lauantai 24. toukokuuta 2014

Muistiinpanoja

Jovain on taas vierähtäny viikko jos toinenki eellisestä päivityksestä. Viimesen tentin lisäksi tässä välissä kerkis oleen noita juhulapyhiä ja oman seuran ihka ensimmäiset viralliset kisat. Kyseiset kinkerit saatiin kunnialla pakettiin ja kiitostakin tuli järjestelyitten sujuvuuesta ja mm. kauniista maisemista kisapaikalla. Suuremmilta satteilta vältyttiin ja koirien kannalta oli ihanteellinen keli: pääosin pilivistä ja lämpöö viientoista kieppeillä. Saapa nähä pystytäänkö vuojen päästä pistään vielä paremmaksi, kun on vähä saatu jo käsitystä hommasta. Olihan meillä toki monta kisakonkaria, mutta suurimmalle osalle kerta oli eka.

Yhet kolomosten kisat on toukokuussa juostu Rallin kanssa. Eipä sieltä tuloksia oo tullu ja kaks rattaa oli aikamoista sekkoilua, kun vertaa ekoihin kolomosiin. Mutta viimesellä, hyppyratalla mentiin jo mukavasti meleko lopulle asti, jossa Ralli bongas oman putken pään kohassa, jossa en sitä taas ollu osannu varua.

Kahessa koulutuksessa on tässä välissä keritty käymään ja niitten kotiläksyjä ja antia tässä rupesinki itelle muistiin kirjotteleen. Toukokuun alussa tokoiltiin Rantasen Anun opissa. Tanistettiin tietenki tuon ikkuisuusrojektilta vaikuttavan luoksetulon pyssäytyksen kans. Oon siirtyny siinä takapalakkaan ja sen kans on ehkä jotakin pienenpientä ejistystä saatu. Sillä linjalla saatiin ohoje myös jatkaa. Mutta lisäksi täytyis tehä ihan perus pysymisreeniä. Toisaalta sitten myös luoksetulosta suoraan vappautusta lelulle. Hyvä olis kans, jos pystyis välillä tekkeen apuohojaajan kans niin sais sen pallon pompun just siihen käskyn perrään tehostaan sitä.

Seuraamista vähän näytettiin. Se oli Anun mielestä ihan ok. Ehkä se meiän kriteerikkään nyt ei oo siinä ihan viimesen päälle... Reeniä vaan ja vähän pilikun viilausta siihen, mistä palakkaa. Lyhyitä pätkiä, mutta välliin myös vähä pitempää. Palijo takapään käyttöön reeniä eli käännöksiä vasemmalle, mutta toisaalta oikeelle käännöksissä vähä irtoo samoin ku juoksussa. Mutta ei paha.

Räksytyksen osaltaki Anu oli kovin positiivinen. Usko, että toi on niin fiksu tyyppi, että oppii pianki johonmukasella huomiottajättämisellä ja sillä, että se lelu nyt vaan ei ilimesty mihinkään räyhäämällä, että parempi olla hilijaa. No toivottavasti näin. Täytyy vaan ite olla sen kanssa tarkkana ja muistaa palakata ja touhuta aina vaan hilijasen koiran kans.

Metallia kokkeiltiin vähäsen uutena juttuna. Yllättävästi Ralli jopa otti kapulaa suuhun vauhtireenissä. Aika ohkasesti, mutta kuitenki. Eli reeniä vaan, mutta ei tietenkää ehkä ennen avvointa kannata hirveesti, ettei rupee sitte taas puista hylykimään. Reeniä siis vauhtireeninä niin, että välillä lentää puinen, välillä metallinen. Palakka vasta siittä, että nostaa kapulan ja pikku hilijaa palakan viivytystä. Ei se niin toivottomalta vaikuta, ku mitä kuvittelin sheippausreenin perusteella.

Paikkamakuu tehtiin loppuun. Tällä errää ei ruennu tutiseen, ku olin piilossa, mutta tuota ommaa pientä pihinäänsä loppua kohti rupes pitämään. Ohojeiksi saatiin, että pitäis saaha jotaki muuta aateltavaa pikkuselle. Eli esimerkiksi namipurkki tai lelu nenän etteen, jota saa vahtia.

Tunnaria ei tehty ite, mutta siittäkin saatiin ommaan reeniin ajatuksia. Eli omaa edelleen piiloon, mutta hämykapuloita kehiin. Ensin hämyt ihan vaan kasaan jonku matkan päähän. Pikku hilijaa hämyjen levittelyä ja tavotteena piilotus lopulta hämyjen keskelle. Piilotuksella saa pysymään sen nenän käytön. Hämykasan kans on pari kertaa tehty. Ihan eka kerta meni hyvin, tokalla lähti tuomaan kasasta kapuloita ja lopulta oli piilottanu oman niin, etten ennää löytäny sitä itekkään. No Ralli lopulta läysi. Toisella reenikerralla lähti eka hämyjä kohti, mutta sitte välähti ja rupesn nenä käymään. Ei kokeiltu sillon toista kertaa, ku onnistu niin hyvin.

Tännään sitte reenattiin hirveessä helteessä agilityä Elinan opissa. Otettiin reeni kahessa erässä, mutta ei kyllä ollu toivookaan koko ajan reenaamisesta. Ei koiralla eikä mulla. Mutta ei se toki ollu tarkotuskaan ja hyvinhän se reeniaika kulu keskustellessaki ja sillä tavalla vinkkejä saadessa. Alussa oli pitkä suora, jossa koira joutu suorittaan ittenäisesti renkaan, muurin ja pituuen. Niissä ei ollu mittään ongelmaa, mutta ku suoran päässä olis pitäny tulla keppeille mun törkkäsyyn niin siihen ei sitte voinukkaan tulla. Mutta eipä tommosta ihan oo taiettu harjotellakkaan. Ainakaan aikoihin. Siittä eka kotiläksy siis.

Muutamia välihuomioita: ehin aika monesti esim. persjättöön ja ne olis aina nopiampia, ku jotku takkaa ohojaukset, joita heleposti suunnittelen. Poispäinkäännöksessä tee koiralle tillaa ja käännä ENNEN estettä. Muista se pirun askel aina sitä estettä kohti teit sitte sen ohojauksen kuinka lähellä tai kaukana tahansa. Kiinnitä huomiota tutustuessa koiran juoksurattoihin ja linjaa koiraa aina etukäteen esimerkiksi rytmin muutoksilla. Keinuun saa noppeutta sillä, että vien kättä Rallin eellä. Ite vaan liikkeelle välittömästi, ku Ralli on kontaktilla niin saan sekunnin etumatkan jatkoo varten.

Siinä kohtaa, ku Ralli oli antanu kaikkensa, juteltiin vielä aan kehikosta. Nyt näytti hyvältä, mutta heti vaan täytys ottaa niitä häiriöreenejä. Onhan näistä Sanniki puhunu, mutta en ehkä oo ihan hoksannu, miten niitä pittäis tehä. Näissä koira laitetaan aan harjalle eli ei tehä kokonaan. Näin opetettaan nimenommaan keskittyyn siihen kehikkoon osumisseen. Kolome esimerkkireeniä: ite lelun kans etuviistoon ja siitä ite liikkeelle erilaisiin ohojauksiin, lelu jää palkaksi. Toisena jätetään lelu aan viereen, vähä alareunan takapuolelle ja reenataan valssia eli vaikka käännytään jyrkästi takasipäin, pitää kehikkoon osua. Kolomanneksi vielä niin, että ite jonku matkan päähän aasta vinguttaan lelua ja hetsaamaan ja taas pittäis malttaa osua kehikkoon. Näitä pittäiski nyt ottaa tehoreeninä, josko siihen alasmenoon sais vähä varmuutta kisatilanteisiinki noitten kans.

Vielä saatiin ens viikon reeneihin tehtäväksi kellottaa yks kuvio. Että onko Rallille nopiampi kierrättää siivekkeen ympäri vai hypyttää ristiin. Veikkaan kyllä, että ristiin on nopiampi, mutta silti valittin omassa ohojauksessa kierrätyksen. Mutta täytyy muistaa tiistain reeneissä kattoo. Ristiin hypytyksessä matka on vähä pitempi, mutta ehkä se on Rallillekki luonnollisempi reitti. Valittelin, että isänsä poeka, ei käänny. Kommentiksi saatiin, että kääntyy kyllä, mutta hittaasti, koska ottaa kääntyessään niin palijo askelia. Mitähän sille pittäis tehä? Se jäi kysymättä.

No mutta. Aika hyvin kuitenki meni. Meijän omassa sarjassa siis. Nyt vaan muutamat kisat tähän välliin ja katotaan napsahtaako joukkuenakki SM-kisoihin. Hui! Sen jäläkeen saaki pittää ainaki kissaamisesta muutaman viikon, ehkä kuukauen taukua. Ja varmaan reeneistäki viikko tai pari. Josko siinä kohtaa keskityttäis hetkeksi tokoon, ainaki jos meinataan mennä kesäkuun lopussa avvointa kokkeileen...

Ommuuten meleko hiki! T. Raipe