamassa agilityä. Emäntä siellä kävi kattelemassa ja kuunteluoppilaana. Mää oon sen mukkaan ny isyyslomalla. Että ei se oo mua hetkeen vieny kentälle. Noitten pappojen kanssa vaan menee. Jos oisin yhtään mustasukkasta sorttia niin voishan tuosta vaikka suuttua, mutta niin kauan ku sohvalla kainalopaikka on mun niin menköön. Sitäpaitti siellä oli satanu ihan hirviästi ja ollu vettä kentälläki, että en mää kyllä sinne ois suostunu menneenkää.

Ainiin, pojastaki kuulu taas kuulumisia. Se oli päässy tyttöjä moikkaamaan ja oppi siinä samalla vähä jo elämän perusasioita. Tytöt oli nimittäin jyränneet sen täysin. Mutta minkä sitä fiksuille geeneilleen mahtaa niin olipahan pian hoksannu, että seinän vieressä ku seisoo niin pyssyy paremmin pystyssä isommassaki hyökkäyksessä. Onhan tuo mukava, että saa vähä ikätovereittenki kanssa temmeltää, vaikka kotonaan on useempiki koira elämää opettamassa.

Riemu

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Matkustanut Oon

Viime viikolla oli taas näin tylsää, ku noi vaan teki jotain omia hommiansa.



Lauantaiaamuna sitte köröteltiinki isännän ja emännän kans Tammelaan. Siellä oliki kovemman luokan näyttely, ku siellä ei muun rotusia näkyny ku meitä pinsereitä. Lämmittelin kehää varten tappamalla keppejä ja kattelemalla kauniita narttuja. Ei vissiinkään silti tullu menestystä, ku kuulin emännän selittävän taas jottain jostain ihimeen sukupuolileimasta. Mää en semmosia kuunnellu, vaan päällimmäisenä mulle jäi mieleen kaverit, joitten kans mun ei annettu leikkiä ja yhen mukavan tätin kommentti, että olin tyylikkäimmän näkönen uros koko kisassa. Niinpä.

Tammelasta otettiin suunnaksi Pornainen. Siellä mää tapasin kaks aivan hurmaavaa staffityttyä. Varsinki se pienempi niistä tuoksu aivan huumaavalle... Nuo ihimiset siinä mietiskeliki, että minkä näkösiä tulis ku pinserin ja staffin risteyttäs. Mää yritin kovasti rohkasta, että eiköhän kokkeilla vaan! Mutta eipähän nuo heltyny. Ei auta ku toivua, että ne tyttelit tullee kylläileen meilläki päin, että päästäis vähä hepuloimaan yhessä.

Illalla me vielä poikettiin Tuusulassa ottamassa kuvia mun kauniista pikkutyttäristäin, joita mulle edelleenki esitellään vaan kuvissa. Että tässäpä teillekki meleko liuta söpöliinejä. Kattokaa ja ihastelkaa. Iskä on ylpee.

Pienet telttailijat Me tullaan syliin ja meitä on monta! Saalistaja Ai kuvaakko mua? Isänsä elekeet Jos mää ihan hetkeksi vaan ummistan silmäni... Valloittava hymy Täältä jostain ne sitä namia otti Ja niin hän taisteli jättiläistä vastaan viimeisillä voimillaan... Painia ja pallottelua Pussailua ja purukaluston testausta Selätys Hei mua nukuttais jo vähä...

Pentujen ihastelun jäläkeen me ei mentykkään kotia, vaan palattiin sinne näyttelypaikkaan. Kaikki muut pinserit oli kerinny hävitä sieltä sillä välin, mutta siellä oli semmosia pötkökoiria sitäki enemmän. Nii ja sittehä siellä oli semmosia jättimäisiä elukoita, joita noi sano hevosiks. Vähä epäilyttävän olosia koputtelijoita. Iltakävelyllä näin vielä semmosia pieniä piikikkäitä kamuja, joita oisin mieluusti vähä saalistanu, mutta taas näytettiin punasta valua.

Tännäänki on tehty vaikka ja mitä. Aamulla mentiin johonki ihme paikkaan, jossa haisi niiltä hevosotuksilta. Siellä oli palijo ihimisiä ja autoja. Tosi tylsää siis. No onneks sentään muutama muuki koiruus oli sinne mukkaan raahattu niin aina välillä pääsi tekemään uusia tuttavuuksia. Niija yks tyttö kävi sanomaan emännälle, että sulla on kyllä kaunis koira. Mutta mikkään ei kyllä poista sitä tottuutta, että se oli ihan kamala reissu. Pois päin oltiin jo menossa, ku isäntä meni kattoon semmosta kamalan näköstä masiinaa. Ja eiköhän se sen omistaja just sillon täräyttäny sen käyntiin. Maa tärisi ja korvat oli pullahtaa päästä. Kyllä siinä oli vähä häjissään ihimisetki. Lapset alako itkeen ja emäntäki hätkähti ja alako kiidättää mua onneks heti poispäin. Iski muuten melekosen panniikin hetkeks enkä mää sitte oikein osannu ennää täysillä illoita siitäkään, että nähtiin muutamia tuttujaki siellä. Kovia joutuu Pieni Pinseripoika kokemaan, mutta onneks jäin henkiin.

Iltasella poikettiin vielä tuolla mummulassa. Rico siellä esiinty, ku seki oli saanu semmosen toisenlaisen älypelin ja se tietty ratko sen alta aikayksikön. Määkin näytin taitoni ja kyllä mä noi karvapäät voitin. Luca tuntu vähä pelekäävän koko laitosta ja Ronilla meinas iskee jumit. Harmi vaan se kuitenki lopulta hiffas sen jutun ja alako ratkoo sitä kans ihan turhan nopiasti. No mutta mää harjottelen ahkerasti tuota ommaa niin voiaan sit ottaa kisat myöhemmin. Nyt vähä väsyttää. Tai ei niin vähäkää. Taiampa kömpiä ommaan koppaani.

Riemu