Päivästä Päivään

Huhhei. Kevät tullee. Mikäs sen mukavampaa. Täällä ollaan vähä kiireisiä nii, että meinaa tärkeysjärjestys unohtua näissä asioissa. Emäntäkkää ei muka oo ehtiny ollenkaa mua assaroimaan tässä blogihommassa. Mutta nyt sentään. Sillä on taas yks tentti takana niin se lupas sitte repästä mulle siivun ajastansa. Täällä oliki jo mun kuulumisia kyselty niin pistänpä tähän tämmösen kertomuksen siittä, miten mun päivät näin keväällä on yleensäottain kulunu.

6.30. Isännän herätyskello soi. Ehkä toinen kulmakarva liikahtaa.

6.55. Isäntä lähtee töihin. Jotaki se käy mulle sanomassa. Joskus jaksan suoda sille katseen.

7.30. Ilmotan emännälle, että nyt ois hyvä aika herätä. Yleensä se ei tottele. Käskee mut koppaan vaan. Se on niin kummallisen kärttynen aina aamulla. Ihmetyyppi. Aamuhan on strategisesti tärkeintä aikaa mennä merkkaan kulmat.

8.00. Saan emännän ylös. Yleensä se vielä touhuaa jottain epäoleellista eikä tajua heti lähtee mun kanssa pihalle. No mää juoksen makuuhuoneen ja olohuoneen väliä enkä anna sen unohtaa, että oon olemassa ja haluan pihalle. Sitte se kylläki ylleensä käskee mut ommaan koppaan oottaan. Harmittava takaisku.

8.05. Lähetään aamulenkille. Meillä on semmonen peruskierros, joka pittää heittää ja merkata tarkkaan.

8.30. Tullaan kotia ja laitetaan aamupallaa. Emäntä ylleensä syö tietokonneen ääressä, mutta ei se muka koskaan sillon kerkiä mun asioita hoitaan. Mulle ei oikein aamulla taho ruoka maistua niin närpin sitä vähä ja parkkeeraan isännän työtuolille katteleen ulos ja vahtiin emäntää.

9.00. Emäntä siirtyy sohvalle tenttikirjojensa kanssa. Sillä sekunnilla ku kuulen sen ison ahterin läjähtävän sohvalle, ampasen ylös ja haen kopasta vilttini ja kiiruhan sen kanssa sohvalle. Teen itelle tillaa emännän kainaloon ja alan aamutorkuille sen kirjojen päällä. Yleensä mä tosin siirryn ommaan sohvan nurkkaan hetken päästä, ku se sivujen kääntely häirittee mua.

12.00. Alan ilmotella emännälle, että vois taas olla aika mennä pihalle. Ylleensä se ei lähe. Monesti se joko lähtee kouluun tai töihin niin sillon se kyllä käyttää mua pienellä tarkistuskierroksella. Sitte mää saanki levähtää rauhassa iltapäivän. Emäntä on muuten vaihtanu työpaikkaa. Se haisee aina kaikille muille koirille ku se tulee ja se on kyllä tosi epistä. Jos siellä töissä kerta on koiria, nii miks se ei ota mua sinne?

15.40. Alan valmistautua isännän kottiintulloon. Makkaan sohvan selkänojalla ja tuijotan etteisen ovee.

16.00. Isäntä tullee kotiin. Virallinen vastaanottoseremonia ja mun ja isännän jutut. Emäntä on ehkä jo tullu kotia aiemmin tai sitte illemmalla.

17.00.-19.30. Lenkkeilyä, harkkoja, emännän ja isännän vahtimista.

19.30. Alan valmistautua iltaruokailuun. Teen seleväksi, että tiiän, että kohta pitäis tulla ruokaa. Sitte ku noi tajuaa sen ruuan antaa, syön sen ylleensä yheltä seisomalta ja painun nukkuun.

21.00. Saatan ehkä vaihtaa nukkumapaikkaa emännän ja isännän viereen sohvalle.

22.40. Emäntä alkaa nukkua ja sitte määkin viimestään siirryn makkuuhuoneeseen. On vaa menny tiukaksi tuo komento, ku en saa ennää hiipiä emännän viereenkää. Omassa kopassa tai tuolissa pittää vaan nukkua. Mutta toisaalta, ne onki maailman parhaat paikat.

Tällaseen päivärunkoon sitä oon itteni totuttanu. Välillä on tietenki sitte niitä narttujen astumisia ja muuta. Tossa joku aika sitte sain vallan ihastuttavan vieraan, ku Disa-tyttönen kävi ilta- ja aamuvierailulla. Disa ei kylläkää alakuun ollu ihan suostuvainen niihin suvunjatkopuuhiin, mutta sainhan mää sen sitte hurmattua uskomattomalla charmillani ja noppeilla liikkeilläni. Määhän olin jo vanaha tekijä niissä hommissa, mutta Disalle se oliki ensimmäinen kerta.

Lopuksi täytyy vielä mainita, että täälä kotona on viime viikonlopusta asti ollu aika huolestuttava meininki. Emäntä ja isäntä laittaa kaikkia meiän tavaroita johonki laatikoihi ja täällä alakaa oma ääni kaikua nurkissa. Mistähän tässä ny mahtaa olla kyse? Raportoin sitte ku saan seleville.

Viime viikonloppu oli muutenki huolestuttava, ku Roni-veli kävi vallan kipiäksi. Sehän ei sairasta koskaan, mutta nyt se oli jo pitkään ollu mahaongelmainen. No selvishän se lopulta, ku ei kaveri alakanu tokenee. Se oli vissiinki nälissää vetäny jonku kumilelun palasen jossain piilossa kaikilta ja se jumitti suolessa. Ei muuta ku maha auki ja saikulle. Alako Ronistaki löytyä luonnetta muuten. Ei suostu pitämään sitä tötteröö päässään sekuntiakaa. Heti ku oli heränny niin oli enstöiksee repiny sen irti, vaikka oli ihan tokkurassa. Saapa nähä miten sen pää kestää saikun ilman agilityä. Mää oon kyllä luppautunu sitä paikkaileen harkoissa ja vaikka kisoissaki, mutta jostaki syystä se sen emäntä ei innostunu. Kummallista. Mutta pikasta paranemista Roniponille tällai virtuaalisestikki!



Riemu