Ekalla kierroksella heitin melkeen alusta pinserihepulin päällensä ja suoritin esteitä semmosta vauhtia, että siinä ois muutama bortsuki ollu ihimeissään. Ainut siinä on vaan se Uuno Turhapuron tottuus, että noppeuen lissääntyessä virhelyöntien määräki tahtoo kasvaa. 
Toisella kerralla olin jo saanu päästeltyä suurimmat paineet niin menin vähä rauhallisemmin. Mutta piti mun silti vähä ylleisöö huvittaa niin tästäki radasta tulos oli se hylly tai mikä se on. Muunmuassa A:lle piti mennä usiampaan otteeseen ja jäähä vähä paistatteleen salamavaloissa sen päälle. Sieltä näkkeeki niin hyvin, että ketä kaikkia mua on tullu kattomaan.
Ricon kanssa emäntä pisteli parastaan. Ne tuliki sitte siinä koko systeemissä toiseksi. Mutta luulenpa, että tässä käviki niin, että Rico hoiti palkinnot kotiin ja mää pääsen niistä nauttimaan. Ihan sopiva työnjako mun mielestä.
Vaikka emäntä valittelee jatkuvasti, että kuinka masentunu se on, ku se esim. kattoo vuos meiän jäläkeen alottaneita koirakkoja, niin palattiin sentään tällä viikolla reenijärjestykseen agilityn osalta. Mua ei taas sillä erää oikein huvittanu se homma niin mää hiihtelin sen radan sillee puolivillasesti ja vähemmillä tolijailuilla. Emäntäki tuntu olevan vähä tiukempana ku siellä kisoissa. Kai mun täytyy tähän laittaa siittä Luca-veljestä pari agilitykuvvaa, ku emäntä sitä kävi kuvvailemassa sillon mun issyysloman aikana. Se meinaa, että Lucaki ois menny musta agilityssä eelle, mutta enpä sanois. Säälittävän kuuliaista toimintaa. Mää oon sitä mieltä, että agilityn pittää olla hauskaa, eikä sitä piä tehä niin orjallisesti. Siinä mää oon hyvä.
Ja loppuun vielä muutama kuva mun komiasta pojastani. Raateluleikit ja vanhempien naisten vokottelut sujjuu jo kuulemma ku vanahalta tekijältä. Issäänsä tullu. Niin ja oli se päässy siskopuoliansakki toistamiseen moikkaan. Hyvä juttu. Tuo valakopäinen pinseriltä vaikuttava kaveri tuossa toisessa kuvassa on pojan mummu Nita! Kaunis ku mikä edelleen, vaikka vähä hassun näkönen.
Riemu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti