Rillumarei

Nyt täytyy sanua, että alakaa elämässä olemaan taas vähä meininkiä tän tylsän muuttohössötyksen jäläkee! Viikonloppuna oli mukavasti touhua koko ajan ja tännään onki nukutellu. Lauantaina meillä kyläili päivällä semmoset mukavat setä ja täti. Se täti jakso pittää mulle puruluuta varmaan tunnin. Ja illalla tuli sitte vielä Ronskuki ja vielä illemmalla Riksu. Pistettiin kunnon luunjärsimisbileet pystyyn ja tuhottiin kaikki mun puruluut. Taikka tarkemmin sanottuna Roni ja Rico tuhos. Mua meinas vähä jo väsyttää se isäntänä oleminen ja lähinnä seurailin niitten mahtavaa leukalihastyöskentelyä lähietäisyyeltä. Elin vähä vaarallista elämää sikäli, että meinas niin nukuttaa, että siinä ois heleposti saattanu pilikkiä ittensä niitten hampaien välliin.

Sunnuntaina oli taas näyttelypäivä. Harjavaltaan matkattiin isännän ja emännän kanssa. Sattupa kelikin olleen meleko mukava. Ei liian kuuma, mutta aurinkoinen silti. Siellä oli semmonen setä, joka oli vähä sitä mieltä, että mää oisin turhanki iso. Täähän ny oli ennenkuulumatonta. Ku ennemmin mulle on jauhettu, että vielä vähä saisit kasvaa. Tai ainaki lihoo. No kyllä se silti mut arvosti toiseks parhaaks urokseks. Eipä siinä ehtiny semmosia lausuntoja paljo surra, ku paikalla oli taas niin hemasevvaa neitiseuraaki. Yhen neitosen kanssa pääsin vähä lähemminki tutustuun ja oishan me mieluusti otettu pienet pinserirallit siinä ihanalla nurmella, mutta eihän nuo tosikot tietenkää antanu.


Tän päivän reenitki meni ihan mukavasti. Olin koko päivän kerräilly energioita sitä varten. Alkuun emäntä oli taas ihan pihalla eikä ohjannu mua kunnolla. Sitte ku se saatiin kartalle niin alakohan sitä tulostaki syntyyn. Ja vauhtiaki löyty sitte, ku reenattiin sitä sytyttelyä mitä se Keppi-Tyttö opetti. Siitä muuten tuliki mieleen, että kattokaapa varsin se aiempi teksti, jossa siittä koulutuksesta kerroin. Lisäsin sinne muutaman kuvan, vaikka ne vaan Ricosta onki, ku ei tuo emäntä oo vielä niin kehittyny, että pystyis sammaan aikaan kuvvaamaan, ku ohjaa.

Mukavaa viikonalakua ite kullekki! Loppuun muutama kuva uuen kodin lempparipaikoista.



Riemu

Perjantai

Mukavan kiireinen päivä takana taas. Heti aamusta Muusa-neidin omistaja soitteli emännälle, että lähettäskö me Agirotuun heinäkuussa. En mää ymmärrä miksei emäntä mua sinne aiemmin ollu jo ilimottanu, mutta ainaha se mukava on ku perrään kysellään. No emäntä sitte luppautu kuitenki, että osallistutaan yhteen maksimöllijoukkueeseen. Saa kuulemma joukossa olla yks tämmönen virallisiaki kokkeillu yksilö, vahvistuksena (hehheh!; emännän kommentti). Vitsit mää vaan pahoin pelkään, että ei me saaha sitä rataa neljästään niitten kamujen kaa suorittaa...

Illalla mua saavuttiin ihasteleen ihan Tampereelta asti. Yhdet tyypit suunnittelee, että ottais mun pennun ja halus tulla pinseriä seuraileen noin niinku livenä. Mää tietenki näytin niille kaikki parhaat puoleni. Vähän mää kyllä kuuntelin, että isäntä ja emäntä ei ihan vaaleenpunasessa valossa varsinkaa mun pentuaikaa niille muistellu. En ymmärrä. Mähän olen 24/7 itte herttaisuus, oon aina ollu.

Kyllä tää vähä pisti aatteleen, että musta on sitte oikeesti tulossa iskä joillekki pikkukirpuille. Miten siinä niin kävi? Mää oon ihan pieni vielä ittekki, varsinki välillä ku pennuttaa. Emmää tiiä, ehkä tässä pitäis alkaa ottaan ittee niskasta kiinni ja aikuistua jotenki, ku on kuitenki melko vastuullisessa asemassa piakkoin. Mitäs luuletta?

Nyt ihan illalla tuli vielä noita emännän ja isännän tuttuja kyläileen. Niillä oli mukana semmoset ihmeelliset pikkuihmiset. Niitten kanssa ois ollu kiva leikkiä, mutta ei noi antanu. Sillä pienemmällä oli semmoset kummalliset housut, joista yritin päästä selvyyteen haistelemalla, mutta ei noi sitäkää oikein hyväksyny. Ei siinä sitte auttanu muu ku pistää omalle matolle maate ja seurailla syrjäsilmällä niitten pikkukamujen touhuja. Saatto siinä vähä jo mennä pilikkiretken puolellekki. Niin että nyt äkkiä nukkumaan. Kommeusunet oottaa!

Riemu

Sade

Maanantai on tylsä päivä. Sataa niin maan perusteellisesti. Olin aamun yksin, enkä ollu huomannu asiaa, niin ku emäntä tuli kotia, se sai mut höynäytettyä pihalle postia hakemaan. Hemmetti. Eihän se nyt käy päinsä, että Pieni Pinseripoika kastelee aristokraattisen hipiänsä. Niinpä pistin jarrua päälle jo ovella, mutta emäntä ei antanu periksi. Ei siinä auttanu ku luikkia korvat luimussa seinänvieriä ja pusikoitten juuria. Onneks meiän postilaatikko ei oo kaukana. Muuten oisin ehkä vilustunu, tai jotain. Saapa nähä miten käy illan agilityreenien. Mää en ainakaa suostu menneen mihinkää, jos tuo meno jatkuu tuolla pihalla.

Eilenki mentii agilityä. Eilen oliki ihan sopiva keli siihen. Muutaman kerran yritti vähä ripistellä meiän ryhmän aikana, mutta eipä muuta. Se oli oikeen mukavan olonen se Elina, joka meitä koulutti. Jotenki se oli vähä pelottava tosin, ku sillä oli jotku ihme kepukat molemmissa käsissä ja niillä se loikki paikasta toiseen. Meitä oli monta meiän seuralaista siinä. Ricoki oli samassa ryhmässä, mutta Ronsku-parka pääs vaan poikkeemaan radan laialla. Mää oisin kyllä voinu luovuttaa paikkani sille ja keskittyä oleen komee, mutta eipähän nuo suostunu.

Mutta viisas kaveri se tuntu olevan se Elina niistä kepeistä huolimatta. Se sano emännälle suorat sanat. Se sano, että tämmönen munkaltanen huippuyksilö pystyy opettaan ohjaajallensa paljo. Mää ku en suostu ihan millä vaan ohjauksella tekeen niinku emäntä pyytää. Jos se tekee mokan, mä lähen vetään. Toivottavasti emäntä otti ny opikseen ja muistaa tän, eikä soimaa mua ku en mee niinku se yrittää ohjata.

Senki se Elina hoksas, mitä mää oon kans emännälle yrittäny kertoo, että vähä vähempi niitä TÄSSÄ sanoja riittäis. Tai oikeestaa ne vois jättää kokonaa pois. Me mentii yks pätkä siellä sillai ihan, että emäntä piti turpansa kii ja keskitty ohjaamiseen niin sehän meni hyvin. Ehkä toi emäntäki on vielä ihan kehityskelponen tyyppi. Sillä on vaa tunnetusti nii lyhyt muisti, että saapa nähä kauanko se taas nää ohjeet pittää mielessään. Nyt mä meen sen kanssa nokkaunille. Toi ropina saa jopa mut uneliaaksi.

Riemu

PS. Harmi vaan nyt ei oo yhtään kuvaa musta, mutta tässäpä vielä muutama Rico-papasta.

Ken On Heistä Kaikkein Kaunein

Jepulis. Niin sitä ollaan melekeen kaks viikkoo asutettu tätä "uutta kotia". Mää oon kottiutunu vallan mainiosti ja niin vissiin nuo isäntä ja emäntäki. Täällä on kaikki mun kamut ja veljekset lähistöllä ja ommaa maataki sopivasti mun tarpeiks. Täytyy myöntää, että kyllä mää vaan oon onnen poika.

Viime sunnuntaina suunnattiin emännän ja isännän kanssa Mynämäelle. Siellä oli taas semmonen kauneuskisa. Oli muuten hemmetin kuuma, mutta näkipähän pinserikamuja ja etenki kauniita naisia. Siellä ku kierreltiin niin kuulu rutinaa mun laihuuesta sen seittemällä kielellä. Ainaki suomeks, ruottiks ja enkuks. No eihän se mua paljo paina, mutta emäntä siellä oli vähä naama harmaana. Mua rupes sitte se emäntä vähä säälittäänki siinä. Päätin, että täytyy vissii koittaa välillä vähä syyäkki. Minkäpä se mulle mahtaa ja minkäpä mää mahan ku ei tässä iässä oikee ruoka maita. Olis niin palijo tärkiämpääki hommaa. Oommää tällä viikolla vähä paremmin syönykki, mutta sitte tuli nää helteet niin taas meni ruokahalut...

Mutta sai se emäntä onneks aika pian varmistuksen sille, että emmää kuitenkaa mikkää eilisen teeren poika oo, vaikka vähä solakka. Mää nimittäin pistin kehässä taas parastani ja hurmasin sen tuomarimamman täysin. Yritin naamastaki lipasta siinä ku se mua läpisteli. Sehän tykästy muhun niin palijo, että se teki musta Suomen Muotovalion! Jonku ison mörssärin se pisti kuitenki ekaks meistä uroista, mutta sainpahan ruusukkeet ja poksut himaan. Ja okei, kyllä se ykkösen pokannu oliki aika komee äijä, mutta ainaha se vähä harmittaa se kakkospaikka vai mitä?

Että niinpähä se on nyt sitte virallista, että mää oon se meiän veljessarjan komein kolli! Hoitakoon nuo Roni ja Rico vaikka sen agilitypuolen ja Luca vaikka sen tokopuolen. Mää taian jäähä eläkkeelle talua vahtimaan täyspäiväsesti. Käyn sitte välillä aina jonku pokaalin näyttelyistä pokkaamassa. Mulla on vaan paha epäilys, että tää suunnitelma ei mee läpi hallituksessa...

Mutta tämmöstä tarinaa tällä errää. Sunnuntaina mennään taas, nimittäin agilityä. Joku Jänesniemen Elina tullee meille kouluttaan ja emäntä on tietenki mutki ilimottanu mukkaan. Noh, kai siellä tarttee käyä mallit näyttämäsä, ku Ronskuki on vielä sairaslomalla. Se on muutamana päivänä käyny täällä mulla kylässä. En oo viittiny sille sannoo mittää, vaikka se onki täällä heilunu häntä pystyssä niinku joku kingi ja syöny mun luut, ku se on kuitenki toipilaana. Nii ja ku oikeestaan se taitaa kuitenki olla mun kuulein kamu. Vähä niinku isoveli. Saispahan tuo pikkuveli Lucaki tulla joskus poikkeen niin näyttäsin sille paikkoja ja kertoilisin isosta ihimeellisestä maalimasta. Mutta nyt nukkumaan. Mukavata viikonloppua kaikille!

Riemu

Ps. Ainii, oon mää semmosiaki kuullu, että musta ois ihan oikeesti tulossa iskä! Äiti Venäjä saa muutaman viikon päästä annoksen suomalaista Riemua ja kesämmällä niitä söpöläisiä saahaan täällä Suomen neitosen hammeenhelemoissaki!

Elettiin Sitä Ennenkin

Huh,

melekosta kiirutta on tää pinserin elämä taas nykyään! Niinhän siinä kävi, että musta tuli ison talon isäntä. Mulla on nyt sitte oma talo ja pihapiiri vartioitavana ja aika nopiasti sen homman haltuun otinki. Ei se talo sitte nii kamala enää ollukkaa, ku sinne tuotii kaikki meiän kamat ja mun koppa ja tuoli. Eikä mua haittaa ollenkaa sekkää, että kaikki tavarat on melekee vielä laatikossa. Mun tavaroilla on tietenki jo paikka, mutta nuo emäntä ja isäntä on nii hittaita.

Tässä viikon aikana oonki sitte vartioinu välillä ommaa ja välillä mummulan taloo ja sitte emäntä vielä otti mut töihinki vahtimaa. Tai siis siellä se ei antanu mun vahtia, vaan pisti mut takahuoneeseen säppien taakse. No en mä semmosta hyväksy. Niinpä mää huusin kaks tuntia pää kolomantena jalakana, tai jotain. Asiakkaat vaan naureskeli, mutta ne onki kaikki elläinihimisiä. Parin tunnin jälkee mulla alako jo ramaseen niin ei se auttanu, ku periksi antaa. Sitte pian sinne tuliki se emännän pomo ja sen koirakamut niin me lähettiin kotia. Aika epis paikka se oli ku siellä ois ollu kaikki herkut ihan nokan ulottuvilla ja kamujaki ois vieraillu aina välillä ja mua vaan pietään takahuoneessa. Mutta ehkä mä voin sinne joskus muullonki mennä.

Roniki tuli tsekkaan mun uutta kotia tossa viikolla, mutta noi pölijät pisti sen vaa yläkertaan eikä antanu mun ees taloo esitellä. Se on vissii jollain sairaslomalla vieläki. Tosi tylsää.

Eilen pyörähti käyntiin meiän seuran Musti & Mirri Cup. Siittä tulee varmaan kuvia ja tuloksia seuran nettisivuille jossain vaiheessa. Meillä eletään ny nettipimennossa ja tätäki kirjottelen mummulassa pikapikaa. Viime viikon möllitoko jäi muuten pois päiväjärjestyksestä muuton takia. Mutta epikset meni mun osalta tietty loistavasti. Osallistuttiin avoimeen luokkaan, ku emäntä toimittijoi mölliluokassa jottai. Suvereenia menoohan se oli. Ennen esteitten suoritusta mun piti käyä molemmilla kerroilla moikkaan tuomaria. Se oli siellä niin yksinäisen näkösenä keskellä kenttää. Ekalla kierroksella vedin muutenki vähä kunniakierroksia, mutta sain silti tulokseksi jotain yli 45. Aika hyvin vai mitä? Tokalla kierroksella menin muuten vähä enemmän emännän makkuun, mutta valittin A:n keppien sijaan nii hylsyhän siittä napsahti. Ihme tiukkapipoilua. Emäntä kisas Riconki kanssa, mutta eipä ne tainneet sen kummemmin mennä. Ainakaan meitä ei kummemmin palkittu, vaikka varmasti oltiin kovimmat tyypit siellä.


Huomenna ois sitte vuorossa sitä näyttelyhommaa. Katotaan ny osaako ne sielläkää arvostaa mun komeita raameja vai ei. Emäntä on tuskaillu, ku oon pitäny vähä ommaa lommaa tosta ruokailusta. Ei vaan oo maistunu ku ei koskaan tiiä, millon taas astutuskeikka pukkaa päälle. Ei siinä auta sitte olla maha täynnä.

Mutta että kuvia ja muuta taas sitte, ku pääsen netin äärelle omalla konneella. Jospa me se netti saatais jo ens viikolla tänne korpeen. Tuli muuten kesäki, jos ette oo huomannu! Että eipä muutaku riehakasta ensimmäistä kesäviikonloppua kaikille töppötassuille ja kurakirsuille!

Riemu

PS. Kiitosta Lauralle kuvvaamisesta!

Maailmassa Monta On Ihmeellistä Asiaa

Yhä vaan hullummaksi mennee. Nyt ne on roudannu täältä kämpästä pois melkeen kaiken muun paitti mun kopan, nojatuolin ja sohvan. Niin ja niitten sängyn. Sitte ne käytti mua perjantaina jossain ihme talossa, jossa oli ihan tyhjää. Muutamia tutulta haisevia laatikoita siellä oli, mutta ihan liikaa aakeetalaakeeta ja liukasta lattiaa. Meinas vetää paniikin. Mitähän tästä vielä tullee? Nyt ne taitaa kantaa jo viimesiä tavaroita täältä ulos!

Mutta on tässä viikonlopussa jotaki mukavaaki ollu. Pääsin kylläileen narttujen valtakunnassa. Uusin tyttökaverini Ceriinan Kastanja eli Kassu asuu aika mukavan olosessa paikassa muutaman muun nartun kanssa, mutta eihän noi tietenkää päästäny mua sen kanssa vappaasti paikkoja kattelee. Sitä harmitusta tietenki vähensi se, että pääsin taas sukua jatkamaan. Tai ainaki kovasti toivotaan, että tärppäs. Kassu on tosi mukava tyttönen, tai siis nainen, sehä on mua muutaman vuojen vanahempi ja viksumpi. Ja ennen kaikkia Kassu on niin nätti ja just sopivan sähäkkä. Olis siellä voinu pitempäänki kylläillä!

Riemu

Päivästä Päivään

Huhhei. Kevät tullee. Mikäs sen mukavampaa. Täällä ollaan vähä kiireisiä nii, että meinaa tärkeysjärjestys unohtua näissä asioissa. Emäntäkkää ei muka oo ehtiny ollenkaa mua assaroimaan tässä blogihommassa. Mutta nyt sentään. Sillä on taas yks tentti takana niin se lupas sitte repästä mulle siivun ajastansa. Täällä oliki jo mun kuulumisia kyselty niin pistänpä tähän tämmösen kertomuksen siittä, miten mun päivät näin keväällä on yleensäottain kulunu.

6.30. Isännän herätyskello soi. Ehkä toinen kulmakarva liikahtaa.

6.55. Isäntä lähtee töihin. Jotaki se käy mulle sanomassa. Joskus jaksan suoda sille katseen.

7.30. Ilmotan emännälle, että nyt ois hyvä aika herätä. Yleensä se ei tottele. Käskee mut koppaan vaan. Se on niin kummallisen kärttynen aina aamulla. Ihmetyyppi. Aamuhan on strategisesti tärkeintä aikaa mennä merkkaan kulmat.

8.00. Saan emännän ylös. Yleensä se vielä touhuaa jottain epäoleellista eikä tajua heti lähtee mun kanssa pihalle. No mää juoksen makuuhuoneen ja olohuoneen väliä enkä anna sen unohtaa, että oon olemassa ja haluan pihalle. Sitte se kylläki ylleensä käskee mut ommaan koppaan oottaan. Harmittava takaisku.

8.05. Lähetään aamulenkille. Meillä on semmonen peruskierros, joka pittää heittää ja merkata tarkkaan.

8.30. Tullaan kotia ja laitetaan aamupallaa. Emäntä ylleensä syö tietokonneen ääressä, mutta ei se muka koskaan sillon kerkiä mun asioita hoitaan. Mulle ei oikein aamulla taho ruoka maistua niin närpin sitä vähä ja parkkeeraan isännän työtuolille katteleen ulos ja vahtiin emäntää.

9.00. Emäntä siirtyy sohvalle tenttikirjojensa kanssa. Sillä sekunnilla ku kuulen sen ison ahterin läjähtävän sohvalle, ampasen ylös ja haen kopasta vilttini ja kiiruhan sen kanssa sohvalle. Teen itelle tillaa emännän kainaloon ja alan aamutorkuille sen kirjojen päällä. Yleensä mä tosin siirryn ommaan sohvan nurkkaan hetken päästä, ku se sivujen kääntely häirittee mua.

12.00. Alan ilmotella emännälle, että vois taas olla aika mennä pihalle. Ylleensä se ei lähe. Monesti se joko lähtee kouluun tai töihin niin sillon se kyllä käyttää mua pienellä tarkistuskierroksella. Sitte mää saanki levähtää rauhassa iltapäivän. Emäntä on muuten vaihtanu työpaikkaa. Se haisee aina kaikille muille koirille ku se tulee ja se on kyllä tosi epistä. Jos siellä töissä kerta on koiria, nii miks se ei ota mua sinne?

15.40. Alan valmistautua isännän kottiintulloon. Makkaan sohvan selkänojalla ja tuijotan etteisen ovee.

16.00. Isäntä tullee kotiin. Virallinen vastaanottoseremonia ja mun ja isännän jutut. Emäntä on ehkä jo tullu kotia aiemmin tai sitte illemmalla.

17.00.-19.30. Lenkkeilyä, harkkoja, emännän ja isännän vahtimista.

19.30. Alan valmistautua iltaruokailuun. Teen seleväksi, että tiiän, että kohta pitäis tulla ruokaa. Sitte ku noi tajuaa sen ruuan antaa, syön sen ylleensä yheltä seisomalta ja painun nukkuun.

21.00. Saatan ehkä vaihtaa nukkumapaikkaa emännän ja isännän viereen sohvalle.

22.40. Emäntä alkaa nukkua ja sitte määkin viimestään siirryn makkuuhuoneeseen. On vaa menny tiukaksi tuo komento, ku en saa ennää hiipiä emännän viereenkää. Omassa kopassa tai tuolissa pittää vaan nukkua. Mutta toisaalta, ne onki maailman parhaat paikat.

Tällaseen päivärunkoon sitä oon itteni totuttanu. Välillä on tietenki sitte niitä narttujen astumisia ja muuta. Tossa joku aika sitte sain vallan ihastuttavan vieraan, ku Disa-tyttönen kävi ilta- ja aamuvierailulla. Disa ei kylläkää alakuun ollu ihan suostuvainen niihin suvunjatkopuuhiin, mutta sainhan mää sen sitte hurmattua uskomattomalla charmillani ja noppeilla liikkeilläni. Määhän olin jo vanaha tekijä niissä hommissa, mutta Disalle se oliki ensimmäinen kerta.

Lopuksi täytyy vielä mainita, että täälä kotona on viime viikonlopusta asti ollu aika huolestuttava meininki. Emäntä ja isäntä laittaa kaikkia meiän tavaroita johonki laatikoihi ja täällä alakaa oma ääni kaikua nurkissa. Mistähän tässä ny mahtaa olla kyse? Raportoin sitte ku saan seleville.

Viime viikonloppu oli muutenki huolestuttava, ku Roni-veli kävi vallan kipiäksi. Sehän ei sairasta koskaan, mutta nyt se oli jo pitkään ollu mahaongelmainen. No selvishän se lopulta, ku ei kaveri alakanu tokenee. Se oli vissiinki nälissää vetäny jonku kumilelun palasen jossain piilossa kaikilta ja se jumitti suolessa. Ei muuta ku maha auki ja saikulle. Alako Ronistaki löytyä luonnetta muuten. Ei suostu pitämään sitä tötteröö päässään sekuntiakaa. Heti ku oli heränny niin oli enstöiksee repiny sen irti, vaikka oli ihan tokkurassa. Saapa nähä miten sen pää kestää saikun ilman agilityä. Mää oon kyllä luppautunu sitä paikkaileen harkoissa ja vaikka kisoissaki, mutta jostaki syystä se sen emäntä ei innostunu. Kummallista. Mutta pikasta paranemista Roniponille tällai virtuaalisestikki!



Riemu