Kultaniityt

Lomat on lusittu ja arki palailee pikkuhilijaa. Tai no eipä meillä mittään niin orjallista arkia oo koskaan, ku tuo emäntä on miten sattuu töissä ja koulussa. Ja joku vois sanua, että ainahan mää oon lomalla. Mutta on siinä vissi ero, onko nuo kotona vai ei. Sillon ku ne on niin ei mun tartte niin kauhiasti talua vahtia. Mutta sillon ku oon yksin niin koko kompinaatti on mun vastuulla. Että ihan täyttä päivää mää täällä alan taas pikapuolin vetää.

Edellisen kirjotuksen jälkee on kuitenki keritty taas tehä vaikka mitä. Viime viikon lopulla Rico kävi hoijossa, kun iso-isäntä ja -emäntä meni pohojoseen juhulimaan taas yksiä synttäreitä. Miten lie sattunukki niin monet synttärit samalle vuojelle, ku mullaki oli synttärit kevväällä? Mutta siis musta se on aina mukavaa, ku käy vieraita. Siittäki huolimatta, että Rico on aika yrmee kaveri. Emäntä yritti siivota, ku meille tuli sitte ihimisvieraitaki viikonloppuna. Rico teki kaikkensa, että se ei ois siinä onnistunu. Sillä on joku ihme viha sitä imurointilaitetta kohtaan. Mää sen sijaan otin rennosti.

Viikonlopun ihimisvieraatki oli kivoja. Yhessä me sunnutainaki istuskeltiin pihalla ja syötiin puskista marjoja. Mää oonki koittanu vähä autella noita tossa marjanpoiminnassa, ku niitä on niin hirviästi. Välillä syön niitten astioista ja välillä riivin puskista suoraan.

Sunnuntaina mua meinas vähä rueta hirvittään ku yhtäkkiä rupes kuuluun pihalta semmosta meteliä, niinku joku jättiläinen ois naputellu meiän kattoo ja ikkunalaitoja jollain jättirisuilla. Vähällä tuntu olevan, ettei tullu ikkunat sisälle. Mutta ne oliki semmosia hirvittävän kokosia jääkimpaleita ku sateli taivaalta. Mää kattoin vaan paremmaks siirtyä pöyän alle nukkuun.

Maanantaina oli taas se ex-keppitäti kouluttamassa agilityä. Emäntä siellä kävi kattelemassa ja kuunteluoppilaana. Mää oon sen mukkaan ny isyyslomalla. Että ei se oo mua hetkeen vieny kentälle. Noitten pappojen kanssa vaan menee. Jos oisin yhtään mustasukkasta sorttia niin voishan tuosta vaikka suuttua, mutta niin kauan ku sohvalla kainalopaikka on mun niin menköön. Sitäpaitti siellä oli satanu ihan hirviästi ja ollu vettä kentälläki, että en mää kyllä sinne ois suostunu menneenkää.

Ainiin, pojastaki kuulu taas kuulumisia. Se oli päässy tyttöjä moikkaamaan ja oppi siinä samalla vähä jo elämän perusasioita. Tytöt oli nimittäin jyränneet sen täysin. Mutta minkä sitä fiksuille geeneilleen mahtaa niin olipahan pian hoksannu, että seinän vieressä ku seisoo niin pyssyy paremmin pystyssä isommassaki hyökkäyksessä. Onhan tuo mukava, että saa vähä ikätovereittenki kanssa temmeltää, vaikka kotonaan on useempiki koira elämää opettamassa.

Riemu