maanantai 2. marraskuuta 2015

Ompelukausi Avattu

Siitä tietää, että syksy alakaa olla riittävän pitkällä, ku vihon ja viimein saa itestään irti istahtaa vähä ompelukonneen äärelle. Tein eilen Dedille pannan. Tarve lähtee siitä, että oon pariin kertaan kisojen startissa nyhtäny Dedin ommaa puolikiristävvää sen kaulasta tovin jos toisenki. Tein siis tommosen pistolukkoversion. Sen PITÄIS olla aika väljä, joten siinä on semmonen viijen sentin kiristyvä osa myös.

Eli tommonen siitä sitte tuli. Kuviointi ja värimaalima on vähintäänki sama, ku kevväällä viimesimpänä valamistuneessa pannassa...


Riemu sairastaa taas vaihteeksi. Perjantaina oli olohuone täynnä jos jonkumoista tuotosta. Lääkäri anto Enteromicroo ja Lipraxia, eppäili paksusuolen olevan ärtyny. Enpä tiiä. Aika vaikeeta alkaa olemaan elämä Pienellä Pinseripojalla.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Turistina

Viime viikonloppuna oltiin pienellä akkaporukalla Italiassa, Bolognassa nauttimassa maaliman parhaasta agilitystä ja ruuasta. Tehtiin semmonen mukava viikon reissu, että kerittiin ratojen lisäksi katella vähä kaupunkiaki. Italia vaan on mun mielestä niin parasta ja kokonaisuuessaan reissu oli oikein onnistunu. Oma lukunsa tietysti oli se, että esimerkiksi ekalla kerralla hallille suunnatessa vartin matkaan saatiin kuluteltua semmonen kevyt kaks tuntia...

Oli hauska seurailla kisojen rataproffiileita ja sitä, että tuollaki tasolla ne suoritukset oli osittain aika monenkirjavia. Suomalaisilla kisat ei kaikkinensa menny ihan toivotulla tavalla, mutta kyllä joukkoon mahtu monia mainioita suorituksia. Koko viikonlopusta itelleni jäi kyllä ehottomasti päällimmäisenä mieleen Silvia Trkmanin ja Len yksilöagilityradan suoritus. Rata osottautu hirviän haastavaksi ja montaa tulosta saati nollaa ei ko. ratalla tehty. Mutta tää pari näytti ihan käsittämättömällä suorituksella, että rata oli tehtävissä myös ihan jäätävän nopeen koiran kanssa, kun sen vaan osaa! Kylymät värreet mennee vieläki, ku tuota kattoo (heti videon alussa), vaikka toki se paikanpäällä ja n. sata epäonnistunutta suoritusta ko. ratalta kattoneena oli vielä ihan eri levelillä.



Aika pitkälti noitten kisojen hengessä pääsin suunnittelleen meijän seuran reenirattaa ens viikolle. Käytiin rakentaan ja testaan se tännään ja kyllähän siitä aika kinkkinen tuli. Rallin kans se oli kuitenki ihan kohtuuella köpöteltävissä ja kyllä siihen Dedinki kans sai mahtumaan muutaman onnistumisen. Ehkä tuossa enemmän onki ideana yksittäiset vaikeehkot kohat eikä ite tarkotus oo vettää koko settiä nollana kotia.


Tuossa kuvassa (puhun siis valakosisella numeroijusta versiosta) numerot 11, 20 ja 30 on väärällä puolella estettä. Meijän pienessä hallissa joutuu aina vähän säätämään ja ei tokikaan tässä kohtaa "koulutusta" tuo ratansuunnittelutaito ihan vielä huippuunta hioutunu oo myöskää. Alaku on kutoselle asti mukkailtu MM-kisojen miniyksilöitten hyppyratalta. Kepeille treenasin testikierroksella molemmille knuutitusta. Ens viikon varsinaisessa reenissä kokkeilen varmaan vielä muitaki vaihtoehtoja eli ainaki tiukkaa takanaleikkausta, mutta ehkä myös tiukkaa päällejuoksua loppuun ainaki Rallilla.

Välille 11-13 yritin kahelletoista päällejuoksua, mutta molemmat koirat ampu 11 jälkeen vaan kuuroina putkeen. Sitte vasta tajusin kokkeilla siihen flippiä eli ohojaus toista puolt ja avot, alako lyyti kirjottaan. Rallin kans vetäsin flipin jäläkeen vielä 12-13 välliin persjätön, en tiiä kuinka laitonta. Dedin kans ko. välliin puolivalssi toimi hyvin.

Puolihuomaamatta sain ratalle hyvän kohan treenata bäkläppiä, jota päästiin Dedin kans testaileen Liuhdon Timon reeneissä pari viikkoo sitte. Se meni siellä heittämällä hyvin Dedin kans ja kyllähän tuo tommosessa putkeen heitossa toimi mainiosti pikkuköpöselläki. Loppu"suoralle" tuli heitettyä vielä viimeset haasteet. Dedi meinas lähtee putkelta kilpajuoksuun tai vaihtoehtosesti juoksi vielä nelijänteenki putkeen sammaa rattaa, mutta sain lopulta senki onnistuun. Eli 30:lle päällejuoksu (pitkällä edessä), 31-32 välliin persjättö ja ennen 32:ta hyvä rytmitys niin sain vejettyä keppien ja hypyn välistä 33 takkaakiertoon ja maaliin. Huh. Rallin kans tuo meniki suht kivuttomasti.

Reenasin ensin Dedin kans ja toisena Rallilla. Dedin emäntä totes, että kannattais varmaan mennä toisinpäin. Kuulemma ohojasin Rallia palijo paremmin ja ajatuksella. No ei käy kiistäminen. Dedin kans vielä tahtoo ekana mielessä olla vaan se, että miten mää mihinki kerkiän. Rallin kans kerkiää hallita ommaa kroppaa ja ohojauksiansa niin eri tavalla, ku kolome kertaa nopiammin liikkuvan Dedin. Eli ehkä se vois tosiaan olla hedelmällisempää mennä Rallilla eka ajatuksen kans ja yrittää sitte vaan noppeuttaa sitä ajatusta ja liikettä Dedin vauhtiin. :)

Ens viikolla onki tehoviikko agilityn suhteen. Tiistaina iltakissoihin Tampereelle Dedin kans. Torstaina normaalit reenit molemmilla. Lauantaina Elinan koulutukseen Dedin kans. Eiköhän se sillä jo taas vähä tokene tää MM-kissoissa hankittu pieni reeni-intopiikki.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Verta Korvissa ja Muuta Mukavaa

...eli päivitystä Riemun elämästä vaihteeksi. Kuvituksena sekalaisia otoksia kesälomareissulta Nordkappiin. Se toki näin lokakuun puolessa välissä on ennää muisto vain.


Riemulla on koko elämänsä ajan ollu kaks oikein erityisen heikkoo kohtaa, nimittäin korvat ja maha. Tänä vuonna niistä molemmat on usiamman vuojen hilijaiselon jäläkeen taas aiheuttanu harmia. Joskus tuossa kevätkesällä, toukokuussa kait, huomasin yks kaunis aamu lenkille lähteissäni, että Riemun toinen korva oli aivan pallo. Heti ensimmäisenä tuli mieleen dignoosiksi verikorva, josta olin joskus kuullu, mutta en koskaan livenä nähäny. Ei muuta ku lääkäriin, mutta siellähän ei tietty tehty korvalle mittään. Tojettiin vaan, että verikorvahan se. Vaihtoehtona ois ollu korvan tyhyjentäminen, mutta siitä saa hyvällä syyllä kierteen aikaseksi. Eli ei muuta ku kortisoonia liuoksena korvanlehelle ja tavallisseen tappaan ruuan seassa myös, ettei Riemu raapis korvaansa.


Lääkäri luppaili, että parissa viikossa veri laskee korvasta itestään ja niinhän se tosiaan teki. Ainaki viikon se oli ihan täys ja pinkee ja painava verestä, kipiäki varmasti, mutta pikkuhilijaa se suli sieltä pois. Eihän toki siitä sillä päästy, vaan muutama viikko myöhemmin sama ongelma palas. No tällä kertaa hoijeltiin vaivaa ihan iliman lääkäriä. Pari viikkoo meni niin korva oli taas tyhyjä. Mutta ennen kauniisti laskeutunu korva on nyt sitte taaksepäin kärjestään kipristyvä, ku suonet (?) ei tietenkään tommosen verimäärän jäliltä ennää samanlaiseksi ku ennen pallauvu. Täynnä olleessa ossuuessa korvalehtee tuntuu nyt jonkusortin kovettumia.


Loppukesästä saatiin vaiva kyllään vielä kerran. Tällä kertaa toiseen korvaan. Tai ei kait kannata sanua vielä kerran. Ilimeisesti tää nyt seuraa Riemua hammaan loppuun saakka, vaikka nyt on muutama kuukausi siltä on rauhassa saatuki olla. Toivottavasti ei vaan jouvuta tyhyjennyskierteeseen. Luulenpa, että se tyhyjäys ei tuon kans iliman rauhotusta onnistu ja se ois pahimmillaan sitte tehtävä muutaman viikonki vällein, jos korvat rupiaa jatkuvasti täyttyyn.

Tuossa ekassa kuvassa kerran oireilleen korvan tämänhetkinen ulukonäkö ja tokassa kahteen kertaan täyttyny korva:


Sammaan syssyyn on tosiaan tänä vuonna palannu myös Riemun mahaongelmat. Kevväällä vähensin ensin raakaruuasta rasvoja valittemalla vähempirasvasia lihoja. Tuo siksi, ku jonku verran tuli löysänä ja Rallilla tosiaan oli se haimatulehus, joka herätti tarkastelemaan nuita Riemunki ruokien rasvaprosentteja. Silti tahto kakka juosta vähä turhan vetriänä. Kesällä lomareissua suunnitellessa rupesin syöttään Riemulle tölökkilihoja, jotka on ihan samalla lailla raakoja, mutta rasvan määrältään vielä huomattavasti raakapakasteita kevyempiä. Niitten kans syötin pääosin yrjölänpuurua (iliman lihhaa). Muistaakseni aluksi meni ihan ok, mutta sitte rupes tulleen kaasua. Töistä kotia tullessa olin melekeen päivittäin varma, että nyt on jossain pienet yllärit, vaikka Riemuhan se vaan oli vähä tuhnutellu.


Vaihoin tölökkilihan kaveriksi kasvissosseen, ku aattelin, että ehkä ne on nuo vilijat ku pierettää pinseriä. Ei auttanu. Niinpä hain taas raakoja lihoja, mutta vaan oikein vähärasvasia eli kannaa ja pariprossasta lohta. Siittähän sitä sitte saatiinki taas ripatti aikaseksi, ku annoin kannaa ekkaa kertaa. Eli ei muuta ku riisin keittoon ja siihen pieniä määriä lohta sekkaan. Sillä ja raejuustolla pysy tilanne kohtuullisena. Mutta sitte lohi loppu, eikä sitä siihen hättään saanu mistään lissää eli joutu antaan kannaa, niin johan lähti taas kaasutus käyntiin.


Nyt näyttää siis tosiaan siltä, että kana ei ennää sovi. Mutta ei siitäkään voi olla varma. Riemu vainuaa lenkillä jo pitkältä herkulliset lajitoverien ja kissakaverien jätökset ja ja kaikki muut herkut ja ne häviää sen suuhun niin nopiasti ja sallaa, että siinä ei kerkiä tekemään mittään. Eli se on voinu vetästä just kanojen antamisen kohalla jotaki ihanaa tienpielistä. Kanan jäliltä kakka oli kaasusta huolimatta nimittäin taas kiinteempää, ku kuukausiin. Ota näistä selevää...


Nyt mulla on pakastin täynnä vähärasvasta lohta. Sen kans annan pitkään keitettyä riisiä ja raejuustoo niin kauan, että maha pyssyy jonku aikaa kunnossa. Riisin kans vois keittää vielä porkkanaa. Sain siitä vinkin, että tekis mahaan suojaavan kalavon. En tiiä, tartteeko tosissaan rueta lenkittään Riemua kuonokopan kans. Sillon vois varmistua siitä, että maholliset ongelmat kullonki johtuu nimenommaan siitä, mitä ite oon Riemulle antanu. Aika inhottavaltahan se tuntuu. Mutta jotaki on pakko tehä. Riemu on laihtunu puolessa vuojessa varmaan 3 kiloo, ku mikkään ruoka ei oikein sovi ja ilimeisesti ruuansulatus alakaa olla aika sökö. Jossain kohtaa varmaan täytyy lähtiä jo lääkärinki pakkeille. Sen verran ussein Riemun kans siellä vierailleena vaan tiiän, että ei ne siellä oikein kans muuta ossaa sanua, ku että eliminaatiodieettiä vaan ja sillä selevittelleen mikä käy ja mikä ei.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Prosessissa

Muutama sananen liittyen Rallin sairasloman päättymiseen ja kuntoutumiseen. Ekan kerran Ralli tosiaan pääsi rallattelemaan pari putkea ja rimatonta hyppyä jo heinäkuun puolessa välissä. Varsinaisesti reeneihin Pallikainen palas elokuun alkupuolella allekirjottanneen loman jäläkeen.

Kesä oli kuntoutukseksi suunnitellun uittamisen kannalta harmittavan kylymä. Tuolla rimppanalla ku tuppaa tulleen vilu hyvin pian, jos vesi ei oo oikiasti lämmintä. Loman mökillä olin aatellu oikein tehokkaaksi kuntoutusajaksi päivittäisine uimisinneen, mutta pah. Lämpötilat pysytteli viijentoista tietämillä tai alle ja vesi oli ainaki omasta mielestä hyytävää. Uimakerrat jäi siis lopulta reilun puolentoista viikon reissulla muutamaan hassuun, meleko lyhyeen polskuttelluun iltasella niin, että päälle pääsi lämmittelleen ja kuivattelleen saunassa.



Ulospäin Rallista ei polovileikatuksi oo huomannu ennää aikoihin heleposti. Kesän alakupuolella varsinki istuessa kuitenki näki, että se veti leikattua polovia vähä hullun näkösesti sissäänpäin. Sittemmin tuoki on korjaantunu ihan kohtuullisesti, mutta jotaki erua asennossa voi eelleen istuissa huomata.

Kevväällä varsin hyvällä mallilla ollu pomputus tuli aika voimakkaana takasin ja varsinki heinäkuussa se näytti jo huolestuttavalta. Saatiin elokuun alakuun kuitenki aika osteopaatille ja kas, pomputus väheni yhellä käsittelyllä radikaalisti. Käytiin kuitenki toinenki kerta parin viikon välin jäläkeen, kun oli sen verran leikkauksen jäliltä avvailtavvaa. Mutta ei mittään hälyttävvää. Seuraavan kerran taas joskus talavella sitte.



Agilityssä lähettiin liikenteeseen hyppytekniikan jumppasarjoilla ja ihan matalilla hyppyillä iliman aata tai keinua. Ku meno niillä näytti ongelmattomalta ja hyppyissä avas itteensä normaalisti, ruettiin hyppyjä nostaan kohti minikorkeuksia ja aaki otettiin taas listalle. Rallilla on kuitenki tosiaan vielä tuo kestävyyskunto aika heikko eli väsähtää aika nopiasti. Ja kyllähän se saikku vielä vauhissa näkkyy muutenki. Kuntoo täytys siis tehä niin koiralle, ku emännällekki. Onneksi nyt alakaa taas uskaltautua mettälenkeille ja remmissä tehtäviä ravilenkkejä täytyy kans pitennellä. Vielä ku keksis jostaki sopivan hiekkakuopan, jossa pääsis takapäätä reenaan. Ja kotona jatketaan pieniä jumppa- ja venyttelyharkkoja.

Toivottavasti näillä evväillä pikku köpönen pääsee taas elämänsä kuntoon, ehkä jopa parempaan, ku ennen!



torstai 3. syyskuuta 2015

Syyslukukausi

Jostain syystä bloggaamiselle ei vaan tunnu millään löytyvän aikaa. Kesän mittaan on ollu mielessä monta asiaa, joita ois ollu kiva kirjata muistiin. Loma kuitenki meni virkatessa ja vähän lukiessa. Keli oli täyellinen sisäjuttuihin, aurinko paisto vaan yhtenä päivänä. Lomalta ois jokunen kuvaki julukastavaksi. Mutta aika ei riitä kaikkeen. En mää halua tätä kirjottelua kuitenkaan kokonaan kuopatakkaan. Ehkä syksyn pimiät illat virvottaa tarinasuonet ja sopiva aika jostain löytyy. Ehkäpä vielä saan kesänki ajatukset ja kuvat naputeltua tänne.

Tähän välliin aattelin kuitenki vähä päivittää kuulumisia tästä lähipäiviltä ja -viikoilta. Ralli palas tosiaan mun loman jäläkeen elokuussa reenikentille. On yritetty alottaa iliman mittään hirveitä repimisiä. Ihan ekalla kerralla iliman rimoja ja sitte pikkuhilijaa korkiammilla. Mittään sen kummempia ongelmia ei oo tässäkään kohtaa ilimenny, mutta vauhti nyt ainaki vielä on meleko rauhallista. Taikka sitte se vaan tuntuu siltä tuon toisen reenikaverin takia, mutta siitä kohta enemmän.

Lihaskunto Rallilla on jo aika hyvä ja takajalakojen lihasmassa tassaantunu mukavasti. Osteopaatilla käytiin nyt pari kertaa oikomassa rankaa ja irrottelemassa jumeja, joita leikkauksen jäläkimainingit oli tuonu. Ja onhan tuo toki ennestäänki etupainonen ja osteopaattia sillon tällön kaipaava. Kestävyyskunto on vielä aika lyhyt. Agilityreenit täytyy pittää aika lyhkäsinä. Mutta aateltiin me silti uskaltaa jo ekkoihin kissoihin ens viikonloppuna. Ralli pääsee rallattelemaan kaks rattaa piirinmestaruuksissa. Katotaan, miten siellä mennee ja jatketaan kunnon rakentamista.


Se on kyllä jännä, miten joskus epäonni voi kääntyä onneksi tai ainaki uueksi mielenkiintoseksi kokemukseksi. Alakukesästä nimittäin kävi niin, että tämänhetkinen agilitykoutsini järkkäs mulle lainakoiran (BC Dedi) Rallin saikkuaikaa paikkaamaan. Takkeita homman onnistumisesta ei ollu, ku kysseessä oli nopia maksikoira ja mää oon tunnetusti ohojannu vaan kohtuu verkkaista maksia ja paria tappijalakaa. Kaikkien, eikä vähiten itteni, yllätykseksi homma lähti kuitenki sujumaan jo muutaman reenin jäläkeen ihan hienosti. Omassa ajotuksessa on vieläki vähä tekemistä ja jalat ei toki taho riittää.


Alakukesä meni aika rikkonaisesti, muutama reeni melekeen satunnaisesti, ku joko mää tai koira oltiin pois. Ehittiin kuitenki parit kisat käyä ennen mun lommaa. Niistä jäi ihan hyvä fiilis, ei mittään kamalia kökkimisiä eikä katastroofiohjauksia. Yhellä hyppyratalla kerkisin tojen sanuakseni jo luulla, että nolla tuli, mutta en ollu hoksannu, ku koira oli jättäny viimesen keppivälin tekemättä. No ei se kauaa harmittanu, ku oli muuten niin onnistunu rata. Se onki ihime, miten kevyesti kaikki epäonnistumisetki tuommosen lainakoiran kans ottaa. Sitä ei hermostu mistään koiran virheistä oikeestaan yhtään eikä juuri koskaan syytä koiraa. Tuo on semmonen mieliala, jota yritän kyllä parhaani mukkaan siirtää Rallinki kans tekemisseen.


Pari viikkoo sitte tosiaan palasin lomilta reenikentille. Vaikka Ralli palas sairaslomalta, sain jatkaa myös tuon ihanan kiltin lainakoiranki kanssa. Ekkaa kertaa mulla on siis kaks reenattavvaa ja kisattavvaa. Ja kyllä tuo nopian maksikoiran kans omien rajojen kokkeilu vaan on aika siistiä. Otan sen nimenommaan oman ossaamisen kehittämisenä. Jos siinä sivussa saahaan koiralle SM-nollat niin hyvä. Eli oon lähteny uuteen agilitulukukauteen innokkaampana ku vuosiin. Rallin kans tavotteena on päästä ennen leikkausta olleelle tasolle. Jos koira pyssyy kunnossa, kokkeillaan saisko jostain vielä vanahaan vauhtia lissääki. Ja ainaki yritettään opetella kääntyyn yhtä tiukasti, ku tää lainamaksi. :)

Mitä niihin SM-nolliin tullee, niin ensimmäinen niistä jo Dedin kans raapastiin viime viikonloppuna meijän seuran omista kissoista. Siinä samalla kuitattiin luokkavoitto ja Dedin ensimmäinen agilityserti. Joskus alakuvuojesta mietin puolivakavia tavotteita tälle vuojelle (kyllä, muitaki ku koiriin liittyviä) ja yks niistä oli serti. Sillon se toki tietysti oli ajatuksena Rallin kans, mutta ehkä tänkin voi laskia, koska listassa ei lue serti Rallille. Aikas hienoo oli. Ens viikonloppuna kokkeillaan sitte Dedinki kans uuestaan onnia kolomen ratan verran.


Pari videoo mun ja Dedin eesottamuksista löytyy Dedin omistajan sivvuilta. Ja löytyy sieltä toki vanahempaaki matskua ja muuta tietoo tästä reenikaverista.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Onnenpäivä


Kuva kertonee enemmän ja niin pois päin? Eilen oli se päivä, kun Ralli sai taas juosta putkeen ja kiertää siivekkeitä. Kerran mentiin kepitkin. Ihan vähäsen vaan alkuun, mutta tyyppi nautti silimin nähen.

Jäi taas vähän tuo päivitysten teko... Noh, reilun viikon päästä lomalla ehkä saatan vähän naputella muistiin kuntoutumisaatoksia ja tokokurssin antia. Ellen sitte heittäyvy ihan sataprosenttisesti laiskaksi.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Kolme Yötä Jouluun On

Ainaki jos Rallilta kysytään. Perjantaina tullee kuluneeksi kuus viikkoo leikkauksesta eli se tarkottaa Rallille kaheksan viikon remmissä lenkkeilyn loppua. Vappaus koittaa ja yksin ollessakin saa häkitys luvan loppua. Vaikka agilityä ei päästä vielä pariin kuukauteen tekemään, niin kyllä se vappaana juokseminen jo aika hieno juttu on. Veikkaa, että siinä saattaa kaveri vallan villiintyä alakuun vappauen huumassaan.

Viime viikon koirajumpassa jatkettiin samoja juttuja ku aikasemminki. Nyt on muutaman päivän vällein ainaki yritetty aina jotaki vähä kotonaki jumppailla. Siinä yhistyy mukavasti fyysinen reeni ja pieni aivojumppa, ku opetellaan uusiaki juttuja. Pähkinäpallo on ahkerasti käytössä ja hienosti Ralli sen päällä tasapainoileeki. Vieläki vaan on jääny ne kuvat ottamatta.

Ralli tilanne alakaa siis normalisoitua. Vastapainoksi saatiin viikko sitte Riemulle uus korvaongelma. Huomasin aamulenkille lähtiessä, että sillä oli toinen korvalehti ihan paksu. No hyvin äkkiä muistu mieleen jotku tuttujen puhheet verikorvasta ja pienellä guuglauksellahan se jo vahavistu. Isäntä käytti Riemun lääkärissä. Sieltä saatiin vaan kortisoniliuosta korvalehen valeluun ja ohojeet katella pari viikkoo. Paras ois, jos se laskeutus itestään. Jos se jouvutaan tyhyjentään, niin se tuppaa olemaan kierre ja se on käytännössä tommosen sählärin kans joka kerta rauhotus sitte.

Lääkäri sano, että sillon korva oli vielä varsin ok. Nyt viikon jäläkeen se alakaa olla jo aika pallukka ja sitä myötä kipiäki jonku verran ainaki, ku on niin pinkeen täynnä verta. Mittään ohojeistusta semmosesta ei saatu, mutta tännään päätin, että kokkeillaan, josko kaulurin käytöllä olis yhtään vaikutusta. Ainakaan ei pääsis raapimaan korvaansa ja ehkä se pään heiluttelussaki vähä vaimentaa iskuja.

Nyt yritettään vaan selevitä kortisoonin kans, suun kautta ja liuoksena, ja toivotaan, että korva rupiais parantuun. Näköjään se ei vielä ollu Riemun korville tarpeeksi, että nuorempana oli korvatulehuksia ennenku allergiat tojettiin. Saati monen vuojen kipiät korvien vuotamiset, ennenku sekkään saatiin kurriin lääkityksen avulla...


maanantai 18. toukokuuta 2015

Kuukauden Karanteeni

Taas on viikko vierähtäny Rallin sairaslommaa ja kaks ois vielä lusittavana. Viikonloppuna olleet meiän seuran viralliset agilitykilipailut vei pitkälti kaikki mehut ja ajan viime viikolla niin häpiäkseni voin myöntää, että kuntoutukset on ollu retuperällä. Fyssarin toisella kontrollikerralla tojettiinki, että niin ne vaan lihakset häipyy ku pieru saharaan, mutta niitten takasi saaminen onki sitte ihan eri juttu. Kuntoutuminen on siis muuten ejistyny oikein hyvin, mutta lihakset on varsinki leikatussa jalassa, mutta vähä kyllä koko takapäässä vielä aika heikot. Ja ehkä fyssari ois oottanu, että ne ois jo vähä alakanu pallautuun.

Lenkkeilyä saatiin taas käsky pitentää. Nyt kahen viikon aikana pitäis pitentää vartti eli niin, että kuuen viikon kohalla oltais kolomen vartin remmilenkkejä jo tehty. No työtä on tehty käskettyä ja hyvin jaksaa Ralli leikattua jalakaa käyttää koko lenkin. Satunnaisesti sitä vielä "pomputtaa" ja fyssarin käsittelyn jäläkeen vähä aikaa enemmän arasteli. Jalaka käytiin niin perin pohojin läpi. Aristelu unohtu kyllä hetimmiten, ku päästiin fyssarin jäläkeen olleen jumpan alakuun.

Noh, nyt täytyy ottaa tää Rallin prokkis ihan ensisijaseksi ajanvietteeksi iltasi. Viime viikolla oliki taas tosi hyöjyllinen jumppakerta. Koiran kehonhuoltoo eli lihaksistoo syvät lihakset mukkaan lukien reenaavia juttuja ja päälle hyvät venyttelyvinkit. Niitä ja aikasempia juttuja tosiaan vaan kerran pari on keritty testaileen. Yritän pistää aina kirjaan vähä ylös, että mitä on tehty, ku tullaan kotia. Ihimeellistä, miten sitä unohtaa tunnissa, mitä just oli tekemässä... Noh, kait ne tärkeimmät on nyt muistissa, vielä ku ne sais siirrettyä aktiivisseen käytäntöön.

Viikonloppu meni tosiaan allekirjottaneella talakoillessa. Se on kyllä kivvaa hommaa väsyttävyyestään huolimatta. Ja kirsikkana kakussa oli vielä se, että sunnuntaina näin taas livenä Rallin ihanaa velipuolta, Jeppeä, joka karttureineen napsautti hienon voittonollan minikakkosissa. Rico-pappa sattui saapumaan fiilistelemään kisatunnelmaa just parahiksi tojistammaan poikansa hienua menestystä.

Rallilla ja Riemulla oli siis ehkä maaliman tylsin viikonloppu, ku joutuivat olemaan keskenään pitkät päivät kotona. Hirmusen pitkän lauantaipäivän pelasti illan lenkki kottoo kisapaikalle ja takasi. Kotipihassa palatessa köpöttelin kattelemassa, että mistä vielä nousee, ja mitä mun kitusista kukkapenkeistä, ku yhtäkkiä ohikulukija rupes tien toiselta puolelta huuteleen. Mulla oli kuulokkeet korvilla, niin ihime, että ees ajatuksissani huomasin sen huhuilut. Oli kiinnostunu kyselemmään, että mikä Riemun rotu on. Edellisestä kyselijästä onki jo aikaa. No tokihan mää kerroin ja tyyppi tuli sitten rapsuttelemaan poikia meijän tiensuuhun. Juteltiin pitkä tovi, ku kerroin pinseristä, etenki tästä yhestä meillä asuvasta. Mää en varsinaisesti taija kyllä ainakaan ejistää tuota pinserien markkinointia. Se tuli taas tojettua. Mutta mukava juttuhetki kuitenkin, kun oli koirista kiinnostunu ja myös tietävä kyselijä. Ja tulihan sieltä se peruskommenttiki: On kyllä sopiva nimi, Riemu.

Harmaantuva ja harmaa kaveri

Katoppa Emäntä, ku tuossa on tuommonen pallo

Siis tuossanuin

Hei haloo?

NYT HEITÄT TUON PALLON URPO! ...koville ottaa saikkulaisella

lauantai 9. toukokuuta 2015

3 Viikkoa Leikkauksesta

Ensimmäisen viikon aikana leikkauksesta paranemaan lähtö oli niin silimiin pistävää, että nyt on tuntunu jotenki siltä, niinku se olis muka lopahtanu. Alle viikko leikkauksesta ku rupes jo ravvaamaan normaalisti ja viimestään ekan viikonlopun jäläkeen on käyttäny leikattua jalakaa melekeen niinku ennenki. Välillä jää askel tai pari välistä, mutta niinhän tuolla pomputtavana tyyppinä on aina ennenki jääny.

Torstaina Ralli pääsi fysioterapeutin tarkastettavaksi. Siellä tojettiin sammaa, ku lääkärissä viikkua ennen. Eli jalaka on lähteny paraneen erittäin hyvin. Liikkuvuus on ok ja tosiaan käyttää jalakaansa hyvin. Polvessa ei tunnu mittään rahinoita liikutellessa. Fyssari sano, että näissä leikkaavien lääkäreitten ohojeissa ja lääkityksissä on jonku verran erua. Meillä tosiaan kipulääke on jatkunu vielä tähän päivään asti, kunnes se loppu. Vieläki ois lääkärin viime viikon puhheitten perusteella voinu jatkaa. Toisilla kipulääkettä annetaan vaan tikkien poistoon asti. Fysioterapeutti oli kyllä pitemmän lääkityksen kannalla myös just siksi, että varmasti rupiaa käyttään jalakaansa mahollisimman hyvin.

Saatiin myös lupa vielä pitentää kertalenkkiä. Oltiin menty nyt reilua kymmentä minuuttia, mutta nyt tällä viikolla sais jo mennä 15-20 minuuttia, jotta kuuessa viikossa päästäis yli puolen tunnin. Oon lähteny vähä turhanki varovaisesti liikkeelle. Kuulemma heti ekalla viikolla ois tosiaan saanu käyä jo kymmentäki minnuuttia ja siittä tosiaan 5 min per viikko lissää. Ralli kiittää, ku saa taas vähä lissää liikuntaa ja pääsee Riemun kans sammoille lenkeille välillä.

Fyssarin jäläkeen meillä oli kolomas kerta jumppakurssista. Siellä tehtiin meille ihan sopivia juttuja ja tuli taas vinkkejä lissää lihasten reenailuun ja kropan käyttöön. Peruuteltiin, peruuteltiin esteien yli/esteien päälle takapäätä. Rallilla kun tuo peräpään peruuttaminen korokkeelle oli tuttu, niin reenattiin kummanki takajalan nostoo erikseen n. 10 cm korkeen tason päälle. Se lähti liikkeelle oikeen hyvin. Etupään reeninä piti nostella etutassuja istuen ja/tai seisten. En oo opettanu kummallekkaan koiralleni tassun antamista, ku en oo halunnu niitten rupeevan läpsimään joka välissä, enkä oo aatellu, että sitä vois käyttää ns. jumppanaki. Rallin kans on kuitenki vähä aikaa sitte vähä aloteltu tervehtimistä eli vasemman etusen kanssa nosto onnistuu jo ihan hyvin käsimerkillä. Oikeeta nosteltiin niin, että houkuttelin namilla kallistuun ja siirtään painoo vasemmalle. Tuossa onki meille hyödyllinen uus temppupari.

Hauska ja tokoaki aatellen ehkä asentoja vahavistava reeni oli semmonen, että laitettiin koiran etteen nami, jota ei saa ottaa ja koiran piti pysyä seisomassa, istumassa tai maassa, kun sitä kevyesti yritti horjuttaa esim. rinnasta tai kyljistä. Namia ei saanu, jos väisti tai muuten liikku. Yksinkertasta ja hauskaa tasapainon ja lihasten reeniä.

Hommasin Rallille myös tuommosen pähkinän muotosen jumppapallon. Se on tuolle sopivan kokonen. Sen kans on kiva tehä venytyksiä ja tietty tasapainoreenejä. Jatkossa vois yrittää myös opettaa Rallia eteneen sen kans niin, että etutassut on sen päällä ja takatassut maassa ja se kävelis sitä vierittäen etteen päin. Tekis hyvvää takapäälle. Vähä sammaa takapäänkäyttöideaa on meille vanahassa tutussa nurinpäin olevan vatin tms. kiertämisessä etupää vatin päällä. Pienen lisähaasteen koordinaatiolle sain siihen ihan sattumalta, ku joutuin pitämään vatia paikallaan, niin Ralli joutu ylittään mun käjenki takajalloillaan.

Kokkeilin nopiasti pähkinää Riemunki kans. Etupään Riemuki nostaa heleposti pallolle ja onnistuin mää kerran saamaan sen kokonaan siihen. Täytyy ottaa uusiksi seinän vieressä, ku saa vielä paremmin piettyä palloo paikallaan. Täytyy ottaa kuvia meijän palloreeneistä jatkossa, mutta näin yksinään ollessa se ei oikein onnistu. Että eiku jumppaileen ja mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Pojalla Polvi Paranee

Tännään käytiin aamupäivällä poistattamassa tikit leikkaushaavasta ja samalla ortopedin kontrollissa, että miten koipi on ruennu toimiin. Ralli oli luonnollisesti aika eppäileväinen, että mitähän ne nyt mulle yrittää tehä. Mutta kiltisti ja reippaasi kuitenki seiso tutkimuspöyällä paikallaan, ku tikit nypittiin ja lääkäri taivutteli ja venytteli ja käänteli jalakaa. Aika harvon sitä joutuu häpiään, pientä.


Ortopedi totes, että polovi taipuu normaalisti, eikä turvotusta ennää juuri oo ja se siirretty sääriluun etuharjanne oli hyvin paikallansa. Hän kerto, että jalaka voi kippeytyä rasituksesta vielä muutaman kuukauen johtuin leikkaushaavasta ja nivelsitteien vammoista. Mutta nyt tuli taas siunaus agilityn jatkamiselle: polovi toimii nyt niin hyvin, että jos saahaan kuntoutusvaihe vielä sujumaan ongelmitta niin koivesta tullee täysin toimiva mihin tahasa harrastuskäyttöön! Totesinki lääkärille, että siitä tais tulla parempi, ku alakuperäsestä. Rallilla ku on vähä turhan välijät polovet, vaikka nollaksi tutkitut onki. Lääkäri naureskeli, että näin voi olla.

Sivulauseessa oli puhetta siitä, että vasen polovi on nyt ok, mutta jos iän myötä löystyy tai tietty jos sattuu jotakin, niin vaara on toki olemassa, että senki kans joskus joutuu puukon alle. Mutta tää kuntoutus tekkee nyt hyvvää tietenki myös tuon leikkaamattoman poloven lihaksistolle, joten toivottavasti meistä ei tuu ortopedin vakiasiakkaita.

Nyt tosiaan yritettään jatkaa seuraavat viis viikkoo vielä rauhallista remmiliikuntaa. Kertalenkkiä saa pitentää semmosen 5 minuuttia viikossa, mutta lenkillä saa kuitenki käyä usiamman kerran päivässä. Tähän asti oon siis käyny semmosta viittä minnuuttia, vähä reilua, kaks kertaa päiväsä. Nyt rupian pikkuhilijaa pitentään ja otan varmaan kolomannenki pienen lenkin ohojelmaan. Siitä sen heti tietää, että mennee liian pitkälle, jos loppulenkistä lopettaa leikatun jalan käytön. Täytyy olla herreillä siis ja koittaa malttaa. Viijen viikon jäläkeen siis saa vasta ulukoilla vappaana, mutta täysin iliman rajotuksia mennään vasta kolomen kuukauen päästä leikkauksesta.

Rauhallisen raviliikunnan lisäksi täytyy mieluiten joka päivä venyttää leikattua jalakaa. Reisilihasta polovi suorana taakse ja pakaraa nostamalla tassua maasta suoraan ylös päin niin, että jalaka on oikein koukussa. Rauhallisesti ja Rallin ehoilla tietenki. Täytyy ottaa nuo venytykset joko meijän päivittäisen pienen aivojumpan ohheen, että muistaa tehä ne. Kipulääkettä jatketaan vielä pari viikkoo ja lisäksi Ralli sai tännään yhen ja kolome mukkaan tuommosta Cartrophen-lääkettä pistoksina. Ne annetaan nyt 5-7 päivän vällein loput. Tuo on nivelrikkomuutoksia vähentävä lääke siis.

Fyssarille täytys päästä nyt mieluusti jo ens viikolla ja niitä käyntejä pittäis sitte olla muutama viikon tai kahen vällein. Niissä seurataan kuntoutumisen etenemistä tietenki ja saahaan aina kuhunki kohtaan sopivia ja mahollissiin ongelmiin kohistettuja jumppaohojeita kotia. Mulla oliki jo fyssari varattuna kahen viikon päähän, mutta täytynee kokkeilla, jos sais ens viikollekki. Että sais heti alakuun homman oikein käyntiin.

Ralli on vähintäänki onnellinen, ku kauluria ei ennää juuri tartte käyttää. Pari päivää, ku on yksin ja yötä lääkäri kehotti vielä pitämään, ettei rupia nyppimään haavaa ja jos tikinreiät tihkuu, mutta sitte koittaa vappaus pienelle. Haavassa on jonku verran rupia, että täytyy Bepantteenia siihen valella varsinki sillon, ku laittaa kaulurin päähän, ettei heti nuole pois.



Kyllä mun täytyy vielä tojeta, että hemmetti, ku harmittaa, että ei osannu sillon heti alakuun olla kriittinen sen ekan lääkärikäynnin kans. Ihan turhaa aiheutu kauhiaa harmitusta ja voivottelua. Mutta tämmöstä kai tää on, ku valitettavasti vielä ite on tuohon pessimismiin taipuvainen. Ehkä jo ens kerralla ossaa ottaa rauhallisemmin, ku jotaki lausuntoja kuulee. Taikka sitte ei.

Riemu ois ilimeisesti kiinnostunu Rallin yksiöstä. Kyllähän siinä täytyy olla jotaki hienua, ku toinen "saa" siellä viettää päivänsä tötterö päässä. Ralli varmaan löis mieluusti kaupat lukkoon, jos sais päättää.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Seniorijumppaa ja Tuotekehittelyä

Sitten viime kirjottaman ei oo mittään erityistä tapahtunu kuntoutumisen saralla. Tai siis tietysti koko ajan enemmän käyttää leikattua poloveaan Ralli. Ja koko ajan enemmän on purkamatonta energiaa... Pelekäänpä pahoin, että täytyy rueta pian laittaan sitä häkkiin myös sillon, ku ollaan kotona. Varsinki tännään yritti monneen otteeseen lämmitellä Riemua leikkimään kielloista huolimatta. Ja Riemuhan totta kai olis kyllä valamis leikkimään, mitä nyt pikkasen tuo kauluri välillä arveluttaa.

Viime torstaina oli koirajumpan toinen kerta. Päätin ottaa sinne tuon Rallin isupapan, ku Rallilla oli kuitenki vasta alle viikko leikkauksesta. Riemu jäi matkasta siksi, että siellä on jumppakaverina 10 kk akitauros. Riemua sen verran tunnen, että vaikka ylleensä ottain vieläki on suhteellisen mittään sanomaton vastaan tuleville koirille, niin tuon tyyppiset isot urokset kyllä aktivoi sen Riemun uhovaihteen. No en tiiä menikö valinta ojasta allikkoon, ainakaan ääntä ei ollu yhtään sen vähempää tällä seniorijumpparilla.

Rico oli tietenki ihan tohkeissaan, ku pääs pitkästä aikaa mun mukkaan. Se on nyt ollu aikalailla kokoaikasella eläkkeellä pari vuotta, mitä nyt muutaman kerran on päässy vähä agilityä reenaan. Sillä kyllä eellen riittäis tuota energiaa ja se kaipais touhua melekeen, ku ennenki. Lenkkeily ei välttämättä ennään niin kiinnosta, mutta namit saa sen ihan ylikierroksille. Ja sitte lähtee välittömästi komennus päälle. Pikkasen siis varmaan koeteltiin jumppakavereitten hermoja, ku herra kerto aina välittömästi, jos namia ei tullu tarpeeksi tihiään.

Tekeminen on siis Ricolle eelleenki, 12-vuotiaana, tärkiää, mutta keskittymiskyky on hukkunu johonki matkan varrelle. Saatiin me se tunti siinä kuitenki kulumaan ja Rico sai testailla jumppapähkinää ja doboa niin, että varmana väsytti. Se ei kyllä pelekää eelleenkään mittään tuommosia uusia "vehkeitä". Onneksi lihasreenien ohessa Rico pääs myös testaamaan salin pallomerta. Sinnekki se hyppäs mittään miettimättä sekkaan ettiin nameja ja ku namit loppu, se totes, että tässäpä on mukavan palijo palloja leikittäväksi. On se vaan semmonen teräspapana.

Ihan hyvä oli käyä taas vähä pappakoiran kans tekemässä. Mulla tullee aina niin vertailtua tota Rallia siihen ja Ricon kans tekemisestä on niin kultautunneet muistot. Se on semmonen the one and only. Tietysti sillä on nyt jo ikä teheny tehtäväänsä, että vertailukeleposta se sen toiminta ei ehkä ennää oo. Mutta oon monesti miettiny ja puhunu, että oisin toivonu Rallille vähä enemmän isänsä kovvuutta ja rohkeutta. Rico on melekonen jäärä, Ralli taas enemmän miellyttämishalunen ja pehmeempi. Mutta yhtä energisiä ja aina valamiita tekemään yhessä ovat molemmat. Että ehkä se sittenki on mun hermojen kannalta ihan kiva, että Ralli on nuin kiltti ku on...

Sunnuntaina kehittelin Rallin haavasuojalahetta vähä lissää. On tuo jo huomattavasti parempi. Vaikia se on tehä semmosta, joka pyssyis, mutta ei kiristäis tai painais inhottavasti. Vielä jäi petrattavvaa. Tosin mää toivon, että me ei nuita ennää tartteta ikinä. Sen jäläkeen siis, ku nyt keskiviikkona tikit on poistettu.


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Leikkaus ja Eka Viikko

Viime perjantaina oli Rallin leikkauspäivä. Vein pikkusen Tesomalle aamusella, annettu aika oli 8.30. Sille annettiin rauhotusaine, kun olin vielä paikalla. Ooteltiin ootusaulassa aineen vaikutusta. Ortopedikin kävi siinä tosiaan esittäytymässä ja lohuttamassa väsähtävää potilasta, että loppukesästä jo kisataan. Siinä ois ollu hyvä kohta kysyä leikkauksesta ja kuntoutumisesta ym., mutta itellä oli ihan pää tyhyjä. No onneksi tullee tuo kontrollikäynti, niin saan vähä kysellä, että mikä siellä lopulta oli menny rikki ja muuta. Lopulta pieni joutu antaan nukutusaineelle periksi, vaikka kovasti vastaan taisteliki. Hoitaja vei siitä Rallin mukanaan ja mää lähin töihin.

Yllätin itteniki, että pystyin kyllä töissä hyvin keskittyyn hommiini. Sen verran luottavaisin mielin lääkäriasemalta pääsin lähteen. Eppäilivät, että joskus kahen jäläkeen, ehkä kolmen neljän maissa soittelisivat hakemaan Rallia. Siksi en kerinny sitä puheluakaan kauheesti ootella, kun se tuli jo tasan kahdelta. Ajelin Tesomalle, kuuntelin leikkausraportin ja hoito-ohjeita, kuittasin vajaan 750 euron laskun ja sain sylliini tokkuraisen pienen tötteröpään. Pihalla päästin Rallin maahan. Se oli saanu reilusti nesteytystä, niin hoitaja epäili, että tarttis jo pissata. Mutta ei se vielä semmosta tajunnu. Eli autoon ja kotia vaan.



Eka ilta meni pöhnäspäissään. Takapihalla käytiin pissareissuilla ja lopun aikaa Ralli nökötti kopassaan joko isännän tai mun lähellä. Mutta mitä selevemmäksi pää tuli, sitä enemmän rupes kauluri ahistaan. Muistan, kun Rallilta poistettiin hännästä se pieni patti, niin se kaulurin pito oli sillonki aivan toivotonta. Ralli vaan istu niska jäykkänä ja silimiä räppäyttämättä ja siitä syystä silimät vuotaen ja tutisi. Sillon ei kauluria sitte juuri piettykkään, kun häntään saatto laittaa sitteen suojaksi. Ja ku Ralli on niin kiltti, että ku sannoin sille, että ei saa koskia siihen sitteeseen niin ei se sitte koskenu.

No ei se varsinkaan ekana yönä palijo muuta ollu, ku tuota tutinaa. Valavottiin aamuyöhön. Sillon annoin periksi ja otin kaulurin pois. Valavoin sitte itte ja katoin, ettei pääse haavaan käsiksi. Pijin kättäni sen pään vieressä, että tunsin heti, jos se liikutti sitä. No aamulla piti tietenki laittaa kauluri taas takasin, koska tiesin, että pakko sen vaan on olla sen kans. Yritin tietenki, että kaikki kiva tapahtuu sen kaulurin kans. Eli ruoka ja maholliset herkut ja erityinen huomio ym. Toinenki yö meni vähä rikkonaisesti, mutta sunnuntaina Ralli onneksi meni jo kaulurin kans kohtuullisen hyvin.

Maanantaina tietenki oli mentävä töihin. Järkkäsin Rallille kodinhoitohuoneeseen yksiön, joka oli vuorattu mattoilla (liukastumisia pittää varoo), eikä siellä ollu mittään, mihin vois hyppiä. Se oli kuitenki Rallille kauhia ressin paikka. Kaulurin kans jätetään yksin Riemusta erilleen. Päivän aikana se oli pissannu muutaman kerran sinne ja mun kottiutuessa oli tietenki häjissään. Onneksi on nuita isompien koirien omistajia lähipiirissä niin sain maanantaina illalla jo ison häkin Rallille tulevia päiviä varten. Sen laitoin olohuoneeseen eli nyt se näkkee ympärillensä ja Riemunki. Häkistä ei oo tuntunu sitte olevan suuremmin moksiskaan, vaan on jääny sinne rauhallisesti, ja kun oon tullu kotia niin on ollu siellä suhteellisen rauhallisesti, ilonen tietenki ku tuun. Rupesin myös käymään päivisin kotona, että Ralli pääsee pissalle. Onhan se selevää, että muutaman minnuutin ulukoiluilla ei rakko tyhyjene samalla tavalla, ku normaalilla aamulenkillä. Varsinki ku Rallin suurin hätä niillä on se, että mennäänmennäänmennäänmennään vielävielävielä kauemmaskauemmas! Eli yrittää vaan vettää mua mukanansa pitemmälle ja pitemmälle niin se pissailu jää vähäseksi. Ja lisäksi tuntuu, että jano on ollu normaalia kovempi, en tiiä voiko se olla nuo lääkkeet (antibiootti ja kipulääke).

Täytyy sanua, että tuo toipuminen on kyllä ihan hurjan nopiaa. Polvee on kuitenki ronkittu ihan urakalla. Heti perjantai-iltana, pöhnässään toki, merkkas jo varaten leikattuun jalakaan. Kyllä mua hirvitti... Ja niin teki muutaman kerran muutenki viikonloppuna. Maanantaina varas jo pääosin seisoissa leikatullekki jalalle. Ja saatto kävellä sisällä kaikilla nelijällä jalalla. Siis kolomantena päivänä leikkauksesta! Torstaina hurjalla viien minnuutin iltalenkillään Ralli sitte jo ravas kaikilla jalloilla osan lenkistä. Ja mun silimään hyvin puhtaasti. Torstain jäläkeen on tosiaan ravvaillu kaikilla jalloilla, ja mitä nyt muutamia laukka-askelia pystyy lyhyessä remmissä joskus ottamaan, niin niissäki on jo käyttäny osittain kaikkia jalakojaan.

Varjopuolena tässä eestymisessä on tietenki se, että Ralli ei ennää sillailla varo leikattua jalakaansa. Eli se tarkottaa totta kai sitä, että se ei nää mittään ongelmaa nojatuoliin tai sohovalle tai sängylle hyppäämisessä... Tietenki on yritetty rajottaa mahollisuuksia hyppäillä itekseen eli pietty nuita molempia pois olohuoneesta, jossa ne houkuttelevimmat hyppypaikat on. Mutta kyllä tässä nyt alakaa konkretisoituun se, että kuus viikkoo tullee olemaan piiiiiitkä aika. En tiiä täytyykö tuo rueta telekiään häkkiin meijän kotona ollessaki välillä.

Liikunta on tietysti siis ollu tosi tosi rajotettua. Pari ekaa päivää käytiin vaan omalla takapihalla asioilla. Sunnuntaina taisin käyä ekan kerran "lenkillä". Eli n. 100 metriä omalta pihalta, ihan vaan, että Ralli pääs vähä haisteleen ja pihalle. Se on ite toki ollu lauantaista asti sitä mieltä, että lenkille pittäis päästä. Sehän nyt on ihan ennen kuulumatonta, että Riemu pääsee yksin lenkille! Maanantaista lähtien on käyty aamulla ja illalla pienet kävelyt, n. 5 min, tuossa lähellä ja lisäksi tietysti Ralli on asioinu takapihalla. Antibiootti on ilimeisesti vielä väsyttäny Rallia aika palijo, että vielä se on tyytyny kohtaloonsa suhteellisen vähällä. Perjantaina antibiootti kuitenki loppu, joten innolla ootan, mikä on energian taso jo ens viikolla...

Iltasin on nyt vähä pellailtu älypelejä niin, että Ralli on syöny ruokansa pitkälti niistä. Vähä loppuviikosta venyteltiinki. Kävin viime viikonloppuna kuuntelemassa toko-oppeja uusista säännöistä. Uuen voittajan juttuja ois tarkotus rueta sitte rauhallisimmasta päästä reenaileen tässä toipilasaikana. Ja varmaan jottain temppuilua ja jumppailua täytyy pikkuhilijaa lisätä tässä viikkojen mittaan. Mutta niistä sitte sitä myötä enämpi.

Laitan tähän vielä tuon kuvvauksen siitä, mitä leikkauksessa tehtiin: "Rallin oikea polvi leikattiin. Polvilumpion luksaation korjaamiseksi polvilumpion suoran siteen kiinnityskohtaa sääriluun etupinnalla siirrettiin niin, että lihasten toiminta pitää polvilumpion jatkossa oikealla paikallaan. Sääriluun etupinnan luuharjanne irrotettiin, käännettiin sivusuunnassa ulommas ja kiinnitettiin takaisin metallipinnalla. Yleensä metallipinnaa ei tarvitse poistaa. Samalla nivelkapselia ja polvilumpion ulompaa sivusidettä kiristettiin jalan ulkoreunalta niin, että polvilumpio tukeutuu sivusuunnassa paremmin."

Tein Rallille heti ekana iltana tuommosen hopparilahkeen haavan suojaksi. Siinä jäi vähä kehitystyö vaiheeseen, ku sitä nyt ei sitte ookkaan käytetty. Aattelin, että sais olla ton kans ku ollaan ite kotona, mutta totesin, että parempi vaan pittää tota kauluria, että se tulis mahollisimman sinnuiksi sen kanssa. Toinen syy tuon tekemiselle oli Riemu. Se kun on sen sortin sairaanhoitaja, että aattelin, ettei se jätä Rallin leikkaushaavaa ollenkaan rauhaan. Yllättäin se on muutaman kerran sitä vaan nuuhkassu eli senkään puolesta lahjetta ei oo tarttettu. Varmaanki kyllä sitä hoitais, jos Ralli antais hoitaa. Sen mitä Ralli on ollu välillä iliman kauluria, on kans menny ihan sillä vaan, että on kieltäny sitä kerran pari haavaan koskemisesta. Se on vaan niiiiin kiltti.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Meni Pikkusen Polvi Ympyrää...

...Rallilla nimittäin. Tässä on muutama viikko taas ollu melekosta tunteijen vuoristorattaa, eikä vähiten tuon pienen valakosen takia. Että varotus on annettu, tästä tulee piiiitkä valitus. Taikka sanotaanko, että tästä taitaa tulla jonku sortin usiampiosanen raportti. Ehkä joku kohtalotoveri joskus voi löytää tästä jotaki, mutta ainaki nyt että ite muistan, miten hommat eteni.

Mutta alotettaas ihan alusta. Päästiin tosiaan maaliskuun puolessa välissä taas saikulta reenaileen haimatulehuksen jäliltä. Mutta sittenpä iski mulle ihan hirviä flunssa. Olin usiampana iltana kuumeessa, mitä ei sitte lapsuuen oo tapahtunu. No Ralli pääs kumminki reeneihin lainaohojaajan kans niin eiköhän se just sillon päätä valita niin itelleen epänormaalin juoksureitin (eli luopua putkeen menemisestä), että törmäyskurssilla oltiin. Niin huonoa tuuria taas, että ei oo tosi.

Onhan noita törmäyksiä nyt joskus ennenki ollu, mutta ne on aina menny tyyliin hetken jalan nostelulla ohi. Nyt Ralli jätti oikian takasensa kokonaan käyttämättä, roikotti vaan. Reenit loppu tietenki siihen, pieltiin kylymäpussia jalassa jonku aikaa ja sitten käytiin vähä kävelemässä. Ongelma oli poissa. No pitemmällä jäähyttelylenkillä jossain kohtaa jätti taas jalakansa käyttämättä, mutta aattelin, että ehkä se revväytti jotain lihasta tai että joku lihas kramppaa. Sama kuitenki jatku muutaman päivän, välillä jätti vaan jalan käyttämättä ja vauhikkaampi meno sen varsinki aiheutti. No ei muuta ku lääkäriin.

Lääkäri totes heti, että polovi menee paikoiltaan, eikä palaudu heti takasin. Olin jossain jalakaa kuivaillessa itekki tuntenu siellä polvessa jotaki ja alakanu epäileen. Kun sanoin, että kaverilla on polovet tutkittu nolliksi niin diagnoosiksi tuli trauman aiheuttama mediaalinen patellaluksatio. Jos kysseessä olis rauhallinen kotikoira, niin hoitona luultavasti ois suositeltu ihan vaan fysioterapialla lihasten kuntoutusta niin, että polvi pysyis paremmin paikallaan. Mutta lääkäri tietysti mun tapahtumien kulun selevityksestä tiesi, niin kysseessä on harrastuskoira ja uskomaton energiapakkaus. Lääkäri kävi jututtamassa ortopediä ja suosittelivat Rallille polvileikkausta. Tän lääkärin puhheista mulle kuitenkin jäi sellainen kuva ja tunne, että agilitylle voi sanoo hyvästit ja loppuelämän saa sitte pelätä ongelman uusiutumista. Että toki kevyesti vois treenata, mutta se ois sitte aika lailla omalla vastuulla. No niinhän se tietysti aina on.

Mutta kyllä toi lausunto aikalailla otti koville. Että agility ois niinku tässä? Mun ja Rallin harrastus numero yks. Ei pelekästään se, että Ralli ei koskaan enää sais tehä agilityä, josta se niin ilimeisesti nauttii pienen sydämensä kyllyyestä, mutta myös se, että iso osa mun lähheisimmästä kaveripiiristä koostuu muista agilityharrastajista. Ja koirat, mutta varsinki agility on myös meijän sisarusparven yhteinen juttu. Tämmösiä ajatuksia tuli pari päivää pyöriteltyä. Leikkausajan varasin heti seuraavana päivänä tietenki. Leikkaus ei tietty ollu mikään halapa lysti, varsinki, kun noilla ei edelleenkään oo vakuutuksia (ei tosin tuu tästä eteenpäinkään, mutta se taas ois vaikka kokonaan oman tekstin aihe). Onneksi oli jottain säästössä, vaikka niillä olikin ollu tarkotus ostaa itelle valmistujaislahja. Mutta mun valmistujaislahja on nyt sitte Rallin toivottavasti terve polvi.

Olin varannu fysioterapeutin Rallille jo ennen tota tapausta ja en sitä sitte perunu. Ja hyvä niin. Sain sieltä jo hyviä neuvoja kuntoutukseen ja leikkaukseen valamistautumiseen. Ja ennen kaikkee sain kuulla, että tällä meijän luottofyssarilla (Kirsi Piispanen, Koirakuntosali) käy palijon polvileikattuja koiria, jotka on ihan menestyksekkäästi jatkanu kuntoutuksen jäläkeen agilityuraa. Eikä hänelle tullu mieleen yhtään, jolla ongelma ees leikkauksen jälkeen olis uusinu. Ilimottauduttiin myös jumppakurssille, että saahaan jotaki aktivointia tähän kuntoutusaikaan ja hyviä vinkkejä siihen. Mutta siitä lissää myöhemmin.

Ennen leikkausta soitin vielä leikkaavalle ortopedille (Juha Kallio, Eläinystäväsi Lääkäri) ja hän totes uuestaan, että tämmösen harrastavan koiran kanssa leikkaus ehottomasti kannattaa. Leikkauspäivän aamuna hän sano Rallille, että kyllä sää jo loppukesästä taas kisaamaan pääset. Se tietenki vähä vielä pistää eppäileen, että tuossa kohtaa ortopedi ei ite ollu vielä kokkeillu Rallin polvee ollenkaan. Mutta ilimeisesti nää sitte kuitenki on heille niin seleviä tappauksia.

En tiijä millon opin, että en ottasi niin järkkymättöminä tottuuksina aina kaikkia lääkärien sanomisia. Ku vähä kaikesta tuntuu kuitenki olevan niin monta mielipiettä ku on asiantuntijaa, ja varsinki asiaa tuntemattomaa. Niin palijo vähemmällä olis taas päässy, ku ois rauhassa kyselly kokemuksia ja näkemyksiä, eikä heti heittäny täysin kuokkaa kaivoon. Eihän se nyt edelleenkää mitenkään satavarmaa oo, että polvesta priima tulee. Kuntoutuminen on pitkä prosessi ja tommosen säheltäjän kans aika vaikee kuvitella kuutta viikkoo rauhallisesti hyppimättä... Ja ihan samalla lailla se toinen tervekki polovi voi joskus mennä ympyrää, ku tää leikattu. Tai tapahtuahan voi mitä vaan. Ajatus ja toivo nyt kuitenki on olemassa, että meijän harrastus voi jatkua. Ensisijasinta nyt tietenki on se, että Ralli tullee semmoseen kuntoon, ettei mihinkään satu ja että pääsee nyt ees vappaana laukkaamaan. Se on kuitenki ihan vaan seki Rallin mielestä niin siistiä. Ja joo, se on "sanonu" sen mulle. Koirat on huonoja valehtelemaan ilimeillään ja elleillään.

Tämmönen vuojatus tähän alakuun. Aattelin tosiaan yrittää päivitellä kuulumisia ja kuntoutumisen etenemistä vähä aktiivisemmin ainaki nyt alakuun. Että muistan sitte tarvittaissa joskus, että miten tää homma meni. Eli perästä kuuluu. Seuraavaksi turinoin leikkauksesta ja ekasta viikosta sen jäläkeen. Loppuun vielä pari kuvaa pääsiäiseltä. Vain kaikkein pehmein voi olla tarpeeksi pehmeä pienelle russelipojalle.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kahdeksas Pieni Elefantti

Tänään Ralli ja Riemu tapas sen pienen pissalta haisevan tyypin, jonka hajuja eilen porattiin mun vaatteista. Kiinnostus oli kova, mutta Ralli totes aika pian, että jahas, tämmönen tapaus. Mää meen hakeen palloo. Riemu taas oli mitä ilmeisimmin hieman huolestunu tän tulokkaan olemisesta, nimittäin se ei koko ulukoilun aikana hävinny omille retkilleen mettän siimekseen, missä se yleensä viettää suurimman osan ajasta ommaan suosioonsa sulukeutuen.


Terriereitten räksytykseen tottumaton pikkukaveri rohkastu kyllä ihhailtavan nopeesti tutkimaan ympäristöö. Ja Rico-pappahan se oli tietty se, jota tää kaveri rupes ensimmäisenä seuraileen. Rikspaapalle tää alkaa olla jo niin tuttua. Että jahas. Taas yks. No olkoon. Hyppiköön silimille ja seurakkoon perässä. Onhan näitä nähty. <3

Pappa huolehtii metelin pidosta, kun nuorukaiset yrittää kiusata sitä viemällä lelut.

Raider: Välillä toi pappa on kyllä aika raskas...
Jokohan mua nukuttaa